maanantai 26. helmikuuta 2018

Loma tuli, loma meni

Viime viikolla me vietimme koko perheen yhteistä talvilomaa. Viikko oli aivan täydellinen säiden kannalta, kun aurinkoinen ilma helli Etelä-Suomea koko viikon. Oli kyllä ihana viettää aikaa koko perheen kesken. Arkipäivisin ei normaalisti paljoa ehditä tehdä yhdessä, koska Pirkko on päivät töissä, joten nautimme lomasta täysin siemauksin. Viikko kului vain aivan liian nopeasti, ja tänään Pirkon piti palata taas sorvin ääreen.

Lomalla me
- tapasimme muutamaa kaveria,
- kävimme Penun 1-vuotishammaslääkärissä,
- kävimme 1-vuotiskuvauksessa,
- ulkoilimme kauniissa aurinkoisessa säässä,
- kävimme Helsingissä,
- varasimme seuraavan ulkomaanmatkan,
- kahvittelimme loman aloittajaisiksi sekä lopettajaisiksi,
- kävimme uimassa (kuten joka viikko),
- katsoimme Olympialaisia ja
- otimme rennosti ja nautimme tekemättömyydestä.

Emme viitsineet tehdä etukäteen mitään sen suurempia suunnitelmia hammaslääkäriä ja kuvausta lukuunottamatta, sillä ajattelimme, että siirtäisimme pikkuhiljaa Penun päivärytmiä kaksista päiväunista yksiin uniin. Päivän rytmi näyttää riippuvan tällä hetkellä täysin siitä, monelta Penu herää aamuisin. Jos hän nukkuu kahdeksaan, on todennäköistä, että selvitään vain yksillä unilla. Jos hän herää aikaisemmin, täytyy päivään mahduttaa vielä kahdet unet, sillä muuten koko päivä on yhtä kiukkua ja kitinää.

Alkuviikon ajan Penu meni selvästi kahden päiksyn rytmillä, mutta nyt viikonloppuna pääsimme yksiin uniin. Oli ihana, kun neiti heräsi aamulla selvästi tyytyväisenä ja pirteänä pitkän yön jäljiltä. Päiväunille mentiin vasta klo 12 ja sitä ennen ehdittiin nauttia lounas. Olin itse aivan hukassa, kun jo monen kuukauden ajan on ollut sama rytmi ja on tottunut siihen. Nyt en osannut ollenkaan toimia, kun rytmi heitti täysin häränpyllyä. Onpas sitä jo kaavoihin kangistunut. :D Tänään tosin palattiin taas hetkellisesti vanhaan kaavaan, sillä Penu heräsi jo seitsemältä. Hyvä niin, sillä nyt ehdin taas vähän päivitellä blogia. :)

Loman aikana Penu kehittyi jonkin verran kävelemisessä. Hän ei edelleenkään kävele ilman tukea, mutta tuen kanssa vauhti on huima. Muutamat askeleet Penu kuitenkin otti parina päivänä ilman tukea, kun päästimme Pirkon kanssa irti ja Penu painoi menemään eteenpäin. Nuo kerrat olivat kuitenkin täysin tiedostamattomia eikä Penu itse tajua taaskaan osaavansa kävellä. :D Ryömimisen ja konttaamisen kanssa oli täysin sama juttu: taitoa oli, mutta tietoa siitä ei! :D Jonkin aikaa varmasti siis treenaillaan vielä, ennen kuin Penu ottaa varsinaiset ensiaskeleensa.

Tällä viikolla jännitämme erityisesti keskiviikkoa, kun eduskunnassa äänestetään äitiyslaista. En voi edelleenkään ymmärtää, että asiasta täytyy edes keskustella. Lain olisi pitänyt tulla voimaan jo kauan sitten! Eduskunnassa käytyä keskustelua aiheesta en voinut seurata ollenkaan. Tiesin jo etukäteen, kuinka loistavia vasta-argumentteja muutamilta sankareilta tulisi (ja niin taisi tullakin, sikäli mikäli jälkikäteen somessa näin päivityksiä), joten päätin säästää itseni siltä kidutukselta ja olla kokonaan seuraamatta. Toivon hartaasti, että keskiviikkona voisimme juhlia taas hieman tasa-arvoisempaa Suomea, vaikka lakimuutos omalla kohdallamme tuleekin liian myöhään. Kaikki peukut pystyssä!

2 kommenttia:

  1. Mäkään en uskaltanut katsoa tota äitiyslaki hommelia kun aina sielä joku valopää rupee inisemään ”isän oikeuksista” - ärsyttää noi tollaset ihmiset, kun ne ei tiedä miten klinkkalasten kohdalla homma etenee...toivomme myös, että laki menee läpi ja pian, vaikka emme mekään pääse sen eduista vielä nauttimaan, mutta ehkä tulevaisuudessa... :) ja nyt kun luin, että ulkomaanmatkan ootte varanneet, palan halusta tietää, että minne? :) mäkin/mekin halutaan jo varaamaan! :D ipana vaan on vielä erimieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, todellakin ärsyttävää. Kuvittelisi, että kansanedustajien tulisi lukea aloitteet kunnolla ja ymmärtää, mistä laissa on todella kysymys.

      Me lähdetään seuraavaksi Saksaan. Mulla on siellä paljon kavereita ja tuttuja, joten varattiin vaan lennot. Sieltä vuokraamme sitten auton, jotta pääsemme liikkumaan kätevästi, ja majoitumme tuttujeni luona. Lentomatkat eivät onneksi ole pitkät! :)

      Toivottavasti tekin pääsette pian ipanan kanssa reissuun! :D

      Poista