perjantai 2. syyskuuta 2016

Rv 18+4 ja neuvolalääkäri

Tänään aamulla oli ensimmäisen neuvolalääkärikäynnin vuoro. Täytyy myöntää, että oli melko turha käynti. Sitä lääkärikin sanoi, että jos mitään sairauksia/ongelmia ei ole, on käynti jokseenkin turha.

Lääkäri kyseli aluksi vointia, mikä ei mitenkään poikennut muista neuvolakäynneistä. Tämän jälkeen hän kertoi, että nykyään ei ole enää tapana tehdä gynekologista tutkimusta tässä vaiheessa, jollei esiin ole noussut seikkoja, joiden vuoksi se tulisi tehdä, tai jollei asiakas sitä itse halua. No, en nähnyt tässä vaiheessa mitään syytä (eikä nähnyt lääkärikään), miksi tutkimus olisi pitänyt tehdä, joten eipä sitä sitten tehty.

Tämän jälkeen saimme kuitenkin kuunnella taas sydänääniä, jotka löytyivätkin helpommin kuin edellisellä kerralla. Käynnin paras (ja oikeastaan ainoa) anti olikin tuo sykkeiden kuuntelu. Oli mukava tietää, että Pena on siellä vielä hengissä ja sykkeiden puolesta kaikki näytti olevan hyvin. Muuta ihmeellistä vastaanotolla ei tehtykään ja olimme ulkona noin 10 minuutissa.

Seuraava etappi on rakenneultra, johon pitäisi jaksaa odotella vielä vajaat pari viikkoa. On mukava päästä pitkästä aikaa taas vilkaisemaan Penaa!

Maha on muuten kasvanut ihan yhtäkkiä! Tuntuu siltä, että viimeisen viikon aikana se on pullahtanut kunnolla esiin, ja nyt se näyttää jo ihan raskausvatsalta. Ei voi oikeastaan erehtyä. Tätä olen odottanut viimeiset 17 viikkoa, mutta nyt kun se on tapahtunut, tuntuu uusi kroppa oudolta ja vaatii totuttelua. Mutta eiköhän se siitä. Ja kai niihin ihmisten tuijotuksiinkin täytyy vain tottua. Myös kävelytyylini on selvästi muuttunut ja luulen, että kävelystäni näkee jo kilometrin päähän, että raskaana ollaan - sen verran vaappuvaa on meno jo tässä vaiheessa!

4 kommenttia:

  1. Mulla oli hyvin samanlainen kokemus, meni ehkä max vartti lekurin kanssa. Tosin meidän neuvolassa on aina th käynti ennen neuvolalääkäriä ja th ottaa verenpaineet, painon ja verikokeet ennen lekuria. Et kokonaisvierailuun kului toki hiukan kauemmin.
    Enää 1,5vko rakenneultraan, mulla se on 14.9. Miten aika voikin mennä niin nopeasti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onkin rakenneultrat melkein samaan aikaan! Itse joudumme jännittämään päivän kauemmin, mutta onneksi pääsemme kuitenkin heti aamulla, ettei sen pidempään tarvitse odottaa.

      Aika on kyllä mennyt nopeasti (uskomatonta, että puoliväli häämöttää jo!), mutta nyt tuntuu, että päivät matelevat ennen ultraa ja se olisi vasta ikuisuuden päässä.

      Poista
  2. Jännä, että käytänteet vaihtelee kunnittain. Mulle tehtiin sisätutkimus ensimmäisellä lääkärineuvolakäynnillä (rv 14/15). Tapaaminen oli yhdistetty terveydehoitaja+lääkäri-tapaaminen ja paikalla oli myös kätilöopiskelija, joten aikaa meni tavallisen neuvolakäynnin verran.

    Tsemppiä rakenneultran odotteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä tosiaan, että käytänteet vaihtelevat. Luulen, että vaihtelevat ihan neuvoloittainkin eikä vain kunnittain.

      Kiitos, tsemppejä tarvitaan! Jännitys tuntuu lisääntyvän, mitä lähemmäs ultra tulee. Ja aika tuntuu samalla matelevan kahta kauheammin.

      Poista