Voihan vauvakuume!

Nyt se on iskenyt. Pahemman kerran. Viimeiset viikot olemme Pirkon kanssa enemmän tai vähemmän puhuneet siitä, olisiko meidän sittenkin mahdollista yrittää kasvattaa perhekokoamme vielä yhdellä. Jaiks! Mehän olimme siis päättäneet, että toista ei tehdä. Olemme hankkiutuneet eroon kaikesta mahdollisesta tavarasta huonekaluista ja turvakaukalosta lähtien. Mistä nämä ajatukset oikein tulevat? Voiko ensi kuussa voimaanastuva äitiyslaki vaikuttaa näin paljon ajatusmaailmaani? Vai onko lähipiiriin syntynyt liikaa vauvoja (ensimmäisiä ja niitä pikkukakkosia), mikä on saanut minutkin kuumeilemaan? Tuntuu nimittäin siltä, että joka toinen vastaantulija on maha pystyssä ja ne loput 50 prosenttia työntävät vaunuja.

Ja nyt. En kestä! Tämä vauvakuume on jotain aivan kauheaa. Järki sanoo, että ei ei ei, ei enää, mutta joku tunne tuolla sisällä yrittää väittää vastaan. Ei meillä ole enää mitään tavaroita! Ei mitään vauvojen vaatteita! Kaikki on annettu pois. Ei yhden yhtä raskausajan vaatetta, koska eihän niitä pitänyt enää tarvita. Eikä meillä ole rahaa! Yrittämiseen hurahtaisi taas kepeästi monta tonnia, eikä pankkitili anna tällä hetkellä kauheasti myöten (kiitos hoitovapaiden). Eikä meidän koti ole tarpeeksi iso! Eikä auto! Ei tähän talouteen vaan mahdu enää uutta jäsentä!

Mutta entä jos silti. Jos silti yrittäisi. Tai noh, kyllähän sen tietää, ettei sitä voi vain yrittää, vaan homma olisi pakko viedä loppuun asti ja jokainen kortti olisi käännettävä, jos sille tielle ryhtyisi. Eikä siihen todellakaan ole varaa. Mutta kun... Mitä jos joskus vuosien päästä alkaakin kaduttaa, ettei yritetty? Tai jos yritetään, niin mitä jos vuosien päästä alkaakin kaduttaa, että yritettiin? Olisiko Penua kohtaan reilua hankkia sisarus? Vai olisiko tällä varallisuudella reilua pitäytyä tässä ja panostaa Penuun, antaa hänen harrastaa ja tehdä, matkustaa ja nähdä maailmaa?

Miksi pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa?
1) Raha, raha ja raha. Mistä revimme rahat hoitoihin? Mistä revimme rahat elämiseen? Neljä henkeä syö enemmän kuin kolme. Neljän hengen harrastukset maksavat enemmän kuin kolmen.
2) Koti. Liittyen edelliseen, millä rahalla ostaisimme isomman asunnon? Vai pitäisikö neljä henkeä saada ähdettyä nykyiseen kotiimme?
3) Tavarat ja hankinnat. Kuten sanottu, olemme hankkiutuneet lähes kaikista tavaroista eroon. Joutuisimme hankkimaan kaiken uudestaan. Ja taas pääsemme palaamaan kohtaan 1: raha.
4) Krooninen matkakuume. Kärsin itse kroonisesta matkakuumeesta. Minulla täytyy aina olla jokin reissu varattuna tai vähintäänkin suunnitteilla. Mistä repisimme rahat neljän hengen matkoihin? Emme mitenkään pystyisi matkustamaan enää niin paljon kuin mieli tekisi. Kestäisinkö sen? Pystyisinkö olemaan aloillani vuoden tai pari, kun nyt olen tottunut piipahtamaan ulkomailla muutamia kertoja vuodessa. Tämä on ehkä yksi suurimmista miinuksista ja taas palaamme kohtaan 1: raha. Olisimmeko valmiit muuttamaan elämäntyyliämme täysin toisenlaiseksi?
5) Väsymys. Jaksaisimmeko aloittaa kaiken alusta? Penu on nyt jo sen verran iso ja nukkuu hyvin, että elämä on melko helppoa. Jaksaisiko koko rumban aloittaa alusta kakkavaippoineen, valvomisineen ja syöttämisineen? Saisiko seuraavat kunnon yöunet joskus kolmen vuoden päästä?
6) Vaikea raskaus ja synnytys. Mitä jos raskaus olisi aivan kamala? Edellinen kokemus ei ollut mitään aisteja hivelevää ilotulitusta. Miten synnytyksestä selviäisi uudestaan, kun ensimmäinen kerta oli niin kamala, että ensimmäiset sanani Penun tultua ulos olivat ei enää ikinä uudestaan?
7) Keskenmenot. Mitä jos raskaus keskeytyy? Jaksaisimmeko yrittää uudestaan?
8) Sairaudet, erityislapsi. Mitä jos lapsi olisi sairas? Jaksaisimmeko esimerkiksi erityislapsen vanhempina?
9) Juuri näin on nyt hyvä. Miksi rikkoa hyvää perhedynamiikkaamme? Meillähän on kaikki nyt hyvin. Meillä on ihana perhe, ihana lapsi. Miksi muuttaa sitä?

Miksi lähteä toiselle kierrokselle?
1) Olisiko Penulle iloa sisaruksesta?
2) Kaipaisiko perheemme kuitenkin vielä toisen lapsen?
3) Vähän ehkä haikailen raskausmahan perään...
4) Haluaisin niin kovasti hankkia kantoliinan ja kantaa pientä vauvaa. Ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki oli niin uutta, että moni ihana asia jäi kokematta. Toisen kohdalla voisi tehdä monia asioita vähän viisastuneempana.
5) Olisi huippua päästä seuraamaan toisen pienen ihmisentaimen kasvua alusta asti.
6) Olisihan se vauva aika ihana. <3

Kuten listoista näkee, ensimmäisessä on hieman järkeä mukana, mutta toisessa homma meinaa lähteä lapasesta. Pitäisikö tässä asiassa ajatella rationaalisesti vai antaa vain palaa? Pyrimme pitämään järjen vielä pelissä mukana, mutta välillä olemme antaneet tunteille hieman valtaa. Pirkko kysyi taannoin, mikä mahdollisen tulokkaan nimeksi tulisi. Sanoin, etten ole antanut itselleni lupaa ajatella asiaa, sillä siinä tapauksessa asiasta tulisi liian konkreettinen. Pakko kuitenkin tunnustaa, että kävin viime viikolla surffailemassa klinikan sivuilla ja katselemassa uutta hinnastoa. Useasti olen myös heittänyt ilmoille ajatuksen klinikalle soittamisesta ja mahdollisten olkien varaamisesta/ostamisesta, jos niitä vielä olisi samalta luovuttajalta jäljellä. Tähän en ole saanut vielä lupaa. Ehkä ihan hyvä niin. Koska me ei oikeasti tiedetä, mitä me halutaan.

Onneksi minulla on Pirkko, järjen ääni. Hän pitää minut maan pinnalla - ainakin toistaiseksi. :D

2-vuotias Penu!

Niinhän siinä kävi, että meidänkin vauva kasvoi ja muuttui hetkessä pieneksi puhuvaksi lapseksi, joka juoksee jo melko kovaa ja rakastaa pomppimista. Penu täytti reilu kuukausi sitten kaksi vuotta. Ihan käsittämätöntä! Voiko meillä oikeasti olla jo kaksivuotias lapsi?

Juhlia vietettiin useammassa osassa, ja viimeisissä pirskeissä oli äideiltä vähän jo veto pois. Tästä taas viisastuneena yritämme seuraavat juhlat järjestää maksimissaan kahdessa erässä. :D Penu oli innoissaan omista syntymäpäivistään ja lahjoista, joita hän sai. Viime aikoina olemme antaneet hänelle myös hieman sokerisia herkkuja, joten juhlapöydän pullat, keksit ja mehu olivat myös suuria suosikkeja. Leluilla leikittiin pitkään syntymäpäiväjuhlia ja käytiin tapahtumia läpi ja edelleen niistä välillä puhutaan. On siis ollut mieleenpainuva kokemus! 

Kaksivuotias Penumme...

...on (tietenkin) kaunis, ihana ja suloinen. <3

...on melko pienikokoinen, mutta pian pääsemme pois vauvojen vaateosastoilta ja voimme siirtyä lastenvaateosastolle.  

... puhuu jo pitkiäkin lauseita ja osaa kertoa pieniä tarinoita. Sijamuodot alkavat pikkuhiljaa osua kohdilleen. On ihanaa seurata, kuinka kieli kehittyy päivä päivältä paremmaksi. Muutama äänne on vielä hukassa ja vokaalit tai konsonantit saattavat vaihtaa paikkaa, joten muiden saattaa olla vielä vaikea ymmärtää puhetta, mutta me äidit olemme ratkaisseet koodikielen salat ja päässeet sisälle Penun maailmaan.

...tykkää Ryhmä Hausta. Ne on IN. Isolla I:llä. Toinen suosikki on Muumit. 

...rakastaa uimista ja suihkussa käymistä. Muutenkin vesileikit ja vedellä läträäminen on huisin hauskaa.

...leikkii mieluiten lääkäriä, saunomista ja uimahallissa käymistä.

...käy kerran viikossa muskarissa ja tanssitunnilla ja tykkää selvästi molemmista.

...tykkää autoista ja autoilla ajamisesta. 

... menisi varmaan joka päivä HopLopiin, jos vain pääsisi. Ja siellä parasta on trampoliinilla hyppiminen.

...käy potalla todella hienosti ja osaa huutaa, kun pitää tulla pyyhkimään. Kotoa poistuessamme käytämme vielä vaippoja varmuuden vuoksi, mutta todella hienosti neiti osaa ilmoittaa hädästään. 

...nukkuu yleensä yhdet päiväunet noin klo 13.30-15, mutta useina päivinä unet ovat jääneet kokonaan väliin. Jos aamulla nukuttaa pitkään, on typyä turha yrittää nukuttaa päivällä. 

...syö hyvin, mutta ei oikein uskalla maistaa uusia asioita. Kerran taannoin teimme Pirkon kanssa lettuja kermavaahdolla ja hillolla ja ajattelimme, että annamme Penullekin välipalaksi, mutta eihän hän suostunut edes maistamaan herkkuja, vaikka kuinka yritimme selittää, että se on hyvää. Penu huusi naama punaisena ja karjui, ettei halua maistaa. Se siitä. Äidit söivät letut. Mutta vanhat ruuat ja lähes kaikki, mikä sisältää rapuja, uppoaa hyvin.