Rv 34+4: Koronaa ja supistuksia

Olo on iso ja raskas. Iskias- ja liitoskivut ovat aivan järkyttäviä ja päivät kuluvat kotona istuen ja neuloen. Ihan jo koronatilanteen takia ei tule mentyä minnekään tai edes nähtyä kauheasti ihmisiä, joten omissa oloissa ollaan. Toivon, että saisin välteltyä tartuntaa ja karanteenia mahdollisimman pitkälle ja että saisimme vauvan tähän maailmaan turvallisesti. 

Maailman tilanne kyllä stressaa, mutta yritän olla ajattelematta sitä, koska en asialle itse mitään mahda. Olen jo henkisesti latautunut siihen, että synnytän yksin ja olen myös lapsivuodeosastolla yksin. Keväällä tämä aiheutti minulle suurta ahdistusta, mutta nyt alan olla jo suht sinut asian kanssa. Pääasia, että pysyisimme terveinä ja pääsisimme pian vauvan kanssa kotiin. Alatiesynnytykseen en pystyisi yksin, mutta sektiosta selviän ilman Pirkkoakin. Näin olen asian ainakin järkeillyt. :D 

Supistuksia tulee päivittäin. Nyt supistukset eivät ole enää sellaista vatsan kovettumista, mitä ne olivat koko kesän, vaan nyt kipu tuntuu aaltoilevana koko selässä. Myös sukkapuikkoja on tuntunut jo jonkin aikaa. Jotenkin sitä oli unohtanut, miltä supistukset tuntuvat, mutta muutama viikko sitten havahduin ensimmäistä kertaa tuohon aaltoilevaan kipuun selässä ja tajusin saman tien, että tältä se tuntui vähän ennen kuin lähti synnyttämään. En muista edellisestä raskaudesta, että näitä supistuksia olisi tullut ennen h-hetkeä, vaan silloin ne alkoivat muistaakseni juuri laskettuna päivänä. Nyt taas supistuksia on tullut joka päivä ja välillä ne vetävät kivun oikein ylös niskaan asti. Kipu ei ole sietämätöntä, mutta joka päivä se tuntuu kovenevan. Silloin on vain pakko hengitellä, että tilanne menee ohi. 

 

Toissapäivänä supistuksia tuli koko päivän melko paljon ja vatsakin oli sekaisin pari kertaa. Vähän jo pelästyin, että joko tämä on tässä, mutta eilen oli taas rauhallisempi päivä. Synnärille en ole vielä soitellut, koska en ole katsonut olevan siihen tarvetta. Olisi mukavaa tietää, kypsyttävätkö nämä supparit paikkoja vai ollaanko tässä vielä ihan onnellisesti raskaana loppuun asti. Kahden viikon päästä on viimeinen pelkopolikäynti lääkärillä. Siellä varmasti tsekataan tilanne ja toivon, että saisin siellä myös sektioajan. Vielä pitäisi siis jaksaa odotella. 

Ja hei, äitiysloma alkaa virallisesti ylihuomenna! Kauheasti ei tunnu missään, kun olen ollut sairaslomalla jo kaksi kuukautta. :D

Rv 30+3 ja toinen pelkopolikäynti

30 raskausviikkoa on jo täynnä! Jihuu! Ja kivut sen kuin pahenee. Välillä ei meinaa saada housuja jalkaan, kun en pysty nostamaan toista jalkaa ilmaan. Käveleminen on aivan tuskallista ja juuri ja juuri pystyn kävelemään tien toiselle puolelle päiväkotiin. Välillä istuminenkin sattuu. On tämä hullun hommaa. Tähän asti on jotenkin kestänyt, mutta nyt alkaa olla mitta täynnä tätä raskautta ja kipua. Saisi mun puolesta syntyä jo. 

Tänään kävimme toisella pelkopolikäynnillä Pirkon kanssa. Tällä kertaa menimme synnytyssairaalaan juttelemaan kätilön kanssa. Kätilö oli onneksi todella mukava ja tällä kerralla sekä minä että Pirkko itkimme molemmat. :D Heh. Ai, meillä muka traumoja edellisestä synnytyksestä?! Käynti oli mielestäni hyödyllinen, koska kävimme edellisen synnytyksen aika tarkasti läpi, mitä ei koskaan aiemmin ollut tehty. Lähinnä juttelimme siis siitä ja meidän fiiliksistä ja kokemuksista. Rauhoittavaa oli se, että meitä ei edelleenkään painostettu mihinkään, vaan saamme itse tehdä ratkaisun synnytystavasta. Tai toki lääkäri tekee päätöksen viimeisellä käynnillä, mutta hän jo sanoi, että ketään ei pakoteta synnyttämään alateitse. 

Lopussa kätilö kysyi, merkkaako hän jo jotain toivetta synnytystapaan, ja kyllä olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että sektiolla mennään. Siitä tulee itselleni paljon levollisempi ja positiivisempi olo ja olen varma, että se on meille oikea ratkaisu. Oli ihanaa, että Pirkko pääsi tännekin käynnille mukaan ja saimme yhdessä käydä vielä tapahtumaa läpi. On mulla paras vaimo. <3

Rv 28+2 ja pelkopolikäynti

Nyt on käyty ensimmäisellä pelkopolikäynnillä. Käyntejä on siis yhteensä kolme: ensimmäinen ja viimeinen lääkärille ja keskimmäinen kätilölle. Mainitsin siis jo ensimmäisen neuvolakäynnin yhteydessä, että haluaisin pelkopolille ja sektion. Onneksi neuvolatätimme on aivan loistava eikä ole kyseenalaistanut toivettani hetkeäkään. Sain lähetteet ja ajat on jo varattu kalenteriin. Nyt vain täytyy toivoa, että olen terve jokaisen käynnin aikaan. 

Tänään ajoimme paikkakuntamme keskusneuvolaan ja tapasimme siellä aivan ihanan lääkärin. Olin vaatinut Pirkon tulemaan mukaani, koska tiesin, että itken varmasti koko käynnin ajan ja tarvitsen hänet sinne puhumaan puolestani ja olemaan tukenani. Lisäksi mielikuvani edellisestä synnytyksestä saattavat olla hieman hämärtyneemmät kuin hänellä. 

 

Lääkäri oli tosiaan todella miellyttävä, ja hän sanoi, että tällä ensimmäisellä käynnillä lähinnä jutellaan edellisestä synnytyksestä ja alatiesynnytyksen ja sektion eroista. Eniten minua lohdutti kuulla, että ketään ei pakoteta synnyttämään alateitse, vaan halutessaan voi päästä sektioon, vaikka he tietenkin suosittelevat alatiesynnytystä, jos se vain on terveydellisesti mahdollista. Lähinnä siis juttelimme edellisestä synnytyskokemuksesta ja kävimme läpi tulevaa synnytystä eri tavoin. Vaikka käynnillä lähinnä vain juteltiin eikä tehty mitään päätöksiä, koin sen silti hyödylliseksi. Käynti meni juuri niin kuin olin kuvitellutkin: itkin lähes koko sen 40 minuuttia, mitä siellä olimme. :D Lopussa vielä ultrattiin, mikä oli ihan hauska yllätys! Tyypillä näytti olevan kaikki hyvin ja painoa hänellä oli jo vajaat 1200 g. 

Pyysin lääkäriä vielä tarkistamaan paikat ja kysyin, voisiko hän kirjoittaa sairalomalle jatkoa. Paikat ovat edelleen kiinni ja täysin epäkypsät, mikä oli hyvä uutinen! Mahtavaa oli myös se, että lääkäri kirjoitti minulle sairaslomaa aina sinne äitiyslomaan asti. Nyt ei enää tarvitse stressata siitä, täytyykö yrittää mennä töihin tai miten pääsen lääkärille ja saan sairaslomaa lisää. Ihanaa! Nyt voi keskittyä täysillä lepäämiseen ja mahan kasvatteluun (iso se jo onkin!).

Rv 27+2: Äitiyden tunnustaminen ja sairaslomaa

Oh hoh, onpas vierähtänyt jo tovi edellisestä postauksesta. Kesä oli ja meni. Korona tuli ja on eikä valitettavasti ole lähtenyt minnekään. Onneksi meidän perheemme on vielä toistaiseksi välttänyt tartunnan, vaikka viime viikolla elimmekin jännittäviä päiviä, kun odottelimme Pirkon testituloksia. 

Äitiys on nyt tunnustettu. Kävimme jokin aika sitten neuvolassa hoitamassa asian kuntoon. Tuntui kyllä juhlalliselta sen adoptioprosessin jälkeen (vaikka se meillä olikin helppo ja nopea) hoitaa asia vain neuvolakäynnin yhteydessä. Itse prosessiin kuului muutamien papereiden allekirjoitusta. Lisäksi meidän täytyi toimittaa klinikalta todistus hedelmöityshoidoista. Tuon paperin saaminen olikin hieman työläämpi prosessi. Olin soittanut klinikalle jo kesäkuussa ja pyytänyt todistusta. He lähettivät postissa meille paperin, joka valitettavasti oli väärä. Tämä selvisi meille noin kaksi viikkoa ennen äitiydentunnustuskäyntiä. Jouduin soittelemaan klinikalle uudestaan ja pyysin lähettämään meille oikean todistuksen. Ajattelin, että kyllä se kahdessa viikossa ehtii tulla. Puhelimeen vastannut henkilö pahoitteli asiaa ja lupasi hoitaa todistuksen postiin saman tien. Odottelimme postia joka ikinen päivä, kunnes päivää ennen neuvola-aikaa jouduin soittamaan taas klinikalle ja pyytämään uuden todistuksen. Heidän tiedoissaan ei näkynyt mitään merkintää jälkimmäisestä puhelustani ja todistuspyynnöstäni eikä todistus ole tähän päivään mennessä tullut meille, joten luulen, ettei sitä koskaan edes lähetetty. Niinpä jouduin tekemään ylimääräisen reissun Helsinkiin ja hakemaan todistuksen klinikalta vähän ennen sulkemisaikaa. Pikkasen otti päähän. 

Kyseisellä neuvolakäynnillä hoitaja kyseli kuulumisiani ja itkien sopertelin, että en oikein pysty liikkumaan. Iskiaskivut ovat olleet helvetillisiä jo pidemmän aikaa ja kävely (jos sitä onnistuu tekemään) aiheuttaa supistuksia lähes saman tien - varsinkin jos pitäisi kävellä yhtään pidempään (kuin esim. 600 m :D) ja lujempaa vauhtia (kuin hidasta sunnuntaikävelyä). Neuvolantäti ohjasi minut onneksi ylimääräiselle lääkärikäynnille juuri viimeisenä kesälomaperjantaina. Lääkäri kirjoitti minulle onneksi sairaslomaa saman tien pidemmän pätkän, joten näillä näkymin en ole menossa enää töihin ennen äitiysloman alkua. Huh, helpotus! Tiedän, etten olisi selvinnyt töistä, jossa joutuu koko ajan kävelemään ja olemaan pystyssä, taukoja ei ole ja kiire on koko ajan. Samalla lääkäri tsekkasi, että paikat ovat vielä kiinni ja kunnossa. Kaikki näytti onneksi hyvältä eivätkä supistukset ole tehneet minkäänlaista hallaa. 

Nyt siis olen sairaslomalla ja kulutan aikani lähinnä neuloen. Penu on päiväkodissa ja toivomme, ettei sieltä heti tulisi mitään nuhaa tms., minkä takia joutuisi jäämään kotiin. Tällä hetkellä en ole kovin hyvä viihdyttäjä ja seuraneiti, jos koko päivän joutuisi hoitamaan (tervettä) lasta. Seuraavaksi odottelen ensimmäistä pelkopolikäyntiä lääkärille. Se onkin jo viikon päästä. Aika menee hurjaa vauhtia! :)

Rv 20+4 ja rakenneultra

Tänään koitti viimeinkin se päivä, jota olemme hartaasti odottaneet ja jännittäneet edelliset kuukaudet. Veimme Penun eilen illalla isovanhemmille hoitoon, jotta pääsimme molemmat ultraan. Oli ihanaa, että tällä kertaa Pirkkokin sai tulla mukaan eikä minun tarvinnut mennä yksin. Saimme siis myös vapaaillan (luksusta!) ja vähän omaa aikaa. 

Nukuimme aamulla pitkään ja ajoimme sitten päivällä Helsinkiin. Hetken odoteltuamme pääsimme onneksi sisään. Tällä kertaa meillä oli aivan ihana kätilö! Onneksi! Hän selitti tarkasti ultratessaan, mitä hän nyt mittaa ja minkä takia. Samalla hän ihasteli vauvan liikkeitä ja näytti meille parhaita paloja Tyypistä. Tyyppi oli hereillä ja kovin liikkuvainen yksilö. Hän hengaili pää lähes alaspäin ja jalat ylöspäin. Ei ihme, että potkut ovat tuntuneetkin viime aikoina jo todella ylhäällä. 

Sanoin jo alussa, että sukupuolen saa kertoa, jos sen vain näkee. Suht alussa kätilö sanoikin, että nyt hän voi kyllä jo hyvin varmasti sanoa, että tietää, kumpaa sorttia tämä on. Hän esitteli meille häpyhuulet, jotka näkyivät ruudulla aivan selvästi. Kätilö oli hyvin varma siitä, että Penulle on tulossa pikkusisko. <3 Ultraus kesti ihan hyvän aikaa, mikä oli kiva, koska pääsimme katsomaan Tyypin touhuja. Muistan, että Penua ultrattiin aikoinaan vain noin 10-15 minuuttia ja silloin kätilö oli todella hiljaa koko ajan eikä selostanut mitään. Siksi oli kiva, että tämä kätilö kertoi koko ajan tarkasti, mitä teki ja näki. 

Loppuvaiheessa meitä alkoi hieman kuumottaa, koska kätilö ei saanut sydämestä hyvää kuvaa. Hän käänteli laitetta vaikka kuinka pitkään ja käski minun kääntyä molemmille kyljilleni, mutta mikään ei auttanut. Lopuksi hän totesi, että pyytää lääkärin käymään ja tarkistamaan, että sydämessä on kammiot ja eteiset ja läpät kunnossa. Kätilö poistui hetkeksi huoneesta ja jäimme ihan kahden. Onneksi Pirkko oli mukana, muuten olisin tuossa vaiheessa ollut ehkä hieman paniikissa. Lääkäri tuli hetkessä sisään ja käänsi anturia vatsan päällä yhden kerran ja löysi etsimänsä. Sydän näytti oikein hyvältä, ja kätilö nolosteli ja pahoitteli vieressä, kun ei itse millään ollut löytänyt kyseistä kohtaa. 

Huh, loppu hyvin, kaikki hyvin! Rakenneultran perusteella kaikki näytti siis niin hyvältä kuin olla ja voi. Painoa Tyypillä oli noin 360 g ja pituutta 20 cm. Ultrauksen jälkeen käytimme oman ajan vielä hyödyksi ja kävimme vähän lastenvaateliikkeissä shoppailemassa alennusmyynneissä. Oli virkistävää käydä kuukausien tauon jälkeen kaupoissa (emme olleet käyneet vaatekaupoissa sitten helmikuun) ja vielä ihan kahdestaan! Tyypille löytyi muutamat kivat pienet vaatteet ja Penullekin tarttui vähän jotain mukaan. Päivä oli siis oikein onnistunut. :) 

Rv 20+0 ja puoliväli!

Nyt on puoliväli saavutettu! Aika on mennyt järjetöntä vauhtia enkä voi millään uskoa, että puolet on jo lusittu. Voi tosin olla, että hieman raskaampi puolisko on vielä edessä.

Olo on ollut ihan kohtalaisen hyvä viime aikoina. Alaselän ja pakaroiden kivut jatkuvat ja varasinkin itselleni ensi viikolle ajan osteopaatille. Edellisessä raskaudessa siitä oli apua, joten toivon, että nytkin olisi. Jos selkäkipuja ei oteta huomioon, on oloni ollut ihan hyvä. Tänään tosin puolivälin kunniaksi oksensin pitkästä aikaa! Eilen aamulla hampaiden pesun yhteydessä tuli vähän inhottava olo, mutta se meni onneksi ohi. Tänään sama toistui, kun pesin hampaita. Valitettavasti olo vain paheni ja oksensin aamupalat suoraan lavuaariin. Toivon hartaasti, että tämä ei ole mikään uusi normaali. Oli ihanaa, kun pahoinvointi loppui ajoissa eikä sen koommin ole oksettanut mikään.

Ja jos nyt tarkkoja ollaan, niin käveleminen on aika hankalaa ja vähän kivuliasta - lähinnä tuon selkäkivun takia. Se ei kuitenkaan ole tällä hetkellä haitannut niin kauheasti, koska olen lomalla. Töissä olisin varmaan aivan kuollut, mutta nyt on ihana, kun voi lepäillä lähestulkoon aina silloin, kun on tarve. Lisäksi (varsinkin nopea) kävely aiheuttaa supistuksia. Samaa aiheuttaa myös painavien asioiden (kuten kauppakassien) kantaminen.

Eli olo on hyvä, mutta löytyihän sitä jos jonkinlaista vaivaa kaikesta huolimatta! :D Viimeisen viikon aikana vatsa on pullahtanut ulos. Se tapahtui jotenkin ihan yhtäkkiä. Nyt maha on ihan selkeä pyöreä raskausmaha eikä siitä voi erehtyä. Yksi tuttavamme kehtasi eilen tavatessamme kysyäkin, tuleeko meille perheenlisäystä. Enää en siis näytä vain hyvin syöneeltä.

Ensi viikolla edessä on myös kauan odotettu rakenneultra! Toivottavasti kaikki olisi hyvin.

Rv 17+6 ja ylimääräinen ultra

Tänään kävimme yksityisellä ultrassa! Olimme päättäneet, että kerromme Penulle aamulla vauvasta ja otamme hänet ultraan mukaan - osittain siksi, että emme saaneet hänelle hoitajaa; osittain siksi, että oli mukavaa, että myös hän pääsi näkemään vauvan. Penun reaktio oli kyllä aika ihana: Äidit, teidän täytyy sitten auttaa minua sen vauvan hoitamisessa. Voi pientä, onneksi korjasimme asian ja kerroimme, että äitien tehtävä on hoitaa vauvaa ja että Penu saa olla siinä ilomielin apuna. Sittemmin olemmekin puhuneet vauvasta lähestulkoon koko päivän. Vähän väliä Penu kysyy: Mitä vauva nyt tekee?

Minua jännitti aivan valtavasti ennen ultrausta! Paikka oli ihan mukava ja kuvaruutu tosi selkeä. Saimme nähdä myös 3D- ja 4D-kuvaa, vaikkemme niistä maksaneetkaan mitään. Tyyppi näytti saman tien peppuaan ruudulla, kun ultraus aloitettiin. Kuulemma kuvassa ei (koko aikana) näkynyt mitään poikaan viittaavaa, joten ultraajan mukaan meille olisi tulossa toinen tyttö! <3 Penu innostui kovasti ajatuksesta pikkusiskosta. Muuten hän ei jaksanutkaan keskittyä ultraukseen ollenkaan. Omat fiilikseni pojan suhteen menivät siis mönkään. Olimme Pirkon kanssa molemmat vahvasti sitä mieltä, että tulokas on poika.

Muutoin Tyyppi touhusi siellä ahkerasti ja esitteli itseään. Siellä näkyi pienen pieni selkäranka ja pieni jalkapohja, virtarakko, vatsalaukku ja kaikenlaista muuta. Mistään rakenteista ei tietenkään tuolla puhuttu, vaan joudumme jännittämään rakenneultraan. Tämä toi minulle kuitenkin vähän mielenrauhaa. Ultraaja mittaili sikiötä jonkin verran ja sanoi Tyypin olevan pienempi kuin mitä kerroin viikoiksi. En yhtään ihmettele tätä, sillä laskettu aika tosiaan siirtyi nt-ultrassa sen 4 päivää aikaisemmaksi. Istukka näytti olevan etuseinässä. Sanoin, että olen tuntenut liikkeitä jo pidemmän aikaa. Ultraajan mielestä se oli täysin mahdotonta, mutta olen silti itse täysin varma, että olen tuntenut liikkeet jo noin kolmen (tai jopa neljän) viikon ajan. Jännä, että liikkeet ovat tuntuneetkin niin hyvin, vaikka istukka onkin edessä.

Nyt jännitetään rakenneultraan asti. Reilut pari viikkoa täytyy vielä kärvistellä. Menisipä aika nopeasti! Toivon hartaasti, että kaikki olisi hyvin, koska nyt tämä vauva alkaa tuntua jo paljon todellisemmalta. En ihan täysin luota tyttölupaukseenkaan ennen kuin olemme käyneet rakenneultrassa, mutta vähän ehdin jo iloita siitä, että perheemme täydentyy yhdellä tytöllä! :)