Kuulumisia arjen keskeltä

Huh, onpas ehtinyt vierähtää jo tovi edellisestä kirjoituksesta. Kerrottavaa olisi kosolti, mutta jos nyt saisin edes muutaman rivin raapustettua ylös Penun kuulumisista. Pirkon uhkaukset kirjoittaa blogiin eivät ole ainakaan vielä toteutuneet. Saa nähdä, ehtiikö hän toteuttaa aikomuksensa kotivuotensa aikana. :D

Penu kasvaa huimaa vauhtia, ja ikää meidän vauhtimimmillä on jo 1 vuosi ja 9 kuukautta. Hullua ajatella, että parin kuukauden päästä tulee kaksi ikävuotta täyteen! Oh ja hoh! Penu on edelleen pienikokoinen ja shoppailemme vaatteet vielä vauvojen osastolta. Pääasiassa käytössä ovat koon 86 vaatteet, mutta monia koon 80 vaatteita on vielä käytössä. Yhtään ysikymppistä meiltä ei vielä taida löytyä.

Päiväunia meillä nukutaan edelleen yhdet päivässä. Yleensä päikkärit nukutaan ulkona rattaissa, mutta muutamat päivät ollaan oltu sisällä sairastamisen vuoksi. (Olemme koko poppoo olleet enemmän tai vähemmän kipeinä viime viikot ja pikkuhiljaa alkaa ottaa jo pannuun.) Jouduimme jokin aika sitten aloittamaan päikkäreitten lyhennys -operaation, sillä neiti olisi vedellyt rattaissa kepeästi yli kolmen tunnin unia, mikä tietenkin vaikutti yöuniin. Nyt päikkäreitä nukutaan yleensä noin 1-1,5 tuntia.

Tutista luovuimme minun syyslomaviikon aikana. Operaatio oli tarkoitus suorittaa jo kesän aikana, mutta äitien laiskuuden ja mukavuudenhaluisuuden takia homma vähän venähti. Hups. Ennen syyslomaa yöunet katkeilivat usein monta kertaa, koska titti oli kadonnut. Penu kuitenkin rauhoittui aina, kun sai tutin suuhunsa. Itse en enää jaksanut tutin kanssa pelleilyä, joten päätimme luopua koko kapistuksesta. Leikkasimme tuteista imuosat irti ihan juuresta ja jätimme ne pöydälle Penun löydettäväksi. Alkuun ne herättivät lähinnä ihmetystä eikä Penu kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota. Päikkäreille tai iltaunille mennessä suru oli kuitenkin suunnaton ja tutin perään itkettiin lohduttomasti ja pitkään. Raivoamista kesti useita päiviä ja välillä meinasimme jo heittää pyyhkeen kehään, kun illalla kurkkusuorana huutamista oli kestänyt 3,5 tuntia. Jo pelkkä sänkyyn meneminen illalla sai aikaan raivokohtauksen. Reilun viikon jälkeen alkoi kuitenkin helpottaa eikä itkuja enää ole (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta) ollut. Nukahtaminen tosin edelleen vie aikansa sekä päikkäreille että iltaunille mennessä ja saattaa kestää helposti 1-2 tuntia. Penu myöskin vaatii jommankumman äideistä vierelleen nukahtamiseen asti. Nooooh, pikkuhiljaa mennään toivottavasti parempaa kohti (ainakin toivon niin).

Viime viikkoina pienoinen uhma on alkanut nostaa päätään. Tämä yhdistettynä tutittomuuteen ja toisen poskihammassetin puhkeamiseen on aikas mukava kombo. Olen monta kertaa ollut iloinen siitä, että itse olen päivisin töissä ja Pirkko saa lehmänhermoineen kestää pahimmat kiukut. Omat hermoni eivät moista kestäisi. :D Olemme siis viime aikoina saaneet nauttia ihanista huutokiukkukohtauksista, joita saattaa aiheuttaa mikä tahansa asia, mikä ei mene neidin mielen mukaan. Jos kuu sattuu olemaan väärässä asennossa ja vadelmat huonosti joghurtin seassa, voi tuloksena olla tunnin pituinen karjumiskohtaus, jossa neitiin on mahdotonta saada kontaktia. Välillä on päiviä, jolloin kaikki menee seesteisesti, mutta yhä useammin erinäisistä asioista (mm. pukeminen, syöminen, potalle meneminen) saa vääntää. Rajojen koettelu on siis kovaa.

Puhe kehittyy huimaa vauhtia ja sitä on mieletöntä seurata! Lauseita Penulta ei vielä tule, mutta sanoja todella paljon. Muutamat äänteet puuttuvat puheesta kokonaan (l ja r) ja monet äänteet hakevat vielä paikkaansa, mutta sanoja tuntuu tulevan lähes päivittäin lisää. Penu kuuntelee meidän äitien puhetta todella tarkasti ja bongaa puheen seasta erilaisia sanoja, joita hän alkaa saman tien drillailemaan. Nykyään täytyy siis itse olla tarkkana, mitä suustaan ulos päästää. Yksi lempparisanoistani on tällä hetkellä tunna ('lunta'), jota Penu on hokenut ensilumen satamisesta asti. Noh, se lumi tuli ja meni ja seuraavaa saadaan odotella varmaan vielä tovi. Penu ei lunta kuitenkaan ole unohtanut ja lähes päivittäin puhumme siitä, kuinka Penu pääsee tekemään lumiukkoa sitten, kun sataa tarpeeksi lunta. Niin, ja viimeisten viikkojen aikana Penu oppi sanomaan myös minun nimeni oikein! :)

Lempparileikkejä ja -leluja ovat tällä hetkellä autot (niin pienet kuin isot, joilla voi itse ajaa), legot, muutamat tietyt pehmolelut, muovailuvaha (tai ainakin ne purkit), kirjat... Myös laulaminen, musiikin kuunteleminen ja tanssiminen ovat mieluisaa puuhaa. Yksin leikkiminen on Penun mielestä kovin kurjaa ja hän vaatiikin vierelleen lähes koko ajan leikkikaverin (eli useimmiten äidin). Jos äidit haluavat iltapäivällä hetken omaa aikaa minun töiden jälkeen, saa Penu katsoa Muumeja. Toinen suosikkiohjelma on Ryhmä Hau, joka katsotaan aina sunnuntai- ja maanantaiaamuisin. Myös ulkona on kiva leikkiä ja touhuta. Eniten Penu tykkää työntää erilaisia kärryjä ja autoja pihassa. Viime aikoina hän on myös tykännyt lähteä pienille kävelyille pihamme ulkopuolelle. Lähistöllämme rakennetaan paljon, joten usein kävelemme katsomaan rakennustyömaata tai ihan vaan ohiajavia autoja. Pihapiirin lapsista Penu on aina hyvin innoissaan, mutta ei osaa vielä mitenkään leikkiä heidän kanssaan. Ennemmin Penu on yksin (eli äitien kanssa) ja touhuilee omiaan.

Toisaalta Penu on hyvin sosiaalinen, sillä hän vaatii itselleen aina leikkikaverin ja tykkää olla (tuttujen) ihmisten seurassa (ja käskyttää heitä leikeissään). Toisaalta hän on taas melko ujo ja pidättyväinen, enemmän sivusta tarkkailija ja harkitseva pohtija. Hän on iloinen ja oikeastaan aika hyväkäytöksinen vieraissa paikoissa. Kaikista kiukkukohtauksista ja nukahtamisongelmista huolimatta sanoisin Penun olevan helppo tapaus ja meidän päässeen suht helpolla. Heikkoina hetkinä pieni vauvakuume nostaa aina päätään ja löydän itseni haaveilemasta vielä pienestä nyytistä. Pitäisikö Penulle tehdä sittenkin vielä sisarus? Olihan se maha aika kiva... joo ei! Olen heikoimpina hetkinä lukenut päivitykseni raskauden loppupäiviltä ja ollut kiitollinen siitä, että pidin blogia ja kirjoitin ahkerasti ajatuksiani ylös. :D Silloin totean lyhyesti: yksi riittää.