Round two

Tässä sitä ollaan: tilanteessa, jossa meidän ei koskaan pitänyt olla. Toisen yrityskierroksen edessä. Voihan jukran pujut, että on jännää! Viimeisten kuukausien aikana olemme Pirkon kanssa oppineet, että koskaan ei kannata sanoa ei koskaan enää.

Palasimme jokin aika sitten kolkuttelemaan klinikan ovia. Ensikäyntiä jouduimme siirtämään sairastelujen vuoksi muutamia viikkoja eteenpäin, joten projekti on edennyt hitaamman puoleisesti ja odottelua on ollut paljon. Klinikkahan on siis tällä välin muuttanut ja muuttunut. En kauheasti pitänyt uuden FelicitasMehiläisen tiloista ja sellaisesta "rahanhajuisesta" meiningistä, joka mielestäni välittyi nykyisen toimipisteen käytäviltä. Entiset Väestöliiton tilat olivat mielestäni paljon sydämellisemmät, lämpimämmät ja kutsuvammat. Hinnatkin olivat pompanneet ylös ja jotkin käytännöt, esim. siittiöiden suhteen, olivat muuttuneet. Jotain hyvää asemalta kuitenkin löytyi: ihan huippu lääkäri! Googlailimme etukäteen kaikki lääkärit läpi ja valitsimme heistä mieluisan. Ensimmäisen kierroksen lääkäripettymys oli opettanut meille sentään jotain. Lääkärimme vaikuttikin heti ensi näkemän perusteella sydämelliseltä ja mukavalta ja sellaiselta, joka kuuntelee meidän toiveita.

Ensikäynnin jälkeen jouduimme käymään muutamissa verikokeissa Pirkon kanssa. Pirkkokin tällä kertaa, koska äitiyslain nojalla hänet otettin projektiin mukaan heti alusta alkaen. Mahtavaa! Testien jälkeen jäimme tutkailemaan ja kartoittamaan vähän kiertoani, joka on raskauden jälkeen palannut normaaliksi mutta (kuten kaikkina muinakin vuosina) joka syksyisin käyttäytyy aina vähän oudosti johtuen varmasti töiden aiheuttamasta stressistä. Minulla on siis joka vuosi syksyllä yksi pitkä kierto, joka saatta kestää noin 45-55 päivää. Tämä vuosi ei ollut poikkeus, vaan kyseinen outo kierto osui juuri kartoituksen kohdalle, joten tutkimukset olivat aivan yhtä tyhjän kanssa ja pari sataa euroa hulahti kankkulan kaivoon.

Uusi suunnitelma olikin siis seuraava: letrozolit käyttöön ja heti seuraavaan kiertoon yritetään, jos ovis sattuu sopivasti. Muita lääkkeitä otetaan käyttöön, jos siltä näyttää. Jes! Edessä oli kuitenkin taas odotusta: siittiöiden jonotus. Penu-projektissa käyttämäämme tavaraa ei valitettavasti ollut enää saatavilla, joten jouduimme jonoon. Luovuttajia on tällä hetkellä kuulemma äärimmäisen vähän, joten odottelimme tavaraa kaksi pitkää kuukautta. Itse asiassa kuukaudet eivät edes tuntuneet niin pitkiltä, sillä aika kuluu nykyään ihan hurjaa vauhtia. Lapsen ja työelämän yhdistämisessä on se hyvä puoli, että arkipäivät kuluvat hujauksessa. Odotettu puhelu laboratoriosta tuli kesken ruokatunnin. Loppupäivä menikin hymyillessä - ihan kuin olisi saanut synttärilahjan etukäteen! Saman tien tuli sellainen olo, että nythän sitä ollaan melkein jo raskaana. Haha.

Ajoitus siittiöiden saapumisen kanssa oli täydellinen, sillä ehdimme juuri käydä Pirkon kanssa lunastamassa tavarat itsellemme ennen kuin uusi kierto lähti käyntiin. Jännän äärellä ollaan... mitenköhän tässä käy?

Ensikäynti

Niinhän siinä sitten kävi, että mekin ollaan nyt pyöräytetty projekti kunnolla käyntiin ja käyty ensikäynnillä! Tähän tarvittiin oikeastaan yksi punaviinipullo, syvällinen keskustelu, muutama excel-taulukko ja kunnon vakuuttelut siitä, että meidän ei ehkä heti ensikäynnin jälkeen tarvitse ostaa isoa farmari-Volvoa ja että asuntokaupoillekaan ei nyt ainakaan 10 vuoteen ole ihan pakko ryhtyä.

Tehtyämme päätöksen siitä, että menemme klinikalle jo tänä syksynä, täytyi kalenterista löytää aika ihan vain ajan varaamiselle. Tämäkään ei ollut kovin helppoa klinikan aukioloaikojen takia, sillä halusimme soittaa rauhassa kotoa. Saimme tästä kuitenkin jo vähän esimakua siihen, millaista sähläystä tulevat klinikkakäynnit tulevat olemaan töiden kannalta. Viikon verran odottelimme, kunnes tartuimme luuriin. Tuosta viikko eteenpäin ja astelimme ensimmäistä kertaa Väestöliiton ovista sisään.

Itseäni jännitti vähän edellisenä iltana, mutta itse h-hetkeä ei oikeastaan osannut edes jännittää, sillä aamupäivä töissä oli niin kiireinen. Väestöliiton klinikka oli viihtyisän oloinen ja henkilökunta todella ystävällistä. Itse käynti oli vähän ajattelemaani lyhyempi. Lääkäri kertoi meille lähinnä siitä, miten hoitoprosessi etenee ja mitä missäkin vaiheessa tapahtuu. Täytimme klinikalla esitietolomakkeet, sillä nämä eivät olleet ehtineet tulla meille postissa kotiin. Käynnillä ei oikeastaan tullut mitään uutta tietoa, ja sanoimmekin lääkärille, että olemme ottaneet aika paljon asioista selvää etukäteen. Kaiken kaikkiaan käynnistä jäi todella hyvä fiilis! Saimme varattua saman tien myös psykologille ajan, mistä lisää myöhemmin.

Ainut hieman erikoinen kysymys, jota jälkikäteen yhdessä ihmettelimme, tuli aivan alussa, kun lääkäri kysyi minulta, aionko hankkia lapsen itsellisenä naisena vai hankimmeko sen yhdessä pariskuntana. Lähinnä kysymys kummastutti sikäli, kun menimme käynnille yhdessä pariskuntana. Jos olisin mennyt yksin, olisi kysymys tuntunut loogisemmalta. Mietimme myös, kysytäänkö samaa kaikilta heteropareilta, jotka klinikalla käyvät. No, niin tai näin, kerroimme tietenkin, että pariskuntana aiomme lapsen hankkia. Tämän jälkeen lääkäri pyysi myös Pirkkoa täyttämään esitietolomakkeen ja kohteli meitä mielestäni kuin mitä tahansa muuta (hetero)paria.

Lääkäri vaikutti positiiviselta meidän ja onnistumisen suhteen. Mitään tutkimuksia ei tosin tehty, joten tämä kaikki on vain omaa spekulointiani keskustelujemme pohjalta. Oli mukava kuulla, että alkuun yritämme suoraan luonnonkiertooni, ettei ainakaan heti tarvitse pumpata kehoon erilaisia hormoneja. Lääkäri ehdotti myös sitä, että aukiolotutkimus kannattaa tehdä varmaan vasta toisen tai kolmannen yrityksen jälkeen, jos sitä ennen ei ole onnistanut. Tämäkin oli asia, jota olin etukäteen miettinyt ja vähän toivonutkin, että tutkimuksen voisi tehdä vasta vähän myöhemmin, mikäli tarvetta ilmenee. Lopuksi lääkäri totesi, että me olemme vielä niin nuoria, että sen kannalta ei pitäisi olla mitään esteitä. :) Erityisesti tämä seikka sai hymyn nousemaan huulille! Kiva kuulla, ettemme lääkärin mielestä ole ikäloppuja. Vaimo kyllä myöhemmin sanoi, ettei mikään ihme, koska mä olen tällainen babyface!

Myös ovulaation suhteen lääkäri osasi rauhoitella ja sanoi, että joillain naisilla ovulaatiopiikki on todella nopea ja olen saattanut vain missata sen. Toki sitä itse alkaa aina ajatella kaikista kauheimpia vaihtoehtoja. Mutta yritän nyt olla stressaamatta mistään ja luottaa siihen, että oma keho toimii. Eräs tuttavani joskus totesi, että asioista on turha murehtia etukäteen, koska silloin joutuu stressaamaan ja murehtimaan kaksin verroin. Parempi ottaa päivä kerraallaan ja murehtia vasta sitten, kun siihen on oikeasti aihetta. Yritän nyt noudattaa tätä neuvoa: Jos joskus myöhemmin kehossani todetaan jotain ongelmia, aion stressata siitä vasta sitten. Siihen asti voin uskotella itselleni olevani oikea fertility goddess.