Ensimmäisten viikkojen iloja

Täällä ollaan edelleen raskaana - ainakin oireiden perusteella. Pirkolle olenkin jo ehtinyt muutamaan otteeseen manata koko lastenhankintaideaa. Olen myös tehnyt selväksi sen, että jos joskus tehdään toinen, saa Pirkko sitten tehdä sen! :D

No ei, ei täällä nyt ihan niin pahasti ole asiat (onneksi), mutta välillä olo tuntuu todella kuvottavalta. Pönttöä en ole vielä joutunut halailemaan, mutta muutaman päivän on jo jatkunut etova olo eikä oikein tee mitään ruokaa mieli. Syömisen ajan olo on hetkellisesti parempi, mutta lähes saman tien etova olo palaa. Toivottavasti ei tästä pahenisi, sillä tämän kanssa pystyn vielä hyvin elämään.

Menkkamaiset kivut selässä, kyljissä, nivusissa ja kohdun seutuvilla ovat tulleet kaveriksi myös viimeisen parin päivän aikana. Onneksi nämäkin tuntuvat menevän hieman aaltoilevasti, eli välillä on ihan hyvä olo, välillä vähän huonompi.

Rinnat ovat edelleen arat ja todella isot. Maanantaina kävimmekin loman alun kunniaksi shoppailemassa mulle uusia rintsikoita. Vanhat kun eivät mahdu enää päälle! Muutenkin olo tuntuu melko turvonneelta. Aina syömisen jälkeen vatsa pömpöttää pitkään sen näköisesti, kuin olisi jo paljon pidemmällä raskaudessa. Löysiä vaatteita olen yrittänyt tonkia kaappien perukoilta, sillä kaikki vaatteet tuntuvat kiristävän ja puristavan, mikä taas lisää pahaa oloa. Onneksi Pirkko on minua pidempi, joten voin siirtyä ensin käyttämään hänen vaatteitaan ja vasta sen jälkeen turvautua uusiin vaatteisiin.

Jotta tästä ei tulisi taas hehtomittainen postaus, taidan kertoa muista kuulumisista toisessa postauksessa.

Raskaana

Siinä se nyt on: elämämme ensimmäinen positiivinen raskaustesti.

Positiivisesta raskaustestistä on nyt muutamia päiviä, ja olo on epätodellinen, onnellinen, jännittynyt ja hieman pelokas. Yritämme olla hyppimättä pilviin, mutta toki olemme hieman riemuinneet positiivisesta tuloksesta. Eilen tein vielä nettikaupasta kaupanpäällisenä tulleen OneStepin liuskatestin, joka sekin näytti positiivista.

Kuten jo edellisessä postauksessa kirjoitin, osasin aavistaa positiivisen tuloksen jo ennen testin tekemistä, mutta samana päivänä, kun olin tehnyt ensimmäisen positiivisen testin, alkoi ilmestyä senkaltaisia oireita, ettei onnistumisesta ollut enää epäilystäkään.

Alavatsassa alkoi tuntua todella villiltä, ja erikoista kipua on ollut kyljissä ja vatsan seutuvilla. Kipu eroaa selvästi menkkakivuista, vaikka melko samoilla seuduilla tuntuukin. Työpäivien aikana on tullut aaltoilevia heikotuksen / huimauksen / pahan olon "kohtauksia". Välillä tuntuu siltä, kuin olisi pakko käydä hetkeksi lepäämään ja laittaa silmät kiinni. Valitettavasti tämä on meillä töissä aika mahdotonta. Onneksi on enää kuusi päivää töitä ja sen jälkeen pääsee kirmaamaan kesälaitumille. Tai ehkä tässä tapauksessa pääsee pikemminkin sohvan nurkkaan lepäämään! Olen onnellinen, että saan viettää lähes koko ensimmäisen kolmanneksen kesälomalla, jos nyt raskaus etenee hyvin ja oireet lisääntyvät/pahenevat ensimmäisten viikkojen aikana.

Rinnat ovat arat, turvonneet ja tuntuvat kasvaneen ainakin yhden kuppikoon verran. Pelottaa jo, mitä niistä tulee, jos kaikki menee hyvin ja raskaus etenee normaalisti. Tasapainoni varmaan pettää ja kaadun eteenpäin pelkästä rintojen painosta. Rintojen turpoaminen oli muuten yksi niistä merkeistä, joista päättelin jo päiviä ennen testin tekemistä tämän yrityksen onnistuneen. Oli uskomatonta, kuinka nopeasti ne reagoivat.

Jano on melkoinen ja sen myötä myös vessahätä. Ravaan normaalistikin usein vessassa, mutta nyt tuntuu siltä, että käyn siellä oikeasti puolen tunnin välein. Töissä joudun välillä olemaan kunnolla jalat ristissä, koska vessaan ei pääse silloin, kun on pakko.

Aiemmin tällä viikolla kävin kuntosalilla ja jumpassa, joka ei ole kovinkaan rankka. Tuossa vaiheessa emme olleet vielä tehneet testiä. Salilla huomasin kuitenkin, että juokseminen teki tuskaa ja tuntui todella pahalta. Myös jumpassa tuntui siltä, kuin olisi joutunut rehkimään tuplasti enemmän kuin normaalisti, ja hiki virtasi kahta kauheammin. Viime päivinä olen huomannut hengästyväni jo ihan rappusissa ja kävellessä suhteellisen reippaasti. Täytyy myöntää, että olen hieman yllättynyt siitä, miten nopeasti raskaus tuntuu fyysisessä kunnossa.

Oireita siis on. Klinikalle en vielä ole ottanut yhteyttä. Sinne olisi tarkoitus soitella ensi viikolla ja kertoa tilanteesta. Voi olla, että teemme vielä yhden ClearBluen testin ennen soittamista vain ollaksemme varmoja asiasta. Toivottavasti saisin samalla myös varattua ajan varhaisultraan, sillä haluaisin kovasti nähdä, onko kaikki niin kuin pitääkin. 

Olisihan se hienoa, jos kaikki menisi hyvin, ja sitä tietenkin toivomme. Tiedostamme kuitenkin, että mitä tahansa voi vielä käydä. Raskaus voi mennä kesken missä vaiheessa tahansa. Tämä realisoitui itselleni kunnolla taannoin, kun eräällä ystävälläni kuoli vauva kohtuun aivan raskauden loppumetreillä. Mitä vaan siis voi tapahtua. Yritämme kuitenkin pysyä suhteellisen järjissämme, ettemme pelkää liikaa, mutta emme myöskään hehkuta asiaa liikaa. Parasta olisi, jos osaisi elää hetkessä eikä murehtisi turhia etukäteen. Yritänkin siis muistuttaa itselleni joka päivä, että otetaan elämä vastaan päivä ja tapahtuma kerrallaan. Muuten tulemme hulluiksi kaikesta murehtimisesta. Aion siis nauttia jokaisesta hetkestä ja jokaisesta oireesta hyvällä omallatunnolla. :)

Toukokuu

Toukokuu on yksi lempikuukausistani. On ihanan keväistä, lämpötilat saattavat kohota jo kesäisen lämpöisiin lukemiin ja aurinko paistaa. Kesäloma on aivan nurkan takana ja töissä alkaa olla jo lomafiilis. Tämä toukokuu on mennyt todella nopeasti ja olen nauttinut jokaisesta auringonsäteestä! Palataan ajassa kuitenkin vielä hieman taaksepäin.

Huhtikuun epäonnistuminen oli todella kova kolaus meille, ja erityisesti minulle. Päätimme tosiaan, että pidämme ajatustasolla pienen tauon lapsettomuusasioista, mikä oli oikein hyvä päätös. Emme käyneet lukemassa mitään blogeja kuukauteen ja lapsiasiat saikin työnnettyä mukavasti syrjään ja pystyi keskittymään kaikkeen muuhun.

Vappuna kerroimme lapsiprojektistamme parhaille ystävillemme. Uutisen vastaanotto oli juuri niin ihana, kuin olin kuvitellutkin. Molemmat olivat ehkä hieman yllättyneitä uutisesta, mutta he kyselivät uteliaina kaikesta mahdollisesta, mikä tuntui itsestä todella hyvältä. Oli mahtavaa päästä puhumaan asiasta jonkun muun, ja etenkin juuri heidän, kanssaan. Siinä vaiheessa tuntui, että suuri painolasti ja stressin määrä olisi nostettu harteiltani. Ihanaa, ettei tarvitse enää peitellä asiaa heiltä ja keksiä kaikenlaisia tekosyitä.

Pirkon kanssa päätimme, että kokeilemme vielä inseminaatiolla ja syksyllä voisimme sitten mennä ivf:ään, jos siltä näyttää. Lääkärimmekin oli sitä mieltä, että inseminaatiota kannattaisi vielä yrittää.

Laskin etukäteen, että toukokuun ovulaatio saattaisi osua lauantaihin, vaikka todennäköinen päivä olisikin sunnuntai tai jopa maanantai. Varasin siis ajan folliultraan torstaille. Mikäli olosuhteet olisivat hyvät, voisimme laittaa Pregnylin ja tehdä inseminaation perjantaina. Noh, näin ei valitettavasti ollut. Limakalvo oli vielä melko ohut, ja munasolukin vasta noin 17 mm:n kokoinen. Lääkäri suositteli odottamista ja itsekin arvelin, että hymynaama tulisi sunnuntaille, joten maanantaina voisimme päästä inssiin. Ei siis muuta kuin jännittämään.

Yllätys oli melkoinen, kun perjantaiaamuna hymynaama ilmestyi tikkuun. Miten tämä nyt näin meni? Naama irvisteli paljon aiemmin kuin olin odottanut. Edellisen päivän ultran jälkeen en todellakaan olisi osannut odottaa sitä vielä perjantaina. Sain onneksi varattua iltapäivään inseminaatioajan. Tällä kertaa emme ultranneet ollenkaan inseminaation yhteydessä, sillä olimme tehneet sen edellisenä päivänä. En siis tiedä, minkälainen tilanne oli sillä hetkellä. Ehkä parempi niin.

Homma oli nopeasti ohi. Miten tässä kävisi? Edellisen päivän perusteella olosuhteet eivät näyttäneet hyvältä ja inseminaatio tehtiin 13. perjantaina. Näin lievästi taikauskoisena ajattelin, ettei meillä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia tässä kierrossa. Mutta onpa nyt ainakin yritetty. Pirkolle sanoin, ettei asiasta saa puhua piinapäivien aikana ollenkaan, sillä haluan yrittää olla ajattelematta asiaa.

Onnistuiko?

Joo ja ei. Puhuminen onnistui, mutta ajatteleminen ei. Piinapäivät menivät kuitenkin todella nopeasti ja kivuttomasti. Ehkäpä paljon kivuttomammin kuin koskaan ennen. Noin 6 päivää inseminaation jälkeen aloin tuntea kaikenlaista kropassani. Salaa aloin toivoa, että tämä olisi onnistunut. Tätä jatkui päivä toisensa jälkeen. Pidin suuni kuitenkin visusti kiinni enkä puhua pukahtanut asiasta Pirkolle mitään. Ajattelin, että olisi turha herättää turhaa innostusta, koska tulos olisi kuitenkin negatiivinen.

11 päivää inseminaation jälkeen en enää kestänyt. Kerroin Pirkolle, että huomenna aamulla testataan, että minun on pakko saada tietää, näyttäisikö testi mitään, sillä oma oloni on aivan sellainen kuin tällä kertaa olisi onnistunut. Sain nukuttua yön yllättävän hyvin, mutta heräsin kuitenkin ennen kellonsoittoa tekemään testin. Sellaisen ClearBluen digitaalisen. Olimme tehneet digitaalisen testin vain kerran aiemmin ja silloin tuloksen odottaminen tuntui kestävän ikuisuuden. Jätin siis tikun odottamaan ja aloimme tehdä aamutoimia. Kuinkas siinä sitten kävi?

No niinhän siinä sitten kävi, että testi välkkyi todella nopeasti valmiiksi ja kun tulos pärähti näytölle, lensi hiusharja kädestä kaaressa ja suusta pääsi epämääräinen kirkaisu, mutta yhtään sanaa en saanut suustani ulos. Pregnant! Raskaana! Voiko tää olla totta? Pirkko ryntäsi toisesta vessasta luokseni salamannopeasti ja yhdessä tuijotimme tikkua epäuskoisina - itse hysteerisen itkukohtauksen vallassa, Pirkko hieman tyynempänä, niin kuin aina. Siinä sitten halasimme toisiamme ja yritimme saada asian jotenkin menevän tajuntaan asti. Ei se sinne ole ehkä mennyt täysin vieläkään, sillä olo on todella epätodellinen.

Voi Pena, pidä kiinni! Me halutaan nähdä sut ensi vuonna!

Blogitauko

Tämä blogi pitää nyt pienen pienen tauon lähinnä sen takia, että tarvitsen itse pienen tauon lapsettomuusasioihin. Mikäli itseäni alkaa kirjoituttaa, tulen kertomaan fiiliksistä, mutta muutoin yritän pysyä blogimaailmasta hetken aikaa poissa. Tuumaamme siis tovin ja mietimme, miten meidän taipaleemme tällä saralla etenee.

Hedelmällisiä kevätpäiviä kaikille! :)

Ei, niin ei

Ei tule meille Penaa, ei.

Turhauttaa, ärsyttää, ottaa päähän. Siinä ehkä päällimmäiset fiilikset tällä hetkellä. Kuukautiset alkoivat eilen melko ajallaan, ja testi näytti tietenkin täysin negatiivista.

Miksi tän pitää olla niin vaikeeta?

Neljäs yritys

Tällä viikolla tehtiin neljäs inseminaatio. Fiilikset olivat ja ovat edelleen täysin erilaiset kuin aikaisemmin. Oma suhtautumiseni on paljon kyynisempää kuin edellisillä kerroilla. Olin toki innoissani, että pääsimme taas yrittämään, ja inseminaatio tehtiin ihan hyvään aikaan, mutta tällä kertaa en oikein osaa odottaa mitään. Edellinen yritys oli sen verran suuri pettymys, että väistämättäkin yritän vähän suojella itseäni tässä kierrossa. Onnistuu, jos onnistuu. Ja jos ei onnistu, niin... noh, eipä järin yllättäisi sekään.

Tietenkin toivon, että tällä kertaa saisimme vihdoinkin nähdä testissä ne kaksi viivaa. Olisihan se hienoa! Viime aikoina on kuullut niin paljon raskaus-/vauvauutisia kavereilta ja tutuilta, että nyt voisi mielestäni hyvin olla meidän vuoro. :D Pakosti kuitenkin ajattelee, että mitäs jos ei nytkään, mitä jos ei seuraavallakaan kerralla, mitä jos olemme yhä vuodenkin päästä samassa tilanteessa!

Tämä yritys on sikäli ollut vähän erilainen, etten aina edes muista eläväni piinapäiviä! Välillä saatan yhtäkkiä havahtua ajatukseen siitä, että meillähän on tässä yritys päällä. Tuntuu oudolta ja erikoiselta, sillä aiemmilla yrityskerroilla olen ollut todella tietoinen siitä, mikä päivä on menossa. Olen kuitenkin ajatellut, että tämä "unohtelu" on ihan hyvä asia, koska suhtaudun projektiin ehkä vähän rennommin. Luulen kyllä, että piinapäivien lopulla alkaa varmasti jännittää taas vähän enemmän.

Vaikka olenkin melko varautunut ja ehkä hieman pessimistinen tässä kierrossa, ovat fiilikset muuten todella hyvät. Kevät ja aurinkoiset ilmat pitävät mielen virkeänä ja muistuttavat siitä, että elämässä on paljon muita ihania asioita, joista voi nauttia! Odottelu jatkuu, mutta aion ottaa kaiken irti keväästä ja yritän keskittyä kaikkeen muuhun paitsi odotteluun.

Aukiolotutkimus

Nyt on aukiolotutkimus ohi. Vähän jännitin etukäteen, sillä olin lukenut monesta blogista, kuinka kivulias tutkimus olisi. Onneksi olin muutamasta paikasta lukenut myös siitä, että tutkimus ei tunnu yhtään missään. Olin onneksi etukäteen järkeillyt jo itselleni, että kuuluisin todennäköisesti jälkimmäiseen ryhmään, sillä yksikään tutkimus tai inseminaatio ei ole ollut kohdallani millään lailla kivulias.

Järkeilyni osoittautuivat oikeiksi. Seurasimme Pirkon kanssa ruudulta, kun neste välkkyi ja eteni munanjohtimissa. Villiä. Tutkimus osoittautui helpoksi ja oli todella nopeasti ohi. Meniköhän tähän kaikkeen ehkä maksimissaan viisi minuuttia? Kaikki vaikutti olevan kunnossa eikä tutkimus todellakaan sattunut yhtään. Pienen pientä paineen tunnetta alavatsassa tuntui toimenpiteen lopulla ja vähän sen jälkeen, mutta mitään sen ihmeellisempää ei onneksi tullut. Kavuttuani ylös tutkimuspöydältä juttelimme vielä lääkärin kanssa jatkosta. Hän vaikutti onneksi optimistiselta onnistumisemme suhteen, mikä valoi uskoa vähän meihinkin.

Mutta, röörit ovat siis auki! Matka jatkuu.