Täällä ollaan edelleen raskaana - ainakin oireiden perusteella. Pirkolle olenkin jo ehtinyt muutamaan otteeseen manata koko lastenhankintaideaa. Olen myös tehnyt selväksi sen, että jos joskus tehdään toinen, saa Pirkko sitten tehdä sen! :D
No ei, ei täällä nyt ihan niin pahasti ole asiat (onneksi), mutta välillä olo tuntuu todella kuvottavalta. Pönttöä en ole vielä joutunut halailemaan, mutta muutaman päivän on jo jatkunut etova olo eikä oikein tee mitään ruokaa mieli. Syömisen ajan olo on hetkellisesti parempi, mutta lähes saman tien etova olo palaa. Toivottavasti ei tästä pahenisi, sillä tämän kanssa pystyn vielä hyvin elämään.
Menkkamaiset kivut selässä, kyljissä, nivusissa ja kohdun seutuvilla ovat tulleet kaveriksi myös viimeisen parin päivän aikana. Onneksi nämäkin tuntuvat menevän hieman aaltoilevasti, eli välillä on ihan hyvä olo, välillä vähän huonompi.
Rinnat ovat edelleen arat ja todella isot. Maanantaina kävimmekin loman alun kunniaksi shoppailemassa mulle uusia rintsikoita. Vanhat kun eivät mahdu enää päälle! Muutenkin olo tuntuu melko turvonneelta. Aina syömisen jälkeen vatsa pömpöttää pitkään sen näköisesti, kuin olisi jo paljon pidemmällä raskaudessa. Löysiä vaatteita olen yrittänyt tonkia kaappien perukoilta, sillä kaikki vaatteet tuntuvat kiristävän ja puristavan, mikä taas lisää pahaa oloa. Onneksi Pirkko on minua pidempi, joten voin siirtyä ensin käyttämään hänen vaatteitaan ja vasta sen jälkeen turvautua uusiin vaatteisiin.
Jotta tästä ei tulisi taas hehtomittainen postaus, taidan kertoa muista kuulumisista toisessa postauksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti