lauantai 13. toukokuuta 2017

Vuosi sitten...

...elettiin päivää 13. perjantai, joka meillä oli kaikkea muuta kuin epäonnen päivä! Ovistikkuun pärähti heti aamusta meidän hämmästykseksemme hymynaama. Kyseisen kuvion olimme pelänneet tulevan vasta lauantaina tai sunnuntaina, joten iloinen yllätys nosti fiiliksen kattoon jo aamutuimaan.

Tätä seurasi soitto klinikalle ja inssin varaus iltapäiväksi. Muistan, että saimme vielä ylimääräisen ajan klinikan sulkeuduttua, sillä kalenteri näytti siellä koko päivän aivan täyttä. Puhelimessa kuulostin varmasti hieman epätoivoiselta, kun anelin vapaata aikaa edes johonkin väliin. Aikataulun kanssa kävi oikeastaan hyvin, sillä Pirkko ehti loistavasti inseminaatioon mukaan!

Ultrauslaitetta ei tuona päivänä rasitettu, joten silloisesta tilanteesta minulla ei ole valitettavasti tietoa. Eipä tuolla enää olekaan mitään väliä, sillä olihan lopputulos kaikista paras. Kävimme laittamassa Penan puolikkaan kyytiin ja pääsimme jännittämään lopputulosta seuraaviksi viikoiksi. Olin aivan varma, että inssi ei tuota tulosta, koska oli 13. perjantai eikä meillä voisi olla niin hyvää tuuria, kun ei aiemmillakaan kerroilla ollut ollut. Piinapäivät olin melko rauhallisin mielin enkä puhunut oloistani ja tuntemuksistani mitään koko aikana. Noin viikko inssin jälkeen aloin pikkuhiljaa uumoilla, että lopputulos voisi sittenkin olla se kauan odotettu ja toivottu!

Ja niinhän siinä kävi: noista pienistä Penan puolikkaista syntyi melko tarkkaan yhdeksän kuukautta myöhemmin täydellinen pieni tyttö, joka nyt on jo yli 60-senttinen, iloinen, hymyilevä ja keikistelevä äitien silmäterä! <3 Vuosi sitten en olisi voinut uskoa, että olemme nyt tässä: onnellisina ja valmiina juhlistamaan ensimmäistä äitienpäiväämme. Elämä jaksaa aina välillä yllättää! :)

perjantai 5. toukokuuta 2017

Puuhastelua

Pirkon loma oli ja meni, ja nyt olemme taas totutelleet Penun kanssa normaaliin arkeen. Onneksi tätä jatkuu nyt vain neljän viikon ajan, minkä jälkeen Pirkko jää kesälomalle ja saamme viettää taas laatuaikaa koko perheen voimin. Wuhuu!

Kävimme huhtikuussa elämämme ensimmäistä kertaa Lapsimessuilla, jota myöskin helvetin esikartanoksi kutsutaan. Suuntasimme messuille lauantaina, joka oli yleisöryntäyksestä päätellen varmastikin pahin päivä. Meno oli välillä melko pelottavaa ja vaunujen kanssa sai puikkelehtia ihmisten lomassa ihan urakalla. Penu nukahti menomatkalla ja vetäisi reilut kolmen tunnin unet (onneksi pitkät päikkärit olivat tuolloin vielä kuvioissa mukana!), joten meille äideille jäi alussa mukavasti aikaa kierrellä messualueella. Penun herättyä jäi messuilu vähän vähemmälle, sillä Penulla oli niin paljon ihmeteltävää, että väsyitku tuli hetken hereillä olon jälkeen. Urheasti typy kuitenkin jaksoi ja antoi meidän äitien käydä vielä Fazerilla kahvilla.

Mukaan messuilta tarttui meille äideille paidat ja Penulle kesäksi body. Paras hankinta oli kuitenkin Blaan mintunvihreä huppari, josta on ihan pakko laittaa kuva, koska paita oli niin hieno! Hintaa hupparilla oli ihan kivasti, mutta ajattelimme, että meitä olisi taatusti jäänyt harmittamaan, jos emme sitä olisi ostaneet. Ehkäpä paita olisi sopiva juuri 1-vuotissynttäreille! Jos samanlaisia huppareita olisi ollut vähän isommassa koossa, olisin ehdottomasti ostanut sellaisen myös itselleni.

Lapsimessujen satoa

Pirkon lomien aikaan pyörähdimme myös Helsingissä. Tämä oli Penun ensimmäinen matka Helsinkiin julkisilla ja hienosti meni! Kävimme piipahtamassa klinikalla, jonne veimme kiitokseksi suklaarasian ja kortin Penulta. Oli todella jännä fiilis käydä siellä nyt vauvan kanssa! Ympyrä ikään kuin sulkeutui, ja niin sulkeutui takanamme myös klinikan ovi - näillä näkymin pysyvästi.

Yhtenä päivänä ajelimme myös synnytyssairaalaan, jonne veimme suosikkikätilöllemme samanlaisen kiitoksen kuin klinikalle. Fiilikset sairaalalle mennessä olivat vähän ristiriitaiset. Enää en kuitenkaan herkistynyt samalla tavalla kuin aiemmilla käynneillä! :D

Jostain syystä minulla oli palava tarve kiittää niitä henkilöitä, jotka tekivät Penun matkasta meille mahdollisen ja mahdollisimman mukavan. Tästä syystä postissa lähti kiitos myös kaupungin lastenvalvojalle, joka oli ratkaisevassa asemassa nopeuttamassa adoptioprosessia. Vielä kun voisi lähettää kiitoksen sille ihanalle luovuttajalle, joka teki meidän lapsiprojektista mahdollista! Sanat eivät siinä kohtaa edes riittäisi. Hienoa, että luovuttajia löytyy auttamaan meidän kaltaisia ihmisiä! :)

torstai 4. toukokuuta 2017

Penu 3 kuukautta!

Oh, onpas meillä jo iso tyttö! 3 kuukautta! Kävimme viime viikolla kolmekuukautisneuvolassa, jossa Penu sai ensimmäiset piikit. Tätä äitiä taisi pelottaa toimenpide kaikista eniten etukäteen. Onneksi Pirkolla oli vapaata, joten hän pääsi mukaan ja piti Penaa sylissään piikityksen ajan. Itkuhan siitä tuli (Penulle ja ehkä vähän tälle äidille), mutta onneksi suru unohtui melko nopeasti ja pienten hömpsyjen jälkeen Penu nukahti kiltisti vaunuihin.

Siro neitimme jatkaa kasvuaan ja pituutta oli kertynyt jo reilut 59 cm. Painoa neidillä oli vähän vajaa 5 kiloa, joten hoikka tyttö hän on edelleen. Neuvolantäti sanoi kyllä, että painoa on tullut hieman hintsusti, mutta onneksi ei tarttunut tähän mitenkään suuremmin. Pelkäsin etukäteen, että meille alettaisiin tuputtaa lisämaitoja, mutta onneksi ei! Hyvä mieli jäi neuvolan jälkeen. Rokotuksistakaan ei tullut Penulle onneksi mitään oireita pientä väsymystä lukuunottamatta. Helpolla siis selvisimme.

Viimeisten viikkojen aikana Penu on alkanut jutella aivan uudella tavalla. Hän kujertelee ja keikistelee meille äideille etenkin hoitopöydällä ja syönnin jälkeen rinnalla. Uusia äänteitä tuntuu tulevan päivittäin lisää! Tuo jutustelu on jotain niin hellyyttävää, ja se on vienyt meidän äitien sydämet kyllä täysin! <3 Iltaisin myös pehmolelut ja muut kivat kuvat saavat sängyssä oman annoksensa jutustelusta.

Viimeisen viikon aikana Penu on nukahtanut melko kiltisti omaan sänkyynsä ilman perinteisiä iltahuutoja. Huudot ja kunnon hulinat tuntuivat olevan täällä jo pikemminkin sääntö kuin poikkeus, mutta onneksi tämä on nyt vähän helpottanut. Huuto tuntui aina alkavan siinä vaiheessa, kun siirryimme makuuhuoneeseen eikä mikään oikein auttanut. Rinnan näkeminen sai entistä suuremman huudon aikaan. Nyt Penu kuitenkin malttaa syödä ja tankata ennen nukkumaanmenoa, mikä varmasti on vähän rauhoittanut nukahtamista. Joinakin iltoina olemme yrittäneet tehdä juuri ennen iltaunia pienen vaunukävelyn, jonka aikana Penu nukkuu yleensä ainakin 30 min. Tämäkin on vähän rauhoittanut nukahtamisprosessia, kun hän ei ole aivan yliväsynyt sänkyyn mennessä.

Päiväunet ovat viime päivinä selvästi lyhentyneet. Perinteisesti Penu on vetänyt aamuisin yhden 2-3 tunnin unipätkän, jonka aikana minulla on ollut kivasti omaa aikaa. Nykyään hän nukkuu lähes aina vain yhden unisyklin verran kaikilla päikkäreillä, ja tämä äiti kärsii, kun ei ehdi tehdä kotona hommia tarpeeksi. :D

Tällä hetkellä täällä harjoitellaan kovasti tarttumista, ja monet asiat menevät mielellään suuta kohti, jos vain sattuvat jäämään käsiin kiinni. Lisäksi Penu yrittää kovin kääntyä selältä vatsalleen, mutta ihan vielä tämä ei onnistu. Voi olla, että tuohon ei kuitenkaan kovin kauaa enää mene, sen verran aktiivinen neiti näyttää olevan. Äidit taitavat olla pulassa siinä vaiheessa, kun Penu päättää lähteä liikkeelle. Meno on nyt jo sen verran kova!