Miten meidän kävi?

Ennen kuin kerron, miten meille kävi, palataan ajassa muutamat päivät taaksepäin. Lähtöasetelma tähän kolmanteen inseminaatioon oli ihanteellinen: kaksi munasolua ja paljon siittiöitä. Ajoitus oli mielestämme täydellinen! Noin 8-9 päivää inseminaation jälkeen sain kaverikseni oireita, joita en ollut koskaan aiemmin saanut/rekisteröinyt: jo valmiiksi suurehkot rintani tuntuivat kasvaneen noin ö-kupin kokoisiksi ja olivat todella arat, lisäksi tunsin pientä pahoinvointia useina päivinä. No niin, nyt tämä onnistui! Eihän tämä voi mitään muuta tarkoittaa!

Alkuviikko meni todella jännittävissä tunnelmissa. Salaa haaveilin onnistumisesta, vaikka takaraivossa välillä kolkuttelikin ajatus siitä, että kaikki tämä voi vain olla kuvitelmaa - saattavathan rinnat kipeytyä joskus ennen menkkojakin, eikö?! Luotin kuitenkin onnistumiseen. Keskiviikkona fiilikset kääntyivät ylösalaisin. Niin tutunoloiset menkkakivut tuntuivat tekevän tuloaan. Olimme Pirkon kanssa etukäteen laskeneet, että menkkojen pitäisi alkaa joko keskiviikkona tai torstaina. Menkkamaiset kivut selässä, vatsassa ja kyljissä vaivasivat kunnolla keskiviikon ja torstain ajan. Itse aloin olla tässä vaiheessa jo todella varma, että mönkään meni tämäkin yritys. Pirkko jaksoi vielä valaa uskoa minuun: menkat eivät vielä alkaneet, kaikki on mahdollista.

Lääkäri oli antanut testipäiväksi perjantain. Torstai-iltaan mennessä menkat eivät olleet alkaneet ja toivoni alkoi taas pikkasen heräillä. Ehkä sittenkin! Voisiko tämä oikeasti onnistua? Perjantaiaamuna herättelin Pirkon kahdeksan jälkeen, koska oli pakko mennä vessaan. Kaivoimme laatikon pohjalta elämämme ensimmäisen Clearbluen digitaalisen raskaustestin ja päätimme tehdä sen. Jännittyneinä odotimme muutamat minuutit vessassa seisten ja toisistamme kiinni pitäen. Että 3 minuuttia voikin tuntua pitkältä ajalta!

Miten meidän sitten kävi?

Kolme minuuttia kului ja testiin pärähti teksti not pregnant. Toisaalta olin osannut aavistaa tämän jo pari päivää, mutta koska menkat eivät olleet alkaneet keskiviikon ja torstain aikana, aloin pikkuhiljaa elätellä toivoa onnistumisesta. Pirkko jaksoi vielä pitää jonkinlaista toivoa yllä. Niin kauan kuin mekkoja ei tule, on toivoa. Jos menkkakivut olisivatkin olleet jonkinlaisia raskauteen liittyviä kipuja? No, eivät olleet. Menkat alkoivat pari tuntia testin tekemisen jälkeen ja koko eilisen päivän makasinkin sohvalla kippurassa, koska kivut olivat aivan valtavat.

Rytinällä tultiin siis alas, vaikka ajatukseen epäonnistumisesta oli jo muutaman päivän ehtinyt varautua. Fiilikset olivat eilen yhtä surkeat kuin fyysinen olotilakin. Täytyy myöntää, että aika lujille otti tämä epäonnistuminen. Kaiken piti olla kohdillaan! Miksei meillä voinut olla edes hitusen onnea matkassa? Jos nytkään ei onnistunut, miten jollain seuraavalla kerralla voisi onnistua? Päässä on ollut enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Tiedän, että tämä oli vasta meidän kolmas kerta ja monet muut ovat yrittäneet paljon pidempään kuin me, mutta silti olo tuntuu surkealta ja väsyneeltä. Kuinka kauan meidän täytyy vielä yrittää? Milloin tämä onnistuu?

Oikein kirsikkana kakun päällä eiliselle kurjalle ololle oli viesti eräältä vanhalta ystävältäni, joka kertoi ilouutisia ja ilmoitti heille syntyneen eilen pienen tyttövauvan. En edes tiennyt heidän odottavan lasta! Tässä vaiheessa ketutti jo aika paljon. Tuntui, että koko universumi olisi kääntynyt meitä vastaan.

Noh, tästä on tie vain ylöspäin, eikö? Meidän matkamme siis jatkuu noin viikon päästä munanjohtimien aukiolotutkimuksiin ja sen jälkeen toivottavasti seuraavaan inseminaatioon. Ehkäpä huhtikuu olisi hyvä kuu? Täytyy yrittää jaksaa olla positiivinen, eihän tämä ollut vasta kuin kolmas yrityksemme. Onneksi nyt on kuitenkin vielä muutama vapaapäivä. Aion olla epäsosiaalisesti neljän seinän sisällä koko pääsiäisen. Nyt ei tee mieli sosialisoida kenenkään kanssa. Ensi viikolla sitten uuteen nousuun!

Kiitos kaikille kommenteista edelliseen postaukseen. Tarkoitukseni oli vastata niihin kaikkiin, mutta valitettavasti nyt en jaksa tehdä sitäkään. Mukavia vapaapäiviä kaikille, kenellä sellaisia on!