sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Rv 30+6 ja asioiden hoitamista

Inhoan erilaisten asioiden hoitamista. Inhoan myös Kelan kanssa asioimista. Odotukseen kuuluu valitettavasti melko paljon asioita, jotka on pakko hoitaa ja saada pois päiväjärjestyksestä. Viime viikkoina olemmekin siis yrittäneet töiden lomassa jaksaa paneutua erinäisten asioiden hoitamiseen. Lista on onneksi lyhentynyt jo melko paljon, sillä seuraavat asiat on nyt hoidettu:

1) Vauvavakuutus on hankittu! Pyysimme tarjoukset Tapiolasta ja Ifiltä, sillä kaikki vakuutuksemme ovat näissä kahdessa yhtiössä. Emme halunneet enää kolmatta yhtiötä, johon sitoutuisimme vuosikausiksi, vaikka saisimmekin ehkä hyvän tarjouksen. Päädyimme lopulta Ifiin, sillä tämä oli melkein 200 euroa halvempi kuin Tapiola.

2) Äitiysrahahakemus ja vanhempainrahahakemus on nyt tehty. Samalla taisimme hakea jo lapsilisää... vai haimmeko? Hmm... huomaan, että raskaus on hieman haperoittanut aivojani ja minusta on tullut välillä huolestuttavan hajamielinen, mikä on minulle itselleni pelottavaa, sillä olen tunnetusti todella jämpti ja pilkuntarkka kaikissa asioissa.

3) Pitkän pohdinnan ja harkinnan jälkeen laitoimme vireille hakemuksen yhteisestä sukunimestä. Kun menimme naimisiin, pidimme omat sukunimemme, sillä emme kokeneet kummankaan nimeä sellaiseksi, että haluaisimme ottaa juuri sen. Lisäksi minua ärsyttää se, että meidän täytyisi maksaa nimenmuutoksesta ja nimen hakemiseen saattaisi kulua jopa 10 kuukautta! Olin siis ajatellut, että odotellaan tasa-arvoista avioliittolakia, ennen kuin edes mietimme sukunimien vaihtamista. Jotenkin nimiasia ei ollut meille ajankohtainen, kun olimme vain kahdestaan. Mutta kun Pena-projekti pyörähti käyntiin ja kun Pena viimein tärppäsi, alkoivat nimipohdinnat olla enemmän mielessä. Haluaisimme, että koko perheellä olisi yhteinen sukunimi. Niinpä päädyimme keksimään uuden nimen, joka on yhdistelmä meidän kummankin omista nimistämme. Nyt sitten odotellaan parhaimmassa tapauksessa jopa se 10 kuukautta, että saamme uuden nimen käyttöön (mikäli se siis hyväksytään).

Näin jälkikäteen ajateltuna harmittaa hieman, ettemme toimineet sukunimen kanssa jo esimerkiksi vuosi sitten, sillä
a) nyt Pena saa aluksi minun sukunimeni ja joutuu vaihtamaan sen sitten ensimmäisten elinkuukausiensa aikana ja
b) nyt joudumme hommaamaan uudet ajokortit (mitkä olisimme kyllä joutuneet hommaamaan myös vuosi sitten), jotka ovat voimassa paljon vähemmän aikaa kuin vanhat ajokorttimme.
Noh, ehkä nämä ovat vain pieniä murheita, mutta ainahan joku tuollainen pistää miettimään, että miksei nyt aiemmin tajuttu hoitaa tätäkin asiaa!

4) Neuvolassa on taas käyty ja influenssarokotteet on saatu. Itse sain lisäksi vasta-ainerokotteen, sillä olen itse rhesus negatiivinen ja Pena on positiivinen. Tuo vasta-aineen piikittäminen sattui aivan hel****n paljon, mutta nyt on sekin hoidettu. Tällä kertaa meitä palveli neuvolassa eri terveydenhoitaja kuin normaalisti. Ihan mukava tämäkin oli, mutta jotenkin kaipasin omaa neuvolatätiämme. Valitin neuvolassa monesta asiasta (kuten uupumuksesta töissä, kun ei hetkeäkään ehdi istua ja levähtää) ja vastaus oli jotakuinkin no hyvä, että saa sitten sitä hyötyliikuntaa siellä töissä.  Öööö, okei. Niin kai sitten.

5) Adoptioneuvontaan soittelin jo kauan sitten ja kyselin perheen sisäisestä adoptiosta. Onneksi henkilö, joka kotipaikkakunnallamme hoitaa perheen sisäisiä adoptioita, oli aivan ihanan oloinen! Hän pahoitteli kovasti, että joutuu tulemaan meille kotikäynnille ja haastattelemaan meitä, koska tämä Suomen lainsäädäntö nyt vain on tällainen. Saimme pian puhelun jälkeen kotiin nipun papereita, jotka voimme täyttää (tai siis lähettää) vasta Penan synnyttyä, mutta ainakin ne ovat nyt valmiina täällä odottamassa postilaatikkoon iskemistä. Puhelu onneksi loi uskoa siihen, että virkailija on täysin meidän puolellamme ja haluaa (toivottavasti) hoitaa asian mahdollisimman pian.

6) Perhevalmennuksessa on käyty. Valmennus oli kahtena iltana läheisen neuvolan tiloissa. Periaatteessa tilaisuuksissa ei tullut mitään uutta asiaa, vaan olimme saaneet tietää kaiken jo jotain muuta kautta (lähinnä netistä HUSin Vauva matkalla -sivustolta). Oli kuitenkin ihan kiva saada vähän kertausta asioihin, joten aika ei sinänsä mennyt ihan hukkaan. Hammashuoltoa koskevan osion olisi voinut jättää pois, sillä tämä oli täysin samaa asiaa, mitä olimme kuulleet, kun kävimme kahdestaan suuhygienistin juttusilla. Lisäksi paikalla ollut suuhygienisti ei valitettavasti ollut mikään puhumisen ammattilainen, joten hänen kuuntelemisensa oli lähestulkoon yhtä tuskaista kuin rippikoulun käyminen.


Seuraavaksi pitäisi jaksaa perehtyä vielä siihen, miten toimimme, jotta Pirkko voi hoitaa Penan asioita sairaalassa, mikäli itse olen sellaisessa tilassa (kooma, kuollut, tajuton tms.), etten voi asioita hoitaa. Pitäisikö tehdä testamentti? Hoitotestamentti? Riittääkö, jos ottaa yhteyttä johonkin potilasasiamieheen? Vai mennäänkö vain riskillä ja toivotaan, että kaikki menee hyvin? Miksi ihmeessä meidän kaltaisille perheille täytyy luoda odotusajalle ylimääräistä stressiä näin typeristä asioista? Välillä tämä Suomen lainsäädäntö ja syrjiminen todella alkaa nyppiä. Ihan kuin ei tässä vaiheessa olisi muutakin ajateltavaa. Ylimääräinen stressi ei muutenkaan taida olla hyväksi. Noh, näillä kuitenkin mennään.

2 kommenttia:

  1. Selvittelin kesemmällä tuota lapsen hoitoon liittyvää byrokratiaa. Olin silloin yhteydessä ammattiliittoni lakineuvontaan, josta neuvottiin ensisijaisesti olemaan yhteydessä sairaanhoitopiirin potilasasiamieheen, koska lippulappujen tulisi olla sellaiset, jotka sairaanhoitopiiri/sairaala hyväksyy. Lakimies sanoi, että joillain sairaaloilla voi olla jopa valmiit lomakepohjat tätä varten. Meidän sairaanhoitopiirin potilasasiamies neuvoi tekemään yksinkertaisen valtakirjan, jolle olisi ainakin yksi todistaja. Jos potilasasiamiehestä ei olisi ollut apua, lakimies neuvontapuhelimessa neuvoi kirjoittamaan hoitotahdon (minun hoitoon liittyvät jutut) ja hoitotestamentin (jolla käytännössä olisin valtuuttanut valtakirjan tapaan vaimon hoitamaan lapsen asiat, jos minä en siihen kykenisi). Onneksi sairaanhoitopiiristä neuvottiin valtakirjan suuntaan, joten sellainen on meillä sairaalalaukussa valmiina sairaalassa ojennettavaksi. Samat toiveet kirjasimme myös sairaalan ennakkotietolomakkeelle, joka piti tässä raskauden aikana täyttää sähköisesti. Toivottavasti kuitenkin henkilökunta ottaa meidät jatkossakin tasapuolisina vanhempina huomioon. Tähän asti kohtelu on ollut hyvää ja vaimokin on nähty osana perhettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tiedoista! Varmaan soitellaan ensimmäisenä tuonne potilasasiamiehelle ja kysellään sieltä. Luulisi heidän tosiaan tietävän parhaiten, miten toimitaan.

      Poista