torstai 22. kesäkuuta 2017

Penun kesärientoja

Kesäkuun alkupuolelta asti Penu on saanut nauttia meidän molempien äitien seurasta, sillä Pirkolla alkoi kauan odotettu kesäloma. Reilu viikko sitten Penu pääsi ensimmäiselle viralliselle matkalleen, kun pakkasimme auton täyteen tavaraa ja hurautimme viikonloppulomalle Turkuun. Turku on meidän molempien sydäntä lähellä ja käymmekin siellä vähintään kerran vuodessa lomailemassa - yleensä kesäisin, koska kesä + Turku = <3.

Penun ensimmäinen hotelliyöpyminen tapahtui siis Turun Kauppatorin kupeessa Aurajoen syleilyssä. Matka meni todella hienosti! Säät suosivat meitä, joten vietimme lähes kaiken ajan ulkona jokirannassa auringosta, hyvästä ruuasta ja Turusta nauttien. Penu jaksoi todella hyvin. Kahviloissa ja ravintoloissa hän istui sylissä ja katseli ympäristöä suu auki ihmetellen. Ohikulkijat Penu hurmasi hymyllään ja sai muutkin hymyilemään. :) Kun väsy yllätti, vedettiin vaunuissa kiltisti päikkärit. Kun nälkä yllätti, kaivettiin rinta esiin ja otettiin huikat. Ruokapolitiikan kannalta matkustaminen on tämänikäisen kanssa kyllä taivaallisen helppoa! Ruoka kulkee aina mukana eikä tarvitse miettiä lämmittämistä tai muuta vastaavaa.

Yöt hotellissa menivät kuin vanhalta tekijältä! Olin etukäteen jännittänyt nukkumista hotellin pinniksessä, sillä juuri ennen reissua yöt kotona olivat yhtä kääntyilyä ja äitien heräilyä tunnin välein. Hotellissa Penu kuitenkin nukkui sikeästi lähes koko yön! Aamulla noin klo 4-5 herättiin kerran syömään, minkä jälkeen jatkettiin unia aamupalaan asti. Aamupalalle Penu meni kantorepussa, josta hän vaihtoi syliin istumaan ja ihmettelemään. Kun äidit olivat saaneet murua rinnan alle, olikin Penun aamupäiksyjen aika, jolloin äidit saattoivat myös huilia ja lukea aamun lehtiä. Täydellistä lomailua!

Toisena iltana Penu osoitti hieman väsymisen merkkejä ja jouduimme menemään huoneeseen hieman suunniteltua aiemmin. Reissun ainoa huutokonsertti kesti ehkä tunnin verran, minkä jälkeen Penu nukahti ja nukkui sikeästi aamuun asti.

Viikonloppumatka antoi meille äideille roimasti lisää itsevarmuutta reissaamisen suhteen. Innoissani aloin jo suunnitella tulevia matkoja! Kunhan nyt saamme ensin Penulle passin, voimme suunnata kohti ulkomaita. Emme malttaisi odottaa, että pääsisimme näyttämään nappulalle maailmaa. Toki tällä hetkellä ihmeteltävää riittää vielä kodin seinien sisäpuolella, joten ulkomaanmatkat laannuttaisivat ehkä ennemminkin äitien kaukokaipuuta kuin Penun matkakuumetta. :D

Toinen kesäreissu suuntautui pari päivää sitten minun vanhempieni luokse eli mummulaan. Tuokin matka meni loistavasti! Noin 1,5 tunnin automatkat taittuivat nukkuen (siis Penun osalta) eikä pysähdyksiä tarvittu. Perillä mummu ja ukki olivat aluksi vähän pelottavia ja heitä täytyi vähän vierastaa, mutta yön yli nukuttua hekin saivat hyväksynnän - hyvä niin, sillä äidit ottivat itselleen pari tuntia vapaa-aikaa, jolloin innokkaat isovanhemmat jäivät Penu-vahdeiksi.

Nyt olemme taas rauhoittuneet kotiin ja köllöttelemme täällä omissa oloissamme. Olemme Pirkon kanssa välillä kunnon kotihiiriä ja nautimme rauhallisesta olosta oman porukkamme kesken. Näissä merkeissä taittuu nähtävästi yöttömän yön juhla ja seuraavat päivät. Tiedossa ei ole vielä muita reissuja, mutta katsotaan, mitä ehdimme vielä loman ajaksi kehitellä. Pridet lähestyvät vinhaa vauhtia ja siellä varmaan pistäydymme katsomassa meininkiä, jos ilma on suosiollinen. Viime vuonna kulkue jäi näkemättä, koska etova olo piti minut sohvan nurkassa. (On muuten jännä, miten raskausajan on unohtanut, mutta nyt kesän myötä mieleeni on tulvinut muistoja etovasta kamalasta olosta, jota ei todellakaan ole ikävä! Luulen, että jotkin kesän hajut ja tuoksut tuovat nämä muistot mieleen niin vahvasti, että välillä tunnen samaa etovaa oloa kuin vuosi sitten! :D Jos eläisin heterosuhteessa, epäilisin vahvasti olevani raskaana. :D)

2 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa teiän reissut :)
    Meiltä jää tämän vuoden pride-vkl kokonaan väliin, kun lähdetään anopin ja appiukon kanssa risteilylle, toivon että 2018 kesällä mekin päästäis perheenä pride-juhlaan ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risteilykään ei kuulosta hullummalta! Toivottavasti ensi vuonna pääsette sitten perheenä prideille! :)

      Poista