sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Prinsessoja ja pitsiunelmia?

Ostimme Pirkon kanssa oman asunnon vajaa vuosi sitten ja pääsimme muuttamaan uuteen kotiimme viime keväänä. Emme ole suuria sisustajia, mutta jonkinlainen maku meillä on ja pidämme onneksi samanlaisista asioista. Seinät ovat saaneet väriä lähinnä erilaisista harmaan sävyistä. Huonekaluissa olemme tykästyneet yksinkertaisiin muotoihin ja valkoiseen, mustaan ja harmaaseen väriin. Kevään ja kesän aikana saimmekin sisutettua kotiamme meidän mittapuullamme aika kivasti. Panostimme kerralla uusiin huonekaluihin melkoisen summan, kun ajattelimme, että ne kestävät varmasti useita (kymmeniä) vuosia.

Työhuone ja makuuhuone jäivät äkillisessä sisustuspuuskassa kuitenkin vähän kesken. Näin jälkikäteen ajateltuna oli onni, ettemme ehtineet toteuttaa kaikkia niitä suunnitelmia, joita meillä alussa oli. Mikäli Pena-suunnitelmat toteutuvat, voimme pienellä muokkauksella saada työhuoneestamme Penalle sopivan huoneen. Tässä Pena-projektissa olen ollut vähän huolissani siitä, miten saisimme lapselle tilaa tähän huusholliin. Täytyykö meillä olla viimeisen päälle sisustettu lastenhuone? Täytyykö lastenhuoneen seinät tapetoida pinkillä kuviotapetilla? Saako lastenhuoneen seinät olla harmaat? Entä jos ei tykkää mistään lällyistä lapsijutuista?

Katselin taannoin kuvia erilaisista lastenhuoneista ja hämmästyin, kuinka paljon siellä oli omaa silmää miellyttäviä toteutuksia. Olin kuvitellut, että kaikki lastenhuoneet ovat täynnä pitsiä, pellavaa, prinsessakuvioita ja vaaleanpunaisia hepeneitä. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan mukana oli jonkin verran harmaita seiniä (onneksi!) ja graafisia kuvioita. Tämä onneksi rauhoitti mieltäni siinä määrin, että päätin olla tekemättä sisustuksesta sen suurempaa kriisiä. Toki kuvista löytyi myös sisustusratkaisuja, joissa haikara näytti oksentaneen keskelle huonetta ja maalaisromantiikka suorastaan pursusi ovista ja ikkunoista.

Mahdan olla todella outo, kun kaikki lällyt lapsijutut saavat lähinnä oksennusrefleksit toimimaan. Joskus kun on joutunut etsimään kavereille/tuttaville onnittelukortteja tulevasta perheenlisäyksestä, tuntuu siltä, että hyllyt notkuvat vaaleanpunaisia prinsessakortteja erilaisine runoineen ja krumeluureineen. Oikein etsimällä saa etsiä mahdollisimman pitsitöntä ja värssytöntä korttia! Onneksi sellaisiakin on aina löytynyt.

Tämä lällyinhotus ei koske vain sisustusta ja kortteja, vaan olen huomannut, että myös tietyt sanat saavat välillä verenpaineeni kohoamaan. En voi sietää sitä, että pieniä lapsia nimitetään aina prinsseiksi ja prinsessoiksi. Jopa sana vauva on minulle aavistuksen liian lälly, enkä siitä johtuen usein käytäkään sitä. En myöskään osaa käyttää luonnollisesti sanoja nyytti, käärö, masuasukki jne. Olenkin siis päätynyt käyttämään sanaa perheenlisäys. Se on mielestäni tarpeeksi neutraali. En tiedä, johtuuko tämä tiettyjen sanojen aiheuttama inhotusreaktio siitä, etten ole koskaan ollut paljon lasten kanssa tekemisissä. Mahtaako sitä itse muuttua lässyttäjäksi siinä vaiheessa, jos Pena tulee?

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Fiiliksiä

Nyt alkaa tämä kierto olla lopuillaan, ja alan pikkuhiljaa ihmetellä, missä ovulaatio oikein viipyy vai hujahtikohan se jossain vaiheessa silmieni ohi. Tikuttelin ahkerasti halpisliuskoilla noin kahden viikon ajan aina työpäivän jälkeen. Kellonaika saattoi vähän vaihdella työpäivän pituudesta riippuen. Seuraavalla kerralla kyllä testaan aamuisin - sen verran hankalaa oli välillä testauksen aikataulutus. Selkeitä tummia viivoja ei liuskoihin kuitenkaan koskaan ilmestynyt. Haaleita kyllä senkin edestä. Voiko olla, etten tässä kierrossa ovuloinut ollenkaan? Testasinko jotenkin väärin? Eivätkö testit toimineet? Missasinko ovulaation kokonaan?

Kysymyksiä pyöri(i) mielessäni vaikka kuinka paljon. Naamani kuitenkin kertoi ovulaatiosta aika lailla oikeaan aikaan ja kuvittelin, että se olisi näkynyt myös liuskoissa, mutta ei. Olen ehtinyt luoda itselleni ties minkälaiset diagnoosit ja olen tainnut vaimollekin heittää parit itkuraivarit (koska tietenkin viivattomuus oli vaimon vika! :D) siitä, että sen siippa on täysin hedelmätön eikä varmasti koskaan tule saamaan Penaa.

No, näistä fiiliksistä on nyt jo noustu ylöspäin. Yritän olla murehtimatta liikoja, mutta suhtautua kuitenkin realistisesti koko prosessiin. Helppoa ei varmasti tule olemaan, mutta eipä tuo ylimääräinen stressaus auta yhtään sen enempää. Onneksi on vaimo, joka pitää mut maan pinnalla!

Viime aikoina olen myös miettinyt, onko mahdollista, että mielialanvaihteluita tulee jo siinä vaiheessa, kun suunnittelee lasta? :D Olemme vaimon kanssa saaneet jo monet naurut, kun mun mielialat menee ylä- ja alamäkeä. Toisenlaiset äidit -jakso oli jo ihan omaa luokkaansa, kun mä vollotin puolet jaksosta ja vaimo nauroi vieressä, että hän tulee olemaan niin kusessa siinä vaiheessa, jos mä joskus olen raskaana, kun mä nyt jo olen tällainen!

lauantai 12. syyskuuta 2015

Sosiaalinen tyhjiö

Tänään kävimme vaimon ja parin kaverin kanssa brunssilla. Nyt kun töissä alkaa taas olla aika kiire, tuntuu siltä, ettei ystäviä ehdi nähdä enää ollenkaan. Viimeiset pari viikkoa onkin mennyt sosiaalisessa tyhjiössä. Lähinnä olemme vaimon kanssa illat maanneet sohvalla ja keränneet voimia seuraavaan työpäivään. Välillä sitä miettii, miten ihmeessä sitä koskaan jaksaisi tässä sivussa hoitaa vielä lasta, hakea sitä päiväkodista ja kuljettaa harrastuksiin yms., kun tuntuu ettei aina aikaa riitä edes itselle. Luulen kuitenkin, että lapsen myötä arki muuttuisi niin totaalisesti, että kaikki lapseen liittyvät asiat hoituisivat täysin luonnollisesti. Ehkäpä tällaisesta ei vielä kannata ottaa stressiä.

Brunssin kaltaiset irtiotot ovat mukavia, kun saa kaikki (tai ainakin lähes kaikki) ajatukset pois Pentti-Sakarista ja meidän projektista. Tuntuu siltä, että viime aikoina emme vaimon kanssa ole oikein muusta puhuneetkaan kuin Penasta. Lähes päivittäin tulee tilanteita, kun toinen meistä tokaisee "toivottavasti meidän Penasta ei tulisi tuollaista" tai "tulisipa meidän Penasta yhtä söpö", joten projekti on läsnä oikeastaan kaikkialla, missä liikumme. Nykyään ei asiaa edes tule kauheasti ajateltua, kun kommentoi jonkun toisen lapsia ja heidän tekemisiään. Tämän takia vähän pelkäänkin, että yhtenä kauniina päivänä, kun olemme jossain kaveriporukalla, lipsauttaa toinen meistä jonkinlaisen Penaan liittyvän kommentin. Vaikka brunssilla oli ihana käydä ja jutella kavereiden kanssa kaikista muista asioista, joutui itse koko ajan vähän pinnistelemään, ettei vahingossa sano jotain ohi suun.

Viime aikoina mulle on välillä tullut myös sellainen fiilis, että tämä Pena-projekti loistaa meistä jo kilometrien päähän. On vähän samanlainen olo kuin silloin, kun olimme jo yhdessä emmekä olleet kertoneet asiasta vielä kenellekään, ja kuitenkin kaikki kaverimme olivat tienneet asiasta jo pitkän aikaa. Ja me kun kuvittelimme, että kukaan ei huomaa mitään. :) Mä luulen, että mun otsassa kimaltelee isoilla kirjaimilla sana VAUVA, mutta kukaan ei vaan kehtaa sanoa siitä mulle mitään.

Emme ole koskaan olleet Pirkon kanssa lapsivastaisia, mutta ennen kuin me keksimme aloittaa tämän Pena-projektin, emme oikeastaan puhuneet lapsista mitään. Saatoimme joskus kommentoida toisillemme (tai kavereillemme) huonosti käyttäytyvistä lapsista, jos heitä sattui pyörimään lähistöllä. Mietimme välillä, eikö tuonkaan muksun vanhemmat ole kasvattaneet lastaan yhtään paremmin. (Näin lapsettomanahan on tietenkin todella hyvä arvostella toisten kasvatusmetodeja! :D) Viime aikoina olemme Pirkon kanssa kuitenkin muuttuneet selvästi (ainakin omasta mielestäni). Huomioimme ympärillämme olevat lapset aivan eri tavalla. Nykyään jos kuulemme jonkun lapsen huutavan täyttä kurkkua, katsomme vain toisiamme kauhistunut ilme kasvoilla ja tiedämme, mitä toinen ajattelee: tuo on myös meidän tulevaisuuttamme, jos Pena joku päivä päättää tulla maailmaan. Luulen siis, että tämä hienoinen muutos käyttäytymisessämme saattaa olla sen verran läpinäkyvää, että parhaat ystävämme ovat jo täysin perillä vauvahaaveistamme.

Välillä on siis todella haastavaa yrittää olla "normaalisti", ikään kuin mikään ei olisi muuttunut. Olenkin miettinyt, johtuuko sosiaalinen tyhjiömme oikeasti vain kiireistä vai siitä, että tiedostamatta yritämme välttää kaveriporukoita, jotta emme paljastaisi salaisuuttamme. Onneksi ensi viikollekin on jo sovittu ohjelmaa ystävien kanssa, joten ehkä mun ei tarvitse huolestua siitä, että hautaudumme täysin töiden alle tai sohvannurkkaan.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Ovulaatio, missä olet?

Nyt olen aloittanut elämäni ensimmäistä kertaa ovulaation etsimisen. En ole aikaisemmin oikein tullut edes ajatelleeksi ovulaation ajankohtaa. Viime aikoina olen lähinnä ajatellut, että ne muutamat inhottavat naamaan tasaisin väliajoin ilmestyvät näppylät ovat todennäköisesti merkki ovulaatiosta, sillä ajallisesti ne saattaisivat osua samaan kohtaan. Elämäni ensimmäistä kertaa odotan ehkä jopa puolittain innoissani, missä vaiheessa leukaan puskee se kamalaakin kamalampi Kilimanjaro, jota lähes kuukausittain on yrittänyt peitellä jos jonkinlaisella tökötillä. Näin jälkikäteen harmittaa, ettei tuota ajankohtaa ole koskaan ajatellut sen tarkemmin.

Olen tietenkin aloittanut varmuuden vuoksi myös liuskoilla testaamisen, sillä luulen, että tuo finnien puhkeaminen ei ehkä ole se kaikista luotettavin keino paikallistaa ovulaatio. Oma kiertoni on ollut viime vuosien ajan melko pitkä. Nyt se on vakiintunut suurin piirtein 33-35 päivään, mutta välillä on ollut myös 28 päivän ja joskus jopa yli 40 päivän kiertoja. Aloitin testaamisen 10. päivän kohdalla, mikä ehkä saattaa olla hätävarjelun liioittelua, mutta ajattelin, että pelataan tämä ensimmäinen nyt kunnolla varman päälle, jos kierto jostain ihmeellisestä syystä olisikin tällä kertaa todella lyhyt. Nyt on menossa kp 14, eli neljän päivän ajan olen harjoitellut liuskojen käyttöä. Eihän sieltä tietenkään ole mitään vielä tullut, kun naamakin näyttää tällä hetkellä suhteellisen hyvältä. Luulisin, että muutamat päivät saa vielä odotella ihan rauhassa.

Hieman ongelmalliseksi on tullut se, mihin kellonaikaan testaus kannattaisi suorittaa. Ohjeissa luki mielellään klo 10-20, joten itselleni paras ajankohta, eli aamu, karsiutui töiden takia pois. Olenkin tehnyt testin nyt aina töiden jälkeen noin klo 14-16. Mietin tosin, että tämä on ehkä hiukan ongelmallinen ajankohta siinä vaiheessa, kun pitäisi soitella klinikalle ja varata aikoja. Ehkäpä aamu olisi sittenkin parempi? 

Tällä hetkellä on joka tapauksessa hyvä mieli. On mukavaa, kun pääsee "oikeasti tekemään" jotain tämän projektin eteen. Varovasti olen taas vaimolta kysellyt (eli siis noin 18 kertaa päivässä), josko voisimme mennä jo tämän vuoden puolella edes ensikäynnille ja psykologille. Saapi nähdä, miten tilanne tästä kehittyy, mutta pieni mahdollisuus on, että projekti aikaistuu vielä tämän vuoden puolelle!