Nyt on päästy jo 16. raskausviikolle asti. Aika rientää, mutta viime viikot se tuntuu madelleen extrahitaasti. Viimeisen viikon aikana minulle on tullut todella epävarma olo. Olen vakuuttunut siitä, että sisälläni ei kasva mitään elävää. Varasin jo viime viikolle ylimääräisen ultra-ajan yksityiselle, koska olisin halunnut tietää, missä mennään. Pirkko kuitenkin vakuutteli, että kaikki on hyvin. Peruin ajan.
Luulen, että noina päivinä tunsin myös ensimmäisiä liikkeitä, jos ne nyt olivat niitä. Sain niistä hetken mielenrauhaa, koska ajattelin, että Tyyppi taitaa sittenkin olla hengissä ja panikoin ihan turhan takia. Nyt en taas ole pariin päivään tuntenut oikein mitään (mikä nyt ei sinänsä ole yhtään outoa, kun ollaan vasta näillä viikoilla) ja olen taas paniikissa. Olin (mahdollisista) potkuista kyllä aika innoissani, koska Penusta en aikoinaan tuntenut yhtikäs mitään näillä viikoilla. Ensimmäiset potkut, jotka olivatkin sitten ihan kunnon mojovia potkuja, tunsin vasta noin rv 23-24 etisen istukan takia. Olisihan se siis hienoa, jos nyt jo alkaisi tuntea pienen liikkeitä! :)
Paniikkia on lisäksi aiheuttanut se, että vatsani ei ole kasvanut kovinkaan paljoa. Korona-ajan herkuttelut kyllä näkyvät, mutta raskaus mielestäni ei. Olin jotenkin kuvitellut, että toisessa raskaudessa näillä viikoilla olisi jo selkeä raskausmaha (tiedän, tämä on yksilöllistä, mutta silti). Penusta jouduin tulemaan näillä viikoilla (tai ehkä viikkoa myöhemmin) raskauskaapista ulos töissä, koska mahaa oli vaikea enää peitellä.
En muista, että minulla olisi ollut näin pahaa epävarmuutta ja paniikin tuntua ensimmäisessä raskaudessa. Silloin tosin olimme enemmän sillä mentaliteetilla, että jos kesken menee, yritämme uudestaan. Nyt en tiedä, riittäisikö meillä enää rahat uusiin yrityksiin, joten tuntuu siltä, että tämä on ainut tilaisuutemme. Todellisuudessa varmasti kokeilisimme vielä ainakin kerran, mutta ajatus hoitoihin lähtemisestä taas uudelleen ei yhtään houkuttele.
Onneksi minulla on parin päivän päästä neuvola-aika. Se onkin ensimmäinen neuvolakäynti, jossa aion mennä ihan paikan päälle. Sen voisi hoitaa myös etänä, mutta toivon, että siellä kuunneltaisiin sydänääniä, joten haluan mennä ihan paikalle. Toivottavasti sieltä saisin edes hetkeksi kaipaamaani mielenrauhaa, jotta pääsisin taas nauttimaan tästä olotilasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti