Hän on täällä!

Oho, enpä saanut kirjoitettua loppuraskaudesta enää postausta, vaikka tarkoitus olikin kirjoittaa viimeisten viikkojen järkyttävästä hikoilusta, väsymyksestä, viimeisestä pelkopolikäynnistä, sairasteluista, koronajännityksestä jne. Se kaikki kuitenkin jäi ja elämä meni eteenpäin. 

Odotus on kuitenkin vihdoinkin palkittu! Pieni Tyyppimme syntyi vajaat kolme viikkoa sitten suunnitellulla sektiolla. Meillä on kaikki hyvin ja olimme kotona jo kaksi päivää synnytyksen jälkeen. Nyt perheessämme on kaksi täydellistä tytärtä. <3 Jos vain ehdin ja jaksan, kirjoittelen synnytyksestä vielä jossain vaiheessa. Katsotaan, kuinka tämä lapsiperhearki vie mennessään.

Rv 34+4: Koronaa ja supistuksia

Olo on iso ja raskas. Iskias- ja liitoskivut ovat aivan järkyttäviä ja päivät kuluvat kotona istuen ja neuloen. Ihan jo koronatilanteen takia ei tule mentyä minnekään tai edes nähtyä kauheasti ihmisiä, joten omissa oloissa ollaan. Toivon, että saisin välteltyä tartuntaa ja karanteenia mahdollisimman pitkälle ja että saisimme vauvan tähän maailmaan turvallisesti. 

Maailman tilanne kyllä stressaa, mutta yritän olla ajattelematta sitä, koska en asialle itse mitään mahda. Olen jo henkisesti latautunut siihen, että synnytän yksin ja olen myös lapsivuodeosastolla yksin. Keväällä tämä aiheutti minulle suurta ahdistusta, mutta nyt alan olla jo suht sinut asian kanssa. Pääasia, että pysyisimme terveinä ja pääsisimme pian vauvan kanssa kotiin. Alatiesynnytykseen en pystyisi yksin, mutta sektiosta selviän ilman Pirkkoakin. Näin olen asian ainakin järkeillyt. :D 

Supistuksia tulee päivittäin. Nyt supistukset eivät ole enää sellaista vatsan kovettumista, mitä ne olivat koko kesän, vaan nyt kipu tuntuu aaltoilevana koko selässä. Myös sukkapuikkoja on tuntunut jo jonkin aikaa. Jotenkin sitä oli unohtanut, miltä supistukset tuntuvat, mutta muutama viikko sitten havahduin ensimmäistä kertaa tuohon aaltoilevaan kipuun selässä ja tajusin saman tien, että tältä se tuntui vähän ennen kuin lähti synnyttämään. En muista edellisestä raskaudesta, että näitä supistuksia olisi tullut ennen h-hetkeä, vaan silloin ne alkoivat muistaakseni juuri laskettuna päivänä. Nyt taas supistuksia on tullut joka päivä ja välillä ne vetävät kivun oikein ylös niskaan asti. Kipu ei ole sietämätöntä, mutta joka päivä se tuntuu kovenevan. Silloin on vain pakko hengitellä, että tilanne menee ohi. 

 

Toissapäivänä supistuksia tuli koko päivän melko paljon ja vatsakin oli sekaisin pari kertaa. Vähän jo pelästyin, että joko tämä on tässä, mutta eilen oli taas rauhallisempi päivä. Synnärille en ole vielä soitellut, koska en ole katsonut olevan siihen tarvetta. Olisi mukavaa tietää, kypsyttävätkö nämä supparit paikkoja vai ollaanko tässä vielä ihan onnellisesti raskaana loppuun asti. Kahden viikon päästä on viimeinen pelkopolikäynti lääkärillä. Siellä varmasti tsekataan tilanne ja toivon, että saisin siellä myös sektioajan. Vielä pitäisi siis jaksaa odotella. 

Ja hei, äitiysloma alkaa virallisesti ylihuomenna! Kauheasti ei tunnu missään, kun olen ollut sairaslomalla jo kaksi kuukautta. :D

Rv 30+3 ja toinen pelkopolikäynti

30 raskausviikkoa on jo täynnä! Jihuu! Ja kivut sen kuin pahenee. Välillä ei meinaa saada housuja jalkaan, kun en pysty nostamaan toista jalkaa ilmaan. Käveleminen on aivan tuskallista ja juuri ja juuri pystyn kävelemään tien toiselle puolelle päiväkotiin. Välillä istuminenkin sattuu. On tämä hullun hommaa. Tähän asti on jotenkin kestänyt, mutta nyt alkaa olla mitta täynnä tätä raskautta ja kipua. Saisi mun puolesta syntyä jo. 

Tänään kävimme toisella pelkopolikäynnillä Pirkon kanssa. Tällä kertaa menimme synnytyssairaalaan juttelemaan kätilön kanssa. Kätilö oli onneksi todella mukava ja tällä kerralla sekä minä että Pirkko itkimme molemmat. :D Heh. Ai, meillä muka traumoja edellisestä synnytyksestä?! Käynti oli mielestäni hyödyllinen, koska kävimme edellisen synnytyksen aika tarkasti läpi, mitä ei koskaan aiemmin ollut tehty. Lähinnä juttelimme siis siitä ja meidän fiiliksistä ja kokemuksista. Rauhoittavaa oli se, että meitä ei edelleenkään painostettu mihinkään, vaan saamme itse tehdä ratkaisun synnytystavasta. Tai toki lääkäri tekee päätöksen viimeisellä käynnillä, mutta hän jo sanoi, että ketään ei pakoteta synnyttämään alateitse. 

Lopussa kätilö kysyi, merkkaako hän jo jotain toivetta synnytystapaan, ja kyllä olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että sektiolla mennään. Siitä tulee itselleni paljon levollisempi ja positiivisempi olo ja olen varma, että se on meille oikea ratkaisu. Oli ihanaa, että Pirkko pääsi tännekin käynnille mukaan ja saimme yhdessä käydä vielä tapahtumaa läpi. On mulla paras vaimo. <3

Rv 28+2 ja pelkopolikäynti

Nyt on käyty ensimmäisellä pelkopolikäynnillä. Käyntejä on siis yhteensä kolme: ensimmäinen ja viimeinen lääkärille ja keskimmäinen kätilölle. Mainitsin siis jo ensimmäisen neuvolakäynnin yhteydessä, että haluaisin pelkopolille ja sektion. Onneksi neuvolatätimme on aivan loistava eikä ole kyseenalaistanut toivettani hetkeäkään. Sain lähetteet ja ajat on jo varattu kalenteriin. Nyt vain täytyy toivoa, että olen terve jokaisen käynnin aikaan. 

Tänään ajoimme paikkakuntamme keskusneuvolaan ja tapasimme siellä aivan ihanan lääkärin. Olin vaatinut Pirkon tulemaan mukaani, koska tiesin, että itken varmasti koko käynnin ajan ja tarvitsen hänet sinne puhumaan puolestani ja olemaan tukenani. Lisäksi mielikuvani edellisestä synnytyksestä saattavat olla hieman hämärtyneemmät kuin hänellä. 

 

Lääkäri oli tosiaan todella miellyttävä, ja hän sanoi, että tällä ensimmäisellä käynnillä lähinnä jutellaan edellisestä synnytyksestä ja alatiesynnytyksen ja sektion eroista. Eniten minua lohdutti kuulla, että ketään ei pakoteta synnyttämään alateitse, vaan halutessaan voi päästä sektioon, vaikka he tietenkin suosittelevat alatiesynnytystä, jos se vain on terveydellisesti mahdollista. Lähinnä siis juttelimme edellisestä synnytyskokemuksesta ja kävimme läpi tulevaa synnytystä eri tavoin. Vaikka käynnillä lähinnä vain juteltiin eikä tehty mitään päätöksiä, koin sen silti hyödylliseksi. Käynti meni juuri niin kuin olin kuvitellutkin: itkin lähes koko sen 40 minuuttia, mitä siellä olimme. :D Lopussa vielä ultrattiin, mikä oli ihan hauska yllätys! Tyypillä näytti olevan kaikki hyvin ja painoa hänellä oli jo vajaat 1200 g. 

Pyysin lääkäriä vielä tarkistamaan paikat ja kysyin, voisiko hän kirjoittaa sairalomalle jatkoa. Paikat ovat edelleen kiinni ja täysin epäkypsät, mikä oli hyvä uutinen! Mahtavaa oli myös se, että lääkäri kirjoitti minulle sairaslomaa aina sinne äitiyslomaan asti. Nyt ei enää tarvitse stressata siitä, täytyykö yrittää mennä töihin tai miten pääsen lääkärille ja saan sairaslomaa lisää. Ihanaa! Nyt voi keskittyä täysillä lepäämiseen ja mahan kasvatteluun (iso se jo onkin!).

Rv 27+2: Äitiyden tunnustaminen ja sairaslomaa

Oh hoh, onpas vierähtänyt jo tovi edellisestä postauksesta. Kesä oli ja meni. Korona tuli ja on eikä valitettavasti ole lähtenyt minnekään. Onneksi meidän perheemme on vielä toistaiseksi välttänyt tartunnan, vaikka viime viikolla elimmekin jännittäviä päiviä, kun odottelimme Pirkon testituloksia. 

Äitiys on nyt tunnustettu. Kävimme jokin aika sitten neuvolassa hoitamassa asian kuntoon. Tuntui kyllä juhlalliselta sen adoptioprosessin jälkeen (vaikka se meillä olikin helppo ja nopea) hoitaa asia vain neuvolakäynnin yhteydessä. Itse prosessiin kuului muutamien papereiden allekirjoitusta. Lisäksi meidän täytyi toimittaa klinikalta todistus hedelmöityshoidoista. Tuon paperin saaminen olikin hieman työläämpi prosessi. Olin soittanut klinikalle jo kesäkuussa ja pyytänyt todistusta. He lähettivät postissa meille paperin, joka valitettavasti oli väärä. Tämä selvisi meille noin kaksi viikkoa ennen äitiydentunnustuskäyntiä. Jouduin soittelemaan klinikalle uudestaan ja pyysin lähettämään meille oikean todistuksen. Ajattelin, että kyllä se kahdessa viikossa ehtii tulla. Puhelimeen vastannut henkilö pahoitteli asiaa ja lupasi hoitaa todistuksen postiin saman tien. Odottelimme postia joka ikinen päivä, kunnes päivää ennen neuvola-aikaa jouduin soittamaan taas klinikalle ja pyytämään uuden todistuksen. Heidän tiedoissaan ei näkynyt mitään merkintää jälkimmäisestä puhelustani ja todistuspyynnöstäni eikä todistus ole tähän päivään mennessä tullut meille, joten luulen, ettei sitä koskaan edes lähetetty. Niinpä jouduin tekemään ylimääräisen reissun Helsinkiin ja hakemaan todistuksen klinikalta vähän ennen sulkemisaikaa. Pikkasen otti päähän. 

Kyseisellä neuvolakäynnillä hoitaja kyseli kuulumisiani ja itkien sopertelin, että en oikein pysty liikkumaan. Iskiaskivut ovat olleet helvetillisiä jo pidemmän aikaa ja kävely (jos sitä onnistuu tekemään) aiheuttaa supistuksia lähes saman tien - varsinkin jos pitäisi kävellä yhtään pidempään (kuin esim. 600 m :D) ja lujempaa vauhtia (kuin hidasta sunnuntaikävelyä). Neuvolantäti ohjasi minut onneksi ylimääräiselle lääkärikäynnille juuri viimeisenä kesälomaperjantaina. Lääkäri kirjoitti minulle onneksi sairaslomaa saman tien pidemmän pätkän, joten näillä näkymin en ole menossa enää töihin ennen äitiysloman alkua. Huh, helpotus! Tiedän, etten olisi selvinnyt töistä, jossa joutuu koko ajan kävelemään ja olemaan pystyssä, taukoja ei ole ja kiire on koko ajan. Samalla lääkäri tsekkasi, että paikat ovat vielä kiinni ja kunnossa. Kaikki näytti onneksi hyvältä eivätkä supistukset ole tehneet minkäänlaista hallaa. 

Nyt siis olen sairaslomalla ja kulutan aikani lähinnä neuloen. Penu on päiväkodissa ja toivomme, ettei sieltä heti tulisi mitään nuhaa tms., minkä takia joutuisi jäämään kotiin. Tällä hetkellä en ole kovin hyvä viihdyttäjä ja seuraneiti, jos koko päivän joutuisi hoitamaan (tervettä) lasta. Seuraavaksi odottelen ensimmäistä pelkopolikäyntiä lääkärille. Se onkin jo viikon päästä. Aika menee hurjaa vauhtia! :)

Rv 20+4 ja rakenneultra

Tänään koitti viimeinkin se päivä, jota olemme hartaasti odottaneet ja jännittäneet edelliset kuukaudet. Veimme Penun eilen illalla isovanhemmille hoitoon, jotta pääsimme molemmat ultraan. Oli ihanaa, että tällä kertaa Pirkkokin sai tulla mukaan eikä minun tarvinnut mennä yksin. Saimme siis myös vapaaillan (luksusta!) ja vähän omaa aikaa. 

Nukuimme aamulla pitkään ja ajoimme sitten päivällä Helsinkiin. Hetken odoteltuamme pääsimme onneksi sisään. Tällä kertaa meillä oli aivan ihana kätilö! Onneksi! Hän selitti tarkasti ultratessaan, mitä hän nyt mittaa ja minkä takia. Samalla hän ihasteli vauvan liikkeitä ja näytti meille parhaita paloja Tyypistä. Tyyppi oli hereillä ja kovin liikkuvainen yksilö. Hän hengaili pää lähes alaspäin ja jalat ylöspäin. Ei ihme, että potkut ovat tuntuneetkin viime aikoina jo todella ylhäällä. 

Sanoin jo alussa, että sukupuolen saa kertoa, jos sen vain näkee. Suht alussa kätilö sanoikin, että nyt hän voi kyllä jo hyvin varmasti sanoa, että tietää, kumpaa sorttia tämä on. Hän esitteli meille häpyhuulet, jotka näkyivät ruudulla aivan selvästi. Kätilö oli hyvin varma siitä, että Penulle on tulossa pikkusisko. <3 Ultraus kesti ihan hyvän aikaa, mikä oli kiva, koska pääsimme katsomaan Tyypin touhuja. Muistan, että Penua ultrattiin aikoinaan vain noin 10-15 minuuttia ja silloin kätilö oli todella hiljaa koko ajan eikä selostanut mitään. Siksi oli kiva, että tämä kätilö kertoi koko ajan tarkasti, mitä teki ja näki. 

Loppuvaiheessa meitä alkoi hieman kuumottaa, koska kätilö ei saanut sydämestä hyvää kuvaa. Hän käänteli laitetta vaikka kuinka pitkään ja käski minun kääntyä molemmille kyljilleni, mutta mikään ei auttanut. Lopuksi hän totesi, että pyytää lääkärin käymään ja tarkistamaan, että sydämessä on kammiot ja eteiset ja läpät kunnossa. Kätilö poistui hetkeksi huoneesta ja jäimme ihan kahden. Onneksi Pirkko oli mukana, muuten olisin tuossa vaiheessa ollut ehkä hieman paniikissa. Lääkäri tuli hetkessä sisään ja käänsi anturia vatsan päällä yhden kerran ja löysi etsimänsä. Sydän näytti oikein hyvältä, ja kätilö nolosteli ja pahoitteli vieressä, kun ei itse millään ollut löytänyt kyseistä kohtaa. 

Huh, loppu hyvin, kaikki hyvin! Rakenneultran perusteella kaikki näytti siis niin hyvältä kuin olla ja voi. Painoa Tyypillä oli noin 360 g ja pituutta 20 cm. Ultrauksen jälkeen käytimme oman ajan vielä hyödyksi ja kävimme vähän lastenvaateliikkeissä shoppailemassa alennusmyynneissä. Oli virkistävää käydä kuukausien tauon jälkeen kaupoissa (emme olleet käyneet vaatekaupoissa sitten helmikuun) ja vielä ihan kahdestaan! Tyypille löytyi muutamat kivat pienet vaatteet ja Penullekin tarttui vähän jotain mukaan. Päivä oli siis oikein onnistunut. :) 

Rv 20+0 ja puoliväli!

Nyt on puoliväli saavutettu! Aika on mennyt järjetöntä vauhtia enkä voi millään uskoa, että puolet on jo lusittu. Voi tosin olla, että hieman raskaampi puolisko on vielä edessä.

Olo on ollut ihan kohtalaisen hyvä viime aikoina. Alaselän ja pakaroiden kivut jatkuvat ja varasinkin itselleni ensi viikolle ajan osteopaatille. Edellisessä raskaudessa siitä oli apua, joten toivon, että nytkin olisi. Jos selkäkipuja ei oteta huomioon, on oloni ollut ihan hyvä. Tänään tosin puolivälin kunniaksi oksensin pitkästä aikaa! Eilen aamulla hampaiden pesun yhteydessä tuli vähän inhottava olo, mutta se meni onneksi ohi. Tänään sama toistui, kun pesin hampaita. Valitettavasti olo vain paheni ja oksensin aamupalat suoraan lavuaariin. Toivon hartaasti, että tämä ei ole mikään uusi normaali. Oli ihanaa, kun pahoinvointi loppui ajoissa eikä sen koommin ole oksettanut mikään.

Ja jos nyt tarkkoja ollaan, niin käveleminen on aika hankalaa ja vähän kivuliasta - lähinnä tuon selkäkivun takia. Se ei kuitenkaan ole tällä hetkellä haitannut niin kauheasti, koska olen lomalla. Töissä olisin varmaan aivan kuollut, mutta nyt on ihana, kun voi lepäillä lähestulkoon aina silloin, kun on tarve. Lisäksi (varsinkin nopea) kävely aiheuttaa supistuksia. Samaa aiheuttaa myös painavien asioiden (kuten kauppakassien) kantaminen.

Eli olo on hyvä, mutta löytyihän sitä jos jonkinlaista vaivaa kaikesta huolimatta! :D Viimeisen viikon aikana vatsa on pullahtanut ulos. Se tapahtui jotenkin ihan yhtäkkiä. Nyt maha on ihan selkeä pyöreä raskausmaha eikä siitä voi erehtyä. Yksi tuttavamme kehtasi eilen tavatessamme kysyäkin, tuleeko meille perheenlisäystä. Enää en siis näytä vain hyvin syöneeltä.

Ensi viikolla edessä on myös kauan odotettu rakenneultra! Toivottavasti kaikki olisi hyvin.

Rv 17+6 ja ylimääräinen ultra

Tänään kävimme yksityisellä ultrassa! Olimme päättäneet, että kerromme Penulle aamulla vauvasta ja otamme hänet ultraan mukaan - osittain siksi, että emme saaneet hänelle hoitajaa; osittain siksi, että oli mukavaa, että myös hän pääsi näkemään vauvan. Penun reaktio oli kyllä aika ihana: Äidit, teidän täytyy sitten auttaa minua sen vauvan hoitamisessa. Voi pientä, onneksi korjasimme asian ja kerroimme, että äitien tehtävä on hoitaa vauvaa ja että Penu saa olla siinä ilomielin apuna. Sittemmin olemmekin puhuneet vauvasta lähestulkoon koko päivän. Vähän väliä Penu kysyy: Mitä vauva nyt tekee?

Minua jännitti aivan valtavasti ennen ultrausta! Paikka oli ihan mukava ja kuvaruutu tosi selkeä. Saimme nähdä myös 3D- ja 4D-kuvaa, vaikkemme niistä maksaneetkaan mitään. Tyyppi näytti saman tien peppuaan ruudulla, kun ultraus aloitettiin. Kuulemma kuvassa ei (koko aikana) näkynyt mitään poikaan viittaavaa, joten ultraajan mukaan meille olisi tulossa toinen tyttö! <3 Penu innostui kovasti ajatuksesta pikkusiskosta. Muuten hän ei jaksanutkaan keskittyä ultraukseen ollenkaan. Omat fiilikseni pojan suhteen menivät siis mönkään. Olimme Pirkon kanssa molemmat vahvasti sitä mieltä, että tulokas on poika.

Muutoin Tyyppi touhusi siellä ahkerasti ja esitteli itseään. Siellä näkyi pienen pieni selkäranka ja pieni jalkapohja, virtarakko, vatsalaukku ja kaikenlaista muuta. Mistään rakenteista ei tietenkään tuolla puhuttu, vaan joudumme jännittämään rakenneultraan. Tämä toi minulle kuitenkin vähän mielenrauhaa. Ultraaja mittaili sikiötä jonkin verran ja sanoi Tyypin olevan pienempi kuin mitä kerroin viikoiksi. En yhtään ihmettele tätä, sillä laskettu aika tosiaan siirtyi nt-ultrassa sen 4 päivää aikaisemmaksi. Istukka näytti olevan etuseinässä. Sanoin, että olen tuntenut liikkeitä jo pidemmän aikaa. Ultraajan mielestä se oli täysin mahdotonta, mutta olen silti itse täysin varma, että olen tuntenut liikkeet jo noin kolmen (tai jopa neljän) viikon ajan. Jännä, että liikkeet ovat tuntuneetkin niin hyvin, vaikka istukka onkin edessä.

Nyt jännitetään rakenneultraan asti. Reilut pari viikkoa täytyy vielä kärvistellä. Menisipä aika nopeasti! Toivon hartaasti, että kaikki olisi hyvin, koska nyt tämä vauva alkaa tuntua jo paljon todellisemmalta. En ihan täysin luota tyttölupaukseenkaan ennen kuin olemme käyneet rakenneultrassa, mutta vähän ehdin jo iloita siitä, että perheemme täydentyy yhdellä tytöllä! :)

Rv 17+4: Ensimmäinen neuvolalääkäri ja muita kuulumisia

Tänään oli ensimmäinen neuvolalääkäri. En oikeastaan kauheasti odottanut käynniltä mitään, koska muistin edellisestä raskaudesta, että käynnillä lähinnä jutellaan pari sanaa ja kuunnellaan sydänäänet. Meidän neuvolassa ei ole ultrauslaitetta (tai oli 4 vuotta sitten joku toooodella vanha), joten lääkärikäynneillä ei ultrata. Olen kuullut, että joillain paikkakunnilla ja neuvoloissa saatetaan ultrata lääkärikäyntienkin yhteydessä, mutta meillä ei.

Ihan hyvä, etten sen suurempia odottanut; käynti oli juuri sellainen kuin olin ajatellutkin. Valitin lähinnä iskias-kivuista, jotka ovat vaivanneet jo jonkin aikaa ja jotka ovat pahentuneet viime aikoina aika paljon. Sain puhelinnumeron fysioterapeutille, jonne voisin soitella ja kokeilla varata aikaa. Muutoin ainut anti oli sydänäänien kuunteleminen. Meni jonkin aikaa, että syke löytyi, mutta siellä se jumpsutti. Sykkeet olivat noin 140-150. Hyvältähän se kuulosti ja tuli taas itselle vähän todellisempi olo, että on raskaana. <3

Mitäs tänne muuta? Viime aikojen helteet ovat ottaneet vähän koville. Olen normaalisti suuri helteiden rakastaja ja nautin kuumista kesistä ja paahteisista päivistä. Viime päivinä olen valitettavasti joutunut hakeutumaan varjoon entistä useammin, sillä auringossa olemisesta tulee vain tuskainen olo. Juhannuksena heitin talviturkin, mikä oli minulle aikamoinen saavutus (yleensä uin vasta loppukesästä, jos silloinkaan). Oli ihanan virkistävää uida! Mutta kun nousin vedestä ylös, ei mennyt aikaakaan, kun jalkani ja vatsani helahtivat täysin punaisiksi ja kutiseviksi. Pirkolle ei tullut mitään vastaavaa, joten päättelimme, että tuon täytyi johtua jotenkin raskaudesta.

Ylihuomenna olemme menossa yksityiselle ylimääräiseen ultraan. Olimme varanneet ajan jo kauan sitten silloin, kun rajoitukset olivat vielä voimassa kunnallisella puolella. Halusimme, että Pirkkokin pääsee näkemään Tyypin ja että saisimme kenties kuulla vauvan sukupuolen molempien läsnäollessa, jos mahdollista. Noh, rajoitukset onneksi purettiin, mutta päätimme pitää ultra-ajan ja menemme sinne nyt perjantaina. Jännää! Ehkäpä saamme tietää, onko sieltä tulossa pikkusisko vai pikkuveli. Pian täytyy varmaan Penullekin kertoa, että hänestä on tulossa isosisko.

Tyttö vai poika!

Penusta kirjoittelin aikoinaan postauksen, jossa ennustin erilaisin poppaskonstein tyttöä tai poikaa. Päätin tehdä tästä tulevasta Tyypistä myös vastaavan listan oireiden, tuntemusten ja ennustusten perusteella. Katsotaan, kumpi meille siis on tulossa...

Kiinalainen syntymäkalenteri
Kiinalaisen syntymäkalenterin mukaan meille olisi tulossa tyttö.

Maya-intiaanit
Maya-intiaanit ottavat huomioon äidin iän ja synnytysvuoden, ja näiden mukaan meille olisi tulossa poika.

Makeaa vai hapanta?
Tällä hetkellä tekee ehkä enemmän mieli makeaa, eli tyttö.

Iho
Ihoni on jälleen kerran todella hyvässä kunnossa, joten tämän mukaan tulokas on poika.

Pahoinvointi
Pirkko oli sitä mieltä, että pahoinvointi oli melko voimakasta, joten kallistun tässä tyttöön.

Syke
Neuvolakäynnillä sykkeet olivat siinä 150 hujakoilla, joten tämän mukaan tulossa olisi tyttö.

Säärikarvat
Eipä nuo taaskaan kovin nopeasti kasva, joten tyttö.

Rinnat
Rinnat eivät onneksi kasvaneet alussa nopeasti (niin kuin aikoinaan Penusta), mikä oli ihan hyvä, koska ne olivat valmiiksi jo jättimäiset, joten yksikin kasvuspurtti olisi ollut mulle liikaa. Nythän ne on (valitettavasti) kasvaneet hiljalleen pikkasen isommiksi. Pöh. Mutta siis, tämän mukaan meille olisi tulossa poika.

Lopputulos
Tyttö 5
Poika 3

Näiden perusteella meille olisi nähtävästi tulossa tyttö. Itselläni on kyllä todella vahva poikafiilis, joten mielenkiintoista nähdä, kumpi sieltä oikein tulee.

Viikon paras uutinen!

Jes, viikon paras uutinen tuli eilen: HUS purkaa rajoituksiaan, jotka liittyvät synnytyksiin ja sikiöseulontoihin!!! Pakko myöntää, että tuli pieni itku, kun hormonihuuruissani luin uutisen.

Nyt Pirkko pääsee rakenneultraan mukaan! Jee! Täytyy vaan Penulle löytää jostain hoitaja. Toivotaan, että tämä pirun korona ei pahenisi syksyllä ja mahdollinen toinen aalto jäisi tulematta tai ainakin tosi mitättömäksi, koska en jaksaisi stressata synnytystä JA siihen liittyviä mahdollisia voimassa olevia rajoituksia.

Rv 15+3: Paniikkia ja potkuja(ko?)

Nyt on päästy jo 16. raskausviikolle asti. Aika rientää, mutta viime viikot se tuntuu madelleen extrahitaasti. Viimeisen viikon aikana minulle on tullut todella epävarma olo. Olen vakuuttunut siitä, että sisälläni ei kasva mitään elävää. Varasin jo viime viikolle ylimääräisen ultra-ajan yksityiselle, koska olisin halunnut tietää, missä mennään. Pirkko kuitenkin vakuutteli, että kaikki on hyvin. Peruin ajan.

Luulen, että noina päivinä tunsin myös ensimmäisiä liikkeitä, jos ne nyt olivat niitä. Sain niistä hetken mielenrauhaa, koska ajattelin, että Tyyppi taitaa sittenkin olla hengissä ja panikoin ihan turhan takia. Nyt en taas ole pariin päivään tuntenut oikein mitään (mikä nyt ei sinänsä ole yhtään outoa, kun ollaan vasta näillä viikoilla) ja olen taas paniikissa. Olin (mahdollisista) potkuista kyllä aika innoissani, koska Penusta en aikoinaan tuntenut yhtikäs mitään näillä viikoilla. Ensimmäiset potkut, jotka olivatkin sitten ihan kunnon mojovia potkuja, tunsin vasta noin rv 23-24 etisen istukan takia. Olisihan se siis hienoa, jos nyt jo alkaisi tuntea pienen liikkeitä! :)

Paniikkia on lisäksi aiheuttanut se, että vatsani ei ole kasvanut kovinkaan paljoa. Korona-ajan herkuttelut kyllä näkyvät, mutta raskaus mielestäni ei. Olin jotenkin kuvitellut, että toisessa raskaudessa näillä viikoilla olisi jo selkeä raskausmaha (tiedän, tämä on yksilöllistä, mutta silti). Penusta jouduin tulemaan näillä viikoilla (tai ehkä viikkoa myöhemmin) raskauskaapista ulos töissä, koska mahaa oli vaikea enää peitellä.

En muista, että minulla olisi ollut näin pahaa epävarmuutta ja paniikin tuntua ensimmäisessä raskaudessa. Silloin tosin olimme enemmän sillä mentaliteetilla, että jos kesken menee, yritämme uudestaan. Nyt en tiedä, riittäisikö meillä enää rahat uusiin yrityksiin, joten tuntuu siltä, että tämä on ainut tilaisuutemme. Todellisuudessa varmasti kokeilisimme vielä ainakin kerran, mutta ajatus hoitoihin lähtemisestä taas uudelleen ei yhtään houkuttele.

Onneksi minulla on parin päivän päästä neuvola-aika. Se onkin ensimmäinen neuvolakäynti, jossa aion mennä ihan paikan päälle. Sen voisi hoitaa myös etänä, mutta toivon, että siellä kuunneltaisiin sydänääniä, joten haluan mennä ihan paikalle. Toivottavasti sieltä saisin edes hetkeksi kaipaamaani mielenrauhaa, jotta pääsisin taas nauttimaan tästä olotilasta.

Rv 14+0 ja hyvä fiilis

Tänään alkoi jo 15. raskausviikko! Ihan hullua! Aika on mennyt todella nopeasti. Vaikea uskoa, että on jo toinen kolmannes menossa ja reilun kuukauden päästä on raskauden puoliväli. Laskettuun aikaan on enää suurin piirtein puolisen vuotta aikaa. Jännää.

Olo on tällä hetkellä yllättävän hyvä! Olen todella yllättynyt tästä itse, sillä edellisessä raskaudessa odotin sitä seesteistä ja ihanaa keskiraskautta, mutta sitä ei vain koskaan kuulunut. Toivon, että tämä olotila jatkuisi nyt mahdollisimman pitkään. Pahoinvointi jäi suurin piirtein sinne 13. raskausviikolle. Tällä hetkellä pahan olon saa aikaiseksi ainoastaan purkka ja xylitol-pastillit, mikä on toki vähän huono juttu hampaiden kannalta. Kotona ollessani yritän pestä hampaita ruuan jälkeen, mutta aina en ole jaksanut tai muistanut. Pelkkä ajatuskin purkan tai pastillien syömisestä saa aikaan etovan olon. Yök.

Iskias ei ole vaivannut kovinkaan paljon, mitä nyt välillä vähän. Lähinnä huomaan, että alaselässä ja pakaroissa tuntuu ikävältä, jos on ollut pitkään pystyssä ja touhunnut jotain, kuten esimerkiksi tänään, kun siivosimme kunnolla. Saa nähdä, iskevätkö kovat kivut vielä myöhemmin.

Jonkin verran on jomotellut lantiota ja selkää, mikä tuntuu välillä aika inhottavalta. Lisäksi ihan yhtäkkiä saattaa iskeä kaamean tuntuiset menkkakivut, mutta onneksi nämäkin menevät suhteellisen nopeasti ohi. Luulenpa, että kohtu siellä tekee itselleen tilaa. Maha ei ole edelleenkään kasvanut (tai siis on, mutta se ei liity raskauteen mitenkään, vaan korona-ajan herkutteluun ja liikunnattomuuteen) huomattavasti, mutta tänään huomasin mielestäni selvän eron eiliseen verrattuna. Ihan alavatsalla tuntuu selvästi kova pieni pallo, joka on paljon isompi kuin eilen. Voisin kuvitella, että parin viikon päästä se pullahtaa sieltä enemmän näkyviin. Jännää.

Fiilis on siis hyvä! Sen verran hyvä, että olemme uskaltaneet tehdä pieniä hankintoja, jos hyviä diilejä on tullut vastaan esim. nettikirppareilla. Huomenna menemme hakemaan pinnasängyn, vaikka olin ajatellut, että ostamme sellaisen vasta paljon myöhemmin syksyllä, koska meillä ei yksinkertaisesti ole sille tilaa. Täytyy varmaan yrittää jotenkin tunkea se varastokoppiin palasina. Oli kuitenkin pakko tarttua tilaisuuteen, kun vastaan tuli sen verran hyväkuntoinen ja halpa pinnis. Tyyppi sai myös ensimmäiset vaatteensa, jotka tarttuivat ostoskoriin, kun tilasimme Penulle vaatteita. Nyt vain toivotaan, että kaikki menee hyvin, jotta vaatteet ja pinnasänky pääsevät käyttöön!

Rv 13+0 ja np-ultra

Ensimmäinen kunnallinen ultra on nyt ohi! Ja heti alkuun on pakko todeta, että Tyypillä oli kaikki hyvin. :) Olin ollut etukäteen jo jonkin aikaa täysin paniikissa, koska olin varma, että Tyyppi olisi jotenkin huonosti kehittynyt tai että hän ei olisi ollenkaan elossa, mutta kaikki näytti olevan täysin mallillaan.

Jouduin valitettavasti menemään ultraan yksin, koska Pirkon ei sallittu tulevan mukaan. Olimme sopineet Pirkon kanssa etukäteen, että hän päivystää kotona puhelimen päässä ja minä soitan videopuhelun, jossa kuvaan koko ajan ultraruutua ja Pirkko voi näin seurata hommaa livenä kotoa käsin. Toivoin kovasti, että ultraaja olisi joku nuori, koska ajattelin, että nuoret antaisivat varmemmin toimia näin. Noh, valitettavasti ultraaja oli vähän vanhempi tätönen, joka ei meinannut suostua ehdotukseeni. Pidin kuitenkin pintani ja vaadin, että saan kuvata ruutua. Vakuutin, ettei puolisosta ole mitään häiriötä, vaan että hän pysyy hiljaa ja haluaa vaan seurata ja kuulla kaikki kätilön puheet. Onneksi kätilö lopulta suostui ja Pirkko sai olla etäyhteyden päässä!

Tyyppi oli todella vilkas yksilö! Hän liikkui aivan valtavasti eikä meinannut antaa mitata niskaansa ollenkaan. Lopulta kätilö onneksi onnistui. Tyypiltä löytyivät kädet ja jalat ja kaikki muukin kuulemma näytti tällä hetkellä juuri siltä niin kuin pitääkin. Jes! Tulokset yhdistelmäseulasta tulivat vain pari tuntia ultrauksen jälkeen ja ne näyttivät ihan normaaleilta eikä jatkotutkimuksiin ole tarvetta.

Kasvupyrähdyksen tyyppi tosin oli ottanut! Hän oli 4 päivää isompi kuin mitä varhaisultrassa ja mitä kuukautisten/hedelmöittymisen perusteella oli laskettu (tästä johtuen hyppäys raskausviikoissa eteenpäin). Kätilö oli tässäkin suhteessa vähän nuiva ja tiukkasi minulta ennen ultrausta laskettua aikaa. Hän sanoi, että klinikoilla kuulemma aina annetaan laskettu aika valmiiksi. Sanoin heti, että ei meille vaan mitään ole kerrottu (en tajunnut sanoa, että emme käyneet varhaisultrassa klinikallamme vaan muualla). Jotenkin hän ei tätä meinannut uskoa ja tivasi moneen otteeseen laskettua aikaa, jonka olisimme saaneet. Lopulta hän onneksi uskoi, että minulla ei oikeasti ole antaa mitään klinikan kertomaa laskettua aikaa. Alun perin näytti siltä, että meille saattaisi tulla joulukuun alun vauva, mutta voipi olla, että hän tuleekin ehkä jo marraskuussa. Saa nähdä! Jännää!

Nyt on taas hieman luottavaisempi olo raskauden suhteen ja uskallan ehkä hieman jo iloita tästä. Ehkäpä kesällä voisi tehdä jo jotain pieniä hankintoja...?! Monien sovellusten mukaan ensimmäinen kolmannes loppuisi näillä hujakoilla, joten piinaavimmat viikot on nyt taputeltu. Toivotaan, että tässä raskaudessa saisin kokea sen hehkeän keskiraskauden ilman sen suurempia vaivoja.

Rv 11+6 ja kuulumisia

Vaikka kuinka ajattelin, että päivitän blogia ahkerammin, on tämä taas jäänyt vähän taka-alalle ja unholaan. Kaiken kiireen keskellä ei vaan riitä aika ja voimat kirjoittamiselle. Otetaanpa tähän väliin siis pienet kuulumiset.

Olo: Tällä hetkellä olo on melko hyvä. Pari päivää on mennyt oksentamatta, ja se piristää aina. Myös kamala väsymys on hävinnyt. Mutta vanha tuttu iskias-kipu on alkanut vaivata NYT JO!!! Tai siis itse asiassa kipu tuli kaveriksi jo joskus 8. viikolla (edellisessä raskaudessa muistaakseni vasta kymmenisen viikkoa myöhemmin). Kipu on välillä ollut helvetillistä, mutta välillä on ollut ihan kivuttomia päiviä välissä. Toivotaan, ettei kovasti pahenisi. En kestä, jos siitä tulee joku 4 kuukautta kestävä piina. 

Pahoinvointi: Sitä kesti noin viikolta 6 viikolle 11. Pahoinvointi ei ajoittunut oikeastaan ollenkaan aamuun, vaan on ollut vähän pitkin päivää ja useimmiten iltapäivisin/iltaisin. Nyt tosiaan toivon sormet ja varpaat ristissä, että pahoinvointi olisi tyystin loppunut.

Maha: Turvottaa ja korona-ajan herkuttelut ja liikkumattomuus näkyvät. Raskausvatsa ei kyllä vielä näy. 

Vaatteet: Kiristää, puristaa, ahdistaa. Muutamat löysät ulkohousut menevät ja yhdet siistit äitiyshousut olen jo ostanut ja ottanut käyttöön. Onneksi ei ole tarvinnut mennä töihin, vaan voi viettää kotona aikaa lökäreissä ja löysissä röntsyissä.

Shoppailut: Tyypille emme ole ostaneet oikeastaan vielä mitään. Emme siis mitään vaatteita tms. Pari päivää sitten nettikirpparilla tuli vastaan halpa lämpöpussi (samanlainen, joka meillä oli Penulla), joten sen nappasin meille jo varuiksi.

Pelot: Näitä riittää. Onko siellä kukaan hengissä? Onko se täysin epämuodostunut? Olen ollut monta kertaa täysin varma siitä, että jokin on täysin pielessä. Ultraa odotellessa.

Ultra: Se onkin onneksi muutaman päivän päästä! Valitettavasti joudun menemään yksin. Toivottavasti Pirkko saa olla etäyhteyden päässä. 

Ruokahimot: Sushi, sushi, sushi. Lisäksi tekisi mieli kaikenlaisia juustoja (erityisesti salaatin sekaan). Yksi erikoinen himo tuli yhtenä päivänä, kun alkoi tehdä mieli vauvan päärynäsosetta lasipurkista. En tiedä, myydäänkö sitä edes lasipurkissa. Oleellista tässä oli nimenomaan se, että sen saisi syödä suoraan siitä lasipurkista. Noh, tätä himoa en saanut valitettavasti tyydytettyä.

Kertominen: Muutamille kavereille ja minun vanhemmilleni olemme kertoneet raskaudesta, mutta emme muille. Ajattelimme hyödyntää tämän sosiaalisen eristäytymisen ja yrittää pitää asian salassa mahdollisimman pitkälle. Tuskin on kauhean vaikeaa, koska emme tapaa ketään. :D

Neuvola: Ensimmäinen "neuvolakäynti" eli etäneuvola oli pari viikkoa sitten. Siinä ei ollut mitään ihmeempiä. Todettiin, että normaali raskaus ja sain lähetteet labroihin ja ultraan. Neuvolakortti tuli postissa muutaman päivän päästä.

Poika- vai tyttöfiilis: Tällä hetkellä minulla on enemmän poikafiilis. En yhtään osaa sanoa miksi. Täytyy jossain vaiheessa tehdä taas kaikki taikauskoiset ennustukset ja katsoa, kumpi meille olisi niiden mukaan tulossa. 

Rv 9+0: Varhaisultra ja muita kuulumisia

Eipäs ole kaiken kiireen keskellä ehtinyt päivittää kuulumisia edes varhaisultrasta, vaikka tarkoitus oli päivittää uutiset saman tien ultran jälkeen. Varhaisultrasta on nyt jo jonkin verran aikaa ja oireista päätellen raskaus jatkuu edelleen. Ultrassa näkyi ihan oikeassa paikassa ihan oikean kokoinen pikkuinen ihmisen alku. Tyyppi vastasi täysin viikkoja ja pikkuinen sykekin siellä nähtiin. Kätilö sanoi, että ihan vähän saattoi jo erottaa pientä käden tynkää jostain kulmasta.

Nyt Tyyppi on jo kasvanut tuosta ja ultrassa näkyisi varmaan jo vähän enemmän. Pahoinvointi on saapunut vieraaksi. Taannoin oli muutama parempi päivä ja ajattelin jo selvinneeni pahimmasta, mutta eilen olo oli kuin maantiejyrän alle jääneellä ja laatta lensi pariin otteeseen. Ihan joka päivä en ole joutunut oksentamaan, mutta usein ja useasti pari kertaa päivässä. Valitettavasti pahoinvointi ei ajoitu mitenkään tarkasti aamuun tai muuhun kellonaikaan, vaan se jatkuu koko päivän tai saattaa tulla kaveriksi vasta iltapäivällä/illalla.

Ulkoilu on haastavaa, kun joutuu koko ajan pelkäämään, oksentaako vai ei. Nykyään kannan taskussa pientä kurkkupastillirasiaa (salmiakkia), joita napsin, jos olo käy aivan kamalaksi. Ja kyllä, syön salmiakkia. Se tuntuu olevan ainut asia, joka auttaa edes jotenkin pahoinvointiin.

Ensimmäinen neuvolakäynti on viikon päästä. Juuri eilen soittelin neuvolaan ja vaihdoin ajan etäkäynniksi. Valitettavasti en saanut aikaa meidän ihanalle tädille, vaan jollekulle toiselle, joka näitä etävastaanottoja hoitaa. Mutta eipä sillä tässä vaiheessa ole niin väliä, kun ei siellä ensimmäisellä kerralla ihmeempiä tapahdu. Sain onneksi puhelimessa kinuttua itselleni jo lähetteen labroihin, jotta sain varattua itselleni ajan. Alun perin olin ajatellut, että pääsen kätevästi kaikkiin labroihin ja neuvoloihin, kun Penu on päiväkodissa, mutta nyt kaikkea joutuu säätämään ja järjestelemään oikein extrapaljon, kun Penu pyörii kotona.

Ahdistusta tällä hetkellä aiheuttaa maailman tilanne ja se, mitä kaikkia rajoituksia on. Eniten minua surettaa ja ahdistaa se, että Pirkko ei nähtävästi tule pääsemään kunnallisella puolella tehtäviin ultriin mukaan. Tämä ottaa päähän oikein erityisen paljon! Olimme etukäteen Pirkon kanssa sopineet, että tällä kertaa Pirkko ei edes yritä tulla hoitoihin mukaan, koska töitä olisi ollut vaikea järjestää, mutta että ultriin hän ehdottomasti tulee mukaan ja neuvoloihinkin, jos vain pääsee. Noh, nyt taitaa sitten nekin jäädä väliin. Ärsyttää, koska nyt tuntuu siltä, että Pirkko jää kaikesta ulos ja tämä on vain minun juttuni. Lisäksi mua tietenkin ahdistaa jo valmiiksi se, että mitä jos ultrasta löytyykin jotain poikkeavaa ja olen siellä yksin! Miten mä selviäisin siitä? Miten mä edes selviäisin sieltä kotiin?

Tähän on ehkä hyvä lopettaa. Muuten vuodatus vaan jatkuu ja jatkuu.

Rv 7+0 ja ruokahimoja

Oireiden perusteella edelleen ollaan raskaana! Eräänä iltana huonovointisuus vähän helpotti ja olinkin ihan varma, että koko raskaus oli sitten siinä, mutta muut oireet ovat pysyneet ja huonovointisuuskin on palannut, joskaan ei ehkä ihan niin pahana. Vatsaa jomottelee todella paljon. Luulen, että kohtu siellä kasvaa ripeää tahtia.

Ruoissa on ilmennyt kaikenlaisia himoja. Korona ei yhtään helpota tilannetta: nyt en voi (tai siis viitsi) vain piipahtaa lähikaupassa hakemassa saman tien sitä, mitä tekee mieli (tai siis en voi lähettää Pirkkoa asialle :D). Suurin himo tällä hetkellä ovat suolakurkut. Tätä minulla ei ollut aikoinaan Penusta ja onkin ollut outoa himoita niitä niin paljon. Eilen vihdoinkin sain purkillisen suolakurkkuja viiden päivän odottelun jälkeen. Voi sitä onnea! Ruisleipää ja suolakurkkuja - ah, olen taivaassa!

Muita himoja tällä hetkellä: lämpöiset voileivät, sipsit (näistä jo mainitsinkin), sushi (byääääh, tämä kyllä itkettää!), kylmäsavulohi (tämänkin perään tyydyn vain kuolaamaan), salmiakki (pari olen syönyt, hups).

Jos näen netissä jonkinlaisia ruokakuvia, saattaa himo iskeä ihan yllättäen ja tuntuu siltä, että on pakko saada perunasalaattia juuri sillä sekuntilla. :D En muistanutkaan, että tämä on tällaista. Kurjaa vain, kun täytyisi tosiaan osata kauppaostosten yhteydessä ennakoida mielihalut ja sitten kun vihdoinkin jotain saa kaupasta, ei sitä välttämättä tee enää mieli, jos aikaa on ehtinyt kulua neljä tai viisikin päivää. Suuret on ongelmat näin koronan keskellä.

Rv 6+2 ja huonovointisuutta

Phuoh... Viime päivinä on tullut taas sellainen olo, että mihin sitä oikein on tullut ryhtyneeksi. :D Paha olo on alkanut vaivata koko helvatan päivän. Kertaakaan en ole vielä joutunut oksentamaan, mutta kuvottava, etova olo alkaa välillä jo aamuyöllä kesken unien ja jatkuu iltaan asti. Olo paranee yleensä syödessä, mutta heti ruokailun jälkeen huonovointisuus palaa takaisin. Pöh.

Vähän lisähaastetta tähän tuo vallitseva maailmantilanne. Pitäisi tehdä pahoinvoivana ja raastavan väsymyksen vallassa etätöitä ja viihdyttää samalla Penua. Onhan tämä aikamoista ja edessä on vielä luvattoman monta samanmoista viikkoa. Onneksi nyt on sentään muutaman päivän levähdystauko töistä.

Ruokainhokkeja ei tällä hetkellä oikein ole, mutta mikään ei kauheasti maistu. Ainut, mitä minun tekee mieli, on sipsit ja lämpöiset voileivät. Sipsejä en vielä ole saanut, mutta iltapalaksi olen jo useana iltana vääntänyt itselleni lämppäreitä. Ruoat maistuvat vielä jotenkin, mutta kaikista hankalimpia ovat aamupala, välipala ja iltapala. Mikään ei maistu.

Muistan, että aika samanlaiset olot olivat aikoinaan Penusta. Juuri näillä viikoilla alkoi ihan samanlainen huonovointisuus, joka oli raastavaa. Silloin oli onneksi kesäloma eikä meillä ollut vielä lasta viihdytettävänä, joten aika meni lähinnä levätessä. Nyt haasteita on sitten senkin edestä. Mutta jos jotain positiivista tästä koko koronasta täytyy löytää, niin se, että ei tarvitse huonovointisena kärsiä työpaikalla.

Rv 5+5 ja oirepäivitystä

No niin, hypätäänpä sitten reaaliaikaan. :) Sen takia hyppäys raskausviikoissa ihan yhdessä yössä.

Raskaana siis ollaan ainakin toistaiseksi. Oireistakin voisin päätellä, että jotain tapahtuu. 5. raskausviikko meni lähinnä niin, että aamut ja päivät jaksoin hyvin eikä tuntunut missään. Vasta iltapäivällä kolmen maissa alkoi hiipiä pientä etovaa oloa.

Viime päivinä väsymys on alkanut painaa. Iltapäivällä olo on välillä sellainen, etten oikein meinaa pysyä enää pystyssä, ja olo on niin kauhea, että on pakko päästä makaamaan. Aamuisin on vähän tuntunut huonoa oloa, mutta ei mitään kovin pahaa. Yleensä paha olo iskee edelleen iltapäivällä tai illalla. Alavatsa alkaa myös kramppailla ja jomotella iltaisin. Eilen illalla tuli sängyssä maatessa ihan hirveät krampit ja oli pakko lämmittää kaurapussi selälle ja vatsalle. Onneksi se helpotti.

Vessassa olen alkanut ravata hyvin tiheästi. Saa nähdä, riittääkö vessapaperi tänä korona-aikana tässä huushollissa, kun musta on tullut taas suurkuluttaja. Öisin ei onneksi vielä tarvitse heräillä.

Neuvolaan soittelin jokin aika sitten ja sain ajan hirveän pitkän ajan päähän. Vähän aloin jo miettiä, ehditäänkö siinä ottaa testit downia varten. Onneksi ultra on hyvissä ajoin ennen neuvolaa, joten siellä varmasti varmistuu, kuinka pitkällä raskaus oikeasti on ja ehdinkö vielä hyvin testeihin.

Pari viikkoa ultraan, jännää!

Rv 4+0: Testejä

Oli pakko seurailla, vahvistuuko liuskatestien viiva, ja kyllähän se vahvistuu!

Pp11, pp12, pp13 ja pp16

Nyt olen soittanut klinikalle ja ilmoittanut uutiset. Puhelimeen vastannut kätilö oli aivan ihana! Hän onnitteli meitä sydämellisesti ja oli todella iloinen puolestamme. Hän myös pyysi, että kertoisimme klinikalle tietoja raskauden etenemisestä, kun käymme ultrissa. En yhtään muista, että olisin tehnyt näin Penun kohdalla, mutta tietenkin kiva, että hekin seuraavat ja haluavat varmasti tietoja, jotka jotenkin liittyvät luovuttajaan.

Olemme myös varanneet jo varhaisultran, sillä haluamme ehdottomasti nähdä, onko tuolla mahassa mitään! Jännää! :) On kyllä ollut todella outoa sanoa ääneen olevansa raskaana. Jotenkin asiaa ei itse vielä ole ihan täysin sisäistänyt. Raskausviikot olen laskenut kuukautisten mukaan. Katsotaan sitten ultrassa, muuttuuko tuo johonkin suuntaan vai ei, mutta tänään olisi laskureiden mukaan 4+0.

Toinen kerta toden sanoo

Tänään digitestikin näytti plussaa! Nyt Pirkkokin uskoi, että kyseessä on ihan oikea plussa. Näkyyhän se tuosta paljon paremmin kuin eilisestä testistä. :D

Pp12 ja digiplussa!

Olo on aivan epätodellinen. En voi uskoa, että onni olisi potkaissut meitä!

Ja loppuun tietenkin nämä vanhat tutut löpinät: Tiedän, että tämä ei tarkoita vielä varmasti mitään ja kaikki on vielä todella epävarmaa ja voi muuttua minä päivänä tahansa. En välttämättä edes usko asiaa täysin todeksi ennen kuin sylissäni on elävä vauva. Aion kuitenkin ottaa ilon irti tästä hetkestä ja nauttia siitä, että olen raskaana - niin kauan kuin sitä iloa kestää!

Piinapäivä 11

Päivän olot näkyvät ehkä parhaiten kuvassa. :D

Pp11 ja haalea plussa!

En sitten malttanut olla testaamatta. Olot olivat mielestäni niin vahvasti sellaiset, että nyt on onnistunut. Tuon testin lisäksi tein ilmaisena tulleen liuskatestin, jossa myöskin näkyi hyvin hailakka viiva. Pirkko sanoi, ettei näitä testejä vielä usko, mutta mielestäni tuo on kyllä aika selkeä viiva! <3

Oloja olen kuitenkin seuraillut tänäänkin:
- jomottaa
- alavatsalla tuntuu koko ajan "jotain ylimääräistä"
- illemmalla järjettömät jomotukset nivusissa
- selässä menkkamaisia kipuja ja rintoja särkee
- en voi lopettaa hymyilemistä! :) :) :)

Piinapäivä 10

Päivän olot:
- iltapäivällä todella turvonnut olo ja kauhea jomotus
- alaselässä menkkamaista jomotusta
- illalla jomottelu jatkuu kovana ja nivusiin painaa.

4 päivää.

Piinapäivä 9

Päivän olot:
- koko päivän tukkoinen olo ja aivastelen ihan koko ajan
- jomottelee välillä ja alavatsa tuntuu todella turvonneelta
- illalla nänneissä tuntuu virtausta
- illalla menkkamaisia kipuja ja pistävä kipu vasemmalla alavatsalla.

5 päivää.

Piinapäivä 8

Päivän olot:
- jomotusta pitkin päivää
- paljon valkovuotoa
- kohdun seutu tuntuu koko ajan
- palelee ja väsyttää
- illalla tukkoinen ja vähän etova olo.

6 päivää.

Piinapäivä 7

Päivän olot:
- aamulla ja päivällä vatsaa jomottaa todella paljon
- iltapäivällä rinnoissa alkaa tuntua virtausta ja kovaa jomotusta
- iltaa kohden rintojen särky lisääntyy
- illalla kovat vatsakivut ja jomotukset, jotka tuntuvat myös selässä
- paljon valkovuotoa.

7 päivää.

Piinapäivä 6

Eiliseltä jäi olot kirjaamatta ylös, koska koko päivän oli erilaista puuhaa. Tässä kuitenkin tämän päivän olot:
- koko päivän todella "kostea" olo ja valkovuotoa tuntuu olevan tavallista enemmän
- välillä pistää vasemmalta alavatsalta
- illalla kovaa jomotusta koko alavatsalla.

8 päivää.

Piinapäivä 4

Päivän olot:
- tänään on jatkunut ihmeellinen, nopea sydämen tykytys, jota on ollut aiemminkin, mutta vasta tänään sen kunnolla huomioin
- pientä jomotusta vatsalla
- aamulla huono olo siivotessa
- illalla jomottaa ja menkkamaisia selkä- ja kylkikipuja.

10 päivää...

Piinapäivä 3

Tarkkailu jatkuu. Päivän olot:
- jomotusta ja nipistelyä aamulla vatsalla
- illalla lisää jomotusta ja "kutittelua"
- lisäksi ihanat menkkamaiset jomotukset selässä.

11 days to go.

Piinapäivä 2

Päätinpä tarkkailla itseäni tässä yrityksessä ihan kunnolla. Päivän olot:
- välillä pientä jomotusta vatsalla
- välillä pientä virtauksen tunnetta rinnoissa (voiko jo olla, vai kuvittelenko vain?)
- päivällä tuli yhtäkkiä huono ja pyörryttävä olo
- nuha ja kurkkukipu (ei kyllä liity tähän) ovat iskemässä
- illalla viluttaa, aivastuttaa ja palelee
- välillä jomottelee illallakin.

2 days down, 12 to go.

Uusi yritys

Huh, elämä ja maailma ovat viime viikkoina mullistuneet kyllä ihan yhdessä rytäkässä. Enpä olisi kuukausi sitten uskonut, että teemme etätöitä kotoa käsin Penun pyöriessä jaloissa. Aikamoista! Niin varmasti kyllä monella muullakin. Kaiken tämän hässäkän ja kiireen keskellä en ole ehtinyt kirjoittaa ollenkaan blogiin. Olen kuitenkin kirjoittanut joka päivä nopeasti puhelimeen, jotta voin päivitellä asioita tänne, kunhan aikaa löytyy.

Paljon on ehtinyt tapahtua viime aikoina. Pääsimme sittenkin yrittämään eikä meille tullut taukokiertoa. Tämä kirjoitus on nyt noin pari viikkoa reaaliaikaa myöhässä. Ehdin aloittaa kirjoittamisen, mutta se jäi kesken, joten jatkanpa siitä, mihin jäin pari viikkoa sitten...

Eilen kävin inseminaatiossa. Päätimme Pirkon kanssa, että kokeilisimme seuraavan kerran niin, että yrittäisimme päästä inssiin juuri sinä päivänä, kun on LH-plussa. Vihdoinkin tähdet olivat kohdillaan sen suhteen! :D Kaikki edelliset kuukaudet (siitä lähtien, kun aloin syksyllä testailla) ovis on aina osunut joko lauantaihin tai sunnuntaihin, joten vähän jännitti, osuisiko tälläkin kertaa. 

Olin varannut inssiajan jo etukäteen, koska luotin siihen, että ovis tulisi 13. kierronpäivänä (maanantaina), jolloin se on aina ollut Letrozolien kanssa. Lauantaina oli ihan kaameat jomotukset vatsalla ja tuli oikein kunnon ovislimoja. Olin ihan varma, että sunnuntaina testi hymyilisi, mutta eipä hymyillytkään! Nippailu ja jomotus jatkuivat sunnuntainkin ajan ja maanantaiaamuna täsmällisesti tikku vihdoinkin hymyili minulle. Jes! :) Ensimmäinen erävoitto. Soitto klinikalle ja inssiajan varmistus: täältä tullaan! 

Tilanne näytti todella hyvältä: follikkelilla oli kokoa jo noin 26 mm! En ollut koskaan nähnyt sellaista! Lääkärikin melkein huudahti, että "tällähän on kokoa". Lääkäri innostui tästä ja sai innostuksen tarttumaan myös minuun (toki itselläni oli ollut hyvä kutina jo koko aamun). Hän puhui hyvin varmaan sävyyn: "Tämä puhkeaa ihan kohta ja tänä iltana sinä hedelmöityt. Teet sitten tasan kahden viikon päästä positiivisen testin ja soittelet sitten meille."

Toivotaan, että lääkäri olisi oikeassa. Fiilikset ovat tällä hetkellä korkealla ja odotukset suuret. Eilen vatsaa jomotteli ihan älyttömän paljon. Tänäänkin on jomotellut jonkin verran. Nyt vaan pitäisi jotenkin malttaa odottaa pari viikkoa!


Inssi todellakin tehtiin kreivin aikaan, sillä muutama päivä tuosta eteenpäin alkoi Suomessa todella tapahtua koronarintamalla. Luultavasti tämän jälkeen tulee pakkotauko, jos nyt ei ole onnistanut. Tästä eteenpäin julkaisen vielä piinapäiväpostauksia parin viikon viiveellä.

Negatiivinen

Jep, sellainen oli tulos ensimmäisestä inssistä. Negatiivinen. Olo on tietty pettynyt. Jotenkin sitä toivoi, että olisi tärpännyt ekalla yrittämällä, kun niin monella muullakin on onnistunut ensimmäisestä yrityksestä. Noh, ei onnistunut meillä.

Yksi olki on onneksi vielä pakkasessa. Saa nähdä, milloin se pääsee käyttöön.

Huomenna

Huomenna on testipäivä. Nyt jännittää. Fiilikset ovat menneet laidasta laitaan - samoin tuntemukset. Tulos voi hyvin olla positiivinen, mutta aivan yhtä hyvin negatiivinenkin. Viime päivien aikana kaikki mahdollinen on mennyt pieleen ja olemme saaneet huonoja uutisia kaikkialta, joten olen muuttunut sopivan pessimistiseksi tässäkin asiassa: tuskin voin mitenkään olla raskaana. Olen jo laskeskellut kierron päiviä ja sitä, minne seuraava yritys ajoittuisi. Tämän jälkeen tulisi yksi taukokierto, jonka jälkeen voisimme taas kokeilla.

Saas nähdä, miten käy.

Neljä päivää inseminaatiosta

Tänään on neljä päivää inseminaatiosta. Alavatsaa jomottelee, alaselkää jomottelee, rintoja jomottelee. Olen inssistä lähtien tuntenut kohtuni: tismalleen sama (ja vähän friikki) fiilis kuin aikoinaan Penusta.
Onko aivan liian aikaista saada jotain oireita? Voivatkohan nämä tarkoittaa jotain vai johtuuko kaikki vain Ovitrellesta?

Tänään aloin popsia teroluteja elämäni ensimmäistä kertaa. Näillä mennään raskaustestiin asti, eli vajaat pari viikkoa.

Tällä hetkellä on jotenkin todella luottavainen ja varma olo siitä, että tämä olisi onnistunut. Jos ei, johtuvat kaikki nämä tuntemukset tuosta piikistä, mikä on ihan hyvä tiedostaa mahdollisia tulevia yrityksiä ajatellen. Nyt kuitenkin salaa toivon ja ajattelen, että tärppi olisi tullut jo ensi yrittämällä. Voisiko meillä olla oikeasti niin hyvä tuuri?

Inseminaatio

Viime yönä ei meinannut tulla uni silmään, kun jännitti tämän päivän inseminaatio. Aamulla nousin varhain tekemään ovulaatiotestin ja harmikseni tulos oli puhdas negatiivinen. Niinpä lampsin aamutuimaan apteekkiin ostamaan Ovitrelle-pistoksen ja lisäksi vielä paketin Terolut-tabletteja.

Menin suoraan apteekista klinikalle ja sairaanhoitaja opasti minua pistoksen kanssa. Helppohan tuo oli, kun kyseessä oli kynä, jolla pistettiin. Nyt osaan homman, jos sitä vielä tulevaisuudessa joudun lisää pistelemään. Jäin istuskelemaan klinikalle ja odottelemaan inssiaikaani.

Aika kului nopeasti, vaikka lääkäri olikin vähän myöhässä. Siittiöt olivat valmiina laittoa varten ja pääsinkin saman tien hoitopöydälle. Ultralla tsekattiin vielä kohdun ja munasarjojen tilanne, ja oikealta puolelta löytyi mahtavan kokoinen follikkeli (noin 22,5 mm), joka oli jo vähän litistymään päin (se ei siis ollut enää täysin pyöreä). Lääkäri riemastui tästä ja totesi, että nyt on ajoitus ihan nappiin!

Aamun negatiivisen tuloksen jälkeen lääkärin sanat piristivät kummasti ja toivat hyvän ja kutkuttavan fiiliksen. Itse toimenpide meni hyvin ja nopeasti. Kun homma oli ohi, pötköttelin vielä jonkin aikaa hoitopöydällä. Nyt sitten odotellaan, piinaillaan ja jännitetään. Ensi viikolla alan syödä Teroluteja ja parin viikon päästä saa tehdä raskaustestin.

Jännää, jännää. Tosi villi ja epätodellinen fiilis. 

Kontrolliultra

Tänään kävin kontrolliultrassa tsekkaamassa follikkelin tilanteen. Popsin Letrozoleja kierron päivinä 3-7, ja tuntemusten perusteella niillä on ollut ilmiselviä vaikutuksia. Jomotus alavatsalla on ollut melkoinen. Olo on ollut myös kostea. :D Yleensä minulla on tällainen olo vasta reilusti pidemmällä kierrossa, joten jännittynein ja odottavaisin mielin painelin ultraan.

Ensikäynnin jälkeen olen hoitanut kaikki klinikkakäynnit tällä kertaa yksin. Ensimmäisellä kierroksella Pirkko pyrki tulemaan aina mukaani, mutta nyt ajattelimme, että tulee liikaa säätöä töiden ja päiväkodin kanssa, jos yritämme molemmat olla aina paikalla. Niinpä siis nytkin hermoilin yksikseni aulassa ja odottelin vastaanotolle pääsyä.

Ihana sydämellinen lääkärimme oli edelleen aivan yhtä ihana! :) Hänkin vaikutti innostuneelta, kun kerroin tuntemuksistani ja pidemmittä puheitta hän käski minun hypätä tutkimuspöydälle, jotta pääsisimme katsomaan, miten lääkkeet ovat vaikuttaneet. Vaikutus oli ollut vielä suurempaa kuin olin kuvitellut itse! Limakalvo ei ollut vielä järin paksu, mutta follikkeli pullisteli jo noin 21 mm kokoisena. Lääkärin sanoin edessäni oli valittavana kaksi vaihtoehtoa:
a) Odotamme huomiseen ja katsomme, pärähtäisikö testiin hymynaama. Jos pärähtää, teemme inseminaation huomenna. Jos ei, odotamme ja toivomme, että ovulaatio tulisi vasta sunnuntaina (eikä lauantaina), jolloin inseminaation voisi tehdä maanantaina.
b) Otamme ohjat omiin käsiimme. Odotamme huomiseen ja katsomme, pärähtääkö testiin hymynaama. Jos ei, laitetaan irrotuspiikki ja tehdään inseminaatio huomenna.

Hetken pohdittuani (eli siis noin 5 sekuntia) päädyin vaihtoehtoon B. Ounastelimme lääkärin kanssa molemmat, että ovulaatio osuisi juuri viikonloppuun, ja kerroin omista fiiliksistäni ja siitä, että mielestäni omalla kohdallani hymynaamaa seuraavana päivänä tehty inseminaatio olisi mahdollisesti liian myöhäinen ja että toivoisin kovasti, että se voitaisiin tehdä samana päivänä.

Summa summarum, huomenna on edessä inseminaatio! Hullua, villiä, jännää, epätodellista, ihan kreisiä!!! Miten me oikein on päädytty tähän tilanteeseen? :D :D Inseminaatiosta muutamat päivät eteenpäin alan vielä syömään keltarauhashormonia tukevaa lääkettä. Saas nähdä, mitä tästä tulee.

Round two

Tässä sitä ollaan: tilanteessa, jossa meidän ei koskaan pitänyt olla. Toisen yrityskierroksen edessä. Voihan jukran pujut, että on jännää! Viimeisten kuukausien aikana olemme Pirkon kanssa oppineet, että koskaan ei kannata sanoa ei koskaan enää.

Palasimme jokin aika sitten kolkuttelemaan klinikan ovia. Ensikäyntiä jouduimme siirtämään sairastelujen vuoksi muutamia viikkoja eteenpäin, joten projekti on edennyt hitaamman puoleisesti ja odottelua on ollut paljon. Klinikkahan on siis tällä välin muuttanut ja muuttunut. En kauheasti pitänyt uuden FelicitasMehiläisen tiloista ja sellaisesta "rahanhajuisesta" meiningistä, joka mielestäni välittyi nykyisen toimipisteen käytäviltä. Entiset Väestöliiton tilat olivat mielestäni paljon sydämellisemmät, lämpimämmät ja kutsuvammat. Hinnatkin olivat pompanneet ylös ja jotkin käytännöt, esim. siittiöiden suhteen, olivat muuttuneet. Jotain hyvää asemalta kuitenkin löytyi: ihan huippu lääkäri! Googlailimme etukäteen kaikki lääkärit läpi ja valitsimme heistä mieluisan. Ensimmäisen kierroksen lääkäripettymys oli opettanut meille sentään jotain. Lääkärimme vaikuttikin heti ensi näkemän perusteella sydämelliseltä ja mukavalta ja sellaiselta, joka kuuntelee meidän toiveita.

Ensikäynnin jälkeen jouduimme käymään muutamissa verikokeissa Pirkon kanssa. Pirkkokin tällä kertaa, koska äitiyslain nojalla hänet otettin projektiin mukaan heti alusta alkaen. Mahtavaa! Testien jälkeen jäimme tutkailemaan ja kartoittamaan vähän kiertoani, joka on raskauden jälkeen palannut normaaliksi mutta (kuten kaikkina muinakin vuosina) joka syksyisin käyttäytyy aina vähän oudosti johtuen varmasti töiden aiheuttamasta stressistä. Minulla on siis joka vuosi syksyllä yksi pitkä kierto, joka saatta kestää noin 45-55 päivää. Tämä vuosi ei ollut poikkeus, vaan kyseinen outo kierto osui juuri kartoituksen kohdalle, joten tutkimukset olivat aivan yhtä tyhjän kanssa ja pari sataa euroa hulahti kankkulan kaivoon.

Uusi suunnitelma olikin siis seuraava: letrozolit käyttöön ja heti seuraavaan kiertoon yritetään, jos ovis sattuu sopivasti. Muita lääkkeitä otetaan käyttöön, jos siltä näyttää. Jes! Edessä oli kuitenkin taas odotusta: siittiöiden jonotus. Penu-projektissa käyttämäämme tavaraa ei valitettavasti ollut enää saatavilla, joten jouduimme jonoon. Luovuttajia on tällä hetkellä kuulemma äärimmäisen vähän, joten odottelimme tavaraa kaksi pitkää kuukautta. Itse asiassa kuukaudet eivät edes tuntuneet niin pitkiltä, sillä aika kuluu nykyään ihan hurjaa vauhtia. Lapsen ja työelämän yhdistämisessä on se hyvä puoli, että arkipäivät kuluvat hujauksessa. Odotettu puhelu laboratoriosta tuli kesken ruokatunnin. Loppupäivä menikin hymyillessä - ihan kuin olisi saanut synttärilahjan etukäteen! Saman tien tuli sellainen olo, että nythän sitä ollaan melkein jo raskaana. Haha.

Ajoitus siittiöiden saapumisen kanssa oli täydellinen, sillä ehdimme juuri käydä Pirkon kanssa lunastamassa tavarat itsellemme ennen kuin uusi kierto lähti käyntiin. Jännän äärellä ollaan... mitenköhän tässä käy?