Ulos kaapista

Nyt on tultu ulos kaapista, mikä tällä kertaa tarkoittaa siis raskauskaappia. Suurin osa kavereista ja sukulaisista tietää tulevasta perheenlisäyksestä, ja loput saavat tietää sitten sitä mukaa, kun nähdään tai vaihdetaan kuulumisia jotain kautta.

Olemme kertoneet perheillemme ja kavereille vähän pitkin kesää. Ensimmäisenä saivat tietää parhaat ystävämme, joiden kanssa vietämme eniten aikaa ja joille kerroimme vappuna Pena-suunnitelmista. Sanoin jo heti plussatestin jälkeen, että heille kerromme kyllä heti, sillä en pysty pitämään heiltä tämänkaltaista salaisuutta yhtään pidempään, kuin on pakko. Niinpä ensimmäiset saivat tietää jo melko pian plussan jälkeen.

Toisena vuorossa olivat minun vanhemmat. Olin jo moneen otteeseen koko projektin aikana miettinyt, pitäisikö heille kertoa suunnitelmistamme. Fiilis vahvistui etenkin siinä vaiheessa, kun yritys tuntui kestävän pidempään. Jostain syystä olisin halunnut kertoa heille iloisia uutisia: isovanhemmuus ei enää olekaan ihan utopistinen ajatus, vaan kovasti yritämme. Maltoimme kuitenkin pitää suumme kiinni. Ja hyvä niin. Kun plussa sitten viimeinkin pärähti tikkuun, tuntui siltä, että ilouutinen oli pakko päästä jakamaan heidän kanssaan saman tien. Halusimme tehdä tämän kuitenkin kasvotusten, joten muutama viikko täytyi odottaa sopivaa tilaisuutta välimatkan takia. Kutsuimme vanhempani jollain verukkeella luoksemme päiväkahville. Halusimme kertoa uutisen jollakin eleellä emmekä niinkään sanoin, joten jouduimme hieman pähkäilemään kerrontatyyliä. Olin alun perin ajatellut, että paketoisimme ensimmäisen ultrakuvan, mutta emme olleet tuossa vaiheessa ehtineet edes käydä varhaisultrassa, joten kuvaa meillä ei ollut. Päädyimme siis tekemään hämäyspaketin positiivisesta raskaustestistä, jonka sitten annoimme heille kahvipöydässä "myöhästyneenä syntymäpäivälahjana". Hämmästys oli selvästi suuri, mutta ilo vielä sitäkin suurempi, kun tulevat isovanhemmat tajusivat, mitä lahjan sisältö oikein tarkoittaa. Siitä lähtien tuleva isovanhemmuus onkin tainnut sekoittaa heidän päänsä aivan totaalisesti. Onhan tuota ollut aika hauska seurata vierestä. :)

Heti varhaisultran jälkeen jouduimme paljastamaan asian Pirkon siskolle, sillä muuten olisimme joutuneet keksimään kaikenlaisia tekosyitä minun takiani. Ajattelimme, että helpompi kertoa, miten asiat oikeasti ovat. Tällä kertaa meillä oli onneksi jo kuva, jota näyttää. Vähän ennen nt-ultraa kerroimme Penasta myös yhdelle kaverillemme, joka on meitä muutaman kuukauden edellä raskaana. Oli todella hauska jutella jonkun sellaisen kanssa, joka on samassa tilanteessa, ja sittemmin olemmekin käyneet jonkin verran yhdessä kiertelemässä lastentarvikeliikkeitä ja vaatekauppoja. Hänen luonaan pääsimme myös penkomaan äitiyspakkauksen sisältöä.

Muille kavereille ja sukulaisille olemme kertoneet asiasta vasta nt-ultran jälkeen sitten, kun olemme heitä nähneet. Haluaisimme kertoa kaikille kasvotusten ja olemmekin raottaneet kaapin ovea yleensä vasta sitten, kun olemme saaneet sovittua treffit. Ihan kaikkien kohdalla tämä ei valitettavasti ole onnistunut, vaan muutamalle läheiselle olemme kertoneet puhelimitse. Nyt myös Pirkon perhe tietää ja sieltä löytyykin oikein innokasta enoa ja tätiä jo odottelemasta Penaa. Pirkon vanhemmat tuntuivat aluksi hieman yllättyneiltä ja hämmentyneiltä, mutta ovat kyllä sittemmin olleet iloisia asiasta.

Työkavereilta onnistuin pitämään asian salassa parin ensimmäisen viikon ajan. Esimiehille kerroin heti ensimmäisinä päivinä, mutta muut saivat tietää vasta tällä viikolla - jos nyt siis tietävät edelleenkään. Meillä kun on melko iso työyhteisö. Ensimmäiset viikot käytin todella löysiä vaatteita ja näytin lähinnä kävelevältä teltalta. Viime viikon puolivälissä kyllästyin ainaiseen vaateongelmaan, kun tunnuin pyörittävän vain muutamaa vaatekappaletta töissä. Uskaltauduin siis pukemaan kireän paidan päälle, jotta maha näkyisi ihan kunnolla. Jännitti kyllä ihan pirskuleen paljon! Yksi ihminen uskalsi kysyä suoraan ja muutamalle sitten kerroin kahvipöydässä. Pari kaveria sitten sanoikin, että oli arvannut jo jokin aika sitten. Se siis siitä peittelystä. :D

Kaikki, ketkä asiasta ovat kuulleet, ovat olleet onneksi todella iloisia meidän puolestamme. Yksikään ihminen ei ole ensimmäisenä kysynyt, miten tämä on mahdollista, vaan kaikki ovat vilpittömästi onnitelleet meitä. Läheiset ystävät ja sukulaiset ovat tietenkin heti kiinnostuneina kyselleet Penan luomisprosessista, ja olemmekin kertoneet avoimesti, miten lapsia tehdään. :D Myös jotkut työkaverit olivat kiinnostuneita asiasta ja voi olla, että saan vielä raotella kaapin ovea enemmän vastaisuudessa. On kuitenkin hienoa, että suuri osa tuttavistamme tietää nyt Penasta eikä asiaa tarvitse enää salailla. Eipä tuo peittely ja salailu enää kauhean pitkään onnistuisikaan, kun vatsa alkaa näkyä ja puoliväli raskaudessa häämöttää.