Ajatuksia imetyksestä

Vajaa vuosi sitten kirjoitin meidän imetystaipaleemme alusta ja kaikista vaikeuksista, joita alkupäivinä ja viikkoina kohtasimme, mutta joista huolimatta imetys lähti loppujen lopuksi käyntiin varsin mallikkaasti. Vuoden aikana ajatukseni imetystä kohtaan muuttuivat totaalisesti ja sain rutkasti ihania kokemuksia imetyksen saralla.

Nyt imetystaipaleemme on kuitenkin ohi, ja voin vain lämmöllä ja kaiholla muistella noita hetkiä, jolloin pikkuinen nukahti rinnalle onnellisesti tuhisten. Elämäni viimeinen imetyskerta oli jo melkein kolme viikkoa sitten ja nyt olemme totutelleet elämään ilman hömpsyjä. Totuttelua tämä on ollut nimenomaan äidille - nappula ei ole ollut muutoksesta moksiskaan! :D Täytyy myöntää, että hieman haikea olo tuli siitä, että nyt se loppui, ei enää koskaan. Jotenkin ajatus oli niin lopullinen. Hormonihuuruissani olen maininnut Pirkolle jo muutaman kerran, että hankitaan vielä ainakin kymmenen lasta, jotta saisin imettää heitä! :D :D Haha. Hormonien tasoittumista odotellessa.

Ennen Penun syntymää ja vielä syntymän aikoihin suhtauduin vähän skeptisesti koko hommaan ja ajattelin, ettei imetyksellä ole niin suurta väliä. Kun imetys ei alussa onnistunutkaan, nosti jonkinlainen leijonaemo sisälläni päätään ja päätti, että minähän perkele imetän! Oli ihanaa, kun sai ruokkia toisen omalla maidolla. Ja kun imetys vihdoin alkoi rullaamaan, oli mahtavaa nähdä, kuinka tärkeä asia rinnasta tuli: ruokaa, lohtua ja läheisyyttä samassa paketissa.

Olin etukäteen kuullut monesta suunnasta, että pikkuinen sitten vain asuu rinnalla ja hyvin ehtii katsoa monia sarjoja Netflixistä. Minäpä olin varautunut tähän hyvin ja tehnyt itselleni mukavan imetysnurkkauksen, josta näkee ulos, tietokoneelle (Netflix) ja vielä jopa telkkarinkin. Vieressä oli sopivasti laskutilaa suklaalle ja teekupposelle. Ja kuinka meille kävikään? Ei ollut Penu mikään rinnalla-asuja. Kyllähän hän söi ja etenkin alussa yksi imetyskerta saattoi hyvinkin kestää jopa 30 minuuttia, mutta se oli sitten siinä. Meillä skipattiin kaikki tiheän imun kaudet sun muut, joten eipä tullut pahemmin telkkaria katseltua! :D

Kiinteitä meillä alettiin maistella suurin piirtein viiden kuukauden kieppeillä, kunnon ruokailut aloitettiin puolen vuoden iässä, mutta imetys oli edelleen tärkeässä asemassa. Imetin melko lapsentahtisesti johonkin kahdeksan kuukauden ikään saakka. Sen jälkeen äidintahdistin hommaa niin, että hömpsyt otettiin aamuin illoin ja päiväunien ja ruokailujen yhteydessä. Olin päättänyt, että syksyn lomamatkaamme asti imetän paljon, sillä reissun päällä on hyvä, että ruoka kulkee mukana, jos paikalliset pöperöt eivät maistukaan ja ettei tarvitse korvikkeita raahata mukana. Joulukuun alussa kotiinpaluumme jälkeen aloin hieman vähentää imetystä niin, että kertoja oli enää 6 ja sitten 4 kertaa päivässä. Jossain vaiheessa Penu jätti iltamaidot itse pois, mutta aamumaito pysyi tärkeimpänä loppuun asti.

Tammikuun alkupuolella Penu piti elämänsä ensimmäistä rintalakkoa, joka kesti piinaavat pari päivää. Rintani meinasivat pakahtua ja olo oli aivan kamala. Noina päivinä maidontulo selkeästi väheni, minkä jälkeen oli loogista vähentää myös imetystä. Olin ottanut tavoitteekseni yhden vuoden iän. Jos siihen asti päästään - hienoa! Onnistuin tavoitteessani, vaikka viimeiset päivät tai jopa viikot olivat sellaisia, että Penu kävi aamulla rinnalla, imaisi pari kertaa ja oli jo lähdössä touhuamaan muuta. Lopetus oli siis helppoa meille molemmille: Penu ei selvästikään enää halunnut maitoa ja rintani ehtivät tottua lopetukseen rauhassa. Olin myös vähän itsekäs, sillä halusin oman kroppani takaisin ja päätin, että ihan viralliseen suositukseen, eli kahden vuoden ikään, asti emme hommaa jatka.

Olen todella tyytyväinen itseeni ja ylpeä siitä, että imetin lastamme näin pitkään. Ylpeä voin olla jo sen takia, että Penu ei ole vielä kertaakaan ollut kipeä. En tiedä, onko imetyksellä ollut niin suuri vaikutus, mutta selvisimme koko vauvavuoden (ja vielä ensimmäisen taaperokuukaudenkin) ilman sairasteluja! Ylpeä voin olla myös siitä, että uskalsin imettää julkisilla paikoilla. Olin etukäteen vähän pelännyt julki-imetystä ja ihmetellyt äitejä, jotka levittelevät ryntäitään julkisesti eri paikoissa. Ylpeästi voin kuitenkin sanoa kuuluuneeni tuohon sakkiin (tosin melko siveellisesti imetyspaita päällä) enkä enää yhtään kummoksu äitejä, jotka imettävät, missä ikinä vauvalla nälkä yllättääkään. Lähinnä imettävän äidin näkeminen saa itseni nykyään hymyilemään ja hyvälle tuulelle. 

Vuosi sitten kirjoittamassani postauksessa mainitsin, että taaperoimettäjää minusta ei kyllä tule. Varsinaisesti ei tullutkaan, mutta vähän joudun syömään sanojani, sillä yhdeksän kertaa imetin ylpeydellä meidän pientä taaperoamme. :)

Ihania imetyshetkiä kaikille niille, jotka niistä saavat vielä nauttia!

Uusi vuosi, uudet kujeet

Tai no, eipä täällä mitään kovin uusia kujeita ole, eli aika vanhaan malliin mennään. :D

Vuodenvaihde meni kivasti ja rauhallisesti. Kävimme katsomassa Penun kanssa raketteja kuuden aikoihin, ja ne jaksoivat ihmetyttää. Onneksi neiti ei pelännyt yhtään. Kotimatkalla hän jutteli kovasti ja kertoi meille äideille, mitä oli nähnyt. <3 Penu kävi normaaliin tapaansa kahdeksan aikoihin nukkumaan, ja äidit jaksoivat juuri ja juuri valvoa puoleenyöhön, minkä jälkeen uni maistuikin hyvin.

Uusi vuosi on alkanut hyvin. Pirkko on ollut tämän viikon lomalla, joten olemme nauttineet kunnolla yhteisestä perheajasta. On ihanaa, kun on voinut jakaa vauvanhoitovastuun kahden aikuisen kesken. Nyt kun hallitus on uudistamassa perhevapaita, voisi se mielestäni uudistaa niitä niin, että molemmat vanhemmat saisivat olla koko ensimmäisen vuoden kotona. :D Se olisi mielestäni todella passeli järjestely!

Tämän lomaviikon aikana olemme vain olleet ja hengailleet, käyneet ulkona, tehneet ruokaostoksia, leikkineet kotona ja käyneet HopLopissa. Penu tykkää peuhata ja konttailla ja kiipeillä, joten HopLop on tällä hetkellä ihan ykkösjuttu. Nyt kun sinne pääsee vielä ilmaiseksi, täytyy paikkaa käyttää hyödyksi. Onneksi tässä meidän lähellä on yksi HopLop, jonne pääsee ihan kävellen, joten voin hyvin mennä sinne yksinkin Penun kanssa, kun arki alkaa kunnolla. Toki sielläkin on mukavampaa, jos on itselle ja Penulle seuraa, joten on aina vähän tuurista kiinni, onko paikalla muita vauvoja vai ei.

Vuoden ensimmäisenä päivänä Penu täytti jo 11 kuukautta! Ihan hullua ajatella, että meidän pieni vauva täyttää parin viikon päästä jo vuoden!!! Yhyyyy!!!!! Ei se voi olla vielä niin vanha! Meidän pienestä vauvasta on kuoriutunut huumorintajuinen, iloinen ja kujeileva pikkuneiti. Parhaita leikkejä on erilaisten tavaroiden järjestäminen, laatikoiden purkaminen ja täyttäminen. Palikoita ja erilaisia tavaroita on mukava asetella eri paikkoihin: pöydille, tuoleille, kirjahyllyyn, lelulaatikkoon. Kotiavaimeni saattavat löytyä nykyään joko kengästä, vessanpöntöltä tai keittiönpöydän alta. Penu tykkää myös auttaa kotihommissa, ja imurointi on hänen mielestään todella hauskaa. Myös astianpesukoneen tyhjentäminen ja täyttäminen on varsin mielenkiintoista ja siinä täytyy olla aina apuna.

Tällä hetkellä meillä tehdään (edelleen) hampaita. Niitä on siis tehty jo monen kuukauden ajan, mutta tuntuu siltä, että hampaita kipuillaan koko ajan. Aina kun yksi uusi on putkahtanut esiin ja kipu selkeästi vähän helpottanut, alkaa sama ruljanssi alusta, kun seuraava tekee tuloaan. Nyt suuta koristaa viisi pientä legopalikkaa. Kävimme loman aikana lääkärissäkin, kun huolestuimme ja mietimme, voisiko korvissa olla tulehdus. Onneksi ei ollut, vaan selvästi hampaat vain vaivaavat.

Heti vuodenvaihteen jälkeen Penu päätti, että rintamaito on ihan tyhmä juttu. Imetys on viime aikoina ollut yhtä härdelliä, kun millään ei malta keskittyä ja kaikki ympärillä olevat asiat kiinnostavat enemmän. Penu pitikin reilun vuorokauden ajan rintalakkoa eikä suostunut ottamaan hörpyn hörppyä. Muutenkin imetyskerrat ovat vähentyneet todella paljon. Vielä loman alussa kertoja oli noin 4-5 päivässä, mutta tuon pienen lakon jälkeen niitä on enää kaksi. Olen oikeastaan ihan tyytyväinen, että kerrat vähenevät, sillä alan itse olla jo melko valmis lopettamaan imettämisen. Alun hankaluuksien ja skeptisen suhtautumiseni jälkeen olin päättänyt, että yritän imettää yksivuotiaaksi asti, jotta ei tarvitse siirtyä korvikkeisiin ennen lehmänmaitotuotteita. Saa nähdä, pääsemmekö sinne asti vai loppuuko imetys jo hieman aikaisemmin. Eilen sain kaiken kukkuraksi toiseen rintaan pienen haavan, joten imeminen on ollut yhtä tuskaa, minkä takia lopetusajatukset ovat mielessäni yhä vahvemmin. Lisäksi haluaisin saada oman kroppani kokonaan itselleni ja kaiken maailman hormonit tasoittumaan. Ehkäpä raskauskilotkin karisisivat lopullisesti paremmin, kun imetys loppuu.

Uuden vuoden kunniaksi meidän 11 kuukauden ikäinen neiti antoi äideille parhaan mahdollisen lahjan: hän on päättänyt alkaa nukkua yöunensa kunnolla! Nukkumisesta olisi kerrottavaa varmaan oman postauksen verran, mutta lyhykäisesti voin sanoa, että ennen joulua meillä oli yöunet aivan sekaisin ja heräilyjä tuli aivan liian useasti yön aikana. Olin itse aivan loppu enkä meinannut päivisin enää jaksaa yöheräilyjen jälkeen. Kun Pirkolla alkoi loma, otti hän ohjat käsiin ja kävi rauhoittelemassa Penua, jotta maidontuoksu ei häiritsisi häntä. Pian pääsimmekin enää yhteen tai kahteen heräykseen, mikä vuoden vaihduttua muuttui siihen, että Penu on nukkunut yöt ilman itkuja tai heräyksiä klo 20-07. Jihuu!! Voi autuutta, mikä olo itsellä on, kun on saanut nukkua yöt kunnolla! Toivon hartaasti, että tämä jatkuu eikä ole mikään ohimenevä vaihe.

Yökukkuja vai yönukkuja?

Mitä pidemmälle päivät vierivät, sitä enemmän alan olla sitä mieltä, että olemme todella onnekkaita siitä, kuinka helppo vauva meillä on. Penu on rauhallinen eikä korota ääntään muuten kuin silloin, jos nälkä tai väsymys yllättää aivan äkkiä. Nimiäisissä Penu kiersi sylistä syliin (ensin nukkuen ja sitten hereillä), ja kertaakaan tuon kahden tunnin aikana hän ei äännähtänyt millään tavalla. Hän vain katseli rauhallisesti maailmaa ja tarkkaili ympärillä olevia ihmisiä.

Jo alusta asti meillä on nukuttu yöt hyvin. Sairaalassa kuuntelimme kauhulla, kuinka viereisissä huoneissa vauvat kirkuivat kurkku suorana yötä myöten, kun meidän Penu veteli onnellisesti sikeitä. Sama linja on jatkunut kotona. Ainoastaan muutamana edellisenä iltana Penu on huutanut hetken aikaa putkeen. Me äidit olimme heti hädissämme, mikä lapsella on hätänä, kunnes tajusimme, että raukka on vain aivan yliväsynyt. Ja niistäkin huudoista saimme syyttää vain itseämme, ettemme olleet tajunneet laittaa pientä aiemmin nukkumaan. Pienen sylittelyn jälkeen Penu on onneksi rauhoittunut omaan sänkyynsä, ja me olemme huokaisseet helpotuksesta.

Viime aikoina olemme saaneet jo jonkinlaista rytmiä päiviin. Yritämme tehdä Penulle iltapesut aina noin seitsemän aikoihin. Tämän jälkeen tai tätä ennen (tai sekä ennen että jälkeen) Penu on usein tankannut iltaruokaa. Sitten laitamme Penun pinnikseen nukkumaan, jonne hän rauhoittuu melko hyvin tutti suussa. Välillä saamme juosta laittamaan tuttia suuhun enemmän, välillä Penu nukahtaa alta aikayksikön.

Ensimmäisen kerran hän herää syömään yleensä noin klo 23-24 aikoihin ja toisen kerran noin klo 2-3. Tästä eteenpäin mennään yleensä aina kahden tunnin pätkissä aamuun asti. Kaikki välit Penu nukkuu kiltisti eikä koskaan itke tai huuda ollenkaan. Aamulla ehkä neljän tai viiden aikoihin hän aloittaa aina ihmeellisen uniörinän. Emme oikein täysin tiedä, mistä tämä johtuu, mutta örinä tulee vasta loppuyöstä ja tapahtuu tosiaan unissaan.

Nykyään Penu nukkuu yöt omassa pesässään, joka on nostettu pinnikseen. Öisin käyn syöttämässä hänet olohuoneen sohvalla, sillä imetys onnistuu nykyään hieman paremmin istuma-asennossa. Samalla Pirkko saa nukkua rauhassa eikä häiriinny meidän puuhista. Muutamana yönä olen tosin ottanut hänet loppuyöstä viereeni, koska en väsymykseltäni ole jaksanut lähteä olohuoneeseen imettämään. Sängyssä olen samalla pystynyt itse torkahtamaan, kun Penu on vedellyt yöhömpsyjä.

Odotan jo innolla sitä aikaa, että Penun syöntivälit pitenevät hieman ja saan itse nukkua vähän pidempiä pätkiä. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että meillä asuu kunnon yönukkuja eikä mikään yökukkuja. Toki tämä vaihe voi muuttua missä vaiheessa tahansa, joten nauttikaamme tästä niin kauan kuin sitä kestää!

Imetystaival

Kun minulta raskausaikana kysyttiin, aionko imettää, oli vastaukseni aina hieman epämääräinen: jos onnistuu, niin kyllä; jos ei onnistu, niin en. En ole koskaan ollut mikään imetysintoilija ja olen joskus jopa vähän kammoksunut ajatusta siitä, että jotkut imettävät vielä parivuotiaita lapsia, joiden kanssa voivat jopa itse keskustella imettämisestä. Edelleenkään en ole mikään intoilija enkä missään nimessä aio imettää taaperoikäistä, mutta ajatukseni ovat kuitenkin hieman muuttuneet ja toivoisin, että imetys onnistuisi vielä jonkin aikaa.

Imetystaival ei lähtenyt käyntiin kovin helposti. Kirjoituksessani Penan ensimmäiset päivät mainitsin siitä, että Penu ei alussa meinannut oppia imemään. Kätilö yritti avustaa synnytyssalissa ja toinen kätilö osastolla sinne päästyäni. Tässä vaiheessa Penu-parka oli jo niin nälissään, että hänelle annettiin ruiskulla luovutettua äidinmaitoa. Ensimmäisinä päivinä yritin imettää rintakumin kanssa ja ilman, mutta kummastakaan ei tahtonut tulla mitään. Maitoa herui ja Pena osasi imeä, mutta näiden kahden toiminnon yhdistäminen tuntui olevan täysin mahdoton yhtälö.

Sokeriseurannan ja bilirubiinien takia syöntiä tarkkailtiin sairaalassa alusta asti. Väli ei saanut venyä kolmea tuntia pidemmäksi ja ruokaa oli saatava, joten lähes kaikki ruoka annettiin pullosta tai alkuun ruiskulla. Toisena päivänä synnytyksen jälkeen suosikkikätilömme johdatteli meidät pumppauksen ihmeelliseen maailmaan. Siitä lähtien olinkin sairaalassa kiinnittyneenä lypsykoneeseen aina kolmen tunnin välein. Osa Penan ruoista tuli yhä korvikkeena, mutta suuri osa oli minun pumppaamaani maitoa. Sairaalassa Penu söi rinnasta kunnolla ainoastaan yhden kerran, kun suosikkikätilömme jaksoi taistella ja auttaa meitä onnistumiseen asti. Urakkaan taisi hurahtaa parisenkymmentä minuuttia. Muilta kätilöiltä pyysin apua muutamaan otteeseen, mutta kun hommasta ei tullut mitään, luovuttivat he aina yksi toisensa jälkeen ja liukenivat vaivihkaa paikalta vihjaistuaan ensin tuttipullon käytöstä. Niinpä päätin sairaalassa, että harjoittelen imetystä vasta kotona, koska sairaalassa asiasta tuli vain stressiä tiukan aikataulun takia ja muutamat harvat yritykset päättyivät aina siihen, että sekä Pena että minä itkimme ja molemmille tuli paha mieli.

Olin päättänyt, että yrittämättä en aio luovuttaa, vaan haluan edes kokeilla, tuleeko imetyksestä mitään. Jos harjoittelunkaan jälkeen homma ei luonnistu, siirrytään vasta sitten suosiolla pulloruokailuun. Kotona kokeilin imetystä yksin ja Pirkon avustuksella useaan otteeseen, mutta sessio päättyi joka kerta itkuun ja tuttipullon halailuun. Pääsimme onneksi kolme päivää kotiutumisen jälkeen sairaalaan imetyspolille samalla, kun seurattiin bilirubiineja. Povalla aivan ihana kätilö teki taikojaan ainoastaan viiden minuutin ajan ja - voilà - Pena alkoi imeä rinnasta! Voittajafiilis! Kysyin kätilöltä, jahka hän ja suosikkikätilömme voisivat vuorotellen tulla aina öiksi luoksemme auttamaan imetyksessä. :D Ei tullut kauppoja.

Onnistuneen kokemuksen jälkeen päätimme Pirkon kanssa, että nyt harjoitellaan imetystä kotona jokaisella syöntikerralla (myös öisin), vaikka siihen menisi tunti. Noh, ihan niin kauan ei onneksi mennyt, mutta muutamia kertoja saimme kyllä taistella lähes puolen tunnin ajan. Ensimmäiset kerrat olivat yhtä huutoa ja operaatioon tarvittiin aina Pirkon auttavat kädet, kun hän asetteli Penan oikeaan asentoon ja yritti pitää paikallaan samalla, kun minä yritin tunkea rintaa rääkyvään suuhun. Noin viikon verran Pirkko oli hommassa aina apuna, kunnes juttu alkoi luistaa itsestään.

Kuukauden päivät annoimme Penalle lisämaitoa pullosta, koska kasvu ei tyydyttänyt neuvolan tiukkoja tätösiä. Viikonloppuna luovuimme kuitenkin niistäkin. Pirkon ollessa kotona helmikuussa hoiti hän aina yhden syötön öisin, jotta itse pystyin nukkumaan vähän pidemmän aikaa. Nyt kun Pirkko on palannut töihin, hoidan itse kaikki yösyötöt ja, voi veljet, että on helpottavaa, kun ei tarvitse silmät ristissä pelata pullojen kanssa, vaan voi vaan iskeä rinnan suuhun. Ihan aina homma ei edelleenkään suju kuin tanssi, mutta eteenpäin on menty huimia askelia. Nykyään pystyn jo istumaankin ja imettämään istuma-asennossa, mikä on mukavaa vaihtelua kylkiasentoon.

Vaikken olekaan suuri imetysintoilija, olen todella tyytyväinen siihen, että imetys lopulta onnistui! Korviketta on edelleen kaapissa ja välillä sitä menee, jos luonamme on esimerkiksi vieraita eikä imetys tunnu hyvältä. Myös hoitolaukussa kulkee aina mukana yksi korvikesatsi ja tuttipullo kaiken varalta. On kuitenkin helpottavaa, kun ei alituiseen tarvitse lämmitellä maitoja ja steriloida pulloja, vaan ruoka on aina kätevästi saatavilla. Ja onhan se ihanaa, kun pieni puputtaa rinnasta menemään niin, että hamsterin posket pullistelevat. Ja voi sitä tuhinaa, kun pikkuinen nukahtaa poski rintaa vasten! (Toim.huom.! Parempi ehkä, etten mainitse tässä niistä rintaraivareista tai ajoittaisesta huonosta imuotteesta, jolloin tuntuu, että hamsterin hampaat riistävät nännin irti.)

Tällä hetkellä mennään täysimetyksellä ja tätä rataa jatketaan niin kauan, kunnes kiinteät tulevat peliin mukaan, maitobaari sanoo sopimuksensa irti tai Pena ei suostu enää asioimaan meijerillä. Jos nyt ainakin kesään asti saisi imetyksen jatkumaan, olisin todella tyytyväinen taipaleeseemme.