tiistai 11. helmikuuta 2020

Neljä päivää inseminaatiosta

Tänään on neljä päivää inseminaatiosta. Alavatsaa jomottelee, alaselkää jomottelee, rintoja jomottelee. Olen inssistä lähtien tuntenut kohtuni: tismalleen sama (ja vähän friikki) fiilis kuin aikoinaan Penusta.
Onko aivan liian aikaista saada jotain oireita? Voivatkohan nämä tarkoittaa jotain vai johtuuko kaikki vain Ovitrellesta?

Tänään aloin popsia teroluteja elämäni ensimmäistä kertaa. Näillä mennään raskaustestiin asti, eli vajaat pari viikkoa.

Tällä hetkellä on jotenkin todella luottavainen ja varma olo siitä, että tämä olisi onnistunut. Jos ei, johtuvat kaikki nämä tuntemukset tuosta piikistä, mikä on ihan hyvä tiedostaa mahdollisia tulevia yrityksiä ajatellen. Nyt kuitenkin salaa toivon ja ajattelen, että tärppi olisi tullut jo ensi yrittämällä. Voisiko meillä olla oikeasti niin hyvä tuuri?

1 kommentti:

  1. Monesti se intuitio on oikeassa. Mä kans sintistä tiesin olevani raskaana ja osaan sanoa jopa kellon ajan milloin väittäisin, että kiinnitys tapahtu, haha :D mutta silti sitä ei voinut uskoa, kun tikussa ne kaksi viivaa sit oli. Peukut pystyssä!!

    VastaaPoista