...äitiyslomaa nimittäin. Tuntuu hullulta ja kamalalta jo pelkkä ajatuskin, että mun pitäisi mennä huomenna töihin ja että Penu pitäisi laittaa hoitoon. Se on vielä NIIN pieni! Ei se vielä pärjäisi missään hoitopaikassa - etenkin kun on vierastavaa sorttia.
En siis todellakaan ole menossa huomenna töihin. Jatkan hoitovapaalla ensi kesään asti ja syksyllä palaan takaisin sorvin ääreen. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan Pirkko jää vielä ensi syksyksi kotiin, joten Penu menee hoitoon vasta tammikuussa 2019, jolloin 2-vuotissyntymäpäivä kolkuttelee jo ovella. Luulen, että oma töihinpaluu on helpompaa, kun tiedän, että Penu jää vielä turvallisesti toisen äidin hoiviin. Varmasti reilun vuoden päästä olen jo henkisesti valmis siihen, että koputtelemme päiväkodin ovea.
Tällä hetkellä elelen edelleen onnellisesti suuressa vauvakuplassa, joten ajatuskin töihin menosta tuntuu olevan valovuosien päässä. Omat ajatukset pyörivät vain ja ainoastaan vauvassa eivätkä työasiat oikeastaan edes kiinnosta juuri nyt. Ja niin sen pitääkin olla. Ehdin tehdä töitä vielä seuraavat 50 vuotta, sillä eläkkeelle tuskin koskaan pääsen. Täytyy siis ottaa kaikki irti tästä vauva-ajasta ja nauttia kotona olemisesta! Sen verran harvinaista herkkua tämä on. :)
Huomisesta alkaa siis meidän perheen kituuttelu ja kaurapuurolla eläminen. Hei vaan kotihoidontuki! Mitenköhän kanssasi pärjäämme?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti