lauantai 15. elokuuta 2015

Pentti-Sakari

En tiedä, miten muiden perheenlisäyksestä haaveilevien pariskuntien ajatuksenjuoksu menee, mutta siinä vaiheessa, kun pääsimme kotiin tältä kuuluisalta lenkiltä, jolla pieni pellavapäinen tyttö sai perheenlisäyshaaveet heräämään henkiin, aloitimme varmaan sen olennaisimman asian pohtimisen: mikä tulevalle bebelle nimeksi? Ennen kuin olimme mistään muusta ehtineet keskustella, listasimme nimiä tytöille ja pojille ja yksi toisensa jälkeen tyrmäsimme toistemme ehdotukset joko kamalina, järkyttävinä tai liian lällyinä.

Itse olen pienestä pitäen ollut nimifriikki. Rakastan lukea syntyneiden lasten nimiä sunnuntain lehdestä. Tähän saattaa kulua useampi tovi, kun teekuppi kädessä istun keittiönpöydän ääressä ja luen kaikkien vastasyntyneiden, näiden mahdollisten sisarusten ja vielä vanhempienkin nimet ja teen mielessäni listoja sen hetken suosituimmista nimistä.

Joitain suosikkeja itselläni on ollut jo vuosia, mutta tuossa nimi-inventaariossa monet niistä saivat kyytiä. Meidän molempien mielestä nimiä on paljon helpompi keksiä tytöille kuin pojille. Tämän takia keksimmekin varteenotettavat nimet mahdolliselle tytölle jo tuossa tuokiossa. Poikien nimet aiheuttavat meille kuitenkin päänvaivaa. Mikään nimi ei tunnu kivalta, tai kaikki kivat nimet on jo "käytetty", eli löytyvät joiltain tuttavilta. Heitinkin sitten jossain vaiheessa vaimolle, että jos sieltä poika tulisi, niin annetaan sen nimeksi vaikka Pentti-Sakari! (Anteeksi kaikki Pentit ja Sakarit, toivottavasti kukaan ei ota tätä henkilökohtaisesti.) Siitä lähtien olemmekin kutsuneet mahdollista tulevaa perheenlisäystämme työnimellä Pentti-Sakari, näin meidän kesken ihan vaan Pena. Onneksi meidän ei tarvitse stressata nimistä vielä pitkään aikaan, mutta välillä on hauska heittäytyä ajatuksissa tulevaan.

Kun sitten mietimme blogille sopivaa nimeä, emme yksinkertaisesti keksineet mitään sen osuvampaa kuin tuo Pentti-Sakari. Niin paljon olemme siitä yhdessä viime aikoina puhuneet. Sana projekti tuppasi siihen eteen väen väkisin. Tiedämme siis hyvin, että tämä lastenhankkiminen ei ole vain jonkinlainen projekti, jos nyt joku sitä kauhistelee. Meillä nyt vaan sattuu olemaan hieman kieroutunut huumorintaju, ja näin kieli-ihmisen korvaan tuo allitteraatio sointuu aika kivasti.

Pentti-Sakarista aiomme siis puhua niin kauan, kunnes joku mahdollisesti tulee oikeasti tähän meidän perheeseemme. 

3 kommenttia:

  1. Olipa kiva löytää bloginne, niin samanlaisia ajatuksia kuin meilläkin (olemme myös lähitulevaisuudessa hedelmöityshoidot aloittava kolmikymppinen naispari). Nimistä on meilläkin keskusteltu jo ainakin vuosi! Ja poikien nimet ovat tosiaan paljon vaikeampia - olemme löytäneet YHDEN ihanan pojannimen, joka meistä kummastakin tuntuu juuri siltä oikealta, joten meille varmasti tulee sitten kaksospojat joista toinen poloinen ei saa nimeä ollenkaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan käyty tuota teidänkin blogia ahkerasti lukemassa. Kiva, että on muita samassa tilanteessa! Itsekin olen ajatellut, että varmasti tulee kaksospojat eikä kummallekaan ole nimeä! Ehkä toisesta sit tulisi Pentti ja toisesta Sakari. :D

      Poista
  2. Sama täällä! Ihania tyttöjen nimiä olisi aivan tosi valtavasti, mutta poikien hyviä nimiä on huomattavasti hankalampi keksiä.. Tsemppiä tuleviin hoitoihin! :)

    VastaaPoista