maanantai 2. heinäkuuta 2018

Miten Pridet meni?

Viime viikolla vietettiin Pride-viikkoa, joka huipentui lauantaina ennätyssuureen Pride-kulkueeseen. Olin etukäteen ajatellut, että menisimme tänä vuonna Helsinkiin katsomaan kulkuetta ja sen jälkeen puistojuhlaan. Muutamana viime vuonna tapahtuma on jäänyt meiltä väliin, joten olisi hauska päästä nauttimaan juhlahumusta Penun kanssa. Sitä ennen olisi mukava käydä perjantaina Sateenkaariperheiden perhekahvilassa. Sääennuste ei luvannut kovin juhlavaa säätä lauantaille, mutta eiköhän tuon kanssa pärjäisi.

Ja kuinkas kävikään tämän vuoden osallistumisemme? Juuh, maattiin koko porukka koko viikko kipeinä. Että sillai. Ehkä ensi vuonna sitten paremmalla tuurilla!

Sairastupaa on onneksi viihdyttänyt jalkapallo, mutta Penu-raukka on välillä tuntunut pitkästyvän pelkkään kotona oleiluun. Toivottavasti tällä viikolla pääsisimme jo ihmisten ilmoille ja tekemään kaikkia kivoja kesäjuttuja ennen kuin kesäloma on ehtinyt hurahtaa ihan kokonaan ohi.

maanantai 28. toukokuuta 2018

Pitkästä aikaa

Oh hoh, onpas ehtinyt vierahtää jo muutama tovi edellisestä postauksesta. Monen monta postausideaa on pyörinyt useasti mielessä, mutta yhtäkään en ole saanut tänne blogiin asti. Syitä hiljaisuuteen löytyy:
1) Olin toukokuun alussa itse kovassa kuumeessa ja flunssassa, jotka tuntuivat kestävän ikuisuuden.
2) Kun tuosta paranin, saapuivat kovat helteet, jolloin vietimme suuren osan ajasta ulkona, eikä koneen näpyttely tunkkaisessa sisätilassa oikein houkutellut. Päätin odottaa sadepäiviä, jolloin blogia olisi kivempi kirjoittaa. Noh, niitä odotellaan edelleen. Eipä ole näkynyt! :D
3) Kun lämpötila hieman laski, sairastui Penu ensimmäisen kerran elämässään ja sai todella korkean kuumeen, jonka kavereiksi saapuivat myös kurkunpääntulehdus ja korvatulehdus. Pahimmasta kun pääsimme yli, sain Penulta tartunnan ja vietin itse sängyn pohjalla pari päivää. Ehkä nyt olisimme selvinneet jo pahimmista sairasteluista ja, vaikka aurinko paistaakin tänään kirkkaalta taivaalta eikä sateesta ole (edelleenkään) tietoa, päätin raapustaa muutaman sanan tänne katkaistakseni pitkähköksi venähtäneen hiljaiselon.

Mitäs meille siis kuuluu?

Kävimme kuukausi sitten pyörähtämässä Saksassa. Penu tykkäsi matkasta kovasti ja kaikki reissussa meni loistavasti (mitä nyt itse sairastuin ja sain korkean kuumeen). Lentomatkat olivat onneksi lyhyet ja ne hurahtivat todella nopeasti Penun kanssa syödessä, lukiessa ja vähän kävellessä käytävää pitkin.

Vähän ennen Saksan-matkaa Penu alkoi kävellä todella paljon ja konttaus alkoi jäädä pois kuvioista. Lähes koko huhtikuun ajan hän treenaili kävelyä lyhyitä matkoja, mutta häntä täytyi koko ajan muistuttaa kävelemisestä. Viimeistään Saksassa käveleminen alkoi tulla ihan itsestään, ja nyt vauhti on jo kova! Ihan vielä ei juosta, mutta kesän lopulla luulisin juoksemisenkin jo sujuvan - sen verran paljon on meno kiihtynyt tässä kuukauden aikana.

Poskihampaita meillä on tehty ahkerasti. Ylähampaat tulivat muistaakseni jo joskus huhtikuussa läpi ja tällä hetkellä kasvatetaan alahampaita. Huoh. Tulisivat jo kunnolla läpi, jotta pääsisimme vihdoinkin näistä hammasvaivoista. Yöt ovat kuitenkin olleet melko hyviä viime aikoina. Ei ehkä pitäisi sanoa ääneen.

Paras viihdyttäjä tällä hetkellä on hiekkalaatikko. Luulen, että Penu istuisi hiekkalaatikolla koko päivän aamusta iltaan, jos siihen vain olisi mahdollisuus. Kun menemme ulos, suuntaa hän saman tien kohti pihan leikkialuetta ja kiipeää hiekkalaatikolle hymyssä suin: lapio käteen ja hiekkaa lapataan muotteihin, ämpäreihin tai autojen lavoille. Ihme kyllä, suuhun hiekkaa ei ole päätynyt paljon ollenkaan! Tuntuu siltä, että lähes koko toukokuu on mennyt istuessa hiekkalaatikon reunalla tai muuten tässä pihapiirissä kauniiden ilmojen ja sairastamisen takia. Nyt tekisi mieli liikkua jo vähän muuallekin!

Musiikki on alkanut kiinnostaa Penua. Lempparilaulu on tällä hetkellä Jenni Vartiaisen Keinu. Meillä on kotona ollessa melko usein radio päällä (varsinkin aamuisin). Aina kun radiosta alkaa Keinu-laulu, huomaa Penu sen välittömästi ja siirtyy radion viereen ja alkaa tanssia heilumalla puolelta toiselle. <3 <3 <3 <3 Äitien sydämet sulavat aina tässä vaiheessa täysin! <3 Monet muutkin laulut alkavat tanssittaa häntä ja hän osaa erottaa, milloin radiosta tulee laulu (milloin se alkaa ja loppuu), milloin mainos ja milloin puhetta.

Yksi lempileikeistä on karkuun meneminen. Penu lähtee aina äitejä karkuun, jos pitää vaihtaa vaippa, pukea, mennä käsipesulle tms. Hän taapertaa kovaa vauhtia pois päin ja pysähtyy odottamaan sitä, että äidit ottavat hänet kiinni ja nappaavat syliinsä. Siitäkös vasta riemu repeää ja neiti hekottaa ja nauraa naama virneessä. 

Penun sanavarasto koostuu tällä hetkellä yhdestä yleispätevästä sanasta: äppä. Alkuun ajattelimme, että äppä saattaisi olla jonkinlainen versio äidistä, mutta sittemmin olemme huomanneet, että kaikki asiat ovat äppiä. Ankka on äppä, kissa on äppä, äiti on äppä, Penu itse on äppä, lapio on äppä... Yhtään oikeaa sanaa ei siis vielä tule ja nekin harvat, joita Penu aiemmin on käyttänyt (ankka, auto, vettä), ovat unohtuneet jo aika päivää sitten. Mielenkiintoista nähdä, missä vaiheessa puhe alkaa kehittyä enemmän. Itse olen alkanut puhua vasta noin 2-vuotiaana, joten hauska nähdä, meneekö Penunkin puheen kehitys samalla linjalla omani kanssa. Penu kyllä ymmärtää aivan valtavasti! Nykyään hän osaa jo nyökätä pään pudistamisen lisäksi, sillä aiemmin hän aina vain pudisti päätään - oli vastaus sitten kyllä tai ei.

Itkuraivareita tulee helposti ja kitinää vielä sitäkin enemmän. Penu haluaa yleensä kaiken heti eikä kestä sitä, jos ei pääse tekemään jotain, mitä juuri sillä hetkellä haluaisi tehdä. Harmitusta aiheuttavat myös esimerkiksi Lego-palikat, jotka eivät suostu menemään kiinni Penun tahdon mukaan, tai palapelin palat, jotka eivät asetu paikalleen heti. Kärsivällisyydellä neitiä ei siis ole pilattu. :D Ehkä hän on perinyt tuon ominaisuuden minulta. Eh.

Parin päivän päästä Penu täyttää jo vuoden ja neljä kuukautta! On villiä ajatella, että vuosi sitten meillä oli ihan pieni vauva (silloin se tosin tuntui tooooosi isolta) ja nyt meillä on jo paljon ymmärtävä, kävelevä taapero, jolta löytyy omaa tahtoa vaikka naapureille jakaa. Tällä viikolla minulla loppuu hoitovapaa ja täytyy alkaa henkisesti varautua jo töihinpaluuseen. Pirkolla alkaa kauan odotettu kesäloma, jonka vietämme suurimmaksi osaksi kotosalla tehden varmaan kaikenlaisia pieniä retkiä ja päiväreissuja. Kesäkuussa piipahdamme pienelle sukuloimismatkalle Sveitsiin, mutta muuten kalenteri näyttää vielä tyhjältä - ihan parasta! Ehkäpä suuntaisimme tänä vuonna Prideille? Saa nähdä. Elokuun alussa teemme Pirkon kanssa vuoronvaihdon, jolloin hän jää kotiin hoitamaan Penua ja itse palaan sorvin ääreen ihan kunnolla.

Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille! Muiden blogeja olemme kyllä lukeneet ahkerasti ja seuranneet innolla raskauksien etenemistä ja vauva-arkea. :)

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Mitä tänään syötäisiin?

Mistä Penun päivän ateriat koostuvat? Maanantaina meillä syötiin oheisen menun mukaan.

Aamupalaksi banaania, päärynää, Realia ja turkkilaista joghurttia pakastekuivatuilla marjoilla.

Aamupala

 Lounaaksi tomaattia, keitettyjä herneitä ja riisiä kanakastikkeella, jossa on sipulia ja paprikaa.

Lounas

Välipalaksi päärynää ja vastaleivottua vadelma-banaanimuffinssia (jota neiti ei muuten edes maistanut).

Välipala

Päivälliseksi kurkkua, raejuustoa ja bataatti-jauhelihavuokaa.

Päivällinen

Iltapalaksi päärynäsoseella kuorrutettua kaurapuuroa, jossa on porkkanaraastetta.

Iltapala

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Voihan kotihoidontuki!

Huoh! Miten ihmiset oikein elävät tällä kotihoidontuella? Olen kituutellut nyt jo viisi kuukautta lähes samoilla tuloilla kuin opiskeluaikoina enkä todellakaan ymmärrä, miten lapsiperheet tulevat toimeen, kun toinen vanhempi on kotona. Toki eläminen on ihan mahdollista, jos on kotona eikä halua mennä minnekään tai ostaa mitään. Pidemmän päälle sellainen alkaa tosin olla vähän kyllästyttävää kaikille osapuolille.

Kituuttelua pitäisi kestää vielä vuoden verran, sillä tämän hetken suunnitelmissamme on, että Pirkko jää vielä elokuusta alkaen vuodeksi kotiin. Ensin hän pitää pois "isyys"lomansa ja sen jälkeen on hoitovapaalla lopun aikaa.

Menoeriä kuitenkin piisaa. Ihan täysin emme jaksa tuijotella omia seiniä, joten tämän kuun lopulla lähdemme käymään Saksassa. Kesälläkin tekisi mieli matkustaa, ettei ihan koko lomaa kykkisi kotona. Kulunut talvi on ollut autollemme epäonninen ja olemme joutuneet korjauttamaan sitä muutamaan otteeseen. Ja nyt tuulilasi pitäisi vaihtaa toistamiseen lyhyen ajan sisään. Pöh.

Ja vähän kiehtoisi mennä Lapsimessuille. Kävimme siellä viime vuonna ensimmäistä kertaa ja olihan se aika hulabaloota! Olisi kuitenkin kiva mennä katselemaan, löytyisikö sieltä Penulle ihania uusia vaatteita, vaikkei niitä olisi edes varaa ostaa. :D Liput messuille eivät valitettavasti ole myöskään ilmaisia, joten tällä hetkellä painiskelen elämääkin suuremmissa ongelmissa: mennäkö vai eikö mennä? :D Tuhlatako rahaa, jota ei sen liiemmin ole? Nää on näitä. Firstworldproblems.

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Poskihampaat

Kiukkua, itkua, kiukkua, itkua, huutoa, parkua. Mikään ei ole hyvin. Mihinkään ei jaksa keskittyä. Yksin ei voi olla. Koko ajan pitää päästä syliin. Sylissä ei viihdytä. Elämä on täynnä vastoinkäymisiä. Lisää kiukkua, itkua, huutoa ja parkua. Ruoka onneksi maistuu jotenkin - joskin vähän valikoiden. Vatsa on löysänä ja ilmavaivat kovat.

Jos ei tullut selväksi, niin meillä tehdään poskihampaita. Jep jup. Tosi kiva. Ei mulla muuta.

Kai tästä(kin) selviää hengissä (niin lapsi kuin äiditkin)?!

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Penu pian 1 v 2 kk

Penu on pian jo vuoden ja kaksi kuukautta vanha. Hän on harkitsevainen (ja edelleen lähes kalju :D :D) pieni tyttö, joka tarkkailee ympäristöään jatkuvasti. Hän on hieman varautunut uusissa tilanteissa eikä heti uskalla lähteä tutkimusmatkoille. Kaikkea täytyy ensin hieman tarkkailla, minkä jälkeen voi tehdä tarkempaa tuttavuutta.

Etenemiskeinona meillä on edelleen konttaus. Selvät ensiaskeleensa Penu otti noin kaksi viikkoa sitten, jolloin hän ihan yhtäkkiä kyykistyi poimimaan avaimeni eteisen lattialta ja tämän jälkeen lähti kävelemään ne kädessä eteenpäin. Me katsoimme Pirkon kanssa ihaillen ja sanattomina: nyt se jo kävelee! <3 Penu kääntyi katsomaan meitä hölmistyneenä eikä tajunnut tehneensä mitään erikoista. Sama juttu oli konttaamisen ja ryömimisen kanssa: Penulla on kyllä taitoa, mutta ei tietoa taidosta eikä uskallusta yrittää. Käveleminen ei ole toistunut tuon yhden kerran jälkeen. Muutamia hassuja askeleita hän on sattumalta ottanut, mutta hän selvästi aina ajattelee, ettei ilman tukea voi kävellä ja siirtyy aina konttausasentoon. Luulen, että hän harkitsee kävelemistä tarpeeksi kauan, kunnes tietää osaavansa sen lähes täydellisesti - vähän niin kuin ryömimisen ja konttaamisen kanssa. Toisaalta odotan innoissani kävelemistä, sillä silloin esimerkiksi ulkoiluista tulee helpompia, mutta toisaalta olen todella iloinen, ettei Penu vielä kävele, jolloin minun täytyisi juosta koko ajan perässä, kun neiti lähtisi karkuun.

Penu tykkää syödä ja onkin tullut äiteihinsä siinä, että ruokailusta pitää nauttia ja pöydän ääressä voi istua pitkän aikaa (erityisen kätevää jos olemme jossain kahvilassa tai ravintolassa). Välillä jopa niin pitkään, että äitejä alkaa hieman kyllästyttää. Neiti unohtuukin helposti haaveilemaan ruokapöydässä. Ruokaa lapataan suuhun hartaasti kaksin käsin tai haarukalla tai lusikalla (kunhan äiti on vain ensin täyttänyt haarukan/lusikan). Lemppariruokia ovat erilaiset kanakastikkeet riisillä, pasta bolognese, bataattikiekot, kala ja raejuusto. Nämä katoavat lautaselta heti. Kasvikset ja uudet asiat ovat epäilyttäviä eikä niitä välttämättä uskalla maistaa.

Kun syömme keittiönpöydän ääressä, näkee Penu suoraan ikkunasta ulos. Ikkunasta näkyy usein lintuja tai laskeutuvia lentokoneita, joita on hauska bongailla. Kun jokin liikkuva asia putkahtaa näkyviin, ilmoittaa Penu tästä kovaan ääneen A-A-A, ja kun lintu tai lentokone katoaa näkyvistä, täytyy sille aina vilkuttaa.

Parasta puuhaa tällä hetkellä on laatikoiden ja kaappien tutkiminen ja tyhjentäminen. Mielenkiintoisimpia ovat kylpyhuoneen kaapit, sillä äidit tulevat aina sulkemaan ne. Myös pyykkien levittäminen on hauskaa, kun märät vaatteet voi heittää koneesta lattialle. Sen jälkeen on hyvä työntää pää pesukoneeseen ja kuikuilla, josko sieltä vielä jotain löytyisi. Astianpesukonekin on aika jännä juttu. Parasta on, kun sen saa laittaa itse päälle nappia painamalla. Myös astianpesukoneelle täytyy aina välillä huudella A-A-A, jos se on käynnissä.

Muita lempparijuttuja ovat peuhaaminen sohvalla tai sängyssä, äitien kaataminen maahan ja niiden päällä kiipeileminen, kirjojen lukeminen, kylpyammeessa istuminen vettä läiskyttäen, ulos meneminen (jos vaan ei tarvitsisi pukea) ja vetoketjujen avaaminen ja sulkeminen. Penu voi viihdyttää itseään jopa puoli tuntia sillä, että hän laittaa Pirkon makaamaan maahan ja avaa tämän collegepaidan vetoketjua ja laittaa sitä kiinni. Voi sitä riemua!

Suurin inhokki on tällä hetkellä ehdottomasti ulkovaatteiden pukeminen. Penu on aina innoissaan menossa ulos, mutta haalarin laittaminen on yhtä tuskaa niin äideille kuin lapsellekin. Paras keino (jota yritin kaihtaa mahdollisimman pitkään) onnistua vaatteiden laittamisessa on puhelimesta Penu-videoiden katsominen. Muita inhokkeja ovat hampaiden peseminen ja autossa matkustaminen. Olen joskus aiemmin tainnutkin kirjoittaa siitä, kuinka Penu ei todellakaan nuku autossa (paitsi, jos on päikkäriaika), joten pidemmät automatkat ovat hereilläoloaikoina melkoista tuskaa. Onneksi ikkunasta näkee vähän ulos ja pystyy tarkkailemaan ympäristöä. Aina kun ajamme autolla tunneliin, kuuluukin takapenkiltä ponteva ilmoitus A-A-A, jolloin Penu ilmoittaa äideille, että tunnelissa ollaan. :D

Tyttö on niin iso ja niin pieni yhtä aikaa. Iltaisin, ennen kuin menemme Pirkon kanssa itse nukkumaan, käymme aina katsomassa Penua omassa huoneessaan. Siellä se iso pieni pötkylä tuhisee omassa sängyssään välillä peppu pystyssä, välillä selällään kädet levällään. Ja aina siinä hetkessä ajattelen, kuinka onnekkaita me olemme ollessamme tuon pötkylän vanhempia, ja tunnen pakahduttavaa rakkauden tunnetta siitä, kuinka kukaan voi olla niin rakas ja niin tärkeä! <3

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Dear diary

Yö oli omalta osaltani taas huono. Penu nukkui koko yön kiltisti, mutta itse en saanut unta ja pyörin tuntikausia sängyssä. Niinä hetkinä, kun nukahdin, herätti kissamme minut uniltani maukumalla. Penu heräsi puoli kahdeksan jälkeen. Pirkko oli juuri lähtenyt töihin, kun Penu huuteli sängystään. Reppanalla oli jäänyt käsi pinnan ja seinän väliin jumiin eikä hän päässyt liikkumaan. Nykyään nappula on aamuisin melko pirteä ja iloinen eikä herää itkuun, mikä oli vielä jokin aika sitten enemmän sääntö kuin poikkeus.

Teimme aamupesut, vaihdoimme puhtaan vaipan ja laitoimme päivävaatteet päälle. Penu jaksoi viihdyttää itseään hammastahnatuubilla kuten muinakin aamuina. Laitoin meille aamupalaa: itselleni vakioaamiaistani mikropuuroa, Penulle paahtoleipää, banaania, päärynää ja joghurttia. Typy söi omansa innolla ja otti joghurttia muutamaan otteeseen lisää. Aamupalan aikana ulkona lumisade yltyi ja sää näytti jo melko toivottomalta. Hetken mietin, jaksanko lähteä minnekään, mutta onneksi olin päättänyt jo etukäteen, ettemme viettäisi koko päivää kotona. Aamupalan jälkeen sääkin kirkastui, ja aurinko alkoi paistaa pilvettömältä taivaalta.

Puoli kymmenen maissa kasasin vankkurimme ja kaikki mahdolliset tavarat ja suuntasimme matkamme läheiseen kauppakeskukseen. Matkalla Penu ihmetteli autoja, nostureita, rakennustyömiehiä, traktoreita, lintuja ja huuteli niille rattaistaan. Perille päästyämme kävimme ensin Prismassa ostamassa Penulle yhden ruokapurkin, sillä kotonamme ei ollut mitään mukaanotettavaa. Menimme leikkipaikalle, missä oli muitakin lapsia leikkimässä. Penu laski liukumäkeä, kiipesi portaita ylös ja käveli ympäri leikkialuetta - pitäen tietenkin minun sormestani kiinni.

Kun kello läheni yhtätoista, suuntasimme kahvilaan, jossa itse söin lounaaksi bagelin ja Penu sai oman pöperönsä ja vielä smoothien päälle. Kahvikupin tyhjennyttyä kävimme vaihtamassa vaipan (tietenkin ruuan aikana tuli pieni kakka) ja menimme vielä hetkeksi leikkimään. Lopuksi kiersin vielä muutaman lastenvaateliikkeen ja mukaan tarttui alennuksesta ihana tunikamekko, joka tosin menee kaappiin odottamaan ensi syksyä ja talvea, sillä mekko oli kokoa 86. Kahdentoista jälkeen pakkasin vaunuihin omaisuutemme ja Penun ja lähdin kävelemään kohti kotia. Olipa piristävää käydä jossain, vaikka juttuseuraa ei pahemmin ollutkaan! Kotimatkalla soitin äidilleni ja juttelimme pitkään niitä näitä.

Kotiin tultuamme Penu jäi alas nukkumaan rattaisiin. Itse nautin hetken omasta ajasta teekupposen ja somen äärellä. Siivoilin keittiötä, viikkasin pyykkejä ja laitoin välipalan valmiiksi. Herätin Penun unilta varttia yli kolme, jotta unet eivät venyisi liian pitkiksi. Tietenkin hän oli itkeskellyt ensimmäisen ja toisen tunnin jälkeen, mutta kun kolme tuntia oli kulunut, veteli Penu onnellisesti sikeitä.

Puoli neljän maissa söimme välipalan, minkä jälkeen Pirkko tulikin töistä. Leikimme kotona ja valmistelin päivällistä, joka onneksi oli suurimmaksi osaksi edellisen päivän tähteistä koottu. Ruuan jälkeen suuntasimme kauppaan ruokaostoksille koko perheen voimin, niin kuin tapanamme on aina tiistaisin. Penu pomppasi rattaissa ja vahti kärryjen kasvavaa ostosvuorta. Kotiin tultuamme Penu auttoi ostoskassien purkamisessa ja ehti leikkiä vielä jonkin aikaa. Iltapuurolle kävimme puoli kahdeksan tienoilla. Pirkko hoiti syöttämisen ja itse pakkailin samalla kamoja seuraavan aamun jumppaa varten.

Puuron jälkeen vuorossa olivat iltapesut. Pirkko oli tässäkin ohjaksissa, jotta minä sain pestyä samalla omat hiukseni. Penu sai puhtaan vaipan, yöpuvun ja villasukat jalkaan. Pirkko meni nukuttamaan (ihana vaimo jaksaa tämän lähes joka ilta), missä kestikin hieman tavallista kauemmin, sillä Penu tuntui olevan kovin riehakkaalla tuulella. Joskus puoli yhdeksän jälkeen nappula oli kuitenkin simahtanut, mikä tarkoitti äideille hetken omaa aikaa: iltapala makuuhuoneeseen ja Netflixistä laatuohjelmia ajatusten nollaamiseksi.

Pirkko nukahti hetkessä, kun sammutimme valot. Itse aloitin taas jo tavaksi tulleen pyörimisen ja pyöriskelin useamman tunnin. Huoh. Vauva nukkuu hyvin, miksen itsekin voisi? Ehkäpä ensi yönä saisin kunnon yöunet.

Raija

p.s. Tämä kirjoitus on itseäni varten muistuttamaan, millainen oli tuiki tavallinen arkipäivämme. Juttelimme taannoin Pirkon kanssa ja sanoin, etten oikein muista, mitä tein vuosi sitten keväällä Penun kanssa ja millaisia päivät olivat. Ehkäpä tämän avulla muistan jotain tästä keväästä. :)