Rv 39+3 ja mietteitä raskaudesta

Tässä raskauden loppumetreillä on hyvin aikaa pohdiskella kaikenlaisia asioita, kun ei kauheasti muutakaan tekemistä ole. Olen jo useasti miettinyt, mitä asioita raskaudesta tulen kaipaamaan (vai tulenko kaipaamaan mitään) ja mitä asioita taas ei tule ikävä. Mitä asioita on jäänyt raskaudesta mieleen? Tässäpä mietteitä teillekin luettavaksi.

Aivan ensimmäisiltä raskausviikoilta on jäänyt mieleen lähinnä rintojen kasvu. Se tapahtui todella nopeasti ja jouduin hankkimaan isompia liivejä jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Kesän aikana rintsikkakokoa suurennettiinkin sitten muutamaan otteeseen ja joskus marraskuun lopulla tai joulukuun alussa siirryin kokonaan imetysliiveihin, kun kaikki muut rintsikat tuntuivat jo ikäviltä. Saa nähdä, mikä tulee olemaan lopullinen kuppikoko, eli joudunko päivittämään koko rintsikka-arsenaalini uusiksi, vai vieläkö joihinkin vanhoihin mahtuu.

Kesä meni väsymyksen ja huonovointisuuden kourissa. Olin yllättynyt siitä, kuinka lämpimät kelit vaikuttivat tuskaisilta jo alkuraskaudessa. Jotenkin olin ajatellut, että lämmin sää olisi tukalaa vasta loppuraskaudesta, mutta ei. Toisin kävi. Onneksi kesä oli melko viileä. Alkukesästä minua vaivasi viikkokausia jatkunut etova olo eikä mitään ruokaa tehnyt mieli. Oksentelu alkoi joskus puolivälissä kesälomaa (muistaakseni) ja sitä kesti aina syyskuun alkuun eli noin raskauden puoliväliin asti.

Vähän ennen raskauden puoliväliä sain seurakseni jäätävän iskias-kivun, joka paheni viikko viikolta. Luulisin, että tätä kesti jostain viikolta 16 noin viikolle 30 asti. Muutaman kerran kävin osteopaatilla, mistä oli onneksi apua, ja sen jälkeen kivut alkoivatkin hellittää. Olin odottanut sitä paljon puhuttua hehkeää keskiraskautta alun pahoinvoinnin jälkeen, mutta keskiraskaus meni lähinnä selkäkivuista kärsiessä ja kaikki liikkuminen loppui kuin seinään. Hyvä, että selvisin jotenkin töihin, töissä ja sieltä kotiin. Kotona ei sitten pystynytkään enää tekemään mitään, vaan aika meni sohvalla maatessa.

Samoihin aikoihin, kun iskias-kivut hellittivät, tuli kuvioihin mukaan pyörryttävä olo, jonka takia jäin sairaslomalle loppuraskauden ajaksi. Huippausta kesti useamman viikon. Alkuun se oli todella raivostuttavaa, kun pystyssä ollessa tuntui, että koko huone pyörii, eikä yksin oikein uskaltanut lähteä mihinkään. Onneksi olotilaan tottui melko nopeasti, vaikkei se kovi miellyttävää ollutkaan. Huimaus onneksi helpotti vuoden loppuun mennessä, joten kuukauden päivät tuli siitäkin kärsittyä enemmän tai vähemmän.

Turvotusta minulla on ollut jo pitkän aikaa, ja esimerkiksi sormuksia en ole pitänyt enää aikapäiviin sormessa. Vähän ennen joulua turvotus pääsi kuitenkin aivan uusiin sfääreihin ja nilkat ja kauniit sääreni (kyllä, pidän sääristäni) tuntuivat kadonneen taivaan tuuliin. Noh, tämä olotila ei ole helpottanut, vaan jatkuu varmasti synnytykseen asti.

Viimeisen parin viikon aikana olen alkanut kärsiä hikoilevista jaloista, mikä on todella raivostuttavaa!! Jalat hikoavat koko ajan, oli jalassa sitten sukat tai ei. Koko ajan on sellainen kylmä hiki, mikä ei tunnu helpottavan, vaikka mitä tahansa tekisi. Jalkoja pesen muutamia kertoja päivässä ja sen jälkeen on ihan hyvä fiilis noin 5 minuuttia, kunnes hikoilu alkaa taas uudelleen. Tilanne on sama päivisin ja öisin. Tämä on todella ärsyttävää ja toivon, että sekin helpottaisi synnytyksen jälkeen.

Kaikki edellä listatut asiat kuuluvat kategoriaan mitä en tule kaipaamaan raskausajalta. Tuntuu siltä, että koko ajan on ollut jonkinlaista kremppaa, mikä on hankaloittanut oloa enkä ole ihan täysillä pystynyt nauttimaan raskaana olosta.

Mitä sitten tulen kaipaamaan raskaudesta? Hmm... tätä olikin sitten vähän hankalampi miettiä. :D Kauheasti ei ole asioita, joita tulee ikävä, mutta tässä nyt muutama:
a) se, ettei ole kuukautisia (Wuhuu! Tästä olen nauttinut!)
b) Penan potkut ja möngerrys (Okei, täytyy myöntää, että onhan se aina kiva tuntea liikkeitä vatsassa.)
c) se, että on melko hyvällä omallatunnolla voinut passuuttaa Pirkkoa ja pyytää siltä jalkahierontoja. :D

Juu, siinäpä se. Muuta en tällä hetkellä keksi! Nyt ajatukset ovat lähinnä synnytyksessä ja siinä, milloin Pena mahtaa tulla maailmaan. Pikkuhiljaa alan muuttua kärsimättömämmäksi ja vauvakuumekin tuntuu kasvavan, kun odottaa, että saisi jo oman pienen tänne kotiin ja voisi alkaa harjoitella aivan uudenlaista elämää. Vaikka raskausaika ei ole ollut mitään kovin hehkeää ja aina on ollut jotain vaivaa, on se varmasti ollut kaiken sen arvoista, mitä tästä seuraa. Toivotaan niin.