Tänään se sitten on: laskettu aika! Kuten arvata saattaa, täällä ollaan edelleen yhdessä koossa, eli Pena meinaa väkisinkin jatkaa vuokrasopimustaan vielä jonkin aikaa. Kaikenlaisia häätötoimenpiteitä on kokeiltu, mutta eipä noista ole hyötyä ollut synnytyksen kannalta. Sen tosin huomasimme, että Pena selvästi tykkää saunomisesta. Eli se siitä yrityksestä! :D
Perjantaina siivosin koko kämpän, kävimme kävelyllä ja saunoimme tosiaan illalla, minkä jälkeen olin itse aivan poikki (Pena ei) ja mentiinkin nukkumaan jo yhdeksän jälkeen. Lauantaina lähdimme kuluttamaan aikaa messukeskukseen. Päätin ottaa reissun urheilun kannalta, koska ulkona on sellaiset mummonkaatokelit, etten siellä uskalla kauheasti kävellä. Käveltyä tuli jonkin verran ja ajatuksia sai onneksi vähän pois synnytyksestä ja Penasta, mutta eipä tuostakaan reissusta kostunut kuin yhden kipeän supistuksen verran.
Lauantaina illalla toiveeni hieman heräsivät ja sanoinkin ääneen Pirkolle, että mahtaakohan tänä yönä tulla lähtö. Illalla alkoi supistella aika kipeästi ja sitä kesti melko kauan. Olo oli muutenkin todella omituinen, joten väkisinkin tuli ajatelleeksi, josko synnytys olisi ollut lähellä. Noh, ei ollut. Kun olo hieman helpotti, olin kuolemanväsynyt, kaaduin sänkyyn ja nukahdin saman tien. Yöllä ei supistuksista ollut tietoakaan.
Eilen olinkin todella väsynyt koko päivän enkä jaksanut tehdä mitään. Mahtoivatko perjantain ja lauantain rankat ohjelmat viedä voimat täysin vai olisiko tuo ollut jotain synnytystä ennakoivaa väsymystä? Paha sanoa, mutta yhtenä kappaleena täällä edelleen ollaan.
Alan olla jo sataprosenttisen varma siitä, että Pena tulee vasta helmikuussa, sillä ei tätä tammikuuta enää kauheasti ole jäljellä! Tästä eteenpäin mitataan kärsivällisyyttä oikein urakalla, mutta eipä tässä auta kuin odottaa. Tule jo, Pena!
maanantai 30. tammikuuta 2017
torstai 26. tammikuuta 2017
Rv 39+3 ja mietteitä raskaudesta
Tässä raskauden loppumetreillä on hyvin aikaa pohdiskella kaikenlaisia asioita, kun ei kauheasti muutakaan tekemistä ole. Olen jo useasti miettinyt, mitä asioita raskaudesta tulen kaipaamaan (vai tulenko kaipaamaan mitään) ja mitä asioita taas ei tule ikävä. Mitä asioita on jäänyt raskaudesta mieleen? Tässäpä mietteitä teillekin luettavaksi.
Aivan ensimmäisiltä raskausviikoilta on jäänyt mieleen lähinnä rintojen kasvu. Se tapahtui todella nopeasti ja jouduin hankkimaan isompia liivejä jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Kesän aikana rintsikkakokoa suurennettiinkin sitten muutamaan otteeseen ja joskus marraskuun lopulla tai joulukuun alussa siirryin kokonaan imetysliiveihin, kun kaikki muut rintsikat tuntuivat jo ikäviltä. Saa nähdä, mikä tulee olemaan lopullinen kuppikoko, eli joudunko päivittämään koko rintsikka-arsenaalini uusiksi, vai vieläkö joihinkin vanhoihin mahtuu.
Kesä meni väsymyksen ja huonovointisuuden kourissa. Olin yllättynyt siitä, kuinka lämpimät kelit vaikuttivat tuskaisilta jo alkuraskaudessa. Jotenkin olin ajatellut, että lämmin sää olisi tukalaa vasta loppuraskaudesta, mutta ei. Toisin kävi. Onneksi kesä oli melko viileä. Alkukesästä minua vaivasi viikkokausia jatkunut etova olo eikä mitään ruokaa tehnyt mieli. Oksentelu alkoi joskus puolivälissä kesälomaa (muistaakseni) ja sitä kesti aina syyskuun alkuun eli noin raskauden puoliväliin asti.
Vähän ennen raskauden puoliväliä sain seurakseni jäätävän iskias-kivun, joka paheni viikko viikolta. Luulisin, että tätä kesti jostain viikolta 16 noin viikolle 30 asti. Muutaman kerran kävin osteopaatilla, mistä oli onneksi apua, ja sen jälkeen kivut alkoivatkin hellittää. Olin odottanut sitä paljon puhuttua hehkeää keskiraskautta alun pahoinvoinnin jälkeen, mutta keskiraskaus meni lähinnä selkäkivuista kärsiessä ja kaikki liikkuminen loppui kuin seinään. Hyvä, että selvisin jotenkin töihin, töissä ja sieltä kotiin. Kotona ei sitten pystynytkään enää tekemään mitään, vaan aika meni sohvalla maatessa.
Samoihin aikoihin, kun iskias-kivut hellittivät, tuli kuvioihin mukaan pyörryttävä olo, jonka takia jäin sairaslomalle loppuraskauden ajaksi. Huippausta kesti useamman viikon. Alkuun se oli todella raivostuttavaa, kun pystyssä ollessa tuntui, että koko huone pyörii, eikä yksin oikein uskaltanut lähteä mihinkään. Onneksi olotilaan tottui melko nopeasti, vaikkei se kovi miellyttävää ollutkaan. Huimaus onneksi helpotti vuoden loppuun mennessä, joten kuukauden päivät tuli siitäkin kärsittyä enemmän tai vähemmän.
Turvotusta minulla on ollut jo pitkän aikaa, ja esimerkiksi sormuksia en ole pitänyt enää aikapäiviin sormessa. Vähän ennen joulua turvotus pääsi kuitenkin aivan uusiin sfääreihin ja nilkat ja kauniit sääreni (kyllä, pidän sääristäni) tuntuivat kadonneen taivaan tuuliin. Noh, tämä olotila ei ole helpottanut, vaan jatkuu varmasti synnytykseen asti.
Viimeisen parin viikon aikana olen alkanut kärsiä hikoilevista jaloista, mikä on todella raivostuttavaa!! Jalat hikoavat koko ajan, oli jalassa sitten sukat tai ei. Koko ajan on sellainen kylmä hiki, mikä ei tunnu helpottavan, vaikka mitä tahansa tekisi. Jalkoja pesen muutamia kertoja päivässä ja sen jälkeen on ihan hyvä fiilis noin 5 minuuttia, kunnes hikoilu alkaa taas uudelleen. Tilanne on sama päivisin ja öisin. Tämä on todella ärsyttävää ja toivon, että sekin helpottaisi synnytyksen jälkeen.
Kaikki edellä listatut asiat kuuluvat kategoriaan mitä en tule kaipaamaan raskausajalta. Tuntuu siltä, että koko ajan on ollut jonkinlaista kremppaa, mikä on hankaloittanut oloa enkä ole ihan täysillä pystynyt nauttimaan raskaana olosta.
Mitä sitten tulen kaipaamaan raskaudesta? Hmm... tätä olikin sitten vähän hankalampi miettiä. :D Kauheasti ei ole asioita, joita tulee ikävä, mutta tässä nyt muutama:
a) se, ettei ole kuukautisia (Wuhuu! Tästä olen nauttinut!)
b) Penan potkut ja möngerrys (Okei, täytyy myöntää, että onhan se aina kiva tuntea liikkeitä vatsassa.)
c) se, että on melko hyvällä omallatunnolla voinut passuuttaa Pirkkoa ja pyytää siltä jalkahierontoja. :D
Juu, siinäpä se. Muuta en tällä hetkellä keksi! Nyt ajatukset ovat lähinnä synnytyksessä ja siinä, milloin Pena mahtaa tulla maailmaan. Pikkuhiljaa alan muuttua kärsimättömämmäksi ja vauvakuumekin tuntuu kasvavan, kun odottaa, että saisi jo oman pienen tänne kotiin ja voisi alkaa harjoitella aivan uudenlaista elämää. Vaikka raskausaika ei ole ollut mitään kovin hehkeää ja aina on ollut jotain vaivaa, on se varmasti ollut kaiken sen arvoista, mitä tästä seuraa. Toivotaan niin.
Aivan ensimmäisiltä raskausviikoilta on jäänyt mieleen lähinnä rintojen kasvu. Se tapahtui todella nopeasti ja jouduin hankkimaan isompia liivejä jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Kesän aikana rintsikkakokoa suurennettiinkin sitten muutamaan otteeseen ja joskus marraskuun lopulla tai joulukuun alussa siirryin kokonaan imetysliiveihin, kun kaikki muut rintsikat tuntuivat jo ikäviltä. Saa nähdä, mikä tulee olemaan lopullinen kuppikoko, eli joudunko päivittämään koko rintsikka-arsenaalini uusiksi, vai vieläkö joihinkin vanhoihin mahtuu.
Kesä meni väsymyksen ja huonovointisuuden kourissa. Olin yllättynyt siitä, kuinka lämpimät kelit vaikuttivat tuskaisilta jo alkuraskaudessa. Jotenkin olin ajatellut, että lämmin sää olisi tukalaa vasta loppuraskaudesta, mutta ei. Toisin kävi. Onneksi kesä oli melko viileä. Alkukesästä minua vaivasi viikkokausia jatkunut etova olo eikä mitään ruokaa tehnyt mieli. Oksentelu alkoi joskus puolivälissä kesälomaa (muistaakseni) ja sitä kesti aina syyskuun alkuun eli noin raskauden puoliväliin asti.
Vähän ennen raskauden puoliväliä sain seurakseni jäätävän iskias-kivun, joka paheni viikko viikolta. Luulisin, että tätä kesti jostain viikolta 16 noin viikolle 30 asti. Muutaman kerran kävin osteopaatilla, mistä oli onneksi apua, ja sen jälkeen kivut alkoivatkin hellittää. Olin odottanut sitä paljon puhuttua hehkeää keskiraskautta alun pahoinvoinnin jälkeen, mutta keskiraskaus meni lähinnä selkäkivuista kärsiessä ja kaikki liikkuminen loppui kuin seinään. Hyvä, että selvisin jotenkin töihin, töissä ja sieltä kotiin. Kotona ei sitten pystynytkään enää tekemään mitään, vaan aika meni sohvalla maatessa.
Samoihin aikoihin, kun iskias-kivut hellittivät, tuli kuvioihin mukaan pyörryttävä olo, jonka takia jäin sairaslomalle loppuraskauden ajaksi. Huippausta kesti useamman viikon. Alkuun se oli todella raivostuttavaa, kun pystyssä ollessa tuntui, että koko huone pyörii, eikä yksin oikein uskaltanut lähteä mihinkään. Onneksi olotilaan tottui melko nopeasti, vaikkei se kovi miellyttävää ollutkaan. Huimaus onneksi helpotti vuoden loppuun mennessä, joten kuukauden päivät tuli siitäkin kärsittyä enemmän tai vähemmän.
Turvotusta minulla on ollut jo pitkän aikaa, ja esimerkiksi sormuksia en ole pitänyt enää aikapäiviin sormessa. Vähän ennen joulua turvotus pääsi kuitenkin aivan uusiin sfääreihin ja nilkat ja kauniit sääreni (kyllä, pidän sääristäni) tuntuivat kadonneen taivaan tuuliin. Noh, tämä olotila ei ole helpottanut, vaan jatkuu varmasti synnytykseen asti.
Viimeisen parin viikon aikana olen alkanut kärsiä hikoilevista jaloista, mikä on todella raivostuttavaa!! Jalat hikoavat koko ajan, oli jalassa sitten sukat tai ei. Koko ajan on sellainen kylmä hiki, mikä ei tunnu helpottavan, vaikka mitä tahansa tekisi. Jalkoja pesen muutamia kertoja päivässä ja sen jälkeen on ihan hyvä fiilis noin 5 minuuttia, kunnes hikoilu alkaa taas uudelleen. Tilanne on sama päivisin ja öisin. Tämä on todella ärsyttävää ja toivon, että sekin helpottaisi synnytyksen jälkeen.
Kaikki edellä listatut asiat kuuluvat kategoriaan mitä en tule kaipaamaan raskausajalta. Tuntuu siltä, että koko ajan on ollut jonkinlaista kremppaa, mikä on hankaloittanut oloa enkä ole ihan täysillä pystynyt nauttimaan raskaana olosta.
Mitä sitten tulen kaipaamaan raskaudesta? Hmm... tätä olikin sitten vähän hankalampi miettiä. :D Kauheasti ei ole asioita, joita tulee ikävä, mutta tässä nyt muutama:
a) se, ettei ole kuukautisia (Wuhuu! Tästä olen nauttinut!)
b) Penan potkut ja möngerrys (Okei, täytyy myöntää, että onhan se aina kiva tuntea liikkeitä vatsassa.)
c) se, että on melko hyvällä omallatunnolla voinut passuuttaa Pirkkoa ja pyytää siltä jalkahierontoja. :D
Juu, siinäpä se. Muuta en tällä hetkellä keksi! Nyt ajatukset ovat lähinnä synnytyksessä ja siinä, milloin Pena mahtaa tulla maailmaan. Pikkuhiljaa alan muuttua kärsimättömämmäksi ja vauvakuumekin tuntuu kasvavan, kun odottaa, että saisi jo oman pienen tänne kotiin ja voisi alkaa harjoitella aivan uudenlaista elämää. Vaikka raskausaika ei ole ollut mitään kovin hehkeää ja aina on ollut jotain vaivaa, on se varmasti ollut kaiken sen arvoista, mitä tästä seuraa. Toivotaan niin.
tiistai 24. tammikuuta 2017
Rv 39+1 ja voihan väsymys!
Muutamana päivänä on nyt tuntunut siltä, että mikään unimäärä ei riitä. Koko ajan väsyttää ja on aivan vetämätön olo. Viikonloppuna nukuin yhden yön melkein kellon ympäri (yöheräyksillä tietenkin) ja viime yönä kävi melkein sama juttu. Kuukahdin eilen jo alkuillasta - taisi olla kauppareissumme Prismaan jo liian rankka minulle. :D Aamulla valvoin jokusen tunnin, kun Pirkko lähti töihin, mutta sen jälkeen laskettelin menemään vielä tunnin, pari. Ja edelleen väsyttää!
Jostain olen lukenut, että suuri unentarve viittaisi alkavaan synnytykseen. Tosin olen lukenut myös, että ennen synnytystä unentarve vähenee ja tuntee itsensä todella reippaaksi. Eli paha tässä nyt on sanoa, onko mitään tapahtumassa lähipäivinä. Tuskinpa. Mielelläni kyllä vaihtaisin nyt edes siihen touhukkaaseen vaiheeseen, jos ei Pena vielä ole tulossa.
Olen ihan yllättynyt siitä, kuinka hyvin olen saanut nukuttua viime aikoina. Välillä toki herään joskus kolmen kieppeillä, kun uni loppuu, ja valvon useita tunteja, mutta jo noin viikon verran olen herännyt ainoastaan, kun vaihdan asentoa. Vessassa käynnit lopettavat unet yleensä kokonaan, joten olen yrittänyt pidätellä öisin niin pitkälle kuin mahdollista, jotta nousemisen takia ei tarvitsisi kärvistellä valveilla. Aika hyvin on toiminut! Suurin piirtein viikko sitten laitoin sänkyyn ison pyyhkeen, jonka päällä nukun, lähinnä sen takia, että hikoilen nykyään niin valtavasti öisin. Jos nyt vedet sattuisivat menemään yöaikaan, suojaisi pyyhe vähän sänkyäkin. Luulen, että juuri tuo pyyhe on auttanut nukkumaan paremmin, kun lakanat eivät koko ajan tunnu aivan märiltä. Viime yönä otin kaverikseni vielä pienen pyyhkeen, jolla sitten yön aikana pyyhin välillä hikeä pois. Ihanaa. :/ Olen kuullut, että hikoilu vissiin pahenee synnytyksen jälkeen, mutta ei sitä kaiketi loputtomiin voi kestää. Ainakin toivon niin.
Jostain olen lukenut, että suuri unentarve viittaisi alkavaan synnytykseen. Tosin olen lukenut myös, että ennen synnytystä unentarve vähenee ja tuntee itsensä todella reippaaksi. Eli paha tässä nyt on sanoa, onko mitään tapahtumassa lähipäivinä. Tuskinpa. Mielelläni kyllä vaihtaisin nyt edes siihen touhukkaaseen vaiheeseen, jos ei Pena vielä ole tulossa.
Olen ihan yllättynyt siitä, kuinka hyvin olen saanut nukuttua viime aikoina. Välillä toki herään joskus kolmen kieppeillä, kun uni loppuu, ja valvon useita tunteja, mutta jo noin viikon verran olen herännyt ainoastaan, kun vaihdan asentoa. Vessassa käynnit lopettavat unet yleensä kokonaan, joten olen yrittänyt pidätellä öisin niin pitkälle kuin mahdollista, jotta nousemisen takia ei tarvitsisi kärvistellä valveilla. Aika hyvin on toiminut! Suurin piirtein viikko sitten laitoin sänkyyn ison pyyhkeen, jonka päällä nukun, lähinnä sen takia, että hikoilen nykyään niin valtavasti öisin. Jos nyt vedet sattuisivat menemään yöaikaan, suojaisi pyyhe vähän sänkyäkin. Luulen, että juuri tuo pyyhe on auttanut nukkumaan paremmin, kun lakanat eivät koko ajan tunnu aivan märiltä. Viime yönä otin kaverikseni vielä pienen pyyhkeen, jolla sitten yön aikana pyyhin välillä hikeä pois. Ihanaa. :/ Olen kuullut, että hikoilu vissiin pahenee synnytyksen jälkeen, mutta ei sitä kaiketi loputtomiin voi kestää. Ainakin toivon niin.
maanantai 23. tammikuuta 2017
Rv 39+0 ja vielä yhtenä kappaleena
Viikot vaan vierivät eteenpäin, ja laskettu aika on tasan viikon päästä! Mihin nämä kuukaudet oikein ovat kadonneet? Vastahan oli toukokuu ja plussasimme elämämme ensimmäistä kertaa! En voi ymmärtää tätä ajan juoksua. Pena menee ihan kohta jo kouluun! Tai no, tulisi ensin ulos tuolta mahasta. :)
Täällä ollaan siis edelleen vielä yhtenä kappaleena. Viikonloppu meni taas rennosti Pirkon kanssa kotosalla. Jälleen mietimme, mahtoiko tämä olla viimeinen viikonloppumme aivan kahdestaan vai onko meillä vielä jopa kolme kahdenkeskistä viikonloppua edessä. Tällä hetkellä maksaisin kyllä melkein mitä vain, jos saisimme tietää, minä päivänä Pena on tulossa, niin ei tarvitsisi odotella ja jännittää koko ajan. Edellisen postauksen jälkeen pienoinen kärsimättömyys on nostanut päätään. Välillä aika menee tosi lungisti eteenpäin, mutta silloin tällöin tulee turhautumisen puuskia, jolloin vain toivoisi, että jotain alkaisi tapahtua. Tällä hetkellä on onneksi tuo rennompi vaihe meneillään.
Supistuksia on tullut edelleen päivittäin, mutta ne ovat pysyneet aika maltillisissa lukemissa. Kertaakaan ei ole edes tullut sellainen fiilis, että kohta saattaisi alkaa tapahtua. Luulen, että Pena antaa odotuttaa itseään vielä jonkin aikaa. Viime kesänä ja syksynä veikkasin itse, että Pena syntyisi 24. päivä, joka on siis huomenna. Olen tällä hetkellä aika varma siitä, ettei ennustukseni käy toteen, vaan odottelu jatkuu. Nyt lähinnä jännittää, tuleeko meille tammi- vai helmivauva.
Täällä ollaan siis edelleen vielä yhtenä kappaleena. Viikonloppu meni taas rennosti Pirkon kanssa kotosalla. Jälleen mietimme, mahtoiko tämä olla viimeinen viikonloppumme aivan kahdestaan vai onko meillä vielä jopa kolme kahdenkeskistä viikonloppua edessä. Tällä hetkellä maksaisin kyllä melkein mitä vain, jos saisimme tietää, minä päivänä Pena on tulossa, niin ei tarvitsisi odotella ja jännittää koko ajan. Edellisen postauksen jälkeen pienoinen kärsimättömyys on nostanut päätään. Välillä aika menee tosi lungisti eteenpäin, mutta silloin tällöin tulee turhautumisen puuskia, jolloin vain toivoisi, että jotain alkaisi tapahtua. Tällä hetkellä on onneksi tuo rennompi vaihe meneillään.
Supistuksia on tullut edelleen päivittäin, mutta ne ovat pysyneet aika maltillisissa lukemissa. Kertaakaan ei ole edes tullut sellainen fiilis, että kohta saattaisi alkaa tapahtua. Luulen, että Pena antaa odotuttaa itseään vielä jonkin aikaa. Viime kesänä ja syksynä veikkasin itse, että Pena syntyisi 24. päivä, joka on siis huomenna. Olen tällä hetkellä aika varma siitä, ettei ennustukseni käy toteen, vaan odottelu jatkuu. Nyt lähinnä jännittää, tuleeko meille tammi- vai helmivauva.
torstai 19. tammikuuta 2017
Rv 38+3 ja odottelua
Eilen kävimme Pirkon kanssa illalla kävelyllä ja sanoin Pirkolle, että tämä tammikuu on mennyt todella nopeasti. Luulin tosiaan, että aika matelisi eteenpäin, mutta päinvastoin! Laskettuun aikaan on enää vajaa 1,5 viikkoa.
Olen mielestäni ollut todella rauhallinen tässä viimeisinä viikkoina enkä ole ollut turhan kärsimätön, vaikka olo välillä onkin tukala. Tähän asti en ole kertaakaan oikeasti ajatellut, että Penu tulisi vielä. Mutta eilen tuli ensimmäisen kerran sellainen olo, voisiko synnytys mahdollisesti lähestyä. Koko päivän oli vähän kummallinen fiilis ja suoli tyhjeni ihan kunnolla. Ehkä...?! Tai sitten ei.
Supistuksia tulee edelleen päivittäin: välillä enemmän, välillä vähemmän, välillä kivuliaita, välillä täysin kivuttomia. Kertaakaan supistukset eivät ole kuitenkaan olleet mitenkään säännöllisiä, vaan niitä on tullut silloin tällöin pitkin päivää. Välillä ehkä muutamia peräkkäin ryppäässä, mutta ei kuitenkaan montaa. Luulen, että odottelu saa siis jatkua vielä jonkin aikaa.
Aika kuluu lähinnä kotosalla. Neuloosi jatkuu edelleen ja pieniä sukkia ja tumppuja, vähän isompia pipoja ym. syntyy jo kuin tehdastuotannolla! :D Toissapäivänä muutama kaveri kävi kylässä illalla ja tuntui, että tuo visiitti vei kaikki voimat. Koko eilisen päivän olin todella naatti eikä tänäänkään ole mikään kovin virkeä olo. Onneksi voi vain ottaa rennosti. Iltaisin yritämme käydä Pirkon kanssa ulkona kävelyillä. Muutamalla kerralla minulla on ollut joku ihan ihmeellinen vire päällä, kun olen jaksanut kävellä melkein normaaliin tahtiin. Eilen käveltiin melkein 2 kilometriä! :D :D Aiemmin kävelyt ovat erinäisistä syistä olleet vain korttelin ympäri -tallusteluita, joten nämä ihmeelliset spurtit ovat tuntuneet jo kunnon urheilulta. Nyt iltaohjelmistoon on tullut myös kyykkäys - josko tällä olisi jotain vaikutusta synnytyksen edistämiseen. Tuskin. Mutta on kyllä ihanaa, kun pääsee vähän liikkumaan kammottavien iskias-kipujen jälkeen!
Tänään aamulla sanoin Pirkolle, että nyt alkaa olla vähän sellainen fiilis, ettei oikein tee mieli nähdä kauheasti ihmisiä. En tiedä, johtuuko tämä vain väsymyksestä vai siitä, että ihmisten tiedustelut (no, eikö vieläkään ole mitään tuntemuksia?) alkavat ottaa vähän päähän. Kyllä me sitten ilmoitetaan, kun jotain tapahtuu (tai siis on tapahtunut)! Saa nähdä, tuleeko tässä vielä erakoiduttua ihan kunnolla, jos Pena päättää tulla vasta ystävänpäivän tienoilla. Onneksi viihdyn kotona vielä toistaiseksi ihan hyvin ja saan ajan kulumaan - ainakin niin kauan kuin lankaa vain riittää.
Olen mielestäni ollut todella rauhallinen tässä viimeisinä viikkoina enkä ole ollut turhan kärsimätön, vaikka olo välillä onkin tukala. Tähän asti en ole kertaakaan oikeasti ajatellut, että Penu tulisi vielä. Mutta eilen tuli ensimmäisen kerran sellainen olo, voisiko synnytys mahdollisesti lähestyä. Koko päivän oli vähän kummallinen fiilis ja suoli tyhjeni ihan kunnolla. Ehkä...?! Tai sitten ei.
Supistuksia tulee edelleen päivittäin: välillä enemmän, välillä vähemmän, välillä kivuliaita, välillä täysin kivuttomia. Kertaakaan supistukset eivät ole kuitenkaan olleet mitenkään säännöllisiä, vaan niitä on tullut silloin tällöin pitkin päivää. Välillä ehkä muutamia peräkkäin ryppäässä, mutta ei kuitenkaan montaa. Luulen, että odottelu saa siis jatkua vielä jonkin aikaa.
Aika kuluu lähinnä kotosalla. Neuloosi jatkuu edelleen ja pieniä sukkia ja tumppuja, vähän isompia pipoja ym. syntyy jo kuin tehdastuotannolla! :D Toissapäivänä muutama kaveri kävi kylässä illalla ja tuntui, että tuo visiitti vei kaikki voimat. Koko eilisen päivän olin todella naatti eikä tänäänkään ole mikään kovin virkeä olo. Onneksi voi vain ottaa rennosti. Iltaisin yritämme käydä Pirkon kanssa ulkona kävelyillä. Muutamalla kerralla minulla on ollut joku ihan ihmeellinen vire päällä, kun olen jaksanut kävellä melkein normaaliin tahtiin. Eilen käveltiin melkein 2 kilometriä! :D :D Aiemmin kävelyt ovat erinäisistä syistä olleet vain korttelin ympäri -tallusteluita, joten nämä ihmeelliset spurtit ovat tuntuneet jo kunnon urheilulta. Nyt iltaohjelmistoon on tullut myös kyykkäys - josko tällä olisi jotain vaikutusta synnytyksen edistämiseen. Tuskin. Mutta on kyllä ihanaa, kun pääsee vähän liikkumaan kammottavien iskias-kipujen jälkeen!
Tänään aamulla sanoin Pirkolle, että nyt alkaa olla vähän sellainen fiilis, ettei oikein tee mieli nähdä kauheasti ihmisiä. En tiedä, johtuuko tämä vain väsymyksestä vai siitä, että ihmisten tiedustelut (no, eikö vieläkään ole mitään tuntemuksia?) alkavat ottaa vähän päähän. Kyllä me sitten ilmoitetaan, kun jotain tapahtuu (tai siis on tapahtunut)! Saa nähdä, tuleeko tässä vielä erakoiduttua ihan kunnolla, jos Pena päättää tulla vasta ystävänpäivän tienoilla. Onneksi viihdyn kotona vielä toistaiseksi ihan hyvin ja saan ajan kulumaan - ainakin niin kauan kuin lankaa vain riittää.
maanantai 16. tammikuuta 2017
Liikelaskentaa
Perjantaina (rv 37+4) Pena pelästytti meidät äidit pahemman kerran. Pirkko oli lähtenyt aamulla normaalisti töihin ja itse jäin kotiin aamupalalle ja blogia päivittämään. Yleensä Pena herää aina aamupalalla ja aloittaa normaalit aamuriehut. Viimeistään näin tapahtuu siinä vaiheessa, kun pääsen istumaan tietokoneelle tai nojatuoliin, jossa Pena tykkää jumppailla oikein kunnolla. Kun olin kirjoitellut perjantaina blogiin, tajusin, etten ollut tuntenut koko aamuna/päivänä ollenkaan Penan liikkeitä.
Päätin ottaa lasillisen mehua, söin ison suklaapatukan ja menin sänkyyn tekemään liikelaskentaa. Olin ennen perjantaita tehnyt liikelaskennan vain noin 3 kertaa, ja joka kerta Pena oli melko nopeasti herännyt ja ilmoittanut olemassaolostaan. Tällä kertaa hiljaisuus kuitenkin vain jatkui enkä saanut minkäänlaista tuntumaa Penaan. Aloin päästä jo melkoiseen paniikkiin, kun puoleen tuntiin ei tapahtunut mitään. Tässä vaiheessa aloin viestiä hätääntyneitä viestejä Pirkolle töihin. Pian tämän jälkeen tunsin onneksi muutaman liikkeen, mutta näitä oli vain kaksi, joten kymmeneen en mitenkään päässyt sen tunnin aikana. Suurin paniikki kuitenkin helpotti siinä vaiheessa.
Ajattelin tehdä vielä toisen tunnin liikelaskentaa, joten kävin tankkaamassa lisää mehua ja suklaata. Näillä ei kuitenkaan tuntunut olevan Penaan minkäänlaista vaikutusta, vaan hiljaisuus jatkui edelleen. Niinpä soitin elämäni ensimmäistä kertaa synnytyssairaalaan, jossa vastasi ihanan ystävällinen kätilö. Hän rauhoitteli ja kyseli tilanteesta. Lopuksi hän sanoi, että voisin tulla hyvin käymään synnärillä oman mielenrauhani vuoksi, jotta tilanne voitaisiin tsekata siellä.
Hälytin Pirkon töistä kotiin ja suuntasimme saman tien sairaalaan. Pääsin miltei heti käyrille, jossa makoilinkin melkein 1,5 tuntia. Onneksi Pirkko oli mukana! Olin itse sen verran paniikissa, joten Pirkon läsnäolo oli todella tärkeää ja rauhoittavaa. Käyrillä saatiin saman tien sykkeet kuuluviin, jolloin minulta pääsi helpotuksen huokaus ja muutama kyynel. Laskeskelin liikkeitä koko ajan, mutta edelleenkään en saanut tunnissa lähellekään kymmentä liikettä kasaan. Jäimme siis odottelemaan vielä, josko lääkäri ehtisi tsekata tilanteen.
Parin kymmenen minuutin jälkeen pääsimmekin lääkärin vastaanotolle. Hän ultrasi vatsan päältä ja kaikki näytti onneksi hyvältä, mutta edelleenkään Pena ei tahtonut liikkua lääkärin herättelyistä huolimatta. Lääkäri päätti, että saan syödä kunnon lounaan ja katsotaan, josko vauva innostuisi siitä liikkumaan. Tätä ennen hän kuitenkin teki vielä pikaisen sisätutkimuksen. Olin ihan yllättynyt siitä, että kohdunsuu oli jo 2 cm auki ja kaulaa oli jäljellä enää vain sentti! Ihan hukkaan eivät siis ole viime viikkojen supistukset menneet.
Runsaan lounaan jälkeen Pena heräsi kunnolla ja sain melko pian laskettua vaadittavat kymmenen liikettä. Tämän takia ei ollut enää tarvetta ultrata, koska liikkeet tuntuivat niin hyvin. Olin kuitenkin vielä noin 20 minuuttia käyrillä, jossa seurattiin sykkeitä. Nämäkin olivat normaalit, joten pääsimme lähtemään kotiin.
Oli hieman erilainen perjantai, kuin mitä olin suunnitellut. Pelästys oli suuri, mutta onneksi Penalla oli kaikki hyvin! Lauantaina Pena tuntui riehuvan normaaliin tapaansa, joten olen säästynyt suurilta paniikeilta sitten sairaalakäynnin. Positiivista käynnissä oli kuitenkin se (tietenkin sen lisäksi, että Penalla oli kaikki hienosti), että pääsimme käymään synnärillä. Nyt tiedämme, minne täytyy tosipaikan tullen mennä ja näimme myös hieman tiloja. Tuntui kyllä oudolta, että ehkä jo parin viikon sisällä sinne menisimme synnyttämään. Oli myös ihan kiva tietää, että tuolla alakerrassa on tapahtunut jo jotain. Olemme yrittäneet olla innostumatta asiasta, mutta väkisinkin tuli viikonloppuna miettineeksi, että ehkä meidän vuoro voisi tulla vielä tässä tammikuussa! Noh, ei auta kuin odottaa.
Tänään tulee jo 38 viikkoa täyteen! Hui!
Päätin ottaa lasillisen mehua, söin ison suklaapatukan ja menin sänkyyn tekemään liikelaskentaa. Olin ennen perjantaita tehnyt liikelaskennan vain noin 3 kertaa, ja joka kerta Pena oli melko nopeasti herännyt ja ilmoittanut olemassaolostaan. Tällä kertaa hiljaisuus kuitenkin vain jatkui enkä saanut minkäänlaista tuntumaa Penaan. Aloin päästä jo melkoiseen paniikkiin, kun puoleen tuntiin ei tapahtunut mitään. Tässä vaiheessa aloin viestiä hätääntyneitä viestejä Pirkolle töihin. Pian tämän jälkeen tunsin onneksi muutaman liikkeen, mutta näitä oli vain kaksi, joten kymmeneen en mitenkään päässyt sen tunnin aikana. Suurin paniikki kuitenkin helpotti siinä vaiheessa.
Ajattelin tehdä vielä toisen tunnin liikelaskentaa, joten kävin tankkaamassa lisää mehua ja suklaata. Näillä ei kuitenkaan tuntunut olevan Penaan minkäänlaista vaikutusta, vaan hiljaisuus jatkui edelleen. Niinpä soitin elämäni ensimmäistä kertaa synnytyssairaalaan, jossa vastasi ihanan ystävällinen kätilö. Hän rauhoitteli ja kyseli tilanteesta. Lopuksi hän sanoi, että voisin tulla hyvin käymään synnärillä oman mielenrauhani vuoksi, jotta tilanne voitaisiin tsekata siellä.
Hälytin Pirkon töistä kotiin ja suuntasimme saman tien sairaalaan. Pääsin miltei heti käyrille, jossa makoilinkin melkein 1,5 tuntia. Onneksi Pirkko oli mukana! Olin itse sen verran paniikissa, joten Pirkon läsnäolo oli todella tärkeää ja rauhoittavaa. Käyrillä saatiin saman tien sykkeet kuuluviin, jolloin minulta pääsi helpotuksen huokaus ja muutama kyynel. Laskeskelin liikkeitä koko ajan, mutta edelleenkään en saanut tunnissa lähellekään kymmentä liikettä kasaan. Jäimme siis odottelemaan vielä, josko lääkäri ehtisi tsekata tilanteen.
Parin kymmenen minuutin jälkeen pääsimmekin lääkärin vastaanotolle. Hän ultrasi vatsan päältä ja kaikki näytti onneksi hyvältä, mutta edelleenkään Pena ei tahtonut liikkua lääkärin herättelyistä huolimatta. Lääkäri päätti, että saan syödä kunnon lounaan ja katsotaan, josko vauva innostuisi siitä liikkumaan. Tätä ennen hän kuitenkin teki vielä pikaisen sisätutkimuksen. Olin ihan yllättynyt siitä, että kohdunsuu oli jo 2 cm auki ja kaulaa oli jäljellä enää vain sentti! Ihan hukkaan eivät siis ole viime viikkojen supistukset menneet.
Runsaan lounaan jälkeen Pena heräsi kunnolla ja sain melko pian laskettua vaadittavat kymmenen liikettä. Tämän takia ei ollut enää tarvetta ultrata, koska liikkeet tuntuivat niin hyvin. Olin kuitenkin vielä noin 20 minuuttia käyrillä, jossa seurattiin sykkeitä. Nämäkin olivat normaalit, joten pääsimme lähtemään kotiin.
Oli hieman erilainen perjantai, kuin mitä olin suunnitellut. Pelästys oli suuri, mutta onneksi Penalla oli kaikki hyvin! Lauantaina Pena tuntui riehuvan normaaliin tapaansa, joten olen säästynyt suurilta paniikeilta sitten sairaalakäynnin. Positiivista käynnissä oli kuitenkin se (tietenkin sen lisäksi, että Penalla oli kaikki hienosti), että pääsimme käymään synnärillä. Nyt tiedämme, minne täytyy tosipaikan tullen mennä ja näimme myös hieman tiloja. Tuntui kyllä oudolta, että ehkä jo parin viikon sisällä sinne menisimme synnyttämään. Oli myös ihan kiva tietää, että tuolla alakerrassa on tapahtunut jo jotain. Olemme yrittäneet olla innostumatta asiasta, mutta väkisinkin tuli viikonloppuna miettineeksi, että ehkä meidän vuoro voisi tulla vielä tässä tammikuussa! Noh, ei auta kuin odottaa.
Tänään tulee jo 38 viikkoa täyteen! Hui!
perjantai 13. tammikuuta 2017
Rv 37+4 ja synnytykseen valmistautumista
Olen aina hieman kammoksunut synnytystä. Kun suostuin tähän projektiin, halusin kokea raskauden (enää en ihan ymmärrä miksi :D), mutta synnytyksen olisin voinut kernaasti jättää välistä. Ajattelin, että yhdeksän kuukauden valmistautumisaika varmasti on tarpeeksi ja loppuajasta olo on varmasti niin tuskainen, että synnyttämään menee ihan mielellään. Tuo veikkaus osui kyllä ihan nappiin! Olen korviani myöten täynnä tätä raskautta ja synnyttäisin mieluusti heti, jos se vain olisi mahdollista. Haluan tästä tukalasta olosta ja isosta mahasta eroon. Kaipaan omaa kroppaani ja liikkumista.
Valmistauduimme Pirkon kanssa joululomalla synnytykseen lukemalla erilaisia synnytyskertomuksia. Viihdytimme itseämme monena iltana siten, että itse neuloin puikot sauhuten samalla, kun Pirkko luki minulle ääneen eri keskustelupalstoja raskauden loppumetreiltä ja itse synnytyksestä. Aika kului ihan siivillä ja joitain ajatuksia herättäviä seikkoja tarinoista nousi esiin.
Kovin suuria toiveita minulla ei synnytyksen suhteen ole. Alusta asti olen sanonut, että kunhan olisi mahdollisimman kivuton ja kunhan molemmat (siis minä ja Pena) selviämme hengissä, niin hyvä. En ole koskaan ollut mikään synnytysintoilija tai luomusynnyttäjä, joten olen valmis kokeilemaan kaikenlaisia kivunlievityksiä. Yksi, mistä aion kieltäytyä, on aqua-rakkulat. Ei kiitos, ei kuulosta houkuttelevalta. Muuten toivon, että kätilö osaa kertoa, mikä olisi missäkin tilanteessa parasta. Kovasti olemme Pirkon kanssa miettineet myös sitä, miten voimme kotona yrittää selvitä kipujen kanssa ja mitä Pirkko voisi tehdä sitten tositilanteen tullen. Toiveena olisi, että voisimme pysyä kotona mahdollisimman pitkään. Saa nähdä, miten käy. Onneksi sairaalaan on vain noin 10-15 minuutin automatka.
Viime viikonloppuna aloimme miettiä sairaalakassin sisältöä. Yritämme selvitä mahdollisimman vähällä, sillä luulen, että kaikkea tarpeellista saa myös sairaalasta. Lista näyttää tällä hetkellä seuraavanlaiselta:
- puhelimet + laturit
- neuvolakortti, synnytystoivelista ja mahdollinen valtakirja
- salmiakkia (Tämä on kaikista tärkein!)
- eväitä Pirkolle
- imetysliivit
- Penulle ja minulle kotiutumisvaatteet
- Pirkolle jotkin vaihtovaatteet siinä toivossa, että saisimme perhehuoneen
- muutamat hygieniatarvikkeet, kuten esim. hammasharja ja -tahna
- kuumavesipullo (saatiin kaverilta lainaan, oli kuulemma hyvä)
- peräpuikkoja (nämäkin saatiin kaverilta ja nekin olivat kuulemma tarpeellisia ja toimivia)
- autoon tietenkin turvakaukalo (tämän Pirkko tosin voi hakea kotoa).
Eiköhän noilla pärjätä. Tuntuu, että siinäkin on jo paljon tavaraa! Emme ole suunnitelleet jäävämme sairaalaan asumaan, vaan haluaisimme mahdollisimman pian kotiin, joten kaikki turha jääköön tänne odottamaan meitä.
Valmistauduimme Pirkon kanssa joululomalla synnytykseen lukemalla erilaisia synnytyskertomuksia. Viihdytimme itseämme monena iltana siten, että itse neuloin puikot sauhuten samalla, kun Pirkko luki minulle ääneen eri keskustelupalstoja raskauden loppumetreiltä ja itse synnytyksestä. Aika kului ihan siivillä ja joitain ajatuksia herättäviä seikkoja tarinoista nousi esiin.
Kovin suuria toiveita minulla ei synnytyksen suhteen ole. Alusta asti olen sanonut, että kunhan olisi mahdollisimman kivuton ja kunhan molemmat (siis minä ja Pena) selviämme hengissä, niin hyvä. En ole koskaan ollut mikään synnytysintoilija tai luomusynnyttäjä, joten olen valmis kokeilemaan kaikenlaisia kivunlievityksiä. Yksi, mistä aion kieltäytyä, on aqua-rakkulat. Ei kiitos, ei kuulosta houkuttelevalta. Muuten toivon, että kätilö osaa kertoa, mikä olisi missäkin tilanteessa parasta. Kovasti olemme Pirkon kanssa miettineet myös sitä, miten voimme kotona yrittää selvitä kipujen kanssa ja mitä Pirkko voisi tehdä sitten tositilanteen tullen. Toiveena olisi, että voisimme pysyä kotona mahdollisimman pitkään. Saa nähdä, miten käy. Onneksi sairaalaan on vain noin 10-15 minuutin automatka.
Viime viikonloppuna aloimme miettiä sairaalakassin sisältöä. Yritämme selvitä mahdollisimman vähällä, sillä luulen, että kaikkea tarpeellista saa myös sairaalasta. Lista näyttää tällä hetkellä seuraavanlaiselta:
- puhelimet + laturit
- neuvolakortti, synnytystoivelista ja mahdollinen valtakirja
- salmiakkia (Tämä on kaikista tärkein!)
- eväitä Pirkolle
- imetysliivit
- Penulle ja minulle kotiutumisvaatteet
- Pirkolle jotkin vaihtovaatteet siinä toivossa, että saisimme perhehuoneen
- muutamat hygieniatarvikkeet, kuten esim. hammasharja ja -tahna
- kuumavesipullo (saatiin kaverilta lainaan, oli kuulemma hyvä)
- peräpuikkoja (nämäkin saatiin kaverilta ja nekin olivat kuulemma tarpeellisia ja toimivia)
- autoon tietenkin turvakaukalo (tämän Pirkko tosin voi hakea kotoa).
Eiköhän noilla pärjätä. Tuntuu, että siinäkin on jo paljon tavaraa! Emme ole suunnitelleet jäävämme sairaalaan asumaan, vaan haluaisimme mahdollisimman pian kotiin, joten kaikki turha jääköön tänne odottamaan meitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)