Tulihan se sieltä

Todistusaineistoa: kyllä se hymyilee!

Tämän aamun herätys oli kerrankin mukava, kun ovistestissä hymyili maireaa hymyä elämäni ensimmäinen hymynaama. Myös halpistesti (onestep) näytti vahvan viivan. Eli löytyihän se ovulaatio sieltä! Oikeastaan se tuli juuri sinä päivänä, minä olin kuvitellutkin oviksen tulevan, joten turhaan olen panikoinut. Harmittaa vaan, että tässä kierrossa ei vielä päästä inssiin, vaan sitä täytyy jaksaa odottaa seuraavaan kiertoon asti. Toivottavasti ei silloin osu viikonlopulle!

Hiljaiseloa

Jokunen tovi on ehtinyt vierähtää siitä, kun edellisen kerran on blogia päivitellyt. Blogi on päässyt viettämään hiljaiseloa, mitä me emme kylläkään itse ole tehneet. Ehkäpä siinä syy tälle kirjoitustauolle. Viime viikkoina töissä on ollut paljon kiirettä ja iltaisin, kun kaikki työt on tehty, on ollut niin väsynyt, että kaikki ylimääräiset toimet, kuten esimerkiksi blogi, ovat saaneet suosiolla jäädä odottamaan otollisempaa hetkeä. Oikeastaan on ihan hyvä, että on ollut niin paljon puuhaa, ettei ole turhaan ehtinyt pyöritellä mielessä lapsiprojektia. Aikakin tuntuu menevän paljon nopeammin, kun on kiireitä!

Tarkoitukseni oli kirjoittaa psykologikäynnistä erikseen, mutta tuntuu siltä, etten tuosta käynnistä saa kyllä kokonaista postausta aikaiseksi. Sanotaan nyt vain, että käynti oli mielestämme hyödyllinen ja meidän mielestämme jokaisen lasta suunnittelevan pariskunnan tai henkilön tulisi käydä psykologilla. Tällaista ei valitettavasti varmaan saa kuitenkaan kirjattua Suomen lakiin. :)

Klinikalla on tullut käytyä muutamaan otteeseen: alkukierron labrat, ultra kierron kartoituksen yhteydessä, hoitosuostumuksen allekirjoitus. Verinäytteissä oli onneksemme kaikki kunnossa eikä sen puolesta pitäisi olla mitään hankaluuksia. Ultrassa näkyi hyvänkokoinen follikkeli ja nyt onkin tarkoitus metsästää ovulaatiota, josko se tällä kertaa sieltä löytyisi. Tässä kierrossa emme kuitenkaan ryhdy vielä tositoimiin, vaan odottelemme vielä seuraavaan kiertoon. Saa nähdä, ehdimmekö vielä ennen joulua tehdä ensimmäisen inseminaation, vai meneekö tuo ensi vuoden puolelle.

Hoitosuostumusten allekirjoittamisessa oli pieniä epäselvyyksiä, mikä aiheutti vähän hämmennystä, sillä alkuun lääkäri pontevasti ilmoitti, että meidän molempien tulee kyseinen paperi allekirjoittaa. Kun pääsimme hoitajan luokse, oli hän puolestaan täysin eri mieltä. Myöhemmin meille (sekä lääkärille) selvisi, että nykyään heidän käytäntönään on se, että vain hoidettava osapuoli allekirjoittaa suostumuksen. Näin siis tehtiin.

Nyt on myös luovuttaja laitettu hakuseen. Klinikalla todettiin useaan otteeseen, että luovuttajista on tällä hetkellä suuri pula eikä toiveita kannata kauheasti esittää. Toivotaan, että meille kuitenkin lahjoittaja löytyisi! Kun seuraavan kerran olemme lääkäriin yhteydessä, on hänellä toivottavasti esittää meille jonkinlaisia tietoja luovuttajasta. Jännityksellä siis odotamme, miten tämä kierto tästä etenee. Outoa ajatella, että ehkä jo seuraavasta kierrosta pääsisimme yrittämään! Jaiks!

Ensikäynti

Niinhän siinä sitten kävi, että mekin ollaan nyt pyöräytetty projekti kunnolla käyntiin ja käyty ensikäynnillä! Tähän tarvittiin oikeastaan yksi punaviinipullo, syvällinen keskustelu, muutama excel-taulukko ja kunnon vakuuttelut siitä, että meidän ei ehkä heti ensikäynnin jälkeen tarvitse ostaa isoa farmari-Volvoa ja että asuntokaupoillekaan ei nyt ainakaan 10 vuoteen ole ihan pakko ryhtyä.

Tehtyämme päätöksen siitä, että menemme klinikalle jo tänä syksynä, täytyi kalenterista löytää aika ihan vain ajan varaamiselle. Tämäkään ei ollut kovin helppoa klinikan aukioloaikojen takia, sillä halusimme soittaa rauhassa kotoa. Saimme tästä kuitenkin jo vähän esimakua siihen, millaista sähläystä tulevat klinikkakäynnit tulevat olemaan töiden kannalta. Viikon verran odottelimme, kunnes tartuimme luuriin. Tuosta viikko eteenpäin ja astelimme ensimmäistä kertaa Väestöliiton ovista sisään.

Itseäni jännitti vähän edellisenä iltana, mutta itse h-hetkeä ei oikeastaan osannut edes jännittää, sillä aamupäivä töissä oli niin kiireinen. Väestöliiton klinikka oli viihtyisän oloinen ja henkilökunta todella ystävällistä. Itse käynti oli vähän ajattelemaani lyhyempi. Lääkäri kertoi meille lähinnä siitä, miten hoitoprosessi etenee ja mitä missäkin vaiheessa tapahtuu. Täytimme klinikalla esitietolomakkeet, sillä nämä eivät olleet ehtineet tulla meille postissa kotiin. Käynnillä ei oikeastaan tullut mitään uutta tietoa, ja sanoimmekin lääkärille, että olemme ottaneet aika paljon asioista selvää etukäteen. Kaiken kaikkiaan käynnistä jäi todella hyvä fiilis! Saimme varattua saman tien myös psykologille ajan, mistä lisää myöhemmin.

Ainut hieman erikoinen kysymys, jota jälkikäteen yhdessä ihmettelimme, tuli aivan alussa, kun lääkäri kysyi minulta, aionko hankkia lapsen itsellisenä naisena vai hankimmeko sen yhdessä pariskuntana. Lähinnä kysymys kummastutti sikäli, kun menimme käynnille yhdessä pariskuntana. Jos olisin mennyt yksin, olisi kysymys tuntunut loogisemmalta. Mietimme myös, kysytäänkö samaa kaikilta heteropareilta, jotka klinikalla käyvät. No, niin tai näin, kerroimme tietenkin, että pariskuntana aiomme lapsen hankkia. Tämän jälkeen lääkäri pyysi myös Pirkkoa täyttämään esitietolomakkeen ja kohteli meitä mielestäni kuin mitä tahansa muuta (hetero)paria.

Lääkäri vaikutti positiiviselta meidän ja onnistumisen suhteen. Mitään tutkimuksia ei tosin tehty, joten tämä kaikki on vain omaa spekulointiani keskustelujemme pohjalta. Oli mukava kuulla, että alkuun yritämme suoraan luonnonkiertooni, ettei ainakaan heti tarvitse pumpata kehoon erilaisia hormoneja. Lääkäri ehdotti myös sitä, että aukiolotutkimus kannattaa tehdä varmaan vasta toisen tai kolmannen yrityksen jälkeen, jos sitä ennen ei ole onnistanut. Tämäkin oli asia, jota olin etukäteen miettinyt ja vähän toivonutkin, että tutkimuksen voisi tehdä vasta vähän myöhemmin, mikäli tarvetta ilmenee. Lopuksi lääkäri totesi, että me olemme vielä niin nuoria, että sen kannalta ei pitäisi olla mitään esteitä. :) Erityisesti tämä seikka sai hymyn nousemaan huulille! Kiva kuulla, ettemme lääkärin mielestä ole ikäloppuja. Vaimo kyllä myöhemmin sanoi, ettei mikään ihme, koska mä olen tällainen babyface!

Myös ovulaation suhteen lääkäri osasi rauhoitella ja sanoi, että joillain naisilla ovulaatiopiikki on todella nopea ja olen saattanut vain missata sen. Toki sitä itse alkaa aina ajatella kaikista kauheimpia vaihtoehtoja. Mutta yritän nyt olla stressaamatta mistään ja luottaa siihen, että oma keho toimii. Eräs tuttavani joskus totesi, että asioista on turha murehtia etukäteen, koska silloin joutuu stressaamaan ja murehtimaan kaksin verroin. Parempi ottaa päivä kerraallaan ja murehtia vasta sitten, kun siihen on oikeasti aihetta. Yritän nyt noudattaa tätä neuvoa: Jos joskus myöhemmin kehossani todetaan jotain ongelmia, aion stressata siitä vasta sitten. Siihen asti voin uskotella itselleni olevani oikea fertility goddess.

Prinsessoja ja pitsiunelmia?

Ostimme Pirkon kanssa oman asunnon vajaa vuosi sitten ja pääsimme muuttamaan uuteen kotiimme viime keväänä. Emme ole suuria sisustajia, mutta jonkinlainen maku meillä on ja pidämme onneksi samanlaisista asioista. Seinät ovat saaneet väriä lähinnä erilaisista harmaan sävyistä. Huonekaluissa olemme tykästyneet yksinkertaisiin muotoihin ja valkoiseen, mustaan ja harmaaseen väriin. Kevään ja kesän aikana saimmekin sisutettua kotiamme meidän mittapuullamme aika kivasti. Panostimme kerralla uusiin huonekaluihin melkoisen summan, kun ajattelimme, että ne kestävät varmasti useita (kymmeniä) vuosia.

Työhuone ja makuuhuone jäivät äkillisessä sisustuspuuskassa kuitenkin vähän kesken. Näin jälkikäteen ajateltuna oli onni, ettemme ehtineet toteuttaa kaikkia niitä suunnitelmia, joita meillä alussa oli. Mikäli Pena-suunnitelmat toteutuvat, voimme pienellä muokkauksella saada työhuoneestamme Penalle sopivan huoneen. Tässä Pena-projektissa olen ollut vähän huolissani siitä, miten saisimme lapselle tilaa tähän huusholliin. Täytyykö meillä olla viimeisen päälle sisustettu lastenhuone? Täytyykö lastenhuoneen seinät tapetoida pinkillä kuviotapetilla? Saako lastenhuoneen seinät olla harmaat? Entä jos ei tykkää mistään lällyistä lapsijutuista?

Katselin taannoin kuvia erilaisista lastenhuoneista ja hämmästyin, kuinka paljon siellä oli omaa silmää miellyttäviä toteutuksia. Olin kuvitellut, että kaikki lastenhuoneet ovat täynnä pitsiä, pellavaa, prinsessakuvioita ja vaaleanpunaisia hepeneitä. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan mukana oli jonkin verran harmaita seiniä (onneksi!) ja graafisia kuvioita. Tämä onneksi rauhoitti mieltäni siinä määrin, että päätin olla tekemättä sisustuksesta sen suurempaa kriisiä. Toki kuvista löytyi myös sisustusratkaisuja, joissa haikara näytti oksentaneen keskelle huonetta ja maalaisromantiikka suorastaan pursusi ovista ja ikkunoista.

Mahdan olla todella outo, kun kaikki lällyt lapsijutut saavat lähinnä oksennusrefleksit toimimaan. Joskus kun on joutunut etsimään kavereille/tuttaville onnittelukortteja tulevasta perheenlisäyksestä, tuntuu siltä, että hyllyt notkuvat vaaleanpunaisia prinsessakortteja erilaisine runoineen ja krumeluureineen. Oikein etsimällä saa etsiä mahdollisimman pitsitöntä ja värssytöntä korttia! Onneksi sellaisiakin on aina löytynyt.

Tämä lällyinhotus ei koske vain sisustusta ja kortteja, vaan olen huomannut, että myös tietyt sanat saavat välillä verenpaineeni kohoamaan. En voi sietää sitä, että pieniä lapsia nimitetään aina prinsseiksi ja prinsessoiksi. Jopa sana vauva on minulle aavistuksen liian lälly, enkä siitä johtuen usein käytäkään sitä. En myöskään osaa käyttää luonnollisesti sanoja nyytti, käärö, masuasukki jne. Olenkin siis päätynyt käyttämään sanaa perheenlisäys. Se on mielestäni tarpeeksi neutraali. En tiedä, johtuuko tämä tiettyjen sanojen aiheuttama inhotusreaktio siitä, etten ole koskaan ollut paljon lasten kanssa tekemisissä. Mahtaako sitä itse muuttua lässyttäjäksi siinä vaiheessa, jos Pena tulee?

Fiiliksiä

Nyt alkaa tämä kierto olla lopuillaan, ja alan pikkuhiljaa ihmetellä, missä ovulaatio oikein viipyy vai hujahtikohan se jossain vaiheessa silmieni ohi. Tikuttelin ahkerasti halpisliuskoilla noin kahden viikon ajan aina työpäivän jälkeen. Kellonaika saattoi vähän vaihdella työpäivän pituudesta riippuen. Seuraavalla kerralla kyllä testaan aamuisin - sen verran hankalaa oli välillä testauksen aikataulutus. Selkeitä tummia viivoja ei liuskoihin kuitenkaan koskaan ilmestynyt. Haaleita kyllä senkin edestä. Voiko olla, etten tässä kierrossa ovuloinut ollenkaan? Testasinko jotenkin väärin? Eivätkö testit toimineet? Missasinko ovulaation kokonaan?

Kysymyksiä pyöri(i) mielessäni vaikka kuinka paljon. Naamani kuitenkin kertoi ovulaatiosta aika lailla oikeaan aikaan ja kuvittelin, että se olisi näkynyt myös liuskoissa, mutta ei. Olen ehtinyt luoda itselleni ties minkälaiset diagnoosit ja olen tainnut vaimollekin heittää parit itkuraivarit (koska tietenkin viivattomuus oli vaimon vika! :D) siitä, että sen siippa on täysin hedelmätön eikä varmasti koskaan tule saamaan Penaa.

No, näistä fiiliksistä on nyt jo noustu ylöspäin. Yritän olla murehtimatta liikoja, mutta suhtautua kuitenkin realistisesti koko prosessiin. Helppoa ei varmasti tule olemaan, mutta eipä tuo ylimääräinen stressaus auta yhtään sen enempää. Onneksi on vaimo, joka pitää mut maan pinnalla!

Viime aikoina olen myös miettinyt, onko mahdollista, että mielialanvaihteluita tulee jo siinä vaiheessa, kun suunnittelee lasta? :D Olemme vaimon kanssa saaneet jo monet naurut, kun mun mielialat menee ylä- ja alamäkeä. Toisenlaiset äidit -jakso oli jo ihan omaa luokkaansa, kun mä vollotin puolet jaksosta ja vaimo nauroi vieressä, että hän tulee olemaan niin kusessa siinä vaiheessa, jos mä joskus olen raskaana, kun mä nyt jo olen tällainen!

Sosiaalinen tyhjiö

Tänään kävimme vaimon ja parin kaverin kanssa brunssilla. Nyt kun töissä alkaa taas olla aika kiire, tuntuu siltä, ettei ystäviä ehdi nähdä enää ollenkaan. Viimeiset pari viikkoa onkin mennyt sosiaalisessa tyhjiössä. Lähinnä olemme vaimon kanssa illat maanneet sohvalla ja keränneet voimia seuraavaan työpäivään. Välillä sitä miettii, miten ihmeessä sitä koskaan jaksaisi tässä sivussa hoitaa vielä lasta, hakea sitä päiväkodista ja kuljettaa harrastuksiin yms., kun tuntuu ettei aina aikaa riitä edes itselle. Luulen kuitenkin, että lapsen myötä arki muuttuisi niin totaalisesti, että kaikki lapseen liittyvät asiat hoituisivat täysin luonnollisesti. Ehkäpä tällaisesta ei vielä kannata ottaa stressiä.

Brunssin kaltaiset irtiotot ovat mukavia, kun saa kaikki (tai ainakin lähes kaikki) ajatukset pois Pentti-Sakarista ja meidän projektista. Tuntuu siltä, että viime aikoina emme vaimon kanssa ole oikein muusta puhuneetkaan kuin Penasta. Lähes päivittäin tulee tilanteita, kun toinen meistä tokaisee "toivottavasti meidän Penasta ei tulisi tuollaista" tai "tulisipa meidän Penasta yhtä söpö", joten projekti on läsnä oikeastaan kaikkialla, missä liikumme. Nykyään ei asiaa edes tule kauheasti ajateltua, kun kommentoi jonkun toisen lapsia ja heidän tekemisiään. Tämän takia vähän pelkäänkin, että yhtenä kauniina päivänä, kun olemme jossain kaveriporukalla, lipsauttaa toinen meistä jonkinlaisen Penaan liittyvän kommentin. Vaikka brunssilla oli ihana käydä ja jutella kavereiden kanssa kaikista muista asioista, joutui itse koko ajan vähän pinnistelemään, ettei vahingossa sano jotain ohi suun.

Viime aikoina mulle on välillä tullut myös sellainen fiilis, että tämä Pena-projekti loistaa meistä jo kilometrien päähän. On vähän samanlainen olo kuin silloin, kun olimme jo yhdessä emmekä olleet kertoneet asiasta vielä kenellekään, ja kuitenkin kaikki kaverimme olivat tienneet asiasta jo pitkän aikaa. Ja me kun kuvittelimme, että kukaan ei huomaa mitään. :) Mä luulen, että mun otsassa kimaltelee isoilla kirjaimilla sana VAUVA, mutta kukaan ei vaan kehtaa sanoa siitä mulle mitään.

Emme ole koskaan olleet Pirkon kanssa lapsivastaisia, mutta ennen kuin me keksimme aloittaa tämän Pena-projektin, emme oikeastaan puhuneet lapsista mitään. Saatoimme joskus kommentoida toisillemme (tai kavereillemme) huonosti käyttäytyvistä lapsista, jos heitä sattui pyörimään lähistöllä. Mietimme välillä, eikö tuonkaan muksun vanhemmat ole kasvattaneet lastaan yhtään paremmin. (Näin lapsettomanahan on tietenkin todella hyvä arvostella toisten kasvatusmetodeja! :D) Viime aikoina olemme Pirkon kanssa kuitenkin muuttuneet selvästi (ainakin omasta mielestäni). Huomioimme ympärillämme olevat lapset aivan eri tavalla. Nykyään jos kuulemme jonkun lapsen huutavan täyttä kurkkua, katsomme vain toisiamme kauhistunut ilme kasvoilla ja tiedämme, mitä toinen ajattelee: tuo on myös meidän tulevaisuuttamme, jos Pena joku päivä päättää tulla maailmaan. Luulen siis, että tämä hienoinen muutos käyttäytymisessämme saattaa olla sen verran läpinäkyvää, että parhaat ystävämme ovat jo täysin perillä vauvahaaveistamme.

Välillä on siis todella haastavaa yrittää olla "normaalisti", ikään kuin mikään ei olisi muuttunut. Olenkin miettinyt, johtuuko sosiaalinen tyhjiömme oikeasti vain kiireistä vai siitä, että tiedostamatta yritämme välttää kaveriporukoita, jotta emme paljastaisi salaisuuttamme. Onneksi ensi viikollekin on jo sovittu ohjelmaa ystävien kanssa, joten ehkä mun ei tarvitse huolestua siitä, että hautaudumme täysin töiden alle tai sohvannurkkaan.

Ovulaatio, missä olet?

Nyt olen aloittanut elämäni ensimmäistä kertaa ovulaation etsimisen. En ole aikaisemmin oikein tullut edes ajatelleeksi ovulaation ajankohtaa. Viime aikoina olen lähinnä ajatellut, että ne muutamat inhottavat naamaan tasaisin väliajoin ilmestyvät näppylät ovat todennäköisesti merkki ovulaatiosta, sillä ajallisesti ne saattaisivat osua samaan kohtaan. Elämäni ensimmäistä kertaa odotan ehkä jopa puolittain innoissani, missä vaiheessa leukaan puskee se kamalaakin kamalampi Kilimanjaro, jota lähes kuukausittain on yrittänyt peitellä jos jonkinlaisella tökötillä. Näin jälkikäteen harmittaa, ettei tuota ajankohtaa ole koskaan ajatellut sen tarkemmin.

Olen tietenkin aloittanut varmuuden vuoksi myös liuskoilla testaamisen, sillä luulen, että tuo finnien puhkeaminen ei ehkä ole se kaikista luotettavin keino paikallistaa ovulaatio. Oma kiertoni on ollut viime vuosien ajan melko pitkä. Nyt se on vakiintunut suurin piirtein 33-35 päivään, mutta välillä on ollut myös 28 päivän ja joskus jopa yli 40 päivän kiertoja. Aloitin testaamisen 10. päivän kohdalla, mikä ehkä saattaa olla hätävarjelun liioittelua, mutta ajattelin, että pelataan tämä ensimmäinen nyt kunnolla varman päälle, jos kierto jostain ihmeellisestä syystä olisikin tällä kertaa todella lyhyt. Nyt on menossa kp 14, eli neljän päivän ajan olen harjoitellut liuskojen käyttöä. Eihän sieltä tietenkään ole mitään vielä tullut, kun naamakin näyttää tällä hetkellä suhteellisen hyvältä. Luulisin, että muutamat päivät saa vielä odotella ihan rauhassa.

Hieman ongelmalliseksi on tullut se, mihin kellonaikaan testaus kannattaisi suorittaa. Ohjeissa luki mielellään klo 10-20, joten itselleni paras ajankohta, eli aamu, karsiutui töiden takia pois. Olenkin tehnyt testin nyt aina töiden jälkeen noin klo 14-16. Mietin tosin, että tämä on ehkä hiukan ongelmallinen ajankohta siinä vaiheessa, kun pitäisi soitella klinikalle ja varata aikoja. Ehkäpä aamu olisi sittenkin parempi? 

Tällä hetkellä on joka tapauksessa hyvä mieli. On mukavaa, kun pääsee "oikeasti tekemään" jotain tämän projektin eteen. Varovasti olen taas vaimolta kysellyt (eli siis noin 18 kertaa päivässä), josko voisimme mennä jo tämän vuoden puolella edes ensikäynnille ja psykologille. Saapi nähdä, miten tilanne tästä kehittyy, mutta pieni mahdollisuus on, että projekti aikaistuu vielä tämän vuoden puolelle!