Penu on pian jo vuoden ja kaksi kuukautta vanha. Hän on harkitsevainen (ja edelleen lähes kalju :D :D) pieni tyttö, joka tarkkailee ympäristöään jatkuvasti. Hän on hieman varautunut uusissa tilanteissa eikä heti uskalla lähteä tutkimusmatkoille. Kaikkea täytyy ensin hieman tarkkailla, minkä jälkeen voi tehdä tarkempaa tuttavuutta.
Etenemiskeinona meillä on edelleen konttaus. Selvät ensiaskeleensa Penu otti noin kaksi viikkoa sitten, jolloin hän ihan yhtäkkiä kyykistyi poimimaan avaimeni eteisen lattialta ja tämän jälkeen lähti kävelemään ne kädessä eteenpäin. Me katsoimme Pirkon kanssa ihaillen ja sanattomina: nyt se jo kävelee! <3 Penu kääntyi katsomaan meitä hölmistyneenä eikä tajunnut tehneensä mitään erikoista. Sama juttu oli konttaamisen ja ryömimisen kanssa: Penulla on kyllä taitoa, mutta ei tietoa taidosta eikä uskallusta yrittää. Käveleminen ei ole toistunut tuon yhden kerran jälkeen. Muutamia hassuja askeleita hän on sattumalta ottanut, mutta hän selvästi aina ajattelee, ettei ilman tukea voi kävellä ja siirtyy aina konttausasentoon. Luulen, että hän harkitsee kävelemistä tarpeeksi kauan, kunnes tietää osaavansa sen lähes täydellisesti - vähän niin kuin ryömimisen ja konttaamisen kanssa. Toisaalta odotan innoissani kävelemistä, sillä silloin esimerkiksi ulkoiluista tulee helpompia, mutta toisaalta olen todella iloinen, ettei Penu vielä kävele, jolloin minun täytyisi juosta koko ajan perässä, kun neiti lähtisi karkuun.
Penu tykkää syödä ja onkin tullut äiteihinsä siinä, että ruokailusta pitää nauttia ja pöydän ääressä voi istua pitkän aikaa (erityisen kätevää jos olemme jossain kahvilassa tai ravintolassa). Välillä jopa niin pitkään, että äitejä alkaa hieman kyllästyttää. Neiti unohtuukin helposti haaveilemaan ruokapöydässä. Ruokaa lapataan suuhun hartaasti kaksin käsin tai haarukalla tai lusikalla (kunhan äiti on vain ensin täyttänyt haarukan/lusikan). Lemppariruokia ovat erilaiset kanakastikkeet riisillä, pasta bolognese, bataattikiekot, kala ja raejuusto. Nämä katoavat lautaselta heti. Kasvikset ja uudet asiat ovat epäilyttäviä eikä niitä välttämättä uskalla maistaa.
Kun syömme keittiönpöydän ääressä, näkee Penu suoraan ikkunasta ulos. Ikkunasta näkyy usein lintuja tai laskeutuvia lentokoneita, joita on hauska bongailla. Kun jokin liikkuva asia putkahtaa näkyviin, ilmoittaa Penu tästä kovaan ääneen A-A-A, ja kun lintu tai lentokone katoaa näkyvistä, täytyy sille aina vilkuttaa.
Parasta puuhaa tällä hetkellä on laatikoiden ja kaappien tutkiminen ja tyhjentäminen. Mielenkiintoisimpia ovat kylpyhuoneen kaapit, sillä äidit tulevat aina sulkemaan ne. Myös pyykkien levittäminen on hauskaa, kun märät vaatteet voi heittää koneesta lattialle. Sen jälkeen on hyvä työntää pää pesukoneeseen ja kuikuilla, josko sieltä vielä jotain löytyisi. Astianpesukonekin on aika jännä juttu. Parasta on, kun sen saa laittaa itse päälle nappia painamalla. Myös astianpesukoneelle täytyy aina välillä huudella A-A-A, jos se on käynnissä.
Muita lempparijuttuja ovat peuhaaminen sohvalla tai sängyssä, äitien kaataminen maahan ja niiden päällä kiipeileminen, kirjojen lukeminen, kylpyammeessa istuminen vettä läiskyttäen, ulos meneminen (jos vaan ei tarvitsisi pukea) ja vetoketjujen avaaminen ja sulkeminen. Penu voi viihdyttää itseään jopa puoli tuntia sillä, että hän laittaa Pirkon makaamaan maahan ja avaa tämän collegepaidan vetoketjua ja laittaa sitä kiinni. Voi sitä riemua!
Suurin inhokki on tällä hetkellä ehdottomasti ulkovaatteiden pukeminen. Penu on aina innoissaan menossa ulos, mutta haalarin laittaminen on yhtä tuskaa niin äideille kuin lapsellekin. Paras keino (jota yritin kaihtaa mahdollisimman pitkään) onnistua vaatteiden laittamisessa on puhelimesta Penu-videoiden katsominen. Muita inhokkeja ovat hampaiden peseminen ja autossa matkustaminen. Olen joskus aiemmin tainnutkin kirjoittaa siitä, kuinka Penu ei todellakaan nuku autossa (paitsi, jos on päikkäriaika), joten pidemmät automatkat ovat hereilläoloaikoina melkoista tuskaa. Onneksi ikkunasta näkee vähän ulos ja pystyy tarkkailemaan ympäristöä. Aina kun ajamme autolla tunneliin, kuuluukin takapenkiltä ponteva ilmoitus A-A-A, jolloin Penu ilmoittaa äideille, että tunnelissa ollaan. :D
Tyttö on niin iso ja niin pieni yhtä aikaa. Iltaisin, ennen kuin menemme Pirkon kanssa itse nukkumaan, käymme aina katsomassa Penua omassa huoneessaan. Siellä se iso pieni pötkylä tuhisee omassa sängyssään välillä peppu pystyssä, välillä selällään kädet levällään. Ja aina siinä hetkessä ajattelen, kuinka onnekkaita me olemme ollessamme tuon pötkylän vanhempia, ja tunnen pakahduttavaa rakkauden tunnetta siitä, kuinka kukaan voi olla niin rakas ja niin tärkeä! <3
Voi että mä rakastan lukea näitä kuulumisia ja mua aina rupee jostain syystä itkettämään! Nää on niin lutusia postauksia <3 ihana tuo A-A-A! :D
VastaaPoistaHihi, kiva kuulla, että joku jaksaa lukea sepustuksiani. :) Ja tuo itkeminen, tiedän tunteen: hormonit, niillä saattaa olla vaikutusta asiaan. :D
PoistaKuulostaa hyvin samalta touhulta, kun meilläkin! Alek tyhjentelee myös keittiön laatikoita, nousee tiskikoneen luukun päälle hipelöiden astioita innoissaan. Hän myöskin auttaa innokkaasti pyykkikoneen täytössä ja tyhjennyksessä ja havahtuu heti katsomaan pesuhuoneeseen päin (samalla äännellen),kun pyykkikone ilmoittaa äänellä pesun tai kuivauksen olevan valmis :D kävely ei meilläkään onnistu varsinaisesti ilman tukea, ainoastaan lyhyitä matkoja on kävellyt. Osaa kyllä, mutta ei luota itseensä vielä tarpeeksi kävelläkseen täysin.
VastaaPoistaAlek tuntuu menevän Penun kanssa tosi samaa tahtia eteenpäin! :)
PoistaMeillä esikoinen oli/on harkitsevaa tyyppiä, eli tosiaan tuntuu, että haluaa osata jokaisen taidon täydellisesti ennen kuin "esittelee" sitä julkisesti. Kuopus 1v3kk on sitten erilaista sorttia ja tuntuu, ettei tuon sähikäisen perässä pysy millään. Jos käy vaikka vessassa, niin tämä jo seisoo keskellä keittiön pöytää tai yrittää kiivetä kirjahyllyyn. Esikoinen kun ei koskaan ole ollut erityisen kiinnostunut kiipeilystä, niin tämä on jotenkin ihan uutta. Taitaa tytöstä tulla joku Peppi Pitkätossu, kun siirtelee huonekalujakin tosta vaan, että pääsisi haluamaansa paikkaan. Ja Ikean korokepalli kainalossa kulkee ympäriinsä, että saa tarvittaessa 20 cm lisää pituutta! :D Esikoinen alkoi siis kävellä 1v2kk:n iässä ja kuopus 10 kk:n ikäisenä. Myös puhumisen suhteen tuntuvat olevan ihan erilaisia, sillä esikoinen alkoi puhua vasta 2,5-vuotiaana heti pitkin lausein ja selkeämmin kuin monet aikuiset, mutta kuopuksella on nyt jo liuta sanoja, mutta monet "vähän sinnepäin". Mutta ihan selkeästi nyt on kielen suhteen joku herkkyyskausi menossa, kun poimii muiden puheesta uusia sanoja melkein päivittäin.
VastaaPoistaTäällä on syömisessä ollut vähän hankala vaihe, kun tuntuu, ettei mikään kelpaa, mutta huomasin, että sieltähän on poskihampaita tulossa, mikä ehkä vaikuttaa asiaan. Hampaanpesu on myös taistelua toisin kuin hampaidenpesua rakastavalla esikoisella aikanaan. Pottailun suhteen ollaan oltu tälläkin kertaa tosi laiskoja, eli varmaan alkaa käydä saman tien pöntöllä sitten, kun ylttää. Tosin nyt on alkanut ilmoittamaan, että "kakka tuu", mutta se saattaa tarkoittaa sitä, että kakka on tulossa tai on jo tullut :D Pukeutuminen kiinnostaa (vaipanvaihtoa lukuunottamatta), mikä on toisaalta hyvä ja toisaalta ei. Aika helposti nimittäin lentelee kengät pitkin seiniä ja hakataan nyrkkiä lattiaan, jos ei saa pukea itse (ja kellä on muka aikaa odottaa 1-vuotiaan pukeutumista??). Housujen pukeminen tosin sujuu jo varsin mallikkaasti, mutta muun kanssa on vähän hakemista.
On tämä jotenkin niin spesiaalia aikaa, kun saa seurata, miten paljon ja nopeasti pieni ihminen voikaan oppia. Samaan aikaan odotan (kuten myös muutkin perheenjäsenet) ettei joka paikkaa sotkettaisi yms. vähemmän mukavaa. No parin vuoden päästä on jo ihan eri tilanne! :)
Teillä kuulostaa olevan kunnon menoa ja meininkiä! :D Vaikea kuvitella, että Penu tekisi samoja asioita kuin teidän kuopuksenne, vaikka ikää on melko saman verran.
PoistaTäällä muuten alettiin myös tehdä poskihampaita. Auts. Päivät tuntuvat olevan yhtä tuskaa. Toivottavasti puhkeaisivat nopeasti.
Tosi kiva lukea teidän/Penun kuulumisia! Tosi psljon samaa meidän nykyisen ja vähän aikaa sitteisen kanssa. Tuo ruokapöydässä viihtyminen helpottaa kyllä varmasti omaa syömistä jne. Meillä poika välillä viihtyy hyvin ja syö vaikla ja mitä, mutta välillä ei maistu mikään ja omaa ruokaa ei ehdi saada edes lautaselle ennen kuin lapsen ruokailu jo päättyy.
VastaaPoistaJoo, ruokapöydässä viihtyminen on kyllä ihan loistava juttu! Yleensä Penu on viimeinen, joka on valmis. Hankalaa tämä on vain silloin, jos on kiire lähteä jonnekin.
PoistaJotenkin tuntuu täällä(kin) aika menevän niin nopeasti! Lapset kasvaa niin nopeesti. Ihanaa, kun toisella on jo niin paljon sitä omaa luonnetta!
VastaaPoistaN/Me kaks
No sanos muuta! :) Toivottavasti teilläkin on aika mennyt nopeasti, ja lopputulos olisi se kauan toivottu ja odotettu! :)
Poista