maanantai 30. tammikuuta 2017

Rv 40+0 ja laskettu aika

Tänään se sitten on: laskettu aika! Kuten arvata saattaa, täällä ollaan edelleen yhdessä koossa, eli Pena meinaa väkisinkin jatkaa vuokrasopimustaan vielä jonkin aikaa. Kaikenlaisia häätötoimenpiteitä on kokeiltu, mutta eipä noista ole hyötyä ollut synnytyksen kannalta. Sen tosin huomasimme, että Pena selvästi tykkää saunomisesta. Eli se siitä yrityksestä! :D

Perjantaina siivosin koko kämpän, kävimme kävelyllä ja saunoimme tosiaan illalla, minkä jälkeen olin itse aivan poikki (Pena ei) ja mentiinkin nukkumaan jo yhdeksän jälkeen. Lauantaina lähdimme kuluttamaan aikaa messukeskukseen. Päätin ottaa reissun urheilun kannalta, koska ulkona on sellaiset mummonkaatokelit, etten siellä uskalla kauheasti kävellä. Käveltyä tuli jonkin verran ja ajatuksia sai onneksi vähän pois synnytyksestä ja Penasta, mutta eipä tuostakaan reissusta kostunut kuin yhden kipeän supistuksen verran.

Lauantaina illalla toiveeni hieman heräsivät ja sanoinkin ääneen Pirkolle, että mahtaakohan tänä yönä tulla lähtö. Illalla alkoi supistella aika kipeästi ja sitä kesti melko kauan. Olo oli muutenkin todella omituinen, joten väkisinkin tuli ajatelleeksi, josko synnytys olisi ollut lähellä. Noh, ei ollut. Kun olo hieman helpotti, olin kuolemanväsynyt, kaaduin sänkyyn ja nukahdin saman tien. Yöllä ei supistuksista ollut tietoakaan.

Eilen olinkin todella väsynyt koko päivän enkä jaksanut tehdä mitään. Mahtoivatko perjantain ja lauantain rankat ohjelmat viedä voimat täysin vai olisiko tuo ollut jotain synnytystä ennakoivaa väsymystä? Paha sanoa, mutta yhtenä kappaleena täällä edelleen ollaan.

Alan olla jo sataprosenttisen varma siitä, että Pena tulee vasta helmikuussa, sillä ei tätä tammikuuta enää kauheasti ole jäljellä! Tästä eteenpäin mitataan kärsivällisyyttä oikein urakalla, mutta eipä tässä auta kuin odottaa. Tule jo, Pena!

torstai 26. tammikuuta 2017

Rv 39+3 ja mietteitä raskaudesta

Tässä raskauden loppumetreillä on hyvin aikaa pohdiskella kaikenlaisia asioita, kun ei kauheasti muutakaan tekemistä ole. Olen jo useasti miettinyt, mitä asioita raskaudesta tulen kaipaamaan (vai tulenko kaipaamaan mitään) ja mitä asioita taas ei tule ikävä. Mitä asioita on jäänyt raskaudesta mieleen? Tässäpä mietteitä teillekin luettavaksi.

Aivan ensimmäisiltä raskausviikoilta on jäänyt mieleen lähinnä rintojen kasvu. Se tapahtui todella nopeasti ja jouduin hankkimaan isompia liivejä jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Kesän aikana rintsikkakokoa suurennettiinkin sitten muutamaan otteeseen ja joskus marraskuun lopulla tai joulukuun alussa siirryin kokonaan imetysliiveihin, kun kaikki muut rintsikat tuntuivat jo ikäviltä. Saa nähdä, mikä tulee olemaan lopullinen kuppikoko, eli joudunko päivittämään koko rintsikka-arsenaalini uusiksi, vai vieläkö joihinkin vanhoihin mahtuu.

Kesä meni väsymyksen ja huonovointisuuden kourissa. Olin yllättynyt siitä, kuinka lämpimät kelit vaikuttivat tuskaisilta jo alkuraskaudessa. Jotenkin olin ajatellut, että lämmin sää olisi tukalaa vasta loppuraskaudesta, mutta ei. Toisin kävi. Onneksi kesä oli melko viileä. Alkukesästä minua vaivasi viikkokausia jatkunut etova olo eikä mitään ruokaa tehnyt mieli. Oksentelu alkoi joskus puolivälissä kesälomaa (muistaakseni) ja sitä kesti aina syyskuun alkuun eli noin raskauden puoliväliin asti.

Vähän ennen raskauden puoliväliä sain seurakseni jäätävän iskias-kivun, joka paheni viikko viikolta. Luulisin, että tätä kesti jostain viikolta 16 noin viikolle 30 asti. Muutaman kerran kävin osteopaatilla, mistä oli onneksi apua, ja sen jälkeen kivut alkoivatkin hellittää. Olin odottanut sitä paljon puhuttua hehkeää keskiraskautta alun pahoinvoinnin jälkeen, mutta keskiraskaus meni lähinnä selkäkivuista kärsiessä ja kaikki liikkuminen loppui kuin seinään. Hyvä, että selvisin jotenkin töihin, töissä ja sieltä kotiin. Kotona ei sitten pystynytkään enää tekemään mitään, vaan aika meni sohvalla maatessa.

Samoihin aikoihin, kun iskias-kivut hellittivät, tuli kuvioihin mukaan pyörryttävä olo, jonka takia jäin sairaslomalle loppuraskauden ajaksi. Huippausta kesti useamman viikon. Alkuun se oli todella raivostuttavaa, kun pystyssä ollessa tuntui, että koko huone pyörii, eikä yksin oikein uskaltanut lähteä mihinkään. Onneksi olotilaan tottui melko nopeasti, vaikkei se kovi miellyttävää ollutkaan. Huimaus onneksi helpotti vuoden loppuun mennessä, joten kuukauden päivät tuli siitäkin kärsittyä enemmän tai vähemmän.

Turvotusta minulla on ollut jo pitkän aikaa, ja esimerkiksi sormuksia en ole pitänyt enää aikapäiviin sormessa. Vähän ennen joulua turvotus pääsi kuitenkin aivan uusiin sfääreihin ja nilkat ja kauniit sääreni (kyllä, pidän sääristäni) tuntuivat kadonneen taivaan tuuliin. Noh, tämä olotila ei ole helpottanut, vaan jatkuu varmasti synnytykseen asti.

Viimeisen parin viikon aikana olen alkanut kärsiä hikoilevista jaloista, mikä on todella raivostuttavaa!! Jalat hikoavat koko ajan, oli jalassa sitten sukat tai ei. Koko ajan on sellainen kylmä hiki, mikä ei tunnu helpottavan, vaikka mitä tahansa tekisi. Jalkoja pesen muutamia kertoja päivässä ja sen jälkeen on ihan hyvä fiilis noin 5 minuuttia, kunnes hikoilu alkaa taas uudelleen. Tilanne on sama päivisin ja öisin. Tämä on todella ärsyttävää ja toivon, että sekin helpottaisi synnytyksen jälkeen.

Kaikki edellä listatut asiat kuuluvat kategoriaan mitä en tule kaipaamaan raskausajalta. Tuntuu siltä, että koko ajan on ollut jonkinlaista kremppaa, mikä on hankaloittanut oloa enkä ole ihan täysillä pystynyt nauttimaan raskaana olosta.

Mitä sitten tulen kaipaamaan raskaudesta? Hmm... tätä olikin sitten vähän hankalampi miettiä. :D Kauheasti ei ole asioita, joita tulee ikävä, mutta tässä nyt muutama:
a) se, ettei ole kuukautisia (Wuhuu! Tästä olen nauttinut!)
b) Penan potkut ja möngerrys (Okei, täytyy myöntää, että onhan se aina kiva tuntea liikkeitä vatsassa.)
c) se, että on melko hyvällä omallatunnolla voinut passuuttaa Pirkkoa ja pyytää siltä jalkahierontoja. :D

Juu, siinäpä se. Muuta en tällä hetkellä keksi! Nyt ajatukset ovat lähinnä synnytyksessä ja siinä, milloin Pena mahtaa tulla maailmaan. Pikkuhiljaa alan muuttua kärsimättömämmäksi ja vauvakuumekin tuntuu kasvavan, kun odottaa, että saisi jo oman pienen tänne kotiin ja voisi alkaa harjoitella aivan uudenlaista elämää. Vaikka raskausaika ei ole ollut mitään kovin hehkeää ja aina on ollut jotain vaivaa, on se varmasti ollut kaiken sen arvoista, mitä tästä seuraa. Toivotaan niin.

tiistai 24. tammikuuta 2017

Rv 39+1 ja voihan väsymys!

Muutamana päivänä on nyt tuntunut siltä, että mikään unimäärä ei riitä. Koko ajan väsyttää ja on aivan vetämätön olo. Viikonloppuna nukuin yhden yön melkein kellon ympäri (yöheräyksillä tietenkin) ja viime yönä kävi melkein sama juttu. Kuukahdin eilen jo alkuillasta - taisi olla kauppareissumme Prismaan jo liian rankka minulle. :D Aamulla valvoin jokusen tunnin, kun Pirkko lähti töihin, mutta sen jälkeen laskettelin menemään vielä tunnin, pari. Ja edelleen väsyttää!

Jostain olen lukenut, että suuri unentarve viittaisi alkavaan synnytykseen. Tosin olen lukenut myös, että ennen synnytystä unentarve vähenee ja tuntee itsensä todella reippaaksi. Eli paha tässä nyt on sanoa, onko mitään tapahtumassa lähipäivinä. Tuskinpa. Mielelläni kyllä vaihtaisin nyt edes siihen touhukkaaseen vaiheeseen, jos ei Pena vielä ole tulossa.

Olen ihan yllättynyt siitä, kuinka hyvin olen saanut nukuttua viime aikoina. Välillä toki herään joskus kolmen kieppeillä, kun uni loppuu, ja valvon useita tunteja, mutta jo noin viikon verran olen herännyt ainoastaan, kun vaihdan asentoa. Vessassa käynnit lopettavat unet yleensä kokonaan, joten olen yrittänyt pidätellä öisin niin pitkälle kuin mahdollista, jotta nousemisen takia ei tarvitsisi kärvistellä valveilla. Aika hyvin on toiminut! Suurin piirtein viikko sitten laitoin sänkyyn ison pyyhkeen, jonka päällä nukun, lähinnä sen takia, että hikoilen nykyään niin valtavasti öisin. Jos nyt vedet sattuisivat menemään yöaikaan, suojaisi pyyhe vähän sänkyäkin. Luulen, että juuri tuo pyyhe on auttanut nukkumaan paremmin, kun lakanat eivät koko ajan tunnu aivan märiltä. Viime yönä otin kaverikseni vielä pienen pyyhkeen, jolla sitten yön aikana pyyhin välillä hikeä pois. Ihanaa. :/ Olen kuullut, että hikoilu vissiin pahenee synnytyksen jälkeen, mutta ei sitä kaiketi loputtomiin voi kestää. Ainakin toivon niin.

maanantai 23. tammikuuta 2017

Rv 39+0 ja vielä yhtenä kappaleena

Viikot vaan vierivät eteenpäin, ja laskettu aika on tasan viikon päästä! Mihin nämä kuukaudet oikein ovat kadonneet? Vastahan oli toukokuu ja plussasimme elämämme ensimmäistä kertaa! En voi ymmärtää tätä ajan juoksua. Pena menee ihan kohta jo kouluun! Tai no, tulisi ensin ulos tuolta mahasta. :)

Täällä ollaan siis edelleen vielä yhtenä kappaleena. Viikonloppu meni taas rennosti Pirkon kanssa kotosalla. Jälleen mietimme, mahtoiko tämä olla viimeinen viikonloppumme aivan kahdestaan vai onko meillä vielä jopa kolme kahdenkeskistä viikonloppua edessä. Tällä hetkellä maksaisin kyllä melkein mitä vain, jos saisimme tietää, minä päivänä Pena on tulossa, niin ei tarvitsisi odotella ja jännittää koko ajan. Edellisen postauksen jälkeen pienoinen kärsimättömyys on nostanut päätään. Välillä aika menee tosi lungisti eteenpäin, mutta silloin tällöin tulee turhautumisen puuskia, jolloin vain toivoisi, että jotain alkaisi tapahtua. Tällä hetkellä on onneksi tuo rennompi vaihe meneillään.

Supistuksia on tullut edelleen päivittäin, mutta ne ovat pysyneet aika maltillisissa lukemissa. Kertaakaan ei ole edes tullut sellainen fiilis, että kohta saattaisi alkaa tapahtua. Luulen, että Pena antaa odotuttaa itseään vielä jonkin aikaa. Viime kesänä ja syksynä veikkasin itse, että Pena syntyisi 24. päivä, joka on siis huomenna. Olen tällä hetkellä aika varma siitä, ettei ennustukseni käy toteen, vaan odottelu jatkuu. Nyt lähinnä jännittää, tuleeko meille tammi- vai helmivauva.

torstai 19. tammikuuta 2017

Rv 38+3 ja odottelua

Eilen kävimme Pirkon kanssa illalla kävelyllä ja sanoin Pirkolle, että tämä tammikuu on mennyt todella nopeasti. Luulin tosiaan, että aika matelisi eteenpäin, mutta päinvastoin! Laskettuun aikaan on enää vajaa 1,5 viikkoa.

Olen mielestäni ollut todella rauhallinen tässä viimeisinä viikkoina enkä ole ollut turhan kärsimätön, vaikka olo välillä onkin tukala. Tähän asti en ole kertaakaan oikeasti ajatellut, että Penu tulisi vielä. Mutta eilen tuli ensimmäisen kerran sellainen olo, voisiko synnytys mahdollisesti lähestyä. Koko päivän oli vähän kummallinen fiilis ja suoli tyhjeni ihan kunnolla. Ehkä...?! Tai sitten ei.

Supistuksia tulee edelleen päivittäin: välillä enemmän, välillä vähemmän, välillä kivuliaita, välillä täysin kivuttomia. Kertaakaan supistukset eivät ole kuitenkaan olleet mitenkään säännöllisiä, vaan niitä on tullut silloin tällöin pitkin päivää. Välillä ehkä muutamia peräkkäin ryppäässä, mutta ei kuitenkaan montaa. Luulen, että odottelu saa siis jatkua vielä jonkin aikaa.

Aika kuluu lähinnä kotosalla. Neuloosi jatkuu edelleen ja pieniä sukkia ja tumppuja, vähän isompia pipoja ym. syntyy jo kuin tehdastuotannolla! :D Toissapäivänä muutama kaveri kävi kylässä illalla ja tuntui, että tuo visiitti vei kaikki voimat. Koko eilisen päivän olin todella naatti eikä tänäänkään ole mikään kovin virkeä olo. Onneksi voi vain ottaa rennosti. Iltaisin yritämme käydä Pirkon kanssa ulkona kävelyillä. Muutamalla kerralla minulla on ollut joku ihan ihmeellinen vire päällä, kun olen jaksanut kävellä melkein normaaliin tahtiin. Eilen käveltiin melkein 2 kilometriä! :D :D Aiemmin kävelyt ovat erinäisistä syistä olleet vain korttelin ympäri -tallusteluita, joten nämä ihmeelliset spurtit ovat tuntuneet jo kunnon urheilulta. Nyt iltaohjelmistoon on tullut myös kyykkäys - josko tällä olisi jotain vaikutusta synnytyksen edistämiseen. Tuskin. Mutta on kyllä ihanaa, kun pääsee vähän liikkumaan kammottavien iskias-kipujen jälkeen!

Tänään aamulla sanoin Pirkolle, että nyt alkaa olla vähän sellainen fiilis, ettei oikein tee mieli nähdä kauheasti ihmisiä. En tiedä, johtuuko tämä vain väsymyksestä vai siitä, että ihmisten tiedustelut (no, eikö vieläkään ole mitään tuntemuksia?) alkavat ottaa vähän päähän. Kyllä me sitten ilmoitetaan, kun jotain tapahtuu (tai siis on tapahtunut)! Saa nähdä, tuleeko tässä vielä erakoiduttua ihan kunnolla, jos Pena päättää tulla vasta ystävänpäivän tienoilla. Onneksi viihdyn kotona vielä toistaiseksi ihan hyvin ja saan ajan kulumaan - ainakin niin kauan kuin lankaa vain riittää.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Liikelaskentaa

Perjantaina (rv 37+4) Pena pelästytti meidät äidit pahemman kerran. Pirkko oli lähtenyt aamulla normaalisti töihin ja itse jäin kotiin aamupalalle ja blogia päivittämään. Yleensä Pena herää aina aamupalalla ja aloittaa normaalit aamuriehut. Viimeistään näin tapahtuu siinä vaiheessa, kun pääsen istumaan tietokoneelle tai nojatuoliin, jossa Pena tykkää jumppailla oikein kunnolla. Kun olin kirjoitellut perjantaina blogiin, tajusin, etten ollut tuntenut koko aamuna/päivänä ollenkaan Penan liikkeitä.

Päätin ottaa lasillisen mehua, söin ison suklaapatukan ja menin sänkyyn tekemään liikelaskentaa. Olin ennen perjantaita tehnyt liikelaskennan vain noin 3 kertaa, ja joka kerta Pena oli melko nopeasti herännyt ja ilmoittanut olemassaolostaan. Tällä kertaa hiljaisuus kuitenkin vain jatkui enkä saanut minkäänlaista tuntumaa Penaan. Aloin päästä jo melkoiseen paniikkiin, kun puoleen tuntiin ei tapahtunut mitään. Tässä vaiheessa aloin viestiä hätääntyneitä viestejä Pirkolle töihin. Pian tämän jälkeen tunsin onneksi muutaman liikkeen, mutta näitä oli vain kaksi, joten kymmeneen en mitenkään päässyt sen tunnin aikana. Suurin paniikki kuitenkin helpotti siinä vaiheessa.

Ajattelin tehdä vielä toisen tunnin liikelaskentaa, joten kävin tankkaamassa lisää mehua ja suklaata. Näillä ei kuitenkaan tuntunut olevan Penaan minkäänlaista vaikutusta, vaan hiljaisuus jatkui edelleen. Niinpä soitin elämäni ensimmäistä kertaa synnytyssairaalaan, jossa vastasi ihanan ystävällinen kätilö. Hän rauhoitteli ja kyseli tilanteesta. Lopuksi hän sanoi, että voisin tulla hyvin käymään synnärillä oman mielenrauhani vuoksi, jotta tilanne voitaisiin tsekata siellä.

Hälytin Pirkon töistä kotiin ja suuntasimme saman tien sairaalaan. Pääsin miltei heti käyrille, jossa makoilinkin melkein 1,5 tuntia. Onneksi Pirkko oli mukana! Olin itse sen verran paniikissa, joten Pirkon läsnäolo oli todella tärkeää ja rauhoittavaa. Käyrillä saatiin saman tien sykkeet kuuluviin, jolloin minulta pääsi helpotuksen huokaus ja muutama kyynel. Laskeskelin liikkeitä koko ajan, mutta edelleenkään en saanut tunnissa lähellekään kymmentä liikettä kasaan. Jäimme siis odottelemaan vielä, josko lääkäri ehtisi tsekata tilanteen.

Parin kymmenen minuutin jälkeen pääsimmekin lääkärin vastaanotolle. Hän ultrasi vatsan päältä ja kaikki näytti onneksi hyvältä, mutta edelleenkään Pena ei tahtonut liikkua lääkärin herättelyistä huolimatta. Lääkäri päätti, että saan syödä kunnon lounaan ja katsotaan, josko vauva innostuisi siitä liikkumaan. Tätä ennen hän kuitenkin teki vielä pikaisen sisätutkimuksen. Olin ihan yllättynyt siitä, että kohdunsuu oli jo 2 cm auki ja kaulaa oli jäljellä enää vain sentti! Ihan hukkaan eivät siis ole viime viikkojen supistukset menneet.

Runsaan lounaan jälkeen Pena heräsi kunnolla ja sain melko pian laskettua vaadittavat kymmenen liikettä. Tämän takia ei ollut enää tarvetta ultrata, koska liikkeet tuntuivat niin hyvin. Olin kuitenkin vielä noin 20 minuuttia käyrillä, jossa seurattiin sykkeitä. Nämäkin olivat normaalit, joten pääsimme lähtemään kotiin.

Oli hieman erilainen perjantai, kuin mitä olin suunnitellut. Pelästys oli suuri, mutta onneksi Penalla oli kaikki hyvin! Lauantaina Pena tuntui riehuvan normaaliin tapaansa, joten olen säästynyt suurilta paniikeilta sitten sairaalakäynnin. Positiivista käynnissä oli kuitenkin se (tietenkin sen lisäksi, että Penalla oli kaikki hienosti), että pääsimme käymään synnärillä. Nyt tiedämme, minne täytyy tosipaikan tullen mennä ja näimme myös hieman tiloja. Tuntui kyllä oudolta, että ehkä jo parin viikon sisällä sinne menisimme synnyttämään. Oli myös ihan kiva tietää, että tuolla alakerrassa on tapahtunut jo jotain. Olemme yrittäneet olla innostumatta asiasta, mutta väkisinkin tuli viikonloppuna miettineeksi, että ehkä meidän vuoro voisi tulla vielä tässä tammikuussa! Noh, ei auta kuin odottaa.

Tänään tulee jo 38 viikkoa täyteen! Hui!

perjantai 13. tammikuuta 2017

Rv 37+4 ja synnytykseen valmistautumista

Olen aina hieman kammoksunut synnytystä. Kun suostuin tähän projektiin, halusin kokea raskauden (enää en ihan ymmärrä miksi :D), mutta synnytyksen olisin voinut kernaasti jättää välistä. Ajattelin, että yhdeksän kuukauden valmistautumisaika varmasti on tarpeeksi ja loppuajasta olo on varmasti niin tuskainen, että synnyttämään menee ihan mielellään. Tuo veikkaus osui kyllä ihan nappiin! Olen korviani myöten täynnä tätä raskautta ja synnyttäisin mieluusti heti, jos se vain olisi mahdollista. Haluan tästä tukalasta olosta ja isosta mahasta eroon. Kaipaan omaa kroppaani ja liikkumista.

Valmistauduimme Pirkon kanssa joululomalla synnytykseen lukemalla erilaisia synnytyskertomuksia. Viihdytimme itseämme monena iltana siten, että itse neuloin puikot sauhuten samalla, kun Pirkko luki minulle ääneen eri keskustelupalstoja raskauden loppumetreiltä ja itse synnytyksestä. Aika kului ihan siivillä ja joitain ajatuksia herättäviä seikkoja tarinoista nousi esiin.

Kovin suuria toiveita minulla ei synnytyksen suhteen ole. Alusta asti olen sanonut, että kunhan olisi mahdollisimman kivuton ja kunhan molemmat (siis minä ja Pena) selviämme hengissä, niin hyvä. En ole koskaan ollut mikään synnytysintoilija tai luomusynnyttäjä, joten olen valmis kokeilemaan kaikenlaisia kivunlievityksiä. Yksi, mistä aion kieltäytyä, on aqua-rakkulat. Ei kiitos, ei kuulosta houkuttelevalta. Muuten toivon, että kätilö osaa kertoa, mikä olisi missäkin tilanteessa parasta. Kovasti olemme Pirkon kanssa miettineet myös sitä, miten voimme kotona yrittää selvitä kipujen kanssa ja mitä Pirkko voisi tehdä sitten tositilanteen tullen. Toiveena olisi, että voisimme pysyä kotona mahdollisimman pitkään. Saa nähdä, miten käy. Onneksi sairaalaan on vain noin 10-15 minuutin automatka.

Viime viikonloppuna aloimme miettiä sairaalakassin sisältöä. Yritämme selvitä mahdollisimman vähällä, sillä luulen, että kaikkea tarpeellista saa myös sairaalasta. Lista näyttää tällä hetkellä seuraavanlaiselta:
- puhelimet + laturit
- neuvolakortti, synnytystoivelista ja mahdollinen valtakirja
- salmiakkia (Tämä on kaikista tärkein!)
- eväitä Pirkolle
- imetysliivit
- Penulle ja minulle kotiutumisvaatteet
- Pirkolle jotkin vaihtovaatteet siinä toivossa, että saisimme perhehuoneen
- muutamat hygieniatarvikkeet, kuten esim. hammasharja ja -tahna
- kuumavesipullo (saatiin kaverilta lainaan, oli kuulemma hyvä)
- peräpuikkoja (nämäkin saatiin kaverilta ja nekin olivat kuulemma tarpeellisia ja toimivia)
- autoon tietenkin turvakaukalo (tämän Pirkko tosin voi hakea kotoa).

Eiköhän noilla pärjätä. Tuntuu, että siinäkin on jo paljon tavaraa! Emme ole suunnitelleet jäävämme sairaalaan asumaan, vaan haluaisimme mahdollisimman pian kotiin, joten kaikki turha jääköön tänne odottamaan meitä.

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Rv 37+2 ja koti Pena-kuntoon

Joululomalla olimme Pirkon kanssa ahkeria ja laitoimme kotiamme Penalle enemmän valmiiksi. Teimme viimeisiä suurempia hankintoja, jotta niitä ei tarvitse lähteä hakemaan heti ensi kättelyssä. Nyt ostoslistalla on enää vain pieniä juttuja, joita ei viitsi hankkia, ennen kuin näkee, tarvitseeko niitä, ja marketeista helposti saatavia asioita, jotka voi napata mukaan milloin tahansa, kuten esimerkiksi vaipat.

Kuten jo eräässä aiemmassa kirjoituksessa mainitsinkin, kävimme ostamassa vihdoinkin turvakaukalon ja siihen sopivan telakan autoomme. Nämä olivat aiheuttaneet minulle (tai oikeastaan meille molemmille) jo hieman stressiä, sillä ilman turvakaukaloa emme saisi Penaa mitenkään kotiin. Päädyimme ostamaan Maxi-Cosin Pebble Plus -turvakaukalon harmaanturkoosilla värityksellä. Kaukalo sopii adapterien kanssa vaunurunkoon, mikä oli yksi ominaisuus, joka oli toivelistallamme. En malta odottaa, että saamme laittaa Penan koppaan ja tuoda hänet kotiin!

Penan kotiutumiskoppa

Ennen joululomaa hankimme makuuhuoneeseemme lipaston, joka on Penan vaatteiden säilytystä varten. Alkuperäisen suunnitelman mukaan ajattelimme muuttaa työhuoneen samantien osittain Penan huoneeksi, mutta päädyimmekin nyt ensi alkuun tällaiseen vaihtoehtoon, että vaatteet ovat meidän makkarissamme. Lipasto tuli koottua jo ennen joulua, mutta välipäivinä saimme vihdoinkin hoidettua ison urakan, kun pyykkäsimme kaikki Penan vaatteet ja viikkasimme ne lipastoon. Vaatteita on mielestäni yllättävän vähän. Lähinnä meillä on vain joitakin bodeja, housuja, yöpukuja ja muuta vastaavaa. Yhtään ns. hienompaa vaatekappaletta meiltä ei löydy. Näitä täytyy ostaa sitten tarpeen tullen.

Penan vaatteet valmiina käyttöön!

Kokosimme välipäivinä Penalle pinnasängyn ja syöttötuolin. Sängyn olimme ostaneet jo kesäloman lopulla valmiiksi. Päätimme jo silloin, että joululomalla kokoamme sen. Tähän tuntui olevan ikuisuus aikaa! Käsittämätöntä, kuinka nopeasti syksy meni ja pääsimme vihdoinkin kokoamispuuhiin. Nyt sänky nököttää makuuhuoneemme nurkassa ja odottaa asukkiaan. Sängyn viereen seinille ajattelimme hankkia jonkinlaisia seinätarroja tai jotain muuta kivaa ja värikästä, jotta Penalla on virikkeitä ja katseltavaa sängyssään.

Penan pinnis

Syöttötuoliksi halusimme Stokken Tripp Trapp -tuolin, johon voi lisätä lapselle ikäkauden mukaisen istuinosan. Päädyimme turkoosiin väriin, koska halusimme vähän jotain väriä. Yleensä kaikki huonekalumme ovat mustia, valkoisia tai harmaita, joten nyt ajattelimme repäistä, sillä eihän tuoli ole meitä varten. Vauvan istuinosa (tai ehkä ennemminkin kaukalo) on jo varastossa odottamassa käyttöönottoa.

Penan tuoli

Vielä kun itse asukki saapuisi taloon, olisin erittäin kiitollinen. :) Nyt vain odotellaan.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Rv 37+1 ja täysiaikainen Pena!

Pena on vihdoin täysiaikainen ja voisi periaatteessa syntyä hetkenä minä hyvänsä! Eikös se ole niin, että tästä eteenpäin päivät kuluvat eteenpäin matelemalla? Näin olen ainakin lukenut. Ja lasketun ajan jälkeen aika taitaa pysähtyä kokonaan. Edelleen toivon hartaasti, että Pena päättäisi saapua jo vähän ennen laskettua aikaa, mutta pahoin pelkään, että ystävänpäivään asti mennään. Auts. Lohduttavaa on kuitenkin tietää, että jäljellä on enää maksimissaan viisi viikkoa.

Pirkko joutui palaamaan taas töihin muutaman lomaviikon jälkeen. Oli ihana viettää kahdenkeskistä aikaa ihan vain kotona. Tässä olotilassa en kyllä olisi jaksanut lähteä yhtään mihinkään. Olemme välillä Pirkon kanssa melkoisia kotihiiriä ja tykkäämme viettää aikaa kahdestaan. Tämä taisi olla viimeinen kerta, kun saimme nauttia tällaisesta lössölomasta. Seuraavat lomat tulevat väkisinkin olemaan erilaisia Penan kanssa, mutta odotamme myös sitä innolla.

Nyt täytyy jotenkin saada aika kulumaan yksin kotona. Täytyy yrittää keksiä kaikkea tekemistä, etten pelkästään vain istu ja odota synnytystä. :D Neulomisvimma on jatkunut loman läpi, joten sitä varmasti jatkan niin kauan kuin lankaa ja innostusta riittää. Penalle olen tehnyt pari peittoa ja yhdet sukat ja tumput. Neulomisen lisäksi täytyy ehkä alkaa jumppailemaan ja tekemään pitkiä kävelylenkkejä, jos Pena vaikka päättäisi ulkoistautua hieman aikaisemmin. Lisäksi ajattelin kokkailla vähän ruokaa pakkaseen valmiiksi, jos ei ensimmäisinä päivinä jaksa kauheasti ruokaa laitella. Eli eiköhän ajan saa jotenkin kulumaan!

maanantai 9. tammikuuta 2017

Apua! Kokeneiden tietoja kaivataan!

Hei kaikki jo synnyttäneet ja mahdollisesti jo adoptioprosessin läpikäyneet kanssasisaret! Nyt kaipaan vähän teidän viisaampien tietoja tässä byrokratiaviidakossa.

Kuinka pian lapsi saa syntymänsä jälkeen henkilöturvatunnuksen? Mistä sen saa? Meneekö tähän kuinka kauan aikaa? Miten lapsen nimi ilmoitetaan? Voiko sen tehdä netissä?

Täytimme Pirkon kanssa viime viikolla perheen sisäiseen adoptioon liittyviä papereita kaikilta muilta osin paitsi lapsen tiedoilta. Ainoat tiedot, joita emme tiedä, ovat nimi ja henkilöturvatunnus. Olin kuvitellut joissain naiiveissa kuvitelmissani, että hetu saataisiin heti syntymän jälkeen (viimeistään seuraavana päivänä) sairaalasta, mutta eräs syksyllä synnyttänyt ystäväni kertoi, että se tuli postissa noin kuukausi (siis KUUKAUSI!!) syntymän jälkeen. Täytyykö meidän todella odottaa niin pitkä aika ennen kuin edes saamme lähetettyä adoptiopaperit eteenpäin? Olin (taas niissä naiiveissa kuvitelmissani) kuvitellut, että pudotamme paperit postiin heti sairaalasta kotiuduttuamme, jotta adoptio saataisiin mahdollisimman nopeasti alta pois. Miten nopeasti olette saaneet adoption vireille syntymän jälkeen?

Tällaisina hetkinä pistää vihaksi, että meitä naispareja kohdellaan vielä B-luokan kansalaisina. Täysin turhaa ylimääräistä stressiä siitä, että Pirkko joutuu adoptoimaan oman lapsensa. On se vaan niin väärin ja epäoikeudenmukaista. :(

tiistai 3. tammikuuta 2017

Rv 36+1 ja loppuraskauden oireita

Lääh, puuh. Täällä tosiaan elellään loppuraskauden aikaa. Tein ensimmäisen kolmanneksen jälkeen listauksen alkuraskauden kulusta, joten voisin tehdä nyt samantyyppisen listauksen loppuraskaudesta.

Hengitys
Tuntuu siltä, että keuhkot olisivat pienentyneet aivan minimiin ja pelkkä puhuminenkin ottaa koville. Ääneen lukeminen on ihan toivotonta. Luen usein Pirkolle blogipäivityksiä ääneen, mutta nykyään tämä on jo aika haastavaa. Vähän väliä täytyy pitää tauko ja vetää henkeä. Huoh.

Maha
Maha painaa, tuntuu isolta ja raskaalta. Nyt ymmärrän hyvin, mistä tulee suomen kielen ilmaisu olla raskaana. Raskasta tämä nimittäin on. Etenkin makuuasennosta nouseminen on hieman tuskallista ison mahan takia, tai jos olen istunut kauan, on nouseminen ja liikkeelle lähteminen silloinkin haastavaa.

Selkä
Selkä oireilee välillä, jos on pitkään pystyssä tai lähtee kävelylle. Onneksi istuminen auttaa ainakin vielä tällä hetkellä.

Turvotus
Oi, se turvotus! Yksi asia, jota odotan kuin kuuta nousevaa, on tästä turvotuksesta eroon pääseminen. Sormet ja jalat ovat olleet vähän turvonneita jo pidemmän aikaa enkä ole voinut pitää sormuksia sormessa enää moneen kuukauteen. Vähän ennen joulua turvotus nousi kuitenkin aivan infernaalisiin sfääreihin. Olin kuvitellut, ettei se enää voisi paheta, mutta mitä vielä! Jalat näyttävät puupökkelöiltä, jotka ovat polvesta nilkkaan asti täysin samanpaksuiset. Voi, sääreni! Mihin olettekaan kadonneet? Jalkapöydät ovat myös naurettavan näköiset: ihan kuin joku olisi pumpannut ne täyteen ilmaa. Sormet ovat muuttuneet prinssinakeista kohti HK:n sinistä, ja pikkuhiljaa alkaakin pelottaa, mahtuvatko sormukset enää koskaan sormeeni. Turvotusta tuntuu olevan muuallakin: käsivarsissa, kasvoissa... Tätä osaa raskaudesta en todellakaan tule kaipaamaan!

Supistukset
Jo useiden viikkojen ajan olen kärsinyt erilaisista supistuksista. Meni jonkin aikaa ennen kuin tajusin, mistä on kyse. Alaselkää on alkanut vihloa vähän menkkamaiseen tapaan. Kipu tulee yllättäen alas ja leviää vähän niin kuin aaltoina usein ylöspäin, joskus koko selän alueelle. Alavatsaa kiristää aina silloin tällöin. Myös vatsa kovettuu välillä kivikovaksi, mikä tuntuu aika ikävältä. Aluksi luulin, että kyseessä on jokin ruuansulatukseen liittyvä häiriö, sillä olen välillä kärsinyt täysin samanlaisista oireista jo ennen raskausaikaa. Yhtenä päivänä tajusin myös sen, että eräänlaiset "Penan liikkeet" ovatkin supistuksia! Olin aina kuvitellut, että Pena jotenkin venyttää itseään erikoiseen asentoon, mikä tekee kipeää, mutta ei, supistushan tuo sittenkin on. Tunne lähtee aivan vatsan yläosasta ja leviää ihan alas asti, mistä se kiristää todella epämiellyttävän tuntuisesti. Tällöin koko maha muuttuu täysin kovaksi ja olo on todella tukala. Usein oheen tulee vielä vähän kuumia aaltoja. Ihanaa.

Kuumuus ja hikoilu
Puh! Tuntuu siltä kuin olisin lähes koko ajan saunassa. Kotona täytyy riisua vaatteita vähän väliä, kun tuntuu siltä, että hiki valuu kunnon noroina. Keskiraskaudessa hikoilu helpotti hieman (alkuaikoina hikoilin kuin pieni porsas), mutta nyt hikoilen (etenkin öisin) aivan valtavasti. Herään monta kertaa yössä erinäisistä syistä ja lähestulkoon aina lakanat ovat aivan hiestä märät. Siinä onkin sitten mukava jatkaa unia, kun ei lakanoita viitsi alkaa vaihtaa keskellä yötä.

Vessassa ravaus
Voi apua! Käyn välillä 15 minuutin välein vessassa, kun tuntuu siltä, että rakko olisi halkeamaisillaan. Monesti se onkin, mutta yhä useammin käy niin, että ulos ei tule paljon mitään, vaan Penahan se siellä on vain mukavasti painanut rakkoa, jolloin hädäntunne on suuri.

Vatsa sekaisin
Juuh, vatsa toimii päivittäin välillä vähän turhankin usein. Lukemani perusteella tämä on kuitenkin melko yleistä loppuraskaudessa. 

Kipeä häpyluu
Liikkuminen, tietyt asennot tai esimerkiksi jalan nostaminen tuntuvat todella inhottavasti häpyluussa. Sitä on kyllä jomottanut jo pidemmän aikaa, joten ihan uudesta vaivasta ei ole kyse.

Kävely
Niin, muistutan lähinnä suurikokoista valasta, joka etenee vaappuen. Tai no, valaat nyt eivät ehkä vaapu, koska ne uivat vedessä, joten ehkä pingviini olisi osuvampi vertauskuva. 

Hajamielisyys
Saa nähdä, paheneeko tämä vielä, mutta hajamielisyyttä on ollut ilmassa viime aikoina. Saatan jättää jonkin asian tekemisen täysin kesken, kun en tajua tehdä asioita loppuun asti. Pirkko sitten kulkee perässäni ja viimeistelee sen, mikä minulta on jäänyt kesken. Eräänä päivänä esimerkiksi kaupasta tultuamme purin kauppakassit keittiön pöydälle ja jätin ne siihen. Lähdin puuhailemaan kaikkea muuta ja vasta jonkin ajan päästä huomasin, että Pirkko latoi ostoksia jääkaappiin. Itselläni ei ollut käynyt edes mielessä laittaa niitä sinne!

Herkkyys 
Hehe. Pirkko on jo muutamaan otteeseen huomauttanut, että hormonitasoni ovat selvästi taas jotenkin nousseet. Alkuraskauden herkkyyden ja itkuisuuden jälkeen rauhoituin lähes normaaliksi keskiraskaudessa. Nyt loppua kohden itkuisuus on tuntunut välillä räjähtävän käsiin. Yhtenä aamuna aloin yhtäkkiä itkeä hervottomasti, ja kun Pirkko tuli halaamaan ja lohduttamaan ja kyselemään, mikä oikein on, vastasin vain, etten tiedä. Sillä hetkellä vain itketti kovasti. :D Onneksi on ihana ja ymmärtäväinen vaimo, joka jaksaa pitää huolta. <3