Toinen kerta toden sanoo

Tänään digitestikin näytti plussaa! Nyt Pirkkokin uskoi, että kyseessä on ihan oikea plussa. Näkyyhän se tuosta paljon paremmin kuin eilisestä testistä. :D

Pp12 ja digiplussa!

Olo on aivan epätodellinen. En voi uskoa, että onni olisi potkaissut meitä!

Ja loppuun tietenkin nämä vanhat tutut löpinät: Tiedän, että tämä ei tarkoita vielä varmasti mitään ja kaikki on vielä todella epävarmaa ja voi muuttua minä päivänä tahansa. En välttämättä edes usko asiaa täysin todeksi ennen kuin sylissäni on elävä vauva. Aion kuitenkin ottaa ilon irti tästä hetkestä ja nauttia siitä, että olen raskaana - niin kauan kuin sitä iloa kestää!

Piinapäivä 11

Päivän olot näkyvät ehkä parhaiten kuvassa. :D

Pp11 ja haalea plussa!

En sitten malttanut olla testaamatta. Olot olivat mielestäni niin vahvasti sellaiset, että nyt on onnistunut. Tuon testin lisäksi tein ilmaisena tulleen liuskatestin, jossa myöskin näkyi hyvin hailakka viiva. Pirkko sanoi, ettei näitä testejä vielä usko, mutta mielestäni tuo on kyllä aika selkeä viiva! <3

Oloja olen kuitenkin seuraillut tänäänkin:
- jomottaa
- alavatsalla tuntuu koko ajan "jotain ylimääräistä"
- illemmalla järjettömät jomotukset nivusissa
- selässä menkkamaisia kipuja ja rintoja särkee
- en voi lopettaa hymyilemistä! :) :) :)

Piinapäivä 10

Päivän olot:
- iltapäivällä todella turvonnut olo ja kauhea jomotus
- alaselässä menkkamaista jomotusta
- illalla jomottelu jatkuu kovana ja nivusiin painaa.

4 päivää.

Piinapäivä 9

Päivän olot:
- koko päivän tukkoinen olo ja aivastelen ihan koko ajan
- jomottelee välillä ja alavatsa tuntuu todella turvonneelta
- illalla nänneissä tuntuu virtausta
- illalla menkkamaisia kipuja ja pistävä kipu vasemmalla alavatsalla.

5 päivää.

Piinapäivä 8

Päivän olot:
- jomotusta pitkin päivää
- paljon valkovuotoa
- kohdun seutu tuntuu koko ajan
- palelee ja väsyttää
- illalla tukkoinen ja vähän etova olo.

6 päivää.

Piinapäivä 7

Päivän olot:
- aamulla ja päivällä vatsaa jomottaa todella paljon
- iltapäivällä rinnoissa alkaa tuntua virtausta ja kovaa jomotusta
- iltaa kohden rintojen särky lisääntyy
- illalla kovat vatsakivut ja jomotukset, jotka tuntuvat myös selässä
- paljon valkovuotoa.

7 päivää.

Piinapäivä 6

Eiliseltä jäi olot kirjaamatta ylös, koska koko päivän oli erilaista puuhaa. Tässä kuitenkin tämän päivän olot:
- koko päivän todella "kostea" olo ja valkovuotoa tuntuu olevan tavallista enemmän
- välillä pistää vasemmalta alavatsalta
- illalla kovaa jomotusta koko alavatsalla.

8 päivää.

Piinapäivä 4

Päivän olot:
- tänään on jatkunut ihmeellinen, nopea sydämen tykytys, jota on ollut aiemminkin, mutta vasta tänään sen kunnolla huomioin
- pientä jomotusta vatsalla
- aamulla huono olo siivotessa
- illalla jomottaa ja menkkamaisia selkä- ja kylkikipuja.

10 päivää...

Piinapäivä 3

Tarkkailu jatkuu. Päivän olot:
- jomotusta ja nipistelyä aamulla vatsalla
- illalla lisää jomotusta ja "kutittelua"
- lisäksi ihanat menkkamaiset jomotukset selässä.

11 days to go.

Piinapäivä 2

Päätinpä tarkkailla itseäni tässä yrityksessä ihan kunnolla. Päivän olot:
- välillä pientä jomotusta vatsalla
- välillä pientä virtauksen tunnetta rinnoissa (voiko jo olla, vai kuvittelenko vain?)
- päivällä tuli yhtäkkiä huono ja pyörryttävä olo
- nuha ja kurkkukipu (ei kyllä liity tähän) ovat iskemässä
- illalla viluttaa, aivastuttaa ja palelee
- välillä jomottelee illallakin.

2 days down, 12 to go.

Huomenna

Huomenna on testipäivä. Nyt jännittää. Fiilikset ovat menneet laidasta laitaan - samoin tuntemukset. Tulos voi hyvin olla positiivinen, mutta aivan yhtä hyvin negatiivinenkin. Viime päivien aikana kaikki mahdollinen on mennyt pieleen ja olemme saaneet huonoja uutisia kaikkialta, joten olen muuttunut sopivan pessimistiseksi tässäkin asiassa: tuskin voin mitenkään olla raskaana. Olen jo laskeskellut kierron päiviä ja sitä, minne seuraava yritys ajoittuisi. Tämän jälkeen tulisi yksi taukokierto, jonka jälkeen voisimme taas kokeilla.

Saas nähdä, miten käy.

Neljä päivää inseminaatiosta

Tänään on neljä päivää inseminaatiosta. Alavatsaa jomottelee, alaselkää jomottelee, rintoja jomottelee. Olen inssistä lähtien tuntenut kohtuni: tismalleen sama (ja vähän friikki) fiilis kuin aikoinaan Penusta.
Onko aivan liian aikaista saada jotain oireita? Voivatkohan nämä tarkoittaa jotain vai johtuuko kaikki vain Ovitrellesta?

Tänään aloin popsia teroluteja elämäni ensimmäistä kertaa. Näillä mennään raskaustestiin asti, eli vajaat pari viikkoa.

Tällä hetkellä on jotenkin todella luottavainen ja varma olo siitä, että tämä olisi onnistunut. Jos ei, johtuvat kaikki nämä tuntemukset tuosta piikistä, mikä on ihan hyvä tiedostaa mahdollisia tulevia yrityksiä ajatellen. Nyt kuitenkin salaa toivon ja ajattelen, että tärppi olisi tullut jo ensi yrittämällä. Voisiko meillä olla oikeasti niin hyvä tuuri?

Toukokuu

Toukokuu on yksi lempikuukausistani. On ihanan keväistä, lämpötilat saattavat kohota jo kesäisen lämpöisiin lukemiin ja aurinko paistaa. Kesäloma on aivan nurkan takana ja töissä alkaa olla jo lomafiilis. Tämä toukokuu on mennyt todella nopeasti ja olen nauttinut jokaisesta auringonsäteestä! Palataan ajassa kuitenkin vielä hieman taaksepäin.

Huhtikuun epäonnistuminen oli todella kova kolaus meille, ja erityisesti minulle. Päätimme tosiaan, että pidämme ajatustasolla pienen tauon lapsettomuusasioista, mikä oli oikein hyvä päätös. Emme käyneet lukemassa mitään blogeja kuukauteen ja lapsiasiat saikin työnnettyä mukavasti syrjään ja pystyi keskittymään kaikkeen muuhun.

Vappuna kerroimme lapsiprojektistamme parhaille ystävillemme. Uutisen vastaanotto oli juuri niin ihana, kuin olin kuvitellutkin. Molemmat olivat ehkä hieman yllättyneitä uutisesta, mutta he kyselivät uteliaina kaikesta mahdollisesta, mikä tuntui itsestä todella hyvältä. Oli mahtavaa päästä puhumaan asiasta jonkun muun, ja etenkin juuri heidän, kanssaan. Siinä vaiheessa tuntui, että suuri painolasti ja stressin määrä olisi nostettu harteiltani. Ihanaa, ettei tarvitse enää peitellä asiaa heiltä ja keksiä kaikenlaisia tekosyitä.

Pirkon kanssa päätimme, että kokeilemme vielä inseminaatiolla ja syksyllä voisimme sitten mennä ivf:ään, jos siltä näyttää. Lääkärimmekin oli sitä mieltä, että inseminaatiota kannattaisi vielä yrittää.

Laskin etukäteen, että toukokuun ovulaatio saattaisi osua lauantaihin, vaikka todennäköinen päivä olisikin sunnuntai tai jopa maanantai. Varasin siis ajan folliultraan torstaille. Mikäli olosuhteet olisivat hyvät, voisimme laittaa Pregnylin ja tehdä inseminaation perjantaina. Noh, näin ei valitettavasti ollut. Limakalvo oli vielä melko ohut, ja munasolukin vasta noin 17 mm:n kokoinen. Lääkäri suositteli odottamista ja itsekin arvelin, että hymynaama tulisi sunnuntaille, joten maanantaina voisimme päästä inssiin. Ei siis muuta kuin jännittämään.

Yllätys oli melkoinen, kun perjantaiaamuna hymynaama ilmestyi tikkuun. Miten tämä nyt näin meni? Naama irvisteli paljon aiemmin kuin olin odottanut. Edellisen päivän ultran jälkeen en todellakaan olisi osannut odottaa sitä vielä perjantaina. Sain onneksi varattua iltapäivään inseminaatioajan. Tällä kertaa emme ultranneet ollenkaan inseminaation yhteydessä, sillä olimme tehneet sen edellisenä päivänä. En siis tiedä, minkälainen tilanne oli sillä hetkellä. Ehkä parempi niin.

Homma oli nopeasti ohi. Miten tässä kävisi? Edellisen päivän perusteella olosuhteet eivät näyttäneet hyvältä ja inseminaatio tehtiin 13. perjantaina. Näin lievästi taikauskoisena ajattelin, ettei meillä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia tässä kierrossa. Mutta onpa nyt ainakin yritetty. Pirkolle sanoin, ettei asiasta saa puhua piinapäivien aikana ollenkaan, sillä haluan yrittää olla ajattelematta asiaa.

Onnistuiko?

Joo ja ei. Puhuminen onnistui, mutta ajatteleminen ei. Piinapäivät menivät kuitenkin todella nopeasti ja kivuttomasti. Ehkäpä paljon kivuttomammin kuin koskaan ennen. Noin 6 päivää inseminaation jälkeen aloin tuntea kaikenlaista kropassani. Salaa aloin toivoa, että tämä olisi onnistunut. Tätä jatkui päivä toisensa jälkeen. Pidin suuni kuitenkin visusti kiinni enkä puhua pukahtanut asiasta Pirkolle mitään. Ajattelin, että olisi turha herättää turhaa innostusta, koska tulos olisi kuitenkin negatiivinen.

11 päivää inseminaation jälkeen en enää kestänyt. Kerroin Pirkolle, että huomenna aamulla testataan, että minun on pakko saada tietää, näyttäisikö testi mitään, sillä oma oloni on aivan sellainen kuin tällä kertaa olisi onnistunut. Sain nukuttua yön yllättävän hyvin, mutta heräsin kuitenkin ennen kellonsoittoa tekemään testin. Sellaisen ClearBluen digitaalisen. Olimme tehneet digitaalisen testin vain kerran aiemmin ja silloin tuloksen odottaminen tuntui kestävän ikuisuuden. Jätin siis tikun odottamaan ja aloimme tehdä aamutoimia. Kuinkas siinä sitten kävi?

No niinhän siinä sitten kävi, että testi välkkyi todella nopeasti valmiiksi ja kun tulos pärähti näytölle, lensi hiusharja kädestä kaaressa ja suusta pääsi epämääräinen kirkaisu, mutta yhtään sanaa en saanut suustani ulos. Pregnant! Raskaana! Voiko tää olla totta? Pirkko ryntäsi toisesta vessasta luokseni salamannopeasti ja yhdessä tuijotimme tikkua epäuskoisina - itse hysteerisen itkukohtauksen vallassa, Pirkko hieman tyynempänä, niin kuin aina. Siinä sitten halasimme toisiamme ja yritimme saada asian jotenkin menevän tajuntaan asti. Ei se sinne ole ehkä mennyt täysin vieläkään, sillä olo on todella epätodellinen.

Voi Pena, pidä kiinni! Me halutaan nähdä sut ensi vuonna!

Neljäs yritys

Tällä viikolla tehtiin neljäs inseminaatio. Fiilikset olivat ja ovat edelleen täysin erilaiset kuin aikaisemmin. Oma suhtautumiseni on paljon kyynisempää kuin edellisillä kerroilla. Olin toki innoissani, että pääsimme taas yrittämään, ja inseminaatio tehtiin ihan hyvään aikaan, mutta tällä kertaa en oikein osaa odottaa mitään. Edellinen yritys oli sen verran suuri pettymys, että väistämättäkin yritän vähän suojella itseäni tässä kierrossa. Onnistuu, jos onnistuu. Ja jos ei onnistu, niin... noh, eipä järin yllättäisi sekään.

Tietenkin toivon, että tällä kertaa saisimme vihdoinkin nähdä testissä ne kaksi viivaa. Olisihan se hienoa! Viime aikoina on kuullut niin paljon raskaus-/vauvauutisia kavereilta ja tutuilta, että nyt voisi mielestäni hyvin olla meidän vuoro. :D Pakosti kuitenkin ajattelee, että mitäs jos ei nytkään, mitä jos ei seuraavallakaan kerralla, mitä jos olemme yhä vuodenkin päästä samassa tilanteessa!

Tämä yritys on sikäli ollut vähän erilainen, etten aina edes muista eläväni piinapäiviä! Välillä saatan yhtäkkiä havahtua ajatukseen siitä, että meillähän on tässä yritys päällä. Tuntuu oudolta ja erikoiselta, sillä aiemmilla yrityskerroilla olen ollut todella tietoinen siitä, mikä päivä on menossa. Olen kuitenkin ajatellut, että tämä "unohtelu" on ihan hyvä asia, koska suhtaudun projektiin ehkä vähän rennommin. Luulen kyllä, että piinapäivien lopulla alkaa varmasti jännittää taas vähän enemmän.

Vaikka olenkin melko varautunut ja ehkä hieman pessimistinen tässä kierrossa, ovat fiilikset muuten todella hyvät. Kevät ja aurinkoiset ilmat pitävät mielen virkeänä ja muistuttavat siitä, että elämässä on paljon muita ihania asioita, joista voi nauttia! Odottelu jatkuu, mutta aion ottaa kaiken irti keväästä ja yritän keskittyä kaikkeen muuhun paitsi odotteluun.

Piinapäivät pian puolessavälissä

Jaiks! Piinapäivät melkein puolessavälissä! Tuntuu siltä, että tällä kertaa aika on mennyt todella nopeasti. Fiilis on jotenkin ihan erilainen verrattuna kahteen ensimmäiseen kertaan.  Nyt olen ollut todella rauhallinen ja positiivisin mielin koko prosessin suhteen. Onnistuu, jos onnistuu. Jos ei onnistu, niin sitten ei onnistu. Luotto on kuitenkin edelleen kova. Voi olla, että ensi viikolla jännittää paljon enemmän ja mitä lähemmäs testipäivä tulee, sitä enemmän alan panikoida. Seuraavat pari päivää menevät onneksi nopeasti, koska ohjelmaa on luvassa paljon. Sen jälkeen päivät alkavat varmaankin madella.

Reilu viikko vielä!

Kevättä ilmassa

Ensimmäinen piinapäivä on mennyt todella kevyesti. Ihana keväinen ilma ja auringonpaiste ovat saaneet mielialan todella korkealle. Auringolla ja valolla on minuun ihmeellinen vaikutus. Keväisin minulla on aina sellainen olo, että herään henkiin talvihorroksesta, johon olen vaipunut loppusyksystä. Jos itse saisin päättää, asuisin mieluummin jossain sellaisessa maassa, missä valoa ja aurinkoa olisi enemmän ympäri vuoden, jottei joka vuosi tarvitsisi viettää noin kolmesta neljään kuukautta horrostilassa. Järjen ääni (eli Pirkko) ja työt pitävät minut nyt toistaiseksi kuitenkin vielä Suomen maan kamaralla.

Eilisen inseminaation ja tämänpäiväisen kauniin sään johdosta tuntuu siltä kuin leijuisin yläilmoissa. Luotto onnistumiseen on tällä kertaa kova. Saa nähdä, miten ajatukset tästä vielä muuttuvat (jos muuttuvat) piinapäivien aikana. Takaraivossa välillä kolkuttelee pieni sisälläni asuva realisti. Älä innostu vielä liikaa! Jos huonosti käy, on pettymys todella, todella suuri! Malta nyt vähän! Sisäinen optimisti hiljentää äänen nopeasti ja käskee nauttia näistä päivistä ja tästä olotilasta. Nauti nyt! Turha murehtia ennen kuin on mitään murehdittavaa! Pettymys tulee olemaan suuri, suhtautui asiaan nyt millä tavalla tahansa! Näytän realistille pitkää nenää ja aion nauttia olostani täysin rinnoin!

Tähän loppuun haluan palata vielä vähän ihanaan esimieheeni, josta kirjoitin jo eräässä aiemmassa postauksessani, ja kertoa tämänviikkoisesta kehityskeskustelustani. Normaalista kaavasta poiketen esimieheni aloitti keskustelun kysymällä innoissaan, mitä minulle ja yksityiselämääni kuuluu. Tällä hän tietenkin viittasi Pena-projektiin. Valitettavasti jouduin kertomaan, ettei vielä ole mitään kerrottavaa. Mukavaa oli kuulla sekin, että esimieheni kertoi nyt jo kauhulla odottavansa sitä aikaa, jolloin olisin poissa töistä. :) Perjantaina lähtiessäni aikaisemmin töistä kohti klinikkaa sain esimieheltäni vielä tsemppaukset ja taputukset olkapäälle. Mahtava asenne! Näillä pienillä eleillä voi saada toiselle todella hyvän mielen.

Kuulumisia

Oh hoh, blogin joululoma venähti vähän pidemmäksi kuin omamme. Hups. Jotenkin sitä rentoutui loman aikana niin paljon, että blogin kirjoittaminen heti loman jälkeen tuntui aivan ylivoimaiselta. Monesti hahmottelin mielessäni erilaisia tekstejä, mutta yksikään niistä ei päätynyt koneelle asti. Loma siis teki tehtävänsä: rentoutti. Oli ihana päästä hetkeksi pois kotinurkista pyörimästä! Nyt onkin jaksettu lähteä ihan erilaisin voimin tähän uuteen vuoteen.

Pena-projektissakin ehdimme hieman edetä - jos nyt niin voi sanoa. Ovulaatiotestin hymynaama ei olisi voinut osua paremmalle päivälle, joten pääsimme heti lomalta palattuamme suoraan toiseen inseminaatioon. Ajoitus oli mielestämme todella hyvä, ja toiveet olivat (luonnollisesti) melko korkealla. Ainakin itselläni. Pirkko osasi ottaa tämän toisen yrityksen hieman rauhallisemmin, ja välillä olinkin vähän kateellinen hänen tyyneydestään. Oireita ei tullut tällä toisella yrityksellä tarkkailtua niin paljon (tai ehkä neuroottisesti olisi parempi sana! :D) kuin ensimmäisellä kerralla, kun jonkin verran tiesi, mitä on odotettavissa. Sen verran kuitenkin huomasin, että tällä toisella kerralla, kun ei ollut käytössä Pregnyliä, oli oireita paljon vähemmän. Hyvä tietää tulevaisuuden kannalta, jos Pregnyliä vielä joutuu käyttämään. Selkeästi kehoni reagoi siihen melko voimakkaasti.

Piinapäivien aikana mielialat vaihtelivat positiivisesta negatiiviseen. Jossain vaiheessa ehdin olla jo varma, että tämä toinen kerta olisi onnistunut. Valitettavasti kuitenkin tasan kaksi viikkoa ovulaatiosta alkoivat kuukautiset. Ei siis onnistunut toisellakaan yrityksellä. Itse otin uutisen paljon raskaammin, kuin olin osannut kuvitella ja myös selvästi raskaammin kuin ensimmäisen inseminaation jälkeen. Vaikka tämä oli vasta toinen yritys, tuli kuitenkin vähän turhautunut olo. Miksi? Kuinka kauan joudumme odottamaan? Meneekö tässä montakin vuotta vai puhuttaisiinko sittenkin vain kuukausista? Kysymyksiä pyöri paljon mielessä, eikä yhteenkään ole tietenkään valmiina vastauksia. Alun pettymyksen ja surun jälkeen on nyt jo ihan hyvät fiilikset. Luottavaisin mielin menemme eteenpäin ja toivomme, että tämä vuosi olisi hedelmällinen ja antoisa. Pena tulee kyllä, kun on tullakseen. Siihen asti keskitymme muihin asioihin ja nautimme niistä, kuten esimerkiksi siitä, että saan vielä ainakin parin viikon ajan mussuttaa rauhassa suurta intohimoani salmiakkia.

Lääkärin kanssa sovimme, että kokeilemme vielä yhden kerran ja jos sekään ei onnistu, teemme munanjohtimien aukiolotutkimuksen. Nyt sitten odottelemme helmikuuhun. Ovulaation kannalta näyttää taas vähän epävarmalta. Huonolla tuurilla se osuu juuri lauantaihin. Jos mukana on hieman onnea, tulisi hymynaama vasta sunnuntaina tai ehkä jopa maanantaina. Nyt pidämmekin kaikki sormet ja varpaat ristissä, jotta kierto olisi hieman pidempi, jotta pääsisimme ensi kuussa yrittämään. Muutoin odottelemme maaliskuulle. Odottavan aika on pitkä. Vanha sananlasku ei voisi osua paremmin naulan kantaan - se, jos mikä, on tämän projektin aikana konkretisoitunut.

Ei onnannut

Viime yönä tuli nukuttua vain muutama tunti. Olimme jo etukäteen päättäneet, että tekisimme tänä aamuna yhden halpisliuskatestin, vaikka päivä olikin melko aikainen ja varsinainen testauspäivä olisi sunnuntai. Heräsin itse jo kukonlaulun aikaan ja mietin, missä vaiheessa kehtaisin herättää Pirkon. Vähän ennen kuutta en enää jaksanut odottaa, vaan kiskoin siipan kanssani vessaan tuijottamaan pissapurkkiani ja elämämme ensimmäistä raskaustestiä. Valitettavasti testi näytti hyvin selvää negatiivista. Ajattelimme, että testaisimme uudestaan vielä ensi viikolla reissussa.

Tänään kuitenkin kesken työpäivän alkoivat todella pahat menkkakivut ja sieltä ne menkatkin sitten alkoivat - ainakin kivuista päätellen. Vuotoa ei ole tullut oikein nimeksikään, mutta näin pahoista menkkakivuista en ole kärsinyt aikoihin. Ei siis tule Penaa meille tästä yrityksestä.

Olo oli hieman hämmentynyt ja tietenkin myös pettynyt, mutta jotenkin olin osannut tämän jo aavistaa. Onneksi emme ehdi murehtia tulosta sen enempää, sillä huomenna lähdemme kauan odotetulle lomalle, joka todellakin tulee tarpeeseen. Negatiivisesta tuloksesta olen siinä mielessä iloinen, että nyt voin huoletta syödä äyriäisiä niin paljon kuin sielu sietää ja juoda muutaman drinkin.

Toivottavasti ovulaatio osuisi ensi vuoden alussa sopivasti arkipäivään ja pääsisimme heti vuoden alussa uuteen inssiin! Nyt käännämmekin nokat kohti aurinkoa ja ajatukset kohti seuraavaa inssiä. :) Blogi pitää siis taukoa loppuvuoden. Hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille!

Piinapäivät puolessavälissä

Piinapäivät ovat ehtineet jo puoleenväliin, ja fiilikset näiden päivien aikana ovat menneet vuoristorataa ylös ja alas. Päätin itse heti inssin jälkeen, että en lähde googlailemaan minkäänlaisia alkuraskauden oireita, sillä muutoin alkaisin kuvittelemaan itselleni kaikenlaisia haamuoireita ja stressaisin, jos mitään ei löydy. Ajattelin, että tarkkailen vain itse omaa kehoani ja pistän vähän tuntemuksia ylös, mikäli sellaisia tulee. Toki olen lukenut muiden blogeja ja sitä kautta monet oireista ovat tulleet tutuiksi, mutta olen yrittänyt olla ajattelematta niitä sen enempää. Päätös on ollut oikein hyvä, koska olen voinut olla melko lailla rennosti enkä ole ottanut paineita mistään.

Pirkko sen sijaan on ollut välillä liimaantuneena puhelimeensa, kun hän on netin syövereistä lukenut kaikenlaisista alkuraskauden kuluista. Kielsin Pirkkoa kertomasta kaikkea löytämäänsä minulle ja aika hyvin hän on minua totellut. Välillä tosin olen saanut aika napakoita kysymyksiä osakseni, jos olen äännähtänyt tai liikahtanut jotenkin poikkeavalla tavalla. Pirkko siinä vain yrittää tulkita oireitani.

Inseminaatiopäivänä leijuin jossain täysin toisessa todellisuudessa. Edellisessä postauksessa kirjoitinkin jo, että tunnelma oli täysin epätodellinen. Olin tuolloin myös melko varma siitä, että ajoitus oli liian aikainen inseminaatiolle ja ajattelin, ettei meillä ole mitään onnistumismahdollisuuksia. Illalla iski myös outo tunne: Mun sisälläni on jonkun kolmannen osapuolen, meille täysin vieraan ihmisen tavaraa. En ollut osannut ajatella luovuttajaa kovin paljoa ennen inssiä, mutta inssin jälkeen luovuttajan merkitys konkretisoitui aivan uudella tavalla. En olisi ikinä uskonut, että siitäkin voi tulla niin vahvoja tuntemuksia itselle.

Inseminaatiota seuranneina päivinä tuntui siltä kuin kohdussani olisi ollut pieni karuselli, joka pyöri siellä täysin omassa tahdissaan ja piti yllä pirskeitä. En ollut koskaan ollut niin tietoinen kohtuni olemassaolosta ja sijainnista. Nyt pystyin tuntemaan sen koko ajan, ja fiilis oli todella villi. Näinä päivinä olin aivan varma, että tämä inssi onnistui. Karusellin pyörintä hidastui joskus maanantaina/tiistaina, mutta erilaiset nipistelyt, vihlaisut ja äkilliset paineen tuntemukset kohdussa ovat jatkuneet siitä saakka. Sanonkin aina välillä Pirkolle, että nyt nippailee taas. Pirkko taasen on yrittänyt kovasti jutella vatsalleni ja kannustanut Penan puolikkaita: yrittäkäähän nyt löytää toisenne!

Neljä päivää inssin jälkeen tuli pienen pieni rusehtavan punainen klimppi jonkinlaista vuotoa ja tuntui siltä, kuin suurimmat karnevaalit kohdussa olisivat olleet ohitse. Tässä vaiheessa fiilikset menivät kovaa vauhtia vuoristorataa alaspäin. Mitään muuta vuotoa ei kuitenkaan ole tullut. Oliko tämä siis hyvä vai huono juttu? Ei tietoa.

Tämän viikon aikana olen ollut todella väsynyt. En koskaan ota päikkäreitä töiden jälkeen (Pirkko taasen vetelee sikeitä milloin vain), mutta tällä viikolla olen lähestulkoon joka päivä kotiin tultuani kaatunut sohvalle ja noussut siitä vasta illalla ja siirtynyt sänkyyn. Väsymys voi tosin johtua myös siitä, että syksyn työurakka alkaa olla lopuillaan ja kaikki paukut alkavat olla lopussa - lomaa siis odotellaan. Mutta onko tämä siltikään aivan normaalia väsymystä? Jaa-a, paha mennä sanomaan.

Kohdun seutuni on myös ollut todella turvonnut useana päivänä. Tämäkään ei ole aivan normaalia. Yleensä alavatsani saattaa olla turvonnut jonkin verran ovulaation tai menkkojen aikaan, mutta tämä turvotus on ollut jotenkin epänormaalia: tuntuu erilaiselta, näkyy ulospäin eikä housuja meinaa saada kiinni! Mutta, voihan tuo olla ovulaation jälkeista turvotusta. Mene ja tiedä.

Toissailtana olimme Pirkon kanssa jo todella innoissamme: tämä inssi on varmasti onnistunut! Eilen kuitenkin fiilikset olivat taas negatiivisemmat: ehkei sittenkään. Paha siis mennä sanomaan mitään ennen kuin pääsee tekemään testin (tai kuukautiset alkavat). Voi myös olla, että kaikki nämä oireet ovat irrotuspiikin tekosia ja Pregnyl on pitänyt kehossani aivan omia bileitään. Pregnyl voi nimittäin aiheuttaa raskauden kaltaisia oireita. Pirkon googlailujen mukaan Pregnylin pitäisi kuitenkin olla poistunut kehosta noin 10 päivän kuluessa, joten tämän viikon jälkeen olen toivottavasti Pregnyl-vapaa. Ensi viikolla onkin mielenkiintoista tarkkailla oireita.

Olemme kovasti yrittäneet miettiä, miten suhtautua raskaustestin tulokseen. Olenkin sanonut Pirkolle, että millä tahansa tavalla tähän nyt suhtautuisi, tulee negatiivinen tulos olemaan pettymys. Sen takia uskallankin olla varovaisen optimistinen onnistumisen suhteen. Oireet ovat olleet välillä niin vahvoja ja selkeitä, että tuntuisi uskomattomalta, jos ne eivät tarkoittaisi mitään. Mikäli testi tulee olemaan negatiivinen, olen pettyneen lisäksi ennen kaikkea siis yllättynyt. Mutta kuten jo sanoin, kaikki tämä voi johtua myös Pregnylistä. Sekin tosin on ihan hyvä tietää tulevaisuutta ajatellen. Nimittäin jos vielä uudestaan joudun ottamaan irrotuspiikin, voin jo etukäteen varautua siihen, että se aiheuttaa minulle oireita melko paljon.

Ota näistä nyt sitten selvää. Vielä viikon verran täytyisi odottaa. Vaikka aluksi kuvittelin, että aika kuluisi nopeasti työkiireiden takia, on aika mennyt loppujen lopuksi melko hitaasti. Tuntuu siltä, kuin inssi olisi tehty jo useita viikkoja sitten! Luulen, että aika kuluu osittain myös sen takia hitaasti, että meillä on kaksi asiaa odotettavana ja molemmilla on sama "deadline": loman alkaminen ja piinapäivien loppuminen. Odotettavaa on siis kaksin verroin, joten aika taitaa kulua tuplasti hidastettuna. Viikon päästä olemmekin jo matkalla kohti aurinkoa ja lämpöä, mutta yritän ehtiä loppuviikosta kirjoittamaan tänne vielä testin tuloksista, sillä muutoin päivittäminen menee vasta ensi vuoden puolelle.

Ensimmäinen inseminaatio

Ensimmäinen inseminaatio tehty, piinapäivät voivat alkaa! Kuten jo aiemmin kirjoitin, ounastelin hieman, että ovulaatio osuisi tässä kierrossa juuri viikonloppuun ja todennäköisesti vielä lauantaille. Kävimme ensimmäisessä follikkeliultrassa maanantaina. Olin salaa toivonut, että kierto olisikin tällä kertaa lyhyempi ja inssiin pääsisimme pikimmiten. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä follikkeli oli tuolloin vasta 12 mm:n kokoinen. Tästä seuraava ovulaatio osuisi suurella todennäköisyydellä loppiaiseen, joten inseminaatiota joutuisi odottamaan mahdollisesti helmikuulle. Teimme siis lääkärin kanssa sotasuunnitelman: perjantaina uuteen ultraan, mahdollisesti irrotuspiikki ja inseminaatio, jos follikkeli olisi kasvanut tarpeeksi.

Hymynaamaa yritin metsästää parin päivän ajan, mutta valitettavasti yksikään aamu ei alkanut hymyillen. Suurella todennäköisyydellä hymynaama olisi pärähtänyt testiin huomenna. Tänä aamuna siis lampsin kukonlaulun aikaan klinikalle. Valitettavasti jouduin menemään yksin, koska Pirkko ei töiden takia päässyt mukaan. Tsekattiin follikkelin tilanne ja hyvältähän se näytti, kun oli muutaman päivän ehtinyt kypsyä. Hoitopöydältä pääsin suoraan hoitajan huoneeseen, joka laittoi minulle Pregnyl-irrotuspiikin. Hoitaja ehdotti, että laittaisin piikin itse, mutta näin ensikertalaisena annoin ammattilaisen suosiolla hoitaa asian puolestani. Sen verran yllättäen tilanne tuli eteeni, eivätkä iso neula ja ruisku yhtään auttaneet asiaa. Hieman piikkikammoisena ajattelin, että nämä olivat ihan hyvin kulutetut 20 euroa. Jos myöhemmin joudun piikkejä ottamaan, täytyy tuokin varmaan opetella tekemään itse.

Klinikalta pääsin ulos nopeammin kuin olin kuvitellutkaan ja ehdin töihinkin melkein ajoissa. Työpäivä meni ihmeellisessä sumussa. Tuntui jotenkin epätodelliselta, kun tiesin koko ajan, että iltapäivällä olisi edessä inseminaatio. Onneksi Pirkko ehti tähän iltapäivän aikaan mukaan. Oli mukavaa, että pääsimme yhdessä, sillä tilanne oli meille molemmille uusi. En osannut pelätä sitä millään tavalla, mutta pieni hyvänlainen jännitys tuntui vatsanpohjassa ennen klinikalle menoa. Vaikka itse inseminaatiotilannetta oli etukäteen pyöritellyt mielessä melko paljon, oli tilanne todella absurdi: jalat kattoa kohti, keihästäkin suuremmalta näyttävä ruisku, Pirkko ja lääkäri molemmat pällistelemässä tapahtumaa. Lääkärimme on aivan ihana: kun minut ja ruisku oli laitettu valmiiksi, kysyi lääkäri meiltä, haluaisiko Pirkko tulla painamaan ruiskusta. Tämä tuntui aivan mielettömän ihanalta eleeltä! Näin Pirkkokin sai olla osallisena tässä tapahtumassa. Ja mikäli tämä inseminaatio jollain ilveellä johtaisi raskauteen asti, voisimme sanoa Pirkon raskauttaneen minut! :) Kaikki pointsit lääkärillemme!

Poistuimme klinikalta hymyillen ja intoa puhkuen: oltiinko me juuri inssissä, oliko se oikeasti tässä, mitä jos tämä johtaisi raskauteen? Tunnelmat olivat todella epärealistiset. Olin jotenkin ajatellut, että inseminaatio tekisi tästä projektista konkreettisemman tuntuisen, mutta tällä hetkellä konkretia tuntuu olevan kaukana ja oloa voi hyvin kuvailla vain yhdellä sanalla: epätodellinen.

Nyt pitäisi siis vain odotella. Lääkäri sanoi, että raskaustestin voi tehdä 16 päivän päästä, jollei vuoto ehdi sitä ennen alkaa. Voi olla, että ihan 16 päivää en malta odottaa - ihan jo senkin takia, että olemme lähdössä tasan 15 päivän päästä pariksi viikoksi kohti päiväntasaajaa. Olisi siis mukava tietää vähän ennen reissua, kannattaako mukaan pakata kasa tamponeita ja ovulaatiotestejä vai raskaustestejä. Vaikka ajoitus ei ollutkaan ihan sataprosenttisen täydellinen, on meillä silti kaikki mahdollisuudet onnistua. Nyt vain kaikki sormet ja varpaat ristiin Penan puolesta! Onneksi seuraavat pari viikkoa ovat töissä niin kiireisiä, että ajatukset pysyvät varmasti melko hyvin muualla. Piinapäivät täältä tullaan!