lauantai 13. toukokuuta 2017

Vuosi sitten...

...elettiin päivää 13. perjantai, joka meillä oli kaikkea muuta kuin epäonnen päivä! Ovistikkuun pärähti heti aamusta meidän hämmästykseksemme hymynaama. Kyseisen kuvion olimme pelänneet tulevan vasta lauantaina tai sunnuntaina, joten iloinen yllätys nosti fiiliksen kattoon jo aamutuimaan.

Tätä seurasi soitto klinikalle ja inssin varaus iltapäiväksi. Muistan, että saimme vielä ylimääräisen ajan klinikan sulkeuduttua, sillä kalenteri näytti siellä koko päivän aivan täyttä. Puhelimessa kuulostin varmasti hieman epätoivoiselta, kun anelin vapaata aikaa edes johonkin väliin. Aikataulun kanssa kävi oikeastaan hyvin, sillä Pirkko ehti loistavasti inseminaatioon mukaan!

Ultrauslaitetta ei tuona päivänä rasitettu, joten silloisesta tilanteesta minulla ei ole valitettavasti tietoa. Eipä tuolla enää olekaan mitään väliä, sillä olihan lopputulos kaikista paras. Kävimme laittamassa Penan puolikkaan kyytiin ja pääsimme jännittämään lopputulosta seuraaviksi viikoiksi. Olin aivan varma, että inssi ei tuota tulosta, koska oli 13. perjantai eikä meillä voisi olla niin hyvää tuuria, kun ei aiemmillakaan kerroilla ollut ollut. Piinapäivät olin melko rauhallisin mielin enkä puhunut oloistani ja tuntemuksistani mitään koko aikana. Noin viikko inssin jälkeen aloin pikkuhiljaa uumoilla, että lopputulos voisi sittenkin olla se kauan odotettu ja toivottu!

Ja niinhän siinä kävi: noista pienistä Penan puolikkaista syntyi melko tarkkaan yhdeksän kuukautta myöhemmin täydellinen pieni tyttö, joka nyt on jo yli 60-senttinen, iloinen, hymyilevä ja keikistelevä äitien silmäterä! <3 Vuosi sitten en olisi voinut uskoa, että olemme nyt tässä: onnellisina ja valmiina juhlistamaan ensimmäistä äitienpäiväämme. Elämä jaksaa aina välillä yllättää! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti