Hukkakierto ja pakkotauko

Pöh.

Tuo ehkä kuvaa fiiliksiä tällä hetkellä kaikista parhaiten. Pöh. Tietenkin liuta kirosanoja voisi myös olla tässä tilanteessa sopivaa. Siinä kävi sitten niin kuin olin pelännytkin: hymynaama irvaili innokkaasti lauantaiaamuna - juuri sinä yhtenä viikonpäivänä, jolle en hymynaamaa toivonut. Näin ollen meiltä jää tämä kierto väliin ja joudumme odottamaan seuraavaa yritystä maaliskuuhun.

Itkuhan siinä lauantaina tuli ja turhautuneisuuden tunne oli suuri. Oviksen osuminen viikonloppuun tuntui jopa kovemmalta palalta kuin negatiivinen raskaustesti. Miksi tän pitää olla meille niin vaikeeta? Miksi jonkun perhanan viikonpäivän täytyy vaikuttaa meidän lapsiprojektiin? Viikonloppu meni siis aika syvissä mudissa, mutta onneksi sieltä on jo noustu. Mieltä ylentääksemme suuntasimmekin lauantaina shoppailemaan, ja löysin täysin heräteostoksena ihanat uudet (kesä)kengät (en tietenkään mitään sen ajankohtaisempaa löytänyt, vaan nyt täytyy odottaa vielä monta kuukautta ennen kuin voin edes harkita laittavani ne jalkaani). Mutta summa summarum: uudet kengät, parempi mieli.

Maaliskuussa siis uusin voimin uuteen yritykseen. Näillä näkymin ovis toivottavasti osuu arkipäivälle. Onneksi aika menee melko nopeasti, koska sitä ennen on vielä viikon talvilomakin tulossa. Voi olla, että blogi viettää hiljaiseloa tuonne maaliskuuhun asti ja pidämme taukoa kaikista lapsiin liittyvistä asioista seuraavat viikot. Hedelmällisiä talvipäiviä kaikille!

Kuulumisia

Oh hoh, blogin joululoma venähti vähän pidemmäksi kuin omamme. Hups. Jotenkin sitä rentoutui loman aikana niin paljon, että blogin kirjoittaminen heti loman jälkeen tuntui aivan ylivoimaiselta. Monesti hahmottelin mielessäni erilaisia tekstejä, mutta yksikään niistä ei päätynyt koneelle asti. Loma siis teki tehtävänsä: rentoutti. Oli ihana päästä hetkeksi pois kotinurkista pyörimästä! Nyt onkin jaksettu lähteä ihan erilaisin voimin tähän uuteen vuoteen.

Pena-projektissakin ehdimme hieman edetä - jos nyt niin voi sanoa. Ovulaatiotestin hymynaama ei olisi voinut osua paremmalle päivälle, joten pääsimme heti lomalta palattuamme suoraan toiseen inseminaatioon. Ajoitus oli mielestämme todella hyvä, ja toiveet olivat (luonnollisesti) melko korkealla. Ainakin itselläni. Pirkko osasi ottaa tämän toisen yrityksen hieman rauhallisemmin, ja välillä olinkin vähän kateellinen hänen tyyneydestään. Oireita ei tullut tällä toisella yrityksellä tarkkailtua niin paljon (tai ehkä neuroottisesti olisi parempi sana! :D) kuin ensimmäisellä kerralla, kun jonkin verran tiesi, mitä on odotettavissa. Sen verran kuitenkin huomasin, että tällä toisella kerralla, kun ei ollut käytössä Pregnyliä, oli oireita paljon vähemmän. Hyvä tietää tulevaisuuden kannalta, jos Pregnyliä vielä joutuu käyttämään. Selkeästi kehoni reagoi siihen melko voimakkaasti.

Piinapäivien aikana mielialat vaihtelivat positiivisesta negatiiviseen. Jossain vaiheessa ehdin olla jo varma, että tämä toinen kerta olisi onnistunut. Valitettavasti kuitenkin tasan kaksi viikkoa ovulaatiosta alkoivat kuukautiset. Ei siis onnistunut toisellakaan yrityksellä. Itse otin uutisen paljon raskaammin, kuin olin osannut kuvitella ja myös selvästi raskaammin kuin ensimmäisen inseminaation jälkeen. Vaikka tämä oli vasta toinen yritys, tuli kuitenkin vähän turhautunut olo. Miksi? Kuinka kauan joudumme odottamaan? Meneekö tässä montakin vuotta vai puhuttaisiinko sittenkin vain kuukausista? Kysymyksiä pyöri paljon mielessä, eikä yhteenkään ole tietenkään valmiina vastauksia. Alun pettymyksen ja surun jälkeen on nyt jo ihan hyvät fiilikset. Luottavaisin mielin menemme eteenpäin ja toivomme, että tämä vuosi olisi hedelmällinen ja antoisa. Pena tulee kyllä, kun on tullakseen. Siihen asti keskitymme muihin asioihin ja nautimme niistä, kuten esimerkiksi siitä, että saan vielä ainakin parin viikon ajan mussuttaa rauhassa suurta intohimoani salmiakkia.

Lääkärin kanssa sovimme, että kokeilemme vielä yhden kerran ja jos sekään ei onnistu, teemme munanjohtimien aukiolotutkimuksen. Nyt sitten odottelemme helmikuuhun. Ovulaation kannalta näyttää taas vähän epävarmalta. Huonolla tuurilla se osuu juuri lauantaihin. Jos mukana on hieman onnea, tulisi hymynaama vasta sunnuntaina tai ehkä jopa maanantaina. Nyt pidämmekin kaikki sormet ja varpaat ristissä, jotta kierto olisi hieman pidempi, jotta pääsisimme ensi kuussa yrittämään. Muutoin odottelemme maaliskuulle. Odottavan aika on pitkä. Vanha sananlasku ei voisi osua paremmin naulan kantaan - se, jos mikä, on tämän projektin aikana konkretisoitunut.

Ei onnannut

Viime yönä tuli nukuttua vain muutama tunti. Olimme jo etukäteen päättäneet, että tekisimme tänä aamuna yhden halpisliuskatestin, vaikka päivä olikin melko aikainen ja varsinainen testauspäivä olisi sunnuntai. Heräsin itse jo kukonlaulun aikaan ja mietin, missä vaiheessa kehtaisin herättää Pirkon. Vähän ennen kuutta en enää jaksanut odottaa, vaan kiskoin siipan kanssani vessaan tuijottamaan pissapurkkiani ja elämämme ensimmäistä raskaustestiä. Valitettavasti testi näytti hyvin selvää negatiivista. Ajattelimme, että testaisimme uudestaan vielä ensi viikolla reissussa.

Tänään kuitenkin kesken työpäivän alkoivat todella pahat menkkakivut ja sieltä ne menkatkin sitten alkoivat - ainakin kivuista päätellen. Vuotoa ei ole tullut oikein nimeksikään, mutta näin pahoista menkkakivuista en ole kärsinyt aikoihin. Ei siis tule Penaa meille tästä yrityksestä.

Olo oli hieman hämmentynyt ja tietenkin myös pettynyt, mutta jotenkin olin osannut tämän jo aavistaa. Onneksi emme ehdi murehtia tulosta sen enempää, sillä huomenna lähdemme kauan odotetulle lomalle, joka todellakin tulee tarpeeseen. Negatiivisesta tuloksesta olen siinä mielessä iloinen, että nyt voin huoletta syödä äyriäisiä niin paljon kuin sielu sietää ja juoda muutaman drinkin.

Toivottavasti ovulaatio osuisi ensi vuoden alussa sopivasti arkipäivään ja pääsisimme heti vuoden alussa uuteen inssiin! Nyt käännämmekin nokat kohti aurinkoa ja ajatukset kohti seuraavaa inssiä. :) Blogi pitää siis taukoa loppuvuoden. Hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille!

Piinapäivät puolessavälissä

Piinapäivät ovat ehtineet jo puoleenväliin, ja fiilikset näiden päivien aikana ovat menneet vuoristorataa ylös ja alas. Päätin itse heti inssin jälkeen, että en lähde googlailemaan minkäänlaisia alkuraskauden oireita, sillä muutoin alkaisin kuvittelemaan itselleni kaikenlaisia haamuoireita ja stressaisin, jos mitään ei löydy. Ajattelin, että tarkkailen vain itse omaa kehoani ja pistän vähän tuntemuksia ylös, mikäli sellaisia tulee. Toki olen lukenut muiden blogeja ja sitä kautta monet oireista ovat tulleet tutuiksi, mutta olen yrittänyt olla ajattelematta niitä sen enempää. Päätös on ollut oikein hyvä, koska olen voinut olla melko lailla rennosti enkä ole ottanut paineita mistään.

Pirkko sen sijaan on ollut välillä liimaantuneena puhelimeensa, kun hän on netin syövereistä lukenut kaikenlaisista alkuraskauden kuluista. Kielsin Pirkkoa kertomasta kaikkea löytämäänsä minulle ja aika hyvin hän on minua totellut. Välillä tosin olen saanut aika napakoita kysymyksiä osakseni, jos olen äännähtänyt tai liikahtanut jotenkin poikkeavalla tavalla. Pirkko siinä vain yrittää tulkita oireitani.

Inseminaatiopäivänä leijuin jossain täysin toisessa todellisuudessa. Edellisessä postauksessa kirjoitinkin jo, että tunnelma oli täysin epätodellinen. Olin tuolloin myös melko varma siitä, että ajoitus oli liian aikainen inseminaatiolle ja ajattelin, ettei meillä ole mitään onnistumismahdollisuuksia. Illalla iski myös outo tunne: Mun sisälläni on jonkun kolmannen osapuolen, meille täysin vieraan ihmisen tavaraa. En ollut osannut ajatella luovuttajaa kovin paljoa ennen inssiä, mutta inssin jälkeen luovuttajan merkitys konkretisoitui aivan uudella tavalla. En olisi ikinä uskonut, että siitäkin voi tulla niin vahvoja tuntemuksia itselle.

Inseminaatiota seuranneina päivinä tuntui siltä kuin kohdussani olisi ollut pieni karuselli, joka pyöri siellä täysin omassa tahdissaan ja piti yllä pirskeitä. En ollut koskaan ollut niin tietoinen kohtuni olemassaolosta ja sijainnista. Nyt pystyin tuntemaan sen koko ajan, ja fiilis oli todella villi. Näinä päivinä olin aivan varma, että tämä inssi onnistui. Karusellin pyörintä hidastui joskus maanantaina/tiistaina, mutta erilaiset nipistelyt, vihlaisut ja äkilliset paineen tuntemukset kohdussa ovat jatkuneet siitä saakka. Sanonkin aina välillä Pirkolle, että nyt nippailee taas. Pirkko taasen on yrittänyt kovasti jutella vatsalleni ja kannustanut Penan puolikkaita: yrittäkäähän nyt löytää toisenne!

Neljä päivää inssin jälkeen tuli pienen pieni rusehtavan punainen klimppi jonkinlaista vuotoa ja tuntui siltä, kuin suurimmat karnevaalit kohdussa olisivat olleet ohitse. Tässä vaiheessa fiilikset menivät kovaa vauhtia vuoristorataa alaspäin. Mitään muuta vuotoa ei kuitenkaan ole tullut. Oliko tämä siis hyvä vai huono juttu? Ei tietoa.

Tämän viikon aikana olen ollut todella väsynyt. En koskaan ota päikkäreitä töiden jälkeen (Pirkko taasen vetelee sikeitä milloin vain), mutta tällä viikolla olen lähestulkoon joka päivä kotiin tultuani kaatunut sohvalle ja noussut siitä vasta illalla ja siirtynyt sänkyyn. Väsymys voi tosin johtua myös siitä, että syksyn työurakka alkaa olla lopuillaan ja kaikki paukut alkavat olla lopussa - lomaa siis odotellaan. Mutta onko tämä siltikään aivan normaalia väsymystä? Jaa-a, paha mennä sanomaan.

Kohdun seutuni on myös ollut todella turvonnut useana päivänä. Tämäkään ei ole aivan normaalia. Yleensä alavatsani saattaa olla turvonnut jonkin verran ovulaation tai menkkojen aikaan, mutta tämä turvotus on ollut jotenkin epänormaalia: tuntuu erilaiselta, näkyy ulospäin eikä housuja meinaa saada kiinni! Mutta, voihan tuo olla ovulaation jälkeista turvotusta. Mene ja tiedä.

Toissailtana olimme Pirkon kanssa jo todella innoissamme: tämä inssi on varmasti onnistunut! Eilen kuitenkin fiilikset olivat taas negatiivisemmat: ehkei sittenkään. Paha siis mennä sanomaan mitään ennen kuin pääsee tekemään testin (tai kuukautiset alkavat). Voi myös olla, että kaikki nämä oireet ovat irrotuspiikin tekosia ja Pregnyl on pitänyt kehossani aivan omia bileitään. Pregnyl voi nimittäin aiheuttaa raskauden kaltaisia oireita. Pirkon googlailujen mukaan Pregnylin pitäisi kuitenkin olla poistunut kehosta noin 10 päivän kuluessa, joten tämän viikon jälkeen olen toivottavasti Pregnyl-vapaa. Ensi viikolla onkin mielenkiintoista tarkkailla oireita.

Olemme kovasti yrittäneet miettiä, miten suhtautua raskaustestin tulokseen. Olenkin sanonut Pirkolle, että millä tahansa tavalla tähän nyt suhtautuisi, tulee negatiivinen tulos olemaan pettymys. Sen takia uskallankin olla varovaisen optimistinen onnistumisen suhteen. Oireet ovat olleet välillä niin vahvoja ja selkeitä, että tuntuisi uskomattomalta, jos ne eivät tarkoittaisi mitään. Mikäli testi tulee olemaan negatiivinen, olen pettyneen lisäksi ennen kaikkea siis yllättynyt. Mutta kuten jo sanoin, kaikki tämä voi johtua myös Pregnylistä. Sekin tosin on ihan hyvä tietää tulevaisuutta ajatellen. Nimittäin jos vielä uudestaan joudun ottamaan irrotuspiikin, voin jo etukäteen varautua siihen, että se aiheuttaa minulle oireita melko paljon.

Ota näistä nyt sitten selvää. Vielä viikon verran täytyisi odottaa. Vaikka aluksi kuvittelin, että aika kuluisi nopeasti työkiireiden takia, on aika mennyt loppujen lopuksi melko hitaasti. Tuntuu siltä, kuin inssi olisi tehty jo useita viikkoja sitten! Luulen, että aika kuluu osittain myös sen takia hitaasti, että meillä on kaksi asiaa odotettavana ja molemmilla on sama "deadline": loman alkaminen ja piinapäivien loppuminen. Odotettavaa on siis kaksin verroin, joten aika taitaa kulua tuplasti hidastettuna. Viikon päästä olemmekin jo matkalla kohti aurinkoa ja lämpöä, mutta yritän ehtiä loppuviikosta kirjoittamaan tänne vielä testin tuloksista, sillä muutoin päivittäminen menee vasta ensi vuoden puolelle.

Ensimmäinen inseminaatio

Ensimmäinen inseminaatio tehty, piinapäivät voivat alkaa! Kuten jo aiemmin kirjoitin, ounastelin hieman, että ovulaatio osuisi tässä kierrossa juuri viikonloppuun ja todennäköisesti vielä lauantaille. Kävimme ensimmäisessä follikkeliultrassa maanantaina. Olin salaa toivonut, että kierto olisikin tällä kertaa lyhyempi ja inssiin pääsisimme pikimmiten. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä follikkeli oli tuolloin vasta 12 mm:n kokoinen. Tästä seuraava ovulaatio osuisi suurella todennäköisyydellä loppiaiseen, joten inseminaatiota joutuisi odottamaan mahdollisesti helmikuulle. Teimme siis lääkärin kanssa sotasuunnitelman: perjantaina uuteen ultraan, mahdollisesti irrotuspiikki ja inseminaatio, jos follikkeli olisi kasvanut tarpeeksi.

Hymynaamaa yritin metsästää parin päivän ajan, mutta valitettavasti yksikään aamu ei alkanut hymyillen. Suurella todennäköisyydellä hymynaama olisi pärähtänyt testiin huomenna. Tänä aamuna siis lampsin kukonlaulun aikaan klinikalle. Valitettavasti jouduin menemään yksin, koska Pirkko ei töiden takia päässyt mukaan. Tsekattiin follikkelin tilanne ja hyvältähän se näytti, kun oli muutaman päivän ehtinyt kypsyä. Hoitopöydältä pääsin suoraan hoitajan huoneeseen, joka laittoi minulle Pregnyl-irrotuspiikin. Hoitaja ehdotti, että laittaisin piikin itse, mutta näin ensikertalaisena annoin ammattilaisen suosiolla hoitaa asian puolestani. Sen verran yllättäen tilanne tuli eteeni, eivätkä iso neula ja ruisku yhtään auttaneet asiaa. Hieman piikkikammoisena ajattelin, että nämä olivat ihan hyvin kulutetut 20 euroa. Jos myöhemmin joudun piikkejä ottamaan, täytyy tuokin varmaan opetella tekemään itse.

Klinikalta pääsin ulos nopeammin kuin olin kuvitellutkaan ja ehdin töihinkin melkein ajoissa. Työpäivä meni ihmeellisessä sumussa. Tuntui jotenkin epätodelliselta, kun tiesin koko ajan, että iltapäivällä olisi edessä inseminaatio. Onneksi Pirkko ehti tähän iltapäivän aikaan mukaan. Oli mukavaa, että pääsimme yhdessä, sillä tilanne oli meille molemmille uusi. En osannut pelätä sitä millään tavalla, mutta pieni hyvänlainen jännitys tuntui vatsanpohjassa ennen klinikalle menoa. Vaikka itse inseminaatiotilannetta oli etukäteen pyöritellyt mielessä melko paljon, oli tilanne todella absurdi: jalat kattoa kohti, keihästäkin suuremmalta näyttävä ruisku, Pirkko ja lääkäri molemmat pällistelemässä tapahtumaa. Lääkärimme on aivan ihana: kun minut ja ruisku oli laitettu valmiiksi, kysyi lääkäri meiltä, haluaisiko Pirkko tulla painamaan ruiskusta. Tämä tuntui aivan mielettömän ihanalta eleeltä! Näin Pirkkokin sai olla osallisena tässä tapahtumassa. Ja mikäli tämä inseminaatio jollain ilveellä johtaisi raskauteen asti, voisimme sanoa Pirkon raskauttaneen minut! :) Kaikki pointsit lääkärillemme!

Poistuimme klinikalta hymyillen ja intoa puhkuen: oltiinko me juuri inssissä, oliko se oikeasti tässä, mitä jos tämä johtaisi raskauteen? Tunnelmat olivat todella epärealistiset. Olin jotenkin ajatellut, että inseminaatio tekisi tästä projektista konkreettisemman tuntuisen, mutta tällä hetkellä konkretia tuntuu olevan kaukana ja oloa voi hyvin kuvailla vain yhdellä sanalla: epätodellinen.

Nyt pitäisi siis vain odotella. Lääkäri sanoi, että raskaustestin voi tehdä 16 päivän päästä, jollei vuoto ehdi sitä ennen alkaa. Voi olla, että ihan 16 päivää en malta odottaa - ihan jo senkin takia, että olemme lähdössä tasan 15 päivän päästä pariksi viikoksi kohti päiväntasaajaa. Olisi siis mukava tietää vähän ennen reissua, kannattaako mukaan pakata kasa tamponeita ja ovulaatiotestejä vai raskaustestejä. Vaikka ajoitus ei ollutkaan ihan sataprosenttisen täydellinen, on meillä silti kaikki mahdollisuudet onnistua. Nyt vain kaikki sormet ja varpaat ristiin Penan puolesta! Onneksi seuraavat pari viikkoa ovat töissä niin kiireisiä, että ajatukset pysyvät varmasti melko hyvin muualla. Piinapäivät täältä tullaan!

Uusi kierto, uudet kujeet

Voin sanoa, että edellisessä postauksessa hehkuttamani hymy hyytyi kyllä aika nopeasti. Postauksen lopussa mainitsemani "pieni flunssanpoikanen" äityikin sitten kunnon taudiksi, joka nyt on kestänyt jo melkein kaksi viikkoa: suurin osa ajasta sairaslomalla sohvannurkassa, osa ajasta töiden parissa. Pikkuhiljaa alkaa jo kyllästyttää tämä sairastaminen, kun olo on kuin maantiejyrän alle jääneellä eikä tunnu helpottavan millään keinolla.

Pientä valonpilkahdusta on kuitenkin havaittavissa onneksi tässäkin risukasassa. Uusi kierto on alkanut ja sitä myötä käännettiin myös uusi sivu tässä projektissa. Ensimmäisenä kiertopäivänä oli kyllä melko jännittävä olo: vihdoinkin alkaa tapahtua! Toivottavasti tässä kierrossa pääsemme yrittämään. Otin saman tien klinikalle yhteyttä ja sain varattua ultra-ajan vajaan parin viikon päähän. Samalla sain kuulla, että loppukierrosta otetussa verinäytteessä kaikki oli ok eikä sen puolesta pitäisi olla ongelmia.

Samalla olen tässä harjoittanut ennustajan taitojani ja yrittänyt ennustaa, mille päivälle ovulaatio osuu. Jos tämä kierto on samanpituinen kuin edellinen kierto, osuu lh-huippu juuri lauantaille. Kiertoni ei kuitenkaan ole jämptisti aina samanpituinen, joten hyvällä tuurilla huippu saattaisi olla arkipäivänä. Saapi nähdä. Onneksi lääkäri oli kannustavan ja toiveikkaan kuuloinen, joten täytyy vain jaksaa toivoa, että kaikki menisi nappiin. Ultran jälkeen olemme taas asteen viisaampia. Sitä odotellessa... ehkä tautikin helpottaisi siihen mennessä.

Yhtä hymyä koko viikko

Viikko alkoi hyvissä merkeissä, kun ovistestiin pärähti tuo mairea hymynaama piristämään elämäämme. Sen siivin leijuin ilmassa varmaan pari päivää. Pienistä asioista sitä nykyään tulee onnelliseksi! En olisi koskaan uskonut, että ovulaation löytäminen saisi minut hymyilemään näin paljon. Seuraava odotuksen aihe onkin sitten kuukautisten alkaminen. Luulisin, että suupielet tavoittelevat korvia siinäkin vaiheessa, kun tuo kyseinen päivä koittaa. Välillä odotus tuntuu piinaavalta (en edes halua tietää, mitä se on sitten joskus niinä kuuluisina piinapäivinä!). Kuka olisi uskonut, että joskus sanoisin odottavani kuukautisten alkamista näin paljon?

Onneksi odotusta helpottavat aina pienet uutiset, jotka tuntuvat tekevän tästä projektista hieman todellisemman! Saimme viimein tietää, että meille on löytynyt luovuttaja. Emme olleet esittäneet luovuttajan suhteen minkäänlaisia toiveita, sillä ajattelimme, että olemme tyytyväisiä, jos meille ylipäänsä löytyy luovuttaja. Tämän takia odotin jännityksellä tietoa siitä, minkälainen luovuttaja olisi. Olisiko hänellä samanväriset silmät kuin minulla tai Pirkolla? Entä hiusten väri? Tumma vai vaalea? Entä pituus? Näihin kysymyksiin saimme tällä viikolla vastauksen. Ja eihän sille minkään voinut: hymyilytti niin pirusti, kun tuon tiedon sain! Luovuttaja tuntui heti hyvältä ja "omalta" - jos niin nyt voi sanoa. Ominaisuudet olivat paremmat kuin olin salaa uskaltanut toivoa!

Nyt vain toivotaan, että tämän luovuttajan kanssa onnistuu. Tämän toteamista joudumme tosin odottelemaan vielä jonkin aikaa. Nyt aion kuitenkin hymyillä ja olla iloinen näistä uutisista enkä anna pienen flunssanpoikasenkaan lannistaa!