perjantai 29. heinäkuuta 2016

Rv 13+4 ja nimibongailua

Kirjoitin jo joskus blogin alkuvaiheilla olevani nimifriikki. Rakastan lukea kastettujen (ja kuolleiden) nimiä ja bongata sieltä kauniita vaihtoehtoja - nykyään omalle Penalle, aikoinaan vain omaksi ilokseni. Pienestä pitäen minulla on ollut "omille lapsilleni" suosikkinimiä, jotka ovat vuosien saatossa vaihdelleet ulkomaisista nimistä enemmän kotimaisiin. Pienenä ihannoimani Jessicat ja Aidanit aiheuttavat nykyään lähinnä kylmiä väreitä, kun taas erilaiset suomalaiset nimet ovat nostattaneet suosiotaan markkinoilla.

Olemme Pirkon kanssa viime viikkoina tehneet iltakävelyitä läheisillä hautuumailla. Huomasin, että nämä ovat todella käteviä "lenkkipolkuja", sillä vessa on aina lähellä! Ihan lenkkeilyksi vaelluksiamme ei tosin voi kutsua, koska pyrimme lukemaan kaikki nimet läpi ja makustelemaan niitä: löytyisikö täältä meidän Penallemme nimi? (Emme siis todellakaan aio nimetä lastamme Penaksi emmekä Pentti-Sakariksi!) Kiertely on melko hidasta, sillä jossain vaiheessa kirjaimet tuntuvat pyörivän silmissä ja käveleminen pää sivulle käännettynä on yllättävän raskasta ja - valitettavasti - saattaa aiheuttaa vähän huonoa oloa.

Haluaisimme Pirkon kanssa lapsellemme kolme etunimeä, koska pidämme itse nimistä ja meillä molemmilla on vain kaksi etunimeä, vaikka olisimme aina halunneet mielellämme myös kolmannen nimen. Tällä hetkellä meillä on pojalle jo etunimi ja kolmas nimi keksittyinä, mutta toisesta nimestä on vielä vähän kärhämää. Pojan etunimi ei kuitenkaan löytynyt hautuumaalta, vaan Pirkko bongasi tämän kevään aikana, kun eräs eksynyt pikkupoika tuli Pirkon luokse itkemään kadotettuaan äitinsä. Kun kuulin pikkupojan nimen, tiesin heti, että tässä olisi meidän Penalle hyvä nimi!

Myös tytölle meillä on jo kaksi nimeä keksittynä. Toinen näistä on pitkäaikainen suosikkini, jonka aikoinani bongasin eräästä lapsuuden lempielokuvastani. Nimi toimii niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Ihan vielä en ole saanut Pirkkoa ylipuhuttua siihen, että tästä tulisi kutsumanimi, mutta ainakin se on jo hyväksytetty yhdeksi nimeksi. Pientä ylipuhumista vielä puolen vuoden ajan ja voi olla, että saisin sen jopa kutsumanimeksi! :D Yhdellä hautuumaakierroksellamme löysimme kuitenkin tytön kutsumanimeksi aika ihanan vaihtoehdon, joka on tällä hetkellä vahvana ehdokkaana.

Yksi tärkeä nimikriteerimme on se, ettei nimi olisi tällä hetkellä tavattoman yleinen. En haluaisi, että joka kolmannella luokkatoverilla olisi sama nimi. Toinen vahva kriteeri on itselläni se, että kutsumanimessä ei saa olla s- eikä r-kirjainta, mikäli Penalla tulevaisuudessa olisi s- tai r-vika. Kolmas huomionarvoinen seikka on se, että olisi mukavaa, jos nimi toimisi myös ulkomailla. Tämänhetkinen pojan nimivaihtoehtomme ei tosin ole kovin kansainvälistä sorttia, mutta sen kanssa olen valmis elämään. Kunhan edes yksi nimistä olisi sellainen, jota halutessaan voisi käyttää ulkomailla, mikäli sinne joskus asumaan päätyy. Kansainvälisyys on minulle sen takia tärkeä asia, sillä oma nimeni ei todellakaan toimi muissa maissa, mikä on tuottanut hieman vaikeuksia asuessani ulkomailla. Pirkko on listannut kriteeristöön vielä sen, että nimi täytyy kirjoittaa sillä tavalla, miten se lausutaan, mutta suomalaisten nimien kohdalla tämä ei onneksi ole ongelma.

Onneksi meillä on vielä aikaa miettiä näitä asioita! Ja voihan olla, että meille käy niin kuin monille muillekin, että jo kauan sitten valittu nimi ei vain yksinkertaisesti sovikaan lapselle, kun tämän näkee ensimmäisen kerran. On kuitenkin kiva mietiskellä nimiä ja voisinkin jutella niistä päivittäin. Valitettavasti Pirkko taitaa olla jo melko täynnä nimijorinoitani. On myös mukavaa, että voimme vielä miettiä nimiä niin tytölle kuin pojalle, mutta odotan jo kuumeisesti sitä, että saisimme tietää, kumman sortin edustaja tuolla mahassani asustelee.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Pena-hankintoja

Juhlimme toisen kolmanneksen alkamista ensimmäisillä pienillä Pena-hankinnoilla. Kävimme np-ultran jälkeen iltapäivällä kiertelemässä eräässä ostoskeskuksessa lastenvaateosastoilla. Hypistelimme kaikenlaisia pieniä ihanuuksia, mutta edelleen meidät valtasi epäusko: Miksi me olemme täällä? Voimmeko oikeasti ostaa tällaisia meille?

Löysimme Lindexiltä aivan ihanan siilibodyn, jota katselimme pitkään. Pirkko oli kuitenkin todella epäileväinen ja pelokas, ja poistuimme kaupasta tyhjin käsin. Samalla aloimme miettiä, mitä tavaroita/vaatteita Pena tarvitsee. Minkäkokoisia? Kuinka paljon? Minkälaisia? Olen lukenut kietaisumalleista, potkareista, puolipotkareista yms. Päädyimme kahvilaan googlettamaan, mitä tarkoittavat potkari ja puolipotkari, minkälaiset vaatteet ovat kätevimpiä ja minkäkokoisia vaatteita vauvat käyttävät. Tunsimme itsemme todella hölmöiksi! Eihän meillä ole mitään käryä minkälaisia vaatteita täytyy ja kannattaa hankkia! Penan tullessa on vielä talvi. Kuinka paljon ja kuinka paksuja vaatteita sellainen pieni pötkylä oikein tarvitsee? Pienoinen ahdistus alkoi nostaa päätään, kun tajusin, ettei minulla ole mitään hajua siitä, miten pieniä vauvoja hoidetaan ja puetaan. Päätimme, että vielä ei ole meidän aikamme tehdä Pena-hankintoja. Hellyttävä, pieni siilibody jäi kuitenkin vähän kaihertamaan mieliimme. 

Pari päivää sitten näimme erästä ystäväämme, joka myös on raskaana ja tietää jo tilanteestamme. Hän on meitä noin kolme kuukautta edellä. Päätimme lähteä kiertämään yhdessä vauvanvaateosastoja ja vaunuliikkeitä ja tutustumaan vaunuviidakkoon. Menimme (Pirkon ehdotuksesta!) taas Lindexille katsomaan, löytäisimmekö aiemmin bongaamamme siilibodyn. Ja sieltähän se löytyi! Yhteistuumin (ja pienen kannustuksen voimin) päätimme ostaa bodyn ja siihen sopivat housut, sillä ne olivat aivan älyttömän suloiset ja olimme muutaman päivän ehtineet haudutella niitä mielessämme. Lisäksi mukaan tarttui vähän safariteemaa. Nyt on ensimmäiset hankinnat tehty! Jännää. Ja oudolla tavalla aika hienoa.

Ensimmäiset Pena-hankinnat

Kiertelimme myös vaunuliikkeissä ja tutustuimme valtavaan vaunutarjontaan. Olimme käyneet kerran aikaisemmin kesäkuun alkupuolella kauhistelemassa vaunuviidakkoa, erilaisia koppia, rataksia, renkaita ja erikoista hinnoittelusysteemiä. Olimme tuolloin saaneet päämme hieman pyörälle ja järkytyimme lähinnä siitä, kuinka paljon valinnanvaraa on (ja kuinka kalliita vaunut ovat). Mieleeni oli kuitenkin jäänyt erityisesti Emmaljungan Super Viking -malli, sillä se oli vähän sirompi kuin monet muut suuret vankkurit. Olen itse melko pienikokoinen, joten haluaisin pienehköt vaunut, jotta näen itse vaunujen yli. :D

Eilen katselimme vaunuja vähän tarkemmin ja pyörittelimme myös muita merkkejä. Sanoin kuitenkin Pirkolle, että olen vähän jo päättänyt, että haluaisin juuri ne Super Vikingit. Jotenkin ne tuntuvat eniten omilta. Nyt vain odottelemme, että pääsisimme vähän pidemmälle, ennen kuin uskallamme alkaa tehdä niinkin suuria ostoksia kuin vaunut.

Kirjakaupoissa kierrellessämme suuntaamme nykyään aina vauvakirjojen luokse. Olisi mukava hankkia Penalle vauvakirja, johon voimme täydentää tietoja hänen ensimmäisistä kuukausistaan ja vuosistaan ja ehkä jopa odotusajasta jotakin. Haluaisimme ehdottomasti kirjan, joka olisi vanhempien sukupuolien kannalta neutraali, sillä en haluaisi vedellä yli kohtia, joissa mainitaan isä. Tähän mennessä ehkä paras vaihtoehto on Tatu ja Patu -aiheinen vauvakirja, vaikka mikään Tatu ja Patu -fani en olekaan. Onko kukaan muu löytänyt kivoja vauvakirjoja, joissa puhutaan vain vanhemmista eikä aina äidistä ja isästä? Hyvät vinkit otetaan vastaan!

Lopuksi vielä hyvä uutinen: maanantaina saimme postissa tulokset seulontakokeesta Downin syndrooman toteamiseksi, eikä lisääntynyttä riskiä ole, vaan tulos on normaali. Jes!

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Ensimmäinen kolmannes paketissa

Ensimmäinen kolmannes on nyt virallisesti ohi ja olemme selvinneet kriittisistä kahdestatoista viikosta. Nyt uskallamme hieman hengittää, vaikkei tämä tietenkään tarkoita sitä, että kaikki menisi täydellisesti loppuun asti. Sen verran olemme viime aikoina saaneet kuulla huonoja uutisia kavereilta ja tutuilta, että pieni huoli painaa koko ajan jossain takaraivossa. Yritän nyt kuitenkin nauttia tästä olotilasta ja raskaudesta, sillä itse en sille mitään voi, jos jotain tapahtuu. Mennään päivä kerrallaan ja käsitellään mahdolliset ongelmat sitten, jos niitä ilmaantuu.

Ajattelin hieman tiivistää kaikkea sitä, mitä ensimmäiseen kolmannekseen kuului.

Positiivinen raskaustesti
Noh, tämä on varmasti 98 %:lla odottajista ensimmäisellä kolmanneksella. :D

Menkkamaiset kivut
Nämä olivat riesana ensimmäiset raskausviikot. Erityisesti muistan sen, että viimeisillä työviikoilla olo oli välillä melko karmiva.

Väsymys ja päiväunet
Huh! Milloinkohan tämä väsymys helpottaa? Onneksi ehdin juuri ja juuri aloittaa kesäloman ennen kuin pahin väsymys iski päälle. Päiväunia en ole nukkunut koskaan - paitsi nyt raskausaikana. Välillä tuntuu siltä, että on vain yksinkertaisesti pakko päästä makuuasentoon ja saada pää tyynyyn.

Vessassa ravaaminen
Virtsaamisen tarve on lisääntynyt aivan mielettömästi. Nykyään en oikein selviä meidän normaalista kävelylenkistämmekään ilman, että on pakko käydä metsässä puskapissalla. Aamuisin herään viimeistään seitsemältä siihen, että vessaan on pakko päästä. Onneksi öisin ei ole vielä tarvinnut ravata vessassa muutamaa yksittäistä kertaa lukuunottamatta.

Etova olo
Yök! Pyh ja pöh! Tätä en kaipaa yhtään! Etova olo alkoi toukokuun lopussa viimeisinä työpäivinä. Jo silloin tuntui siltä, että mikään ruoka ei maistu ja kaikki vain ällöttää. Tätä jatkui aina juhannukseen saakka. Onneksi etova olo on nyt kaikonnut lähes kokonaan.

Aamupahoinvointi
Täytyy myöntää, että kyllä siinä jotain perää on, että pahoinvointia kutsutaan nimenomaan aamupahoinvoinniksi. Noin raskausviikolla 9 oksensin varmaan ensimmäisen kerran. Onneksi olen joutunut halailemaan pönttöä vain noin viisi kertaa. Nämä ovat kuitenkin olleet kaikki aamulla melkein heti sen jälkeen, kun on syönyt aamupalan. Heti oksennettua olo on tuntunut taas hyvältä.

Ailahtelu ja itkuisuus
Olen aina ollut melko tunteellinen, ja meillä Pirkon kanssa jako tuntuu menevän sillä tavalla, että Pirkko ajattelee järjellä ja minä tunteilla. Monet minun "ailahteluni" ovat siis Pirkon mielestä olleet täysin normaaleja. Itse olen kyllä huomannut, että liikutun paljon helpommin monista asioista. Paras esimerkki tähän on varmasti futiksen EM-finaali. Siinä vaiheessa, kun Ronaldo joutui pelin alkumetreillä poistumaan kentältä, sain aivan hillittömän itkukohtauksen, koska tämä oli mielestäni niin väärin ja epäoikeudenmukaista. :D Täytyy myöntää, että siinä vaiheessa kyllä Pirkon kanssa molemmat nauroimme (ja minä tietenkin vollotin samaan aikaan), koska tilanne oli jotenkin niin koominen ja absurdi. Ihan näin tunteellisesti en koskaan ole ottanut mitään urheilukisoja, vaikka niitä ahkerasti tuleekin seurattua! Saa nähdä, minkälainen itkufestari Olympialaisista tulee! :D

Ensimmäinen neuvola
Neuvolakäynti osui 10. raskausviikolle ja oli onneksi miellyttävä kokemus.

Erakkoelämää
Lähes koko kesä on mennyt aika matalalla profiililla emmekä ole kauheasti nähneet ketään ihmisiä.

Salaisuuden paljastaminen
Kerroimme muutamille ihmisille jo melko alkuvaiheessa Penasta, mutta tästä kirjoitan kokonaan oman postauksen jossain vaiheessa.

Ihmettelyä ja hämmästelyä
Raskauden sisäistämiseen on mennyt melko paljon aikaa. Alussa kaikki tuntui todella epätodelliselta ja vähän pelottavalta. Mitä pidemmälle olemme päässeet, sitä enemmän alan tajuta, että olen oikeasti raskaana. Nyt kun ensimmäinen kolmannes on takanapäin, uskallan jopa sanoa ääneen, että raskaana ollaan, vaikka sitä on edelleen välillä vähän vaikea uskoa. Luulen, että raskaus konkretisoituu paremmin vasta siinä vaiheessa, kun vatsa alkaa kunnolla näkyä.

Tästä on hyvä jatkaa kohti toista kolmannesta. :)

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Rv 12+4 ja niskapoimu-ultra

Eilen koitti paljon odotettu niskapoimu-ultra! Saimme kuin saimmekin ajan kulumaan jollain ihmeen kaupalla. Tosin viimeinen päivä ennen ultraa tuntui kuluvan hidastetulla moodilla. Tuntui siltä, että katsoin kelloa vähintään viiden minuutin välein, ja odotin, että olisi jo ilta. Onneksi olen ollut edelliset päivät niin väsynyt, että olen saanut iltaisin todella hyvin unen päästä kiinni. Pelkäsin nimittäin etukäteen, etten nukkuisi silmäystäkään ultraa edeltävänä yönä.

Ultra-aika oli onneksi aamulla, joten odotus ei eilen ollut enää kovin pitkä. Lähdimme Pirkon kanssa ajamaan sairaalaa kohti todella ajoissa, koska emme oikein tienneet, minne saamme parkkeerattua auton ja missä äitiyspoliklinikka sijaitsee. Pienen harhailun jälkeen nämä kuitenkin löytyivät helposti. Odotushuoneessa huomasin olevani todella jännittynyt, sillä ehdin noin 15 minuutin odotuksen aikana käydä kahteen kertaan vessassa. Onneksi meidät kutsuttiin sisään ajoissa, joten odottelu meni suhteellisen nopeasti.

Kätilö, joka teki ultrauksen, oli aivan ihana. Olimme hänelle kuin mikä tahansa perhe - ihanaa, että meillä on käynyt näin hyvä tuuri meitä hoitavan henkilökunnan kanssa! Aluksi kätilö jutteli hieman meidän kanssa ja kyseli voinnista, raskausviikoista ja lasketusta ajasta. Olimme varmasti todella hermostuneen oloisia, sillä hihittelimme (ainakin omasta mielestäni) koko ajan ennen kuin asetuin tutkimuspöydälle. Oli mieletön tunne, kun kätilö ultrasi ensimmäistä kertaa vatsan päältä eikä alakautta. Kerrankin sai pitää housut jalassa eikä tarvinnut ottaa edes kenkiä pois! :D

Heti kun kätilö asetti ultrauslaitteen vatsan päälle, ilmestyi ruudulle pieni ja eloisa ihmisen alku. Voihan Pena! Itku siinä tuli itselle välittömästi. Näky oli jotenkin sanoinkuvailematon. Kätilökin sanoi, että siellä on aika touhukas ja menevä yksilö. Pena potki, nyrkkeili ja heilutteli meille käsiään. Kun pienen pieni potkunyrkkeilynäytös oli annettu, käänsi hän meille selkänsä ja ajatteli, että nyt on hyvä aika käydä nukkumaan. Kätilö tökki vatsaa anturilla, jotta Pena saataisiin liikkeelle, sillä niskaturvotus oli vielä mittaamatta. Jonkin aikaa heiluteltuaan Pena kääntyi sopivaan asentoon ja kätilö sanoikin heti, että on sen verran ohut niska, että saakohan tuota mitattua. Hyviä uutisia siis. Niskaturvotusta oli 0,6 mm. Tämän kuultuani tuntui siltä, kuin suuri kivi oli vierähtänyt sydämeltä. Eihän se tietenkään tarkoita mitään varmasti, mutta etukäteen jännitin juuri tuota mittausta. Kuulimme ensimmäistä kertaa myös sydämen sykkeen, ja se oli 167.

Kaikki näytti siis hyvältä! Niin hyvältä kuin tässä vaiheessa nyt voi näyttää. Kätilö laskeskeli pitkään laskettua aikaa ja pohti raskausviikkoja, ja niissä sitten hypättiinkin hieman eteenpäin. Tällä hetkellä eletäänkin siis jo rv 12+4 ja laskettu aika tuli tammikuun loppuun. Uskomattomalta tuntuu. Ensimmäinen kolmannes selvittiin ja toinen pyörähti käyntiin. Koko eilinen päivä meni oudossa sumussa ja ihmeellisissä tunnelmissa. Saimme mukaamme viisi ultrakuvaa ja niitä on tuijoteltu nyt monelta kantilta. Tässä vielä todistusaineistoa teillekin: siellä se Pena on!

Niskapoimu-ultra 21.7.2016

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Kesäloma ja erakkoelämää

Tämän vuoden kesäloma on hieman poikennut normaalista kaavasta. Olemme Pirkon kanssa kovia matkustamaan ja yleensä olemmekin tehneet kesälomilla noin 1-2 ulkomaanreissua. Tänäkin vuonna oli suunnitelmissa muutama matka lähinnä Euroopan rajojen sisäpuolella, mutta juuri ennen loman alkua saimme tietää Penasta, mikä pisti pään hieman pyörälle.

Emme ole varanneet yhden yhtä reissua, vaikka matkakuume aina ajoittain nostaa päätään. Välillä mietin, että nyt meidän kannattaisi vielä matkustaa, koska saisimme tehdä sen ihan kahdestaan! Mutta toisaalta haluaisimme matkustaa paljon myös Penan kanssa ja olisi hienoa päästä näyttämään hänelle kaikkia maailman kolkkia. Miksi siis rynnätä ulkomaille nyt vain loman takia? Osittain kotimaan kamaralla pysyminen johtuu varmasti myös siitä, että olemme ajatelleet säästää vähän rahaa Pena-hankintoja varten, ja matkustamiseen rahaa hurahtaa aina ihan huomaamatta. Toistaiseksi olemme siis olleet ihan tyytyväisinä kotona. Kesäkuussa oloni oli sen verran infernaalinen, että olin lähinnä onnellinen siitä, ettemme olleet ehtineet buukata minkäänlaisia menoja. Ajattelimme, että kyllä sitä loppukesästä ehtii, jos olo on parempi ja mieli halajaa matkalle.

Toisaalta olisi ehkä ollut ihan hyvä lähteä reissun päälle, jotta aika kuluisi nopeammin eikä tarvitsisi "vältellä" ihmisiä. Yleensä tapaamme kesälomalla paljon kavereita - etenkin niitä, joita talven kiireiden keskellä tulee nähtyä paljon vähemmän. Tänä vuonna koko loma on tosin mennyt vähän erakkofiiliksissä, koska emme ole viitsineet laittaa viestiä juuri sellaisille kavereille, joita ei ole nähnyt aikoihin ja joiden kanssa olisi mukava päivittää kuulumisia. Meidän kuulumiset kun pyörivät tällä hetkellä niin tiiviisti Penan ympärillä, että puheenaiheita olisi vähän vaikea löytää. Olemme yrittäneet lykätä sosialisointia mahdollisimman pitkälle, jotta ehtisimme päästä Penan kanssa varmemmille vesille ja voisimme puhua myös raskaudesta kaikkien kanssa. Voi siis olla, että ensi viikon ultran jälkeen koemme ihmeherätyksen ja ryhdymme sopimaan tapaamisia koko loppulomaksi kaikkien niiden ihmisten kanssa, joita haluaisimme nähdä. Toivotaan vain, että uutiset ultrassa olisivat hyviä!

Liikunta on kesän aikana meinannut jäädä välillä vähän vähiin. Etenkin kesäkuu tuntui menevän sohvan pohjalla etovasta olosta ja kamalasta väsymyksestä kärsien. Paha olo on onneksi heinäkuussa helpottanut, joten olemme saaneet taas itsemme pikkuhiljaa liikkeelle. Väsymys painaa edelleen päälle ja välillä voimat saattavat vain yhtäkkiä loppua ja on pakko päästä makuuasentoon. Tämä on ollut minulle todella outoa, sillä yleensä olen melko virkeä ja koko ajan liikkeellä. Jokin aika sitten saimme vihdoinkin pyörämme ajokuntoon ja viime päivinä olemmekin ahkerasti tutustuneet kotiseutuun ja tehneet 10-20 kilometrin pyörälenkkejä. Liikkuminen - ja etenkin pyöräily - on tuntunut oikein hyvältä! Kävelystä (saati sitten juoksusta!) en enää nauti niin paljon, koska siinä hengästyn todella nopeasti ja tuntuu siltä, etten jaksa kävellä enää nopeaa vauhtia. Elokuussa on tarkoitus palata kuntosalille ja ryhtyä jumppailemaan taas ahkerasti, jotta kilojen nousu ei karkaisi käsistä. Toivotaan, että siihen mennessä pahin väsymys olisi jo ehtinyt helpottaa!

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Ensikäynti neuvolassa

Viikko sitten kävimme ensikäynnillä neuvolassa. Tarkoitus oli kirjoittaa käynnistä saman tien, mutta sain aikaiseksi vain otsikon. :D On tainnut tämä lomailu viedä aika hyvin mennessään! Yhtään ei tekisi mieli istua tietokoneen ääressä lomalla. Noh, yritänpä saada edes jokusen rivin raapustettua tuosta käynnistä.

Etukäteen meitä jännitti jonkin verran, mutta ei mitenkään yltiöpaljon. Neuvola on todella lähellä meitä sijaitsevalla terveysasemalla, pyörällä sinne ajaa vain noin 5-10 minuuttia. Emme itse asiassa edes tienneet, että täällä on terveysasema niin lähellä, mutta tulipa nyt sekin tutuksi. Odotellessamme neuvolan aulatilassa muutaman muun äidin ja odottavan äidin seassa tunsimme itsemme taas todella eksyneiksi. Mitä ihmettä me teemme neuvolassa? Katselin jännittyneenä avautuvia ovia ja katselin ovien takaa ilmestyvää henkilökuntaa: voisikohan tuo olla meidän neuvolatätimme?

Muutaman minuutin myöhässä luoksemme asteli reippaan ja aidon oloinen kätilö ja kutsui meidät sisään. Heti ensi hetkestä lähtien tiesin, että tämä neuvolatäti on hyvä tyyppi! Hän oli vähän vanhemman oloinen, selkeästi pitkän uran tehnyt ja monenlaisiin perheisiin tottunut. Parasta oli se, että hän ei tehnyt meidän perhemuodostamme minkäänlaista numeroa, vaan huomioi meidät täysin normaalina perheenä, kuin olisimme olleet maailman luonnollisin asia. Oli ihana, että vastaanotto oli niin sydämellinen. Itselle tuli heti hyvä olo.

Mitään kovin erikoista tuolla käynnillä ei mielestäni ollut. Olimme etukäteen täyttäneet lomakkeita, joita kävimme läpi. Siinä aika oikeastaan menikin. Synnytyssairaala meidän tuli päättää, jotta saimme lähetteen ultraan oikeaan paikkaan. Olimme tätä jo etukäteen hieman pohtineet ja päädyimme onneksi siihen, mitä neuvolatätikin meille olisi suositellut.

Tunnin verran istuimme vastaanotolla ja hymyssä suin lähdimme sieltä pois. Varasimme saman tien jo seuraavan ajan ja ajan lääkärintarkastukseen. Nämä taisivat molemmat mennä elokuulle. Viime viikolla kävin myös labrassa antamassa aimoannoksen verta kaikkiin mahdollisiin näytteisiin. Tuo käynti poikkesi neuvolakäynnistä totaalisesti. Labratäti oli melko töykeän ja työhönsä kyllästyneen oloinen eikä oikeastaan puhua pukahtanut koko aikana mitään. En siis oikein tiedä, mitä näytteitä tuli otettua, kun meidät jo passitettiin ulos näytteenottohuoneesta ennen kuin ihmetykseltäni ehdin mitään kysyä.

Perjantaina vihdoin saimme odotettua postia, kun postilaatikkoon kolahtivat ajat sekä np-ultraan että rakenneultraan, joista ensimmäinen on jo ensi viikolla! Nyt yritämme saada lomapäivät täytettyä kaikella mahdollisella, jotta päivät ultraan kuluisivat mahdollisimman nopeasti ja huomaamatta. Pian ovat myös ensimmäiset 12 viikkoa takanapäin. Uskomatonta!

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Rv 9+1

Meneepäs aika nopeasti! Eilen pyörähti jo 10. raskausviikko käyntiin! Mieletöntä. Kohta on jo puolet kesälomasta ohi emmekä ole ehtineet tehdä vielä yhtään mitään. Blogin puolellakin on ollut vähän hiljaista, kun on vain keskittynyt lepäämiseen ja sohvalla makoiluun. :D

Reilu viikko sitten päätimme tosin kuluttaa vähän aikaa ja mennä kiertelemään erilaisia vauvatarvikeliikkeitä. Halusimme nähdä, mitä kaikkea lapsiperheille kaupataan ja millä hinnalla. Valikoimaa oli tietenkin aivan älytön määrä ja kauhistelimmekin vähän sitä, mistä voi tietää, mitä kaikkea oikeasti tarvitsee. Hankintoihin saa myös uppoamaan melko kivasti rahaa, etenkin kun tarvitsemme kaikkien perusjuttujen lisäksi uuden auton. Noh, onneksi tässä on aikaa ottaa asioista selvää ja katsella rauhassa, mitä haluamme ostaa.

Edelleenkään emme ole tehneet yhden yhtä hankintaa Penaa varten. Muutamaan otteeseen olemme kävelleet vauvanvaateosaston läpi ja ihmetelleet, kuinka pieniä vaatteet ovat, mutta mitään emme ole vielä ostaneet. Jotenkin tuntuu edelleen aika epätodelliselta ajatus koko vauvasta, ja vauvanvaateosastoilla käydessä on olo tuntunut hieman eksyneeltä, aivan kuin olisimme väärässä paikassa. Olemme siis tyytyneet vasta pelkkään ihasteluun. Ehkä sitten ensimmäisen kolmanneksen jälkeen uskaltaa jo jotain pientä hankkia.

Ainut hankinta, jonka Penaan liittyen olemme tehneet, on äitiyshousut. Olen ollut viime päivinä niin turvonnut, että kaikki vaatteet kiristävät eikä mikään tunnu oikein mukavalta päällä. Kävimme siis ostamassa minulle kahdet halvat äitiyshousut. Vielä en ole päässyt niitä käyttämään, kun on ollut sen verran lämmin, mutta varmasti ensi viikolla tulevat kyllä korkattua.

Juhannusta ennen kärsin muutaman viikon ajan todella ikävästä etovasta olosta. Ihan varsinaisesta pahoinvoinnista ei oikeastaan voi puhua, mutta olo oli todella kuvottava koko ajan eikä mikään ruoka maistunut. Kaikki ällötti ja oksetti enkä halunnut/pystynyt itse laittamaan ruokaa ollenkaan. Onneksi on Pirkko. Juhannuksen jälkeen pahin etova olo onneksi helpotti, ja nyt suurin osa ruuista maistuu jo melko hyvin. Erilaiset hajut saavat kuitenkin etovan olon palaamaan hetkellisesti, esimerkiksi jääkaappia ei oikein tee mieli avata. Tosin vielä järkyttävämpi kokemus oli muutama päivä sitten eräässä kauppakeskuksessa, kun satuimme kävelemään foodcourtin läpi, jossa noin kuudesta eri pikaruokapaikasta levisi samaan tilaan karmaiseva rasvan ja erilaisen ruuan haju. Nenästä kiinni pidellen suuntasin äkkiä rullaportaisiin ja mahdollisimman kauas paistetun rasvan kärystä. Tästä lähtien taidan kiertää kauppakeskusten ruokaosiot mahdollisimman kaukaa.

Mitään erikoisia mielihaluja minulla ei vielä ole ollut. Paitsi salmiakki. Olen varmaan yksi Suomen suurimmista salmiakkihirmuista, ja jo ennen raskautta ainut huoleni oli se, miten tulen kestämään yhdeksän kuukautta ilman salmiakkia!!! Kaksi kuukautta on jo takanapäin ja seuraavat seitsemän tuntuvat olevan valovuosien mittaisia. No, ehkäpä tämä pieni vieroitus salmiakista tekee ylipäänsä ihan hyvää.

Maanantaina menemme ensikäynnille neuvolaan, ja sitä varten olemme täytelleet erilaisia lippusia ja lappusia. Olin yllättynyt siitä, että lomakkeissa puhuttiin puolisosta/kumppanista isän sijaan. Mahtavaa! Muistan nimittäin aikoinani lukeneeni eri blogeista, kuinka kaikki neuvolan asiakirjat ja lomakkeet olivat suunnattuja "normaaleille" heteroperheille. Tämä pieni muutos ilahdutti meitä tietenkin kovasti!