Huh, elämä ja maailma ovat viime viikkoina mullistuneet kyllä ihan yhdessä rytäkässä. Enpä olisi kuukausi sitten uskonut, että teemme etätöitä kotoa käsin Penun pyöriessä jaloissa. Aikamoista! Niin varmasti kyllä monella muullakin. Kaiken tämän hässäkän ja kiireen keskellä en ole ehtinyt kirjoittaa ollenkaan blogiin. Olen kuitenkin kirjoittanut joka päivä nopeasti puhelimeen, jotta voin päivitellä asioita tänne, kunhan aikaa löytyy.
Paljon on ehtinyt tapahtua viime aikoina. Pääsimme sittenkin yrittämään eikä meille tullut taukokiertoa. Tämä kirjoitus on nyt noin pari viikkoa reaaliaikaa myöhässä. Ehdin aloittaa kirjoittamisen, mutta se jäi kesken, joten jatkanpa siitä, mihin jäin pari viikkoa sitten...
Eilen kävin inseminaatiossa. Päätimme Pirkon kanssa, että kokeilisimme seuraavan kerran niin, että yrittäisimme päästä inssiin juuri sinä päivänä, kun on LH-plussa. Vihdoinkin tähdet olivat kohdillaan sen suhteen! :D Kaikki edelliset kuukaudet (siitä lähtien, kun aloin syksyllä testailla) ovis on aina osunut joko lauantaihin tai sunnuntaihin, joten vähän jännitti, osuisiko tälläkin kertaa.
Olin varannut inssiajan jo etukäteen, koska luotin siihen, että ovis tulisi 13. kierronpäivänä (maanantaina), jolloin se on aina ollut Letrozolien kanssa. Lauantaina oli ihan kaameat jomotukset vatsalla ja tuli oikein kunnon ovislimoja. Olin ihan varma, että sunnuntaina testi hymyilisi, mutta eipä hymyillytkään! Nippailu ja jomotus jatkuivat sunnuntainkin ajan ja maanantaiaamuna täsmällisesti tikku vihdoinkin hymyili minulle. Jes! :) Ensimmäinen erävoitto. Soitto klinikalle ja inssiajan varmistus: täältä tullaan!
Tilanne näytti todella hyvältä: follikkelilla oli kokoa jo noin 26 mm! En ollut koskaan nähnyt sellaista! Lääkärikin melkein huudahti, että "tällähän on kokoa". Lääkäri innostui tästä ja sai innostuksen tarttumaan myös minuun (toki itselläni oli ollut hyvä kutina jo koko aamun). Hän puhui hyvin varmaan sävyyn: "Tämä puhkeaa ihan kohta ja tänä iltana sinä hedelmöityt. Teet sitten tasan kahden viikon päästä positiivisen testin ja soittelet sitten meille."
Toivotaan, että lääkäri olisi oikeassa. Fiilikset ovat tällä hetkellä korkealla ja odotukset suuret. Eilen vatsaa jomotteli ihan älyttömän paljon. Tänäänkin on jomotellut jonkin verran. Nyt vaan pitäisi jotenkin malttaa odottaa pari viikkoa!
Inssi todellakin tehtiin kreivin aikaan, sillä muutama päivä tuosta eteenpäin alkoi Suomessa todella tapahtua koronarintamalla. Luultavasti tämän jälkeen tulee pakkotauko, jos nyt ei ole onnistanut. Tästä eteenpäin julkaisen vielä piinapäiväpostauksia parin viikon viiveellä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste inseminaatio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste inseminaatio. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 22. maaliskuuta 2020
perjantai 7. helmikuuta 2020
Inseminaatio
Viime yönä ei meinannut tulla uni silmään, kun jännitti tämän päivän inseminaatio. Aamulla nousin varhain tekemään ovulaatiotestin ja harmikseni tulos oli puhdas negatiivinen. Niinpä lampsin aamutuimaan apteekkiin ostamaan Ovitrelle-pistoksen ja lisäksi vielä paketin Terolut-tabletteja.
Menin suoraan apteekista klinikalle ja sairaanhoitaja opasti minua pistoksen kanssa. Helppohan tuo oli, kun kyseessä oli kynä, jolla pistettiin. Nyt osaan homman, jos sitä vielä tulevaisuudessa joudun lisää pistelemään. Jäin istuskelemaan klinikalle ja odottelemaan inssiaikaani.
Aika kului nopeasti, vaikka lääkäri olikin vähän myöhässä. Siittiöt olivat valmiina laittoa varten ja pääsinkin saman tien hoitopöydälle. Ultralla tsekattiin vielä kohdun ja munasarjojen tilanne, ja oikealta puolelta löytyi mahtavan kokoinen follikkeli (noin 22,5 mm), joka oli jo vähän litistymään päin (se ei siis ollut enää täysin pyöreä). Lääkäri riemastui tästä ja totesi, että nyt on ajoitus ihan nappiin!
Aamun negatiivisen tuloksen jälkeen lääkärin sanat piristivät kummasti ja toivat hyvän ja kutkuttavan fiiliksen. Itse toimenpide meni hyvin ja nopeasti. Kun homma oli ohi, pötköttelin vielä jonkin aikaa hoitopöydällä. Nyt sitten odotellaan, piinaillaan ja jännitetään. Ensi viikolla alan syödä Teroluteja ja parin viikon päästä saa tehdä raskaustestin.
Jännää, jännää. Tosi villi ja epätodellinen fiilis.
Menin suoraan apteekista klinikalle ja sairaanhoitaja opasti minua pistoksen kanssa. Helppohan tuo oli, kun kyseessä oli kynä, jolla pistettiin. Nyt osaan homman, jos sitä vielä tulevaisuudessa joudun lisää pistelemään. Jäin istuskelemaan klinikalle ja odottelemaan inssiaikaani.
Aika kului nopeasti, vaikka lääkäri olikin vähän myöhässä. Siittiöt olivat valmiina laittoa varten ja pääsinkin saman tien hoitopöydälle. Ultralla tsekattiin vielä kohdun ja munasarjojen tilanne, ja oikealta puolelta löytyi mahtavan kokoinen follikkeli (noin 22,5 mm), joka oli jo vähän litistymään päin (se ei siis ollut enää täysin pyöreä). Lääkäri riemastui tästä ja totesi, että nyt on ajoitus ihan nappiin!
Aamun negatiivisen tuloksen jälkeen lääkärin sanat piristivät kummasti ja toivat hyvän ja kutkuttavan fiiliksen. Itse toimenpide meni hyvin ja nopeasti. Kun homma oli ohi, pötköttelin vielä jonkin aikaa hoitopöydällä. Nyt sitten odotellaan, piinaillaan ja jännitetään. Ensi viikolla alan syödä Teroluteja ja parin viikon päästä saa tehdä raskaustestin.
Jännää, jännää. Tosi villi ja epätodellinen fiilis.
lauantai 13. toukokuuta 2017
Vuosi sitten...
...elettiin päivää 13. perjantai, joka meillä oli kaikkea muuta kuin epäonnen päivä! Ovistikkuun pärähti heti aamusta meidän hämmästykseksemme hymynaama. Kyseisen kuvion olimme pelänneet tulevan vasta lauantaina tai sunnuntaina, joten iloinen yllätys nosti fiiliksen kattoon jo aamutuimaan.
Tätä seurasi soitto klinikalle ja inssin varaus iltapäiväksi. Muistan, että saimme vielä ylimääräisen ajan klinikan sulkeuduttua, sillä kalenteri näytti siellä koko päivän aivan täyttä. Puhelimessa kuulostin varmasti hieman epätoivoiselta, kun anelin vapaata aikaa edes johonkin väliin. Aikataulun kanssa kävi oikeastaan hyvin, sillä Pirkko ehti loistavasti inseminaatioon mukaan!
Ultrauslaitetta ei tuona päivänä rasitettu, joten silloisesta tilanteesta minulla ei ole valitettavasti tietoa. Eipä tuolla enää olekaan mitään väliä, sillä olihan lopputulos kaikista paras. Kävimme laittamassa Penan puolikkaan kyytiin ja pääsimme jännittämään lopputulosta seuraaviksi viikoiksi. Olin aivan varma, että inssi ei tuota tulosta, koska oli 13. perjantai eikä meillä voisi olla niin hyvää tuuria, kun ei aiemmillakaan kerroilla ollut ollut. Piinapäivät olin melko rauhallisin mielin enkä puhunut oloistani ja tuntemuksistani mitään koko aikana. Noin viikko inssin jälkeen aloin pikkuhiljaa uumoilla, että lopputulos voisi sittenkin olla se kauan odotettu ja toivottu!
Ja niinhän siinä kävi: noista pienistä Penan puolikkaista syntyi melko tarkkaan yhdeksän kuukautta myöhemmin täydellinen pieni tyttö, joka nyt on jo yli 60-senttinen, iloinen, hymyilevä ja keikistelevä äitien silmäterä! <3 Vuosi sitten en olisi voinut uskoa, että olemme nyt tässä: onnellisina ja valmiina juhlistamaan ensimmäistä äitienpäiväämme. Elämä jaksaa aina välillä yllättää! :)
Tätä seurasi soitto klinikalle ja inssin varaus iltapäiväksi. Muistan, että saimme vielä ylimääräisen ajan klinikan sulkeuduttua, sillä kalenteri näytti siellä koko päivän aivan täyttä. Puhelimessa kuulostin varmasti hieman epätoivoiselta, kun anelin vapaata aikaa edes johonkin väliin. Aikataulun kanssa kävi oikeastaan hyvin, sillä Pirkko ehti loistavasti inseminaatioon mukaan!
Ultrauslaitetta ei tuona päivänä rasitettu, joten silloisesta tilanteesta minulla ei ole valitettavasti tietoa. Eipä tuolla enää olekaan mitään väliä, sillä olihan lopputulos kaikista paras. Kävimme laittamassa Penan puolikkaan kyytiin ja pääsimme jännittämään lopputulosta seuraaviksi viikoiksi. Olin aivan varma, että inssi ei tuota tulosta, koska oli 13. perjantai eikä meillä voisi olla niin hyvää tuuria, kun ei aiemmillakaan kerroilla ollut ollut. Piinapäivät olin melko rauhallisin mielin enkä puhunut oloistani ja tuntemuksistani mitään koko aikana. Noin viikko inssin jälkeen aloin pikkuhiljaa uumoilla, että lopputulos voisi sittenkin olla se kauan odotettu ja toivottu!
Ja niinhän siinä kävi: noista pienistä Penan puolikkaista syntyi melko tarkkaan yhdeksän kuukautta myöhemmin täydellinen pieni tyttö, joka nyt on jo yli 60-senttinen, iloinen, hymyilevä ja keikistelevä äitien silmäterä! <3 Vuosi sitten en olisi voinut uskoa, että olemme nyt tässä: onnellisina ja valmiina juhlistamaan ensimmäistä äitienpäiväämme. Elämä jaksaa aina välillä yllättää! :)
lauantai 28. toukokuuta 2016
Toukokuu
Toukokuu on yksi lempikuukausistani. On ihanan keväistä, lämpötilat saattavat kohota jo kesäisen lämpöisiin lukemiin ja aurinko paistaa. Kesäloma on aivan nurkan takana ja töissä alkaa olla jo lomafiilis. Tämä toukokuu on mennyt todella nopeasti ja olen nauttinut jokaisesta auringonsäteestä! Palataan ajassa kuitenkin vielä hieman taaksepäin.
Huhtikuun epäonnistuminen oli todella kova kolaus meille, ja erityisesti minulle. Päätimme tosiaan, että pidämme ajatustasolla pienen tauon lapsettomuusasioista, mikä oli oikein hyvä päätös. Emme käyneet lukemassa mitään blogeja kuukauteen ja lapsiasiat saikin työnnettyä mukavasti syrjään ja pystyi keskittymään kaikkeen muuhun.
Vappuna kerroimme lapsiprojektistamme parhaille ystävillemme. Uutisen vastaanotto oli juuri niin ihana, kuin olin kuvitellutkin. Molemmat olivat ehkä hieman yllättyneitä uutisesta, mutta he kyselivät uteliaina kaikesta mahdollisesta, mikä tuntui itsestä todella hyvältä. Oli mahtavaa päästä puhumaan asiasta jonkun muun, ja etenkin juuri heidän, kanssaan. Siinä vaiheessa tuntui, että suuri painolasti ja stressin määrä olisi nostettu harteiltani. Ihanaa, ettei tarvitse enää peitellä asiaa heiltä ja keksiä kaikenlaisia tekosyitä.
Pirkon kanssa päätimme, että kokeilemme vielä inseminaatiolla ja syksyllä voisimme sitten mennä ivf:ään, jos siltä näyttää. Lääkärimmekin oli sitä mieltä, että inseminaatiota kannattaisi vielä yrittää.
Laskin etukäteen, että toukokuun ovulaatio saattaisi osua lauantaihin, vaikka todennäköinen päivä olisikin sunnuntai tai jopa maanantai. Varasin siis ajan folliultraan torstaille. Mikäli olosuhteet olisivat hyvät, voisimme laittaa Pregnylin ja tehdä inseminaation perjantaina. Noh, näin ei valitettavasti ollut. Limakalvo oli vielä melko ohut, ja munasolukin vasta noin 17 mm:n kokoinen. Lääkäri suositteli odottamista ja itsekin arvelin, että hymynaama tulisi sunnuntaille, joten maanantaina voisimme päästä inssiin. Ei siis muuta kuin jännittämään.
Yllätys oli melkoinen, kun perjantaiaamuna hymynaama ilmestyi tikkuun. Miten tämä nyt näin meni? Naama irvisteli paljon aiemmin kuin olin odottanut. Edellisen päivän ultran jälkeen en todellakaan olisi osannut odottaa sitä vielä perjantaina. Sain onneksi varattua iltapäivään inseminaatioajan. Tällä kertaa emme ultranneet ollenkaan inseminaation yhteydessä, sillä olimme tehneet sen edellisenä päivänä. En siis tiedä, minkälainen tilanne oli sillä hetkellä. Ehkä parempi niin.
Homma oli nopeasti ohi. Miten tässä kävisi? Edellisen päivän perusteella olosuhteet eivät näyttäneet hyvältä ja inseminaatio tehtiin 13. perjantaina. Näin lievästi taikauskoisena ajattelin, ettei meillä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia tässä kierrossa. Mutta onpa nyt ainakin yritetty. Pirkolle sanoin, ettei asiasta saa puhua piinapäivien aikana ollenkaan, sillä haluan yrittää olla ajattelematta asiaa.
Onnistuiko?
Joo ja ei. Puhuminen onnistui, mutta ajatteleminen ei. Piinapäivät menivät kuitenkin todella nopeasti ja kivuttomasti. Ehkäpä paljon kivuttomammin kuin koskaan ennen. Noin 6 päivää inseminaation jälkeen aloin tuntea kaikenlaista kropassani. Salaa aloin toivoa, että tämä olisi onnistunut. Tätä jatkui päivä toisensa jälkeen. Pidin suuni kuitenkin visusti kiinni enkä puhua pukahtanut asiasta Pirkolle mitään. Ajattelin, että olisi turha herättää turhaa innostusta, koska tulos olisi kuitenkin negatiivinen.
11 päivää inseminaation jälkeen en enää kestänyt. Kerroin Pirkolle, että huomenna aamulla testataan, että minun on pakko saada tietää, näyttäisikö testi mitään, sillä oma oloni on aivan sellainen kuin tällä kertaa olisi onnistunut. Sain nukuttua yön yllättävän hyvin, mutta heräsin kuitenkin ennen kellonsoittoa tekemään testin. Sellaisen ClearBluen digitaalisen. Olimme tehneet digitaalisen testin vain kerran aiemmin ja silloin tuloksen odottaminen tuntui kestävän ikuisuuden. Jätin siis tikun odottamaan ja aloimme tehdä aamutoimia. Kuinkas siinä sitten kävi?
No niinhän siinä sitten kävi, että testi välkkyi todella nopeasti valmiiksi ja kun tulos pärähti näytölle, lensi hiusharja kädestä kaaressa ja suusta pääsi epämääräinen kirkaisu, mutta yhtään sanaa en saanut suustani ulos. Pregnant! Raskaana! Voiko tää olla totta? Pirkko ryntäsi toisesta vessasta luokseni salamannopeasti ja yhdessä tuijotimme tikkua epäuskoisina - itse hysteerisen itkukohtauksen vallassa, Pirkko hieman tyynempänä, niin kuin aina. Siinä sitten halasimme toisiamme ja yritimme saada asian jotenkin menevän tajuntaan asti. Ei se sinne ole ehkä mennyt täysin vieläkään, sillä olo on todella epätodellinen.
Voi Pena, pidä kiinni! Me halutaan nähdä sut ensi vuonna!
Huhtikuun epäonnistuminen oli todella kova kolaus meille, ja erityisesti minulle. Päätimme tosiaan, että pidämme ajatustasolla pienen tauon lapsettomuusasioista, mikä oli oikein hyvä päätös. Emme käyneet lukemassa mitään blogeja kuukauteen ja lapsiasiat saikin työnnettyä mukavasti syrjään ja pystyi keskittymään kaikkeen muuhun.
Vappuna kerroimme lapsiprojektistamme parhaille ystävillemme. Uutisen vastaanotto oli juuri niin ihana, kuin olin kuvitellutkin. Molemmat olivat ehkä hieman yllättyneitä uutisesta, mutta he kyselivät uteliaina kaikesta mahdollisesta, mikä tuntui itsestä todella hyvältä. Oli mahtavaa päästä puhumaan asiasta jonkun muun, ja etenkin juuri heidän, kanssaan. Siinä vaiheessa tuntui, että suuri painolasti ja stressin määrä olisi nostettu harteiltani. Ihanaa, ettei tarvitse enää peitellä asiaa heiltä ja keksiä kaikenlaisia tekosyitä.
Pirkon kanssa päätimme, että kokeilemme vielä inseminaatiolla ja syksyllä voisimme sitten mennä ivf:ään, jos siltä näyttää. Lääkärimmekin oli sitä mieltä, että inseminaatiota kannattaisi vielä yrittää.
Laskin etukäteen, että toukokuun ovulaatio saattaisi osua lauantaihin, vaikka todennäköinen päivä olisikin sunnuntai tai jopa maanantai. Varasin siis ajan folliultraan torstaille. Mikäli olosuhteet olisivat hyvät, voisimme laittaa Pregnylin ja tehdä inseminaation perjantaina. Noh, näin ei valitettavasti ollut. Limakalvo oli vielä melko ohut, ja munasolukin vasta noin 17 mm:n kokoinen. Lääkäri suositteli odottamista ja itsekin arvelin, että hymynaama tulisi sunnuntaille, joten maanantaina voisimme päästä inssiin. Ei siis muuta kuin jännittämään.
Yllätys oli melkoinen, kun perjantaiaamuna hymynaama ilmestyi tikkuun. Miten tämä nyt näin meni? Naama irvisteli paljon aiemmin kuin olin odottanut. Edellisen päivän ultran jälkeen en todellakaan olisi osannut odottaa sitä vielä perjantaina. Sain onneksi varattua iltapäivään inseminaatioajan. Tällä kertaa emme ultranneet ollenkaan inseminaation yhteydessä, sillä olimme tehneet sen edellisenä päivänä. En siis tiedä, minkälainen tilanne oli sillä hetkellä. Ehkä parempi niin.
Homma oli nopeasti ohi. Miten tässä kävisi? Edellisen päivän perusteella olosuhteet eivät näyttäneet hyvältä ja inseminaatio tehtiin 13. perjantaina. Näin lievästi taikauskoisena ajattelin, ettei meillä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia tässä kierrossa. Mutta onpa nyt ainakin yritetty. Pirkolle sanoin, ettei asiasta saa puhua piinapäivien aikana ollenkaan, sillä haluan yrittää olla ajattelematta asiaa.
Onnistuiko?
Joo ja ei. Puhuminen onnistui, mutta ajatteleminen ei. Piinapäivät menivät kuitenkin todella nopeasti ja kivuttomasti. Ehkäpä paljon kivuttomammin kuin koskaan ennen. Noin 6 päivää inseminaation jälkeen aloin tuntea kaikenlaista kropassani. Salaa aloin toivoa, että tämä olisi onnistunut. Tätä jatkui päivä toisensa jälkeen. Pidin suuni kuitenkin visusti kiinni enkä puhua pukahtanut asiasta Pirkolle mitään. Ajattelin, että olisi turha herättää turhaa innostusta, koska tulos olisi kuitenkin negatiivinen.
11 päivää inseminaation jälkeen en enää kestänyt. Kerroin Pirkolle, että huomenna aamulla testataan, että minun on pakko saada tietää, näyttäisikö testi mitään, sillä oma oloni on aivan sellainen kuin tällä kertaa olisi onnistunut. Sain nukuttua yön yllättävän hyvin, mutta heräsin kuitenkin ennen kellonsoittoa tekemään testin. Sellaisen ClearBluen digitaalisen. Olimme tehneet digitaalisen testin vain kerran aiemmin ja silloin tuloksen odottaminen tuntui kestävän ikuisuuden. Jätin siis tikun odottamaan ja aloimme tehdä aamutoimia. Kuinkas siinä sitten kävi?
No niinhän siinä sitten kävi, että testi välkkyi todella nopeasti valmiiksi ja kun tulos pärähti näytölle, lensi hiusharja kädestä kaaressa ja suusta pääsi epämääräinen kirkaisu, mutta yhtään sanaa en saanut suustani ulos. Pregnant! Raskaana! Voiko tää olla totta? Pirkko ryntäsi toisesta vessasta luokseni salamannopeasti ja yhdessä tuijotimme tikkua epäuskoisina - itse hysteerisen itkukohtauksen vallassa, Pirkko hieman tyynempänä, niin kuin aina. Siinä sitten halasimme toisiamme ja yritimme saada asian jotenkin menevän tajuntaan asti. Ei se sinne ole ehkä mennyt täysin vieläkään, sillä olo on todella epätodellinen.
Voi Pena, pidä kiinni! Me halutaan nähdä sut ensi vuonna!
lauantai 16. huhtikuuta 2016
Neljäs yritys
Tällä viikolla tehtiin neljäs inseminaatio. Fiilikset olivat ja ovat edelleen täysin erilaiset kuin aikaisemmin. Oma suhtautumiseni on paljon kyynisempää kuin edellisillä kerroilla. Olin toki innoissani, että pääsimme taas yrittämään, ja inseminaatio tehtiin ihan hyvään aikaan, mutta tällä kertaa en oikein osaa odottaa mitään. Edellinen yritys oli sen verran suuri pettymys, että väistämättäkin yritän vähän suojella itseäni tässä kierrossa. Onnistuu, jos onnistuu. Ja jos ei onnistu, niin... noh, eipä järin yllättäisi sekään.
Tietenkin toivon, että tällä kertaa saisimme vihdoinkin nähdä testissä ne kaksi viivaa. Olisihan se hienoa! Viime aikoina on kuullut niin paljon raskaus-/vauvauutisia kavereilta ja tutuilta, että nyt voisi mielestäni hyvin olla meidän vuoro. :D Pakosti kuitenkin ajattelee, että mitäs jos ei nytkään, mitä jos ei seuraavallakaan kerralla, mitä jos olemme yhä vuodenkin päästä samassa tilanteessa!
Tämä yritys on sikäli ollut vähän erilainen, etten aina edes muista eläväni piinapäiviä! Välillä saatan yhtäkkiä havahtua ajatukseen siitä, että meillähän on tässä yritys päällä. Tuntuu oudolta ja erikoiselta, sillä aiemmilla yrityskerroilla olen ollut todella tietoinen siitä, mikä päivä on menossa. Olen kuitenkin ajatellut, että tämä "unohtelu" on ihan hyvä asia, koska suhtaudun projektiin ehkä vähän rennommin. Luulen kyllä, että piinapäivien lopulla alkaa varmasti jännittää taas vähän enemmän.
Vaikka olenkin melko varautunut ja ehkä hieman pessimistinen tässä kierrossa, ovat fiilikset muuten todella hyvät. Kevät ja aurinkoiset ilmat pitävät mielen virkeänä ja muistuttavat siitä, että elämässä on paljon muita ihania asioita, joista voi nauttia! Odottelu jatkuu, mutta aion ottaa kaiken irti keväästä ja yritän keskittyä kaikkeen muuhun paitsi odotteluun.
Tietenkin toivon, että tällä kertaa saisimme vihdoinkin nähdä testissä ne kaksi viivaa. Olisihan se hienoa! Viime aikoina on kuullut niin paljon raskaus-/vauvauutisia kavereilta ja tutuilta, että nyt voisi mielestäni hyvin olla meidän vuoro. :D Pakosti kuitenkin ajattelee, että mitäs jos ei nytkään, mitä jos ei seuraavallakaan kerralla, mitä jos olemme yhä vuodenkin päästä samassa tilanteessa!
Tämä yritys on sikäli ollut vähän erilainen, etten aina edes muista eläväni piinapäiviä! Välillä saatan yhtäkkiä havahtua ajatukseen siitä, että meillähän on tässä yritys päällä. Tuntuu oudolta ja erikoiselta, sillä aiemmilla yrityskerroilla olen ollut todella tietoinen siitä, mikä päivä on menossa. Olen kuitenkin ajatellut, että tämä "unohtelu" on ihan hyvä asia, koska suhtaudun projektiin ehkä vähän rennommin. Luulen kyllä, että piinapäivien lopulla alkaa varmasti jännittää taas vähän enemmän.
Vaikka olenkin melko varautunut ja ehkä hieman pessimistinen tässä kierrossa, ovat fiilikset muuten todella hyvät. Kevät ja aurinkoiset ilmat pitävät mielen virkeänä ja muistuttavat siitä, että elämässä on paljon muita ihania asioita, joista voi nauttia! Odottelu jatkuu, mutta aion ottaa kaiken irti keväästä ja yritän keskittyä kaikkeen muuhun paitsi odotteluun.
perjantai 11. maaliskuuta 2016
Kolmas inseminaatio
Tämä viikko on ollut todella piinaava, vaikkei varsinaisia piinapäiviä vielä ole eleltykään! Oma kroppa piti jännityksessä loppuun asti. Maanantaista alkaen minulla on ollut hyvin "ovuloiva" olo. Odotin hymynaamaa tiistaista asti ja, kun keskiviikkoiltaan mennessä ei ollut tapahtunut vielä mitään, olin vähällä heittää jo hanskat tiskiin. Emme pääsisi tässä kierrossa ollenkaan inssiin! Torstaiaamuna herätys oli kuitenkin mieluinen ja hymynaama ilmestyi testiin - ihan niin kuin Pirkko oli edellisenä iltana luvannut minua rauhoitellessaan. :)
Soitin torstaina heti kahdeksalta klinikalle ja varasin inseminaatioajan, joka tuli perjantaille eli tälle päivälle. Alkuun olin hieman epäileväinen ja ajattelin, että ajankohta olisi aivan liian myöhäinen. Koko eilisen päivän alavatsassa tuntui olevan kunnon pirskeet: kauheaa kipuilua ja kramppailua. Tähän päälle vielä mukavat selkäkivut. Ei ollut enää yhtään epäselvää, etteikö olisi ovulaatioaika käsillä! En tuntenut eilen munasolun irtoamista, joten fiilikset olivat melko hyvät illalla nukkumaan mennessä: ehkä seuraavan päivän inssi ei sittenkään olisi yhtään hullumpi juttu.
Aamulla ehdimme Pirkon kanssa olla molemmat tunnin töissä, kunnes suuntasimme kohti klinikkaa. Olin jo puhelimessa saanut tietää, että meitä hoitanut lääkäri ei enää ole talossa, joten meitä hoitaisi toinen lääkäri. Aluksi tämä tuntui tuovan pientä lisäjännitystä inssiin, mutta onneksi uusi lääkäri oli todella ihana ja vaikutti raudankovalta ammattilaiselta. Toimenpiteessä tuli sellainen fiilis, että nyt olemme hyvissä käsissä.
Lääkäri kyseli aluksi vähän minun kierroistani ja kartoitti taustaani. Tämän jälkeen ultrasimme ja katsoimme tilanteen. Ja ajoitus tuntui tällä kertaa melko lailla täydelliseltä! Oma kroppani oli ollut hyvinkin hedelmällinen ja tuottanut jopa kaksi kunnon munarakkulaa, yksi kummaltakin puolelta! Olin itse asiassa itse melko varma jo ennen klinikalle menoa, että rakkuloita olisi kaksi. En oikein osaa edes selittää, mistä olin saanut tämän päähäni. Ovulaatiokivut ovat tosin tulleet kummaltakin puolelta ja vielä melko pahoina, joten ehkä se on saattanut olla osasyynä näille aatoksille. Toinen rakkuloista oli reilut 20 mm, toisen kokoa en muista. Lääkärin mukaan toinen rakkuloista näytti siltä, että se olisi jo puhjennut, mutta toinen oli vielä pinkeän näköinen ja näytti olevan kiinni. Myös limakalvo näytti kuulemma oikein hyvältä (paksuutta taisi olla 8,7 mm).
Siittiötkin olivat priimaa tavaraa. Tällä kertaa matkaan lähti noin 11 miljoonaa yksilöä. Mahdollisuuksien pitäisi siis olla hyvät: kaksi munarakkulaa ja iso kasa siimahäntiä. Eikö siitä nyt kaiken järjen mukaan pitäisi syntyä lapsi? Maatessani siinä tutkimuspöydällä teimme kuitenkin vielä jatkosuunnitelmia, mikäli tämä inseminaatio ei nyt johda raskauteen. Jos parin viikon päästä romahdamme alas pilvilinnoistamme, on edessä munanjohtimien aukiolotutkimus. Kiertoni on kuitenkin melko pitkähkö, joten inseminaationkin pitäisi onnistua vielä samassa kierrossa.
Nyt emme voi tehdä muuta kuin pitää kaikki peukut pystyssä ja toivoa parasta. Täytyy myöntää, että tilanneasetelma vaikutti sen verran hyvältä, että olimme molemmat aika pilvissä, kun tulimme klinikalta ulos. Mikäli tämä yritys ei onnistu, tullaan alas korkealta ja kovaa, mutta kai sitä nyt saa edes vähän haaveilla ja pitää toivoa yllä?! :)
Tästä alkavat piinapäivät ja parin viikon odotus. Onneksi luvassa on kaikkea kivaa ohjelmaa ja piinapäivien lopussa häämöttää vielä pääsiäisloma, joten eiköhän aika mene melko nopeasti (as if...)!
Soitin torstaina heti kahdeksalta klinikalle ja varasin inseminaatioajan, joka tuli perjantaille eli tälle päivälle. Alkuun olin hieman epäileväinen ja ajattelin, että ajankohta olisi aivan liian myöhäinen. Koko eilisen päivän alavatsassa tuntui olevan kunnon pirskeet: kauheaa kipuilua ja kramppailua. Tähän päälle vielä mukavat selkäkivut. Ei ollut enää yhtään epäselvää, etteikö olisi ovulaatioaika käsillä! En tuntenut eilen munasolun irtoamista, joten fiilikset olivat melko hyvät illalla nukkumaan mennessä: ehkä seuraavan päivän inssi ei sittenkään olisi yhtään hullumpi juttu.
Aamulla ehdimme Pirkon kanssa olla molemmat tunnin töissä, kunnes suuntasimme kohti klinikkaa. Olin jo puhelimessa saanut tietää, että meitä hoitanut lääkäri ei enää ole talossa, joten meitä hoitaisi toinen lääkäri. Aluksi tämä tuntui tuovan pientä lisäjännitystä inssiin, mutta onneksi uusi lääkäri oli todella ihana ja vaikutti raudankovalta ammattilaiselta. Toimenpiteessä tuli sellainen fiilis, että nyt olemme hyvissä käsissä.
Lääkäri kyseli aluksi vähän minun kierroistani ja kartoitti taustaani. Tämän jälkeen ultrasimme ja katsoimme tilanteen. Ja ajoitus tuntui tällä kertaa melko lailla täydelliseltä! Oma kroppani oli ollut hyvinkin hedelmällinen ja tuottanut jopa kaksi kunnon munarakkulaa, yksi kummaltakin puolelta! Olin itse asiassa itse melko varma jo ennen klinikalle menoa, että rakkuloita olisi kaksi. En oikein osaa edes selittää, mistä olin saanut tämän päähäni. Ovulaatiokivut ovat tosin tulleet kummaltakin puolelta ja vielä melko pahoina, joten ehkä se on saattanut olla osasyynä näille aatoksille. Toinen rakkuloista oli reilut 20 mm, toisen kokoa en muista. Lääkärin mukaan toinen rakkuloista näytti siltä, että se olisi jo puhjennut, mutta toinen oli vielä pinkeän näköinen ja näytti olevan kiinni. Myös limakalvo näytti kuulemma oikein hyvältä (paksuutta taisi olla 8,7 mm).
Siittiötkin olivat priimaa tavaraa. Tällä kertaa matkaan lähti noin 11 miljoonaa yksilöä. Mahdollisuuksien pitäisi siis olla hyvät: kaksi munarakkulaa ja iso kasa siimahäntiä. Eikö siitä nyt kaiken järjen mukaan pitäisi syntyä lapsi? Maatessani siinä tutkimuspöydällä teimme kuitenkin vielä jatkosuunnitelmia, mikäli tämä inseminaatio ei nyt johda raskauteen. Jos parin viikon päästä romahdamme alas pilvilinnoistamme, on edessä munanjohtimien aukiolotutkimus. Kiertoni on kuitenkin melko pitkähkö, joten inseminaationkin pitäisi onnistua vielä samassa kierrossa.
Nyt emme voi tehdä muuta kuin pitää kaikki peukut pystyssä ja toivoa parasta. Täytyy myöntää, että tilanneasetelma vaikutti sen verran hyvältä, että olimme molemmat aika pilvissä, kun tulimme klinikalta ulos. Mikäli tämä yritys ei onnistu, tullaan alas korkealta ja kovaa, mutta kai sitä nyt saa edes vähän haaveilla ja pitää toivoa yllä?! :)
Tästä alkavat piinapäivät ja parin viikon odotus. Onneksi luvassa on kaikkea kivaa ohjelmaa ja piinapäivien lopussa häämöttää vielä pääsiäisloma, joten eiköhän aika mene melko nopeasti (as if...)!
torstai 21. tammikuuta 2016
Kuulumisia
Oh hoh, blogin joululoma venähti vähän pidemmäksi kuin omamme. Hups. Jotenkin sitä rentoutui loman aikana niin paljon, että blogin kirjoittaminen heti loman jälkeen tuntui aivan ylivoimaiselta. Monesti hahmottelin mielessäni erilaisia tekstejä, mutta yksikään niistä ei päätynyt koneelle asti. Loma siis teki tehtävänsä: rentoutti. Oli ihana päästä hetkeksi pois kotinurkista pyörimästä! Nyt onkin jaksettu lähteä ihan erilaisin voimin tähän uuteen vuoteen.
Pena-projektissakin ehdimme hieman edetä - jos nyt niin voi sanoa. Ovulaatiotestin hymynaama ei olisi voinut osua paremmalle päivälle, joten pääsimme heti lomalta palattuamme suoraan toiseen inseminaatioon. Ajoitus oli mielestämme todella hyvä, ja toiveet olivat (luonnollisesti) melko korkealla. Ainakin itselläni. Pirkko osasi ottaa tämän toisen yrityksen hieman rauhallisemmin, ja välillä olinkin vähän kateellinen hänen tyyneydestään. Oireita ei tullut tällä toisella yrityksellä tarkkailtua niin paljon (tai ehkä neuroottisesti olisi parempi sana! :D) kuin ensimmäisellä kerralla, kun jonkin verran tiesi, mitä on odotettavissa. Sen verran kuitenkin huomasin, että tällä toisella kerralla, kun ei ollut käytössä Pregnyliä, oli oireita paljon vähemmän. Hyvä tietää tulevaisuuden kannalta, jos Pregnyliä vielä joutuu käyttämään. Selkeästi kehoni reagoi siihen melko voimakkaasti.
Piinapäivien aikana mielialat vaihtelivat positiivisesta negatiiviseen. Jossain vaiheessa ehdin olla jo varma, että tämä toinen kerta olisi onnistunut. Valitettavasti kuitenkin tasan kaksi viikkoa ovulaatiosta alkoivat kuukautiset. Ei siis onnistunut toisellakaan yrityksellä. Itse otin uutisen paljon raskaammin, kuin olin osannut kuvitella ja myös selvästi raskaammin kuin ensimmäisen inseminaation jälkeen. Vaikka tämä oli vasta toinen yritys, tuli kuitenkin vähän turhautunut olo. Miksi? Kuinka kauan joudumme odottamaan? Meneekö tässä montakin vuotta vai puhuttaisiinko sittenkin vain kuukausista? Kysymyksiä pyöri paljon mielessä, eikä yhteenkään ole tietenkään valmiina vastauksia. Alun pettymyksen ja surun jälkeen on nyt jo ihan hyvät fiilikset. Luottavaisin mielin menemme eteenpäin ja toivomme, että tämä vuosi olisi hedelmällinen ja antoisa. Pena tulee kyllä, kun on tullakseen. Siihen asti keskitymme muihin asioihin ja nautimme niistä, kuten esimerkiksi siitä, että saan vielä ainakin parin viikon ajan mussuttaa rauhassa suurta intohimoani salmiakkia.
Lääkärin kanssa sovimme, että kokeilemme vielä yhden kerran ja jos sekään ei onnistu, teemme munanjohtimien aukiolotutkimuksen. Nyt sitten odottelemme helmikuuhun. Ovulaation kannalta näyttää taas vähän epävarmalta. Huonolla tuurilla se osuu juuri lauantaihin. Jos mukana on hieman onnea, tulisi hymynaama vasta sunnuntaina tai ehkä jopa maanantaina. Nyt pidämmekin kaikki sormet ja varpaat ristissä, jotta kierto olisi hieman pidempi, jotta pääsisimme ensi kuussa yrittämään. Muutoin odottelemme maaliskuulle. Odottavan aika on pitkä. Vanha sananlasku ei voisi osua paremmin naulan kantaan - se, jos mikä, on tämän projektin aikana konkretisoitunut.
Pena-projektissakin ehdimme hieman edetä - jos nyt niin voi sanoa. Ovulaatiotestin hymynaama ei olisi voinut osua paremmalle päivälle, joten pääsimme heti lomalta palattuamme suoraan toiseen inseminaatioon. Ajoitus oli mielestämme todella hyvä, ja toiveet olivat (luonnollisesti) melko korkealla. Ainakin itselläni. Pirkko osasi ottaa tämän toisen yrityksen hieman rauhallisemmin, ja välillä olinkin vähän kateellinen hänen tyyneydestään. Oireita ei tullut tällä toisella yrityksellä tarkkailtua niin paljon (tai ehkä neuroottisesti olisi parempi sana! :D) kuin ensimmäisellä kerralla, kun jonkin verran tiesi, mitä on odotettavissa. Sen verran kuitenkin huomasin, että tällä toisella kerralla, kun ei ollut käytössä Pregnyliä, oli oireita paljon vähemmän. Hyvä tietää tulevaisuuden kannalta, jos Pregnyliä vielä joutuu käyttämään. Selkeästi kehoni reagoi siihen melko voimakkaasti.
Piinapäivien aikana mielialat vaihtelivat positiivisesta negatiiviseen. Jossain vaiheessa ehdin olla jo varma, että tämä toinen kerta olisi onnistunut. Valitettavasti kuitenkin tasan kaksi viikkoa ovulaatiosta alkoivat kuukautiset. Ei siis onnistunut toisellakaan yrityksellä. Itse otin uutisen paljon raskaammin, kuin olin osannut kuvitella ja myös selvästi raskaammin kuin ensimmäisen inseminaation jälkeen. Vaikka tämä oli vasta toinen yritys, tuli kuitenkin vähän turhautunut olo. Miksi? Kuinka kauan joudumme odottamaan? Meneekö tässä montakin vuotta vai puhuttaisiinko sittenkin vain kuukausista? Kysymyksiä pyöri paljon mielessä, eikä yhteenkään ole tietenkään valmiina vastauksia. Alun pettymyksen ja surun jälkeen on nyt jo ihan hyvät fiilikset. Luottavaisin mielin menemme eteenpäin ja toivomme, että tämä vuosi olisi hedelmällinen ja antoisa. Pena tulee kyllä, kun on tullakseen. Siihen asti keskitymme muihin asioihin ja nautimme niistä, kuten esimerkiksi siitä, että saan vielä ainakin parin viikon ajan mussuttaa rauhassa suurta intohimoani salmiakkia.
Lääkärin kanssa sovimme, että kokeilemme vielä yhden kerran ja jos sekään ei onnistu, teemme munanjohtimien aukiolotutkimuksen. Nyt sitten odottelemme helmikuuhun. Ovulaation kannalta näyttää taas vähän epävarmalta. Huonolla tuurilla se osuu juuri lauantaihin. Jos mukana on hieman onnea, tulisi hymynaama vasta sunnuntaina tai ehkä jopa maanantaina. Nyt pidämmekin kaikki sormet ja varpaat ristissä, jotta kierto olisi hieman pidempi, jotta pääsisimme ensi kuussa yrittämään. Muutoin odottelemme maaliskuulle. Odottavan aika on pitkä. Vanha sananlasku ei voisi osua paremmin naulan kantaan - se, jos mikä, on tämän projektin aikana konkretisoitunut.
perjantai 18. joulukuuta 2015
Ei onnannut
Viime yönä tuli nukuttua vain muutama tunti. Olimme jo etukäteen päättäneet, että tekisimme tänä aamuna yhden halpisliuskatestin, vaikka päivä olikin melko aikainen ja varsinainen testauspäivä olisi sunnuntai. Heräsin itse jo kukonlaulun aikaan ja mietin, missä vaiheessa kehtaisin herättää Pirkon. Vähän ennen kuutta en enää jaksanut odottaa, vaan kiskoin siipan kanssani vessaan tuijottamaan pissapurkkiani ja elämämme ensimmäistä raskaustestiä. Valitettavasti testi näytti hyvin selvää negatiivista. Ajattelimme, että testaisimme uudestaan vielä ensi viikolla reissussa.
Tänään kuitenkin kesken työpäivän alkoivat todella pahat menkkakivut ja sieltä ne menkatkin sitten alkoivat - ainakin kivuista päätellen. Vuotoa ei ole tullut oikein nimeksikään, mutta näin pahoista menkkakivuista en ole kärsinyt aikoihin. Ei siis tule Penaa meille tästä yrityksestä.
Olo oli hieman hämmentynyt ja tietenkin myös pettynyt, mutta jotenkin olin osannut tämän jo aavistaa. Onneksi emme ehdi murehtia tulosta sen enempää, sillä huomenna lähdemme kauan odotetulle lomalle, joka todellakin tulee tarpeeseen. Negatiivisesta tuloksesta olen siinä mielessä iloinen, että nyt voin huoletta syödä äyriäisiä niin paljon kuin sielu sietää ja juoda muutaman drinkin.
Toivottavasti ovulaatio osuisi ensi vuoden alussa sopivasti arkipäivään ja pääsisimme heti vuoden alussa uuteen inssiin! Nyt käännämmekin nokat kohti aurinkoa ja ajatukset kohti seuraavaa inssiä. :) Blogi pitää siis taukoa loppuvuoden. Hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille!
Tänään kuitenkin kesken työpäivän alkoivat todella pahat menkkakivut ja sieltä ne menkatkin sitten alkoivat - ainakin kivuista päätellen. Vuotoa ei ole tullut oikein nimeksikään, mutta näin pahoista menkkakivuista en ole kärsinyt aikoihin. Ei siis tule Penaa meille tästä yrityksestä.
Olo oli hieman hämmentynyt ja tietenkin myös pettynyt, mutta jotenkin olin osannut tämän jo aavistaa. Onneksi emme ehdi murehtia tulosta sen enempää, sillä huomenna lähdemme kauan odotetulle lomalle, joka todellakin tulee tarpeeseen. Negatiivisesta tuloksesta olen siinä mielessä iloinen, että nyt voin huoletta syödä äyriäisiä niin paljon kuin sielu sietää ja juoda muutaman drinkin.
Toivottavasti ovulaatio osuisi ensi vuoden alussa sopivasti arkipäivään ja pääsisimme heti vuoden alussa uuteen inssiin! Nyt käännämmekin nokat kohti aurinkoa ja ajatukset kohti seuraavaa inssiä. :) Blogi pitää siis taukoa loppuvuoden. Hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille!
perjantai 4. joulukuuta 2015
Ensimmäinen inseminaatio
Ensimmäinen inseminaatio tehty, piinapäivät voivat alkaa! Kuten jo aiemmin kirjoitin, ounastelin hieman, että ovulaatio osuisi tässä kierrossa juuri viikonloppuun ja todennäköisesti vielä lauantaille. Kävimme ensimmäisessä follikkeliultrassa maanantaina. Olin salaa toivonut, että kierto olisikin tällä kertaa lyhyempi ja inssiin pääsisimme pikimmiten. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä follikkeli oli tuolloin vasta 12 mm:n kokoinen. Tästä seuraava ovulaatio osuisi suurella todennäköisyydellä loppiaiseen, joten inseminaatiota joutuisi odottamaan mahdollisesti helmikuulle. Teimme siis lääkärin kanssa sotasuunnitelman: perjantaina uuteen ultraan, mahdollisesti irrotuspiikki ja inseminaatio, jos follikkeli olisi kasvanut tarpeeksi.
Hymynaamaa yritin metsästää parin päivän ajan, mutta valitettavasti yksikään aamu ei alkanut hymyillen. Suurella todennäköisyydellä hymynaama olisi pärähtänyt testiin huomenna. Tänä aamuna siis lampsin kukonlaulun aikaan klinikalle. Valitettavasti jouduin menemään yksin, koska Pirkko ei töiden takia päässyt mukaan. Tsekattiin follikkelin tilanne ja hyvältähän se näytti, kun oli muutaman päivän ehtinyt kypsyä. Hoitopöydältä pääsin suoraan hoitajan huoneeseen, joka laittoi minulle Pregnyl-irrotuspiikin. Hoitaja ehdotti, että laittaisin piikin itse, mutta näin ensikertalaisena annoin ammattilaisen suosiolla hoitaa asian puolestani. Sen verran yllättäen tilanne tuli eteeni, eivätkä iso neula ja ruisku yhtään auttaneet asiaa. Hieman piikkikammoisena ajattelin, että nämä olivat ihan hyvin kulutetut 20 euroa. Jos myöhemmin joudun piikkejä ottamaan, täytyy tuokin varmaan opetella tekemään itse.
Klinikalta pääsin ulos nopeammin kuin olin kuvitellutkaan ja ehdin töihinkin melkein ajoissa. Työpäivä meni ihmeellisessä sumussa. Tuntui jotenkin epätodelliselta, kun tiesin koko ajan, että iltapäivällä olisi edessä inseminaatio. Onneksi Pirkko ehti tähän iltapäivän aikaan mukaan. Oli mukavaa, että pääsimme yhdessä, sillä tilanne oli meille molemmille uusi. En osannut pelätä sitä millään tavalla, mutta pieni hyvänlainen jännitys tuntui vatsanpohjassa ennen klinikalle menoa. Vaikka itse inseminaatiotilannetta oli etukäteen pyöritellyt mielessä melko paljon, oli tilanne todella absurdi: jalat kattoa kohti, keihästäkin suuremmalta näyttävä ruisku, Pirkko ja lääkäri molemmat pällistelemässä tapahtumaa. Lääkärimme on aivan ihana: kun minut ja ruisku oli laitettu valmiiksi, kysyi lääkäri meiltä, haluaisiko Pirkko tulla painamaan ruiskusta. Tämä tuntui aivan mielettömän ihanalta eleeltä! Näin Pirkkokin sai olla osallisena tässä tapahtumassa. Ja mikäli tämä inseminaatio jollain ilveellä johtaisi raskauteen asti, voisimme sanoa Pirkon raskauttaneen minut! :) Kaikki pointsit lääkärillemme!
Poistuimme klinikalta hymyillen ja intoa puhkuen: oltiinko me juuri inssissä, oliko se oikeasti tässä, mitä jos tämä johtaisi raskauteen? Tunnelmat olivat todella epärealistiset. Olin jotenkin ajatellut, että inseminaatio tekisi tästä projektista konkreettisemman tuntuisen, mutta tällä hetkellä konkretia tuntuu olevan kaukana ja oloa voi hyvin kuvailla vain yhdellä sanalla: epätodellinen.
Nyt pitäisi siis vain odotella. Lääkäri sanoi, että raskaustestin voi tehdä 16 päivän päästä, jollei vuoto ehdi sitä ennen alkaa. Voi olla, että ihan 16 päivää en malta odottaa - ihan jo senkin takia, että olemme lähdössä tasan 15 päivän päästä pariksi viikoksi kohti päiväntasaajaa. Olisi siis mukava tietää vähän ennen reissua, kannattaako mukaan pakata kasa tamponeita ja ovulaatiotestejä vai raskaustestejä. Vaikka ajoitus ei ollutkaan ihan sataprosenttisen täydellinen, on meillä silti kaikki mahdollisuudet onnistua. Nyt vain kaikki sormet ja varpaat ristiin Penan puolesta! Onneksi seuraavat pari viikkoa ovat töissä niin kiireisiä, että ajatukset pysyvät varmasti melko hyvin muualla. Piinapäivät täältä tullaan!
Hymynaamaa yritin metsästää parin päivän ajan, mutta valitettavasti yksikään aamu ei alkanut hymyillen. Suurella todennäköisyydellä hymynaama olisi pärähtänyt testiin huomenna. Tänä aamuna siis lampsin kukonlaulun aikaan klinikalle. Valitettavasti jouduin menemään yksin, koska Pirkko ei töiden takia päässyt mukaan. Tsekattiin follikkelin tilanne ja hyvältähän se näytti, kun oli muutaman päivän ehtinyt kypsyä. Hoitopöydältä pääsin suoraan hoitajan huoneeseen, joka laittoi minulle Pregnyl-irrotuspiikin. Hoitaja ehdotti, että laittaisin piikin itse, mutta näin ensikertalaisena annoin ammattilaisen suosiolla hoitaa asian puolestani. Sen verran yllättäen tilanne tuli eteeni, eivätkä iso neula ja ruisku yhtään auttaneet asiaa. Hieman piikkikammoisena ajattelin, että nämä olivat ihan hyvin kulutetut 20 euroa. Jos myöhemmin joudun piikkejä ottamaan, täytyy tuokin varmaan opetella tekemään itse.
Klinikalta pääsin ulos nopeammin kuin olin kuvitellutkaan ja ehdin töihinkin melkein ajoissa. Työpäivä meni ihmeellisessä sumussa. Tuntui jotenkin epätodelliselta, kun tiesin koko ajan, että iltapäivällä olisi edessä inseminaatio. Onneksi Pirkko ehti tähän iltapäivän aikaan mukaan. Oli mukavaa, että pääsimme yhdessä, sillä tilanne oli meille molemmille uusi. En osannut pelätä sitä millään tavalla, mutta pieni hyvänlainen jännitys tuntui vatsanpohjassa ennen klinikalle menoa. Vaikka itse inseminaatiotilannetta oli etukäteen pyöritellyt mielessä melko paljon, oli tilanne todella absurdi: jalat kattoa kohti, keihästäkin suuremmalta näyttävä ruisku, Pirkko ja lääkäri molemmat pällistelemässä tapahtumaa. Lääkärimme on aivan ihana: kun minut ja ruisku oli laitettu valmiiksi, kysyi lääkäri meiltä, haluaisiko Pirkko tulla painamaan ruiskusta. Tämä tuntui aivan mielettömän ihanalta eleeltä! Näin Pirkkokin sai olla osallisena tässä tapahtumassa. Ja mikäli tämä inseminaatio jollain ilveellä johtaisi raskauteen asti, voisimme sanoa Pirkon raskauttaneen minut! :) Kaikki pointsit lääkärillemme!
Poistuimme klinikalta hymyillen ja intoa puhkuen: oltiinko me juuri inssissä, oliko se oikeasti tässä, mitä jos tämä johtaisi raskauteen? Tunnelmat olivat todella epärealistiset. Olin jotenkin ajatellut, että inseminaatio tekisi tästä projektista konkreettisemman tuntuisen, mutta tällä hetkellä konkretia tuntuu olevan kaukana ja oloa voi hyvin kuvailla vain yhdellä sanalla: epätodellinen.
Nyt pitäisi siis vain odotella. Lääkäri sanoi, että raskaustestin voi tehdä 16 päivän päästä, jollei vuoto ehdi sitä ennen alkaa. Voi olla, että ihan 16 päivää en malta odottaa - ihan jo senkin takia, että olemme lähdössä tasan 15 päivän päästä pariksi viikoksi kohti päiväntasaajaa. Olisi siis mukava tietää vähän ennen reissua, kannattaako mukaan pakata kasa tamponeita ja ovulaatiotestejä vai raskaustestejä. Vaikka ajoitus ei ollutkaan ihan sataprosenttisen täydellinen, on meillä silti kaikki mahdollisuudet onnistua. Nyt vain kaikki sormet ja varpaat ristiin Penan puolesta! Onneksi seuraavat pari viikkoa ovat töissä niin kiireisiä, että ajatukset pysyvät varmasti melko hyvin muualla. Piinapäivät täältä tullaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)