tiistai 17. marraskuuta 2015

Uusi kierto, uudet kujeet

Voin sanoa, että edellisessä postauksessa hehkuttamani hymy hyytyi kyllä aika nopeasti. Postauksen lopussa mainitsemani "pieni flunssanpoikanen" äityikin sitten kunnon taudiksi, joka nyt on kestänyt jo melkein kaksi viikkoa: suurin osa ajasta sairaslomalla sohvannurkassa, osa ajasta töiden parissa. Pikkuhiljaa alkaa jo kyllästyttää tämä sairastaminen, kun olo on kuin maantiejyrän alle jääneellä eikä tunnu helpottavan millään keinolla.

Pientä valonpilkahdusta on kuitenkin havaittavissa onneksi tässäkin risukasassa. Uusi kierto on alkanut ja sitä myötä käännettiin myös uusi sivu tässä projektissa. Ensimmäisenä kiertopäivänä oli kyllä melko jännittävä olo: vihdoinkin alkaa tapahtua! Toivottavasti tässä kierrossa pääsemme yrittämään. Otin saman tien klinikalle yhteyttä ja sain varattua ultra-ajan vajaan parin viikon päähän. Samalla sain kuulla, että loppukierrosta otetussa verinäytteessä kaikki oli ok eikä sen puolesta pitäisi olla ongelmia.

Samalla olen tässä harjoittanut ennustajan taitojani ja yrittänyt ennustaa, mille päivälle ovulaatio osuu. Jos tämä kierto on samanpituinen kuin edellinen kierto, osuu lh-huippu juuri lauantaille. Kiertoni ei kuitenkaan ole jämptisti aina samanpituinen, joten hyvällä tuurilla huippu saattaisi olla arkipäivänä. Saapi nähdä. Onneksi lääkäri oli kannustavan ja toiveikkaan kuuloinen, joten täytyy vain jaksaa toivoa, että kaikki menisi nappiin. Ultran jälkeen olemme taas asteen viisaampia. Sitä odotellessa... ehkä tautikin helpottaisi siihen mennessä.

5 kommenttia:

  1. No niin, siitä se lähtee - onnea matkaan! :)

    VastaaPoista
  2. Onnea matkaan! Toivottavasti LH-huippu ei osu lauantaille.

    VastaaPoista
  3. Pikaista paranemista! Minulla oli monta viikkoa kestävä flunssa ja poskiontelotulehduskierre tässä aiemmin syksyllä, ja tuntui ettei siitä päässyt eroon millään. Pidetään peukkuja että teillä onnistaa ajoituksen kanssa ja pääsette yrittämään tässä kierrossa :)

    VastaaPoista
  4. Onnea matkaan, toivottavasti LH-huippu tulisi arkipäivälle! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille! :) Toivotaan parasta!

    VastaaPoista