Kolmas inseminaatio

Tämä viikko on ollut todella piinaava, vaikkei varsinaisia piinapäiviä vielä ole eleltykään! Oma kroppa piti jännityksessä loppuun asti. Maanantaista alkaen minulla on ollut hyvin "ovuloiva" olo. Odotin hymynaamaa tiistaista asti ja, kun keskiviikkoiltaan mennessä ei ollut tapahtunut vielä mitään, olin vähällä heittää jo hanskat tiskiin. Emme pääsisi tässä kierrossa ollenkaan inssiin! Torstaiaamuna herätys oli kuitenkin mieluinen ja hymynaama ilmestyi testiin - ihan niin kuin Pirkko oli edellisenä iltana luvannut minua rauhoitellessaan. :)

Soitin torstaina heti kahdeksalta klinikalle ja varasin inseminaatioajan, joka tuli perjantaille eli tälle päivälle. Alkuun olin hieman epäileväinen ja ajattelin, että ajankohta olisi aivan liian myöhäinen. Koko eilisen päivän alavatsassa tuntui olevan kunnon pirskeet: kauheaa kipuilua ja kramppailua. Tähän päälle vielä mukavat selkäkivut. Ei ollut enää yhtään epäselvää, etteikö olisi ovulaatioaika käsillä! En tuntenut eilen munasolun irtoamista, joten fiilikset olivat melko hyvät illalla nukkumaan mennessä: ehkä seuraavan päivän inssi ei sittenkään olisi yhtään hullumpi juttu.

Aamulla ehdimme Pirkon kanssa olla molemmat tunnin töissä, kunnes suuntasimme kohti klinikkaa. Olin jo puhelimessa saanut tietää, että meitä hoitanut lääkäri ei enää ole talossa, joten meitä hoitaisi toinen lääkäri. Aluksi tämä tuntui tuovan pientä lisäjännitystä inssiin, mutta onneksi uusi lääkäri oli todella ihana ja vaikutti raudankovalta ammattilaiselta. Toimenpiteessä tuli sellainen fiilis, että nyt olemme hyvissä käsissä.

Lääkäri kyseli aluksi vähän minun kierroistani ja kartoitti taustaani. Tämän jälkeen ultrasimme ja katsoimme tilanteen. Ja ajoitus tuntui tällä kertaa melko lailla täydelliseltä! Oma kroppani oli ollut hyvinkin hedelmällinen ja tuottanut jopa kaksi kunnon munarakkulaa, yksi kummaltakin puolelta! Olin itse asiassa itse melko varma jo ennen klinikalle menoa, että rakkuloita olisi kaksi. En oikein osaa edes selittää, mistä olin saanut tämän päähäni. Ovulaatiokivut ovat tosin tulleet kummaltakin puolelta ja vielä melko pahoina, joten ehkä se on saattanut olla osasyynä näille aatoksille. Toinen rakkuloista oli reilut 20 mm, toisen kokoa en muista. Lääkärin mukaan toinen rakkuloista näytti siltä, että se olisi jo puhjennut, mutta toinen oli vielä pinkeän näköinen ja näytti olevan kiinni. Myös limakalvo näytti kuulemma oikein hyvältä (paksuutta taisi olla 8,7 mm).

Siittiötkin olivat priimaa tavaraa. Tällä kertaa matkaan lähti noin 11 miljoonaa yksilöä. Mahdollisuuksien pitäisi siis olla hyvät: kaksi munarakkulaa ja iso kasa siimahäntiä. Eikö siitä nyt kaiken järjen mukaan pitäisi syntyä lapsi? Maatessani siinä tutkimuspöydällä teimme kuitenkin vielä jatkosuunnitelmia, mikäli tämä inseminaatio ei nyt johda raskauteen. Jos parin viikon päästä romahdamme alas pilvilinnoistamme, on edessä munanjohtimien aukiolotutkimus. Kiertoni on kuitenkin melko pitkähkö, joten inseminaationkin pitäisi onnistua vielä samassa kierrossa.

Nyt emme voi tehdä muuta kuin pitää kaikki peukut pystyssä ja toivoa parasta. Täytyy myöntää, että tilanneasetelma vaikutti sen verran hyvältä, että olimme molemmat aika pilvissä, kun tulimme klinikalta ulos. Mikäli tämä yritys ei onnistu, tullaan alas korkealta ja kovaa, mutta kai sitä nyt saa edes vähän haaveilla ja pitää toivoa yllä?! :)

Tästä alkavat piinapäivät ja parin viikon odotus. Onneksi luvassa on kaikkea kivaa ohjelmaa ja piinapäivien lopussa häämöttää vielä pääsiäisloma, joten eiköhän aika mene melko nopeasti (as if...)!