lauantai 15. elokuuta 2015

Tästä se lähtee

Olemme tuon paremman puoliskon (kutsuttakoon häntä tässä nyt vaikka Pirkoksi) kanssa jo pitkään lukeneet eri naisparien blogeja heidän lastenhankintaprojekteistaan ja pitkän harkinnan jälkeen olemme nyt päättäneet perustaa oman blogin. En ole koskaan ennen blogannut, mutta olen jo vuosia halunnut aloittaa jonkinlaisen blogin. Aihe on kuitenkin ollut aina hieman hakusessa, sillä en usko, että kukaan jaksaisi lukea päivittäisiä jaaritteluja meidän television katselusta ja ruoanlaitosta. Nyt kun meihin on iskostunut jonkinlainen ajatus mahdollisesta perheenlisäyksestä, näin tässä oivan tilaisuuden blogin aloittamiselle. Nykyään naisparien kirjoittamia blogeja löytyy jo jonkin verran (kiitos teille kaikille kokemustenne jakamisesta!), mutta aina voisi lukea enemmänkin muiden kokemuksista ja ajatuksista. Tämä oli varmaankin se pohjimmainen syy tällekin blogille - mikäli jotakuta muutakin sattuisi kiinnostamaan tällaiset turinat. Toiseksi on mukava kirjoittaa ajatuksia ylös, sillä ehkä näitä joskus myöhemmin haluaa lukea itsekin, kun miettii, mitä missäkin vaiheessa tapahtui.

Ehkäpä seuraavaksi muutama sana meistä. Haluamme pysyä blogissamme anonyymeinä, joten oikeita nimiä tms. emme valitettavasti aio julkaista. Tämän takia olemme päätyneet tekaistuihin identiteetteihin: minua saa kutsua Raijaksi ja tuota parempaa puoliskoa Pirkoksi. Todennäköisesti minä olen se, joka tänne ajatuksiaan jaarittelee, mutta mikään ei estä sitä, etteikö myös Pirkko saattaisi jossain vaiheessa intoutua kirjoittamaan. Olemme noin kolmekymppisiä ja asumme pääkaupunkiseudulla (jääköön tarkempi sijainti arvailujenne varaan).

Olemme tunteneet toisemme jo lähemmäs 10 vuotta ja yhteiseloa näistä on ollut noin viisi. Joitakin vuosia sitten menimme naimisiin perheidemme ja parhaiden ystäviemme läsnäollessa. Lastenhankinta ei ole ollut meille itsestäänselvyys. Alussa emme puhuneet lastenhankinnasta oikein mitään. Ehkä emme pitäneet tätä meille niin tärkeänä asiana. Tärkeämpää meille oli se, että saimme olla yhdessä. Jossain vaiheessa ajatukset kääntyivät siihen, että mehän ei lapsia hankita! Ne vievät rahaa ja aikaa, ja paljon mieluummin voimme käyttää rahat sitten itseemme ja vaikka matkusteluun. Liekö taustalla ollut ajatus siitä, että tiesimme lastenhankinnan olevan meille hieman hankalampaa kuin heteropareille. Koskaan ei kuitenkaan suljettu asiaa täysin pois ja muistuttelimmekin toisiamme siitä, että jos jossain vaiheessa ajatukset muuttuvat, täytyy siitä muistaa puhua.

Itse en ole koskaan ollut pienten lasten kanssa tekemisissä. En ole ollut lastenvahtina, en ole eläissäni vaihtanut vaippaa! Vain muutaman kerran olen pitänyt sylissä alle vuoden ikäistä lasta. Lähimmillä ystävillämmekään ei ole vielä lapsia. Töissä olen kyllä tekemisissä lasten ja nuorten kanssa, mutta hekin ovat jo hieman vanhempia. En siis koskaan ole ollut mikään vauvaihminen. Ehkä tästä johtuen olin jo mielessäni ajatellut meidät vanhoiksi mummoiksi, jotka kiertävät maailmaa ja hellivät sisarusten lapsia (mikäli sellaisia joskus ilmaantuu) ja ovat niitä "kivoja tätejä", joiden luokse on aina kiva mennä kylään.

Kuluneena kesänä ajatusmaailmassamme tapahtui jonkinlainen naksahdus. Olimme normaaliin tapaan lenkillä Pirkon kanssa, kun eräässä puistossa juoksi pieni pellavapäinen tyttö naureskellen. Kun kuljimme tästä ohi, tokaisimme yhteen ääneen "onhan nuo aika suloisia". Päivä toisensa jälkeen juttelimme asioista ja lietsoimme toisiimme jonkinasteisen vauvakuumeen. Vaikka osittain syytänkin tuota suloista pellavapäistä tyttöä näistä muuttuneista tulevaisuuden suunnitelmista, on taustalla varmasti täysin luonnolliset syyt: vakituiset työt, oma asunto, naimisiinmeno, maaginen 30 ikävuoden ylitys. Jotenkin tuli sellainen olo, että jos nyt ei yritetä, niin joskus kymmenen vuoden päästä varmasti kaduttaa ja sitten onkin jo liian myöhäistä.

Päätimme siis luoda itsellemme jonkinlaisen hataran suunnitelman: nautitaan nyt vielä muutama vuosi vain toistemme seurasta ja matkustetaan kaikkiin niihin maailman kolkkiin, missä ollaan aina haluttu käydä. Samalla säästetään vähän rahaa tulevaa projektia varten: lastenhankinta kun ei meille ole valitettavasti ilmaista. No, tämä suunnitelma piti varmaankin täydet kaksi päivää, kunnes ilmoitin, että en mä jaksa niin kauan odottaa! (Tätä ennen olin tietenkin kahminut kaikki naisparien vauvablogit alusta loppuun ja saanut itseni jonkinasteiseen vauvahurmokseen vaimon riemuksi.) Seuraavan suunnitelman mukaan päätimme, että ensi kesänä aloittaisimme, mutta tämä suunnitelma kesti ehkä viikon. Nyt olemme kuitenkin jotakuinkin rauhallisissa mielissä sopineet, että heti ensi vuoden alussa voimme aloittaa projektimme kunnolla. Siihen asti ehdimme kartuttaa säästötilin saldoa ja tehdä vielä jonkun reissunkin. Ehkäpä noin seitsemän kertaa päivässä kysyn vaimolta, onko pakko odottaa sinne tammikuuhun, mutta selkeästi tässä asiassa ei nyt enää tule joustoa. Jollakin tavalla täytyy jaksaa odottaa ensi vuoteen.

Mutta tästä se siis lähtee: meidän perheenlisäysprojekti.

2 kommenttia:

  1. Onnea projektiin! Olipas kiva kun löysin tänne! Meillä samankaltaisuuksia etenkin tuossa lapsen hankinnan päättämisessä. Toivottavasti aika kuluu nopeasti ja tulee pian tulosta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ja näin toivotaan. :)

    VastaaPoista