keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Puheluita

Soittelin klinikalle jo jonkin aikaa sitten ja kerroin positiivisesta tuloksesta. Puhelu oli mielestäni hieman outo. Olin etukäteen lukenut monista blogeista, kuinka klinikalla ollaan vilpittömästi iloisia positiivisista tuloksista ja onnitellaan yleensä puhelimessa. Palvelu klinikalla oli ollutkin ihanaa ja ystävällistä, joten tottakai odottelin vähän edellä mainitun kaltaista vastausta luurin toisesta päästä. Kerrottuani positiivisesta testistä kätilö tokaisi: "No niin, katsotaan sitten, milloin tulet alkuraskauden ultraan." Öööö, okei, katsotaan vaan. Se olisikin ollut seuraava kysymykseni, voisimmeko varata ajan ultraan. Puhelun lopuksi kätilö vielä sanoi, että älä ole yhteydessä neuvolaan, tulkaamme ensin klinikalle 2-3 viikon päästä ja vasta sitten voi ottaa neuvolaan yhteyttä. Aha, niin kai sitten!?

Kaiken kaikkiaan puhelusta jäi vähän outo fiilis. En saanut yhtään onnittelua ja sitten vielä kiellettiin neuvolaan soittaminen. Protokolla tuntui minusta hieman erikoiselta. No, mitäpä tuosta. Se nyt oli vain yksi puhelu. Tottelinko kuitenkaan kätilön neuvoa olla soittamatta neuvolaan? En tietenkään. Aluksi ajattelin, että en vielä soita ja kyllä ne siellä klinikalla tietävät. Vajaan viikon päästä päätimme Pirkon kanssa, että soitetaan vaan, niinhän kaikki heteroparitkin tekisivät siinä vaiheessa normaalisti! Olin myös lukenut jostain blogista, että pk-seudulla neuvoloissa saattaa olla ruuhkaa kesän takia. Ajattelin siis varmistaa, että saisimme ajan jonkin inhimillisen odotuksen päähän.

Puhelu neuvolaan olikin sitten täysin erilainen kuin klinikalle. Puhelimeen vastannut hoitaja oli kyllä täysin oikeassa työssä! Hän oli sydämellinen, kertoi ohjeita ja neuvoja ja onnitteli meitä vilpittömästi. Kuultuaan, että olemme naispari, kyseli hän vähän myös hoidon taustoista. Tästä puhelusta tuli itselle todella hyvä fiilis! Jotkin vinkit olivat myös oikein hyödyllisiä ja ihmettelinkin hieman, miksi klinikalla kiellettiin soittaminen. Olisivathan arvokkaat neuvot jääneet kuulematta ja olisin saanut tietää ne vasta monta viikkoa myöhemmin.

Tällä hetkellä odotamme ensi viikon lopulla olevaa varhaisultraa. Laskureiden mukaan nyt on menossa rv 5+5. Oireista päätellen jotain tuolla mun sisällä tapahtuu, mutta täysin varma ei voi tietenkään olla, ennen kuin sinne pääsee kurkkaamaan. Vähän jännittää ja pelottaa, mutta nautimme kuitenkin jokaisesta päivästä ja epäuskoisena seuraamme kännykästä raskauspäivien etenemistä. Voiko tämä oikeasti koskea meitä? Olemmeko me oikeasti raskaana? Ehkä tämä realisoituu itsellekin paremmin vasta siinä vaiheessa, kun pääsemme ultraan. Onneksi meillä on tiedossa seuraaville kuudelle päivälle melko hektistä ohjelmaa, joten aika kuluu varmasti nopeasti. Toivon vain, että oma kuntoni ei tästä huonone ja jaksan hyvin, jotta mitään epäilyksiä tilastani ei heräisi.

7 kommenttia:

  1. Klinikka haluaa rahastaa loppuun asti. Itse sain kyllä onnittelut ja asiallisen kohtelun klinikalta, kun plussasta ilmoitin. Mutta ilmoitin myös samaan hengenvetoon, etten halua klinikalle ar-ultraan. Jos menen, niin menen yksityiselle omalla paikkakunnalla. Sitä hcg- arvoa ne sieltä pyyteli (maksaa Mehiläisessä noin 50 euroa) selvittämään. No en tietenkään sitäkään käynyt otattamassa. Sanoin vaan, että olen kyllä tukevasti raskaana ja jatkan tästä neuvolan kautta eteenpäin. Vauvaa pyysivät näyttämään sitten kun on sen aika ja lupasin kyllä käydä näyttämässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mekin ajattelimme, että haluavat tosiaan rahastaa loppuun asti. Meitä eivät ihme kyllä kyselleet verinäytteisiin, kun positiivinen tulos tuli.

      Poista
  2. Minusta oli kyllä ihana käydä klinikalla alkuraskauden ultrassa, tuntui että se oli itsellekin tavallaan eräänlainen merkkipaalu hoitojen päättymiselle kun oma hoidoista tuttu lääkäri teki ultran. Minttu muistelee että häntäkään ei kamalan innokkaasti onniteltu klinikalta puhelimessa ar-ultraa varatessa vaikka ihan mukavan vastaanoton saikin, ja lääkärimmekin onnitteli meitä vasta ultran jälkeen kun varmistui että raskaus oli tosiaan alkanut ja alkio oli oikeassa paikassa jne. Mietimme, että voikohan klinikalla olla tavallaan hieman varovaisuutta tuossa asiassa, että ei haluta kovin innokkaasti onnitella ja iloita ennen kuin varmistuu että kaikki on ok?

    Ihanaa että neuvolassa oli niin mukava vastaanotto. Minua hieman harmittaa meidän neuvolamme. Neuvolantädiltämme ei herunut vinkkejä eikä sydämellisyyttä, vaikkei nyt varsinaisesti epäkohteliaskaan ollut. Ajattelin, että jos tunnelma on samanlainen seuraavalla käynnillä laitan Mintun soittamaan neuvolaan ja vaatimaan uutta neuvolantätiä.

    Tuo raskauspäivien/viikkojen seuraaminen kännykän raskaussovelluksesta on kyllä jännää puuhaa. Etenkin alussa luin sovellusta joka päivä, ja kävin usein vain katsomassa sitä rv:n lukua vaikka kesken työpäivän! Tuntui jotenkin todellisemmalta koko homma, kun näki että sovelluksessa näkyi raskauspäivien eteneminen, kun ei itse tietenkään tuntenut mitään oireita tms! :D

    Toivottavasti olosi jatkuu aivan hyvänä ja ar ultrassa on kaikki kuten pitääkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että klinikalla tosiaan haluavat varmistua ensin asiasta. Mielenkiinnolla odotamme ensi viikon ultraa!

      Neuvolan virkailija puhelimessa oli tosiaan aivan mahtava! Toivotaan, että itse neuvolantätikin olisi yhtä mukava. Nimen perusteella kyseessä on vähän vanhemman puoleinen ihminen, mutta toivotaan, että hän olisi avaramielinen ja mukava. Eihän iän perusteella nyt voi mitään oikeita johtopäätöksiä tehdä, mutta jotenkin aina automaattisesti ajattelee, että nuoremmat olisivat suvaitsevaisempia kuin vanhemmat.

      Poista
  3. Olipas kummallinen reaktio klinikalta. Meillä on käynyt kumma tuuri, että klinikalla ja neuvolassa (tähän mennessä kolme käyntiä, joka kerta eri hoitaja) on aina sattunut äärimmäisen mukavaa henkilökuntaa.

    Hedelmöityshoitojen aikana olin välillä jopa unohtaa, että meillä on hoitaja-potilas/asiakas -suhde, kun alkoi käydä niin tuttavallisiksi. Tavallaan jopa harmittaa, että hoitosuhteemme jäi niin lyhyeksi ja melkein ikävöin niitä ihmisiä siellä. Onneksi kuitenkin on tarkoitus vielä käydä kiittämässä ja näyttämässä heidän avullaan syntynyttä luomusta, kun sen aika syksyllä koittaa. :)

    VastaaPoista
  4. Meillä on samanlainen kokemus klinikan osalta, kun ilmoitin positiivisesta tuloksesta. Ei onnitteluja tainnut tulla, vaan heti pyydettiin verikokeisiin, jonne meninkin heti sit samana päivänä. Ultran sai varata vasta, kun verikokeiden tulokset oli tullut seuraavana päivänä :D Niin ja kiellettiin kans neuvolaan soitto, mutta soitin silti :D Ultrassa kyllä sitten onniteltiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outoa. :D Kovin moni tuskin noudattaa tuota soittokieltoa neuvolaan.

      Meitä ei onneksi vaadittu tulemaan verikokeisiin, vaan tarjottiin tuota ultraa. Verikokeisiin en kyllä varmaan olisi edes mennyt.

      Poista