Penusta on kuoriutumassa esiin mahtava luonne! Hänellä on selvästi temperamenttia, mutta oman tahdon alta löytyy ihan mahtavia puolia. Tässä muutama esimerkki.
Joskus ennen joulua huomasimme, kuinka empaattinen Penu oikein on. Meillä on Mauri Kunnaksen Äänekkäät tunteet -äänikirja, jossa on erilaisia tunteita äänien kera, esimerkiksi iloinen, surullinen, vihainen. Kun luemme kirjaa ja pääsemme sivulle, jossa krokotiili on surullinen ja itkee, painaa Penu päänsä krokotiilia vasten lohduttaakseen tätä. En kestä! Se on jotain niin hellyyttävää ja ihanaa! Sama on toistunut myöhemmin muita kirjoja lukiessa. Aina jos jollain sivulla vauva tai joku muu on surullinen, lohduttaa Penu kuvaa painamalla päänsä kuvaa vasten. Voihan Penu! <3
Meidän taloyhtiön pihassa on pieni leikkialue, jossa on keinut: yksi vauvakeinu ja yksi tavallinen keinu. Käymme melko usein ulkona keinumassa, koska mitään muuta ei näillä säillä kävelemättömän muksun kanssa oikein voi tehdä. Viime päivinä olen huomannut, että Penu viittoo aina viereiseen keinuun ja sanoo jotain, kun hänelle annetaan vauhtia: äidin täytyy mennä viereiseen keinuun keinumaan. Kun itse istahtaa keinuun, irtoaa Penulta aina pieni nauru ja suupielet kääntyvät hymyyn. Yksin keinuminen on tylsää tai on tylsää, kun äidit vain seisovat. Yhdessä tekeminen on paljon mukavampaa. :)
Nykyään iltapesujen yhteydessä Penu on alkanut antaa pusuja meille äideille. Hän on aina Pirkon sylissä yöpaita päällä ja antaa meille kilpaa pusuja poskille. Äidit tietenkin nauravat, hymyilevät, iloitsevat ja pusuttavat takaisin. Ja siitäkös vasta riemu repeää! <3 Nykyään Penulle voi sanoa myös kesken leikkien, että tule antamaan äidille pusu, ja niin hän jo konttaa innoissaan luokse ja moiskauttaa märän pusun poskelle (tai ehkä silmään tai nenään - tähtäys on välillä vielä hakusessa, jos meno on kova).
Näiden hetkien voimalla jaksaa aina ne kurjemmat ja väsyneemmätkin ajat. Voihan Penu, kun olet söpö! <3
***********************
p.s. Tänään mulla on vikaa päivää vauva! Huomenna se on jo taapero!
Mä en kestä :’) tuli ihan kyyneleet ku luin tämän, miten ihana lapsi <3
VastaaPoista<3
Poista