Täällä on kauhea alkuraskauden pahoinvointi päällä. Eikun siis, enhän mä ole raskaana! Mutta pahoinvointi on kyllä tullut takaisin. Tosi kiva. :/
Kuukautiseni palasivat 2-3 kuukautta sitten, ja siitä lähtien "alkuraskauden pahoinvointi" on tullut kuvioihin kaksi kertaa kuukaudessa: ovulaation aikaan ja kuukautisten aikaan. Ensin mainitulla päivän tai kahden mittaisena, jälkimmäisen kohdalla pahoinvointi saattaa kestää useampia päiviä. Jos eläisin heterosuhteessa, olisin tehnyt tähän mennessä jo läjän raskaustestejä. Ensimmäisellä pahoinvointikerralla veikkasin vatsatautia, toisella jotain syömääni asiaa, kunnes lopulta älysin yhdistää huonon olon kuukautiskiertoon. Nyt osaan järkyttävästä etovasta olosta jo ennustaa, että kuukautiset alkavat parin päivän päästä.
Tämäkin vaiva on siis kiva pieni lisä raskauden jälkeisiin kremppoihin. Ei riittänyt se, että kuukautiset palasivat (äh, miksi niin aikaisin?), vaan ne palasivat sitten oikein kunnon pahoinvoinnin kera. Jiiiihaaa. Toivottavasti nämä "oireet" helpottavat ajan kanssa. Pelkkä ajatuskin kauhistuttaa, jos pahoinvoinnista joutuu kärsimään koko loppuelämänsä kaksi kertaa kuukaudessa! Näissä merkeissä vietetään siis meidän joulua. Ei tee mieli kinkkua, ei tee mieli suklaata, ei tee mieli mitään muutakaan. Että sillä lailla. :D
Kaikesta huolimatta toivotan kaikille teille muutamille lukijoille ihanaa ja rentouttavaa joulunaikaa! :) Me rauhoitumme Pirkon ja Penun kanssa viettämään ensimmäistä perhejouluamme ihan kolmisin. Pieni varaslähtö otettiin jo eilen, kun Penu sai avata ensimmäisen lahjansa, mutta siitä ja muista joulujutuista lisää joulun jälkeen.
Iloista joulua kaikille!
sunnuntai 24. joulukuuta 2017
keskiviikko 20. joulukuuta 2017
Iloa, katkeruutta ja hämmennystä
Lähestulkoon kaikki raskausuutiset ja synnytyskertomukset saavat minut nykyään
herkistymään. Olen aina ollut liikkis, mutta nykyään minun on vaikea
lukea mitään tarinoita lapsista, raskauksista tai synnytyksistä
itkemättä! Heh. :D Voi olla, että hormoneilla on edelleen vaikutusta asiaan. Olen kuitenkin yllättynyt siitä, mitä kaikkea muuta raskausuutiset saavat liikutuksen lisäksi aikaan.
Saimme jokin aika sitten tietää, että eräs ystävämme odottaa toista lastaan. Ensimmäistä hän odotti samaan aikaan, kun me odotimme Penua. Uutinen ja sen kuuleminen herätti minussa kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita, jotka yllättivät itseni ja saivat jopa hieman hämilleen. Päällimmäisenä olin tietenkin todella iloinen heidän puolestaan ja tirautin (tietenkin) pari onnenkyyneltä. Tiedän, että he odottivat ensimmäistä lastaan tavallista pidempään, joten oli aivan ihana uutinen, että toinen oli tärpännyt niinkin pian.
Tiedän, että en halua enempää lapsia ja olen todella onnellinen Penusta, mutta uutisen kuultuani minulle tuli vähän haikea fiilis siitä, etten enää saa kokea raskautta. Okei, tässä vaiheessa ihmettelen itsekin, miksi ajattelen näin, koska raskausaika oli karmeaa enkä todellakaan haluaisi kokea sitä uudelleen! Aika kyllä kultaa muistot, sillä tällä hetkellä näen raskausajan melko seesteisenä ja jännittävänä aikana - onhan se todella ainutlaatuista, kun saa seurata vatsan kasvua ja odottaa uutta pientä ihmiselämää saapuvaksi. Onneksi blogistani löytyy muistutuksia siitä, millaista oma raskausaikani todella oli! :D En siis oikeasti todellakaan haluaisi olla uudestaan raskaana, joten olen hämmentynyt siitä, miten haikea olo toisen raskaudesta saattoi tulla.
Kaikista vähiten kuvittelin, että olisin kateellinen, tai ehkä ennemminkin katkera, toisten raskausuutisista, sillä meillähän on jo lapsi! Miksi ihmeessä minun täytyisi tuntea enää minkäänlaista katkeruutta tai kateutta? Eihän meidän enää tarvitse käydä läpi hedelmöityshoitoja! Miksi siis olisin enää kateellinen siitä, että toiset raskautuvat nopeasti, yksinkertaisesti ja vielä ilmaiseksi? Mutta kyllä, olen katkera ja olen kateellinen. Olen kateellinen lähinnä siitä, että "normaalit" ihmiset onnistuvat saamaan lapsia niin helposti. Olen katkera siitä, että en koskaan saa kokea itse sitä tunnetta, kun yhtäkkiä vain ajattelee, että hei, mä saatan olla raskaana, täytyypä käydä ostamassa raskaustesti. Ei, mä en koskaan saa yllättyä iloisesti, vaan me joudumme laskemaan päiviä ja stressaamaan ajoitusta ja laskemaan piinapäiviä, joiden olemassaoloa suuri osa ihmisistä ei edes tiedosta. Ja taas mä ajattelen, että miksi ihmeessä mä tunnen tällaista, koska meillä on jo lapsi! Ei meidänkään tarvitse enää laskea päiviä ja zoomailla erilaisia tikkuja ja testejä, josko ovulaatio olisi tulossa vai menossa.
Olen hämmentynyt siitä, mitä ajatuksia ja tunteita toisten ilouutiset voivat minussa saada aikaan. En olisi koskaan voinut uskoa ajattelevani näin! Siksi olen tällä hetkellä ennen kaikkea hämmentynyt. Olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että meillä on aivan täydellinen lapsi, jonka loppupeleissä saimme melko helposti. Olen myös aidosti iloinen muiden raskauksista ja heidän onnestaan. Mutta kaikesta huolimatta välillä tuntee katkeruutta ja kateutta. Kaipa se on ihan normaalia. Onneksi tämän kaiken tiedostaa itse, joten tälle hämmennykselle pystyy jopa nauramaan.
Saimme jokin aika sitten tietää, että eräs ystävämme odottaa toista lastaan. Ensimmäistä hän odotti samaan aikaan, kun me odotimme Penua. Uutinen ja sen kuuleminen herätti minussa kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita, jotka yllättivät itseni ja saivat jopa hieman hämilleen. Päällimmäisenä olin tietenkin todella iloinen heidän puolestaan ja tirautin (tietenkin) pari onnenkyyneltä. Tiedän, että he odottivat ensimmäistä lastaan tavallista pidempään, joten oli aivan ihana uutinen, että toinen oli tärpännyt niinkin pian.
Tiedän, että en halua enempää lapsia ja olen todella onnellinen Penusta, mutta uutisen kuultuani minulle tuli vähän haikea fiilis siitä, etten enää saa kokea raskautta. Okei, tässä vaiheessa ihmettelen itsekin, miksi ajattelen näin, koska raskausaika oli karmeaa enkä todellakaan haluaisi kokea sitä uudelleen! Aika kyllä kultaa muistot, sillä tällä hetkellä näen raskausajan melko seesteisenä ja jännittävänä aikana - onhan se todella ainutlaatuista, kun saa seurata vatsan kasvua ja odottaa uutta pientä ihmiselämää saapuvaksi. Onneksi blogistani löytyy muistutuksia siitä, millaista oma raskausaikani todella oli! :D En siis oikeasti todellakaan haluaisi olla uudestaan raskaana, joten olen hämmentynyt siitä, miten haikea olo toisen raskaudesta saattoi tulla.
Kaikista vähiten kuvittelin, että olisin kateellinen, tai ehkä ennemminkin katkera, toisten raskausuutisista, sillä meillähän on jo lapsi! Miksi ihmeessä minun täytyisi tuntea enää minkäänlaista katkeruutta tai kateutta? Eihän meidän enää tarvitse käydä läpi hedelmöityshoitoja! Miksi siis olisin enää kateellinen siitä, että toiset raskautuvat nopeasti, yksinkertaisesti ja vielä ilmaiseksi? Mutta kyllä, olen katkera ja olen kateellinen. Olen kateellinen lähinnä siitä, että "normaalit" ihmiset onnistuvat saamaan lapsia niin helposti. Olen katkera siitä, että en koskaan saa kokea itse sitä tunnetta, kun yhtäkkiä vain ajattelee, että hei, mä saatan olla raskaana, täytyypä käydä ostamassa raskaustesti. Ei, mä en koskaan saa yllättyä iloisesti, vaan me joudumme laskemaan päiviä ja stressaamaan ajoitusta ja laskemaan piinapäiviä, joiden olemassaoloa suuri osa ihmisistä ei edes tiedosta. Ja taas mä ajattelen, että miksi ihmeessä mä tunnen tällaista, koska meillä on jo lapsi! Ei meidänkään tarvitse enää laskea päiviä ja zoomailla erilaisia tikkuja ja testejä, josko ovulaatio olisi tulossa vai menossa.
Olen hämmentynyt siitä, mitä ajatuksia ja tunteita toisten ilouutiset voivat minussa saada aikaan. En olisi koskaan voinut uskoa ajattelevani näin! Siksi olen tällä hetkellä ennen kaikkea hämmentynyt. Olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että meillä on aivan täydellinen lapsi, jonka loppupeleissä saimme melko helposti. Olen myös aidosti iloinen muiden raskauksista ja heidän onnestaan. Mutta kaikesta huolimatta välillä tuntee katkeruutta ja kateutta. Kaipa se on ihan normaalia. Onneksi tämän kaiken tiedostaa itse, joten tälle hämmennykselle pystyy jopa nauramaan.
tiistai 19. joulukuuta 2017
Penu matkailee osa 2
Tässä muutamia huomioita, joita vauvan kanssa matkustaessa kannattaa miettiä.
Ruuat
Olimme etukäteen päättäneet, että otamme jokaiselle päivälle yhden puuron mukaan, jotta saa hyvän iltapalan ja nukkuminen ei olisi ainakaan nälän puolesta vaikeaa. Otimme mukaan Valion Onni 4 viljan puuroa, jota olemme kotona käyttäneet aina silloin tällöin, kun ei ehdi tai jaksa keittää puuroa. Nämä olivat siitä käteviä matkaa ajatellen, että ne ovat valmista sellaisenaan (laittaa vain lautaselle ja sekoittaa), vaikka painavatkin melko paljon. Onneksi oli vain viikon reissu, ettei tarvinnut pidemmäksi aikaa raahata puuroja.
Valmiita ruokasoseita otimme myös jokaiselle päivälle yhden (+ pari extraa) ja päätimme, että loput ostamme sieltä tai sormiruokailemme. Sormiruokailua tuli harrastettua lähinnä hotellin buffassa, joten lounaat ja päivälliset menivät oikeastaan soseilla. Onneksi olimme varanneet ruokaa mukaan, sillä paikallinen valikoima oli surkea. Siis todella surkea! Hedelmäsoseita löytyi jonkin verran ja niitä ostimmekin, vaikka näitäkin otimme kotoa mukaan jonkin verran, mutta ruokasoseita löysimme tasan kolmea erilaista sorttia. Kaikki haisivat hernekeitolle ja maistuivat aika järkyttävälle. Penukaan ei osannut arvostaa paikallisia pöperöitä kovin paljoa. Onneksi niitä ei tarvinnut montaa kertaa syödä.
Jos on todella kranttu vauva ruuan suhteen, suosittelen ottamaan ruokia Suomesta mukaan. Toki jos tietää, että valikoima kohteessa on hyvä, ei missään nimessä kannata ruokia raahata matkalaukussa, mutta näin ensikertalaisina olimme tyytyväisiä, että olimme pakanneet jokaiselle päivälle jotain mukaan.
Juomat
Rintamaidon lisäksi Penu joi reissun aikana pullovettä omasta pillipullostaan, joten juomien kanssa ei ollut hankaluuksia. Oli loistavaa, että ei tarvinnut miettiä mitään korvikehärdelliä matkan ajaksi (pakatako mukaan vai ei?), vaan matka mentiin imetyksellä. Luulisin, että imetys pelasti Penun myös saamaltani vatsataudilta, sillä pyrin imettämään häntä mahdollisimman paljon, jotta tauti ei tarttuisi häneen. Korvikkeita paikallisista liikkeistä löytyi kyllä melko paljon. En yhtään katsonut merkkejä tms., mutta määrällisesti hyllyssä notkui enemmän korvikkeita kuin kiinteitä ruokia. Niitä olisi siis saanut tarpeen vaatiessa paikan päältä, varsinkin jos merkillä ei olisi ollut niin väliä.
Vaipat
Vaippoja mietimme pitkään: ottaako mukaan vaiko ei? Päätimme, että otamme vaippoja kotoa mukaan muutamalle ensimmäiselle päivälle ja loput ostamme sieltä. Tämä jo sen takia, että koko viikon vaipat olisivat vieneet jumalattoman paljon tilaa matkalaukussa. Ja kyllähän niillä paikallisillakin vauvoilla jotain vaippoja on, joten eiköhän Penu pärjää niillä loppuviikon. Hyllyistä löytyi meille täysin vieraita vaippamerkkejä, joten summamutikassa valitsimme jotain pöllövaippoja kilojen mukaan. Vasta avattuamme paketin huomasimme, että paketissa luki koko 3 ja vaipat näyttivät todella pieniltä. Kotona käytämme siis Liberoja koossa 4. Reilun päivän sinnittelimme pienillä vaipoilla, kunnes minulta meni hermo ja päätimme käydä ostamassa kokoa isompia vaippoja. Onneksi paketit eivät maksaneet kuin jotain 6-7 euroa.
Paikalliset vaipat eivät olleet mitään järin erikoisia. Tuntui, että imuteho ei ole läheskään yhtä hyvä kuin Liberoissa ja muutenkin ne vaikuttivat melko hautovilta. Vaihdoimmekin vaippaa reilusti useammin kuin Suomessa. Onneksi olimme säästäneet Liberoita sen verran, että saimme jokaiseksi yöksi ja paluumatkapäiväksi hyvät vaipat käyttöön. Sopivan kokoiset sekundavaipat toimme Suomeen ja niitä käytämme, jos tiedämme, että vaippaa täytyy pitää vain hetken aikaa.
Rattaat ja kantoreppu
Rattaista mainitsinkin jo edellisessä postauksessa, että meillä oli Mutsy Nexot mukana, jotka olivat todella kätevät, vaikka mukulaisilla teillä välillä kaipasin omia Emmaljungia. Reissuun rattaat olivat kyllä todella kätevät. Kuomu on melko iso ja peitti auringolta. Päikkäreiden ajaksi viritimme vielä harson kuomun jatkeeksi. Selkänojan saa makuuasentoon, joten nukkuminen oli helppoa. Tavarakori on melko pieni, mutta saimme sen silti tungettua tavaraa täyteen ja työntöaisaan sai vielä hoitolaukun, vaikka se välillä olikin vähän tiellä.
Kantoreppu matkalla oli ihan loistojuttu! Meillä on käytössä Tulan free-to-grow, jossa Penu viihtyy oikein hyvin. Reppu oli todella kätevä etenkin lentokentillä, sillä Suomen päässä rattaita ei saanut viedä turvatarkastuksesta läpi, joten repun kanssa mentiin. Madeiran päässä rattaat olisi saanut viedä portille asti, mutta Penu veteli laukkuja jättäessä sikeitä repussa, joten päätimme luovuttaa myös rattaat ja mennä taasen pelkällä repulla. Myös lentokoneessa, bussissa ja taksissa reppu osoittautui todella käteväksi, sillä repussa Penu malttoi olla melko rauhallisesti eikä vängännyt joka suuntaan.
*************************************
Tulipa muuten vielä mieleen ihana seikka paikallisista: Pääsimme useasti rattaiden kanssa jonon ohi. Paikalliset olivat todella sydämellistä ja lapsirakasta väkeä, ja pienet lapset perheineen päästettiin esimerkiksi kaupassa suoraan tietylle kassalle. Olisipa mahtavaa, jos Suomessakin olisi kaupoissa muutamat kassat varattu lapsiperheille niin, että lapsiperheet pääsevät aina jonon kärkeen! Vaatimattomina suomalaisina emme aluksi tajunneet tarttua tilaisuuteen ja hävetti mennä kaikkien ohi, mutta olihan se aika helppoa ja kätevää, kun ei väsyneen matkalaisen kanssa tarvinnut jonottaa ja pelätä, että kohta alkaa väsyitku ja huuto. Kaikki pointsit siis madeiralaisille! :)
Ruuat
Olimme etukäteen päättäneet, että otamme jokaiselle päivälle yhden puuron mukaan, jotta saa hyvän iltapalan ja nukkuminen ei olisi ainakaan nälän puolesta vaikeaa. Otimme mukaan Valion Onni 4 viljan puuroa, jota olemme kotona käyttäneet aina silloin tällöin, kun ei ehdi tai jaksa keittää puuroa. Nämä olivat siitä käteviä matkaa ajatellen, että ne ovat valmista sellaisenaan (laittaa vain lautaselle ja sekoittaa), vaikka painavatkin melko paljon. Onneksi oli vain viikon reissu, ettei tarvinnut pidemmäksi aikaa raahata puuroja.
Valmiita ruokasoseita otimme myös jokaiselle päivälle yhden (+ pari extraa) ja päätimme, että loput ostamme sieltä tai sormiruokailemme. Sormiruokailua tuli harrastettua lähinnä hotellin buffassa, joten lounaat ja päivälliset menivät oikeastaan soseilla. Onneksi olimme varanneet ruokaa mukaan, sillä paikallinen valikoima oli surkea. Siis todella surkea! Hedelmäsoseita löytyi jonkin verran ja niitä ostimmekin, vaikka näitäkin otimme kotoa mukaan jonkin verran, mutta ruokasoseita löysimme tasan kolmea erilaista sorttia. Kaikki haisivat hernekeitolle ja maistuivat aika järkyttävälle. Penukaan ei osannut arvostaa paikallisia pöperöitä kovin paljoa. Onneksi niitä ei tarvinnut montaa kertaa syödä.
Jos on todella kranttu vauva ruuan suhteen, suosittelen ottamaan ruokia Suomesta mukaan. Toki jos tietää, että valikoima kohteessa on hyvä, ei missään nimessä kannata ruokia raahata matkalaukussa, mutta näin ensikertalaisina olimme tyytyväisiä, että olimme pakanneet jokaiselle päivälle jotain mukaan.
Juomat
Rintamaidon lisäksi Penu joi reissun aikana pullovettä omasta pillipullostaan, joten juomien kanssa ei ollut hankaluuksia. Oli loistavaa, että ei tarvinnut miettiä mitään korvikehärdelliä matkan ajaksi (pakatako mukaan vai ei?), vaan matka mentiin imetyksellä. Luulisin, että imetys pelasti Penun myös saamaltani vatsataudilta, sillä pyrin imettämään häntä mahdollisimman paljon, jotta tauti ei tarttuisi häneen. Korvikkeita paikallisista liikkeistä löytyi kyllä melko paljon. En yhtään katsonut merkkejä tms., mutta määrällisesti hyllyssä notkui enemmän korvikkeita kuin kiinteitä ruokia. Niitä olisi siis saanut tarpeen vaatiessa paikan päältä, varsinkin jos merkillä ei olisi ollut niin väliä.
Vaipat
Vaippoja mietimme pitkään: ottaako mukaan vaiko ei? Päätimme, että otamme vaippoja kotoa mukaan muutamalle ensimmäiselle päivälle ja loput ostamme sieltä. Tämä jo sen takia, että koko viikon vaipat olisivat vieneet jumalattoman paljon tilaa matkalaukussa. Ja kyllähän niillä paikallisillakin vauvoilla jotain vaippoja on, joten eiköhän Penu pärjää niillä loppuviikon. Hyllyistä löytyi meille täysin vieraita vaippamerkkejä, joten summamutikassa valitsimme jotain pöllövaippoja kilojen mukaan. Vasta avattuamme paketin huomasimme, että paketissa luki koko 3 ja vaipat näyttivät todella pieniltä. Kotona käytämme siis Liberoja koossa 4. Reilun päivän sinnittelimme pienillä vaipoilla, kunnes minulta meni hermo ja päätimme käydä ostamassa kokoa isompia vaippoja. Onneksi paketit eivät maksaneet kuin jotain 6-7 euroa.
Paikalliset vaipat eivät olleet mitään järin erikoisia. Tuntui, että imuteho ei ole läheskään yhtä hyvä kuin Liberoissa ja muutenkin ne vaikuttivat melko hautovilta. Vaihdoimmekin vaippaa reilusti useammin kuin Suomessa. Onneksi olimme säästäneet Liberoita sen verran, että saimme jokaiseksi yöksi ja paluumatkapäiväksi hyvät vaipat käyttöön. Sopivan kokoiset sekundavaipat toimme Suomeen ja niitä käytämme, jos tiedämme, että vaippaa täytyy pitää vain hetken aikaa.
Rattaat ja kantoreppu
Rattaista mainitsinkin jo edellisessä postauksessa, että meillä oli Mutsy Nexot mukana, jotka olivat todella kätevät, vaikka mukulaisilla teillä välillä kaipasin omia Emmaljungia. Reissuun rattaat olivat kyllä todella kätevät. Kuomu on melko iso ja peitti auringolta. Päikkäreiden ajaksi viritimme vielä harson kuomun jatkeeksi. Selkänojan saa makuuasentoon, joten nukkuminen oli helppoa. Tavarakori on melko pieni, mutta saimme sen silti tungettua tavaraa täyteen ja työntöaisaan sai vielä hoitolaukun, vaikka se välillä olikin vähän tiellä.
Kantoreppu matkalla oli ihan loistojuttu! Meillä on käytössä Tulan free-to-grow, jossa Penu viihtyy oikein hyvin. Reppu oli todella kätevä etenkin lentokentillä, sillä Suomen päässä rattaita ei saanut viedä turvatarkastuksesta läpi, joten repun kanssa mentiin. Madeiran päässä rattaat olisi saanut viedä portille asti, mutta Penu veteli laukkuja jättäessä sikeitä repussa, joten päätimme luovuttaa myös rattaat ja mennä taasen pelkällä repulla. Myös lentokoneessa, bussissa ja taksissa reppu osoittautui todella käteväksi, sillä repussa Penu malttoi olla melko rauhallisesti eikä vängännyt joka suuntaan.
*************************************
Tulipa muuten vielä mieleen ihana seikka paikallisista: Pääsimme useasti rattaiden kanssa jonon ohi. Paikalliset olivat todella sydämellistä ja lapsirakasta väkeä, ja pienet lapset perheineen päästettiin esimerkiksi kaupassa suoraan tietylle kassalle. Olisipa mahtavaa, jos Suomessakin olisi kaupoissa muutamat kassat varattu lapsiperheille niin, että lapsiperheet pääsevät aina jonon kärkeen! Vaatimattomina suomalaisina emme aluksi tajunneet tarttua tilaisuuteen ja hävetti mennä kaikkien ohi, mutta olihan se aika helppoa ja kätevää, kun ei väsyneen matkalaisen kanssa tarvinnut jonottaa ja pelätä, että kohta alkaa väsyitku ja huuto. Kaikki pointsit siis madeiralaisille! :)
maanantai 18. joulukuuta 2017
Penu matkailee osa 1
Olemme olleet jo melkein pari viikkoa Suomessa, mutta blogin ääreen en ole ennättänyt. Vuorokaudet tuntuvat nykyään paljon lyhyemmiltä kuin aikaisemmin. :D Matka meni oikein kivasti ja lisäsi meidän itseluottamusta matkustamiseen vauvan kanssa. Se on mahdollista! Ja mukavaa! Tuli heti kauhea matkakuume ja aloin haaveilla erilaisista reissuista. Harmi, että tällä kotihoidontuella ei kovin pitkälle pötkitä ainakaan useasti vuodessa. Mutta palataanpas hieman taaksepäin ja vilkaistaan Penun ensimmäiseen ulkomaanmatkaan.
Menolento kesti reilut 5,5 tuntia ja jännitin todella paljon etukäteen, miten matka menee, sillä Penu ei ole nukkunut sylissä sitten helmikuun. Lentomme lähti puoliltapäivin, joten takana olivat onneksi hyvät yöunet. Päikkärit jäivät valitettavasti nukkumatta, joten jännittyneinä astelimme koneeseen. Ja siellähän riitti ihmeteltävää! Paljon ihmisiä, penkkejä, ikkuna ja verho, hätäpoistumisohjeet, ruokapöytä - tutkittavaa riitti. Penu yllätti meidät äidit olemalla todella kiltisti. Pieni itku tuli ennen nukahtamista, mutta sekään ei kauaa kestänyt. Minulla oli kentällä ja koneessa Tula free-to-grow mukana, joten reppuun oli suhteellisen helppo nukahtaa. Säädöt kun laittoi löysälle, onnistui repun pitäminen koneessa ainakin sen verran, että omat kädet saivat vähän levätä. Loppujen lopuksi Penu nukkui kahdet noin tunnin päikkärit sylissä. Muuten lento meni ihmetellessä, syödessä, keikistellessä takana istuville matkustajille (jotka muuten olivat ihanan lapsiystävällisiä ja jaksoivat viihdyttää Penaa pitkän aikaa) ja kävellessä keskikäytävällä.
Olimme bookanneet hyvän hotellin, jossa voisimme viettää aikaa, mikäli vauva sitä vaatisi tai vettä tulisi kaatamalla koko viikon. Tämä oli hyvä valinta, sillä hotellilla riitti tekemistä ja katseltavaa niinä hetkinä, kun siellä olimme. Erityisesti loppuviikosta hyvä hotelli osoittautui nappivalinnaksi, sillä sairastuin itse vatsatautiin ja makasin reilun vuorokauden sängyssä eikä mikään pysynyt sisällä. Niinpä Pirkko sai leikkiä yksinhuoltajaa ja seikkaili Penun kanssa hotellilla.
Madeira yllätti meidät kauneudellaan ja tykästyin saareen kovasti. Madeiralla en ollut koskaan käynyt, mutta muutamilla Kanariansaarilla on tullut vierailtua enkä ole mikään Kanaria-fani, koska siellä on liikaa suomalaisia ja ryyppääviä turisteja. Tai no, riippuu toki paikasta, mutta tällainen kuva minulla on. Madeira taasen on eläkeläisten paratiisi. :D Yhtään öykkäävää turistia en nähnyt, vaan kaikki olivat eläkepäiviään rennosti viettäviä vanhuksia. Sopi meille, sillä ketkä jaksaisivatkaan ihastella enemmän meidän vauvaa kuin vanhukset?! :D
Penu sai koko reissun aikana todella paljon huomiota kaikilta ihmisiltä! Paikalliset olivat todella lapsiystävällisiä ja huomioivat vauvan joka käänteessä. Tarjoilijat tulivat aina juttelemaan Penulle ja silittelemään poskia tai sitten he vain vilkuttelivat kauempaa. Monet eläkeläismummot (etenkin Briteistä) tulivat ihastelemaan Penun suuria kauniita silmiä ja kehuivat, kuinka goooorgeous hän on! Me äidit tietenkin hymyilimme ja myhäilimme mukana, kuinka ihana vauva meillä onkaan! :) Erinäiset huomionosoitukset tekivät hyvää meidän vierastavalle nappulalle. Nykyäänkin vierastusta ilmenee, mutta ei ollenkaan enää niin pahasti.
Ensimmäisinä päivinä kävelimme aina aamupäivästä jonnekin ja nautimme auringosta ja valosta. Iltapäivisin alkoi usein sadella, jolloin palasimme hotellille. Matkarattaamme (Mutsy Nexo) osoittautuivat hyväksi hankinnaksi. Olimme niihin todella tyytyväisiä ja saimme lastattua rattaat aina täyteen tavaraa, kun lähdimme taivaltamaan. Huono puoli Madeiralla olivat kapeat ja hieman huonot kävelytiet, joten monesti rattaita työntäessä tuntui, kuin olisi mennyt perunapellossa. Rattaita oli myös huomattavasti hankalampi nostaa erilaisten kynnysten yli kuin Emmaljungia. Noh, ehkä ne sen takia ovatkin matkarattaat. Reissun aikana Penu nukkui kaikki päiväunet rattaissa. Kun olimme liikkeellä, nukkui hän usein vain yhden syklin (noin 35-45 min), mikä on tavallista myös täällä kotona. Siitä johtuen pyrimme nukuttamaan toiset päikkärit aina hotellilla, jossa saimme rattaat parvekkeelle tai sisälle huoneeseen. Näin Penu veteli noin 1,5-2,5 tuntia, ja äiditkin saivat levätä samalla.
Iltaisin laitoimme Penun muutaman kerran rattaisiin nukkumaan iltaunille (onnistui kaksi kertaa), jolloin pääsimme rauhassa kahdestaan syömään. Muina iltoina yritimme venyttää rytmiä sen verran pitkäksi, että Penu pysyi juuri illallisen ajan hereillä ja sai syödä yhdessä meidän kanssa. Illallisen jälkeen menimme usein nukkumaan melkein koko konkkaronkka. Yöunet Penu nukkui pinniksessä pääsääntöisesti todella hyvin. Reissussa hän taisi tottua siihen, että saa nukkua äitien kanssa samassa huoneessa, joten kotona onkin ollut taas hieman levottomampaa yöunien kanssa.
Palatessa meillä oli iltalento ja laskeuduimme Helsinkiin vasta puolenyön jälkeen. Pelkäsin taas etukäteen, osaisiko Penu nukahtaa yöunille koneessa, mutta hän yllätti jälleen kaikki ja lento meni kuin unelma! Penu nukahti ilman minkäänlaisia itkuja ja nukkui lähes neljä tuntia ja heräsi vähän ennen kuin laskeuduimme Helsinki-Vantaalle. Kotona uni ei meinannut ihan heti tulla, kun olimme täällä keskellä yötä, mutta kun untenmaille päästiin, nukkui Penu sikeämmin ja pidempään kuin koskaan.
Kaiken kaikkiaan matka meni siis loistavasti ja saimme kaikki rentouduttua ja nautittua valosta. Kirjoitan seuraavaan postaukseen vielä muutamista käytännön asioista, mitä vauvan kanssa matkustaessa huomasimme.
Menolento kesti reilut 5,5 tuntia ja jännitin todella paljon etukäteen, miten matka menee, sillä Penu ei ole nukkunut sylissä sitten helmikuun. Lentomme lähti puoliltapäivin, joten takana olivat onneksi hyvät yöunet. Päikkärit jäivät valitettavasti nukkumatta, joten jännittyneinä astelimme koneeseen. Ja siellähän riitti ihmeteltävää! Paljon ihmisiä, penkkejä, ikkuna ja verho, hätäpoistumisohjeet, ruokapöytä - tutkittavaa riitti. Penu yllätti meidät äidit olemalla todella kiltisti. Pieni itku tuli ennen nukahtamista, mutta sekään ei kauaa kestänyt. Minulla oli kentällä ja koneessa Tula free-to-grow mukana, joten reppuun oli suhteellisen helppo nukahtaa. Säädöt kun laittoi löysälle, onnistui repun pitäminen koneessa ainakin sen verran, että omat kädet saivat vähän levätä. Loppujen lopuksi Penu nukkui kahdet noin tunnin päikkärit sylissä. Muuten lento meni ihmetellessä, syödessä, keikistellessä takana istuville matkustajille (jotka muuten olivat ihanan lapsiystävällisiä ja jaksoivat viihdyttää Penaa pitkän aikaa) ja kävellessä keskikäytävällä.
Olimme bookanneet hyvän hotellin, jossa voisimme viettää aikaa, mikäli vauva sitä vaatisi tai vettä tulisi kaatamalla koko viikon. Tämä oli hyvä valinta, sillä hotellilla riitti tekemistä ja katseltavaa niinä hetkinä, kun siellä olimme. Erityisesti loppuviikosta hyvä hotelli osoittautui nappivalinnaksi, sillä sairastuin itse vatsatautiin ja makasin reilun vuorokauden sängyssä eikä mikään pysynyt sisällä. Niinpä Pirkko sai leikkiä yksinhuoltajaa ja seikkaili Penun kanssa hotellilla.
Madeira yllätti meidät kauneudellaan ja tykästyin saareen kovasti. Madeiralla en ollut koskaan käynyt, mutta muutamilla Kanariansaarilla on tullut vierailtua enkä ole mikään Kanaria-fani, koska siellä on liikaa suomalaisia ja ryyppääviä turisteja. Tai no, riippuu toki paikasta, mutta tällainen kuva minulla on. Madeira taasen on eläkeläisten paratiisi. :D Yhtään öykkäävää turistia en nähnyt, vaan kaikki olivat eläkepäiviään rennosti viettäviä vanhuksia. Sopi meille, sillä ketkä jaksaisivatkaan ihastella enemmän meidän vauvaa kuin vanhukset?! :D
Penu sai koko reissun aikana todella paljon huomiota kaikilta ihmisiltä! Paikalliset olivat todella lapsiystävällisiä ja huomioivat vauvan joka käänteessä. Tarjoilijat tulivat aina juttelemaan Penulle ja silittelemään poskia tai sitten he vain vilkuttelivat kauempaa. Monet eläkeläismummot (etenkin Briteistä) tulivat ihastelemaan Penun suuria kauniita silmiä ja kehuivat, kuinka goooorgeous hän on! Me äidit tietenkin hymyilimme ja myhäilimme mukana, kuinka ihana vauva meillä onkaan! :) Erinäiset huomionosoitukset tekivät hyvää meidän vierastavalle nappulalle. Nykyäänkin vierastusta ilmenee, mutta ei ollenkaan enää niin pahasti.
Ensimmäisinä päivinä kävelimme aina aamupäivästä jonnekin ja nautimme auringosta ja valosta. Iltapäivisin alkoi usein sadella, jolloin palasimme hotellille. Matkarattaamme (Mutsy Nexo) osoittautuivat hyväksi hankinnaksi. Olimme niihin todella tyytyväisiä ja saimme lastattua rattaat aina täyteen tavaraa, kun lähdimme taivaltamaan. Huono puoli Madeiralla olivat kapeat ja hieman huonot kävelytiet, joten monesti rattaita työntäessä tuntui, kuin olisi mennyt perunapellossa. Rattaita oli myös huomattavasti hankalampi nostaa erilaisten kynnysten yli kuin Emmaljungia. Noh, ehkä ne sen takia ovatkin matkarattaat. Reissun aikana Penu nukkui kaikki päiväunet rattaissa. Kun olimme liikkeellä, nukkui hän usein vain yhden syklin (noin 35-45 min), mikä on tavallista myös täällä kotona. Siitä johtuen pyrimme nukuttamaan toiset päikkärit aina hotellilla, jossa saimme rattaat parvekkeelle tai sisälle huoneeseen. Näin Penu veteli noin 1,5-2,5 tuntia, ja äiditkin saivat levätä samalla.
Iltaisin laitoimme Penun muutaman kerran rattaisiin nukkumaan iltaunille (onnistui kaksi kertaa), jolloin pääsimme rauhassa kahdestaan syömään. Muina iltoina yritimme venyttää rytmiä sen verran pitkäksi, että Penu pysyi juuri illallisen ajan hereillä ja sai syödä yhdessä meidän kanssa. Illallisen jälkeen menimme usein nukkumaan melkein koko konkkaronkka. Yöunet Penu nukkui pinniksessä pääsääntöisesti todella hyvin. Reissussa hän taisi tottua siihen, että saa nukkua äitien kanssa samassa huoneessa, joten kotona onkin ollut taas hieman levottomampaa yöunien kanssa.
Palatessa meillä oli iltalento ja laskeuduimme Helsinkiin vasta puolenyön jälkeen. Pelkäsin taas etukäteen, osaisiko Penu nukahtaa yöunille koneessa, mutta hän yllätti jälleen kaikki ja lento meni kuin unelma! Penu nukahti ilman minkäänlaisia itkuja ja nukkui lähes neljä tuntia ja heräsi vähän ennen kuin laskeuduimme Helsinki-Vantaalle. Kotona uni ei meinannut ihan heti tulla, kun olimme täällä keskellä yötä, mutta kun untenmaille päästiin, nukkui Penu sikeämmin ja pidempään kuin koskaan.
Kaiken kaikkiaan matka meni siis loistavasti ja saimme kaikki rentouduttua ja nautittua valosta. Kirjoitan seuraavaan postaukseen vielä muutamista käytännön asioista, mitä vauvan kanssa matkustaessa huomasimme.
perjantai 24. marraskuuta 2017
Matkakuumetta ja matkastressiä
Tänään on hyvä päivä! Pirkolla alkaa tänään viikon loma! :) Hän ottaa vähän omaa lomaa, jotta voimme lähteä porukalla reissuun. Penun matkat ovat tällä hetkellä rajoittuneet hyvin pitkälti Etelä-Suomeen, joten maanantaina on jännät paikat edessä, kun hurautamme Helsinki-Vantaalle ja lennämme kohti valoa.
On kyllä ihana lähteä reissuun! Olemme olleet viimeeksi vajaat kaksi vuotta sitten jouluna ulkomailla, joten pientä matkakuumetta on ollut ilmassa jo jonkin aikaa. Ennen matkailimme useita kertoja vuodessa, mutta vauvaprojektin takia on tullut hengailtua hieman pidempi aika kotimaan kamaralla. Kohteessa lämpötilat eivät ole mitkään päätä huimaavat, mutta pariin kymppiin toivottavasti päästään. Säällä ei tällä kertaa ole minulle mitään väliä. Kunhan pääsemme valoon, ei tarvitse laittaa itse ruokaa viikkoon, ei tarvitse siivota, Pirkko saa olla meidän kanssa ja voimme vain rentoutua. Tätä on odotettu!
Äitejä lähinnä jännittää yli viiden tunnin lentomatka. Jaiks! Miten siitä selviää sellaisen vauvan kanssa, joka ei ole koskaan nukkunut sylissä? Näin jälkiviisaana on tullut mieleen, että olisi pitänyt opettaa Penu nukahtamaan myös syliin juuri tällaisten tilanteiden varalta. Olimme alussa sen verran tiukkoja siitä, että syliin ei nukuteta, mikä kotioloissa onkin ollut ihan mahtavaa. Mutta mites sitten nämä reissut?! Voi olla, että Penu huutaa kanssamatkustajien riemuksi parin tunnin ajan, ennen kuin suostuu torkahtamaan hetkeksi (jos siis edes suostuu). Huoh! Toivotaan, että Penu yllättää äidit positiivisesti.
Lisäksi pientä stressiä pukkaa pakkaamisesta. Aiemmin on ollut helppo heittää rutiininomaisesti omat tavarat laukkuun, mutta nyt täytyy miettiä todella tarkkaan, mitä kaikkea Penu tarvitsee mukaan. Jos yhden yön reissuja varten olemme lastanneet auton täyteen tavaraa, niin miten ihmeessä saamme kaiken mahtumaan mukaan, kun olemme matkalla viikon? :D Tuntuu siltä, että laukkuun sujahtavat lähestulkoon kaikki asiat, mitä Penu omistaa. :D Vain suuri osa leluista jää kotiin.
Ehkäpä näistä kriiseistä kuitenkin selviää ja pääsemme lomailemaan ilman stressiä! :) Siispä heipä hei Suomen vesi- ja räntäsateet ja pimeys! Nähdään sitten, kun Suomi on 100-vuotias!
On kyllä ihana lähteä reissuun! Olemme olleet viimeeksi vajaat kaksi vuotta sitten jouluna ulkomailla, joten pientä matkakuumetta on ollut ilmassa jo jonkin aikaa. Ennen matkailimme useita kertoja vuodessa, mutta vauvaprojektin takia on tullut hengailtua hieman pidempi aika kotimaan kamaralla. Kohteessa lämpötilat eivät ole mitkään päätä huimaavat, mutta pariin kymppiin toivottavasti päästään. Säällä ei tällä kertaa ole minulle mitään väliä. Kunhan pääsemme valoon, ei tarvitse laittaa itse ruokaa viikkoon, ei tarvitse siivota, Pirkko saa olla meidän kanssa ja voimme vain rentoutua. Tätä on odotettu!
Äitejä lähinnä jännittää yli viiden tunnin lentomatka. Jaiks! Miten siitä selviää sellaisen vauvan kanssa, joka ei ole koskaan nukkunut sylissä? Näin jälkiviisaana on tullut mieleen, että olisi pitänyt opettaa Penu nukahtamaan myös syliin juuri tällaisten tilanteiden varalta. Olimme alussa sen verran tiukkoja siitä, että syliin ei nukuteta, mikä kotioloissa onkin ollut ihan mahtavaa. Mutta mites sitten nämä reissut?! Voi olla, että Penu huutaa kanssamatkustajien riemuksi parin tunnin ajan, ennen kuin suostuu torkahtamaan hetkeksi (jos siis edes suostuu). Huoh! Toivotaan, että Penu yllättää äidit positiivisesti.
Lisäksi pientä stressiä pukkaa pakkaamisesta. Aiemmin on ollut helppo heittää rutiininomaisesti omat tavarat laukkuun, mutta nyt täytyy miettiä todella tarkkaan, mitä kaikkea Penu tarvitsee mukaan. Jos yhden yön reissuja varten olemme lastanneet auton täyteen tavaraa, niin miten ihmeessä saamme kaiken mahtumaan mukaan, kun olemme matkalla viikon? :D Tuntuu siltä, että laukkuun sujahtavat lähestulkoon kaikki asiat, mitä Penu omistaa. :D Vain suuri osa leluista jää kotiin.
Ehkäpä näistä kriiseistä kuitenkin selviää ja pääsemme lomailemaan ilman stressiä! :) Siispä heipä hei Suomen vesi- ja räntäsateet ja pimeys! Nähdään sitten, kun Suomi on 100-vuotias!
lauantai 18. marraskuuta 2017
Niiiiiiiiin söpö!
Sanoin eilen Pirkolle, että pitäisi päivittää blogia, mutta en vain oikein keksi, mistä kirjoittaisin. Pirkko ehdotti, että kirjoittaisin vain, että Penu on niiiiiiiiiiiiin söpö! Tulin siis kertomaan teille kaikille, että meidän Penu on tooooooosi söpö!!! <3 <3 Kaikki vauvat ovat tietenkin söpöjä, mutta kyllä meidän äitien mielestä Penu on kaikista söpöin. Kai me ollaan vähän puolueellisia tässä asiassa. :D Ja hyvä niin.
Penu alkaa olla jo iso tyttö. Ikää on nyt reilu 9,5 kuukautta ja vauhti neidillä on huima. Yli kuukauden ajan (oli pakko tarkistaa valokuvista, koska meinasin ensin kirjoittaa kahden viikon ajan - huh, aika rientää!) Penu on noussut pystyasentoon. Alkuun pystyasentoon punnerrettiin erilaisia laatikoita vasten, mutta nykyään tueksi riittää pelkkä seinä tai äidin lahje. Ja siis pystyssä on kivaa! Pystyasennossa pitäisi olla koko ajan. Parasta on kävellä ympäriinsä, kun äidit pitävät käsistä kiinni. Muuten on vaan mahtava seisoskella ja nojailla olohuoneen pöytiin, sohvaan, kirjahyllyyn, omaan sänkyyn tai mihin tahansa muuhun esineeseen. Myös kävely on kivaa, kun ottaa tukea erilaisista tasoista. Siihen se sitten jääkin. Siinä vaiheessa, kun Penu väsähtää tai haluaisi muualle, täytyy huutaa äidit apuun, sillä alas neiti ei pääse vielä omin avuin. Kunhan hän oppii koukistamaan polvia, helpottuu itsenäinen liikkuminen taas huimasti.
Vatsalihakset (ja kaikki muutkin lihakset) Penulla on varmaan parhaat meidän perheestä. Hän pääsee punnertamaan itsensä istuma-asentoon ties mistä asennoista ja tykkääkin istuskella erilaisissa asennoissa ja lueskella kirjoja (kunhan ne on ensin omatoimisesti revitty kirjahyllystä alas) ja leikkiä leluilla. Kontata Penu ei edelleenkään osaa. Tai no, oikeastaan osaa, mutta hän ei vain itse tajua osaavansa. Välillä Penu nimittäin innostuu jostain asiasta niin, että lähtee konttaamaan, mutta pudottaa muutaman askeleen jälkeen kyynärpäät maahan. Tekniikka siis on hallussa, mutta toteutus on hankalaa. Välillä mietimmekin, mahtaako Penu skipata konttaamisen kokonaan ja siirtyy suoraan kävelyyn. Saa nähdä.
Tällä hetkellä meillä on ruokailuissa nirsoilukausi meneillään. Olemme sormiruokailleet noin puolen vuoden iästä lähtien pari kertaa päivässä, mutta pari päivää sitten tuli sormiruokailuun stoppi eikä edes lemppariruuat mene suuhun - saati sitten kurkusta alas. Äideille tämä on ollut todella palkitsevaa, kun vaivalla on vääntänyt ruokaa naperolle, joka ruuan nähtyään nyrpistää nenäänsä, pyörittelee ja muussaa asioita käsillään ja heittää ne (vastasiivotulle) lattialle. Pari päivää sitten päätinkin, että nyt meillä syödään vain soseita, perkele! Tänään yritettiin taas sormiruokaa, mutta ei. Roskiin meni suurella rakkaudella tehty makaronilaatikko, joka vielä viikkoa aiemmin oli hävinnyt parempiin suihin ihan hetkessä. Soseilla siis jatketaan. Mietin tänään, mahtaisiko Penu tehdä vihdoin seuraavat hampaat. Samanlaista nirsoilua meillä oli nimittäin silloin, kun ensimmäiset hampaat puskivat läpi. Uusia ei olekaan sittemmin näkynyt.
Noin kuukausi sitten aloitimme Penun kanssa pottatreenit. Alussa tuntui kauhean työläältä, kun toinen piti laittaa potalle ja siinä piti olla viihdykettä jos jonkinlaista. Nykyään pottailu sujuu kuitenkin jo hyvin. Lähestulkoon kaikki kakat on tehty pottaan jo useiden viikkojen ajan! Parin viikon treenauksen jälkeen pottaan alettiin saada myös pissoja. Yhdessä aina ihailemme tuotosta ja taputamme kakalle. Sitten ihmettelemme, kuinka kakka katoaa pönttöön. Elämän pieniä ihmeitä!
Kuten näkyy, täällä pyörii tällä hetkellä niin normaali arki, kuin vain kuvitella voi. Tuntuu, että tällaisesta elämästä on kauhean vaikea lähteä kirjoittamaan mitään, vaikka itsekin luen mielelläni aina postauksia tuiki tavallisista arkipäivistä. Täytyy ehkä yrittää tsempata.
Oho, keksinpäs sittenkin jotain muutakin kirjoitettavaa kuin sen, että Penu on söpö. :D
Penu alkaa olla jo iso tyttö. Ikää on nyt reilu 9,5 kuukautta ja vauhti neidillä on huima. Yli kuukauden ajan (oli pakko tarkistaa valokuvista, koska meinasin ensin kirjoittaa kahden viikon ajan - huh, aika rientää!) Penu on noussut pystyasentoon. Alkuun pystyasentoon punnerrettiin erilaisia laatikoita vasten, mutta nykyään tueksi riittää pelkkä seinä tai äidin lahje. Ja siis pystyssä on kivaa! Pystyasennossa pitäisi olla koko ajan. Parasta on kävellä ympäriinsä, kun äidit pitävät käsistä kiinni. Muuten on vaan mahtava seisoskella ja nojailla olohuoneen pöytiin, sohvaan, kirjahyllyyn, omaan sänkyyn tai mihin tahansa muuhun esineeseen. Myös kävely on kivaa, kun ottaa tukea erilaisista tasoista. Siihen se sitten jääkin. Siinä vaiheessa, kun Penu väsähtää tai haluaisi muualle, täytyy huutaa äidit apuun, sillä alas neiti ei pääse vielä omin avuin. Kunhan hän oppii koukistamaan polvia, helpottuu itsenäinen liikkuminen taas huimasti.
Vatsalihakset (ja kaikki muutkin lihakset) Penulla on varmaan parhaat meidän perheestä. Hän pääsee punnertamaan itsensä istuma-asentoon ties mistä asennoista ja tykkääkin istuskella erilaisissa asennoissa ja lueskella kirjoja (kunhan ne on ensin omatoimisesti revitty kirjahyllystä alas) ja leikkiä leluilla. Kontata Penu ei edelleenkään osaa. Tai no, oikeastaan osaa, mutta hän ei vain itse tajua osaavansa. Välillä Penu nimittäin innostuu jostain asiasta niin, että lähtee konttaamaan, mutta pudottaa muutaman askeleen jälkeen kyynärpäät maahan. Tekniikka siis on hallussa, mutta toteutus on hankalaa. Välillä mietimmekin, mahtaako Penu skipata konttaamisen kokonaan ja siirtyy suoraan kävelyyn. Saa nähdä.
Tällä hetkellä meillä on ruokailuissa nirsoilukausi meneillään. Olemme sormiruokailleet noin puolen vuoden iästä lähtien pari kertaa päivässä, mutta pari päivää sitten tuli sormiruokailuun stoppi eikä edes lemppariruuat mene suuhun - saati sitten kurkusta alas. Äideille tämä on ollut todella palkitsevaa, kun vaivalla on vääntänyt ruokaa naperolle, joka ruuan nähtyään nyrpistää nenäänsä, pyörittelee ja muussaa asioita käsillään ja heittää ne (vastasiivotulle) lattialle. Pari päivää sitten päätinkin, että nyt meillä syödään vain soseita, perkele! Tänään yritettiin taas sormiruokaa, mutta ei. Roskiin meni suurella rakkaudella tehty makaronilaatikko, joka vielä viikkoa aiemmin oli hävinnyt parempiin suihin ihan hetkessä. Soseilla siis jatketaan. Mietin tänään, mahtaisiko Penu tehdä vihdoin seuraavat hampaat. Samanlaista nirsoilua meillä oli nimittäin silloin, kun ensimmäiset hampaat puskivat läpi. Uusia ei olekaan sittemmin näkynyt.
Noin kuukausi sitten aloitimme Penun kanssa pottatreenit. Alussa tuntui kauhean työläältä, kun toinen piti laittaa potalle ja siinä piti olla viihdykettä jos jonkinlaista. Nykyään pottailu sujuu kuitenkin jo hyvin. Lähestulkoon kaikki kakat on tehty pottaan jo useiden viikkojen ajan! Parin viikon treenauksen jälkeen pottaan alettiin saada myös pissoja. Yhdessä aina ihailemme tuotosta ja taputamme kakalle. Sitten ihmettelemme, kuinka kakka katoaa pönttöön. Elämän pieniä ihmeitä!
Kuten näkyy, täällä pyörii tällä hetkellä niin normaali arki, kuin vain kuvitella voi. Tuntuu, että tällaisesta elämästä on kauhean vaikea lähteä kirjoittamaan mitään, vaikka itsekin luen mielelläni aina postauksia tuiki tavallisista arkipäivistä. Täytyy ehkä yrittää tsempata.
Oho, keksinpäs sittenkin jotain muutakin kirjoitettavaa kuin sen, että Penu on söpö. :D
torstai 2. marraskuuta 2017
Viimeinen päivä
...äitiyslomaa nimittäin. Tuntuu hullulta ja kamalalta jo pelkkä ajatuskin, että mun pitäisi mennä huomenna töihin ja että Penu pitäisi laittaa hoitoon. Se on vielä NIIN pieni! Ei se vielä pärjäisi missään hoitopaikassa - etenkin kun on vierastavaa sorttia.
En siis todellakaan ole menossa huomenna töihin. Jatkan hoitovapaalla ensi kesään asti ja syksyllä palaan takaisin sorvin ääreen. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan Pirkko jää vielä ensi syksyksi kotiin, joten Penu menee hoitoon vasta tammikuussa 2019, jolloin 2-vuotissyntymäpäivä kolkuttelee jo ovella. Luulen, että oma töihinpaluu on helpompaa, kun tiedän, että Penu jää vielä turvallisesti toisen äidin hoiviin. Varmasti reilun vuoden päästä olen jo henkisesti valmis siihen, että koputtelemme päiväkodin ovea.
Tällä hetkellä elelen edelleen onnellisesti suuressa vauvakuplassa, joten ajatuskin töihin menosta tuntuu olevan valovuosien päässä. Omat ajatukset pyörivät vain ja ainoastaan vauvassa eivätkä työasiat oikeastaan edes kiinnosta juuri nyt. Ja niin sen pitääkin olla. Ehdin tehdä töitä vielä seuraavat 50 vuotta, sillä eläkkeelle tuskin koskaan pääsen. Täytyy siis ottaa kaikki irti tästä vauva-ajasta ja nauttia kotona olemisesta! Sen verran harvinaista herkkua tämä on. :)
Huomisesta alkaa siis meidän perheen kituuttelu ja kaurapuurolla eläminen. Hei vaan kotihoidontuki! Mitenköhän kanssasi pärjäämme?
En siis todellakaan ole menossa huomenna töihin. Jatkan hoitovapaalla ensi kesään asti ja syksyllä palaan takaisin sorvin ääreen. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan Pirkko jää vielä ensi syksyksi kotiin, joten Penu menee hoitoon vasta tammikuussa 2019, jolloin 2-vuotissyntymäpäivä kolkuttelee jo ovella. Luulen, että oma töihinpaluu on helpompaa, kun tiedän, että Penu jää vielä turvallisesti toisen äidin hoiviin. Varmasti reilun vuoden päästä olen jo henkisesti valmis siihen, että koputtelemme päiväkodin ovea.
Tällä hetkellä elelen edelleen onnellisesti suuressa vauvakuplassa, joten ajatuskin töihin menosta tuntuu olevan valovuosien päässä. Omat ajatukset pyörivät vain ja ainoastaan vauvassa eivätkä työasiat oikeastaan edes kiinnosta juuri nyt. Ja niin sen pitääkin olla. Ehdin tehdä töitä vielä seuraavat 50 vuotta, sillä eläkkeelle tuskin koskaan pääsen. Täytyy siis ottaa kaikki irti tästä vauva-ajasta ja nauttia kotona olemisesta! Sen verran harvinaista herkkua tämä on. :)
Huomisesta alkaa siis meidän perheen kituuttelu ja kaurapuurolla eläminen. Hei vaan kotihoidontuki! Mitenköhän kanssasi pärjäämme?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)