tiistai 10. tammikuuta 2017

Rv 37+1 ja täysiaikainen Pena!

Pena on vihdoin täysiaikainen ja voisi periaatteessa syntyä hetkenä minä hyvänsä! Eikös se ole niin, että tästä eteenpäin päivät kuluvat eteenpäin matelemalla? Näin olen ainakin lukenut. Ja lasketun ajan jälkeen aika taitaa pysähtyä kokonaan. Edelleen toivon hartaasti, että Pena päättäisi saapua jo vähän ennen laskettua aikaa, mutta pahoin pelkään, että ystävänpäivään asti mennään. Auts. Lohduttavaa on kuitenkin tietää, että jäljellä on enää maksimissaan viisi viikkoa.

Pirkko joutui palaamaan taas töihin muutaman lomaviikon jälkeen. Oli ihana viettää kahdenkeskistä aikaa ihan vain kotona. Tässä olotilassa en kyllä olisi jaksanut lähteä yhtään mihinkään. Olemme välillä Pirkon kanssa melkoisia kotihiiriä ja tykkäämme viettää aikaa kahdestaan. Tämä taisi olla viimeinen kerta, kun saimme nauttia tällaisesta lössölomasta. Seuraavat lomat tulevat väkisinkin olemaan erilaisia Penan kanssa, mutta odotamme myös sitä innolla.

Nyt täytyy jotenkin saada aika kulumaan yksin kotona. Täytyy yrittää keksiä kaikkea tekemistä, etten pelkästään vain istu ja odota synnytystä. :D Neulomisvimma on jatkunut loman läpi, joten sitä varmasti jatkan niin kauan kuin lankaa ja innostusta riittää. Penalle olen tehnyt pari peittoa ja yhdet sukat ja tumput. Neulomisen lisäksi täytyy ehkä alkaa jumppailemaan ja tekemään pitkiä kävelylenkkejä, jos Pena vaikka päättäisi ulkoistautua hieman aikaisemmin. Lisäksi ajattelin kokkailla vähän ruokaa pakkaseen valmiiksi, jos ei ensimmäisinä päivinä jaksa kauheasti ruokaa laitella. Eli eiköhän ajan saa jotenkin kulumaan!

6 kommenttia:

  1. Miten nopeasti aika kuluu - siis täältä etäältä katsottuna :D Alamme elää jännittäviä aikoja.. Menee ali tai yli, pian hän kuitenkin on täällä :) Mukavaa loppuodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Aika on tosiaan mennyt ihan siivillä! Pelottavaa.

      Poista
  2. Tsemppiä viimeisille viikoilla. LA meillä olikin sama, mutta taitaa meidän heppu tulla nyt vähän aiemmin kun kerta käynnistyksellä edetään. Jos olisi odoteltu normi kaavan mukaan, luulen että olis menny sinne 40-41 viikolle.
    Mulla on täällä 1v7kk pitämässä kiireisenä, mutta toi liikunta ja muu piperrys varmasti ihan jees niin saat ajan kulumaan. Itse ajattelin vielä käydä uimassakin, se on ihanaa kun tulee niin kevyt olo :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä oli sama LA, mutta luulen, että meidän ipana tulee vasta reilusti teidän jälkeen tuon teidän käynnistyksen takia. Innolla odotan jo, että milloin. :)

      Poista
  3. Aika on tosiaan kulunut nopeasti ulkopuolisen silmin!

    Yllättävän hyvin sitä aika kuluu viimeisinä viikkoinakin, jos vaan vointi on hyvä, että jaksaa vähän touhuilla. Suosittelen lämpimästi tekemään ruokaa pakkaseen. Minä unohdin sen puolen kokonaan, kun keskityin vain leipomaan vierasvaroja.

    Tsemppiä tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ehdin ihan vähän leipoa vierasvaraa pakkaseen jo ennen joulua. Huono puoli vaan on se, että se on ehtinyt melko lailla huventua jo, kun on pitänyt kestitä ihmisiä! :D Täytyy ehkä kokkailujen lisäksi leipoa vähän lisää. Tai sitten mennään vain kaupan pakastepullilla - yleensä nekin kelpaa ihmisille. :)

      Poista