Näytetään tekstit, joissa on tunniste ovulaatiotesti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ovulaatiotesti. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. toukokuuta 2017

Vuosi sitten...

...elettiin päivää 13. perjantai, joka meillä oli kaikkea muuta kuin epäonnen päivä! Ovistikkuun pärähti heti aamusta meidän hämmästykseksemme hymynaama. Kyseisen kuvion olimme pelänneet tulevan vasta lauantaina tai sunnuntaina, joten iloinen yllätys nosti fiiliksen kattoon jo aamutuimaan.

Tätä seurasi soitto klinikalle ja inssin varaus iltapäiväksi. Muistan, että saimme vielä ylimääräisen ajan klinikan sulkeuduttua, sillä kalenteri näytti siellä koko päivän aivan täyttä. Puhelimessa kuulostin varmasti hieman epätoivoiselta, kun anelin vapaata aikaa edes johonkin väliin. Aikataulun kanssa kävi oikeastaan hyvin, sillä Pirkko ehti loistavasti inseminaatioon mukaan!

Ultrauslaitetta ei tuona päivänä rasitettu, joten silloisesta tilanteesta minulla ei ole valitettavasti tietoa. Eipä tuolla enää olekaan mitään väliä, sillä olihan lopputulos kaikista paras. Kävimme laittamassa Penan puolikkaan kyytiin ja pääsimme jännittämään lopputulosta seuraaviksi viikoiksi. Olin aivan varma, että inssi ei tuota tulosta, koska oli 13. perjantai eikä meillä voisi olla niin hyvää tuuria, kun ei aiemmillakaan kerroilla ollut ollut. Piinapäivät olin melko rauhallisin mielin enkä puhunut oloistani ja tuntemuksistani mitään koko aikana. Noin viikko inssin jälkeen aloin pikkuhiljaa uumoilla, että lopputulos voisi sittenkin olla se kauan odotettu ja toivottu!

Ja niinhän siinä kävi: noista pienistä Penan puolikkaista syntyi melko tarkkaan yhdeksän kuukautta myöhemmin täydellinen pieni tyttö, joka nyt on jo yli 60-senttinen, iloinen, hymyilevä ja keikistelevä äitien silmäterä! <3 Vuosi sitten en olisi voinut uskoa, että olemme nyt tässä: onnellisina ja valmiina juhlistamaan ensimmäistä äitienpäiväämme. Elämä jaksaa aina välillä yllättää! :)

maanantai 2. marraskuuta 2015

Tulihan se sieltä

Todistusaineistoa: kyllä se hymyilee!
Tämän aamun herätys oli kerrankin mukava, kun ovistestissä hymyili maireaa hymyä elämäni ensimmäinen hymynaama. Myös halpistesti (onestep) näytti vahvan viivan. Eli löytyihän se ovulaatio sieltä! Oikeastaan se tuli juuri sinä päivänä, minä olin kuvitellutkin oviksen tulevan, joten turhaan olen panikoinut. Harmittaa vaan, että tässä kierrossa ei vielä päästä inssiin, vaan sitä täytyy jaksaa odottaa seuraavaan kiertoon asti. Toivottavasti ei silloin osu viikonlopulle!

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Fiiliksiä

Nyt alkaa tämä kierto olla lopuillaan, ja alan pikkuhiljaa ihmetellä, missä ovulaatio oikein viipyy vai hujahtikohan se jossain vaiheessa silmieni ohi. Tikuttelin ahkerasti halpisliuskoilla noin kahden viikon ajan aina työpäivän jälkeen. Kellonaika saattoi vähän vaihdella työpäivän pituudesta riippuen. Seuraavalla kerralla kyllä testaan aamuisin - sen verran hankalaa oli välillä testauksen aikataulutus. Selkeitä tummia viivoja ei liuskoihin kuitenkaan koskaan ilmestynyt. Haaleita kyllä senkin edestä. Voiko olla, etten tässä kierrossa ovuloinut ollenkaan? Testasinko jotenkin väärin? Eivätkö testit toimineet? Missasinko ovulaation kokonaan?

Kysymyksiä pyöri(i) mielessäni vaikka kuinka paljon. Naamani kuitenkin kertoi ovulaatiosta aika lailla oikeaan aikaan ja kuvittelin, että se olisi näkynyt myös liuskoissa, mutta ei. Olen ehtinyt luoda itselleni ties minkälaiset diagnoosit ja olen tainnut vaimollekin heittää parit itkuraivarit (koska tietenkin viivattomuus oli vaimon vika! :D) siitä, että sen siippa on täysin hedelmätön eikä varmasti koskaan tule saamaan Penaa.

No, näistä fiiliksistä on nyt jo noustu ylöspäin. Yritän olla murehtimatta liikoja, mutta suhtautua kuitenkin realistisesti koko prosessiin. Helppoa ei varmasti tule olemaan, mutta eipä tuo ylimääräinen stressaus auta yhtään sen enempää. Onneksi on vaimo, joka pitää mut maan pinnalla!

Viime aikoina olen myös miettinyt, onko mahdollista, että mielialanvaihteluita tulee jo siinä vaiheessa, kun suunnittelee lasta? :D Olemme vaimon kanssa saaneet jo monet naurut, kun mun mielialat menee ylä- ja alamäkeä. Toisenlaiset äidit -jakso oli jo ihan omaa luokkaansa, kun mä vollotin puolet jaksosta ja vaimo nauroi vieressä, että hän tulee olemaan niin kusessa siinä vaiheessa, jos mä joskus olen raskaana, kun mä nyt jo olen tällainen!

perjantai 4. syyskuuta 2015

Ovulaatio, missä olet?

Nyt olen aloittanut elämäni ensimmäistä kertaa ovulaation etsimisen. En ole aikaisemmin oikein tullut edes ajatelleeksi ovulaation ajankohtaa. Viime aikoina olen lähinnä ajatellut, että ne muutamat inhottavat naamaan tasaisin väliajoin ilmestyvät näppylät ovat todennäköisesti merkki ovulaatiosta, sillä ajallisesti ne saattaisivat osua samaan kohtaan. Elämäni ensimmäistä kertaa odotan ehkä jopa puolittain innoissani, missä vaiheessa leukaan puskee se kamalaakin kamalampi Kilimanjaro, jota lähes kuukausittain on yrittänyt peitellä jos jonkinlaisella tökötillä. Näin jälkikäteen harmittaa, ettei tuota ajankohtaa ole koskaan ajatellut sen tarkemmin.

Olen tietenkin aloittanut varmuuden vuoksi myös liuskoilla testaamisen, sillä luulen, että tuo finnien puhkeaminen ei ehkä ole se kaikista luotettavin keino paikallistaa ovulaatio. Oma kiertoni on ollut viime vuosien ajan melko pitkä. Nyt se on vakiintunut suurin piirtein 33-35 päivään, mutta välillä on ollut myös 28 päivän ja joskus jopa yli 40 päivän kiertoja. Aloitin testaamisen 10. päivän kohdalla, mikä ehkä saattaa olla hätävarjelun liioittelua, mutta ajattelin, että pelataan tämä ensimmäinen nyt kunnolla varman päälle, jos kierto jostain ihmeellisestä syystä olisikin tällä kertaa todella lyhyt. Nyt on menossa kp 14, eli neljän päivän ajan olen harjoitellut liuskojen käyttöä. Eihän sieltä tietenkään ole mitään vielä tullut, kun naamakin näyttää tällä hetkellä suhteellisen hyvältä. Luulisin, että muutamat päivät saa vielä odotella ihan rauhassa.

Hieman ongelmalliseksi on tullut se, mihin kellonaikaan testaus kannattaisi suorittaa. Ohjeissa luki mielellään klo 10-20, joten itselleni paras ajankohta, eli aamu, karsiutui töiden takia pois. Olenkin tehnyt testin nyt aina töiden jälkeen noin klo 14-16. Mietin tosin, että tämä on ehkä hiukan ongelmallinen ajankohta siinä vaiheessa, kun pitäisi soitella klinikalle ja varata aikoja. Ehkäpä aamu olisi sittenkin parempi? 

Tällä hetkellä on joka tapauksessa hyvä mieli. On mukavaa, kun pääsee "oikeasti tekemään" jotain tämän projektin eteen. Varovasti olen taas vaimolta kysellyt (eli siis noin 18 kertaa päivässä), josko voisimme mennä jo tämän vuoden puolella edes ensikäynnille ja psykologille. Saapi nähdä, miten tilanne tästä kehittyy, mutta pieni mahdollisuus on, että projekti aikaistuu vielä tämän vuoden puolelle!

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Ensimmäinen askel kohti Penaa

Nyt on otettu ensimmäinen virallinen askel kohti Penaa. Koska joudun nyt odottamaan varsinaisen projektin alkua sinne tammikuulle, lupasi vaimo, että saisin sentään tilata ovulaatiotikkuja tälle syksylle. Vähän niin kuin lohdutuslahjana, ja jotta pysyisin mahdollisimman rauhallisena tässä odotellessa. Ovulaation kartoittaminen olisi kuitenkin jotain konkreettista tekemistä ja tuntuisi heti enemmän siltä, että asian eteen tekee jotain. Ja onhan tuosta tiedosta oikeastikin hyötyä sitten keväällä!

Nyt on sitten ovulaatiotikut laitettu tilaukseen! Seikkailimme elämämme ensimmäistä kertaa raskauskeiju.fi:n sivuilla ja ihmettelimme sitä tavaramäärää, mitä tuleville/oleville äideille kaupataan. Itsellä lähti tilaukseen satsi noita halvempia ovulaatiotestejä. Kalliimpia ja parempia hankimme sitten, kun on tosi kyseessä. Toivottavasti noilla halvemmilla pääsisi alkuun.