Pena-hankintoja vol. 4

Pena-hankintoja on tullut tehtyä aina silloin tällöin, mutta niistä ei tietenkään kaikista ole tullut raportoitua tänne blogiin. Viime aikoina on tullut tehtyä muutamia ihania hankintoja, joten niistä on pakko laittaa muutamat kuvat tännekin.

Reilu kuukausi sitten teimme jotain sellaista, mitä olin ajatellut välttää mahdollisimman pitkään. Pistäydyimme sattumalta Reiman outletissa, jossa sattui olemaan loppuunmyynti ja suurin osa vaatteista oli puoleen hintaan (tai vieläki paremmissa alennuksissa). Ihastelimme talvivaatteita ja katsoimme hintalappuja, joissa loistivat - 50 %:n ja -70 %:n lätkät. Sanoimme kuitenkin yhteen ääneen, että emme voi mitenkään ostaa Penulle vielä tulevien talvien vaatteita, sillä emme tiedä yhtään hänen kokoaan. Olimme jo lähdössä kaupasta ulos, kun jokin naksahdus tapahtui ja päätimme ostaa ensi talveksi haalarin. Lähtöhinnaltaan 120 euron haalari oli nyt saatavilla viidelläkympillä, joten pakkohan se oli ottaa mukaan. Googlailimme ja laskeskelimme kokoja: mikä mahtaisi olla sopiva ensi talvena? Jos arviomme meni täysin pieleen, voi haalarin onneksi aina myydä.

Heräteostos Reiman loppuunmyynnistä: talvihaalari ensi vuodelle

Viikonloppuna teimme päiväkävelyn läheiseen ostoskeskukseen. Kävimme äänestämässä ja harjoittelemassa kahvilaelämää Penun kanssa. Samalla kiersimme muutamassa lastenvaateliikkeessä katsomassa tarjontaa. Polarn O. Pyret'stä tarttui mukaan aivan ylisuloinen kesäasu ja alennuksesta lisäksi collegehaalari. En malta odottaa, että tulisi lämpimiä ilmoja ja voisimme pukea Penulle tuon ihanan oranssin asun! :)

Viikonlopun hankinnat POP:sta

Olimme viikonloppuna Pirkon kanssa ensimmäistä kertaa kahdestaan poissa kotoa, kun kävimme katsomassa taitoluistelun mm-kilpailuja. Oli todella outoa olla jossain ilman Penua! Pirkko nyt on käynyt töissä, mutta minä en ollut käynyt pariin kuukauteen missään yksin tai Pirkon kanssa kahdestaan. Ilta meni onneksi hyvin, kun mummu ja ukki tulivat lastenvahdeiksi. Me nautimme ja he nauttivat, kun saivat viettää aikaa Penun kanssa. He toivat muutamia ihania yöpukuja tuliaisiksi. 

Mummun ja ukin tuliaiset

Kirjafriikkeinä haluamme tutustuttaa Penun pienestä pitäen kirjojen ihmeelliseen maailmaan. Toivomme, että myös hän innostuisi lukemisesta ja kirjallisuudesta. Ajattelimme, että olisi hyvä aloittaa turvallisesti Puppe-kirjoista, jotka ovat olleet meidän molempien suosikkeja pienenä. Olemme jo selailleet kirjoja Penan kanssa, mutta vähän täytyy varmaan vielä odottaa, ennen kuin hän osaa arvostaa niitä enemmän. Voi olla, että me äidit olemme olleet toistaiseksi enemmän innoissamme näistä hankinnoista kuin Penu!

Kirjallisuuteen tutustuminen täytyy aloittaa jo varhain

2 kuukautta!

Penu on jo kaksi kuukautta vanha! Hui kauhistus, kuinka aika rientää! On aivan ihana seurata pienen kehitystä ja kasvua. En ole koskaan tuntenut ketään pieniä vauvoja, joten kaikki tämä on minulle aivan uutta ja opin samalla itsekin koko ajan lisää lapsen kehityksestä. Ihmeellistä aikaa! :)

Viime viikolla kävimme kaksikuukautisneuvolassa, joka olikin lääkärineuvola. Penu sai rotarokotteen, joka onneksi ei ole aiheuttanut minkäänlaisia oireita. Itse olemme pesseet käsiä aivan hullun lailla, ettemme vain saisi tartuntaa ulosteesta. Kaiketi näihin aikoihin tartuntavaara on kaikista suurin, joten jonkin aikaa maaninen käsienpesu saa vielä jatkua ja sen jälkeen voimme hetkeksi hengähtää, kunnes huhtikuun lopulla tulee toinen satsi rokotetta.

Pituutta meidän neidillä on jo 56,2 cm ja painoakin oli kertynyt 4545 g. Tytsy on siis melko siro eikä ainakaan toistaiseksi mikään Michelin-mies. Painoa oli tullut parin viikon aikana 240 g, joten tällä kertaa neuvolatäti ei urputtanut painonnoususta, vaikka toki huomauttikin, että kasvu on hieman nihkeää ja alakäyrällä taidetaan mennä. Noh, itse olen aina ollut oikea tappi, joten tuskin lapsestakaan mitään jättiläistä voi tulla! Lääkärisetä oli todella ihana ja tarkastuksen jälkeen kaikki näytti oikein hyvältä. Lääkäri onneksi sanoi, että tyttö kasvaa hienosti ja kehitys on ikäkauden mukaista, joten yhtään emme ole huolissamme.

Jokin aika sitten Penu löysi omat nyrkkinsä ja sormensa, ja ne tuntuvatkin olevan tällä hetkellä suuressa huudossa. Sormia lutkutetaan etenkin iltaisin, mutta välillä myös päivisin, jos Penu saa taisteltua itseltään tumput pois tai äidit ovat unohtaneet laittaa ne käsiin. Iltaisin makuuhuoneestamme kuuluukin järkyttävän kova lutkutus, kun sormet ovat kurkkua myöten neidin kidassa. Välillä lutkutus katkeaa kakomisääniin, kun sormet menivät hieman liian syvälle ja alkoi yhtäkkiä oksettaa. Voi pientä. :D

Parhaiten Penu viihtyy kylpyhuoneessa vaipanvaihtoalustalla. Siinä on kiva kölliä, katsella hymynaamanallea, hymyillä, naureskella ja keikistellä äideille. Pyllypesun ajan Penu tykkää juosta lavuaarissamme niin, että vesi läiskyy lavuaarin reunojen yli. Pirkko-äiti on paras vaipanvaihtaja, sillä hän jaksaa seurustella ja keikistellä takaisin kaikista pisimpään - jopa niin pitkään, että toinen äiti pelkää hänen myöhästyvän aamuisin töistä!

Toinen lempipaikka on olkapää, josta pystyy mukavasti tarkkailemaan ympäristöä ja olemaan pystyasennossa. Seinät, katto ja ikkunat ovat edelleen kova juttu. Myös kirjahylly on alkanut kiinnostaa. Välillä Penu viihtyy myös laittalla leikkimaton päällä katsellen lelukaarta - tai vähän se ohi, sillä takana oleva seinä on ehkä vielä vähän kiinnostavampi.

Ruuaksi maistuu edelleen rintamaito, jota syödään noin 2-4 tunnin välein. Iltaisin on nykyään aina yksi pidempi väli, sillä sitä ennen on tankattu hyvin ennen nukkumaan menoa. Päivisinkin saattaa välillä olla pidempi väli ruokailussa, jos päiväunet maistuvat hyvin. Päikkärit Penu nukkuu aina ulkona vaunuissa. Sinne hän rauhoittuu melko nopeasti ja vetelee pääasiassa noin 2-3 tunnin unia. Tälläkin hetkellä uni näyttää maistuvan, ja tämä äiti saa nauttia hetken omasta ajasta blogin ja kotitöiden parissa. 

Virtanen, Korhonen, Mäkelä... vai mikä?

Viime vuoden puolella kirjoittelin, että olemme laittaneet vireille yhteisen sukunimihakemuksen. Maaliskuun alussa olisimme voineet ottaa jommankumman sukunimen yhteiseksi, mutta tämä ei tuntunut mielestämme oikealta vaihtoehdolta, vaan haluamme perheellemme uuden sukunimen, joka ei ole kummankaan meidän suvusta.

Keksimme syksyllä loistavan sukunimen, joka oli tehty yhdistelemällä omien sukunimiemme kirjaimia. Olimme aivan varmoja, että hakemus menisi läpi, sillä kyseistä nimeä ei löydy Suomesta ollenkaan. Kun Penu oli muutaman viikon ikäinen, saimme viimeinkin kaipaamamme kirjeen maistraatista. Jes, viimeinkin sukunimi olisi askelen lähempänä meitä! Katinkontit. Kuoresta paljastui ikävä yllätys: jossain Perähikiällä on pieni samanniminen yritys, jolla nimi on jo käytössä. Ei meille tullut mieleenkään tarkistaa nimeä yritysrekisteristä! Pikkasen harmittaa myös se, että maistraatista ei kerrottu, että kannattaa tsekata myös ytj:n sivut, kun syksyllä soittelin ja kyselin neuvoja nimen muuttamiseen. Emme siis saaneet nimeä, johon olimme jo tottuneet omissa mielissämme.

Vinkki nro 1: Jos aiot vaihtaa sukunimesi, muista tsekata väestörekisterin nimipalvelun lisäksi myös yritys- ja yhteisötietojärjestelmän sivut (ytj.fi), ettei Suomesta löydy samannimisiä yrityksiä kuin haluamasi nimi.

Päätimme kuitenkin olla murehtimatta asiaa - olihan meillä sillä hetkellä jotain niin ihanaa, joka piti ajatukset muualla ja sai kaikki maalliset murheet näyttämään todella pieniltä. Hakusessa oli siis uusi nimi. Taas soittelin maistraattiin ja kyselin, miten asiassa edetään. Tällä kertaa asiakaspalvelija oli sen verran fiksu, että tajusi sanoa, että hakemukseen voi laittaa useampia nimivaihtoehtoja, jolloin välttyy joka kerta yli 100 euron maksulta, jos ensimmäinen vaihtoehto ei mene läpi. Miksei tätä kerrottu meille syksyllä??? Sinne meni ne 114 euroa. Pöh ja höh, sanon minä.

Vinkki nro 2: Jos aiot vaihtaa sukunimesi, laita hakemukseen useampia nimivaihtoehtoja paremmuusjärjestyksessä. Nimilautakunta lähtee liikkeelle ensimmäisestä vaihtoehdosta ja, jos se on sopiva, jättää se muut käsittelemättä. Jos ensimmäinen nimi hylätään, siirtyy se seuraavaan vaihtoehtoon. Näin vältyt yli sadan euron laskulta, jonka joudut maksamaan aina, kun teet uuden hakemuksen.

Seuraavat viikot pyörittelimme mielessämme erilaisia nimivaihtoehtoja. Päätimme, että niitä olisi hyvä olla ainakin neljä, jotta joku tärppäisi ja välttyisimme taas uudelta laskulta. On kyllä jokseenkin absurdia miettiä itselleen sukunimeä, jota käyttäisi koko loppuelämän ajan. Periaatteessa olisimme voineet keksiä mitä tahansa! Päätimme kuitenkin, että olisi mukava, jos nimet kumpuaisivat taas jollakin tavoin omista nimistämme. Noudattelimme samaa kaavaa kuin aiemmankin, jo hylätyn ehdotuksen kanssa ja saimme kokoon neljä hyvää vaihtoehtoa. Täytimme hakemuksen muutama viikko sitten ja lasku on nyt maksettu. Sitten vain odotellaan, että vanhat patut jaksavat taas kokoontua ja keskustella siitä, sopiiko meidän saada uusi sukunimi perheellemme.

Yökukkuja vai yönukkuja?

Mitä pidemmälle päivät vierivät, sitä enemmän alan olla sitä mieltä, että olemme todella onnekkaita siitä, kuinka helppo vauva meillä on. Penu on rauhallinen eikä korota ääntään muuten kuin silloin, jos nälkä tai väsymys yllättää aivan äkkiä. Nimiäisissä Penu kiersi sylistä syliin (ensin nukkuen ja sitten hereillä), ja kertaakaan tuon kahden tunnin aikana hän ei äännähtänyt millään tavalla. Hän vain katseli rauhallisesti maailmaa ja tarkkaili ympärillä olevia ihmisiä.

Jo alusta asti meillä on nukuttu yöt hyvin. Sairaalassa kuuntelimme kauhulla, kuinka viereisissä huoneissa vauvat kirkuivat kurkku suorana yötä myöten, kun meidän Penu veteli onnellisesti sikeitä. Sama linja on jatkunut kotona. Ainoastaan muutamana edellisenä iltana Penu on huutanut hetken aikaa putkeen. Me äidit olimme heti hädissämme, mikä lapsella on hätänä, kunnes tajusimme, että raukka on vain aivan yliväsynyt. Ja niistäkin huudoista saimme syyttää vain itseämme, ettemme olleet tajunneet laittaa pientä aiemmin nukkumaan. Pienen sylittelyn jälkeen Penu on onneksi rauhoittunut omaan sänkyynsä, ja me olemme huokaisseet helpotuksesta.

Viime aikoina olemme saaneet jo jonkinlaista rytmiä päiviin. Yritämme tehdä Penulle iltapesut aina noin seitsemän aikoihin. Tämän jälkeen tai tätä ennen (tai sekä ennen että jälkeen) Penu on usein tankannut iltaruokaa. Sitten laitamme Penun pinnikseen nukkumaan, jonne hän rauhoittuu melko hyvin tutti suussa. Välillä saamme juosta laittamaan tuttia suuhun enemmän, välillä Penu nukahtaa alta aikayksikön.

Ensimmäisen kerran hän herää syömään yleensä noin klo 23-24 aikoihin ja toisen kerran noin klo 2-3. Tästä eteenpäin mennään yleensä aina kahden tunnin pätkissä aamuun asti. Kaikki välit Penu nukkuu kiltisti eikä koskaan itke tai huuda ollenkaan. Aamulla ehkä neljän tai viiden aikoihin hän aloittaa aina ihmeellisen uniörinän. Emme oikein täysin tiedä, mistä tämä johtuu, mutta örinä tulee vasta loppuyöstä ja tapahtuu tosiaan unissaan.

Nykyään Penu nukkuu yöt omassa pesässään, joka on nostettu pinnikseen. Öisin käyn syöttämässä hänet olohuoneen sohvalla, sillä imetys onnistuu nykyään hieman paremmin istuma-asennossa. Samalla Pirkko saa nukkua rauhassa eikä häiriinny meidän puuhista. Muutamana yönä olen tosin ottanut hänet loppuyöstä viereeni, koska en väsymykseltäni ole jaksanut lähteä olohuoneeseen imettämään. Sängyssä olen samalla pystynyt itse torkahtamaan, kun Penu on vedellyt yöhömpsyjä.

Odotan jo innolla sitä aikaa, että Penun syöntivälit pitenevät hieman ja saan itse nukkua vähän pidempiä pätkiä. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että meillä asuu kunnon yönukkuja eikä mikään yökukkuja. Toki tämä vaihe voi muuttua missä vaiheessa tahansa, joten nauttikaamme tästä niin kauan kuin sitä kestää!

Aaarrrgh!

Niin, se adoptioprosessi. Onneksi se meni nopeasti, mutta käräjäoikeudesta tupsahti nyt lasku: KAKSISATAAVIISIKYMMENTÄ EUROA!!!! Voi pyhä sylvi sentään! Olin ajatellut, että summa olisi maksimissaan jotain 80 euron luokkaa, mutta että 250 euroa! Nyt kyllä pistää vihaksi niin pahasti, että! Ihan kuin ei prosessi olisi muuten jo tarpeeksi nöyryyttävä ja naurettava ja TURHA, mutta pitääkö oman lapsen adoptoimisesta oikeasti maksaa tuollainen summa? Elämä on epäreilua.

Äitiyslaki tänne kiitos nyt heti!

Rakkaalla lapsella on...

...monta nimeä. Omallamme niitä on jo useita: Pena, Penu, Penuliinu, Makkara, Maksu, Pätkis, Nappula, Popparityttö, Puppis... Listaa voisi jatkaa loputtomiin, sillä uusia nimiä tulee lisää lähes päivittäin. Tyttö on niin vietävän söpö, että häntä on ihana kutsua kaikenlaisilla hellittelynimillä.

Nyt Penulla on kuitenkin ihan oikea nimi! Olimme alkaneet miettiä nimeä jo kauan ennen kuin raskaus sai alkunsa - kuten kuka tahansa kunnon vanhempi tekee. Asiat tärkeysjärjestykseen. :D No ei. Olen itse todella kiinnostunut nimistä ja olisinkin voinut puhua niistä koko raskausajan vaikka päivittäin. Varmaan raskausviikolla 15 minun nimihörinäni alkoivat tulla jo Pirkon korvista ulos, eikä hän kauheasti enää jaksanut keskittyä nimen miettimiseen, vaan vastaus oli aina: "Katsotaan nyt ensin, miltä Penu näyttää."

Olimme keksineet jo raskauden alkuvaiheessa (vai oliko se jopa ennen raskautta?) yhden hyvän kolmiosaisen nimen, jota makustelimme koko raskausajan. Ensimmäinen nimi oli ikään kuin meidän yhteinen keksintö ja valinta. Kyseistä nimeä ei löydy allakasta ollenkaan, vaan se on peräisin meidän harrastuspiirin sanastosta. Toinen nimi oli Pirkon valinta ja kolmas nimi on ollut oma pitkäaikainen suosikkini. Olimme tottuneet näihin kolmeen nimeen niin hyvin, että emme osanneet muuttaa niistä yhtäkään Penun tullessa ulos.

Mikä sitten kutsumanimeksi? Olimme ajatelleet, että ensimmäisestä nimestä tulisi loogisesti Penan kutsumanimi, koska a) nimi on ensimmäinen ja b) se oli meidän yhteinen valinta. Sairaalassa kysyin Pirkolta, miltä Penu hänen mielestään näyttää. Yhdessä katselimme Penua, ja totesin, että mielestäni hän ei näytä siltä, mikä on ensimmäiseksi nimeksi ajateltu. Pirkko oli samaa mieltä. Ensimmäinen nimi ei vain näytä häneltä.

Toinen nimi oli kriteeriemme mukaan ulkona kutsumanimikilpailusta, sillä se alkaa s-kirjaimella. Olin sanonut jo kauan sitten, että kutsumanimessä ei saa olla s- eikä r-kirjainta, mikäli Penulla myöhemmin ilmenisi s- tai r-vikaa. Vaihtoehtona oli siis kolmas eli minun keksimä nimeni. Ensimmäisten viikkojen ajan pyörittelimme mielessämme ensimmäistä ja kolmatta nimeä ja mietimme, voisiko jompikumpi niistä olla kutsumanimi. Kaikki muut, uudet vaihtoehdot tuntuivat täysin vierailta. Leikiteltyämme nimillä tarpeeksi päädyimme lopulta käyttämään kolmatta nimeä kutsumanimenä. Voimmehan me aina vaihtaa kutsumanimen toiseksi, jos me (tai Penu) niin haluamme.

Nimen rekisteröimme jo kuukausi sitten, kun veimme paperin maistraattiin. Julkistimme nimen kuitenkin vasta viime sunnuntaina pienessä nimijuhlassa, jonka pidimme perheillemme ja muutamalle ystävälle. Pidimme juhlat täällä meillä kotona ja ne olivat mielestämme oikein onnistuneet. Mitään erityistä ohjelmaa ei ollut, sillä emme sellaista halunneet. Olimme lähettäneet kutsukorttien mukana "pääsyliput" eli nimenveikkauskupongit. Nämä keräsimme vierailta heti ovella. Juhlien alussa lahjoimme Penan kolmea kummia Penusta otetulla valokuvalla ja tämän jälkeen luimme, mitä ihmiset olivat nimeksi veikanneet (kukaan ei muuten arvannut yhtäkään nimeä oikein!). Nimen paljastimme perinteisellä hirsipuuleikillä. Palkitsimme vielä kolme parasta nimiveikkausta Penu-aiheisilla palkinnoilla: Pätkis-patukalla, popcornpussilla ja makkarapaketilla. Kun nimi oli paljastettu, oli vuorossa kahvittelua ja kakuttelua. Simppeli tilaisuus ja juuri meidän näköinen.

Penun saamat nimiäiskukat

Valitettavasti en täällä blogissa tule paljastamaan nimeä, vaan Penu saa edelleen kulkea nimellä Pena tai Penu tai mikä sillä hetkellä tuntuukaan hyvältä.

Imetystaival

Kun minulta raskausaikana kysyttiin, aionko imettää, oli vastaukseni aina hieman epämääräinen: jos onnistuu, niin kyllä; jos ei onnistu, niin en. En ole koskaan ollut mikään imetysintoilija ja olen joskus jopa vähän kammoksunut ajatusta siitä, että jotkut imettävät vielä parivuotiaita lapsia, joiden kanssa voivat jopa itse keskustella imettämisestä. Edelleenkään en ole mikään intoilija enkä missään nimessä aio imettää taaperoikäistä, mutta ajatukseni ovat kuitenkin hieman muuttuneet ja toivoisin, että imetys onnistuisi vielä jonkin aikaa.

Imetystaival ei lähtenyt käyntiin kovin helposti. Kirjoituksessani Penan ensimmäiset päivät mainitsin siitä, että Penu ei alussa meinannut oppia imemään. Kätilö yritti avustaa synnytyssalissa ja toinen kätilö osastolla sinne päästyäni. Tässä vaiheessa Penu-parka oli jo niin nälissään, että hänelle annettiin ruiskulla luovutettua äidinmaitoa. Ensimmäisinä päivinä yritin imettää rintakumin kanssa ja ilman, mutta kummastakaan ei tahtonut tulla mitään. Maitoa herui ja Pena osasi imeä, mutta näiden kahden toiminnon yhdistäminen tuntui olevan täysin mahdoton yhtälö.

Sokeriseurannan ja bilirubiinien takia syöntiä tarkkailtiin sairaalassa alusta asti. Väli ei saanut venyä kolmea tuntia pidemmäksi ja ruokaa oli saatava, joten lähes kaikki ruoka annettiin pullosta tai alkuun ruiskulla. Toisena päivänä synnytyksen jälkeen suosikkikätilömme johdatteli meidät pumppauksen ihmeelliseen maailmaan. Siitä lähtien olinkin sairaalassa kiinnittyneenä lypsykoneeseen aina kolmen tunnin välein. Osa Penan ruoista tuli yhä korvikkeena, mutta suuri osa oli minun pumppaamaani maitoa. Sairaalassa Penu söi rinnasta kunnolla ainoastaan yhden kerran, kun suosikkikätilömme jaksoi taistella ja auttaa meitä onnistumiseen asti. Urakkaan taisi hurahtaa parisenkymmentä minuuttia. Muilta kätilöiltä pyysin apua muutamaan otteeseen, mutta kun hommasta ei tullut mitään, luovuttivat he aina yksi toisensa jälkeen ja liukenivat vaivihkaa paikalta vihjaistuaan ensin tuttipullon käytöstä. Niinpä päätin sairaalassa, että harjoittelen imetystä vasta kotona, koska sairaalassa asiasta tuli vain stressiä tiukan aikataulun takia ja muutamat harvat yritykset päättyivät aina siihen, että sekä Pena että minä itkimme ja molemmille tuli paha mieli.

Olin päättänyt, että yrittämättä en aio luovuttaa, vaan haluan edes kokeilla, tuleeko imetyksestä mitään. Jos harjoittelunkaan jälkeen homma ei luonnistu, siirrytään vasta sitten suosiolla pulloruokailuun. Kotona kokeilin imetystä yksin ja Pirkon avustuksella useaan otteeseen, mutta sessio päättyi joka kerta itkuun ja tuttipullon halailuun. Pääsimme onneksi kolme päivää kotiutumisen jälkeen sairaalaan imetyspolille samalla, kun seurattiin bilirubiineja. Povalla aivan ihana kätilö teki taikojaan ainoastaan viiden minuutin ajan ja - voilà - Pena alkoi imeä rinnasta! Voittajafiilis! Kysyin kätilöltä, jahka hän ja suosikkikätilömme voisivat vuorotellen tulla aina öiksi luoksemme auttamaan imetyksessä. :D Ei tullut kauppoja.

Onnistuneen kokemuksen jälkeen päätimme Pirkon kanssa, että nyt harjoitellaan imetystä kotona jokaisella syöntikerralla (myös öisin), vaikka siihen menisi tunti. Noh, ihan niin kauan ei onneksi mennyt, mutta muutamia kertoja saimme kyllä taistella lähes puolen tunnin ajan. Ensimmäiset kerrat olivat yhtä huutoa ja operaatioon tarvittiin aina Pirkon auttavat kädet, kun hän asetteli Penan oikeaan asentoon ja yritti pitää paikallaan samalla, kun minä yritin tunkea rintaa rääkyvään suuhun. Noin viikon verran Pirkko oli hommassa aina apuna, kunnes juttu alkoi luistaa itsestään.

Kuukauden päivät annoimme Penalle lisämaitoa pullosta, koska kasvu ei tyydyttänyt neuvolan tiukkoja tätösiä. Viikonloppuna luovuimme kuitenkin niistäkin. Pirkon ollessa kotona helmikuussa hoiti hän aina yhden syötön öisin, jotta itse pystyin nukkumaan vähän pidemmän aikaa. Nyt kun Pirkko on palannut töihin, hoidan itse kaikki yösyötöt ja, voi veljet, että on helpottavaa, kun ei tarvitse silmät ristissä pelata pullojen kanssa, vaan voi vaan iskeä rinnan suuhun. Ihan aina homma ei edelleenkään suju kuin tanssi, mutta eteenpäin on menty huimia askelia. Nykyään pystyn jo istumaankin ja imettämään istuma-asennossa, mikä on mukavaa vaihtelua kylkiasentoon.

Vaikken olekaan suuri imetysintoilija, olen todella tyytyväinen siihen, että imetys lopulta onnistui! Korviketta on edelleen kaapissa ja välillä sitä menee, jos luonamme on esimerkiksi vieraita eikä imetys tunnu hyvältä. Myös hoitolaukussa kulkee aina mukana yksi korvikesatsi ja tuttipullo kaiken varalta. On kuitenkin helpottavaa, kun ei alituiseen tarvitse lämmitellä maitoja ja steriloida pulloja, vaan ruoka on aina kätevästi saatavilla. Ja onhan se ihanaa, kun pieni puputtaa rinnasta menemään niin, että hamsterin posket pullistelevat. Ja voi sitä tuhinaa, kun pikkuinen nukahtaa poski rintaa vasten! (Toim.huom.! Parempi ehkä, etten mainitse tässä niistä rintaraivareista tai ajoittaisesta huonosta imuotteesta, jolloin tuntuu, että hamsterin hampaat riistävät nännin irti.)

Tällä hetkellä mennään täysimetyksellä ja tätä rataa jatketaan niin kauan, kunnes kiinteät tulevat peliin mukaan, maitobaari sanoo sopimuksensa irti tai Pena ei suostu enää asioimaan meijerillä. Jos nyt ainakin kesään asti saisi imetyksen jatkumaan, olisin todella tyytyväinen taipaleeseemme.