sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Joulu ja loppuvuosi

Joulu oli ja meni. Tämä vuosi todisti itselleni sen, minkä olen aina jo tiennyt, (mutta lapsen myötä erehdyin kuvittelemaan jotain muuta): minä en ole jouluihminen. Kaikista parasta joulussa olikin se, että olimme jouluaaton Pirkon ja Penun kanssa kolmestaan kotona. Söimme, kävimme ulkona, avasimme lahjoja. Päivä oli melkein kuin mikä tahansa vapaapäivä, ja se oli kivaa! Illalla korkkasimme punaviinipullon pitkästä pitkästä aikaa ja kaivoimme kaappien kätköistä Trivialin (yhden niistä kymmenistä, joita aikoinaan pelasimme ahkerasti) ja pelasimme viinin ja herkkujen kera kynttilänvalossa yhden kierroksen. Se oli ehdottomasti joulun paras hetki!

Joulupäivänä ja Tapaninpäivänä kävimme Pirkon vanhemmilla kylässä ja pyhien jälkeen ajelimme omien vanhempieni luokse myöhäiseen joulunviettoon. Tapaninpäivänä alkoi jouluruuat tulla jo korvista ulos ja menimmekin sushille. Ah! Joulun toiseksi paras hetki! :D Totesinkin tuolloin, että jos ensi jouluna olemme Suomessa, olemme pyhät aivan kolmistaan ja syömme sushia, fonduetä ja kaikkea muuta, mitä mieli tekee, mutta jouluruokia ei ole pakko laittaa.

Penun ensimmäiseen jouluun kuului joulukuusi, lahjoja (melko paljon, vaikkemme itse ostaneet yhtään mitään), yhteistä aikaa äitien kanssa, peuhaamista, ulkoilua ja pieni joulupiparin murunen, joka muuten näytti maistuvan oikein hyvin, sillä se mutusteltiin hartaasti viimeistä murua myöten. Muuten emme viitsineet tehdä Penulle mitään erityisiä jouluruokia, vaan hän sai omia herkkujaan: maustepihvejä, bataattikiekkoja ja keitettyjä herneitä. Ja hyvin maistui!

Lahjojen avaaminen oli melko jännää ja sitä tehtiinkin viitenä peräkkäisenä päivänä! Aatonaattona avasimme kotona isovanhemmilta tulleen ison paketin, josta löytyi vaaleanpunainen Minni-auto, joka tällä hetkellä toimii kävelytukena ja myöhemmin potkuautona. Päätimme avata paketin silloin, koska Penu oli juuri alkanut kävellä ympäri kotia keittiöntuoleihin nojaten. Ahtaassa kodissamme tuolit tietenkin törmäilivät seiniin ja huonekaluihin, joten ajattelimme, että auton kanssa olisi helpompi liikkua. Muista paketeista löytyi seuraavina päivinä muun muassa vaatteita, kirjoja, Brion mäyräkoiralelu, palikoilla täytettävä norsulelu ja Duploja.

Kaiken häsellyksen jälkeen on ollut ihana rauhoittua kotiin. Loppuvuosi meneekin rennoissa merkeissä kotosalla. Sushin rakastajana sain ylipuhuttua Pirkon taas sushille, mutta muutoin hengailemme kolmestaan omassa pihapiirissä. Käymme ehkä katsomassa kuuden aikoihin raketteja pihallamme, jos niitä ammutaan. Jos jaksamme Pirkon kanssa, valvomme puoleenyöhön, mutta jos emme, käymme ajoissa nukkumaan ja kuuntelemme pauketta peiton alta. Vuosi vaihtuu onneksi ilman sen suurempia juhlimisia.

Tämä vuosi on ollut ihana, ihmeellinen ja erilainen, sillä saimme elämäämme täydellisen pienen tytön, joka jaksaa ilahduttaa meitä joka päivä olemassaolollaan! Ensi vuonna meillä asustelee jo taapero ja joudumme heittämään hyvästit vauvavuodelle. Toivottavasti uusi vuosi tuo mukanaan ihania hetkiä, iloa ja uudenlaista arkea pienen taaperon kanssa. Kulunut vuosi on ollut vauvarikas tuttavapiirissämme ja blogimaailmassa, mutta siitä huolimatta toivon plussatuulia ensi vuodelle kaikille niille, jotka vielä joutuvat odottamaan omaa ihmettään! Ihanaa uutta vuotta kaikille!

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Alkuraskauden pahoinvointia

Täällä on kauhea alkuraskauden pahoinvointi päällä. Eikun siis, enhän mä ole raskaana! Mutta pahoinvointi on kyllä tullut takaisin. Tosi kiva. :/

Kuukautiseni palasivat 2-3 kuukautta sitten, ja siitä lähtien "alkuraskauden pahoinvointi" on tullut kuvioihin kaksi kertaa kuukaudessa: ovulaation aikaan ja kuukautisten aikaan. Ensin mainitulla päivän tai kahden mittaisena, jälkimmäisen kohdalla pahoinvointi saattaa kestää useampia päiviä. Jos eläisin heterosuhteessa, olisin tehnyt tähän mennessä jo läjän raskaustestejä. Ensimmäisellä pahoinvointikerralla veikkasin vatsatautia, toisella jotain syömääni asiaa, kunnes lopulta älysin yhdistää huonon olon kuukautiskiertoon. Nyt osaan järkyttävästä etovasta olosta jo ennustaa, että kuukautiset alkavat parin päivän päästä.

Tämäkin vaiva on siis kiva pieni lisä raskauden jälkeisiin kremppoihin. Ei riittänyt se, että kuukautiset palasivat (äh, miksi niin aikaisin?), vaan ne palasivat sitten oikein kunnon pahoinvoinnin kera. Jiiiihaaa. Toivottavasti nämä "oireet" helpottavat ajan kanssa. Pelkkä ajatuskin kauhistuttaa, jos pahoinvoinnista joutuu kärsimään koko loppuelämänsä kaksi kertaa kuukaudessa! Näissä merkeissä vietetään siis meidän joulua. Ei tee mieli kinkkua, ei tee mieli suklaata, ei tee mieli mitään muutakaan. Että sillä lailla. :D

Kaikesta huolimatta toivotan kaikille teille muutamille lukijoille ihanaa ja rentouttavaa joulunaikaa! :) Me rauhoitumme Pirkon ja Penun kanssa viettämään ensimmäistä perhejouluamme ihan kolmisin. Pieni varaslähtö otettiin jo eilen, kun Penu sai avata ensimmäisen lahjansa, mutta siitä ja muista joulujutuista lisää joulun jälkeen.

Iloista joulua kaikille!

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Iloa, katkeruutta ja hämmennystä

Lähestulkoon kaikki raskausuutiset ja synnytyskertomukset saavat minut nykyään herkistymään. Olen aina ollut liikkis, mutta nykyään minun on vaikea lukea mitään tarinoita lapsista, raskauksista tai synnytyksistä itkemättä! Heh. :D Voi olla, että hormoneilla on edelleen vaikutusta asiaan. Olen kuitenkin yllättynyt siitä, mitä kaikkea muuta raskausuutiset saavat liikutuksen lisäksi aikaan.
 
Saimme jokin aika sitten tietää, että eräs ystävämme odottaa toista lastaan. Ensimmäistä hän odotti samaan aikaan, kun me odotimme Penua. Uutinen ja sen kuuleminen herätti minussa kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita, jotka yllättivät itseni ja saivat jopa hieman hämilleen. Päällimmäisenä olin tietenkin todella iloinen heidän puolestaan ja tirautin (tietenkin) pari onnenkyyneltä. Tiedän, että he odottivat ensimmäistä lastaan tavallista pidempään, joten oli aivan ihana uutinen, että toinen oli tärpännyt niinkin pian.

Tiedän, että en halua enempää lapsia ja olen todella onnellinen Penusta, mutta uutisen kuultuani minulle tuli vähän haikea fiilis siitä, etten enää saa kokea raskautta. Okei, tässä vaiheessa ihmettelen itsekin, miksi ajattelen näin, koska raskausaika oli karmeaa enkä todellakaan haluaisi kokea sitä uudelleen! Aika kyllä kultaa muistot, sillä tällä hetkellä näen raskausajan melko seesteisenä ja jännittävänä aikana - onhan se todella ainutlaatuista, kun saa seurata vatsan kasvua ja odottaa uutta pientä ihmiselämää saapuvaksi. Onneksi blogistani löytyy muistutuksia siitä, millaista oma raskausaikani todella oli! :D En siis oikeasti todellakaan haluaisi olla uudestaan raskaana, joten olen hämmentynyt siitä, miten haikea olo toisen raskaudesta saattoi tulla.

Kaikista vähiten kuvittelin, että olisin kateellinen, tai ehkä ennemminkin katkera, toisten raskausuutisista, sillä meillähän on jo lapsi! Miksi ihmeessä minun täytyisi tuntea enää minkäänlaista katkeruutta tai kateutta? Eihän meidän enää tarvitse käydä läpi hedelmöityshoitoja! Miksi siis olisin enää kateellinen siitä, että toiset raskautuvat nopeasti, yksinkertaisesti ja vielä ilmaiseksi? Mutta kyllä, olen katkera ja olen kateellinen. Olen kateellinen lähinnä siitä, että "normaalit" ihmiset onnistuvat saamaan lapsia niin helposti. Olen katkera siitä, että en koskaan saa kokea itse sitä tunnetta, kun yhtäkkiä vain ajattelee, että hei, mä saatan olla raskaana, täytyypä käydä ostamassa raskaustesti. Ei, mä en koskaan saa yllättyä iloisesti, vaan me joudumme laskemaan päiviä ja stressaamaan ajoitusta ja laskemaan piinapäiviä, joiden olemassaoloa suuri osa ihmisistä ei edes tiedosta. Ja taas mä ajattelen, että miksi ihmeessä mä tunnen tällaista, koska meillä on jo lapsi! Ei meidänkään tarvitse enää laskea päiviä ja zoomailla erilaisia tikkuja ja testejä, josko ovulaatio olisi tulossa vai menossa.

Olen hämmentynyt siitä, mitä ajatuksia ja tunteita toisten ilouutiset voivat minussa saada aikaan. En olisi koskaan voinut uskoa ajattelevani näin! Siksi olen tällä hetkellä ennen kaikkea hämmentynyt. Olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että meillä on aivan täydellinen lapsi, jonka loppupeleissä saimme melko helposti. Olen myös aidosti iloinen muiden raskauksista ja heidän onnestaan. Mutta kaikesta huolimatta välillä tuntee katkeruutta ja kateutta. Kaipa se on ihan normaalia. Onneksi tämän kaiken tiedostaa itse, joten tälle hämmennykselle pystyy jopa nauramaan.

tiistai 19. joulukuuta 2017

Penu matkailee osa 2

Tässä muutamia huomioita, joita vauvan kanssa matkustaessa kannattaa miettiä.

Ruuat

Olimme etukäteen päättäneet, että otamme jokaiselle päivälle yhden puuron mukaan, jotta saa hyvän iltapalan ja nukkuminen ei olisi ainakaan nälän puolesta vaikeaa. Otimme mukaan Valion Onni 4 viljan puuroa, jota olemme kotona käyttäneet aina silloin tällöin, kun ei ehdi tai jaksa keittää puuroa. Nämä olivat siitä käteviä matkaa ajatellen, että ne ovat valmista sellaisenaan (laittaa vain lautaselle ja sekoittaa), vaikka painavatkin melko paljon. Onneksi oli vain viikon reissu, ettei tarvinnut pidemmäksi aikaa raahata puuroja.

Valmiita ruokasoseita otimme myös jokaiselle päivälle yhden (+ pari extraa) ja päätimme, että loput ostamme sieltä tai sormiruokailemme. Sormiruokailua tuli harrastettua lähinnä hotellin buffassa, joten lounaat ja päivälliset menivät oikeastaan soseilla. Onneksi olimme varanneet ruokaa mukaan, sillä paikallinen valikoima oli surkea. Siis todella surkea! Hedelmäsoseita löytyi jonkin verran ja niitä ostimmekin, vaikka näitäkin otimme kotoa mukaan jonkin verran, mutta ruokasoseita löysimme tasan kolmea erilaista sorttia. Kaikki haisivat hernekeitolle ja maistuivat aika järkyttävälle. Penukaan ei osannut arvostaa paikallisia pöperöitä kovin paljoa. Onneksi niitä ei tarvinnut montaa kertaa syödä.

Jos on todella kranttu vauva ruuan suhteen, suosittelen ottamaan ruokia Suomesta mukaan. Toki jos tietää, että valikoima kohteessa on hyvä, ei missään nimessä kannata ruokia raahata matkalaukussa, mutta näin ensikertalaisina olimme tyytyväisiä, että olimme pakanneet jokaiselle päivälle jotain mukaan.


Juomat

Rintamaidon lisäksi Penu joi reissun aikana pullovettä omasta pillipullostaan, joten juomien kanssa ei ollut hankaluuksia. Oli loistavaa, että ei tarvinnut miettiä mitään korvikehärdelliä matkan ajaksi (pakatako mukaan vai ei?), vaan matka mentiin imetyksellä. Luulisin, että imetys pelasti Penun myös saamaltani vatsataudilta, sillä pyrin imettämään häntä mahdollisimman paljon, jotta tauti ei tarttuisi häneen. Korvikkeita paikallisista liikkeistä löytyi kyllä melko paljon. En yhtään katsonut merkkejä tms., mutta määrällisesti hyllyssä notkui enemmän korvikkeita kuin kiinteitä ruokia. Niitä olisi siis saanut tarpeen vaatiessa paikan päältä, varsinkin jos merkillä ei olisi ollut niin väliä.


Vaipat

Vaippoja mietimme pitkään: ottaako mukaan vaiko ei? Päätimme, että otamme vaippoja kotoa mukaan muutamalle ensimmäiselle päivälle ja loput ostamme sieltä. Tämä jo sen takia, että koko viikon vaipat olisivat vieneet jumalattoman paljon tilaa matkalaukussa. Ja kyllähän niillä paikallisillakin vauvoilla jotain vaippoja on, joten eiköhän Penu pärjää niillä loppuviikon. Hyllyistä löytyi meille täysin vieraita vaippamerkkejä, joten summamutikassa valitsimme jotain pöllövaippoja kilojen mukaan. Vasta avattuamme paketin huomasimme, että paketissa luki koko 3 ja vaipat näyttivät todella pieniltä. Kotona käytämme siis Liberoja koossa 4. Reilun päivän sinnittelimme pienillä vaipoilla, kunnes minulta meni hermo ja päätimme käydä ostamassa kokoa isompia vaippoja. Onneksi paketit eivät maksaneet kuin jotain 6-7 euroa.

Paikalliset vaipat eivät olleet mitään järin erikoisia. Tuntui, että imuteho ei ole läheskään yhtä hyvä kuin Liberoissa ja muutenkin ne vaikuttivat melko hautovilta. Vaihdoimmekin vaippaa reilusti useammin kuin Suomessa. Onneksi olimme säästäneet Liberoita sen verran, että saimme jokaiseksi yöksi ja paluumatkapäiväksi hyvät vaipat käyttöön. Sopivan kokoiset sekundavaipat toimme Suomeen ja niitä käytämme, jos tiedämme, että vaippaa täytyy pitää vain hetken aikaa.


Rattaat ja kantoreppu

Rattaista mainitsinkin jo edellisessä postauksessa, että meillä oli Mutsy Nexot mukana, jotka olivat todella kätevät, vaikka mukulaisilla teillä välillä kaipasin omia Emmaljungia. Reissuun rattaat olivat kyllä todella kätevät. Kuomu on melko iso ja peitti auringolta. Päikkäreiden ajaksi viritimme vielä harson kuomun jatkeeksi. Selkänojan saa makuuasentoon, joten nukkuminen oli helppoa. Tavarakori on melko pieni, mutta saimme sen silti tungettua tavaraa täyteen ja työntöaisaan sai vielä hoitolaukun, vaikka se välillä olikin vähän tiellä.

Kantoreppu matkalla oli ihan loistojuttu! Meillä on käytössä Tulan free-to-grow, jossa Penu viihtyy oikein hyvin. Reppu oli todella kätevä etenkin lentokentillä, sillä Suomen päässä rattaita ei saanut viedä turvatarkastuksesta läpi, joten repun kanssa mentiin. Madeiran päässä rattaat olisi saanut viedä portille asti, mutta Penu veteli laukkuja jättäessä sikeitä repussa, joten päätimme luovuttaa myös rattaat ja mennä taasen pelkällä repulla. Myös lentokoneessa, bussissa ja taksissa reppu osoittautui todella käteväksi, sillä repussa Penu malttoi olla melko rauhallisesti eikä vängännyt joka suuntaan.


*************************************

Tulipa muuten vielä mieleen ihana seikka paikallisista: Pääsimme useasti rattaiden kanssa jonon ohi. Paikalliset olivat todella sydämellistä ja lapsirakasta väkeä, ja pienet lapset perheineen päästettiin esimerkiksi kaupassa suoraan tietylle kassalle. Olisipa mahtavaa, jos Suomessakin olisi kaupoissa muutamat kassat varattu lapsiperheille niin, että lapsiperheet pääsevät aina jonon kärkeen! Vaatimattomina suomalaisina emme aluksi tajunneet tarttua tilaisuuteen ja hävetti mennä kaikkien ohi, mutta olihan se aika helppoa ja kätevää, kun ei väsyneen matkalaisen kanssa tarvinnut jonottaa ja pelätä, että kohta alkaa väsyitku ja huuto. Kaikki pointsit siis madeiralaisille! :)

maanantai 18. joulukuuta 2017

Penu matkailee osa 1

Olemme olleet jo melkein pari viikkoa Suomessa, mutta blogin ääreen en ole ennättänyt. Vuorokaudet tuntuvat nykyään paljon lyhyemmiltä kuin aikaisemmin. :D Matka meni oikein kivasti ja lisäsi meidän itseluottamusta matkustamiseen vauvan kanssa. Se on mahdollista! Ja mukavaa! Tuli heti kauhea matkakuume ja aloin haaveilla erilaisista reissuista. Harmi, että tällä kotihoidontuella ei kovin pitkälle pötkitä ainakaan useasti vuodessa. Mutta palataanpas hieman taaksepäin ja vilkaistaan Penun ensimmäiseen ulkomaanmatkaan.

Menolento kesti reilut 5,5 tuntia ja jännitin todella paljon etukäteen, miten matka menee, sillä Penu ei ole nukkunut sylissä sitten helmikuun. Lentomme lähti puoliltapäivin, joten takana olivat onneksi hyvät yöunet. Päikkärit jäivät valitettavasti nukkumatta, joten jännittyneinä astelimme koneeseen. Ja siellähän riitti ihmeteltävää! Paljon ihmisiä, penkkejä, ikkuna ja verho, hätäpoistumisohjeet, ruokapöytä - tutkittavaa riitti. Penu yllätti meidät äidit olemalla todella kiltisti. Pieni itku tuli ennen nukahtamista, mutta sekään ei kauaa kestänyt. Minulla oli kentällä ja koneessa Tula free-to-grow mukana, joten reppuun oli suhteellisen helppo nukahtaa. Säädöt kun laittoi löysälle, onnistui repun pitäminen koneessa ainakin sen verran, että omat kädet saivat vähän levätä. Loppujen lopuksi Penu nukkui kahdet noin tunnin päikkärit sylissä. Muuten lento meni ihmetellessä, syödessä, keikistellessä takana istuville matkustajille (jotka muuten olivat ihanan lapsiystävällisiä ja jaksoivat viihdyttää Penaa pitkän aikaa) ja kävellessä keskikäytävällä.

Olimme bookanneet hyvän hotellin, jossa voisimme viettää aikaa, mikäli vauva sitä vaatisi tai vettä tulisi kaatamalla koko viikon. Tämä oli hyvä valinta, sillä hotellilla riitti tekemistä ja katseltavaa niinä hetkinä, kun siellä olimme. Erityisesti loppuviikosta hyvä hotelli osoittautui nappivalinnaksi, sillä sairastuin itse vatsatautiin ja makasin reilun vuorokauden sängyssä eikä mikään pysynyt sisällä. Niinpä Pirkko sai leikkiä yksinhuoltajaa ja seikkaili Penun kanssa hotellilla.

Madeira yllätti meidät kauneudellaan ja tykästyin saareen kovasti. Madeiralla en ollut koskaan käynyt, mutta muutamilla Kanariansaarilla on tullut vierailtua enkä ole mikään Kanaria-fani, koska siellä on liikaa suomalaisia ja ryyppääviä turisteja. Tai no, riippuu toki paikasta, mutta tällainen kuva minulla on. Madeira taasen on eläkeläisten paratiisi. :D Yhtään öykkäävää turistia en nähnyt, vaan kaikki olivat eläkepäiviään rennosti viettäviä vanhuksia. Sopi meille, sillä ketkä jaksaisivatkaan ihastella enemmän meidän vauvaa kuin vanhukset?! :D

Penu sai koko reissun aikana todella paljon huomiota kaikilta ihmisiltä! Paikalliset olivat todella lapsiystävällisiä ja huomioivat vauvan joka käänteessä. Tarjoilijat tulivat aina juttelemaan Penulle ja silittelemään poskia tai sitten he vain vilkuttelivat kauempaa. Monet eläkeläismummot (etenkin Briteistä) tulivat ihastelemaan Penun suuria kauniita silmiä ja kehuivat, kuinka goooorgeous hän on! Me äidit tietenkin hymyilimme ja myhäilimme mukana, kuinka ihana vauva meillä onkaan! :) Erinäiset huomionosoitukset tekivät hyvää meidän vierastavalle nappulalle. Nykyäänkin vierastusta ilmenee, mutta ei ollenkaan enää niin pahasti.

Ensimmäisinä päivinä kävelimme aina aamupäivästä jonnekin ja nautimme auringosta ja valosta. Iltapäivisin alkoi usein sadella, jolloin palasimme hotellille. Matkarattaamme (Mutsy Nexo) osoittautuivat hyväksi hankinnaksi. Olimme niihin todella tyytyväisiä ja saimme lastattua rattaat aina täyteen tavaraa, kun lähdimme taivaltamaan. Huono puoli Madeiralla olivat kapeat ja hieman huonot kävelytiet, joten monesti rattaita työntäessä tuntui, kuin olisi mennyt perunapellossa. Rattaita oli myös huomattavasti hankalampi nostaa erilaisten kynnysten yli kuin Emmaljungia. Noh, ehkä ne sen takia ovatkin matkarattaat. Reissun aikana Penu nukkui kaikki päiväunet rattaissa. Kun olimme liikkeellä, nukkui hän usein vain yhden syklin (noin 35-45 min), mikä on tavallista myös täällä kotona. Siitä johtuen pyrimme nukuttamaan toiset päikkärit aina hotellilla, jossa saimme rattaat parvekkeelle tai sisälle huoneeseen. Näin Penu veteli noin 1,5-2,5 tuntia, ja äiditkin saivat levätä samalla.

Iltaisin laitoimme Penun muutaman kerran rattaisiin nukkumaan iltaunille (onnistui kaksi kertaa), jolloin pääsimme rauhassa kahdestaan syömään. Muina iltoina yritimme venyttää rytmiä sen verran pitkäksi, että Penu pysyi juuri illallisen ajan hereillä ja sai syödä yhdessä meidän kanssa. Illallisen jälkeen menimme usein nukkumaan melkein koko konkkaronkka. Yöunet Penu nukkui pinniksessä pääsääntöisesti todella hyvin. Reissussa hän taisi tottua siihen, että saa nukkua äitien kanssa samassa huoneessa, joten kotona onkin ollut taas hieman levottomampaa yöunien kanssa.

Palatessa meillä oli iltalento ja laskeuduimme Helsinkiin vasta puolenyön jälkeen. Pelkäsin taas etukäteen, osaisiko Penu nukahtaa yöunille koneessa, mutta hän yllätti jälleen kaikki ja lento meni kuin unelma! Penu nukahti ilman minkäänlaisia itkuja ja nukkui lähes neljä tuntia ja heräsi vähän ennen kuin laskeuduimme Helsinki-Vantaalle. Kotona uni ei meinannut ihan heti tulla, kun olimme täällä keskellä yötä, mutta kun untenmaille päästiin, nukkui Penu sikeämmin ja pidempään kuin koskaan.

Kaiken kaikkiaan matka meni siis loistavasti ja saimme kaikki rentouduttua ja nautittua valosta. Kirjoitan seuraavaan postaukseen vielä muutamista käytännön asioista, mitä vauvan kanssa matkustaessa huomasimme.