Jep, sellainen oli tulos ensimmäisestä inssistä. Negatiivinen. Olo on tietty pettynyt. Jotenkin sitä toivoi, että olisi tärpännyt ekalla yrittämällä, kun niin monella muullakin on onnistunut ensimmäisestä yrityksestä. Noh, ei onnistunut meillä.
Yksi olki on onneksi vielä pakkasessa. Saa nähdä, milloin se pääsee käyttöön.
sunnuntai 23. helmikuuta 2020
lauantai 22. helmikuuta 2020
Huomenna
Huomenna on testipäivä. Nyt jännittää. Fiilikset ovat menneet laidasta laitaan - samoin tuntemukset. Tulos voi hyvin olla positiivinen, mutta aivan yhtä hyvin negatiivinenkin. Viime päivien aikana kaikki mahdollinen on mennyt pieleen ja olemme saaneet huonoja uutisia kaikkialta, joten olen muuttunut sopivan pessimistiseksi tässäkin asiassa: tuskin voin mitenkään olla raskaana. Olen jo laskeskellut kierron päiviä ja sitä, minne seuraava yritys ajoittuisi. Tämän jälkeen tulisi yksi taukokierto, jonka jälkeen voisimme taas kokeilla.
Saas nähdä, miten käy.
Saas nähdä, miten käy.
tiistai 11. helmikuuta 2020
Neljä päivää inseminaatiosta
Tänään on neljä päivää inseminaatiosta. Alavatsaa jomottelee, alaselkää jomottelee, rintoja jomottelee. Olen inssistä lähtien tuntenut kohtuni: tismalleen sama (ja vähän friikki) fiilis kuin aikoinaan Penusta.
Onko aivan liian aikaista saada jotain oireita? Voivatkohan nämä tarkoittaa jotain vai johtuuko kaikki vain Ovitrellesta?
Tänään aloin popsia teroluteja elämäni ensimmäistä kertaa. Näillä mennään raskaustestiin asti, eli vajaat pari viikkoa.
Tällä hetkellä on jotenkin todella luottavainen ja varma olo siitä, että tämä olisi onnistunut. Jos ei, johtuvat kaikki nämä tuntemukset tuosta piikistä, mikä on ihan hyvä tiedostaa mahdollisia tulevia yrityksiä ajatellen. Nyt kuitenkin salaa toivon ja ajattelen, että tärppi olisi tullut jo ensi yrittämällä. Voisiko meillä olla oikeasti niin hyvä tuuri?
Onko aivan liian aikaista saada jotain oireita? Voivatkohan nämä tarkoittaa jotain vai johtuuko kaikki vain Ovitrellesta?
Tänään aloin popsia teroluteja elämäni ensimmäistä kertaa. Näillä mennään raskaustestiin asti, eli vajaat pari viikkoa.
Tällä hetkellä on jotenkin todella luottavainen ja varma olo siitä, että tämä olisi onnistunut. Jos ei, johtuvat kaikki nämä tuntemukset tuosta piikistä, mikä on ihan hyvä tiedostaa mahdollisia tulevia yrityksiä ajatellen. Nyt kuitenkin salaa toivon ja ajattelen, että tärppi olisi tullut jo ensi yrittämällä. Voisiko meillä olla oikeasti niin hyvä tuuri?
perjantai 7. helmikuuta 2020
Inseminaatio
Viime yönä ei meinannut tulla uni silmään, kun jännitti tämän päivän inseminaatio. Aamulla nousin varhain tekemään ovulaatiotestin ja harmikseni tulos oli puhdas negatiivinen. Niinpä lampsin aamutuimaan apteekkiin ostamaan Ovitrelle-pistoksen ja lisäksi vielä paketin Terolut-tabletteja.
Menin suoraan apteekista klinikalle ja sairaanhoitaja opasti minua pistoksen kanssa. Helppohan tuo oli, kun kyseessä oli kynä, jolla pistettiin. Nyt osaan homman, jos sitä vielä tulevaisuudessa joudun lisää pistelemään. Jäin istuskelemaan klinikalle ja odottelemaan inssiaikaani.
Aika kului nopeasti, vaikka lääkäri olikin vähän myöhässä. Siittiöt olivat valmiina laittoa varten ja pääsinkin saman tien hoitopöydälle. Ultralla tsekattiin vielä kohdun ja munasarjojen tilanne, ja oikealta puolelta löytyi mahtavan kokoinen follikkeli (noin 22,5 mm), joka oli jo vähän litistymään päin (se ei siis ollut enää täysin pyöreä). Lääkäri riemastui tästä ja totesi, että nyt on ajoitus ihan nappiin!
Aamun negatiivisen tuloksen jälkeen lääkärin sanat piristivät kummasti ja toivat hyvän ja kutkuttavan fiiliksen. Itse toimenpide meni hyvin ja nopeasti. Kun homma oli ohi, pötköttelin vielä jonkin aikaa hoitopöydällä. Nyt sitten odotellaan, piinaillaan ja jännitetään. Ensi viikolla alan syödä Teroluteja ja parin viikon päästä saa tehdä raskaustestin.
Jännää, jännää. Tosi villi ja epätodellinen fiilis.
Menin suoraan apteekista klinikalle ja sairaanhoitaja opasti minua pistoksen kanssa. Helppohan tuo oli, kun kyseessä oli kynä, jolla pistettiin. Nyt osaan homman, jos sitä vielä tulevaisuudessa joudun lisää pistelemään. Jäin istuskelemaan klinikalle ja odottelemaan inssiaikaani.
Aika kului nopeasti, vaikka lääkäri olikin vähän myöhässä. Siittiöt olivat valmiina laittoa varten ja pääsinkin saman tien hoitopöydälle. Ultralla tsekattiin vielä kohdun ja munasarjojen tilanne, ja oikealta puolelta löytyi mahtavan kokoinen follikkeli (noin 22,5 mm), joka oli jo vähän litistymään päin (se ei siis ollut enää täysin pyöreä). Lääkäri riemastui tästä ja totesi, että nyt on ajoitus ihan nappiin!
Aamun negatiivisen tuloksen jälkeen lääkärin sanat piristivät kummasti ja toivat hyvän ja kutkuttavan fiiliksen. Itse toimenpide meni hyvin ja nopeasti. Kun homma oli ohi, pötköttelin vielä jonkin aikaa hoitopöydällä. Nyt sitten odotellaan, piinaillaan ja jännitetään. Ensi viikolla alan syödä Teroluteja ja parin viikon päästä saa tehdä raskaustestin.
Jännää, jännää. Tosi villi ja epätodellinen fiilis.
torstai 6. helmikuuta 2020
Kontrolliultra
Tänään kävin kontrolliultrassa tsekkaamassa follikkelin tilanteen. Popsin Letrozoleja kierron päivinä 3-7, ja tuntemusten perusteella niillä on ollut ilmiselviä vaikutuksia. Jomotus alavatsalla on ollut melkoinen. Olo on ollut myös kostea. :D Yleensä minulla on tällainen olo vasta reilusti pidemmällä kierrossa, joten jännittynein ja odottavaisin mielin painelin ultraan.
Ensikäynnin jälkeen olen hoitanut kaikki klinikkakäynnit tällä kertaa yksin. Ensimmäisellä kierroksella Pirkko pyrki tulemaan aina mukaani, mutta nyt ajattelimme, että tulee liikaa säätöä töiden ja päiväkodin kanssa, jos yritämme molemmat olla aina paikalla. Niinpä siis nytkin hermoilin yksikseni aulassa ja odottelin vastaanotolle pääsyä.
Ihana sydämellinen lääkärimme oli edelleen aivan yhtä ihana! :) Hänkin vaikutti innostuneelta, kun kerroin tuntemuksistani ja pidemmittä puheitta hän käski minun hypätä tutkimuspöydälle, jotta pääsisimme katsomaan, miten lääkkeet ovat vaikuttaneet. Vaikutus oli ollut vielä suurempaa kuin olin kuvitellut itse! Limakalvo ei ollut vielä järin paksu, mutta follikkeli pullisteli jo noin 21 mm kokoisena. Lääkärin sanoin edessäni oli valittavana kaksi vaihtoehtoa:
a) Odotamme huomiseen ja katsomme, pärähtäisikö testiin hymynaama. Jos pärähtää, teemme inseminaation huomenna. Jos ei, odotamme ja toivomme, että ovulaatio tulisi vasta sunnuntaina (eikä lauantaina), jolloin inseminaation voisi tehdä maanantaina.
b) Otamme ohjat omiin käsiimme. Odotamme huomiseen ja katsomme, pärähtääkö testiin hymynaama. Jos ei, laitetaan irrotuspiikki ja tehdään inseminaatio huomenna.
Hetken pohdittuani (eli siis noin 5 sekuntia) päädyin vaihtoehtoon B. Ounastelimme lääkärin kanssa molemmat, että ovulaatio osuisi juuri viikonloppuun, ja kerroin omista fiiliksistäni ja siitä, että mielestäni omalla kohdallani hymynaamaa seuraavana päivänä tehty inseminaatio olisi mahdollisesti liian myöhäinen ja että toivoisin kovasti, että se voitaisiin tehdä samana päivänä.
Summa summarum, huomenna on edessä inseminaatio! Hullua, villiä, jännää, epätodellista, ihan kreisiä!!! Miten me oikein on päädytty tähän tilanteeseen? :D :D Inseminaatiosta muutamat päivät eteenpäin alan vielä syömään keltarauhashormonia tukevaa lääkettä. Saas nähdä, mitä tästä tulee.
Ensikäynnin jälkeen olen hoitanut kaikki klinikkakäynnit tällä kertaa yksin. Ensimmäisellä kierroksella Pirkko pyrki tulemaan aina mukaani, mutta nyt ajattelimme, että tulee liikaa säätöä töiden ja päiväkodin kanssa, jos yritämme molemmat olla aina paikalla. Niinpä siis nytkin hermoilin yksikseni aulassa ja odottelin vastaanotolle pääsyä.
Ihana sydämellinen lääkärimme oli edelleen aivan yhtä ihana! :) Hänkin vaikutti innostuneelta, kun kerroin tuntemuksistani ja pidemmittä puheitta hän käski minun hypätä tutkimuspöydälle, jotta pääsisimme katsomaan, miten lääkkeet ovat vaikuttaneet. Vaikutus oli ollut vielä suurempaa kuin olin kuvitellut itse! Limakalvo ei ollut vielä järin paksu, mutta follikkeli pullisteli jo noin 21 mm kokoisena. Lääkärin sanoin edessäni oli valittavana kaksi vaihtoehtoa:
a) Odotamme huomiseen ja katsomme, pärähtäisikö testiin hymynaama. Jos pärähtää, teemme inseminaation huomenna. Jos ei, odotamme ja toivomme, että ovulaatio tulisi vasta sunnuntaina (eikä lauantaina), jolloin inseminaation voisi tehdä maanantaina.
b) Otamme ohjat omiin käsiimme. Odotamme huomiseen ja katsomme, pärähtääkö testiin hymynaama. Jos ei, laitetaan irrotuspiikki ja tehdään inseminaatio huomenna.
Hetken pohdittuani (eli siis noin 5 sekuntia) päädyin vaihtoehtoon B. Ounastelimme lääkärin kanssa molemmat, että ovulaatio osuisi juuri viikonloppuun, ja kerroin omista fiiliksistäni ja siitä, että mielestäni omalla kohdallani hymynaamaa seuraavana päivänä tehty inseminaatio olisi mahdollisesti liian myöhäinen ja että toivoisin kovasti, että se voitaisiin tehdä samana päivänä.
Summa summarum, huomenna on edessä inseminaatio! Hullua, villiä, jännää, epätodellista, ihan kreisiä!!! Miten me oikein on päädytty tähän tilanteeseen? :D :D Inseminaatiosta muutamat päivät eteenpäin alan vielä syömään keltarauhashormonia tukevaa lääkettä. Saas nähdä, mitä tästä tulee.
keskiviikko 29. tammikuuta 2020
Round two
Tässä sitä ollaan: tilanteessa, jossa meidän ei koskaan pitänyt olla. Toisen yrityskierroksen edessä. Voihan jukran pujut, että on jännää! Viimeisten kuukausien aikana olemme Pirkon kanssa oppineet, että koskaan ei kannata sanoa ei koskaan enää.
Palasimme jokin aika sitten kolkuttelemaan klinikan ovia. Ensikäyntiä jouduimme siirtämään sairastelujen vuoksi muutamia viikkoja eteenpäin, joten projekti on edennyt hitaamman puoleisesti ja odottelua on ollut paljon. Klinikkahan on siis tällä välin muuttanut ja muuttunut. En kauheasti pitänyt uuden FelicitasMehiläisen tiloista ja sellaisesta "rahanhajuisesta" meiningistä, joka mielestäni välittyi nykyisen toimipisteen käytäviltä. Entiset Väestöliiton tilat olivat mielestäni paljon sydämellisemmät, lämpimämmät ja kutsuvammat. Hinnatkin olivat pompanneet ylös ja jotkin käytännöt, esim. siittiöiden suhteen, olivat muuttuneet. Jotain hyvää asemalta kuitenkin löytyi: ihan huippu lääkäri! Googlailimme etukäteen kaikki lääkärit läpi ja valitsimme heistä mieluisan. Ensimmäisen kierroksen lääkäripettymys oli opettanut meille sentään jotain. Lääkärimme vaikuttikin heti ensi näkemän perusteella sydämelliseltä ja mukavalta ja sellaiselta, joka kuuntelee meidän toiveita.
Ensikäynnin jälkeen jouduimme käymään muutamissa verikokeissa Pirkon kanssa. Pirkkokin tällä kertaa, koska äitiyslain nojalla hänet otettin projektiin mukaan heti alusta alkaen. Mahtavaa! Testien jälkeen jäimme tutkailemaan ja kartoittamaan vähän kiertoani, joka on raskauden jälkeen palannut normaaliksi mutta (kuten kaikkina muinakin vuosina) joka syksyisin käyttäytyy aina vähän oudosti johtuen varmasti töiden aiheuttamasta stressistä. Minulla on siis joka vuosi syksyllä yksi pitkä kierto, joka saatta kestää noin 45-55 päivää. Tämä vuosi ei ollut poikkeus, vaan kyseinen outo kierto osui juuri kartoituksen kohdalle, joten tutkimukset olivat aivan yhtä tyhjän kanssa ja pari sataa euroa hulahti kankkulan kaivoon.
Uusi suunnitelma olikin siis seuraava: letrozolit käyttöön ja heti seuraavaan kiertoon yritetään, jos ovis sattuu sopivasti. Muita lääkkeitä otetaan käyttöön, jos siltä näyttää. Jes! Edessä oli kuitenkin taas odotusta: siittiöiden jonotus. Penu-projektissa käyttämäämme tavaraa ei valitettavasti ollut enää saatavilla, joten jouduimme jonoon. Luovuttajia on tällä hetkellä kuulemma äärimmäisen vähän, joten odottelimme tavaraa kaksi pitkää kuukautta. Itse asiassa kuukaudet eivät edes tuntuneet niin pitkiltä, sillä aika kuluu nykyään ihan hurjaa vauhtia. Lapsen ja työelämän yhdistämisessä on se hyvä puoli, että arkipäivät kuluvat hujauksessa. Odotettu puhelu laboratoriosta tuli kesken ruokatunnin. Loppupäivä menikin hymyillessä - ihan kuin olisi saanut synttärilahjan etukäteen! Saman tien tuli sellainen olo, että nythän sitä ollaan melkein jo raskaana. Haha.
Ajoitus siittiöiden saapumisen kanssa oli täydellinen, sillä ehdimme juuri käydä Pirkon kanssa lunastamassa tavarat itsellemme ennen kuin uusi kierto lähti käyntiin. Jännän äärellä ollaan... mitenköhän tässä käy?
Palasimme jokin aika sitten kolkuttelemaan klinikan ovia. Ensikäyntiä jouduimme siirtämään sairastelujen vuoksi muutamia viikkoja eteenpäin, joten projekti on edennyt hitaamman puoleisesti ja odottelua on ollut paljon. Klinikkahan on siis tällä välin muuttanut ja muuttunut. En kauheasti pitänyt uuden FelicitasMehiläisen tiloista ja sellaisesta "rahanhajuisesta" meiningistä, joka mielestäni välittyi nykyisen toimipisteen käytäviltä. Entiset Väestöliiton tilat olivat mielestäni paljon sydämellisemmät, lämpimämmät ja kutsuvammat. Hinnatkin olivat pompanneet ylös ja jotkin käytännöt, esim. siittiöiden suhteen, olivat muuttuneet. Jotain hyvää asemalta kuitenkin löytyi: ihan huippu lääkäri! Googlailimme etukäteen kaikki lääkärit läpi ja valitsimme heistä mieluisan. Ensimmäisen kierroksen lääkäripettymys oli opettanut meille sentään jotain. Lääkärimme vaikuttikin heti ensi näkemän perusteella sydämelliseltä ja mukavalta ja sellaiselta, joka kuuntelee meidän toiveita.
Ensikäynnin jälkeen jouduimme käymään muutamissa verikokeissa Pirkon kanssa. Pirkkokin tällä kertaa, koska äitiyslain nojalla hänet otettin projektiin mukaan heti alusta alkaen. Mahtavaa! Testien jälkeen jäimme tutkailemaan ja kartoittamaan vähän kiertoani, joka on raskauden jälkeen palannut normaaliksi mutta (kuten kaikkina muinakin vuosina) joka syksyisin käyttäytyy aina vähän oudosti johtuen varmasti töiden aiheuttamasta stressistä. Minulla on siis joka vuosi syksyllä yksi pitkä kierto, joka saatta kestää noin 45-55 päivää. Tämä vuosi ei ollut poikkeus, vaan kyseinen outo kierto osui juuri kartoituksen kohdalle, joten tutkimukset olivat aivan yhtä tyhjän kanssa ja pari sataa euroa hulahti kankkulan kaivoon.
Uusi suunnitelma olikin siis seuraava: letrozolit käyttöön ja heti seuraavaan kiertoon yritetään, jos ovis sattuu sopivasti. Muita lääkkeitä otetaan käyttöön, jos siltä näyttää. Jes! Edessä oli kuitenkin taas odotusta: siittiöiden jonotus. Penu-projektissa käyttämäämme tavaraa ei valitettavasti ollut enää saatavilla, joten jouduimme jonoon. Luovuttajia on tällä hetkellä kuulemma äärimmäisen vähän, joten odottelimme tavaraa kaksi pitkää kuukautta. Itse asiassa kuukaudet eivät edes tuntuneet niin pitkiltä, sillä aika kuluu nykyään ihan hurjaa vauhtia. Lapsen ja työelämän yhdistämisessä on se hyvä puoli, että arkipäivät kuluvat hujauksessa. Odotettu puhelu laboratoriosta tuli kesken ruokatunnin. Loppupäivä menikin hymyillessä - ihan kuin olisi saanut synttärilahjan etukäteen! Saman tien tuli sellainen olo, että nythän sitä ollaan melkein jo raskaana. Haha.
Ajoitus siittiöiden saapumisen kanssa oli täydellinen, sillä ehdimme juuri käydä Pirkon kanssa lunastamassa tavarat itsellemme ennen kuin uusi kierto lähti käyntiin. Jännän äärellä ollaan... mitenköhän tässä käy?
keskiviikko 7. elokuuta 2019
Hups!
Oho, tilasin ovulaatiotestejä.
Oho, soitin klinikalle kyselläkseni siittiöistä.
Hups. Mitäköhän tästä vielä seuraa?
Oho, soitin klinikalle kyselläkseni siittiöistä.
Hups. Mitäköhän tästä vielä seuraa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)