sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Joulu ja loppuvuosi

Joulu oli ja meni. Tämä vuosi todisti itselleni sen, minkä olen aina jo tiennyt, (mutta lapsen myötä erehdyin kuvittelemaan jotain muuta): minä en ole jouluihminen. Kaikista parasta joulussa olikin se, että olimme jouluaaton Pirkon ja Penun kanssa kolmestaan kotona. Söimme, kävimme ulkona, avasimme lahjoja. Päivä oli melkein kuin mikä tahansa vapaapäivä, ja se oli kivaa! Illalla korkkasimme punaviinipullon pitkästä pitkästä aikaa ja kaivoimme kaappien kätköistä Trivialin (yhden niistä kymmenistä, joita aikoinaan pelasimme ahkerasti) ja pelasimme viinin ja herkkujen kera kynttilänvalossa yhden kierroksen. Se oli ehdottomasti joulun paras hetki!

Joulupäivänä ja Tapaninpäivänä kävimme Pirkon vanhemmilla kylässä ja pyhien jälkeen ajelimme omien vanhempieni luokse myöhäiseen joulunviettoon. Tapaninpäivänä alkoi jouluruuat tulla jo korvista ulos ja menimmekin sushille. Ah! Joulun toiseksi paras hetki! :D Totesinkin tuolloin, että jos ensi jouluna olemme Suomessa, olemme pyhät aivan kolmistaan ja syömme sushia, fonduetä ja kaikkea muuta, mitä mieli tekee, mutta jouluruokia ei ole pakko laittaa.

Penun ensimmäiseen jouluun kuului joulukuusi, lahjoja (melko paljon, vaikkemme itse ostaneet yhtään mitään), yhteistä aikaa äitien kanssa, peuhaamista, ulkoilua ja pieni joulupiparin murunen, joka muuten näytti maistuvan oikein hyvin, sillä se mutusteltiin hartaasti viimeistä murua myöten. Muuten emme viitsineet tehdä Penulle mitään erityisiä jouluruokia, vaan hän sai omia herkkujaan: maustepihvejä, bataattikiekkoja ja keitettyjä herneitä. Ja hyvin maistui!

Lahjojen avaaminen oli melko jännää ja sitä tehtiinkin viitenä peräkkäisenä päivänä! Aatonaattona avasimme kotona isovanhemmilta tulleen ison paketin, josta löytyi vaaleanpunainen Minni-auto, joka tällä hetkellä toimii kävelytukena ja myöhemmin potkuautona. Päätimme avata paketin silloin, koska Penu oli juuri alkanut kävellä ympäri kotia keittiöntuoleihin nojaten. Ahtaassa kodissamme tuolit tietenkin törmäilivät seiniin ja huonekaluihin, joten ajattelimme, että auton kanssa olisi helpompi liikkua. Muista paketeista löytyi seuraavina päivinä muun muassa vaatteita, kirjoja, Brion mäyräkoiralelu, palikoilla täytettävä norsulelu ja Duploja.

Kaiken häsellyksen jälkeen on ollut ihana rauhoittua kotiin. Loppuvuosi meneekin rennoissa merkeissä kotosalla. Sushin rakastajana sain ylipuhuttua Pirkon taas sushille, mutta muutoin hengailemme kolmestaan omassa pihapiirissä. Käymme ehkä katsomassa kuuden aikoihin raketteja pihallamme, jos niitä ammutaan. Jos jaksamme Pirkon kanssa, valvomme puoleenyöhön, mutta jos emme, käymme ajoissa nukkumaan ja kuuntelemme pauketta peiton alta. Vuosi vaihtuu onneksi ilman sen suurempia juhlimisia.

Tämä vuosi on ollut ihana, ihmeellinen ja erilainen, sillä saimme elämäämme täydellisen pienen tytön, joka jaksaa ilahduttaa meitä joka päivä olemassaolollaan! Ensi vuonna meillä asustelee jo taapero ja joudumme heittämään hyvästit vauvavuodelle. Toivottavasti uusi vuosi tuo mukanaan ihania hetkiä, iloa ja uudenlaista arkea pienen taaperon kanssa. Kulunut vuosi on ollut vauvarikas tuttavapiirissämme ja blogimaailmassa, mutta siitä huolimatta toivon plussatuulia ensi vuodelle kaikille niille, jotka vielä joutuvat odottamaan omaa ihmettään! Ihanaa uutta vuotta kaikille!

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Alkuraskauden pahoinvointia

Täällä on kauhea alkuraskauden pahoinvointi päällä. Eikun siis, enhän mä ole raskaana! Mutta pahoinvointi on kyllä tullut takaisin. Tosi kiva. :/

Kuukautiseni palasivat 2-3 kuukautta sitten, ja siitä lähtien "alkuraskauden pahoinvointi" on tullut kuvioihin kaksi kertaa kuukaudessa: ovulaation aikaan ja kuukautisten aikaan. Ensin mainitulla päivän tai kahden mittaisena, jälkimmäisen kohdalla pahoinvointi saattaa kestää useampia päiviä. Jos eläisin heterosuhteessa, olisin tehnyt tähän mennessä jo läjän raskaustestejä. Ensimmäisellä pahoinvointikerralla veikkasin vatsatautia, toisella jotain syömääni asiaa, kunnes lopulta älysin yhdistää huonon olon kuukautiskiertoon. Nyt osaan järkyttävästä etovasta olosta jo ennustaa, että kuukautiset alkavat parin päivän päästä.

Tämäkin vaiva on siis kiva pieni lisä raskauden jälkeisiin kremppoihin. Ei riittänyt se, että kuukautiset palasivat (äh, miksi niin aikaisin?), vaan ne palasivat sitten oikein kunnon pahoinvoinnin kera. Jiiiihaaa. Toivottavasti nämä "oireet" helpottavat ajan kanssa. Pelkkä ajatuskin kauhistuttaa, jos pahoinvoinnista joutuu kärsimään koko loppuelämänsä kaksi kertaa kuukaudessa! Näissä merkeissä vietetään siis meidän joulua. Ei tee mieli kinkkua, ei tee mieli suklaata, ei tee mieli mitään muutakaan. Että sillä lailla. :D

Kaikesta huolimatta toivotan kaikille teille muutamille lukijoille ihanaa ja rentouttavaa joulunaikaa! :) Me rauhoitumme Pirkon ja Penun kanssa viettämään ensimmäistä perhejouluamme ihan kolmisin. Pieni varaslähtö otettiin jo eilen, kun Penu sai avata ensimmäisen lahjansa, mutta siitä ja muista joulujutuista lisää joulun jälkeen.

Iloista joulua kaikille!

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Iloa, katkeruutta ja hämmennystä

Lähestulkoon kaikki raskausuutiset ja synnytyskertomukset saavat minut nykyään herkistymään. Olen aina ollut liikkis, mutta nykyään minun on vaikea lukea mitään tarinoita lapsista, raskauksista tai synnytyksistä itkemättä! Heh. :D Voi olla, että hormoneilla on edelleen vaikutusta asiaan. Olen kuitenkin yllättynyt siitä, mitä kaikkea muuta raskausuutiset saavat liikutuksen lisäksi aikaan.
 
Saimme jokin aika sitten tietää, että eräs ystävämme odottaa toista lastaan. Ensimmäistä hän odotti samaan aikaan, kun me odotimme Penua. Uutinen ja sen kuuleminen herätti minussa kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita, jotka yllättivät itseni ja saivat jopa hieman hämilleen. Päällimmäisenä olin tietenkin todella iloinen heidän puolestaan ja tirautin (tietenkin) pari onnenkyyneltä. Tiedän, että he odottivat ensimmäistä lastaan tavallista pidempään, joten oli aivan ihana uutinen, että toinen oli tärpännyt niinkin pian.

Tiedän, että en halua enempää lapsia ja olen todella onnellinen Penusta, mutta uutisen kuultuani minulle tuli vähän haikea fiilis siitä, etten enää saa kokea raskautta. Okei, tässä vaiheessa ihmettelen itsekin, miksi ajattelen näin, koska raskausaika oli karmeaa enkä todellakaan haluaisi kokea sitä uudelleen! Aika kyllä kultaa muistot, sillä tällä hetkellä näen raskausajan melko seesteisenä ja jännittävänä aikana - onhan se todella ainutlaatuista, kun saa seurata vatsan kasvua ja odottaa uutta pientä ihmiselämää saapuvaksi. Onneksi blogistani löytyy muistutuksia siitä, millaista oma raskausaikani todella oli! :D En siis oikeasti todellakaan haluaisi olla uudestaan raskaana, joten olen hämmentynyt siitä, miten haikea olo toisen raskaudesta saattoi tulla.

Kaikista vähiten kuvittelin, että olisin kateellinen, tai ehkä ennemminkin katkera, toisten raskausuutisista, sillä meillähän on jo lapsi! Miksi ihmeessä minun täytyisi tuntea enää minkäänlaista katkeruutta tai kateutta? Eihän meidän enää tarvitse käydä läpi hedelmöityshoitoja! Miksi siis olisin enää kateellinen siitä, että toiset raskautuvat nopeasti, yksinkertaisesti ja vielä ilmaiseksi? Mutta kyllä, olen katkera ja olen kateellinen. Olen kateellinen lähinnä siitä, että "normaalit" ihmiset onnistuvat saamaan lapsia niin helposti. Olen katkera siitä, että en koskaan saa kokea itse sitä tunnetta, kun yhtäkkiä vain ajattelee, että hei, mä saatan olla raskaana, täytyypä käydä ostamassa raskaustesti. Ei, mä en koskaan saa yllättyä iloisesti, vaan me joudumme laskemaan päiviä ja stressaamaan ajoitusta ja laskemaan piinapäiviä, joiden olemassaoloa suuri osa ihmisistä ei edes tiedosta. Ja taas mä ajattelen, että miksi ihmeessä mä tunnen tällaista, koska meillä on jo lapsi! Ei meidänkään tarvitse enää laskea päiviä ja zoomailla erilaisia tikkuja ja testejä, josko ovulaatio olisi tulossa vai menossa.

Olen hämmentynyt siitä, mitä ajatuksia ja tunteita toisten ilouutiset voivat minussa saada aikaan. En olisi koskaan voinut uskoa ajattelevani näin! Siksi olen tällä hetkellä ennen kaikkea hämmentynyt. Olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että meillä on aivan täydellinen lapsi, jonka loppupeleissä saimme melko helposti. Olen myös aidosti iloinen muiden raskauksista ja heidän onnestaan. Mutta kaikesta huolimatta välillä tuntee katkeruutta ja kateutta. Kaipa se on ihan normaalia. Onneksi tämän kaiken tiedostaa itse, joten tälle hämmennykselle pystyy jopa nauramaan.

tiistai 19. joulukuuta 2017

Penu matkailee osa 2

Tässä muutamia huomioita, joita vauvan kanssa matkustaessa kannattaa miettiä.

Ruuat

Olimme etukäteen päättäneet, että otamme jokaiselle päivälle yhden puuron mukaan, jotta saa hyvän iltapalan ja nukkuminen ei olisi ainakaan nälän puolesta vaikeaa. Otimme mukaan Valion Onni 4 viljan puuroa, jota olemme kotona käyttäneet aina silloin tällöin, kun ei ehdi tai jaksa keittää puuroa. Nämä olivat siitä käteviä matkaa ajatellen, että ne ovat valmista sellaisenaan (laittaa vain lautaselle ja sekoittaa), vaikka painavatkin melko paljon. Onneksi oli vain viikon reissu, ettei tarvinnut pidemmäksi aikaa raahata puuroja.

Valmiita ruokasoseita otimme myös jokaiselle päivälle yhden (+ pari extraa) ja päätimme, että loput ostamme sieltä tai sormiruokailemme. Sormiruokailua tuli harrastettua lähinnä hotellin buffassa, joten lounaat ja päivälliset menivät oikeastaan soseilla. Onneksi olimme varanneet ruokaa mukaan, sillä paikallinen valikoima oli surkea. Siis todella surkea! Hedelmäsoseita löytyi jonkin verran ja niitä ostimmekin, vaikka näitäkin otimme kotoa mukaan jonkin verran, mutta ruokasoseita löysimme tasan kolmea erilaista sorttia. Kaikki haisivat hernekeitolle ja maistuivat aika järkyttävälle. Penukaan ei osannut arvostaa paikallisia pöperöitä kovin paljoa. Onneksi niitä ei tarvinnut montaa kertaa syödä.

Jos on todella kranttu vauva ruuan suhteen, suosittelen ottamaan ruokia Suomesta mukaan. Toki jos tietää, että valikoima kohteessa on hyvä, ei missään nimessä kannata ruokia raahata matkalaukussa, mutta näin ensikertalaisina olimme tyytyväisiä, että olimme pakanneet jokaiselle päivälle jotain mukaan.


Juomat

Rintamaidon lisäksi Penu joi reissun aikana pullovettä omasta pillipullostaan, joten juomien kanssa ei ollut hankaluuksia. Oli loistavaa, että ei tarvinnut miettiä mitään korvikehärdelliä matkan ajaksi (pakatako mukaan vai ei?), vaan matka mentiin imetyksellä. Luulisin, että imetys pelasti Penun myös saamaltani vatsataudilta, sillä pyrin imettämään häntä mahdollisimman paljon, jotta tauti ei tarttuisi häneen. Korvikkeita paikallisista liikkeistä löytyi kyllä melko paljon. En yhtään katsonut merkkejä tms., mutta määrällisesti hyllyssä notkui enemmän korvikkeita kuin kiinteitä ruokia. Niitä olisi siis saanut tarpeen vaatiessa paikan päältä, varsinkin jos merkillä ei olisi ollut niin väliä.


Vaipat

Vaippoja mietimme pitkään: ottaako mukaan vaiko ei? Päätimme, että otamme vaippoja kotoa mukaan muutamalle ensimmäiselle päivälle ja loput ostamme sieltä. Tämä jo sen takia, että koko viikon vaipat olisivat vieneet jumalattoman paljon tilaa matkalaukussa. Ja kyllähän niillä paikallisillakin vauvoilla jotain vaippoja on, joten eiköhän Penu pärjää niillä loppuviikon. Hyllyistä löytyi meille täysin vieraita vaippamerkkejä, joten summamutikassa valitsimme jotain pöllövaippoja kilojen mukaan. Vasta avattuamme paketin huomasimme, että paketissa luki koko 3 ja vaipat näyttivät todella pieniltä. Kotona käytämme siis Liberoja koossa 4. Reilun päivän sinnittelimme pienillä vaipoilla, kunnes minulta meni hermo ja päätimme käydä ostamassa kokoa isompia vaippoja. Onneksi paketit eivät maksaneet kuin jotain 6-7 euroa.

Paikalliset vaipat eivät olleet mitään järin erikoisia. Tuntui, että imuteho ei ole läheskään yhtä hyvä kuin Liberoissa ja muutenkin ne vaikuttivat melko hautovilta. Vaihdoimmekin vaippaa reilusti useammin kuin Suomessa. Onneksi olimme säästäneet Liberoita sen verran, että saimme jokaiseksi yöksi ja paluumatkapäiväksi hyvät vaipat käyttöön. Sopivan kokoiset sekundavaipat toimme Suomeen ja niitä käytämme, jos tiedämme, että vaippaa täytyy pitää vain hetken aikaa.


Rattaat ja kantoreppu

Rattaista mainitsinkin jo edellisessä postauksessa, että meillä oli Mutsy Nexot mukana, jotka olivat todella kätevät, vaikka mukulaisilla teillä välillä kaipasin omia Emmaljungia. Reissuun rattaat olivat kyllä todella kätevät. Kuomu on melko iso ja peitti auringolta. Päikkäreiden ajaksi viritimme vielä harson kuomun jatkeeksi. Selkänojan saa makuuasentoon, joten nukkuminen oli helppoa. Tavarakori on melko pieni, mutta saimme sen silti tungettua tavaraa täyteen ja työntöaisaan sai vielä hoitolaukun, vaikka se välillä olikin vähän tiellä.

Kantoreppu matkalla oli ihan loistojuttu! Meillä on käytössä Tulan free-to-grow, jossa Penu viihtyy oikein hyvin. Reppu oli todella kätevä etenkin lentokentillä, sillä Suomen päässä rattaita ei saanut viedä turvatarkastuksesta läpi, joten repun kanssa mentiin. Madeiran päässä rattaat olisi saanut viedä portille asti, mutta Penu veteli laukkuja jättäessä sikeitä repussa, joten päätimme luovuttaa myös rattaat ja mennä taasen pelkällä repulla. Myös lentokoneessa, bussissa ja taksissa reppu osoittautui todella käteväksi, sillä repussa Penu malttoi olla melko rauhallisesti eikä vängännyt joka suuntaan.


*************************************

Tulipa muuten vielä mieleen ihana seikka paikallisista: Pääsimme useasti rattaiden kanssa jonon ohi. Paikalliset olivat todella sydämellistä ja lapsirakasta väkeä, ja pienet lapset perheineen päästettiin esimerkiksi kaupassa suoraan tietylle kassalle. Olisipa mahtavaa, jos Suomessakin olisi kaupoissa muutamat kassat varattu lapsiperheille niin, että lapsiperheet pääsevät aina jonon kärkeen! Vaatimattomina suomalaisina emme aluksi tajunneet tarttua tilaisuuteen ja hävetti mennä kaikkien ohi, mutta olihan se aika helppoa ja kätevää, kun ei väsyneen matkalaisen kanssa tarvinnut jonottaa ja pelätä, että kohta alkaa väsyitku ja huuto. Kaikki pointsit siis madeiralaisille! :)

maanantai 18. joulukuuta 2017

Penu matkailee osa 1

Olemme olleet jo melkein pari viikkoa Suomessa, mutta blogin ääreen en ole ennättänyt. Vuorokaudet tuntuvat nykyään paljon lyhyemmiltä kuin aikaisemmin. :D Matka meni oikein kivasti ja lisäsi meidän itseluottamusta matkustamiseen vauvan kanssa. Se on mahdollista! Ja mukavaa! Tuli heti kauhea matkakuume ja aloin haaveilla erilaisista reissuista. Harmi, että tällä kotihoidontuella ei kovin pitkälle pötkitä ainakaan useasti vuodessa. Mutta palataanpas hieman taaksepäin ja vilkaistaan Penun ensimmäiseen ulkomaanmatkaan.

Menolento kesti reilut 5,5 tuntia ja jännitin todella paljon etukäteen, miten matka menee, sillä Penu ei ole nukkunut sylissä sitten helmikuun. Lentomme lähti puoliltapäivin, joten takana olivat onneksi hyvät yöunet. Päikkärit jäivät valitettavasti nukkumatta, joten jännittyneinä astelimme koneeseen. Ja siellähän riitti ihmeteltävää! Paljon ihmisiä, penkkejä, ikkuna ja verho, hätäpoistumisohjeet, ruokapöytä - tutkittavaa riitti. Penu yllätti meidät äidit olemalla todella kiltisti. Pieni itku tuli ennen nukahtamista, mutta sekään ei kauaa kestänyt. Minulla oli kentällä ja koneessa Tula free-to-grow mukana, joten reppuun oli suhteellisen helppo nukahtaa. Säädöt kun laittoi löysälle, onnistui repun pitäminen koneessa ainakin sen verran, että omat kädet saivat vähän levätä. Loppujen lopuksi Penu nukkui kahdet noin tunnin päikkärit sylissä. Muuten lento meni ihmetellessä, syödessä, keikistellessä takana istuville matkustajille (jotka muuten olivat ihanan lapsiystävällisiä ja jaksoivat viihdyttää Penaa pitkän aikaa) ja kävellessä keskikäytävällä.

Olimme bookanneet hyvän hotellin, jossa voisimme viettää aikaa, mikäli vauva sitä vaatisi tai vettä tulisi kaatamalla koko viikon. Tämä oli hyvä valinta, sillä hotellilla riitti tekemistä ja katseltavaa niinä hetkinä, kun siellä olimme. Erityisesti loppuviikosta hyvä hotelli osoittautui nappivalinnaksi, sillä sairastuin itse vatsatautiin ja makasin reilun vuorokauden sängyssä eikä mikään pysynyt sisällä. Niinpä Pirkko sai leikkiä yksinhuoltajaa ja seikkaili Penun kanssa hotellilla.

Madeira yllätti meidät kauneudellaan ja tykästyin saareen kovasti. Madeiralla en ollut koskaan käynyt, mutta muutamilla Kanariansaarilla on tullut vierailtua enkä ole mikään Kanaria-fani, koska siellä on liikaa suomalaisia ja ryyppääviä turisteja. Tai no, riippuu toki paikasta, mutta tällainen kuva minulla on. Madeira taasen on eläkeläisten paratiisi. :D Yhtään öykkäävää turistia en nähnyt, vaan kaikki olivat eläkepäiviään rennosti viettäviä vanhuksia. Sopi meille, sillä ketkä jaksaisivatkaan ihastella enemmän meidän vauvaa kuin vanhukset?! :D

Penu sai koko reissun aikana todella paljon huomiota kaikilta ihmisiltä! Paikalliset olivat todella lapsiystävällisiä ja huomioivat vauvan joka käänteessä. Tarjoilijat tulivat aina juttelemaan Penulle ja silittelemään poskia tai sitten he vain vilkuttelivat kauempaa. Monet eläkeläismummot (etenkin Briteistä) tulivat ihastelemaan Penun suuria kauniita silmiä ja kehuivat, kuinka goooorgeous hän on! Me äidit tietenkin hymyilimme ja myhäilimme mukana, kuinka ihana vauva meillä onkaan! :) Erinäiset huomionosoitukset tekivät hyvää meidän vierastavalle nappulalle. Nykyäänkin vierastusta ilmenee, mutta ei ollenkaan enää niin pahasti.

Ensimmäisinä päivinä kävelimme aina aamupäivästä jonnekin ja nautimme auringosta ja valosta. Iltapäivisin alkoi usein sadella, jolloin palasimme hotellille. Matkarattaamme (Mutsy Nexo) osoittautuivat hyväksi hankinnaksi. Olimme niihin todella tyytyväisiä ja saimme lastattua rattaat aina täyteen tavaraa, kun lähdimme taivaltamaan. Huono puoli Madeiralla olivat kapeat ja hieman huonot kävelytiet, joten monesti rattaita työntäessä tuntui, kuin olisi mennyt perunapellossa. Rattaita oli myös huomattavasti hankalampi nostaa erilaisten kynnysten yli kuin Emmaljungia. Noh, ehkä ne sen takia ovatkin matkarattaat. Reissun aikana Penu nukkui kaikki päiväunet rattaissa. Kun olimme liikkeellä, nukkui hän usein vain yhden syklin (noin 35-45 min), mikä on tavallista myös täällä kotona. Siitä johtuen pyrimme nukuttamaan toiset päikkärit aina hotellilla, jossa saimme rattaat parvekkeelle tai sisälle huoneeseen. Näin Penu veteli noin 1,5-2,5 tuntia, ja äiditkin saivat levätä samalla.

Iltaisin laitoimme Penun muutaman kerran rattaisiin nukkumaan iltaunille (onnistui kaksi kertaa), jolloin pääsimme rauhassa kahdestaan syömään. Muina iltoina yritimme venyttää rytmiä sen verran pitkäksi, että Penu pysyi juuri illallisen ajan hereillä ja sai syödä yhdessä meidän kanssa. Illallisen jälkeen menimme usein nukkumaan melkein koko konkkaronkka. Yöunet Penu nukkui pinniksessä pääsääntöisesti todella hyvin. Reissussa hän taisi tottua siihen, että saa nukkua äitien kanssa samassa huoneessa, joten kotona onkin ollut taas hieman levottomampaa yöunien kanssa.

Palatessa meillä oli iltalento ja laskeuduimme Helsinkiin vasta puolenyön jälkeen. Pelkäsin taas etukäteen, osaisiko Penu nukahtaa yöunille koneessa, mutta hän yllätti jälleen kaikki ja lento meni kuin unelma! Penu nukahti ilman minkäänlaisia itkuja ja nukkui lähes neljä tuntia ja heräsi vähän ennen kuin laskeuduimme Helsinki-Vantaalle. Kotona uni ei meinannut ihan heti tulla, kun olimme täällä keskellä yötä, mutta kun untenmaille päästiin, nukkui Penu sikeämmin ja pidempään kuin koskaan.

Kaiken kaikkiaan matka meni siis loistavasti ja saimme kaikki rentouduttua ja nautittua valosta. Kirjoitan seuraavaan postaukseen vielä muutamista käytännön asioista, mitä vauvan kanssa matkustaessa huomasimme. 

perjantai 24. marraskuuta 2017

Matkakuumetta ja matkastressiä

Tänään on hyvä päivä! Pirkolla alkaa tänään viikon loma! :) Hän ottaa vähän omaa lomaa, jotta voimme lähteä porukalla reissuun. Penun matkat ovat tällä hetkellä rajoittuneet hyvin pitkälti Etelä-Suomeen, joten maanantaina on jännät paikat edessä, kun hurautamme Helsinki-Vantaalle ja lennämme kohti valoa.

On kyllä ihana lähteä reissuun! Olemme olleet viimeeksi vajaat kaksi vuotta sitten jouluna ulkomailla, joten pientä matkakuumetta on ollut ilmassa jo jonkin aikaa. Ennen matkailimme useita kertoja vuodessa, mutta vauvaprojektin takia on tullut hengailtua hieman pidempi aika kotimaan kamaralla. Kohteessa lämpötilat eivät ole mitkään päätä huimaavat, mutta pariin kymppiin toivottavasti päästään. Säällä ei tällä kertaa ole minulle mitään väliä. Kunhan pääsemme valoon, ei tarvitse laittaa itse ruokaa viikkoon, ei tarvitse siivota, Pirkko saa olla meidän kanssa ja voimme vain rentoutua. Tätä on odotettu!

Äitejä lähinnä jännittää yli viiden tunnin lentomatka. Jaiks! Miten siitä selviää sellaisen vauvan kanssa, joka ei ole koskaan nukkunut sylissä? Näin jälkiviisaana on tullut mieleen, että olisi pitänyt opettaa Penu nukahtamaan myös syliin juuri tällaisten tilanteiden varalta. Olimme alussa sen verran tiukkoja siitä, että syliin ei nukuteta, mikä kotioloissa onkin ollut ihan mahtavaa. Mutta mites sitten nämä reissut?! Voi olla, että Penu huutaa kanssamatkustajien riemuksi parin tunnin ajan, ennen kuin suostuu torkahtamaan hetkeksi (jos siis edes suostuu). Huoh! Toivotaan, että Penu yllättää äidit positiivisesti.

Lisäksi pientä stressiä pukkaa pakkaamisesta. Aiemmin on ollut helppo heittää rutiininomaisesti omat tavarat laukkuun, mutta nyt täytyy miettiä todella tarkkaan, mitä kaikkea Penu tarvitsee mukaan. Jos yhden yön reissuja varten olemme lastanneet auton täyteen tavaraa, niin miten ihmeessä saamme kaiken mahtumaan mukaan, kun olemme matkalla viikon? :D Tuntuu siltä, että laukkuun sujahtavat lähestulkoon kaikki asiat, mitä Penu omistaa. :D Vain suuri osa leluista jää kotiin.

Ehkäpä näistä kriiseistä kuitenkin selviää ja pääsemme lomailemaan ilman stressiä! :) Siispä heipä hei Suomen vesi- ja räntäsateet ja pimeys! Nähdään sitten, kun Suomi on 100-vuotias!

lauantai 18. marraskuuta 2017

Niiiiiiiiin söpö!

Sanoin eilen Pirkolle, että pitäisi päivittää blogia, mutta en vain oikein keksi, mistä kirjoittaisin. Pirkko ehdotti, että kirjoittaisin vain, että Penu on niiiiiiiiiiiiin söpö! Tulin siis kertomaan teille kaikille, että meidän Penu on tooooooosi söpö!!! <3 <3 Kaikki vauvat ovat tietenkin söpöjä, mutta kyllä meidän äitien mielestä Penu on kaikista söpöin. Kai me ollaan vähän puolueellisia tässä asiassa. :D Ja hyvä niin.

Penu alkaa olla jo iso tyttö. Ikää on nyt reilu 9,5 kuukautta ja vauhti neidillä on huima. Yli kuukauden ajan (oli pakko tarkistaa valokuvista, koska meinasin ensin kirjoittaa kahden viikon ajan - huh, aika rientää!) Penu on noussut pystyasentoon. Alkuun pystyasentoon punnerrettiin erilaisia laatikoita vasten, mutta nykyään tueksi riittää pelkkä seinä tai äidin lahje. Ja siis pystyssä on kivaa! Pystyasennossa pitäisi olla koko ajan. Parasta on kävellä ympäriinsä, kun äidit pitävät käsistä kiinni. Muuten on vaan mahtava seisoskella ja nojailla olohuoneen pöytiin, sohvaan, kirjahyllyyn, omaan sänkyyn tai mihin tahansa muuhun esineeseen. Myös kävely on kivaa, kun ottaa tukea erilaisista tasoista. Siihen se sitten jääkin. Siinä vaiheessa, kun Penu väsähtää tai haluaisi muualle, täytyy huutaa äidit apuun, sillä alas neiti ei pääse vielä omin avuin. Kunhan hän oppii koukistamaan polvia, helpottuu itsenäinen liikkuminen taas huimasti.

Vatsalihakset (ja kaikki muutkin lihakset) Penulla on varmaan parhaat meidän perheestä. Hän pääsee punnertamaan itsensä istuma-asentoon ties mistä asennoista ja tykkääkin istuskella erilaisissa asennoissa ja lueskella kirjoja (kunhan ne on ensin omatoimisesti revitty kirjahyllystä alas) ja leikkiä leluilla. Kontata Penu ei edelleenkään osaa. Tai no, oikeastaan osaa, mutta hän ei vain itse tajua osaavansa. Välillä Penu nimittäin innostuu jostain asiasta niin, että lähtee konttaamaan, mutta pudottaa muutaman askeleen jälkeen kyynärpäät maahan. Tekniikka siis on hallussa, mutta toteutus on hankalaa. Välillä mietimmekin, mahtaako Penu skipata konttaamisen kokonaan ja siirtyy suoraan kävelyyn. Saa nähdä.

Tällä hetkellä meillä on ruokailuissa nirsoilukausi meneillään. Olemme sormiruokailleet noin puolen vuoden iästä lähtien pari kertaa päivässä, mutta pari päivää sitten tuli sormiruokailuun stoppi eikä edes lemppariruuat mene suuhun - saati sitten kurkusta alas. Äideille tämä on ollut todella palkitsevaa, kun vaivalla on vääntänyt ruokaa naperolle, joka ruuan nähtyään nyrpistää nenäänsä, pyörittelee ja muussaa asioita käsillään ja heittää ne (vastasiivotulle) lattialle. Pari päivää sitten päätinkin, että nyt meillä syödään vain soseita, perkele! Tänään yritettiin taas sormiruokaa, mutta ei. Roskiin meni suurella rakkaudella tehty makaronilaatikko, joka vielä viikkoa aiemmin oli hävinnyt parempiin suihin ihan hetkessä. Soseilla siis jatketaan. Mietin tänään, mahtaisiko Penu tehdä vihdoin seuraavat hampaat. Samanlaista nirsoilua meillä oli nimittäin silloin, kun ensimmäiset hampaat puskivat läpi. Uusia ei olekaan sittemmin näkynyt.

Noin kuukausi sitten aloitimme Penun kanssa pottatreenit. Alussa tuntui kauhean työläältä, kun toinen piti laittaa potalle ja siinä piti olla viihdykettä jos jonkinlaista. Nykyään pottailu sujuu kuitenkin jo hyvin. Lähestulkoon kaikki kakat on tehty pottaan jo useiden viikkojen ajan! Parin viikon treenauksen jälkeen pottaan alettiin saada myös pissoja. Yhdessä aina ihailemme tuotosta ja taputamme kakalle. Sitten ihmettelemme, kuinka kakka katoaa pönttöön. Elämän pieniä ihmeitä!

Kuten näkyy, täällä pyörii tällä hetkellä niin normaali arki, kuin vain kuvitella voi. Tuntuu, että tällaisesta elämästä on kauhean vaikea lähteä kirjoittamaan mitään, vaikka itsekin luen mielelläni aina postauksia tuiki tavallisista arkipäivistä. Täytyy ehkä yrittää tsempata.

Oho, keksinpäs sittenkin jotain muutakin kirjoitettavaa kuin sen, että Penu on söpö. :D

torstai 2. marraskuuta 2017

Viimeinen päivä

...äitiyslomaa nimittäin. Tuntuu hullulta ja kamalalta jo pelkkä ajatuskin, että mun pitäisi mennä huomenna töihin ja että Penu pitäisi laittaa hoitoon. Se on vielä NIIN pieni! Ei se vielä pärjäisi missään hoitopaikassa - etenkin kun on vierastavaa sorttia.

En siis todellakaan ole menossa huomenna töihin. Jatkan hoitovapaalla ensi kesään asti ja syksyllä palaan takaisin sorvin ääreen. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan Pirkko jää vielä ensi syksyksi kotiin, joten Penu menee hoitoon vasta tammikuussa 2019, jolloin 2-vuotissyntymäpäivä kolkuttelee jo ovella. Luulen, että oma töihinpaluu on helpompaa, kun tiedän, että Penu jää vielä turvallisesti toisen äidin hoiviin. Varmasti reilun vuoden päästä olen jo henkisesti valmis siihen, että koputtelemme päiväkodin ovea.

Tällä hetkellä elelen edelleen onnellisesti suuressa vauvakuplassa, joten ajatuskin töihin menosta tuntuu olevan valovuosien päässä. Omat ajatukset pyörivät vain ja ainoastaan vauvassa eivätkä työasiat oikeastaan edes kiinnosta juuri nyt. Ja niin sen pitääkin olla. Ehdin tehdä töitä vielä seuraavat 50 vuotta, sillä eläkkeelle tuskin koskaan pääsen. Täytyy siis ottaa kaikki irti tästä vauva-ajasta ja nauttia kotona olemisesta! Sen verran harvinaista herkkua tämä on. :)

Huomisesta alkaa siis meidän perheen kituuttelu ja kaurapuurolla eläminen. Hei vaan kotihoidontuki! Mitenköhän kanssasi pärjäämme?

tiistai 31. lokakuuta 2017

Palautuminen raskauden ja synnytyksen jälkeen

Miten te muut raskaana olleet olette palautuneet raskaudesta ja synnytyksestä? Ovatko omat vanhat vaatteet mahtuneet saman tien takaisin päälle? Onko teillä jäänyt raskausajasta tai synnytyksestä jotain vaivoja, kremppoja tai muuta vastaavaa?

Täällä on koettu pientä kriiseilyä aina synnytyksestä lähtien. Alussa asia ei ottanut niin koville, koska synnytyksestä oli vasta niin vähän aikaa, mutta nyt kun synnytyksestä on kulunut pian jo yhdeksän kuukautta eivätkä omat vaatteet mahdu edelleenkään päälle, on kriiseily noussut välillä ihan uusille leveleille. Koko tänä synnytyksen jälkeisenä aikana on tullut itkettyä monet itkut siitä, että oma kroppa on täysin muuttunut enkä tiedä, mahtaako se koskaan enää palata ennalleen.

Olen aina ollut melko pienikokoinen ja käyttänyt vaatekokoa 34 (tai 36), mutta raskauden jälkeen voin vain haaveilla mahtuvani noin pieniin vaatteisiin. Paidat ja takit ovat väistämättä vähintään kokoa 38 tai jopa 40. En ollut etukäteen osannut edes ajatella, että se olisi itsetunnolleni niin kova paikka. Ei käynyt edes mielessäni, kuinka iso juttu minulle voisi olla se, että ostaisin vaatteen koossa 40! Kamalaa! Mullahan on aina ollut käytössä koko 34! Apua! Mitä mulle on oikein käynyt? Niin joo, olin raskaana, mut synnytyksestä alkaa olla jo niin pitkä aika, että kyllähän nyt jo pitäisi olla kuosissa.

Vaatekaappien siivous aiheuttaa lähes joka kerta itkupotkuraivarit ja jätän leikin sikseen, sillä vanhojen vaatteiden katseleminen lähinnä vain masentaa. En mä tuu enää ikinä mahtumaan näihin! Siltikään niitä ei raaski heittää pois, jos vielä kuitenkin joskus... Osasyy suureen vaatekokoon on rinnat, jotka kasvoivat luoja-ties-kuinka-monta numeroa raskauden aikana ja siihen päälle vielä pari numeroa synnytyksen jälkeen imetyksen aikana. Muutamat vanhat rintsikat heitin juuri roskikseen naurukohtauksen kera: mä kun olin luullut, että mulla oli isot rinnat jo ennen raskautta, mutta voi jos mä edes joskus mahtuisin niihin rintsikoihin, joita käytin ennen raskautta! :D Kunhan imetys loppuu, toivon kroppanikin palautuvan vähän enemmän entiselleen.

On ollut yllättävän vaikeaa ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa liikkua ja syödä terveellisesti. Kaiken väsymyksen keskellä suklaapalanen silloin tällöin on ollut liian usein mun paheeni. Parhautta ovat olleet ne aamun rauhalliset hetket, kun olen saanut Penun ulos päikkäreille, kodin siivottua ja pyykit laitettua ja olen istahtanut keittiönpöydän ääreen teekuppi toisessa ja suklaa tai keksi (tai suklaakeksi) toisessa kädessä. Nuo hetket olisi kai pitänyt käyttää johonkin ihan muuhun. Olin ennen vauvan syntymää ajatellut, että lenkkeilen ahkerasti vaunujen kanssa. Valitettavasti tuo sana ahkerasti ei ole ihan toteutunut.  Asumme toisessa kerroksessa talossa, jossa ei ole hissiä, joten rattaiden kantaminen alas on ollut välillä liian suuri ja työläs projekti, joten helposti on tullut jäätyä kotiin. Synnytyksen jälkeen ensimmäiset kaksi kuukautta menivät niin pahasti synnytyksestä toipuessa, että silloin kunnon lenkkeily ei tullut edes kysymykseen. Meni about 7 viikkoa, että pystyin edes kävelemään normaalisti. Ja nyt kun Penu ei taasen viihdy rattaissa, ei vaivaa viitsi nähdä, jotta pääsisi ulos kuuntelemaan kitinää.

Pienten vaatteiden syndrooman lisäksi itselleni on jäänyt synnytyksesä ihanat peräpukamat! Jeee! Tällaisestakaan kukaan ei varoittanut etukäteen. Googlaamalla ja keskusteluja lukemalla olen viisastunut sen verran, että "ne vaan sitten katoaa jossain vaiheessa" tai "ne hävis onneksi kahdessa viikossa". No just. Kaks viikkoa on mennyt jo ja vähän päälle, ja pukamat pysyy tiivisti takapuolessa eivätkä oo kyllä hievahtaneet sieltä minnekään. :D

Episiotomiahaava muistuttelee myös välillä itsestään. Silloin tällöin se tuntuu inhottavan kireältä, mutta arpikudostahan se on. Valitettavasti olen muutamilta kohtalotovereilta kuullut, että haava-alue tulee muistuttamaan itsestään vielä vuosien ja vuosien ajan. Varmaan koko loppuelämäni.

Välillä aina kiroan sitä, miksi suostuin tähän projektiin synnyttävänä osapuolena. Miksi ihmeessä mä olin niin innoissani siitä, että haluan kokea raskauden? Mä olisin voinut säästyä kaikelta tältä kriiseilyltä ja näiltä saamarin pukamilta, jos Pirkko olisi ollut raskaana! Me ollaan kuitenkin niin onnellisessa asemassa, että meillä olisi ollut vaihtoehto, jota suurimmalla osalla pariskunnista ei ole. Mun ei olisi tarvinnut olla raskaana. Miksi ihmeessä mä suostuin siihen vapaaehtoisesti? Miksi ihmeessä kukaan suostuu siihen hommaan vapaaehtoisesti? Tällaista mä pyörittelen päässäni aina silloin, kun oma peilikuva alkaa ottaa päähän. Mutta sitten mä taas katson tuota meidän nappulaa ja mietin, kuinka ihana ja rakas se on. Me ei oltais saatu Penua, jos mä en olis sitä tehnyt. Varmasti me oltais saatu aivan ihana lapsi, jos se kantaisi jonkun toisen geeniperimää, mutta Penua me ei oltais saatu. Sit mä taas mietin ja ajattelen, että oli se sen kaiken arvoista, vaikka välillä ottaakin päähän.

tiistai 24. lokakuuta 2017

Mistä Penu ei tykkää?

Moni asia, joka ennen oli helppo arkirutiini, on nykyään taituruutta vaativa show. Penulla on omaa tahtoa ja välillä hän on varsinainen drama queen, jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaan.

Mikä tässä maailmassa sitten oikein mättää?

Pukeminen
Ulkovaatteiden pukeminen on ihan syvältä. Pukeminen on nykyään suuremman luokan operaatio, johon ei välttämättä ryhdy, jollei ole aivan pakko. Vaatteita tosin joutuu pukemaan päivässä kaksi kertaa jo pelkkien päiväunien takia, sillä Penu nukkuu edelleen parhaat unet pihalla (liikkumattomissa) vaunuissa. Eipä sisävaatteidenkaan pukeminen mitään herkkua ole, mutta alasti ei valitettavasti näillä säillä tarkene!

Vaipanvaihto
Vaipan vaihtaminen on muuten ihan pyllystä. Siitä ei meinaa tulla mitään, kun neiti vänkää joka suuntaan ja heittää kaikki hämäyslelut lattialle. Odotamme innolla sitä aikaa, että Penu seisoo tukevasti ja voimme siirtyä housuvaippoihin.

Syöminen
Syöminen on päivästä ja hetkestä riippuen joko lastenleikkiä, jolloin kaikki maistuu (joko sormin tai syötettynä), tai tahtojen taistelua, jolloin Penu haluaa syödä iltapuuron itse sormin. Tai lusikalla. Melkein sama asia. Lopputuloksen kaikki osaa varmasti arvata.

Rataskävelyt
Kuvittelevatko äidit, että Penu muka viihtyisi rattaissa ja katselisi vain maisemia? No, ei kuvittele enää. Rattaissa ei viihdytä ollenkaan, jos ollaan hereillä. Olin naiiveissa kuvitelmissani ajatellut lenkkeileväni kauniissa syyssäissä Penun kanssa, mutta turha unelmoidakaan kävelyistä, jollei halua työntää karjuvaa lasta. Onneksi sentään kaupoissa ja kauppakeskuksissa on sen verran ihmeteltävää, että rattaissa malttaa istua ja katsella ympärilleen - ainakin hetken.

Autossa matkustaminen
Autossa matkustaminen on turhaa ja kamalaa. Sitä jaksaa maksimissaan kymmenen minuutin ajan. Tekisi mieli motata jokaista, joka kysyy "ai, eikö se nukukaan autossa?". (Mottaisin siis varmaan jokaista vastaantulijaa.) No ei nuku! Jos on päiväuniaika, saattaa hyvällä tuurilla mennä 30-45 minuuttia, mutta ei yhtään enempää. Jos ei ole päiväuniaika, on turha edes unelmoida siitä, että neiti vetelisi autossa sikeitä. Päätimme, että menemme viikonloppuna katsomaan autoon turvaistuinta. Penu mahtuu turvakaukaloon vielä oikein hyvin, mutta asento on selvästi liian vauvamainen. Toivotaan, että isojen lasten istuin helpottaisi vähän automatkailua.

Nukkuminen
Ai, että Penuko kävisi pinnikseen nukkumaan? No ei taatusti ilman pientä jumppatuokiota, jossa vedetään maratonia pinniksessä kulmasta kulmaan ja huudetaan aina, kun pääsee seisomaan reunaa vasten eikä osaa laskeutua siitä alas. Jos huomiota ei muuten saa, on hyvä keino heittää tutti lattialle. Siitä kuuluu kiva kopsahdus, ja yleensä joku äiti tulee paikalle. Tämän rumban kun jaksaa iltaisin käydä läpi, ei päivisin enää tee mieli nukuttaa pinnikseen. Sen takia päikkärit nukutaankin ulkona rattaissa.

maanantai 23. lokakuuta 2017

Blogihiljaisuutta, lomailua ja pieni vaapero!

Täällä on vietetty pienoista blogihiljaisuutta, koska tietokoneemme teki tenän muutama viikko takaperin. Uuden koneen saimme noin viikko sitten, mutta Pirkon lomaillessa viime viikon en itse malttanut istua koneen ääressä hetkeäkään. 

Paljon onkin ehtinyt tapahtua edellisestä postauksesta! Kun edellisen kerran päivittelin blogia, alkoi Penu viimeinkin ryömimään pitkän harkinnan ja treenauksen jälkeen. Nykyään täällä mennään jo lujaa eteenpäin ja suurin piirtein viikko sitten Penu nousi seisomaan tukea vasten. Sitä treenataankin nykyään koooooooko ajan ja kaikkialla. Nouseminen, seisominen ja äitien tukemana käveleminen on parasta! Lelut pitäisi saada käteen pystyasennossa, mikä on vielä hieman hankalaa, sillä jostain täytyy pitää kiinni, jolloin kädet meinaavat loppua kesken. Äidit saavat olla koko ajan valppaana ja lähettyvillä, jotta pyllähtävän muksun saa kiinni ja turvallisesti maahan. Pirkon loma osui loistavaan saumaan, sillä pahimmat (ja horjuvimmat) harjoitukset olivat juuri viime viikon aikana. Oli helpottavaa, kun toinen pystyi vahtimaan vauvaa ja toinen laittamaan ruokaa, siivoamaan jne.

Loman aikana olimme Pirkon kanssa ahkeria ja mylläsimme kotimme uuteen uskoon: Penu sai oman huoneen, minkä johdosta lähes kaikki muutkin huonekalut vaihtoivat paikkaa. Oli ihana saada Penun sänky pois makuuhuoneestamme ja Penu omaan huoneeseen nukkumaan. Samalla me pääsimme Pirkon kanssa takaisin omaan sänkyymme! Olimme siis olohuoneen sohvalla evakossa elokuun alusta lähtien. Oli jo aikakin päästä kunnon sänkyyn! :D Penun huoneesta tuli ihana! Olen siihen todella tyytyväinen, vaikka sisustus onkin vielä hieman keskeneräinen. Seinät ovat vielä täysin tyhjiä ja niille olisi tarkoitus hankkia hieman väriä sisustustarroista. Penukin on selvästi tykännyt omasta huoneesta. Siellä on mukava leikkiä ja repiä kirjat alas hyllystä ja maistella niitä. Lelulaatikoita on kiva tyhjentää ja niiden sisään on hauska ryömiä. Ja kaikkea vasten täytyy tietenkin nousta seisomaan. :D

Penu on kasvanut valtavasti! Hän vaikuttaa jo enemmän pieneltä vaaperolta kuin vauvalta. Kahdeksankuukautisneuvolassa pituutta oli kertynyt 68 cm ja painoa vähän reilu 7200 g. Melko siro tyttö hän on, mutta jäntevä kuin mikä! Tämän äidin habat eivät meinaa jaksaa kantaa häntä enää pidempiä aikoja. Vaikka neiti onkin pienikokoinen, löytyy hänestä luonnetta ainakin kahden vauvan edestä! Neidillä alkaa olla omaa tahtoa ja hän ilmoittaa kyllä topakasti, jos ei pidä jostain asiasta. Taidankin kirjoittaa tästä oman postauksen, sillä muuten tämä kirjoitus venyy taas kunnon romaaniksi.

Välillä mietimme Pirkon kanssa kauhulla, millainen uhmaikä neidille oikein tulee, koska hän on jo nyt melko uhmakas. Jaiks! Mihin soppaan itsemme oikein laitoimmekaan? :D No, tuota pientä vaappuvaa tohottajaa katsellessa sydän pakahtuu jokaikinen kerta ja miettii, kuinka onnellinen sitä onkaan. On tämä kaiken sen arvoista. <3

tiistai 19. syyskuuta 2017

Se ryömii sittenkin!

Niinhän siinä sitten kävi, että meidän pieni pirpana, pienen pieni sinttiäinen päätti lähteä eilen liikkeelle! Joitakin aikoja sitten Penu alkoi kotona hiljalleen ryömiä leluja kohti, jos lelut olivat tarpeeksi lähellä. Tarpeeksi lähellä tarkoitti siis noin puolen metrin etäisyydellä - metri oli jo aivan liian kaukana! Jos matka oli yhtään liian pitkä, nousivat kädet ja jalat saman tien ilmaan huutokonsertin saattelemana.

Eilen kävin Penun kanssa työpaikallani moikkaamassa työkavereita. Siellä tapahtui jotain ratkaisevaa! Liekö syynä ollut uusi ympäristö, kiiltävät pöydänjalat, joita vasten oli kiva hinkata ikeniä, toinen pieni lapsi vai mikä, mutta siellä Penu lähti möngertämään eteenpäin kuin tuulispää, kun hänet laski lattialle! <3 Meno jatkui iltapäivällä lähes samanlaisena kotona. Tänään aamulla ryömittiinkin kotona reippaasti eri huoneisiin katsomaan maailmaa. Voi, miten se möngertäminen on suloista! Pysähdy, aika, pysähdy! Meidän tyttö kasvaa ihan liian nopeasti! 

maanantai 11. syyskuuta 2017

Matkarattaat - check!

Nyt on viikkojen työn jälkeen matkarattaat viimeinkin hankittu! Tai no, ne tulevat vasta joskus myöhemmin, mutta rattaat on valittu ja kaupat tehty. Käytin todella paljon aikaa eri vaihtoehtoihin tutustumiseen ja hermothan siinä meinasi jo mennä. Olin jo varautunut siihen, että raahaamme Emmaljungamme lentokoneeseen, jos ei sopivia löydy.

Kävimme lauantaina läheisessä vaunukaupassa ostamassa Penulle syksyksi ja talveksi töppöset (Stonzit), jotta jalat tarkenevat kantorepussa vähän viileämmilläkin ilmoilla. Samalla päätimme tsekata kaupan ratastarjonnan. Ja siellä ne olivat: meidän rattaat!! Kun näin ne livenä, tiesin heti, että nämä me otetaan. Ihan kuin olisi asuntokauppoja tehty! :D Meidän matkarattaiksi valikoituivat siis Mutsy Nexot, joita Sateenkaarinotkon poppoo suositteli. Kiitos tuhannesti Minttu ja Marikki! Olimme kaupassa hieman kiireessä, koska liike oli juuri sulkeutumassa, joten teimme päätöksemme todella nopeasti. Sateenkaarinotko näitä suositteli, joten eiköhän nämä ole hyvät kärryt! Maksaahan ne, mutta ei se mitään. Otetaan vaan!

Ja niin putosi harteilta taas yksi taakka. Rahaa paloi, mutta sitä nyt on mennyt luvattoman paljon koko lapsiprojektiin. Yksi kulu lisää tässä konkurssissa ei paljoa paina. Lisäksi olemme saaneet myytyä hyvin Penun vanhoja tavaroita ja olemme saaneet niistä jopa ihan kivasti rahaa! Viime viikolla uuden kodin saivat syöttötuolin newborn set ja pieneksi käynyt windfleece-haalari.

Nyt en malttaisi odottaa, että saamme rattaat kotiin ja pääsisin testailemaan niitä kunnolla - saati sitten, että pääsisimme jo reissuun ja kokeilemaan niitä ihan käytännössä. Hihii! Oi tätä materiaalionnellisuutta! :D

tiistai 5. syyskuuta 2017

Penulle pikkusisaruksia?

Kun poistuimme klinikan hellästä huomasta reilu vuosi sitten, pähkäilimme jonkin aikaa, pitäisikö tehdä sisarusvaraus siittiöistä. Päätimme, että emme viitsi maksaa montaa sataa euroa siitä, että säilöisimme jotain, jolle ei välttämättä koskaan ole käyttöä. Emme kokeneet oleelliseksi myöskään sitä, että mahdolliset tulevat sisarukset olisivat biologista sukua keskenään (JOS nyt koskaan enää ryhtyisimme leikkiin uudestaan).

Välillä tulee jännän nostalginen olo, kun alkaa ajatella, että vuosi sitten olin raskaana ja olimme jo niin ja niin pitkällä. Myös Penun möngerrystä muistelee välillä kaiholla: kuinka hassua se oli, että joku pyöri tuolla mahassa! On siis täysin totta, että aika kultaa muistot. Ainakin näin on käynyt raskausajan kohdalla. Valitettavasti en voi sanoa samaa synnytyksestä.

Synnytys oli meille molemmille melko traumaattinen kokemus, joten kumpikaan meistä ei haluaisi kokea sitä enää uudelleen. Muistan myös itse sanoneeni monta kertaa raskausaikana, että jos joskus hairahdan puhumaan jotain sen suuntaista, että haluaisin kokea tämän uudestaan, saa minut palauttaa nopeasti takaisin maanpinnalle ja muistuttaa siitä, kuinka kamalaa koko raskausaika oli. Kaikki synnytyksen jälkeiset krempat ja vaivat ovat myös sellaisia, että ei kiitos, ei enää uudestaan.

Nyt kun synnytyksestä on kulunut yli puoli vuotta ja Penu kasvaa vauhdilla, voin todeta, että teimme täysin oikean ratkaisun sisarusvarauksen kohdalla. Olemme jo useasti puhuneet Pirkon kanssa siitä, että lapsilukumme on täynnä emmekä halua enää lapsia. On ihana keskittyä Penuun ja hemmotella häntä ja antaa hänelle mahdollisuus harrastaa erilaisia asioita, joihin ei välttämättä olisi rahaa, jos lapsia olisi useampia. Lapsentekoprojektikaan ei ole mikään kovin halpa, vaan siihen saisi helposti uppoamaan pienen omaisuuden, joten voi olla, etteivät kukkaronnyörit antaisi myöten.

Ei, Penulle ei siis ole tulossa pikkusisaruksia. Me nautimme rakkaasta Penustamme koko rahan (siis ihan kirjaimellisesti) edestä! :D :D Koskaan ei tosin pitäisi sanoa ei koskaan, sillä voihan olla, että mieli on täysin muuttunut viiden vuoden päästä, mutta tällä hetkellä olen todella iloinen meidän omasta pienestä perheestämme enkä voisi olla onnellisempi: minulla on maailman paras vaimo ja täydellinen tytär!

maanantai 4. syyskuuta 2017

7 kuukautta!

Huh, Penu täytti perjantaina jo 7 kuukautta! Mihin meidän pieni vauva on kadonnut? Nykyään meillä asustelee touhukas pieni tohottaja, jolla on luja tahto ja sen hän myös osaa osoittaa.

Reilun viikon ajan Penu on ahkerasti harjoitellut konttausasentoa. Hän pääsee asentoon ja huojuu siinä eteen- ja taaksepäin, mutta kun yhden raajan irroittaa maasta, tasapaino pettää ja maha tumpsahtaa maahan. Alammekin Pirkon kanssa olla varmoja, että ryömiminen skipataan meillä kokonaan ja Penu alkaa suoraan kontata. Ainakin tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä. Liikkuvainen tapaus hän kyllä on ja hyörii, pyörii, kierii, peruuttaa ja kurottelee eteenpäin. Vähän väliä hänet löytää olohuoneen pöydän alta, jonne hän on ehtinyt kieriä, kun hetkeksi kääntää selkänsä.

Istumista harjoittelemme äitien avustuksella joka päivä. Istumisasentoon Penu ei itse vielä osaa nousta, mutta hienosti hän istuu itse, kun istualleen laittaa. Takana tosin joutuu olemaan koko ajan itse turvana, sillä horjahtaessa mennään usein nenä edellä maahan.

Penusta on tullut viime päivinä paljon tarkkaavaisempi ja minusta hän vaikuttaa selvästi siltä, että hän ymmärtää puhettamme (tai siis joitakin sanoja) jo melko hyvin! Hän on todella kova juttelemaan ja tarinaa tulee välillä kiljahdellen, välillä muristen, välillä täysillä huutaen, välillä laulaen ja välillä jokellellen erilaisia tavuja. Yleispätevä "sana" kaikelle mahdolliselle on kaa. Se voi tarkoittaa kissaa, puuta, lamppua tai mitä tahansa sillä hetkellä sattuukaan katsomaan ja ajattelemaan. Verbaalinen kehitys on ollut etenkin viimeisen viikon aikana sellaista, että voisin hyvin kuvitella Penun sanovan hetkenä minä hyvänsä ensimmäisen sanansa. Luultavasti tähän menee vielä kauan aikaa, mutta välillä hän näyttää mielestäni siltä kuin olisi oikeasti sanomassa jotain.

Penulla on maailman ihanin nauru! Hän hekottaa ja naureskelee kaikenlaisille hassuille jutuille ja tykkää hauskuuttaa ja naurattaa meitä äitejä. Ja siitäpäs vasta riemu repeää, kun meidät saa nauramaan! :D Nauru yltyy usein kovaääniseksi kirkumiseksi, mikä tuntuu nykyään omissa tärykalvoissa. Välillä harkitsen korvatulppien käyttöä, kun neiti huutelee korvanjuuressa ollessaan sylissä. Ääntä ja huumorintajua typystä löytyy!

Suussa loistaa tällä hetkellä kaksi hammasta! Molemmat puhkesivat kutakuinkin yhtä aikaa eteen alas. Veikkaisin seuraavien hampaiden olevan jo tulossa, sillä irvistely, kuolaaminen, kitinä ja asioiden jyystäminen ovat päivän sana.

Vaatteet ovat tällä hetkellä suurin piirtein kokoa 68. Jotkut vaatteet (lähinnä H&M:stä ja jostain ulkomailta ostetut) ovat jo kokoa 74, mutta muutamat ihanat 62-koon vaatteet menevät myös päälle. Loppukesästä tuntui tapahtuvan jonkinlainen kasvupyrähdys, sillä monet lämpöisemmät vaatteet, joita ajattelimme syksylle, ovat jo hieman pieniä. Voi myös olla, että nämä äidit eivät vain osaa vielä ostaa oikeanlaisia vaatteita.

********************

Kiitos edelliseen postaukseen tulleista matkaratassuosituksista! Vielä saa kertoa kokemuksia ja antaa hyviä vinkkejä, jos sellaisia on. 

torstai 31. elokuuta 2017

Ilmianna hyvät matkarattaat!

Nyt olisi hyvä aika ilmiantaa hyvät matkarattaat! Meillä on syksyllä tiedossa pientä reissunpoikasta ja sitä ennen pitäisi hankkia hyvät matkarattaat. Olenkin viettänyt viimeiset viikot netin äärellä tutustuen valikoimaan ja kerran olemme tehneet täsmäiskun vaunuliikkeeseen, mutta tarjontaa on aivan liikaa. Tämä rattaiden hankinta alkaa aiheuttaa minulle jo harmaita hiuksia!

Hakusessa on tietenkin täydellinen menopeli, jota voisi käyttää monipuolisesti ulkomaanmatkoilla ja vaikka kotimaan kauppareissuilla. Kaipaisimme rattailta seuraavanlaisia ominaisuuksia:
- makuuasentoon saatava selkänoja
- iso kuomu
- työntöaisan korkeutta pitäisi pystyä säätelemään, jotta tällainen tappikin sitä ylettyisi työntämään
- melko pieneen tilaan menevä, mutta kuitenkin tukevarakenteinen
- ei mielellään ilmakumirenkaita
- iso tavarakori olisi plussaa ja
- viisipistevaljaat olisivat plussaa.

 Niin ja se hinta. Sekään ei saisi olla ihan pilvissä.

Rattaita tuntuu olevan pilvin pimein, mutta täydellistä on vaikea löytää, etenkin kun niistä ei millään haluaisi maksaa maltaita. Kaikki vinkit ja kokemukset ovat nyt tervetulleita! Jos teillä on hyvät (tai huonot, mitä ei ainakaan kannata ostaa) matkarattaat, niin kertokaa ihmeessä! Alan olla jo aika epätoivoinen.

maanantai 28. elokuuta 2017

Sormiruokaa ja soseita

Olimme Pirkon kanssa ajatelleet, että aloitamme sormiruokailun, kun Penu täyttää puoli vuotta. Aloimme kuitenkin maistella kiinteitä Penun kanssa reilun 5 kuukauden iässä. Aloitimme maistelut pienillä itse valmistetuilla soseannoksilla. Ihan puolen vuoden ikään asti emme odottaneet sormiruokailun aloittamista, sillä valmiudet täyttyivät jo ennen tuota, mutta vasta kun puolen vuoden rajapyykki oli saavutettu, aloitimme sormiruokailun ihan kunnolla.

Alussa sormiruokailu oli todella jännää niin äitien kuin Penunkin mielestä! Penu on vienyt jo piiiiitkään kaiken mahdollisen käsiinsä saaman suuhunsa, joten pöydässä ei tarvinnut epäröidä, tajuaako Penu, mitä ruoalle on tarkoitus tehdä. Penu oli innoissaan ja hieman jännittyneenä kokeili aluksi, miltä erilaiset tikut tuntuvat käsissä ja sen jälkeen suussa. Äidit tapittivat vieressä silmä kovana, ettei Penu tukehdu. Kakomiset saivat sydämen hyppäämään kurkkuun ja hikikarpaloiden kohoamaan otsalle. Pienten sydämentykytysten jälkeen homma kuitenkin lähti luistamaan: Penu sai hienosti tuotua liian isot palat ulos suusta ja hartaasti mussutti ja pehmensi suussaan loput palaset nieltäväksi mössöksi. Nykyään Penu on jo todella taitava sormiruokailija! Äitien ei enää tarvitse jännittää niin paljoa, tukehtuuko lapsi (ei, ei onneksi tukehdu), vaan he voivat antaa innokkaalle maistelijalle uusia makuelämyksiä, joista Penu selviää hienosti. Muutamia jännitysmomentteja tulee toki silloin tällöin, mutta niistäkin selvitään.

Penun tämän hetken suosikkeja ovat parsakaali, kurkku (tuntuu hyvältä ikenissä ja hampaissa), vesimeloni, paprika, porkkana ja lohi. Monet muutkin asiat maistuvat, mutta nämä saavat tällä hetkellä aikaan innokkaita kiljahduksia. On mahtavaa nähdä, kun oma lapsi syö itse ja nauttii ruokailusta! On ihana myös seurata, kuinka hän kehittyy syöjänä. Jo muutamassa viikossa tapahtuu huikeita muutoksia!

Sormiruokailu on välillä melko työlästä, sillä sotku ruokailun jälkeen on melkoinen. Välillä ruokien valmistamiseen menee myös ihan kiitettävästi aikaa. Kun olemme Pirkon kanssa kahdestaan kotosalla, on sormiruokailu paljon helpompaa järjestää, kun on kaksi hoitamassa koko show'ta. Yritämme tällä hetkellä sormiruokailla vähintään kerran päivässä: yleensä aamulla tai lounalla (tai molemmilla). Iltaisin Penu saa aina puuroa ja välipalaksi hedelmäsosetta. Aamuisin on tarjolla joko sormiruokaa tai puuroa.

Alun perin ajattelimme, että teemme soseita itse, mutta tästä olemme luopuneet. Kesällä valmistamamme vihannessoseet ovat edelleen pakkasessa, koska ne eivät maistu enää sellaisenaan. Lihasoseita emme edes ole alkaneet tehdä. Hedelmäsoseitakaan emme ole tehneet muutamaa kertaa lukuun ottamatta. Olemme siis päätyneet kaupan valmiisiin soseisiin, koska emme halua kuluttaa kaikkea aikaamme ruoan valmistukseen. Olemme etsineet tuotteita, jotka ovat mahdollisimman luomuja ja sisältäisivät vain aitoa tavaraa. Olen viettänyt yhteensä varmaan pari tuntia Prisman vauvanruokahyllyllä lukien eri purkkien ja purnukoiden ainesosaluetteloita. Tarjontaa on aivan valtavasti! Mutta nyt alamme jo pikkuhiljaa ymmärtää purnukkaosaston sielunelämää. Eniten käytössä ovat Hipp:n ja Ella's Kitchenin tuotteet, mutta myös muutamat Piltit ovat päätyneet kuivakaappiimme. Näin jälkiviisaana voin todeta, että olisi pitänyt perehtyä valmisruokiin etukäteen jo ennen vauvan tuloa, kun oli vielä hyvin aikaa hillua kaupassa niin kauan kuin haluaa. Vinkkinä siis kaikille vielä odottaville: kannattaa käydä katselemassa tarjontaa jo vähän etukäteen - ihan kaiken varalta, vaikka aikoisikin valmistaa ruokia itse.

Tällä hetkellä syömme noin neljä ateriaa päivässä. Välillä aterioita on vain kolme, välillä viisi. Emme ota stressiä ruokailujen määrästä, sillä pääasiallinen ruoka on kuitenkin vielä maito. Aamuisin kiinteät maistuvat Penulle vähän huonommin ja silloin tankataankin maitoa oikein kunnolla. Iltaa kohden kiinteät alkavat maistua paremmin ja rinnalla olo on selvästi vähentynyt. Nyt olemme jättäneet iltamaidon pois, sillä Penu ilmoittaa aina hyvin voimakkaasti, ettei maito siinä vaiheessa enää maistu. Nukkumaan mennään siis suoraan iltapuurolta. Meidän iso tyttö! <3

perjantai 18. elokuuta 2017

Mistä Penu tykkää?

Tämän hetken hittejä ovat...

...päristely.
On huisin hauskaa, kun äidit päristelevät mahaa, jalkoja, poskia tai ihan muuten vaan. Myös itse on kiva päristellä, kun sillä saa äidit nauramaan!

...oma peilikuva.
Voi vitsit, että se onkin hieno! Joka kerta käsipesulla naama vääntyy virneeseen, kun oma naama pilkahtaa peilistä. Myös peilikaappien ovet ovat kivoja, koska niitä voi mennä katsomaan ihan itse lattiatasossa eikä tarvitse äidin syliä.

...tavaroiden paiskominen ja lyöminen lattiaan.
On ihanaa, kun äidit joutuvat noukkimaan leluja, joita heittelee! Erilaisia leluja on myös mukava hakata lattiaan: kovista leluista kuuluu ihan toisenlainen ääni kuin pehmoleluista.

...äänikirjat.
Vähänkö jännää, kun kirjasta kuuluu ääni! Ihan paras teos on tällä hetkellä Laulava puutarha -kirja, jonka mummu ja ukki antoivat puolivuotislahjaksi. Kirjasta kuuluu lintujen laulua, sateen ropinaa ja pöllön huhuilua. Yleensä kirjaa täytyy lukea äitien kanssa, sillä yksin lukiessa touhu on niin rajua, että jossain vaiheessa tulee kiukku.

...pesulaput.
Parasta olisi, jos kaikkien lelujen ja vaatteiden pesulaput saisi samaan aikaan suuhun!

...leikkimaton palaset.
Meillä on vaahtomuovipalasista koottava leikkimatto, jonka reunapalat ja keskustan isot palat ovat tosi jänniä ja niitä on mukava irroittaa. Yleensä reunapaloja pyritään irroittamaan mahdollisimman monta! Samalla syödään ja imeskellään paloja ja puhdistetaan ne kissankarvoista, pölystä ja muusta roskasta. Nam!

...sormiruokailu.
Syöttämisestä meillä ei olla niin innostuneita, mutta on ihanaa, kun saa syödä itse! Siitä nauttivat niin Penu kuin äiditkin. Ihan kaikki ei tosin maistu, mutta ehdottomia suosikkeja ovat puurorieskat, kanapötköt, kurkku ja vesimeloni.

...vesihanat.
Niitä pitäisi aina saada koskea ja räpeltää, kun käydään käsi- tai pyllypesulla. Ja sekös vasta hankaloittaakin äitien työtä.

...suihku.
Suihkussa on tosi jännää! On tosi hassua, kun siitä jutusta tulee vettä ja sitten se valuu alas viemäriin. Suihkua on myös kiva maistaa, kun saa samalla vettä suuhun. Myös ne erilaiset vivut ovat jänniä, koska niitä räpeltämällä saa yhtäkkiä kuumaa tai kylmää vettä.

...kännykät.
Tottakai ne kiinnostavat, koska ne ovat äitien kädessä niin usein. Ja ihan liian usein niillä tähdätään Penua ja samaan aikaan lirkutellaan ja yritetään saada hymyilemään. Välillä puhelimessa näkyy äiti, kun se puhuu jossain muualla, ja välillä taas Penu, jos otetaan selfieitä. Mutta kuitenkaan niitä ei saisi maistaa! On se ihme juttu!

...lamput.
Niitä on hauska tuijotella ja niille on kiva jutella. Erityisen hienoja ne ovat, jos niissä loistaa kirkas valo.

...puut ja katulamput.
Ulkona on kivaa, kun siellä on niin paljon kaikkea ihmeteltävää. Erityisesti puut ovat ihmeellisiä, ja niitä voikin tuijottaa pitkään suu pyöreänä. Katulamput taas ovat hassuja, sillä ne aiheuttavat aina naurukohtauksen.

...äidit.
Äidit ovat kivoja! Niiden kanssa voi pelleillä, ne ottavat syliin, jos kiukuttaa tai tulee surku, ne ovat turvallisia eivätkä niin pelottavan oloisia kuin vieraat ihmiset.

...Raija-äidin rinnat.
Juuh, Penu on pieni tisumonsteri ja tykkää olla rinnalla ja syö edelleen hartaudella maitoa. Kumpikohan tästä enemmän tykkää, Raija vai Penu? :D

...kissat.
Nämä ovat parhautta! Usein ne pysyttelevät vähän kauempana ja niitä voi tarkkailla rauhassa. Välillä ne ovat kuitenkin niin nopeita, että niistä näkee vain vilauksen. Joskus toinen kissa uskaltaa tulla lähelle, jolloin sitä pääsee varovasti silittämään tai nappaamaan pienen karvatupon kouraan, jos on tarpeeksi nopea eivätkä äidit ehdi estää. 

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Vauvauinti

Sunnuntaina alkoi meidän Penun ensimmäinen harrastus: vauvauinti! Olisimme päässeet uintiin jo keväällä, kun Penu täytti 3 kuukautta, mutta silloin painoa ei ollut ihan vielä viittä kiloa, joten päätimme siirtää aloituksen nyt syksyyn. Ja hyvä niin. Penu oli silloin vielä niin pieni (ja pelokas), joten luulen, että uinneista olisi tullut yhtä huutoa - toisin kuin nyt. Penu loisti kuin Naantalin aurinko, kun pääsi uimaan! :)

Me äidit olimme etukäteen hieman jännittyneitä, sillä uintikertaan liittyi niin monta muuttuvaa elementtiä, joiden takia kaikki olisi voinut mennä pieleen. Suurin jännityksen aihe olivat päikkärit: miten ne ajoittuvat uintiaamuna, saako Penu kunnon unet. Noooh, ei oikein saanut, vaan uintihetkellä olisi ollut juuri päiksyaika. Lisäksi pelkäsimme sitä, alkaako Penu vierastaa muita ihmisiä ja vierasta paikkaa. Tämä pelko osoittautui onneksemme turhaksi! Huh!

Olimme paikalla jo hyvissä ajoin, koska emme tienneet, kuinka kauan aikaa menisi kaikkeen säätöön. Oli loistava juttu, että meillä oli vähän ylimääräistä aikaa, sillä menimme altaan reunalle katsomaan tilaa jo noin 10 minuuttia ennen vuoromme alkua. Penulla oli siis tarpeeksi aikaa katsella ympärilleen ja sopeutua uuteen tilaan ja tilanteeseen. Uima-allasta hän katsoi suurin silmin ja odotti innoissaan veteen pääsyä. Kun sinne vihdoin päästiin, olivat Penun ilmeet näkemisen arvoisia: hämmästystä, ihmetystä, iloa ja riemua! Vesi oli jännän tuntuista ja sitä oli kiva taputtaa ja räiskyttää Pirkko-äidin sylistä. Kummastusta aiheutti se, kun vettä sitten roiskui naamalle. Voi Penu. <3

Allasaikamme on kokonaisuudessaan 30 minuuttia, mutta ensimmäisellä kerralla vietimme altaassa vain 15 minuuttia, jotta pääsimme altaasta pois siinä vaiheessa, kun Penulla oli vielä hyvä fiilis. Suihkussakin oli kivaa, ja pesemisen ja pukeutumisen jälkeen ei olisi millään malttanut syödä. Koko kotimatkan Penu lauloi kovaan ääneen omassa kantokopassaan takapenkillä ja kotiin päästyä hän nukahti saman tien, kun laskimme hänet vaunuihin. Reppana oli vähän väsynyt, mutta jaksoi hienosti koko uinnin ja kotimatkan!

Kaiken kaikkiaan uinnista jäi loistava fiilis! Nyt odotamme jo innolla seuraavaa uintia. Toivotaan, että se menisi yhtä hyvin kuin ensimmäinen kerta.

p.s. Olipa muuten helppoa olla naisparina uinnissa, kun pääsimme yhdessä suihkutiloihin eikä tarvinnut miettiä, mihin Penu laitetaan sillä aikaa, kun itse käymme suihkussa! :) Sääliksi kävi muut äidit, joiden vauvat itkivät kantokopissaan ja odottivat, kun äidit kävivät suihkussa.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Äitiyspakkauspettymys

Marraskuun alussa kirjoittelin äitiyspakkauksesta, kun olimme tuolloin saaneet uunituoreen laatikon kotiin ja hiplailimme innoissamme sisältä löytyviä aarteita. Nyt reilun kuuden kuukauden käytön jälkeen voin hieman kertoa mielipiteitämme kyseisestä, maailmallakin mainetta niittäneestä boksista.

Etukäteishehkutuksen jälkeen tämänhetkinen fiilis äitiyspakkauksesta on pienoinen pettymys. Ennen vauvan tuloa pakkauksessa kiinnitti huomion lähinnä vain vaatteisiin, joita ihaili ja laittoi suosikit järjestykseen. Muita tavaroita ei tullut edes ajateltua. Mutta näin jälkikäteen voi sanoa, että vaatteet ovat meillä jääneet melko vähälle käytölle, mutta muita tavaroita on tullut käytettyä jonkin verran.

Mitkä tuotteet ovat olleet käytössä?
- makuupussi
- pyyhe
- täkki
- unilelu
- kynsisakset
- hiusharja
- hammasharja
- ruokalappu
- lakanat

Vaatteista suurimmassa käytössä ovat olleet kypärämyssy, sukkahousut, koirabody ja lohikäärmebody. Nämä ovat nyt jo jääneet pieniksi, ja ne on pakattu pois. Muutamia potkuhousuja (vai mikä ihme niiden nimi nyt onkaan? :D) olemme käyttäneet muutamia kertoja. Samoin pari bodya on ollut varabodyna, jos kaikki muut ovat olleet likaisina.

Äitiyspakkauksen vaatteet ovat olleet minulle todella suuri pettymys. Suurin osa vaatteista on tehty todella isokokoisille vauvoille ja tuolla meidän sinttiäisellä ne näyttävät lähinnä armeijan isoilta teltoilta, joissa voisi majoittaa koko komppanian ja vielä pari vierastakin. Muutamissa vaatteissa kangas on ollut huonoa ainetta, sillä nämä ovat keränneet kaiken lian lattialta. Housut, joissa on sukkaosa valmiina, ovat lentäneet ensimmäisen käytön jälkeen kiertoon tai suoraan roskikseen, sillä ne eivät ole pysyneet Penun päällä ollenkaan, vaan neiti on potkinut housut saman tien pois jalasta. Kaikki nämä seikat on tullut huomattua vasta käytännössä: mikä toimii meidän perheessä ja mikä ei. Etukäteen ihailemani vaatteet ovat kyllä jääneet todella vähälle käytölle.

Talvihaalaria kokeilimme kerran viime keväänä, mutta se oli aivan liian iso Penulle! Toivottavasti sille ja tumpuille sekä töppösille olisi vielä käyttöä tänä syksynä ja talvena, sillä pidän haalarista todella paljon. :) Paksumpi ruskea haalari tulee toivottavasti myös käyttöön, kun ilmat viilenevät.

Mikä on ollut meidän perheellemme turhaa?
- itse laatikko (Penu ei ole nukkunut laatikossa yhtään yötä. Romulaatikon virkaa boksi tosin toimittaa tällä hetkellä mainiosti! :D)
- kondomit (lahjoitimme veljelleni)
- kestovaippa (lahjoitimme kaverille)
- sukat ja tumput (pysyivät jalassa/kädessä ehkä minuutin, olivat todella huonoa tekoa)
- liivinsuojat (käytän kertiksiä)
- suurin osa bodeista
- lähes kaikki housut (Harmaat raidalliset ovat nyt käytössä ja pysyvät jopa jalassa!)
- kesämyssy (jäi talvivauvan kanssa käyttämättä)

Näin jälkiviisaasti voi sanoa, että vaatteiden takia tuota pakkausta ei olisi kannattanut ottaa, sillä olemme mieluummin ostaneet meitä miellyttäviä ja Penulle sopivampia vaatteita itse. Oheistavarat ovat onneksi tulleet käyttöön, ja nyt kun listasin tavaroita, joita olemme käyttäneet, huomaan, että yllättävän moni asia on ollut käytössä! Silti tuntuu siltä, että emme ole käyttäneet mitään muuta kuin makuupussia. :D

Ennen vauvan syntymää äitiyspakkauksen ottaminen oli meille itsestäänselvyys emmekä edes harkinneet rahallista korvausta. Jos nyt saisin päättää, ottaisin ehdottomasti korvauksen rahana ja ostaisin sillä nuo välttämättömät tarvikkeet ja lisäksi itseä miellyttäviä vaatteita. Mutta, tulipahan koettua. Nyt ainakin tiedän, mistä ihmiset puhuvat.

maanantai 7. elokuuta 2017

Miten meillä nukutaan?

Penu on ollut alusta asti melko äitiystävällinen nukkuja. Ihan pienenä hän olisi taatusti nukkunut pitkiä öitä, mutta syötöt piti ajoittaa kolmen tunnin välein, jolloin jouduimme aina herättämään reppanan. Kun tiukoista syöttöväleistä päästiin eroon, syöpöteltiin täällä noin kaksi kertaa yössä. Melko pian keväällä pääsimme kuitenkin siihen, että syöttöjä oli vain yksi yössä ja se ajoittui yleensä noin klo 4-5 paikkeille. Tähän päästiin oikeastaan ihan automaattisesti, eli Penu itse päätti nukkua pidempään. Tuolloin Penu nukkui kiltisti klo 19-04/05, jolloin tankattiin ja nukuttiin loppuyö aina seitsemään tai kahdekasaan asti. Monet kyselivätkin tuolloin, mistä tuollaisia vauvoja saa! :D

Kesäkuun alussa yöt muuttuivat vähän levottomammiksi, mikä johtui siitä, että Penu oppi kääntymään noihin aikoihin ja kääntyilyä oli pakko treenata läpi yön. Öisin sai pompata vähän väliä kääntämään nappulaa kyljelleen, kun hän oli itse vääntäytynyt mahalleen eikä osannut siinä rauhoittua tai kääntyä takaisin. Koko kesäkuu menikin pienoisessa sumussa, kun olimme melko väsyneitä. Onneksi Pirkolla oli lomaa, joten hyppäsimme aina vuorotellen ylös. Yösyöttöjäkin oli tuolloin öisin 1-2, sillä syöttö oli välillä ainoa keino saada Penu rauhoittumaan.

Olimme päättäneet, että heinäkuun lopulla pidämme unikoulua, ennen kuin Pirkko lähtee takaisin töihin, jotta pääsemme yösyötöistä eroon. Heinäkuun puolivälin aikoihin aloimme syömään enemmän kiinteitä, mikä varmasti rauhoitti öitä, sillä Penu vieroitti itse itsensä yösyömisistä. Nyt niitä on ollut enää vain todella satunnaisesti jostain erityisestä syystä, mutta syöttöjen puolesta meillä nukutaan hyvin noin klo 19-07. Unikoulua emme tarvinneet, mistä olemme todella kiitollisia!

Elokuun alussa nukuin itse kolme yötä olohuoneen sohvalla, sillä Pirkko lupasi hoitaa mahdolliset yökähnäykset, jotta minä saisin nukkua (ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen!) kokonaiset yöt ennen kuin Pirkko palaa töihin ja minä hyppään airoihin yöheräilyjen kanssa. Nämä yöt menivät melko vähillä kähnäyksillä ja nukuimme kaikki todella hyvin! Lauantai-iltana päätimme molemmat Pirkon kanssa nukkua sohvalla (osittain siksi, että voisimme valvoa ja katsoa miesten satasen finaalin - noh, nukahdettiin ennen sitä ja herättiin, kun Gatlin oli jo tullut maaliin! :D) ja katsoa, miten Penu nukkuu yksin makkarissa. Kaksi kertaa kävin laittamassa tutin, minkä jälkeen Penu rauhoittui todella nopeasti ja nukuimme kaikki jopa paremmin kuin edelliset kolme yötä.

Fiksuina tyttöinä päättelimme tästä, että Penu selvästi häiriintyy öisin meidän kähnäyksestä ja päinvastoin: heräämme helposti kaikenlaisiin ääniin ja nousemme, jos Penu kähnää yhtään normaalia enempää. Olemmekin alkaneet miettiä, pitäisikö meidän siirtää Penu nukkumaan omaan huoneeseensa, jolloin meidän kaikkien yöunet saattaisivat parantua. Tässä on vain pienen pieni ongelma: Penun tuleva huone on tällä hetkellä vielä työhuoneena. Huoneen vaihto vaatisi kahta asiaa:
a) koko asunnon huonekalujen järjestyksen siirtämistä
b) Penun huoneen sisustamista, sillä tällä hetkellä meillä on Penun huoneeseen vain pinnasänky! :D

Toistaiseksi emme vielä jaksa aloittaa huonejärjestysten muuttamista, sillä projekti tulee olemaan melko suuri. Saa nähdä, tulevatko seuraavat viikot menemään siis niin, että me nukumme Pirkon kanssa sohvalla ja Penu omii makuuhuoneemme itselleen! Onneksi meillä on uusi sohva. :)

torstai 3. elokuuta 2017

Penun päivä

Näin puolivuotiaana Penulla on jo jonkinlainen päivärytmi, joka kulkee jotakuinkin seuraavalla tavalla (vaihdellen toki lähes päivittäin, heh).

klo 7

Aamuherätyksen ajankohta vaihtelee usein klo 6.30-7.30 välillä. Heräämme aamuisin (tai siis minä herään, sikeäuninen Pirkko harvoin herää) usein jutusteluun, joka kuuluu pinnasängystä, kun Penu juttelee pehmoleluilleen, seinille, verholle tai jollekin muulle. Välillä hän on saanut reunapehmustetta painettua alaspäin niin, että pystyy tiirailemaan pinnojen välistä äitejä. Aamu lähtee käyntiin maitohömpsyillä yön aikana pinkeiksi muuttuneista rinnoista.

Tämän jälkeen suoritamme aamutoimet kylpyhuoneessa: vaipanvaihto, rasvaus, hampaan (huom. yksikkö :D) peseminen. Pari päivää sitten otimme kuvioihin mukaan aamupalan, joka on ollut joko puuroa tai sormiruokaa. Aamupala syödään riemusta kiljahdellen ja kovasti jutellen. Syöminkien jälkeen energiaa riittää usein vielä hetkeksi leikkimatolle, jossa Penu jaksaa touhuta yksin lelujensa kanssa.


klo 9

Ensimmäisille päikkäreille käydään usein noin klo 8.30-9.30. Aika riippuu usein siitä, monelta nappula on lopettanut yöunensa. Päikkäreille mennään usein rinnan kautta, jotta jaksaa nukkua mahdollisimman pitkään. Kotona ollessa Penu jaksaa tässä välissä nukkua usein noin 1,5-2 tuntia, mikä on näille äideille ollut ihanaa omaa aikaa, jolloin ehtii joko nauttia rauhassa aamukahvit tai vaihtoehtoisesti siivota ja hoitaa kotihommia. Jos olemme jossain liikenteessä, nukkuu Penu yleensä vain yhden syklin, mikä sekoittaa päivärytmiä aina mukavasti.


klo 11

Itkuhälytin ilmoittaa usein yhdentoista aikoihin siitä, että Penu on herännyt parvekkeella ja jutustelee siellä tutillensa tai naapureille ihan yleisesti. Vuorossa on lounas, joka aloitetaan maitohömpsyillä, jota taasen seuraa soseilla läträys tai sormiruokailuannos. Tähän mennessä sormiruokailu on ollut meillä paljon siistimpää puuhaa kuin soseiden syöminen, sillä soseita löytyy ruokailun jälkeen aivan joka paikasta!

Lounaan jälkeen on usein vuorossa leikkiä tai ulkoilua yhdessä äitien kanssa. Tässä välillä on myös ollut helppo lähteä jonnekin, jos olemme halunneet tehdä päivän aikana jotain "erikoista".


klo 13

Kakkospäikkärit ajoittuvat usein yhden kieppeille. Tämä taasen riippuu täysin aiemmista päikkäreistä ja niiden kestosta. Nämä päikkärit saatetaan nukkua vaunutellen lähimaastossa, vaunuissa kaupoissa/kahvilassa/ravintolassa tai sitten ihan vaan omalla parvekkeella. Mikäli olemme ihan kotosalla, saattavat nämäkin päikkärit venyä jopa 1,5-2 tunnin mittaisiksi, mutta muualla ollessamme untenmailla ollaan maksimissaan yhden syklin verran.

Tähän väliin olemme parin päivän ajan pyrkineet ottamaan jonkinlaisen välipalan, joka on usein ollut hedelmäsosetta tai hedelmiä sormiruokaillen. Muualla ollessa välipala on jäänyt vielä syömättä ja neiti on hyvin pärjännyt maidolla.

Päivästä riippuen ehtii tässä välissä taas touhuta kivasti. Leikkimatolla on kiva viettää aikaa ja harjoitella kierimistä ja ryömimistä, joka ihan vielä ei luonnistu. Välillä on kiva tarkkailla kissoja, joita äitien sylistä käsin pääsee myös silittämään (tai ottamaan karvatupon turkista irti). Myös kantorepussa on kiva hengailla ja käydä ulkona ihastelemassa puita ja kasveja.


klo 16

Jos aiemmat päikkärit ovat olleet lyhyitä, on tässä vaiheessa pakko nukkua vielä kolmannet päikkärit, joille usein käydään ihan viimeistään klo 16. Nämä unet eivät yleensä koskaan kestä yhtä unisykliä pidempään.

Heräilyn jälkeen ehtii vielä vähän leikkiä ja temmeltää. Äitien sylissä on mukavaa ja erilaiset lentokoneleikit ovat ihan hitti! Energiaa ei tässä vaiheessa yleensä ole enää kovin paljoa, joten menoa täytyy rauhoitella jo ajoissa ennen iltapuuroa. Puuro syödään usein hartaudella nauttien. Parina edellisenä päivänä olemme harrastaneet nakusyömistä (siis Penun osalta), sillä puuronsyönnin jälkeen on pakko mennä suihkuun, sillä koko tyttö on usein aivan puurossa. Eipä ainakaan vaatteet likaannu turhaan syöntitouhussa.

Puuron jälkeen on siis iltapesujen aika, jotka Pirkko usein hoitaa itsekseen lukuunottamatta suihkussa käyntiä, jossa itse olen usein jelppimässä. Kun yökkäri on saatu päälle, on vielä iltahömpsyn aika, jolloin typy saa vielä tankata loput maidot yötä varten ja jutella päivän kuulumisista.


klo 19

Nukkumaanmeno ajoittuu usein klo 18.30-19.30 välille. Tämä riippuu hyvin paljon siitä, mitä päivän aikana on tehty, kuinka monet päikkärit neiti on nukkunut ja mihin aikaan. Hömpsyjen jälkeen typy laitetaan pinnikseen, isketään tutti suuhun ja pehmoleluelefantti kainaloon. Tämän jälkeen neiti usein nukuttaa itsensä melko nopeasti. Jotkut yksittäiset illat ovat vaikeampia, jolloin saattaa tulla jopa itku, jos Penu on aivan yliväsynyt, mutta usein selviämme pienellä laulelulla ja parilla tutinlaitolla.

Tämän jälkeen Penu nukkuu usein (melko) onnellisesti sinne seitsemään asti aamulla. Muutamia kertoja yöllä hän saattaa jonkin verran kähnätä, mihin auttaa tutti ja kyljelle kääntäminen, mutta syöttöjä ei onneksi enää öisin tarvita. Joitakin yksittäisiä, harvoja kertoja hömpsytellään silloin tällöin, mutta normaalisti neiti nukkuu onneksi aamuun asti.


Toim. huom! Maitoa on tankkailtu koko päivän ajan melko lapsentahtisesti, mutta kaikkia kertoja en tähän romaaniin nyt viitsinyt sisällyttää.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Puolivuotias!

Apua, nyt voimme puhua jo vuosista (tai lähinnä puolikkaista), kun Penun ikää kysellään. Se on jo puolivuotias! Meidän pieni vauvamme on siis jo kuusi kuukautta, mitä on vaikea uskoa. Onko tuo ihana, pieni, hymyilevä nappula ollut ilonamme jo niin pitkään?

Eilen oli virallinen puolivuotispäivä ja juhlistimme sitä otattamalla Penusta virallisia kuvia. Samalla saatiin myös muutamat perhepotretit räpsäistyä. Nyt vain odottelemme tuloksia! Jännää! Kuvaaja oli meille tuttu jo muutamien vuosien takaa hääkuvauksestamme, joten tiesimme vähän mitä odottaa. Kuvaukseen liittyen oli kuitenkin monta jännitysmomenttia etukäteen, mutta loppujen lopuksi kaikki meni käsikirjoituksen mukaan. Ensinnäkin jännitimme säätä, sillä kuvat otettiin ulkona. Toiseksi jännitimme Penun suhtautumista kuvaajaan, sillä vieraat ihmiset ovat edelleen olleet aika pelottavia. Kolmanneksi jännitimme sitä, räjäyttääkö Pena kesken kuvauksen pari päivää odotetun kakan. Ei räjäyttänyt. Onneksi tuli vasta kotimatkalla. :D

Meidän puolivuotias teki merkkipäivänsä kunniaksi ensimmäisen hampaansa. Eilen alaikenissä alkoi loistaa pieni valkoinen terä, joka sieltä pikkuhiljaa puskee esiin. Olimme havainneet tilanteen kaksi päivää aiemmin, minkä myötä näille äideille selkiintyi taas monta asiaa. Löytyi syy kitinälle, jatkuvalle kuolaamiselle, asioiden jyystämiselle jne. Aiemmin olimme vain torveloina ajatelleet, että ei se nyt vielä voi hampaita tehdä! No, kyllä selvästi voi.

Pieni neitokaisemme oppi heinäkuun aikana kierimään. Ryömiminen ei edelleenkään suju (ja sekös turhauttaa!), mutta joitakin viikkoja takaperin neiti tajusi, että kierimällä pääsee liikkumaan paikasta A paikkaan B - ainakin teoriassa. Välillä suunta on valitettavasti väärä, sillä kroppa pyörii aina sivulle, vaikka silmät olisivat tiukasti tavoiteltavassa kohteessa kiinni. Koko maailma tuntui avartuvan, kun neiti äkkäsi, että pääsee itse mutustamaan leikkimaton reunoja, kun heittää parit kierrokset ympäri ja - voíla - jo ollaan päätepisteessä! Voi sitä riemun määrää, kun typy lähti parin metrin tutkimusmatkalle olohuoneesta kohti työhuonetta. Tuohon asti Penu oli tyytynyt tarkkailemaan työhuoneen kirjahyllyä turvallisesti leikkimatolta vähän kauempaa ja välillä kirjoja oli käyty ihailemassa äitien sylistä käsin. Mutta oi onnea, kun sinne pystyi suuntamaan ihan itse!

Puolivuotiaamme on kaikkiaan varsin tyytyväinen tapaus. Hän hymyilee paljon ja jaksaa nauraa meidän äitien tyhmille jutuille. Neidillä tuntuu olevan paljon asiaa, sillä juttua tulee vaikka minkä verran. Erilaiset laululeikit jaksavat viihdyttää ja luonnon tarkkailu on mukavaa hommaa. Puille on kiva jutella ja niitä on kiva ihmetellä. Viime päivinä kissat ovat alkaneet kiinnostaa erityisen paljon ja välillä syömisestä ei meinaa tulla mitään, kun katseella täytyy etsiä kissoja.

Vaatteissa alamme pikkuhiljaa siirtyä kokoon 68. Viime viikolla huomasimme yhtäkkiä, että vanhat vaatteet alkavat olla pieniä eikä uusia ole hankittu. Niinpä suuntasimme nokkamme kohti Helsinkiä ja kävimme päivittämässä Penun vaatevarastoa. Nyt pärjäämme taas hetken aikaa, jollei neiti ota yhtäkkistä kasvupyrähdystä. Sinttiäisemme on vielä kovin pieni, vaikkakin hyvin jäntevä tapaus. Puolivuotisneuvolassa mittaa oli 64 cm ja painoa 6565 grammaa. Nappula kasvaa täysin samaa tahtia kuin Raija-äitinsä. Löysimme nimittäin minun neuvolakorttini pari päivää sitten ja on ollut hauska verrata kasvuamme, joka on lähestulkoon identtistä!

Tällä hetkellä puolivuotiaamme vetelee sikeitä parvekkeella, ja äidit rentoutuvat sisällä kahvikupin ääressä. Nautimme vielä viimeisistä yhteisistä lomapäivistä, sillä ensi viikolla Pirkko suuntaa taas töihin ja me jäämme Penun kanssa kahdestaan kotiin. Vähän jo jännittää, mitä siitäkin oikein tulee, mutta eiköhän tuostakin selvitä. Mulla on onneksi iso tyttö seuranani täällä! :)

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Vauvoja, vierailuja ja vierastamista

Yökakkaus on onneksi hieman helpottanut tällä rintamalla. Muutamia kakkavaippoja on edelleen saanut öisin vaihtaa, mutta se ei onneksi ole ollut jokaöistä eikä toimenpidettä ole tarvinnut tehdä kuin korkeintaan kerran yössä. Elättelen toiveita, että pääsisimme taas yökakkauksesta eroon.

Me olemme jatkaneet lomailua vauvaisissa merkeissä. Aluksi tuntui, että meillä ei ole ketään kavereita, joilla olisi vauvoja, mutta viime päivinä olemme tavanneet vaikka kuinka monta kaveria vauvojen kera! Näyttää siltä, että tällä hetkellä tuttavapiirissämme lisäännytään ahkerasti. Yhdellä kaverillamme on kuukauden ikäinen vauva ja toisella kaverilla kahden kuukauden ikäiset kaksoset, joten olemme päässeet ihailemaan ihan pieniä ihmisenalkuja! Heitä katsellessa ei ole voinut kuin huokaista haikeana, että meneepä tämä vauvavuosi vauhdilla! Mielestämme Penu on vielä niin pieni ja ihan vastasyntynyt eikä häntä pienempiä vauvoja ole olemassakaan. Mutta onhan tuo meidän tomera touhutyttö kasvanut jo reilusti yli 10 senttiä syntymästä, ja taitoja on tullut roppakaupalla viimeisen viiden kuukauden aikana.

Olemme tavanneet myös pariin otteeseen Penun pikkuserkun, joka on vain kolme viikkoa Penua nuorempi. Oli hauska nähdä, kuinka samankokoisia ja -taitoisia he tällä hetkellä ovat! Lisäksi vielä yksi kaveri kävi kolmekuukautisen vauvansa kanssa meillä kyläilemässä tällä viikolla. Kun Penun on laittanut kaikkien näiden vauvakavereiden viereen, on huomannut, kuinka pieni tyttömme on! Monet muut vauvat ovat kokonsa puolesta melkein samankokoisia kuin Penu, vaikka muilta osin Penu onkin selvästi vanhempi. Ensi viikolla meillä on vielä muutamat vauvatreffit, ja tapaamme paria viime vuoden puolella syntynyttä vauvaa, joten vauvaisat päivät sen kuin jatkuvat!

Muuton olemmekin ottaneet Pirkon kanssa rennosti. Ilmat eivät ole suosineet, joten olemme olleet paljon kotosalla ja käyneet välillä vähän kaupoilla. Ostimme tällä viikolla muun muassa heräteostossohvan! Onkin ihana päästä tuosta vanhasta kissankarvapesästä eroon. :D Pridet jäivät tänä vuonna väliin, koska olimme sen verran väsyneitä, ettemme jaksaneet raahautua Helsinkiin, eikä pilvinen ilma houkutellut ulkoilemaan. 

Eilen olimme aktiivisia ja sosiaalisia ja ajoimme päiväseltään Naantaliin sukujuhliin. Penu-parka joutui istumaan melkein koko päivän autossa, mutta hienosti hän jaksoi niin matkat kuin juhlatkin. Juhlissa tosin oli pelkkiä vieraita ihmisiä ja melko kova häly, joten Penu pelkäsi ja vierasti jonkin verran. Vierastamista meillä on ilmennyt nyt jo melkein parin kuukauden ajan. Penu on selvästi vähän hitaasti lämpeävää sorttia ja tarvitsee oman aikansa ennen kuin uskaltaa mennä vieraaseen syliin. Silloinkin alahuuli kääntyy nopeasti mutrulle ja ilmoille kajahtaa rääkyitku, johon auttaa vain äidin syli rauhaisessa tilassa.

Yritämme vieraiden kanssa ottaa aina mahdollisimman rennosti ja varovasti, jotta Penu ehtisi tottua ihmisiin. Yleensä hän on kiltisti ja jaksaa hyvin, kun tilannetta saa seurata aluksi tarpeeksi kauan äitien sylistä (esimerkiksi kahvipöydässä) eikä Penuun kiinnitetä liikaa huomiota. Pelottavimpia ovat ihmiset, jotka innoissaan tunkevat naamansa heti Penuun kiinni ja olisivat ottamassa syliin heti ulko-ovella. Kavereiden kanssa vierailut onnistuvat usein helpommin, koska he ovat usein ehkä kiinnostuneempia minusta ja Pirkosta ja seurustelevat meidän kanssa, kun taas sukulaiset hyökkäisivät heti Penu-raukan kimppuun ja antaisivat kaiken huomionsa vain hänelle. Tässä kohtaa joudumme aina toppuuttelemaan innokkaita.

Toivomme kovasti, että vierastaminen helpottaisi jossain vaiheessa, jolloin Penun uskaltaisi paremmin jättää hetkeksi hoitoon tai edes antaa jonkun toisen syliin. Tosin täytyy vain olla tyytyväinen siihen, että Penu tunnistaa vanhempansa (ja selkeästi pitää meistä :D)! Ei meillä onneksi oikeasti ole mikään kiirus saada Penua hoitoon, vaan mielellämme nautimme ajasta oman porukkamme kesken. Olisi kuitenkin huomattavasti helpompaa, jos ei tarvitsisi jännittää, meneekö koko vierailu turvallisesti äitien sylissä jossain toisessa huoneessa, kuin missä vieraat ovat.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Voihan kakka sentään!

Olen kuullut, että vauvat kakkaavat täysin omaan tahtiinsa: on normaalia, että pyöräyttää tortut kerran kymmenessä päivässä tai vaihtoehtoisesti kymmenen kertaa päivässä. Ja kaikkea tältä väliltä. Meidän Pena kuuluu (valitettavasti) tähän jälkimmäiseen ryhmään. Eilen aloimme jo naureskella, kuinka paljon tällainen pieni tiitiäinen voi päivän aikana kakata!

Monet tutut ovat kertoneet, että joskus 4-5 kuukauden hujakoilla on päästy tahtiin pari kertaa viikossa. Tätä olemme odottaneet kuin kuuta nousevaa, mutta meidän pieni läpipaskoja ei päästä äitejä helpolla: pyllyä saa pestä useita kertoja päivässä. Ei sillä. Olen todellakin tyytyväinen, että pienen vatsa toimii ja kakkaa tulee, mutta kyllä se jossain vaiheessa voisi minun puolestani vähentyä.

Viime yö tuntui kovin kakkaisan päivän jälkeen rikkovan kuitenkin kaikki ennätykset! Olimme keväällä päässeet jo ihanaan yökakattomuuteen eikä öisin tarvinnut vaippoja vaihdella. Kesäkuun puolivälin tienoilla alkoi taas kerran yössä kakkaaminen, mikä heikensi yöunia pyllypesun takia. Olimme päässeet näistä juuri eroon ja olleet taas pari yötä yhdellä vaipalla, kunnes neiti viime yönä päätti vetää yhden tunnin aikana KOLMET kakat! Kaksi ensimmäistä kertaa vaihdoimme vaipan mukisematta Pirkon kanssa vuoron perään. Kumpaisellakin kerralla Penu heräsi iloisena hoitopöydällä ja aloitti korvia hivelevän, sulosointuisen vanhan oven narinaa muistuttavan huutolaulelun, jota hän on nyt harrastanut muutamat päivät korkealta ja kovaa. Juuri kun olimme saaneet hänet takaisin sänkyyn rauhoittumaan, alkoi kähnäys ja vääntö, minkä seurauksena jonkin ajan kulutta kuului aina "TRÖÖÖÖT" ja sen päälle pientä plörinää. Huoh. Voihan kakka sentään! Kolmannen kerran jälkeen emme voineet enää kuin nauraa Pirkon kanssa. Ajattelin, että tämän on pakko olla joku luonnon huono vitsi. Viimeisen kerran jälkeen neitokainen oli niin onnellisesti unten mailla, että päätimme jättää pyllypesun aamuun, vaikka kärsimmekin paskamutsifiiliksestä koko loppuyön.

Ei ihme, että meidän neiti on pieni kuin peipposen poikanen, kun kaikki ruoka humpsahtaa saman tien vaippaan! Viisikuukautisneuvolassa painoa oli piirun verran vajaa kuusi kiloa ja mittaa reilut 62 senttiä. Siro pieni tyttö hän on, vaikka kakkaa kuin kovemman sarjan ammattilainen!

Ensi yötä odotellessa...

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kitinää ja turhautumista

Meidän neiti on oppinut kitisemisen jalon taidon. Harmitusitkua kuulee myös harva se päivä. Penu on oppinut, että tietynlaisilla äänteillä saa äitien huomion ja hyvin usein pääsee syliin tai saa lelut lähemmäs käsien ulottuville.

Pikkukitisijä turhautuu nykyään nopeasti, koska hän ei vielä pääse eteenpäin. Turhautuminen ja kiukku on suuri, kun neiti tajuaa, ettei osaakaan liikkua. Penu osaa kyllä kääntyä hienosti selältä mahalleen (ja kerran on kääntynyt toiseenkin suuntaan!), mutta eteenpäin ei vielä pääse. Toinen jalka on jo hoksannut, mitä täytyy tehdä, jotta pääsisi eteenpäin, mutta koska toinen ei vielä ole hiffannut ideaa, pyörii typy lähinnä akselinsa ympäri ja sehän vasta suututtaa, kun tavoiteltavissa olevat lelut katoavat näköpiiristä, kun matka ei jatkukaan eteenpäin vaan sivulle.

Tällä hetkellä kuuntelen kaunista turhautumishuutoa, kun neiti on Pirkko-äidin kanssa olohuoneessa leikkimatolla eivätkä lelut tottele tyttöä. Voi pientä! Toivottavasti Penu hiffaa pian tekniikan, jolla pääsee vähän eteenpäin. Siinä vaiheessa maailma avartuu valtavasti, kun pääsee itse pienille tutkimusmatkoille. Äidit tosin ovat toistaiseksi vielä tyytyväisiä siihen, että ei tarvitse juosta pienen nappulan perässä ympäri asuntoa.

torstai 22. kesäkuuta 2017

Penun kesärientoja

Kesäkuun alkupuolelta asti Penu on saanut nauttia meidän molempien äitien seurasta, sillä Pirkolla alkoi kauan odotettu kesäloma. Reilu viikko sitten Penu pääsi ensimmäiselle viralliselle matkalleen, kun pakkasimme auton täyteen tavaraa ja hurautimme viikonloppulomalle Turkuun. Turku on meidän molempien sydäntä lähellä ja käymmekin siellä vähintään kerran vuodessa lomailemassa - yleensä kesäisin, koska kesä + Turku = <3.

Penun ensimmäinen hotelliyöpyminen tapahtui siis Turun Kauppatorin kupeessa Aurajoen syleilyssä. Matka meni todella hienosti! Säät suosivat meitä, joten vietimme lähes kaiken ajan ulkona jokirannassa auringosta, hyvästä ruuasta ja Turusta nauttien. Penu jaksoi todella hyvin. Kahviloissa ja ravintoloissa hän istui sylissä ja katseli ympäristöä suu auki ihmetellen. Ohikulkijat Penu hurmasi hymyllään ja sai muutkin hymyilemään. :) Kun väsy yllätti, vedettiin vaunuissa kiltisti päikkärit. Kun nälkä yllätti, kaivettiin rinta esiin ja otettiin huikat. Ruokapolitiikan kannalta matkustaminen on tämänikäisen kanssa kyllä taivaallisen helppoa! Ruoka kulkee aina mukana eikä tarvitse miettiä lämmittämistä tai muuta vastaavaa.

Yöt hotellissa menivät kuin vanhalta tekijältä! Olin etukäteen jännittänyt nukkumista hotellin pinniksessä, sillä juuri ennen reissua yöt kotona olivat yhtä kääntyilyä ja äitien heräilyä tunnin välein. Hotellissa Penu kuitenkin nukkui sikeästi lähes koko yön! Aamulla noin klo 4-5 herättiin kerran syömään, minkä jälkeen jatkettiin unia aamupalaan asti. Aamupalalle Penu meni kantorepussa, josta hän vaihtoi syliin istumaan ja ihmettelemään. Kun äidit olivat saaneet murua rinnan alle, olikin Penun aamupäiksyjen aika, jolloin äidit saattoivat myös huilia ja lukea aamun lehtiä. Täydellistä lomailua!

Toisena iltana Penu osoitti hieman väsymisen merkkejä ja jouduimme menemään huoneeseen hieman suunniteltua aiemmin. Reissun ainoa huutokonsertti kesti ehkä tunnin verran, minkä jälkeen Penu nukahti ja nukkui sikeästi aamuun asti.

Viikonloppumatka antoi meille äideille roimasti lisää itsevarmuutta reissaamisen suhteen. Innoissani aloin jo suunnitella tulevia matkoja! Kunhan nyt saamme ensin Penulle passin, voimme suunnata kohti ulkomaita. Emme malttaisi odottaa, että pääsisimme näyttämään nappulalle maailmaa. Toki tällä hetkellä ihmeteltävää riittää vielä kodin seinien sisäpuolella, joten ulkomaanmatkat laannuttaisivat ehkä ennemminkin äitien kaukokaipuuta kuin Penun matkakuumetta. :D

Toinen kesäreissu suuntautui pari päivää sitten minun vanhempieni luokse eli mummulaan. Tuokin matka meni loistavasti! Noin 1,5 tunnin automatkat taittuivat nukkuen (siis Penun osalta) eikä pysähdyksiä tarvittu. Perillä mummu ja ukki olivat aluksi vähän pelottavia ja heitä täytyi vähän vierastaa, mutta yön yli nukuttua hekin saivat hyväksynnän - hyvä niin, sillä äidit ottivat itselleen pari tuntia vapaa-aikaa, jolloin innokkaat isovanhemmat jäivät Penu-vahdeiksi.

Nyt olemme taas rauhoittuneet kotiin ja köllöttelemme täällä omissa oloissamme. Olemme Pirkon kanssa välillä kunnon kotihiiriä ja nautimme rauhallisesta olosta oman porukkamme kesken. Näissä merkeissä taittuu nähtävästi yöttömän yön juhla ja seuraavat päivät. Tiedossa ei ole vielä muita reissuja, mutta katsotaan, mitä ehdimme vielä loman ajaksi kehitellä. Pridet lähestyvät vinhaa vauhtia ja siellä varmaan pistäydymme katsomassa meininkiä, jos ilma on suosiollinen. Viime vuonna kulkue jäi näkemättä, koska etova olo piti minut sohvan nurkassa. (On muuten jännä, miten raskausajan on unohtanut, mutta nyt kesän myötä mieleeni on tulvinut muistoja etovasta kamalasta olosta, jota ei todellakaan ole ikävä! Luulen, että jotkin kesän hajut ja tuoksut tuovat nämä muistot mieleen niin vahvasti, että välillä tunnen samaa etovaa oloa kuin vuosi sitten! :D Jos eläisin heterosuhteessa, epäilisin vahvasti olevani raskaana. :D)

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Meidän iso pieni Penu!

Oho, onpas tullut pitkä blogitauko! Ajattelin, että alan kirjoitella ahkerasti siinä vaiheessa, kun Pirkko jää kesälomalle, mutta mitä vielä! En ole avannutkaan konetta kesäkuun aikana! :D Olemme nauttineet yhteisestä ajasta pienen perheemme kesken. On ollut mahtavaa, että Pirkko on saanut olla kotona meidän kanssa, jolloin vauvanhoitotaakkaa on voinut vähän jakaa enemmän kahden aikuisen kesken.

Penu on nyt jo 4 kuukautta ja 3 viikkoa vanha! Mihin tämä aika on oikein rientänyt? Kävimme pari viikkoa sitten neuvolassa, jossa mitat olivat noin 62 cm ja 5585 grammaa. Siro tyttö meillä siis edelleen on. Ja niin kovin rakas ja suloinen! <3

Viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut valtavasti. Tällä hetkellä...

- Penu kääntyilee ahkerasti selältä mahalleen. Tämän hän aloitti kesäkuun alussa, joten treeniä on nyt jo kivan verran takanapäin. Valitettavasti Penu ei osaa vielä kääntyä siitä takaisin selälleen (pari kertaa on mennyt varmaan vahingossa), joten etenkin öisin saa nappulaa olla kääntämässä välillä useaankin otteeseen.

- vatsallaan pyöritään akselin ympäri. Ryömimistä harjoitellaan kovasti ja peppu nousee jo ihan oikeaoppisesti ylös, mutta kädet eivät vielä täysin tee yhteistyötä. Välillä on eteenpäin menty muutamia senttejä, joten ryömimisen hiffaamiseen ei varmaan mene enää kovinkaan kauaa.

- Penu tarttuu varpaisiin, mutta ihan suuhun asti varpaat eivät vielä mene.

- käytössä ovat lähinnä 62-koon vaatteet. Jokunen yksittäinen isokokoinen 56-koon vaate löytyy vielä hyllystä. Samoin muutamia 68-koon vaatteita on otettu käyttöön.

- kaikkea, mikä saadaan käsiin, maistetaan ja syödään innokkaasti. Kädet kurottelevat jo hienosti kauempana olevia esineitä kohti ja lelut liikkuvat taitavasti kädestä toiseen (ja suuhun). Välillä lelut saavat kyytiä ja lentävät kaaressa lattialle.

- mennään edelleen lähestulkoon täysimetyksellä. Muutamat kerrat olemme maistaneet soseita, mutta ensimmäisellä kerralla tästä tuntui tulevan niin pahat vatsavaivat, että päätimme pitää muutaman päivän taukoa. Pikkuhiljaa treenailemme kuitenkin soseiden syömistä. Kunhan valmiudet ovat kohdillaan, aiomme aloittaa (ainakin jollakin asteella) sormiruokailun.

- hymyillään, nauretaan, virnistellään ja keikistellään paljon! Etenkin nukkumaan mennessä on mukava sylkeä tutti suusta ja keikistellä äideille.

- Penu nukkuu yöt melko hyvin. Toukokuussa olimme päässeet ihanaan rytmiin, jossa Penu kävi nukkumaan noin klo 19, heräsi syömään noin klo 5 ja nukkui tuohon päälle vielä noin 2-3 tuntia. Neljän kuukauden ikään tullessa kääntyily vaikutti aika paljon yöuniin, koska kääntymistä täytyi harjoitella myös öisin. Joinain öinä hyppäsimme tunnin välein ylös, kun pinnasängystä alkoi kuulua kauhea ähinä, kun typy oli kääntynyt vatsalleen ja nosteli siellä unissaan päätään. Nyt on menty muutamat yöt niin, että Penu herää syömään joskus noin klo 3-4 ja toisen kerran noin klo 6-7. Tuolloin voisimme jo nousta ylös ja aloittaa aamutoimet, mutta usein äidit ovat vielä liian väsyneitä, ja aamu menee kölliessä sängyssä.

- päikkäreitä nukutaan vähän randomisti. Kotona ollessa päikkärit ovat usein maksimissaan 45 minuutin mittaisia, mutta jos olemme reissussa, nukkuu typy parin tunnin unia (pitäisiköhän matkustaa useammin? :D).

- kaikenlaiset nostelu- ja lentokoneleikit ovat kivoja. Myös oma pielikuva jaksaa viihdyttää ja naurattaa. Olohuoneessa Penu viihtyy hyvin leikkimatolla lelujensa kanssa. Lempileluja ovat rapiseva kirja, Brion puuhelistin ja muutamat pehmolelut. Keittiönpöydän ääressä on mukava istua sylissä ja seurata, mitä pöydässä tapahtuu samalla kun maistelee kaikkea, mitä käteen saa (ei kuitenkaan ruokaa).

Meillä asustaa siis jo iso tyttö! Äidit jaksavat joka päivä hämmästellä sitä, miten iso ja taitava vauva meillä oikein on.

Yritän bloggailla nyt hieman ahkerammin, ettei blogi kuihtuisi ja jäisi täysin unholaan. Tässä tauon aikana on blogimaailmassa tapahtunutkin kaikenlaista: joidenkin vauvat kasvavat mahassa hyvää vauhtia ja ainakin yksi ihana raskausuutinenkin näytti löytyvän! :)

lauantai 13. toukokuuta 2017

Vuosi sitten...

...elettiin päivää 13. perjantai, joka meillä oli kaikkea muuta kuin epäonnen päivä! Ovistikkuun pärähti heti aamusta meidän hämmästykseksemme hymynaama. Kyseisen kuvion olimme pelänneet tulevan vasta lauantaina tai sunnuntaina, joten iloinen yllätys nosti fiiliksen kattoon jo aamutuimaan.

Tätä seurasi soitto klinikalle ja inssin varaus iltapäiväksi. Muistan, että saimme vielä ylimääräisen ajan klinikan sulkeuduttua, sillä kalenteri näytti siellä koko päivän aivan täyttä. Puhelimessa kuulostin varmasti hieman epätoivoiselta, kun anelin vapaata aikaa edes johonkin väliin. Aikataulun kanssa kävi oikeastaan hyvin, sillä Pirkko ehti loistavasti inseminaatioon mukaan!

Ultrauslaitetta ei tuona päivänä rasitettu, joten silloisesta tilanteesta minulla ei ole valitettavasti tietoa. Eipä tuolla enää olekaan mitään väliä, sillä olihan lopputulos kaikista paras. Kävimme laittamassa Penan puolikkaan kyytiin ja pääsimme jännittämään lopputulosta seuraaviksi viikoiksi. Olin aivan varma, että inssi ei tuota tulosta, koska oli 13. perjantai eikä meillä voisi olla niin hyvää tuuria, kun ei aiemmillakaan kerroilla ollut ollut. Piinapäivät olin melko rauhallisin mielin enkä puhunut oloistani ja tuntemuksistani mitään koko aikana. Noin viikko inssin jälkeen aloin pikkuhiljaa uumoilla, että lopputulos voisi sittenkin olla se kauan odotettu ja toivottu!

Ja niinhän siinä kävi: noista pienistä Penan puolikkaista syntyi melko tarkkaan yhdeksän kuukautta myöhemmin täydellinen pieni tyttö, joka nyt on jo yli 60-senttinen, iloinen, hymyilevä ja keikistelevä äitien silmäterä! <3 Vuosi sitten en olisi voinut uskoa, että olemme nyt tässä: onnellisina ja valmiina juhlistamaan ensimmäistä äitienpäiväämme. Elämä jaksaa aina välillä yllättää! :)

perjantai 5. toukokuuta 2017

Puuhastelua

Pirkon loma oli ja meni, ja nyt olemme taas totutelleet Penun kanssa normaaliin arkeen. Onneksi tätä jatkuu nyt vain neljän viikon ajan, minkä jälkeen Pirkko jää kesälomalle ja saamme viettää taas laatuaikaa koko perheen voimin. Wuhuu!

Kävimme huhtikuussa elämämme ensimmäistä kertaa Lapsimessuilla, jota myöskin helvetin esikartanoksi kutsutaan. Suuntasimme messuille lauantaina, joka oli yleisöryntäyksestä päätellen varmastikin pahin päivä. Meno oli välillä melko pelottavaa ja vaunujen kanssa sai puikkelehtia ihmisten lomassa ihan urakalla. Penu nukahti menomatkalla ja vetäisi reilut kolmen tunnin unet (onneksi pitkät päikkärit olivat tuolloin vielä kuvioissa mukana!), joten meille äideille jäi alussa mukavasti aikaa kierrellä messualueella. Penun herättyä jäi messuilu vähän vähemmälle, sillä Penulla oli niin paljon ihmeteltävää, että väsyitku tuli hetken hereillä olon jälkeen. Urheasti typy kuitenkin jaksoi ja antoi meidän äitien käydä vielä Fazerilla kahvilla.

Mukaan messuilta tarttui meille äideille paidat ja Penulle kesäksi body. Paras hankinta oli kuitenkin Blaan mintunvihreä huppari, josta on ihan pakko laittaa kuva, koska paita oli niin hieno! Hintaa hupparilla oli ihan kivasti, mutta ajattelimme, että meitä olisi taatusti jäänyt harmittamaan, jos emme sitä olisi ostaneet. Ehkäpä paita olisi sopiva juuri 1-vuotissynttäreille! Jos samanlaisia huppareita olisi ollut vähän isommassa koossa, olisin ehdottomasti ostanut sellaisen myös itselleni.

Lapsimessujen satoa

Pirkon lomien aikaan pyörähdimme myös Helsingissä. Tämä oli Penun ensimmäinen matka Helsinkiin julkisilla ja hienosti meni! Kävimme piipahtamassa klinikalla, jonne veimme kiitokseksi suklaarasian ja kortin Penulta. Oli todella jännä fiilis käydä siellä nyt vauvan kanssa! Ympyrä ikään kuin sulkeutui, ja niin sulkeutui takanamme myös klinikan ovi - näillä näkymin pysyvästi.

Yhtenä päivänä ajelimme myös synnytyssairaalaan, jonne veimme suosikkikätilöllemme samanlaisen kiitoksen kuin klinikalle. Fiilikset sairaalalle mennessä olivat vähän ristiriitaiset. Enää en kuitenkaan herkistynyt samalla tavalla kuin aiemmilla käynneillä! :D

Jostain syystä minulla oli palava tarve kiittää niitä henkilöitä, jotka tekivät Penun matkasta meille mahdollisen ja mahdollisimman mukavan. Tästä syystä postissa lähti kiitos myös kaupungin lastenvalvojalle, joka oli ratkaisevassa asemassa nopeuttamassa adoptioprosessia. Vielä kun voisi lähettää kiitoksen sille ihanalle luovuttajalle, joka teki meidän lapsiprojektista mahdollista! Sanat eivät siinä kohtaa edes riittäisi. Hienoa, että luovuttajia löytyy auttamaan meidän kaltaisia ihmisiä! :)

torstai 4. toukokuuta 2017

Penu 3 kuukautta!

Oh, onpas meillä jo iso tyttö! 3 kuukautta! Kävimme viime viikolla kolmekuukautisneuvolassa, jossa Penu sai ensimmäiset piikit. Tätä äitiä taisi pelottaa toimenpide kaikista eniten etukäteen. Onneksi Pirkolla oli vapaata, joten hän pääsi mukaan ja piti Penaa sylissään piikityksen ajan. Itkuhan siitä tuli (Penulle ja ehkä vähän tälle äidille), mutta onneksi suru unohtui melko nopeasti ja pienten hömpsyjen jälkeen Penu nukahti kiltisti vaunuihin.

Siro neitimme jatkaa kasvuaan ja pituutta oli kertynyt jo reilut 59 cm. Painoa neidillä oli vähän vajaa 5 kiloa, joten hoikka tyttö hän on edelleen. Neuvolantäti sanoi kyllä, että painoa on tullut hieman hintsusti, mutta onneksi ei tarttunut tähän mitenkään suuremmin. Pelkäsin etukäteen, että meille alettaisiin tuputtaa lisämaitoja, mutta onneksi ei! Hyvä mieli jäi neuvolan jälkeen. Rokotuksistakaan ei tullut Penulle onneksi mitään oireita pientä väsymystä lukuunottamatta. Helpolla siis selvisimme.

Viimeisten viikkojen aikana Penu on alkanut jutella aivan uudella tavalla. Hän kujertelee ja keikistelee meille äideille etenkin hoitopöydällä ja syönnin jälkeen rinnalla. Uusia äänteitä tuntuu tulevan päivittäin lisää! Tuo jutustelu on jotain niin hellyyttävää, ja se on vienyt meidän äitien sydämet kyllä täysin! <3 Iltaisin myös pehmolelut ja muut kivat kuvat saavat sängyssä oman annoksensa jutustelusta.

Viimeisen viikon aikana Penu on nukahtanut melko kiltisti omaan sänkyynsä ilman perinteisiä iltahuutoja. Huudot ja kunnon hulinat tuntuivat olevan täällä jo pikemminkin sääntö kuin poikkeus, mutta onneksi tämä on nyt vähän helpottanut. Huuto tuntui aina alkavan siinä vaiheessa, kun siirryimme makuuhuoneeseen eikä mikään oikein auttanut. Rinnan näkeminen sai entistä suuremman huudon aikaan. Nyt Penu kuitenkin malttaa syödä ja tankata ennen nukkumaanmenoa, mikä varmasti on vähän rauhoittanut nukahtamista. Joinakin iltoina olemme yrittäneet tehdä juuri ennen iltaunia pienen vaunukävelyn, jonka aikana Penu nukkuu yleensä ainakin 30 min. Tämäkin on vähän rauhoittanut nukahtamisprosessia, kun hän ei ole aivan yliväsynyt sänkyyn mennessä.

Päiväunet ovat viime päivinä selvästi lyhentyneet. Perinteisesti Penu on vetänyt aamuisin yhden 2-3 tunnin unipätkän, jonka aikana minulla on ollut kivasti omaa aikaa. Nykyään hän nukkuu lähes aina vain yhden unisyklin verran kaikilla päikkäreillä, ja tämä äiti kärsii, kun ei ehdi tehdä kotona hommia tarpeeksi. :D

Tällä hetkellä täällä harjoitellaan kovasti tarttumista, ja monet asiat menevät mielellään suuta kohti, jos vain sattuvat jäämään käsiin kiinni. Lisäksi Penu yrittää kovin kääntyä selältä vatsalleen, mutta ihan vielä tämä ei onnistu. Voi olla, että tuohon ei kuitenkaan kovin kauaa enää mene, sen verran aktiivinen neiti näyttää olevan. Äidit taitavat olla pulassa siinä vaiheessa, kun Penu päättää lähteä liikkeelle. Meno on nyt jo sen verran kova!

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Isyyslomalla

Olemme viime päivinä nautiskelleet kotona koko perheen voimin. Pirkko on pitänyt loput isyysvapaansa (eikö tälle oikeasti voisi keksiä mitään muuta nimitystä??) nyt pääsiäisen jälkeen. Tänään hän piipahtaa töissä, mutta ensi viikolla lomailu jatkuu vielä neljän päivän ajan.

On ollut ihanaa olla yhdessä kotona! Emme ole tehneet mitään erityistä: olemme vain olleet ja nauttineet yhteisestä ajasta. Toki muutamia vieraita olemme kestinneet. Pirkko on nauttinut, kun on saanut hoitaa Penua ja olla kotona niinä hetkinä, kun Penu on virkeimmillään. Minä taas olen nauttinut, kun Pirkko on ollut hoitamassa ja etenkin kantamassa Penua, jolloin minun selkäni, hartiani ja käteni ovat saaneet levätä. Ja Penukin on nauttinut, kun molemmat äidit ovat olleet aamusta iltaan hassuttelemassa hänen kanssaan.

Pääsiäisenä pyörähdimme parin päivän visiitillä minun vanhempieni luona. Innokkaat isovanhemmat olivat aivan haltioissaan, kun saivat ihailla ja kanniskella pikkuista oikein olan takaa. Me yritimme tietoisesti pysytellä vähän kauempana ja antaa heidän sylitellä Penua, vaikka se meillekin oli välillä vaikeaa. Penu on meidän vauva! Ei muiden! Me haluamme sylitellä häntä ihan itse! :D On outoa tuntea kateutta (en oikein tiedä, mitä muuta se olisi) siitä, että joku toinen sylittelee omaa lasta. Olemme Pirkon kanssa molemmat tunnistaneet itsessämme tällaisen piirteen. Hieman lohdutti, että eräs ystävämme kertoi hänellä olevan aivan samanlaisia tunteita.

Vierailu isovanhemmilla meni hyvin. Penu jaksoi hienosti noin 1,5 tunnin automatkat ilman yhtäkään pysähdystä. Perillä oli tosin niin paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä tarkasteltavaa, että nukkuminen meinasi olla vähän vaikeaa. Meidän normaalisti niin hyvin päikkäröivä vauva nukkui vain lyhyitä ja katkonaisia päiväunia, mikä kostautui meille äideille aina nukkumaan mennessä: huutokonsertti oli melkoinen. Rytmi tuntui olevan sekaisin myös muutamat päivät reissun jälkeen, mutta nyt meno on onneksi hieman tasaantunut.

Tällä viikolla kävimme vauvauinti-infossa kuuntelemassa jo valmiiksi, miten vauvauinnissa toimitaan. Meille vapautuisi paikka toukokuun alkupuolella juuri sitten, kun Penu on täyttänyt 3 kuukautta. Katsotaan nyt, aloitammeko uinnin jo nyt vai odotammeko vielä vähän, että Penu kasvaa, jolloin hän jaksaisi olla hieman paremmin hereillä.

Viikonloppuna saatamme piipahtaa Lapsimessuilla, jos oikein innostumme. Emme ole koskaan käyneet tapahtumassa ja vähän hirvittää ajatus siitä vilinästä ja vilskeestä, mikä siellä on, mutta uteliaisuuttani olisi mukava käydä tsekkaamassa sekin tapahtuma. Lähinnä minua kiinnostaa, jos sieltä löytyisi jotain kivoja suomalaisia lastenvaatteita (vähän halvemmalla?).

Tänään illalla Pirkko jää ensimmäistä kertaa yksin Penun kanssa, kun minä lähden hierojalle hoidattamaan kipeitä hartioitani. Imetys ja vauvanhoito ovat saaneet tämän äidin paikat aivan jumiin ja nukkuminen (tai ylipäätään kaikki oleminen) on tuskallista, kun päätä ei voi kääntää toiseen suuntaan ollenkaan. Josko hieronta hieman toisi helpotusta oloon. Jännittää vähän lähteä, kun en ole kertaakaan käynyt missään yksin ilman vauvaa! Kaksi kertaa olen ollut Penusta erossa, mutta silloin on Pirkko ollut aina mukanani. Tässä kyllä huomaa, miten elämä on muuttunut, kun kotoa poistuminen yksin jännittää jo etukäteen! :D