Tässä sitä ollaan: tilanteessa, jossa meidän ei koskaan pitänyt olla. Toisen yrityskierroksen edessä. Voihan jukran pujut, että on jännää! Viimeisten kuukausien aikana olemme Pirkon kanssa oppineet, että koskaan ei kannata sanoa ei koskaan enää.
Palasimme jokin aika sitten kolkuttelemaan klinikan ovia. Ensikäyntiä jouduimme siirtämään sairastelujen vuoksi muutamia viikkoja eteenpäin, joten projekti on edennyt hitaamman puoleisesti ja odottelua on ollut paljon. Klinikkahan on siis tällä välin muuttanut ja muuttunut. En kauheasti pitänyt uuden FelicitasMehiläisen tiloista ja sellaisesta "rahanhajuisesta" meiningistä, joka mielestäni välittyi nykyisen toimipisteen käytäviltä. Entiset Väestöliiton tilat olivat mielestäni paljon sydämellisemmät, lämpimämmät ja kutsuvammat. Hinnatkin olivat pompanneet ylös ja jotkin käytännöt, esim. siittiöiden suhteen, olivat muuttuneet. Jotain hyvää asemalta kuitenkin löytyi: ihan huippu lääkäri! Googlailimme etukäteen kaikki lääkärit läpi ja valitsimme heistä mieluisan. Ensimmäisen kierroksen lääkäripettymys oli opettanut meille sentään jotain. Lääkärimme vaikuttikin heti ensi näkemän perusteella sydämelliseltä ja mukavalta ja sellaiselta, joka kuuntelee meidän toiveita.
Ensikäynnin jälkeen jouduimme käymään muutamissa verikokeissa Pirkon kanssa. Pirkkokin tällä kertaa, koska äitiyslain nojalla hänet otettin projektiin mukaan heti alusta alkaen. Mahtavaa! Testien jälkeen jäimme tutkailemaan ja kartoittamaan vähän kiertoani, joka on raskauden jälkeen palannut normaaliksi mutta (kuten kaikkina muinakin vuosina) joka syksyisin käyttäytyy aina vähän oudosti johtuen varmasti töiden aiheuttamasta stressistä. Minulla on siis joka vuosi syksyllä yksi pitkä kierto, joka saatta kestää noin 45-55 päivää. Tämä vuosi ei ollut poikkeus, vaan kyseinen outo kierto osui juuri kartoituksen kohdalle, joten tutkimukset olivat aivan yhtä tyhjän kanssa ja pari sataa euroa hulahti kankkulan kaivoon.
Uusi suunnitelma olikin siis seuraava: letrozolit käyttöön ja heti seuraavaan kiertoon yritetään, jos ovis sattuu sopivasti. Muita lääkkeitä otetaan käyttöön, jos siltä näyttää. Jes! Edessä oli kuitenkin taas odotusta: siittiöiden jonotus. Penu-projektissa käyttämäämme tavaraa ei valitettavasti ollut enää saatavilla, joten jouduimme jonoon. Luovuttajia on tällä hetkellä kuulemma äärimmäisen vähän, joten odottelimme tavaraa kaksi pitkää kuukautta. Itse asiassa kuukaudet eivät edes tuntuneet niin pitkiltä, sillä aika kuluu nykyään ihan hurjaa vauhtia. Lapsen ja työelämän yhdistämisessä on se hyvä puoli, että arkipäivät kuluvat hujauksessa. Odotettu puhelu laboratoriosta tuli kesken ruokatunnin. Loppupäivä menikin hymyillessä - ihan kuin olisi saanut synttärilahjan etukäteen! Saman tien tuli sellainen olo, että nythän sitä ollaan melkein jo raskaana. Haha.
Ajoitus siittiöiden saapumisen kanssa oli täydellinen, sillä ehdimme juuri käydä Pirkon kanssa lunastamassa tavarat itsellemme ennen kuin uusi kierto lähti käyntiin. Jännän äärellä ollaan... mitenköhän tässä käy?
