torstai 30. maaliskuuta 2017

Virtanen, Korhonen, Mäkelä... vai mikä?

Viime vuoden puolella kirjoittelin, että olemme laittaneet vireille yhteisen sukunimihakemuksen. Maaliskuun alussa olisimme voineet ottaa jommankumman sukunimen yhteiseksi, mutta tämä ei tuntunut mielestämme oikealta vaihtoehdolta, vaan haluamme perheellemme uuden sukunimen, joka ei ole kummankaan meidän suvusta.

Keksimme syksyllä loistavan sukunimen, joka oli tehty yhdistelemällä omien sukunimiemme kirjaimia. Olimme aivan varmoja, että hakemus menisi läpi, sillä kyseistä nimeä ei löydy Suomesta ollenkaan. Kun Penu oli muutaman viikon ikäinen, saimme viimeinkin kaipaamamme kirjeen maistraatista. Jes, viimeinkin sukunimi olisi askelen lähempänä meitä! Katinkontit. Kuoresta paljastui ikävä yllätys: jossain Perähikiällä on pieni samanniminen yritys, jolla nimi on jo käytössä. Ei meille tullut mieleenkään tarkistaa nimeä yritysrekisteristä! Pikkasen harmittaa myös se, että maistraatista ei kerrottu, että kannattaa tsekata myös ytj:n sivut, kun syksyllä soittelin ja kyselin neuvoja nimen muuttamiseen. Emme siis saaneet nimeä, johon olimme jo tottuneet omissa mielissämme.

Vinkki nro 1: Jos aiot vaihtaa sukunimesi, muista tsekata väestörekisterin nimipalvelun lisäksi myös yritys- ja yhteisötietojärjestelmän sivut (ytj.fi), ettei Suomesta löydy samannimisiä yrityksiä kuin haluamasi nimi.

Päätimme kuitenkin olla murehtimatta asiaa - olihan meillä sillä hetkellä jotain niin ihanaa, joka piti ajatukset muualla ja sai kaikki maalliset murheet näyttämään todella pieniltä. Hakusessa oli siis uusi nimi. Taas soittelin maistraattiin ja kyselin, miten asiassa edetään. Tällä kertaa asiakaspalvelija oli sen verran fiksu, että tajusi sanoa, että hakemukseen voi laittaa useampia nimivaihtoehtoja, jolloin välttyy joka kerta yli 100 euron maksulta, jos ensimmäinen vaihtoehto ei mene läpi. Miksei tätä kerrottu meille syksyllä??? Sinne meni ne 114 euroa. Pöh ja höh, sanon minä.

Vinkki nro 2: Jos aiot vaihtaa sukunimesi, laita hakemukseen useampia nimivaihtoehtoja paremmuusjärjestyksessä. Nimilautakunta lähtee liikkeelle ensimmäisestä vaihtoehdosta ja, jos se on sopiva, jättää se muut käsittelemättä. Jos ensimmäinen nimi hylätään, siirtyy se seuraavaan vaihtoehtoon. Näin vältyt yli sadan euron laskulta, jonka joudut maksamaan aina, kun teet uuden hakemuksen.

Seuraavat viikot pyörittelimme mielessämme erilaisia nimivaihtoehtoja. Päätimme, että niitä olisi hyvä olla ainakin neljä, jotta joku tärppäisi ja välttyisimme taas uudelta laskulta. On kyllä jokseenkin absurdia miettiä itselleen sukunimeä, jota käyttäisi koko loppuelämän ajan. Periaatteessa olisimme voineet keksiä mitä tahansa! Päätimme kuitenkin, että olisi mukava, jos nimet kumpuaisivat taas jollakin tavoin omista nimistämme. Noudattelimme samaa kaavaa kuin aiemmankin, jo hylätyn ehdotuksen kanssa ja saimme kokoon neljä hyvää vaihtoehtoa. Täytimme hakemuksen muutama viikko sitten ja lasku on nyt maksettu. Sitten vain odotellaan, että vanhat patut jaksavat taas kokoontua ja keskustella siitä, sopiiko meidän saada uusi sukunimi perheellemme.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Yökukkuja vai yönukkuja?

Mitä pidemmälle päivät vierivät, sitä enemmän alan olla sitä mieltä, että olemme todella onnekkaita siitä, kuinka helppo vauva meillä on. Penu on rauhallinen eikä korota ääntään muuten kuin silloin, jos nälkä tai väsymys yllättää aivan äkkiä. Nimiäisissä Penu kiersi sylistä syliin (ensin nukkuen ja sitten hereillä), ja kertaakaan tuon kahden tunnin aikana hän ei äännähtänyt millään tavalla. Hän vain katseli rauhallisesti maailmaa ja tarkkaili ympärillä olevia ihmisiä.

Jo alusta asti meillä on nukuttu yöt hyvin. Sairaalassa kuuntelimme kauhulla, kuinka viereisissä huoneissa vauvat kirkuivat kurkku suorana yötä myöten, kun meidän Penu veteli onnellisesti sikeitä. Sama linja on jatkunut kotona. Ainoastaan muutamana edellisenä iltana Penu on huutanut hetken aikaa putkeen. Me äidit olimme heti hädissämme, mikä lapsella on hätänä, kunnes tajusimme, että raukka on vain aivan yliväsynyt. Ja niistäkin huudoista saimme syyttää vain itseämme, ettemme olleet tajunneet laittaa pientä aiemmin nukkumaan. Pienen sylittelyn jälkeen Penu on onneksi rauhoittunut omaan sänkyynsä, ja me olemme huokaisseet helpotuksesta.

Viime aikoina olemme saaneet jo jonkinlaista rytmiä päiviin. Yritämme tehdä Penulle iltapesut aina noin seitsemän aikoihin. Tämän jälkeen tai tätä ennen (tai sekä ennen että jälkeen) Penu on usein tankannut iltaruokaa. Sitten laitamme Penun pinnikseen nukkumaan, jonne hän rauhoittuu melko hyvin tutti suussa. Välillä saamme juosta laittamaan tuttia suuhun enemmän, välillä Penu nukahtaa alta aikayksikön.

Ensimmäisen kerran hän herää syömään yleensä noin klo 23-24 aikoihin ja toisen kerran noin klo 2-3. Tästä eteenpäin mennään yleensä aina kahden tunnin pätkissä aamuun asti. Kaikki välit Penu nukkuu kiltisti eikä koskaan itke tai huuda ollenkaan. Aamulla ehkä neljän tai viiden aikoihin hän aloittaa aina ihmeellisen uniörinän. Emme oikein täysin tiedä, mistä tämä johtuu, mutta örinä tulee vasta loppuyöstä ja tapahtuu tosiaan unissaan.

Nykyään Penu nukkuu yöt omassa pesässään, joka on nostettu pinnikseen. Öisin käyn syöttämässä hänet olohuoneen sohvalla, sillä imetys onnistuu nykyään hieman paremmin istuma-asennossa. Samalla Pirkko saa nukkua rauhassa eikä häiriinny meidän puuhista. Muutamana yönä olen tosin ottanut hänet loppuyöstä viereeni, koska en väsymykseltäni ole jaksanut lähteä olohuoneeseen imettämään. Sängyssä olen samalla pystynyt itse torkahtamaan, kun Penu on vedellyt yöhömpsyjä.

Odotan jo innolla sitä aikaa, että Penun syöntivälit pitenevät hieman ja saan itse nukkua vähän pidempiä pätkiä. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että meillä asuu kunnon yönukkuja eikä mikään yökukkuja. Toki tämä vaihe voi muuttua missä vaiheessa tahansa, joten nauttikaamme tästä niin kauan kuin sitä kestää!

torstai 16. maaliskuuta 2017

Aaarrrgh!

Niin, se adoptioprosessi. Onneksi se meni nopeasti, mutta käräjäoikeudesta tupsahti nyt lasku: KAKSISATAAVIISIKYMMENTÄ EUROA!!!! Voi pyhä sylvi sentään! Olin ajatellut, että summa olisi maksimissaan jotain 80 euron luokkaa, mutta että 250 euroa! Nyt kyllä pistää vihaksi niin pahasti, että! Ihan kuin ei prosessi olisi muuten jo tarpeeksi nöyryyttävä ja naurettava ja TURHA, mutta pitääkö oman lapsen adoptoimisesta oikeasti maksaa tuollainen summa? Elämä on epäreilua.

Äitiyslaki tänne kiitos nyt heti!

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Rakkaalla lapsella on...

...monta nimeä. Omallamme niitä on jo useita: Pena, Penu, Penuliinu, Makkara, Maksu, Pätkis, Nappula, Popparityttö, Puppis... Listaa voisi jatkaa loputtomiin, sillä uusia nimiä tulee lisää lähes päivittäin. Tyttö on niin vietävän söpö, että häntä on ihana kutsua kaikenlaisilla hellittelynimillä.

Nyt Penulla on kuitenkin ihan oikea nimi! Olimme alkaneet miettiä nimeä jo kauan ennen kuin raskaus sai alkunsa - kuten kuka tahansa kunnon vanhempi tekee. Asiat tärkeysjärjestykseen. :D No ei. Olen itse todella kiinnostunut nimistä ja olisinkin voinut puhua niistä koko raskausajan vaikka päivittäin. Varmaan raskausviikolla 15 minun nimihörinäni alkoivat tulla jo Pirkon korvista ulos, eikä hän kauheasti enää jaksanut keskittyä nimen miettimiseen, vaan vastaus oli aina: "Katsotaan nyt ensin, miltä Penu näyttää."

Olimme keksineet jo raskauden alkuvaiheessa (vai oliko se jopa ennen raskautta?) yhden hyvän kolmiosaisen nimen, jota makustelimme koko raskausajan. Ensimmäinen nimi oli ikään kuin meidän yhteinen keksintö ja valinta. Kyseistä nimeä ei löydy allakasta ollenkaan, vaan se on peräisin meidän harrastuspiirin sanastosta. Toinen nimi oli Pirkon valinta ja kolmas nimi on ollut oma pitkäaikainen suosikkini. Olimme tottuneet näihin kolmeen nimeen niin hyvin, että emme osanneet muuttaa niistä yhtäkään Penun tullessa ulos.

Mikä sitten kutsumanimeksi? Olimme ajatelleet, että ensimmäisestä nimestä tulisi loogisesti Penan kutsumanimi, koska a) nimi on ensimmäinen ja b) se oli meidän yhteinen valinta. Sairaalassa kysyin Pirkolta, miltä Penu hänen mielestään näyttää. Yhdessä katselimme Penua, ja totesin, että mielestäni hän ei näytä siltä, mikä on ensimmäiseksi nimeksi ajateltu. Pirkko oli samaa mieltä. Ensimmäinen nimi ei vain näytä häneltä.

Toinen nimi oli kriteeriemme mukaan ulkona kutsumanimikilpailusta, sillä se alkaa s-kirjaimella. Olin sanonut jo kauan sitten, että kutsumanimessä ei saa olla s- eikä r-kirjainta, mikäli Penulla myöhemmin ilmenisi s- tai r-vikaa. Vaihtoehtona oli siis kolmas eli minun keksimä nimeni. Ensimmäisten viikkojen ajan pyörittelimme mielessämme ensimmäistä ja kolmatta nimeä ja mietimme, voisiko jompikumpi niistä olla kutsumanimi. Kaikki muut, uudet vaihtoehdot tuntuivat täysin vierailta. Leikiteltyämme nimillä tarpeeksi päädyimme lopulta käyttämään kolmatta nimeä kutsumanimenä. Voimmehan me aina vaihtaa kutsumanimen toiseksi, jos me (tai Penu) niin haluamme.

Nimen rekisteröimme jo kuukausi sitten, kun veimme paperin maistraattiin. Julkistimme nimen kuitenkin vasta viime sunnuntaina pienessä nimijuhlassa, jonka pidimme perheillemme ja muutamalle ystävälle. Pidimme juhlat täällä meillä kotona ja ne olivat mielestämme oikein onnistuneet. Mitään erityistä ohjelmaa ei ollut, sillä emme sellaista halunneet. Olimme lähettäneet kutsukorttien mukana "pääsyliput" eli nimenveikkauskupongit. Nämä keräsimme vierailta heti ovella. Juhlien alussa lahjoimme Penan kolmea kummia Penusta otetulla valokuvalla ja tämän jälkeen luimme, mitä ihmiset olivat nimeksi veikanneet (kukaan ei muuten arvannut yhtäkään nimeä oikein!). Nimen paljastimme perinteisellä hirsipuuleikillä. Palkitsimme vielä kolme parasta nimiveikkausta Penu-aiheisilla palkinnoilla: Pätkis-patukalla, popcornpussilla ja makkarapaketilla. Kun nimi oli paljastettu, oli vuorossa kahvittelua ja kakuttelua. Simppeli tilaisuus ja juuri meidän näköinen.

Penun saamat nimiäiskukat

Valitettavasti en täällä blogissa tule paljastamaan nimeä, vaan Penu saa edelleen kulkea nimellä Pena tai Penu tai mikä sillä hetkellä tuntuukaan hyvältä.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Imetystaival

Kun minulta raskausaikana kysyttiin, aionko imettää, oli vastaukseni aina hieman epämääräinen: jos onnistuu, niin kyllä; jos ei onnistu, niin en. En ole koskaan ollut mikään imetysintoilija ja olen joskus jopa vähän kammoksunut ajatusta siitä, että jotkut imettävät vielä parivuotiaita lapsia, joiden kanssa voivat jopa itse keskustella imettämisestä. Edelleenkään en ole mikään intoilija enkä missään nimessä aio imettää taaperoikäistä, mutta ajatukseni ovat kuitenkin hieman muuttuneet ja toivoisin, että imetys onnistuisi vielä jonkin aikaa.

Imetystaival ei lähtenyt käyntiin kovin helposti. Kirjoituksessani Penan ensimmäiset päivät mainitsin siitä, että Penu ei alussa meinannut oppia imemään. Kätilö yritti avustaa synnytyssalissa ja toinen kätilö osastolla sinne päästyäni. Tässä vaiheessa Penu-parka oli jo niin nälissään, että hänelle annettiin ruiskulla luovutettua äidinmaitoa. Ensimmäisinä päivinä yritin imettää rintakumin kanssa ja ilman, mutta kummastakaan ei tahtonut tulla mitään. Maitoa herui ja Pena osasi imeä, mutta näiden kahden toiminnon yhdistäminen tuntui olevan täysin mahdoton yhtälö.

Sokeriseurannan ja bilirubiinien takia syöntiä tarkkailtiin sairaalassa alusta asti. Väli ei saanut venyä kolmea tuntia pidemmäksi ja ruokaa oli saatava, joten lähes kaikki ruoka annettiin pullosta tai alkuun ruiskulla. Toisena päivänä synnytyksen jälkeen suosikkikätilömme johdatteli meidät pumppauksen ihmeelliseen maailmaan. Siitä lähtien olinkin sairaalassa kiinnittyneenä lypsykoneeseen aina kolmen tunnin välein. Osa Penan ruoista tuli yhä korvikkeena, mutta suuri osa oli minun pumppaamaani maitoa. Sairaalassa Penu söi rinnasta kunnolla ainoastaan yhden kerran, kun suosikkikätilömme jaksoi taistella ja auttaa meitä onnistumiseen asti. Urakkaan taisi hurahtaa parisenkymmentä minuuttia. Muilta kätilöiltä pyysin apua muutamaan otteeseen, mutta kun hommasta ei tullut mitään, luovuttivat he aina yksi toisensa jälkeen ja liukenivat vaivihkaa paikalta vihjaistuaan ensin tuttipullon käytöstä. Niinpä päätin sairaalassa, että harjoittelen imetystä vasta kotona, koska sairaalassa asiasta tuli vain stressiä tiukan aikataulun takia ja muutamat harvat yritykset päättyivät aina siihen, että sekä Pena että minä itkimme ja molemmille tuli paha mieli.

Olin päättänyt, että yrittämättä en aio luovuttaa, vaan haluan edes kokeilla, tuleeko imetyksestä mitään. Jos harjoittelunkaan jälkeen homma ei luonnistu, siirrytään vasta sitten suosiolla pulloruokailuun. Kotona kokeilin imetystä yksin ja Pirkon avustuksella useaan otteeseen, mutta sessio päättyi joka kerta itkuun ja tuttipullon halailuun. Pääsimme onneksi kolme päivää kotiutumisen jälkeen sairaalaan imetyspolille samalla, kun seurattiin bilirubiineja. Povalla aivan ihana kätilö teki taikojaan ainoastaan viiden minuutin ajan ja - voilà - Pena alkoi imeä rinnasta! Voittajafiilis! Kysyin kätilöltä, jahka hän ja suosikkikätilömme voisivat vuorotellen tulla aina öiksi luoksemme auttamaan imetyksessä. :D Ei tullut kauppoja.

Onnistuneen kokemuksen jälkeen päätimme Pirkon kanssa, että nyt harjoitellaan imetystä kotona jokaisella syöntikerralla (myös öisin), vaikka siihen menisi tunti. Noh, ihan niin kauan ei onneksi mennyt, mutta muutamia kertoja saimme kyllä taistella lähes puolen tunnin ajan. Ensimmäiset kerrat olivat yhtä huutoa ja operaatioon tarvittiin aina Pirkon auttavat kädet, kun hän asetteli Penan oikeaan asentoon ja yritti pitää paikallaan samalla, kun minä yritin tunkea rintaa rääkyvään suuhun. Noin viikon verran Pirkko oli hommassa aina apuna, kunnes juttu alkoi luistaa itsestään.

Kuukauden päivät annoimme Penalle lisämaitoa pullosta, koska kasvu ei tyydyttänyt neuvolan tiukkoja tätösiä. Viikonloppuna luovuimme kuitenkin niistäkin. Pirkon ollessa kotona helmikuussa hoiti hän aina yhden syötön öisin, jotta itse pystyin nukkumaan vähän pidemmän aikaa. Nyt kun Pirkko on palannut töihin, hoidan itse kaikki yösyötöt ja, voi veljet, että on helpottavaa, kun ei tarvitse silmät ristissä pelata pullojen kanssa, vaan voi vaan iskeä rinnan suuhun. Ihan aina homma ei edelleenkään suju kuin tanssi, mutta eteenpäin on menty huimia askelia. Nykyään pystyn jo istumaankin ja imettämään istuma-asennossa, mikä on mukavaa vaihtelua kylkiasentoon.

Vaikken olekaan suuri imetysintoilija, olen todella tyytyväinen siihen, että imetys lopulta onnistui! Korviketta on edelleen kaapissa ja välillä sitä menee, jos luonamme on esimerkiksi vieraita eikä imetys tunnu hyvältä. Myös hoitolaukussa kulkee aina mukana yksi korvikesatsi ja tuttipullo kaiken varalta. On kuitenkin helpottavaa, kun ei alituiseen tarvitse lämmitellä maitoja ja steriloida pulloja, vaan ruoka on aina kätevästi saatavilla. Ja onhan se ihanaa, kun pieni puputtaa rinnasta menemään niin, että hamsterin posket pullistelevat. Ja voi sitä tuhinaa, kun pikkuinen nukahtaa poski rintaa vasten! (Toim.huom.! Parempi ehkä, etten mainitse tässä niistä rintaraivareista tai ajoittaisesta huonosta imuotteesta, jolloin tuntuu, että hamsterin hampaat riistävät nännin irti.)

Tällä hetkellä mennään täysimetyksellä ja tätä rataa jatketaan niin kauan, kunnes kiinteät tulevat peliin mukaan, maitobaari sanoo sopimuksensa irti tai Pena ei suostu enää asioimaan meijerillä. Jos nyt ainakin kesään asti saisi imetyksen jatkumaan, olisin todella tyytyväinen taipaleeseemme.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Perheen sisäinen adoptio

Stressasin etukäteen perheen sisäistä adoptiota monestakin syystä. Eniten pelkäsin sitä, että prosessi pitkittyisi kuukausien mittaisiksi ja Penulla olisi yksi virallinen vanhempi vielä yksivuotissyntymäpäivänäänkin. Lisäksi minua ärsytti (tai ärsyttää edelleenkin) se, että ylipäänsä joudumme käymään adoptioprosessin läpi. Onko Suomen lainsäädännön pakko olla niin aataminaikainen ja sateenkaariperheiden lapsia syrjivä? Olisi lapsen etu, että heillä olisi syntymästä asti kaksi vanhempaa! Hieman skeptisesti suhtauduin myös adoptioprosessiin ja siihen, mitä se pitäisi sisällään. Olin jostain lukenut etukäteen, että pariskunnat ovat joutuneet kirjoittamaan esseitä ja pohtimaan omaa vanhemmuuttaan, perhedynamiikkaansa yms.

Onneksi adoptioprosessi oli kohdallamme täysin erilainen kuin mitä olin pelännyt! Kaikki sujui nopeasti ja helposti emmekä joutuneet tekemään minkäänlaisia naurettavia tehtäviä tai esseitä. Avaan tässä vielä, miten kaikki kohdallamme meni.

Kun kotiuduimme sairaalasta, laitoin lastenvalvojalle heti parin päivän sisällä sähköpostilla soittopyynnön ja pyysin pikaista tapaamisaikaa. Lastenvalvoja soitti samana päivänä ja oli yhtä ystävällisen kuuloinen kuin syksylläkin ollessani häneen yhteydessä ensimmäisen kerran. Hänen aikataulunsa oli melko täysi eikä kotikäynnille löytynyt aikaa moneen viikkoon. Niinpä hän pyysi meitä tulemaan toimistolle. Hän lupasi ottaa meidät ylimääräisinä asiakkaina heti aamusta.

Suuntasimme kohti toimistoa ani varhain 13.2. Täytyy myöntää, että pikkasen otti tuossa vaiheessa päähän, sillä alle kaksiviikkoisen vauvan kanssa olisi ollut muutakin tekemistä. Olimme kuitenkin liikkeellä avoimin mielin. Lastenvalvoja oli aivan ihana! Heti alussa hän taas kerran pahoitteli sitä, että joudumme käymään läpi tällaisen turhan byrokraattisen toimenpiteen ja että hän joutuu kyselemään meiltä nyt kaikenlaisia kysymyksiä meistä itsestämme.

Aluksi hoidimme isyyden selvittämisen keskeytykseen liittyvät paperit. Lastenvalvoja naureskeli, että tässä on vielä nämä valitusohjeet, jos nyt kokisin tarpeen valittaa päätöksestä. Sen jälkeen juttelimme noin puolisen tuntia minusta ja Pirkosta, meidän perheistämme, taustoistamme ja siitä, miten olemme tavanneet. Penu nukkui koko sen ajan kiltisti kantokopassaan. Noin 45 minuuttia saapumisemme jälkeen olimme eteisessä valmiina lähtemään kotiin. Käynnistä jäi hyvä mieli. Lastenvalvoja oli todella sydämellinen ja hän lupasi tehdä paperit valmiiksi parin viikon sisällä, minkä jälkeen hän soittaisi ja kertoisi, että voisimme hakea valmiit asiakirjat sieltä.

Puhelin soi heti seuraavana päivänä, ja lastenvalvoja ilmoitti, että olikin ehtinyt katsoa paperit valmiiksi jo edellisenä päivänä ja ne olisivat jo noudettavissa. Haimme Pirkon nimellä varustetun kirjekuoren 15.2. ja toimitimme sen samalta istumalta käräjäoikeuteen. Siellä oli todella ystävällinen vastaanottovirkailija, joka sanoi, että lapsiin liittyvät asiat hoidetaan yleensä kiireellisinä. Lisäksi hän tiedusteli, pidämmekö nimiäisiä tai ristiäisiä, ja kirjasi papereihin, että nimiäiset ovat maaliskuun alussa ja että sitä ennen asia pyrittäisiin hoitamaan.

Noin viikko tästä eteenpäin oli postilaatikkoomme tupsahtanut käräjäoikeudesta kirje, jossa kerrottiin, että 21.2. oli tehty päätös, jonka mukaan myös Pirkko on nyt Penun virallinen vanhempi. Revin kirjekuoren auki heti postilaatikolla ja itkin vuolaasti, kun näin, mitä se sisälsi. Jes! Ihanaa! Nyt ei tarvitse enää miettiä koko asiaa!

Olemme tosin oppineet muista blogeista (kiitos Deux Mamans!), että omista tiedoista kannattaa tarkistaa, että käräjäoikeus on muistanut lähettää päätöksen maistraattiin ja lapsen huoltajuus tulee näkyviin myös toiselle äidille. Viime viikolla tietoa ei näkynyt, joten tätä vielä odotamme. En tiedä, kuinka kauan asiassa kuuluisi mennä, mutta muutaman viikon suostun vielä odottelemaan ennen kuin huolestun ja alan selvittämään asiaa.

Pääasia on kuitenkin se, että Penulla on nyt virallisesti kaksi vanhempaa. Kolme viikkoa oli lyhyt aika, mutta mikä tahansa aika on tällaisessa prosessissa liian pitkä! Toivottavasti äitiyslaki saataisiin pian voimaan.

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Pentti-Sakari aka. Pena aka. Penu aka. Penuliinu

Pena on nyt jo kuukauden ikäinen! Ensimmäiset neljä viikkoa ovat menneet ihan siivillä! Pirkko joutui palaamaan viikko sitten töihin ja me olemme Penun kanssa harjoitelleet vauva-arjen pyörittämistä kahdestaan kotona.

Viime viikolla kävimme (taas) neuvolassa ja pituutta syntymästä oli tullut jo neljä senttiä lisää. Nyt Penu on siis jo 54 cm pitkä. Painoakin oli vihdoin tullut neuvolatätiä tyydyttävä määrä, ja nyt saimme seuraavan ajan ensi viikolle (ihan ei tätönen viitsinyt vielä laittaa kuukauden tarkastusväliä - huoh). On meillä iso tyttö! Mutta minkälainen tämä perheemme uusin jäsen oikein on?

Suloinen <3
Äitien mielestä hän on tietenkin suloisin ja kaunein vauva päällä maan! Penu on yllättävän paljon minun näköiseni. Kun katsoo meidän vauvakuviamme vierekkäin, olemme jopa pelottavan samannäköisiä! Nenä, suu ja leuka tulevat aivan suoraan minulta. Kuulemani mukaan myös korvamme ovat samanlaiset. Silmistä en osaa täysin sanoa: välillä ne näyttävät todella vierailta, mutta välillä nekin ovat mielestäni samanlaiset kuin itselläni. Pirkko on sanonut, että monet ilmeemme (esimerkiksi haukotellessa) ovat myös todella samanlaisia. Hassua! Penu on kuitenkin aivan omanlaisensa ja varastanut meidän äitien sydämet jo ensimmäisenä päivänä.

Iloinen
Nykyään Penu suo jo muutamia hymyjä meille äideille! Hän vaikuttaa muutenkin melko iloiselta ja tyytyväiseltä kaverilta. 

Tarkkaavainen
Penu tykkää seurata ympäristöään. Erityisen mielenkiintoisia ovat olleet tummat seinämme ja valkoinen katto. Myös lamput ovat mahtavia, ja niitä voidaankin tuijotella pitkän aikaa. Tällöin suu aukeaa apposen ammolleen ja silmät suurenevat lautasen kokoisiksi. On mahtavaa seurata pientä vauvaa, joka jaksaa innostua kaikista asioista!

Kova selittämään
Penulla on usein kovat tarinoinnit menossa. Hän tykkää jutella etenkin Pirkon kanssa ja yhdessä he jaksavat tarinoida pitkiäkin aikoja. Penulla on selittämisessä koko kroppa mukana ja kädet ja jalat vispaavat eri suuntiin. Pieni helikopterimme.

Kova ähisemään, ärisemään ja örisemään
Penu ei kauheasti itke, mutta hän ähisee ja örisee senkin edestä. En ollut koskaan aiemmin tiennyt, että vauvat pitävät sellaista ääntä, vaan luulin, että kaikki vauvat vain itkevät, mutta erään neuvolatädin mukaan tuo on "sitä vauvaörinää". Välillä olemme erehtyneet luulemaan, että kodissamme asuu pieni porsas kaikista örinöistä päätellen.

Kova jumppaamaan
Pena jaksaa nostaa ja kääntää päätään mahalla ollessaan. Päätä hän nosti ensimmäisen kerran jo 15. päivän ikäisenä. Muutama päivä tuon jälkeen hän alkoi itse kääntää päätään samalla, kun nosti sitä ylös. Kun Pena oli vielä mahassa, veikkasimme, että hänestä tulee nykytanssija kaiken sen möngerryksen perusteella. Edelleen olen tätä mieltä! Möngerrys on kovaa ja eteenpäin (ja ylöspäin!) pitäisi päästä. Välillä olen kuitenkin ajatellut, että hänestä saattaisi tulla myös bollywood-tanssija. Penun sormet vääntyilevät ja kääntyilevät siihen malliin, että kokeneempikin intialainen kalpenisi hänen rinnallaan.

Vaunuilija
Penu tykkää nukkua päikkäreitä ulkona tai käydä kanssamme vaunulenkeillä. Usein hän alkaa tapittaa silmät unisen näköisinä siinä vaiheessa, kun hänelle puetaan vaatteita päälle. Vaunuihin hän nukahtaa usein alta aikayksikön. Jatkukoon tämä mahdollisimman pitkään!

Helppo vauva
Tätä ei ehkä pitäisi sanoa ääneen, mutta tähän mennessä Penu on ollut mielestäni melko helppo vauva. Penu ei tosiaan itke kovinkaan paljon. Muutamat rääkäisyt tulevat ainoastaan silloin, jos hän on yliväsynyt tai nälkä pääsee yllättämään eikä ruokaa tule tarpeeksi nopeasti. Kertaakaan emme ole joutuneet kanniskelemaan häntä ympäri taloa rauhoittelumielessä. Yöt hän nukkuu kiltisti, vaikka hän toki heräileekin syömään noin 2-3 kertaa yössä, mutta se nyt on vauvoilla normaalia. Tällainen kiltteys saattaa olla (ja todennäköisesti onkin) vain ohimenevä vaihe, joten nautimme siitä nyt niin pitkään kuin mahdollista!

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

1.3.2017

Tänään on hyvä päivä. :) Vihdoinkin olemme virallisesti naimisissa eikä meitä katsota enää b-luokan kansalaisiksi.

Penakin täyttää tänään jo kuukauden!

Rakkautta ja iloa kaikille tähän päivään!

<3