torstai 25. tammikuuta 2018

Synttärisuunnitelmia

Viikon päästä meidän Penu on 1-vuotias! Voi apua! Mä tulen varmaan joka päivä tänne panikoimaan, että kohta se on jo vuoden. :D Aika vain juoksee liian nopeasti. Yhyyy!!!

Yksivuotissyntymäpäiviä juhlitaan lauantaina itse syntymäpäivän jälkeen. Juhlat pidetään kahdessa erässä saman päivän aikana. Nimiäisissä totesin, että meidän koti on liian pieni parille kymmenelle hengelle, joten en halua enää kaikkia vieraita samaan aikaan kylään. Talvella kun ei voi hyödyntää edes parveketta, joten kaikkien täytyy olla sullottuna neljän seinän sisälle. Niinpä olemme kutsuneet minun ja Pirkon perheet eri aikaan.

Juhlia varten olemme tilanneet synttärikakun leipomosta, josta tilasimme myös nimiäisiin ihanan juustokakun. Tällä kertaa tilasimme teemavärillä semi naked -kakun, jonka päälle tulee Penun nimi ja numero 1. Muut tarjottavat teemme itse. Penu saa näillä näkymin oman pienen smoothiekakun. Lisäksi pöydässä tulee olemaan hedelmäsalaattia mahdollisesti melonihain muodossa, suolaisia muffinsseja ja suklaata.

Muutamia koristeita olemme ostaneet, mutta muuten menemme aika pienillä ja rennoilla juhlimisilla. Mitään ohjelmaa ei siis ole, vaan kahvitteluilla ja Penun ihastelulla mennään. Teimme Penun ensimmäisestä vuodesta valokuvakirjan, joka toivottavasti saapuu ennen syntymäpäiviä, joten sitä vieraat voivat selailla halutessaan.

Juhlakalun asu on vielä osittain hankkimatta. Kotona on jo odottamassa ihailemani Blaan Venice Dress, jonka ohi en yksinkertaisesti päässyt, vaan se oli pakko tilata! Vielä kun mekon alle löytyy jotain sopivaa ja äidit miettivät omat asunsa, alkaa synttärimeininki näyttää ihan hyvältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti