Vauvavuosi on nyt virallisesti ohi, joten listasimme Pirkon kanssa asioita, jotka ovat olleet vauvavuoden aikana hyödyllisiä tai melko turhia. Osan näistä hankinnoista teimme itse, osan saimme lahjaksi ja osa tuli äitiyspakkauksen mukana. Toivottavasti muistimme lähes kaiken! Ainakin listalle tuli pituutta. :D
HYÖDYKKEET
Unipesä
Tämä oli ihan paras hankinta ensimmäisten kuukausien aikana. Alussa Penu nukkui unipesässä meidän välissä ja myöhemmin pesässä omassa sängyssään. Päivisin hän nukkui aluksi pesässä sohvan päällä.
Tripp Trapp -syöttötuoli ja newborn set
Penu hengaili kanssamme ruokapöydässä (jos siis oli hereillä) ihan pienestä pitäen. Newborn set oli tähän aivan loistava! Sitteriä emme koskaan hankkineet, sillä tuoli toimitti hyvin sitterin virkaa, vaikkei heilunutkaan mihinkään suuntaan eikä pitänyt ääntä (ehkä hyvä niin :D).
Lämpöpussi
Paras hankinta on ollut rattaisiin menevä topattu lämpöpussi, joka on ollut ahkerassa käytössä nyt kaksi talvea. Ostimme sen käytettynä kaveriltamme, joten montaa kymppiä emme pussista maksaneet. Käytössä on tullut havaittua ainut miinus: vetoketjut ovat pussin sivuilla, mutta olisi tuhat kertaa kätevämpää, jos edessä olisi yksi vetoketju, jonka saisi kätevästi auki, kun menee esimerkiksi kauppaan nukkuvan vauvan kanssa.
Pimeässä loistavat tutit
En edes tiennyt, että tällaisia on olemassa, kunnes kerran vahingossa huomasin tutin loistavan, kun ajoimme viime kesänä pimeään tunneliin ja Penulla oli tutti suussa. :D Sittemmin olemme ostaneet pimeässä loistavia tutteja enemmänkin, sillä ne ovat todella käteviä yöllä, kun pimeässä yrittää etsiä tuttia pinnasängystä.
Harsot
Ihan parhaita alkuaikoina! Harsoja tuli kyllä käytettyä aivan kaikkeen. Ostimme niitä vielä lisää, sillä ne olivat koko ajan pesukoneessa. Hyviä olivat myös bambuharsot, jotka olivat todella pehmeää ainetta. Näitä käytimme unipesän pohjalla lakanana, niin että pesä ei likaantunut esimerkiksi puklun yllättäessä. Pesä pysyikin ihan puhtaana koko käytössäoloajan!
Itkuhälytin
Meillä on käytössä Padwico 850 -itkuhälytin, joka on aivan loistava! Se on ollut käytössä joka päivä, useamman kerran päivässä jo yli vuoden ajan eikä kertaakaan ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Ainut huono puoli oli se, että emme olleet ostaneet hälytintä etukäteen, koska emme olleet varmoja, tulisiko sitä käytettyä. Niinpä hankimme hälyttimen vasta vähän myöhemmin ja jouduimme lykkäämään ulkona nukuttamista.
TURHAKKEET
Pinnasänky, jossa on laskettava laita
Emme ole kertaakaan käyttäneet pinniksemme laskettavaa laitaa, joten se oli aivan turha ominaisuus sängyssä. En oikein edes tiedä, mihin tuota laskettavaa laitaa voisi käyttää. Sänky oli aivan helvetillistä koota juuri tuon laidan takia, joten nyt harmittaa, että hankimme sellaisen. Laskettava pohja sen sijaan on ollut ihan huippujuttu!
Amme
Penu ei tykännyt pienenä ollenkaan kylpemisestä, joten käymme hänen kanssaan suihkussa. Amme lähinnä pölyyntyy saunassamme.
Sähköinen rintapumppu
Tätä tuli käytettyä ensimmäisten viikkojen aikana, kun Penu ei osannut vielä imeä ja pumppasin öisin, mutta siitä lähtien se on lojunut kaapin pohjalla. Paremmaksi koin käsikäyttöisen rintapumpun, jolla pumppasin melko ahkerasti maitoa pakkaseen.
Talkki
Tuli äitiyspakkauksen mukana, mutta emme ole käyttäneet kuin ehkä kerran. Olisi varmaan ollut ihan hyödyllinen varsinkin kesällä, jos sen olisi muistanut, mutta emme koskaan tottuneet käyttämään sitä.
Purulelut
Kaupasta ostetut erilaiset purulelut ovat olleet melko turhia. Penu on tykännyt paljon mieluummin jyystää kirjoja.
Nännivoide
Onneksi en itse ostanut yhtään tuubia, sillä sitä ei paljoa tullut käytettyä. Äitiyspakkauksen tuubin avasin ja käytin ehkä puolet. Kaksi tuubia sain lahjaksi ja ne ovat edelleen avaamattomia.
Nokkamuki
Ostimme ihanan Done by Deerin nokkamukin, jota emme ole käyttäneet kertaakaan. Ruoalla Penu juo suoraan mukista (totutimme hänet siihen heti siitä lähtien, kun aloimme ruokailla kunnolla) ja muuten hänellä on käytössään pillipullo.
Imetystyyny
Kaverimme teki meille imetystyynyn, joka osoittautui melko turhaksi siinä tehtävässä, mihin se on tarkoitettu. Tyyny on kuitenkin ihana ja toimii hyvin selkänojana esimerkiksi sängyssä, kun katsomme televisiota.
Stonzit
Eivät ole olleet kovin kovassa käytössä. Olisimme taatusti selvinneet ilman. Voi olla, että tässä keväämmällä ovat vielä hyödylliset, jos ja kun Penu oppii kävelemään.
Leikkimatto
Ostimme itse värikkään lelumaton, jossa oli kaaret ja leluja mukana. Se jäi todella vähälle käytölle. Lahjaksi saimme Ikean lelukaaren, joka taasen on ollut ihan hitti! Siitä Penu on tykännyt todella paljon.
Kietaisubodyt isompana ja pään yli vedettävät bodyt pienempänä
Pienenä tykkäsimme käyttää kietaisubodeja. Ne olivat todella käteviä. Muutamat pään yli vedettävät jäivätkin käyttämättä, koska ne oli hankala pukea ihan pienenä. Myöhemmällä iällä (eli noin koosta 62 eteenpäin) kietaisubodyt olivat taas hankalia ja siitä eteenpäin olemme suosineet pään yli vedettäviä versioita tai paitoja.
sunnuntai 4. maaliskuuta 2018
torstai 1. maaliskuuta 2018
Ajatuksia imetyksestä
Vajaa vuosi sitten kirjoitin meidän imetystaipaleemme alusta ja kaikista vaikeuksista, joita alkupäivinä ja viikkoina kohtasimme, mutta joista huolimatta imetys lähti loppujen lopuksi käyntiin varsin mallikkaasti. Vuoden aikana ajatukseni imetystä kohtaan muuttuivat totaalisesti ja sain rutkasti ihania kokemuksia imetyksen saralla.
Nyt imetystaipaleemme on kuitenkin ohi, ja voin vain lämmöllä ja kaiholla muistella noita hetkiä, jolloin pikkuinen nukahti rinnalle onnellisesti tuhisten. Elämäni viimeinen imetyskerta oli jo melkein kolme viikkoa sitten ja nyt olemme totutelleet elämään ilman hömpsyjä. Totuttelua tämä on ollut nimenomaan äidille - nappula ei ole ollut muutoksesta moksiskaan! :D Täytyy myöntää, että hieman haikea olo tuli siitä, että nyt se loppui, ei enää koskaan. Jotenkin ajatus oli niin lopullinen. Hormonihuuruissani olen maininnut Pirkolle jo muutaman kerran, että hankitaan vielä ainakin kymmenen lasta, jotta saisin imettää heitä! :D :D Haha. Hormonien tasoittumista odotellessa.
Ennen Penun syntymää ja vielä syntymän aikoihin suhtauduin vähän skeptisesti koko hommaan ja ajattelin, ettei imetyksellä ole niin suurta väliä. Kun imetys ei alussa onnistunutkaan, nosti jonkinlainen leijonaemo sisälläni päätään ja päätti, että minähän perkele imetän! Oli ihanaa, kun sai ruokkia toisen omalla maidolla. Ja kun imetys vihdoin alkoi rullaamaan, oli mahtavaa nähdä, kuinka tärkeä asia rinnasta tuli: ruokaa, lohtua ja läheisyyttä samassa paketissa.
Olin etukäteen kuullut monesta suunnasta, että pikkuinen sitten vain asuu rinnalla ja hyvin ehtii katsoa monia sarjoja Netflixistä. Minäpä olin varautunut tähän hyvin ja tehnyt itselleni mukavan imetysnurkkauksen, josta näkee ulos, tietokoneelle (Netflix) ja vielä jopa telkkarinkin. Vieressä oli sopivasti laskutilaa suklaalle ja teekupposelle. Ja kuinka meille kävikään? Ei ollut Penu mikään rinnalla-asuja. Kyllähän hän söi ja etenkin alussa yksi imetyskerta saattoi hyvinkin kestää jopa 30 minuuttia, mutta se oli sitten siinä. Meillä skipattiin kaikki tiheän imun kaudet sun muut, joten eipä tullut pahemmin telkkaria katseltua! :D
Kiinteitä meillä alettiin maistella suurin piirtein viiden kuukauden kieppeillä, kunnon ruokailut aloitettiin puolen vuoden iässä, mutta imetys oli edelleen tärkeässä asemassa. Imetin melko lapsentahtisesti johonkin kahdeksan kuukauden ikään saakka. Sen jälkeen äidintahdistin hommaa niin, että hömpsyt otettiin aamuin illoin ja päiväunien ja ruokailujen yhteydessä. Olin päättänyt, että syksyn lomamatkaamme asti imetän paljon, sillä reissun päällä on hyvä, että ruoka kulkee mukana, jos paikalliset pöperöt eivät maistukaan ja ettei tarvitse korvikkeita raahata mukana. Joulukuun alussa kotiinpaluumme jälkeen aloin hieman vähentää imetystä niin, että kertoja oli enää 6 ja sitten 4 kertaa päivässä. Jossain vaiheessa Penu jätti iltamaidot itse pois, mutta aamumaito pysyi tärkeimpänä loppuun asti.
Tammikuun alkupuolella Penu piti elämänsä ensimmäistä rintalakkoa, joka kesti piinaavat pari päivää. Rintani meinasivat pakahtua ja olo oli aivan kamala. Noina päivinä maidontulo selkeästi väheni, minkä jälkeen oli loogista vähentää myös imetystä. Olin ottanut tavoitteekseni yhden vuoden iän. Jos siihen asti päästään - hienoa! Onnistuin tavoitteessani, vaikka viimeiset päivät tai jopa viikot olivat sellaisia, että Penu kävi aamulla rinnalla, imaisi pari kertaa ja oli jo lähdössä touhuamaan muuta. Lopetus oli siis helppoa meille molemmille: Penu ei selvästikään enää halunnut maitoa ja rintani ehtivät tottua lopetukseen rauhassa. Olin myös vähän itsekäs, sillä halusin oman kroppani takaisin ja päätin, että ihan viralliseen suositukseen, eli kahden vuoden ikään, asti emme hommaa jatka.
Olen todella tyytyväinen itseeni ja ylpeä siitä, että imetin lastamme näin pitkään. Ylpeä voin olla jo sen takia, että Penu ei ole vielä kertaakaan ollut kipeä. En tiedä, onko imetyksellä ollut niin suuri vaikutus, mutta selvisimme koko vauvavuoden (ja vielä ensimmäisen taaperokuukaudenkin) ilman sairasteluja! Ylpeä voin olla myös siitä, että uskalsin imettää julkisilla paikoilla. Olin etukäteen vähän pelännyt julki-imetystä ja ihmetellyt äitejä, jotka levittelevät ryntäitään julkisesti eri paikoissa. Ylpeästi voin kuitenkin sanoa kuuluuneeni tuohon sakkiin (tosin melko siveellisesti imetyspaita päällä) enkä enää yhtään kummoksu äitejä, jotka imettävät, missä ikinä vauvalla nälkä yllättääkään. Lähinnä imettävän äidin näkeminen saa itseni nykyään hymyilemään ja hyvälle tuulelle.
Vuosi sitten kirjoittamassani postauksessa mainitsin, että taaperoimettäjää minusta ei kyllä tule. Varsinaisesti ei tullutkaan, mutta vähän joudun syömään sanojani, sillä yhdeksän kertaa imetin ylpeydellä meidän pientä taaperoamme. :)
Ihania imetyshetkiä kaikille niille, jotka niistä saavat vielä nauttia!
Nyt imetystaipaleemme on kuitenkin ohi, ja voin vain lämmöllä ja kaiholla muistella noita hetkiä, jolloin pikkuinen nukahti rinnalle onnellisesti tuhisten. Elämäni viimeinen imetyskerta oli jo melkein kolme viikkoa sitten ja nyt olemme totutelleet elämään ilman hömpsyjä. Totuttelua tämä on ollut nimenomaan äidille - nappula ei ole ollut muutoksesta moksiskaan! :D Täytyy myöntää, että hieman haikea olo tuli siitä, että nyt se loppui, ei enää koskaan. Jotenkin ajatus oli niin lopullinen. Hormonihuuruissani olen maininnut Pirkolle jo muutaman kerran, että hankitaan vielä ainakin kymmenen lasta, jotta saisin imettää heitä! :D :D Haha. Hormonien tasoittumista odotellessa.
Ennen Penun syntymää ja vielä syntymän aikoihin suhtauduin vähän skeptisesti koko hommaan ja ajattelin, ettei imetyksellä ole niin suurta väliä. Kun imetys ei alussa onnistunutkaan, nosti jonkinlainen leijonaemo sisälläni päätään ja päätti, että minähän perkele imetän! Oli ihanaa, kun sai ruokkia toisen omalla maidolla. Ja kun imetys vihdoin alkoi rullaamaan, oli mahtavaa nähdä, kuinka tärkeä asia rinnasta tuli: ruokaa, lohtua ja läheisyyttä samassa paketissa.
Olin etukäteen kuullut monesta suunnasta, että pikkuinen sitten vain asuu rinnalla ja hyvin ehtii katsoa monia sarjoja Netflixistä. Minäpä olin varautunut tähän hyvin ja tehnyt itselleni mukavan imetysnurkkauksen, josta näkee ulos, tietokoneelle (Netflix) ja vielä jopa telkkarinkin. Vieressä oli sopivasti laskutilaa suklaalle ja teekupposelle. Ja kuinka meille kävikään? Ei ollut Penu mikään rinnalla-asuja. Kyllähän hän söi ja etenkin alussa yksi imetyskerta saattoi hyvinkin kestää jopa 30 minuuttia, mutta se oli sitten siinä. Meillä skipattiin kaikki tiheän imun kaudet sun muut, joten eipä tullut pahemmin telkkaria katseltua! :D
Kiinteitä meillä alettiin maistella suurin piirtein viiden kuukauden kieppeillä, kunnon ruokailut aloitettiin puolen vuoden iässä, mutta imetys oli edelleen tärkeässä asemassa. Imetin melko lapsentahtisesti johonkin kahdeksan kuukauden ikään saakka. Sen jälkeen äidintahdistin hommaa niin, että hömpsyt otettiin aamuin illoin ja päiväunien ja ruokailujen yhteydessä. Olin päättänyt, että syksyn lomamatkaamme asti imetän paljon, sillä reissun päällä on hyvä, että ruoka kulkee mukana, jos paikalliset pöperöt eivät maistukaan ja ettei tarvitse korvikkeita raahata mukana. Joulukuun alussa kotiinpaluumme jälkeen aloin hieman vähentää imetystä niin, että kertoja oli enää 6 ja sitten 4 kertaa päivässä. Jossain vaiheessa Penu jätti iltamaidot itse pois, mutta aamumaito pysyi tärkeimpänä loppuun asti.
Tammikuun alkupuolella Penu piti elämänsä ensimmäistä rintalakkoa, joka kesti piinaavat pari päivää. Rintani meinasivat pakahtua ja olo oli aivan kamala. Noina päivinä maidontulo selkeästi väheni, minkä jälkeen oli loogista vähentää myös imetystä. Olin ottanut tavoitteekseni yhden vuoden iän. Jos siihen asti päästään - hienoa! Onnistuin tavoitteessani, vaikka viimeiset päivät tai jopa viikot olivat sellaisia, että Penu kävi aamulla rinnalla, imaisi pari kertaa ja oli jo lähdössä touhuamaan muuta. Lopetus oli siis helppoa meille molemmille: Penu ei selvästikään enää halunnut maitoa ja rintani ehtivät tottua lopetukseen rauhassa. Olin myös vähän itsekäs, sillä halusin oman kroppani takaisin ja päätin, että ihan viralliseen suositukseen, eli kahden vuoden ikään, asti emme hommaa jatka.
Olen todella tyytyväinen itseeni ja ylpeä siitä, että imetin lastamme näin pitkään. Ylpeä voin olla jo sen takia, että Penu ei ole vielä kertaakaan ollut kipeä. En tiedä, onko imetyksellä ollut niin suuri vaikutus, mutta selvisimme koko vauvavuoden (ja vielä ensimmäisen taaperokuukaudenkin) ilman sairasteluja! Ylpeä voin olla myös siitä, että uskalsin imettää julkisilla paikoilla. Olin etukäteen vähän pelännyt julki-imetystä ja ihmetellyt äitejä, jotka levittelevät ryntäitään julkisesti eri paikoissa. Ylpeästi voin kuitenkin sanoa kuuluuneeni tuohon sakkiin (tosin melko siveellisesti imetyspaita päällä) enkä enää yhtään kummoksu äitejä, jotka imettävät, missä ikinä vauvalla nälkä yllättääkään. Lähinnä imettävän äidin näkeminen saa itseni nykyään hymyilemään ja hyvälle tuulelle.
Vuosi sitten kirjoittamassani postauksessa mainitsin, että taaperoimettäjää minusta ei kyllä tule. Varsinaisesti ei tullutkaan, mutta vähän joudun syömään sanojani, sillä yhdeksän kertaa imetin ylpeydellä meidän pientä taaperoamme. :)
Ihania imetyshetkiä kaikille niille, jotka niistä saavat vielä nauttia!
maanantai 26. helmikuuta 2018
Loma tuli, loma meni
Viime viikolla me vietimme koko perheen yhteistä talvilomaa. Viikko oli aivan täydellinen säiden kannalta, kun aurinkoinen ilma helli Etelä-Suomea koko viikon. Oli kyllä ihana viettää aikaa koko perheen kesken. Arkipäivisin ei normaalisti paljoa ehditä tehdä yhdessä, koska Pirkko on päivät töissä, joten nautimme lomasta täysin siemauksin. Viikko kului vain aivan liian nopeasti, ja tänään Pirkon piti palata taas sorvin ääreen.
Lomalla me
- tapasimme muutamaa kaveria,
- kävimme Penun 1-vuotishammaslääkärissä,
- kävimme 1-vuotiskuvauksessa,
- ulkoilimme kauniissa aurinkoisessa säässä,
- kävimme Helsingissä,
- varasimme seuraavan ulkomaanmatkan,
- kahvittelimme loman aloittajaisiksi sekä lopettajaisiksi,
- kävimme uimassa (kuten joka viikko),
- katsoimme Olympialaisia ja
- otimme rennosti ja nautimme tekemättömyydestä.
Emme viitsineet tehdä etukäteen mitään sen suurempia suunnitelmia hammaslääkäriä ja kuvausta lukuunottamatta, sillä ajattelimme, että siirtäisimme pikkuhiljaa Penun päivärytmiä kaksista päiväunista yksiin uniin. Päivän rytmi näyttää riippuvan tällä hetkellä täysin siitä, monelta Penu herää aamuisin. Jos hän nukkuu kahdeksaan, on todennäköistä, että selvitään vain yksillä unilla. Jos hän herää aikaisemmin, täytyy päivään mahduttaa vielä kahdet unet, sillä muuten koko päivä on yhtä kiukkua ja kitinää.
Alkuviikon ajan Penu meni selvästi kahden päiksyn rytmillä, mutta nyt viikonloppuna pääsimme yksiin uniin. Oli ihana, kun neiti heräsi aamulla selvästi tyytyväisenä ja pirteänä pitkän yön jäljiltä. Päiväunille mentiin vasta klo 12 ja sitä ennen ehdittiin nauttia lounas. Olin itse aivan hukassa, kun jo monen kuukauden ajan on ollut sama rytmi ja on tottunut siihen. Nyt en osannut ollenkaan toimia, kun rytmi heitti täysin häränpyllyä. Onpas sitä jo kaavoihin kangistunut. :D Tänään tosin palattiin taas hetkellisesti vanhaan kaavaan, sillä Penu heräsi jo seitsemältä. Hyvä niin, sillä nyt ehdin taas vähän päivitellä blogia. :)
Loman aikana Penu kehittyi jonkin verran kävelemisessä. Hän ei edelleenkään kävele ilman tukea, mutta tuen kanssa vauhti on huima. Muutamat askeleet Penu kuitenkin otti parina päivänä ilman tukea, kun päästimme Pirkon kanssa irti ja Penu painoi menemään eteenpäin. Nuo kerrat olivat kuitenkin täysin tiedostamattomia eikä Penu itse tajua taaskaan osaavansa kävellä. :D Ryömimisen ja konttaamisen kanssa oli täysin sama juttu: taitoa oli, mutta tietoa siitä ei! :D Jonkin aikaa varmasti siis treenaillaan vielä, ennen kuin Penu ottaa varsinaiset ensiaskeleensa.
Tällä viikolla jännitämme erityisesti keskiviikkoa, kun eduskunnassa äänestetään äitiyslaista. En voi edelleenkään ymmärtää, että asiasta täytyy edes keskustella. Lain olisi pitänyt tulla voimaan jo kauan sitten! Eduskunnassa käytyä keskustelua aiheesta en voinut seurata ollenkaan. Tiesin jo etukäteen, kuinka loistavia vasta-argumentteja muutamilta sankareilta tulisi (ja niin taisi tullakin, sikäli mikäli jälkikäteen somessa näin päivityksiä), joten päätin säästää itseni siltä kidutukselta ja olla kokonaan seuraamatta. Toivon hartaasti, että keskiviikkona voisimme juhlia taas hieman tasa-arvoisempaa Suomea, vaikka lakimuutos omalla kohdallamme tuleekin liian myöhään. Kaikki peukut pystyssä!
Lomalla me
- tapasimme muutamaa kaveria,
- kävimme Penun 1-vuotishammaslääkärissä,
- kävimme 1-vuotiskuvauksessa,
- ulkoilimme kauniissa aurinkoisessa säässä,
- kävimme Helsingissä,
- varasimme seuraavan ulkomaanmatkan,
- kahvittelimme loman aloittajaisiksi sekä lopettajaisiksi,
- kävimme uimassa (kuten joka viikko),
- katsoimme Olympialaisia ja
- otimme rennosti ja nautimme tekemättömyydestä.
Emme viitsineet tehdä etukäteen mitään sen suurempia suunnitelmia hammaslääkäriä ja kuvausta lukuunottamatta, sillä ajattelimme, että siirtäisimme pikkuhiljaa Penun päivärytmiä kaksista päiväunista yksiin uniin. Päivän rytmi näyttää riippuvan tällä hetkellä täysin siitä, monelta Penu herää aamuisin. Jos hän nukkuu kahdeksaan, on todennäköistä, että selvitään vain yksillä unilla. Jos hän herää aikaisemmin, täytyy päivään mahduttaa vielä kahdet unet, sillä muuten koko päivä on yhtä kiukkua ja kitinää.
Alkuviikon ajan Penu meni selvästi kahden päiksyn rytmillä, mutta nyt viikonloppuna pääsimme yksiin uniin. Oli ihana, kun neiti heräsi aamulla selvästi tyytyväisenä ja pirteänä pitkän yön jäljiltä. Päiväunille mentiin vasta klo 12 ja sitä ennen ehdittiin nauttia lounas. Olin itse aivan hukassa, kun jo monen kuukauden ajan on ollut sama rytmi ja on tottunut siihen. Nyt en osannut ollenkaan toimia, kun rytmi heitti täysin häränpyllyä. Onpas sitä jo kaavoihin kangistunut. :D Tänään tosin palattiin taas hetkellisesti vanhaan kaavaan, sillä Penu heräsi jo seitsemältä. Hyvä niin, sillä nyt ehdin taas vähän päivitellä blogia. :)
Loman aikana Penu kehittyi jonkin verran kävelemisessä. Hän ei edelleenkään kävele ilman tukea, mutta tuen kanssa vauhti on huima. Muutamat askeleet Penu kuitenkin otti parina päivänä ilman tukea, kun päästimme Pirkon kanssa irti ja Penu painoi menemään eteenpäin. Nuo kerrat olivat kuitenkin täysin tiedostamattomia eikä Penu itse tajua taaskaan osaavansa kävellä. :D Ryömimisen ja konttaamisen kanssa oli täysin sama juttu: taitoa oli, mutta tietoa siitä ei! :D Jonkin aikaa varmasti siis treenaillaan vielä, ennen kuin Penu ottaa varsinaiset ensiaskeleensa.
Tällä viikolla jännitämme erityisesti keskiviikkoa, kun eduskunnassa äänestetään äitiyslaista. En voi edelleenkään ymmärtää, että asiasta täytyy edes keskustella. Lain olisi pitänyt tulla voimaan jo kauan sitten! Eduskunnassa käytyä keskustelua aiheesta en voinut seurata ollenkaan. Tiesin jo etukäteen, kuinka loistavia vasta-argumentteja muutamilta sankareilta tulisi (ja niin taisi tullakin, sikäli mikäli jälkikäteen somessa näin päivityksiä), joten päätin säästää itseni siltä kidutukselta ja olla kokonaan seuraamatta. Toivon hartaasti, että keskiviikkona voisimme juhlia taas hieman tasa-arvoisempaa Suomea, vaikka lakimuutos omalla kohdallamme tuleekin liian myöhään. Kaikki peukut pystyssä!
lauantai 17. helmikuuta 2018
Kiirettä pitää
Äh, tuntuu siltä, että nykyään ei ole ollenkaan aikaa kirjoittaa, vaikka
halua olisikin. Mielessäni on monta postausta, joista pitäisi
kirjoittaa, mutten ole vain ehtinyt. Taidan siis tyytyä listaamaan asioita, joista olisin halunnut turista ehkä enemmänkin kuin yhden
rivin.
1. Yhden päiksyn päivä
Viime lauantaina meillä elettiin jännittäviä aikoja, kun Penu veti päivän vain yksillä päiväunilla!
2. Seisova vauva (tai siis taapero)!
Penu hiffasi pitkästä aikaa, miten seistään ilman tukea! Mahtavaa! On ihan ylisöpöä, kun hän irroittaa otteensa, nostaa kädet ilmaan ja virnistää leveästi: katsokaa, kun mä seison! <3
3. Pahoinvointi
Täällä elellään taas ovulaatioaikaa, ja pahoinvointi on ollut aika infernaalista jo reilun viikon! Voi elämä! Ei kai tämä voi oikeasti jatkua kovin kauaa? Kai kiertopahoinvoinnin on jossain vaiheessa pakko loppua?
4. Raskausfiilistelyä
Olen viime aikoina saanut elää mukana erään raskauden alkumetrejä, mikä on ollut aika ihanaa! On tullut jopa vähän ikävä alkuraskautta ja alkuhuumaa. On kuitenkin ollut ihan mahtavaa elää raskautta näin sivustakatsojana! :)
5. Olympialaiset
Tässä ehkä syy siihen, miksi en ole ehtinyt kirjoittaa. Heh. Näiden äitien elämän kohokohta on taas koittanut: Olympialaiset! Penu onkin saanut viime viikon aikana ruutuaikaa koko pienen elämänsä edestä ja kunnon aivopesua penkkiurheilun (ja ehkä vähän taitoluistelun) saloihin. :D
1. Yhden päiksyn päivä
Viime lauantaina meillä elettiin jännittäviä aikoja, kun Penu veti päivän vain yksillä päiväunilla!
2. Seisova vauva (tai siis taapero)!
Penu hiffasi pitkästä aikaa, miten seistään ilman tukea! Mahtavaa! On ihan ylisöpöä, kun hän irroittaa otteensa, nostaa kädet ilmaan ja virnistää leveästi: katsokaa, kun mä seison! <3
3. Pahoinvointi
Täällä elellään taas ovulaatioaikaa, ja pahoinvointi on ollut aika infernaalista jo reilun viikon! Voi elämä! Ei kai tämä voi oikeasti jatkua kovin kauaa? Kai kiertopahoinvoinnin on jossain vaiheessa pakko loppua?
4. Raskausfiilistelyä
Olen viime aikoina saanut elää mukana erään raskauden alkumetrejä, mikä on ollut aika ihanaa! On tullut jopa vähän ikävä alkuraskautta ja alkuhuumaa. On kuitenkin ollut ihan mahtavaa elää raskautta näin sivustakatsojana! :)
5. Olympialaiset
Tässä ehkä syy siihen, miksi en ole ehtinyt kirjoittaa. Heh. Näiden äitien elämän kohokohta on taas koittanut: Olympialaiset! Penu onkin saanut viime viikon aikana ruutuaikaa koko pienen elämänsä edestä ja kunnon aivopesua penkkiurheilun (ja ehkä vähän taitoluistelun) saloihin. :D
tiistai 6. helmikuuta 2018
Uusi neuvola
Penun syntymäpäivänä kävimme pitkästä aikaa neuvolassa. Outoa, kun nykyään siellä käydään niin harvoin, sillä vuosi sitten ramppasimme neuvolassa lähes joka viikko. Tietenkin vasta nyt, kun käyntejä on enää noin kerran vuodessa, olemme vaihtaneet neuvolamme astetta parempaan. :D
Tässä meidän nurkilla sijaitsee kaksi neuvolaa, joihin on oikeastaan lähes yhtä pitkä matka. Edellinen oli terveyskeskuksen yhteydessä eikä siinä periaatteessa ollut mitään vikaa, mutta jostain syystä en koskaan oikein pitänyt paikasta: vanha ja hieman likainen rakennus, jossa rattaat piti jättää eteiseen kaikkien ohikulkijoiden saataville. Raskausaikana meillä oli ihana täti, joten silloin en asiaa sen enempää miettinyt, mutta Penun syntymän jälkeen neuvolatätimme vaihtui enkä koskaan oikein päässyt tämän kanssa samalle aaltopituudelle. Penun myötä mukana kulkivat tietenkin myös rattaat, joten pelkäsin joka kerta, että ne lähtevät kävelemään käyntimme aikana.
Kävimme viime syksynä ottamassa influenssarokotteet tässä uudessa neuvolassamme, koska omaamme ei saanut aikoja. Tykästyin paikkaan, sillä se oli paljon siistimpi ja puhtaamman oloinen kuin aikaisempi neuvolamme. Rattaat saimme sisätiloihin lukkojen taakse, joten niidenkään puolesta ei tarvinnut pelätä. Kun sitten varasimme yksivuotisneuvolaa, päätimme ottaa ajan tuohon toiseen paikkaan - ja sekös kannatti! Ahdistus neuvolakäynneistä laski saman tien monen monta prosenttiyksikköä!
Kaiken lisäksi uusi neuvolatätimme on aivan ihana! Ei vanhassakaan periaatteessa mitään vikaa ollut, mutta tämä uusi on vain paljon enemmän meidän tyylinen ja hänen kanssaan oli todella mukava rupatella. Edellinen neuvolatätimme oli yleensä paljon hiljaa ja itselläni oli siellä aina sellainen olo, että minun pitäisi aloittaa keskustelu, pitää sitä yllä ja kysellä neuvolatädin kuulumisia, jolloin päädyinkin olemaan enemmän hiljaa (tyylini vastaisesti :D) ja pyrkimään huoneesta mahdollisimman pian ulos.
Näin jälkiviisaana olisi pitänyt tajuta vaihtaa neuvolaa jo aikaisemmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Tässä meidän nurkilla sijaitsee kaksi neuvolaa, joihin on oikeastaan lähes yhtä pitkä matka. Edellinen oli terveyskeskuksen yhteydessä eikä siinä periaatteessa ollut mitään vikaa, mutta jostain syystä en koskaan oikein pitänyt paikasta: vanha ja hieman likainen rakennus, jossa rattaat piti jättää eteiseen kaikkien ohikulkijoiden saataville. Raskausaikana meillä oli ihana täti, joten silloin en asiaa sen enempää miettinyt, mutta Penun syntymän jälkeen neuvolatätimme vaihtui enkä koskaan oikein päässyt tämän kanssa samalle aaltopituudelle. Penun myötä mukana kulkivat tietenkin myös rattaat, joten pelkäsin joka kerta, että ne lähtevät kävelemään käyntimme aikana.
Kävimme viime syksynä ottamassa influenssarokotteet tässä uudessa neuvolassamme, koska omaamme ei saanut aikoja. Tykästyin paikkaan, sillä se oli paljon siistimpi ja puhtaamman oloinen kuin aikaisempi neuvolamme. Rattaat saimme sisätiloihin lukkojen taakse, joten niidenkään puolesta ei tarvinnut pelätä. Kun sitten varasimme yksivuotisneuvolaa, päätimme ottaa ajan tuohon toiseen paikkaan - ja sekös kannatti! Ahdistus neuvolakäynneistä laski saman tien monen monta prosenttiyksikköä!
Kaiken lisäksi uusi neuvolatätimme on aivan ihana! Ei vanhassakaan periaatteessa mitään vikaa ollut, mutta tämä uusi on vain paljon enemmän meidän tyylinen ja hänen kanssaan oli todella mukava rupatella. Edellinen neuvolatätimme oli yleensä paljon hiljaa ja itselläni oli siellä aina sellainen olo, että minun pitäisi aloittaa keskustelu, pitää sitä yllä ja kysellä neuvolatädin kuulumisia, jolloin päädyinkin olemaan enemmän hiljaa (tyylini vastaisesti :D) ja pyrkimään huoneesta mahdollisimman pian ulos.
Näin jälkiviisaana olisi pitänyt tajuta vaihtaa neuvolaa jo aikaisemmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
maanantai 5. helmikuuta 2018
Juhlat juhlittu
Meidän yksivuotias on nyt juhlittu taaperoksi. Itse syntymäpäivään ei sisältynyt sen suurempaa juhlimista kuin erityinen aamupala ja muutaman paketin avaaminen aamulla. Varsinaiset bileet pidimme lauantaina, mihin kuluikin koko päivä.
Syntymäpäiväaamuna Penu heräsi tavalliseen tapaansa hyvissä ajoin ennen seitsemää. Menimme Pirkon kanssa hänen huoneeseensa (kun kutsu oli käynyt) muutaman lahjan kera ja lauloimme Paljon onnea vaan. Lahjat tulimme avaamaan äitien sänkyyn, minkä jälkeen vuorossa oli herkkuaamupala.
Varsinaisen juhlapäivän kunniaksi saimme mahtavan lumipyryn, jota kirosin ihan muutamaan otteeseen. Pirkko lähti normaaliin tapaansa autolla töihin ja me jäimme Penun kanssa kotiin. Ohjelmassa oli ainoastaan selviytyä neuvolaan rattaitten kanssa. Sieltä sitten Pirkko tulisi hakemaan meidät. Lunta oli tullut niin paljon, että rattaitten työntäminen ei tullut kysymykseenkään. Pihaamme ei tietenkään ollut aurattu - niin kuin ei yhtäkään kävelytietä. Päädyin vetämään rattaita perässäni lähimmälle bussipysäkille, jonne on noin 300 metrin matka. Jo ensimmäisten 20 metrin jälkeen puuskutin kuin höyryjuna ja olin hiestä läpimärkä. Lunta oli noin polveen asti ja lumi pakkautui mukavasti rattaiden alakoriin. Kun pääsin autotien hollille, työnsin lopun matkaa tietä pitkin. Ainakaan bussi ei pääsisi hurauttamaan ohi ilman meitä. Pääsimme onneksi bussiin ja sillä lähes perille asti.
Neuvolakäynti meni hyvin ja säästä huolimatta Pirkko ehti puolessavälissä mukaan. Olimme itse asiassa vaihtaneet neuvolaa, joten pääsimme ihan uuden tätösen juttusille. Ja juttu luistikin oikein hyvin. Kävimme läpi kaikkia mahdollisia Penun asioita, mittasimme ja punnitsimme tytön ja lopuksi Penu sai kaksi rokotetta. Pieni itku niistä tuli, mutta onneksi se meni nopeasti ohi. Kotimatkalla neiti nukahti autoon ja saikin nukkua päiväunet siellä, sillä auton saaminen kotipihaan oli taas omanlaisensa operaatio lumipyryn takia. Lopulta kuitenkin pääsimme kotiin pari tuntia myöhempään kuin olin kuvitellut. Siinä menikin siis koko syntymäpäivä.
Lauantaina pidimme varsinaiset pippalot. Ne menivät oikein hyvin. Ensimmäiseen kattaukseen saapuivat minun vanhempani ja isoäitini vähän pidemmän matkan päästä. Penu sai muutamia paketteja ja avasi niitä innoissaan. Parasta taisikin olla lahjapaperi ja lahjanauha. Toiseen kattaukseen saapui hieman enemmän väkeä: Pirkon perhettä, kummit puolisoineen ja muutama kaveri. Aluksi suuri ihmismäärä taisi vähän pelästyttää neitiä, mutta pian hän tottui ja tykkäsi selvästi, kun oli leikittäjiä. Itse hääräsin keittiössä, joten en oikein edes tiedä, mitä juhlissa tapahtui. :D Tarjoilut olivat onnistuneet ja niitä oli melko sopivasti. Kun vihdoinkin saimme vieraat ulos, rösähdin sohvalle lopen uupuneena. Onneksi synttäreitä juhlitaan vain kerran vuodessa!
Syntymäpäiväaamuna Penu heräsi tavalliseen tapaansa hyvissä ajoin ennen seitsemää. Menimme Pirkon kanssa hänen huoneeseensa (kun kutsu oli käynyt) muutaman lahjan kera ja lauloimme Paljon onnea vaan. Lahjat tulimme avaamaan äitien sänkyyn, minkä jälkeen vuorossa oli herkkuaamupala.
 | |
| Juhlapäivän aamiainen |
Varsinaisen juhlapäivän kunniaksi saimme mahtavan lumipyryn, jota kirosin ihan muutamaan otteeseen. Pirkko lähti normaaliin tapaansa autolla töihin ja me jäimme Penun kanssa kotiin. Ohjelmassa oli ainoastaan selviytyä neuvolaan rattaitten kanssa. Sieltä sitten Pirkko tulisi hakemaan meidät. Lunta oli tullut niin paljon, että rattaitten työntäminen ei tullut kysymykseenkään. Pihaamme ei tietenkään ollut aurattu - niin kuin ei yhtäkään kävelytietä. Päädyin vetämään rattaita perässäni lähimmälle bussipysäkille, jonne on noin 300 metrin matka. Jo ensimmäisten 20 metrin jälkeen puuskutin kuin höyryjuna ja olin hiestä läpimärkä. Lunta oli noin polveen asti ja lumi pakkautui mukavasti rattaiden alakoriin. Kun pääsin autotien hollille, työnsin lopun matkaa tietä pitkin. Ainakaan bussi ei pääsisi hurauttamaan ohi ilman meitä. Pääsimme onneksi bussiin ja sillä lähes perille asti.
Neuvolakäynti meni hyvin ja säästä huolimatta Pirkko ehti puolessavälissä mukaan. Olimme itse asiassa vaihtaneet neuvolaa, joten pääsimme ihan uuden tätösen juttusille. Ja juttu luistikin oikein hyvin. Kävimme läpi kaikkia mahdollisia Penun asioita, mittasimme ja punnitsimme tytön ja lopuksi Penu sai kaksi rokotetta. Pieni itku niistä tuli, mutta onneksi se meni nopeasti ohi. Kotimatkalla neiti nukahti autoon ja saikin nukkua päiväunet siellä, sillä auton saaminen kotipihaan oli taas omanlaisensa operaatio lumipyryn takia. Lopulta kuitenkin pääsimme kotiin pari tuntia myöhempään kuin olin kuvitellut. Siinä menikin siis koko syntymäpäivä.
Lauantaina pidimme varsinaiset pippalot. Ne menivät oikein hyvin. Ensimmäiseen kattaukseen saapuivat minun vanhempani ja isoäitini vähän pidemmän matkan päästä. Penu sai muutamia paketteja ja avasi niitä innoissaan. Parasta taisikin olla lahjapaperi ja lahjanauha. Toiseen kattaukseen saapui hieman enemmän väkeä: Pirkon perhettä, kummit puolisoineen ja muutama kaveri. Aluksi suuri ihmismäärä taisi vähän pelästyttää neitiä, mutta pian hän tottui ja tykkäsi selvästi, kun oli leikittäjiä. Itse hääräsin keittiössä, joten en oikein edes tiedä, mitä juhlissa tapahtui. :D Tarjoilut olivat onnistuneet ja niitä oli melko sopivasti. Kun vihdoinkin saimme vieraat ulos, rösähdin sohvalle lopen uupuneena. Onneksi synttäreitä juhlitaan vain kerran vuodessa!
 |
| Pirkon askartelema melonihai |
torstai 1. helmikuuta 2018
1-vuotias!
72 cm ja 8140 g täyttä kultaa ja rakkautta. Meidän Penu. <3 Tänään 1-vuotias. Hei hei vauvavuosi, tervetuloa taaperotouhut!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)