Niiiiiiiiin söpö!

Sanoin eilen Pirkolle, että pitäisi päivittää blogia, mutta en vain oikein keksi, mistä kirjoittaisin. Pirkko ehdotti, että kirjoittaisin vain, että Penu on niiiiiiiiiiiiin söpö! Tulin siis kertomaan teille kaikille, että meidän Penu on tooooooosi söpö!!! <3 <3 Kaikki vauvat ovat tietenkin söpöjä, mutta kyllä meidän äitien mielestä Penu on kaikista söpöin. Kai me ollaan vähän puolueellisia tässä asiassa. :D Ja hyvä niin.

Penu alkaa olla jo iso tyttö. Ikää on nyt reilu 9,5 kuukautta ja vauhti neidillä on huima. Yli kuukauden ajan (oli pakko tarkistaa valokuvista, koska meinasin ensin kirjoittaa kahden viikon ajan - huh, aika rientää!) Penu on noussut pystyasentoon. Alkuun pystyasentoon punnerrettiin erilaisia laatikoita vasten, mutta nykyään tueksi riittää pelkkä seinä tai äidin lahje. Ja siis pystyssä on kivaa! Pystyasennossa pitäisi olla koko ajan. Parasta on kävellä ympäriinsä, kun äidit pitävät käsistä kiinni. Muuten on vaan mahtava seisoskella ja nojailla olohuoneen pöytiin, sohvaan, kirjahyllyyn, omaan sänkyyn tai mihin tahansa muuhun esineeseen. Myös kävely on kivaa, kun ottaa tukea erilaisista tasoista. Siihen se sitten jääkin. Siinä vaiheessa, kun Penu väsähtää tai haluaisi muualle, täytyy huutaa äidit apuun, sillä alas neiti ei pääse vielä omin avuin. Kunhan hän oppii koukistamaan polvia, helpottuu itsenäinen liikkuminen taas huimasti.

Vatsalihakset (ja kaikki muutkin lihakset) Penulla on varmaan parhaat meidän perheestä. Hän pääsee punnertamaan itsensä istuma-asentoon ties mistä asennoista ja tykkääkin istuskella erilaisissa asennoissa ja lueskella kirjoja (kunhan ne on ensin omatoimisesti revitty kirjahyllystä alas) ja leikkiä leluilla. Kontata Penu ei edelleenkään osaa. Tai no, oikeastaan osaa, mutta hän ei vain itse tajua osaavansa. Välillä Penu nimittäin innostuu jostain asiasta niin, että lähtee konttaamaan, mutta pudottaa muutaman askeleen jälkeen kyynärpäät maahan. Tekniikka siis on hallussa, mutta toteutus on hankalaa. Välillä mietimmekin, mahtaako Penu skipata konttaamisen kokonaan ja siirtyy suoraan kävelyyn. Saa nähdä.

Tällä hetkellä meillä on ruokailuissa nirsoilukausi meneillään. Olemme sormiruokailleet noin puolen vuoden iästä lähtien pari kertaa päivässä, mutta pari päivää sitten tuli sormiruokailuun stoppi eikä edes lemppariruuat mene suuhun - saati sitten kurkusta alas. Äideille tämä on ollut todella palkitsevaa, kun vaivalla on vääntänyt ruokaa naperolle, joka ruuan nähtyään nyrpistää nenäänsä, pyörittelee ja muussaa asioita käsillään ja heittää ne (vastasiivotulle) lattialle. Pari päivää sitten päätinkin, että nyt meillä syödään vain soseita, perkele! Tänään yritettiin taas sormiruokaa, mutta ei. Roskiin meni suurella rakkaudella tehty makaronilaatikko, joka vielä viikkoa aiemmin oli hävinnyt parempiin suihin ihan hetkessä. Soseilla siis jatketaan. Mietin tänään, mahtaisiko Penu tehdä vihdoin seuraavat hampaat. Samanlaista nirsoilua meillä oli nimittäin silloin, kun ensimmäiset hampaat puskivat läpi. Uusia ei olekaan sittemmin näkynyt.

Noin kuukausi sitten aloitimme Penun kanssa pottatreenit. Alussa tuntui kauhean työläältä, kun toinen piti laittaa potalle ja siinä piti olla viihdykettä jos jonkinlaista. Nykyään pottailu sujuu kuitenkin jo hyvin. Lähestulkoon kaikki kakat on tehty pottaan jo useiden viikkojen ajan! Parin viikon treenauksen jälkeen pottaan alettiin saada myös pissoja. Yhdessä aina ihailemme tuotosta ja taputamme kakalle. Sitten ihmettelemme, kuinka kakka katoaa pönttöön. Elämän pieniä ihmeitä!

Kuten näkyy, täällä pyörii tällä hetkellä niin normaali arki, kuin vain kuvitella voi. Tuntuu, että tällaisesta elämästä on kauhean vaikea lähteä kirjoittamaan mitään, vaikka itsekin luen mielelläni aina postauksia tuiki tavallisista arkipäivistä. Täytyy ehkä yrittää tsempata.

Oho, keksinpäs sittenkin jotain muutakin kirjoitettavaa kuin sen, että Penu on söpö. :D