Nyt se on iskenyt. Pahemman kerran. Viimeiset viikot olemme Pirkon kanssa enemmän tai vähemmän puhuneet siitä, olisiko meidän sittenkin mahdollista yrittää kasvattaa perhekokoamme vielä yhdellä. Jaiks! Mehän olimme siis päättäneet, että toista ei tehdä. Olemme hankkiutuneet eroon
kaikesta mahdollisesta tavarasta huonekaluista ja turvakaukalosta
lähtien. Mistä nämä ajatukset oikein tulevat? Voiko ensi kuussa voimaanastuva äitiyslaki vaikuttaa näin paljon ajatusmaailmaani? Vai onko lähipiiriin syntynyt liikaa vauvoja (ensimmäisiä ja niitä pikkukakkosia), mikä on saanut minutkin kuumeilemaan? Tuntuu nimittäin siltä, että joka toinen vastaantulija on maha pystyssä ja ne loput 50 prosenttia työntävät vaunuja.
Ja nyt. En kestä! Tämä vauvakuume on jotain aivan kauheaa. Järki sanoo, että ei ei ei, ei enää, mutta joku tunne tuolla sisällä yrittää väittää vastaan. Ei meillä ole enää mitään tavaroita! Ei mitään vauvojen vaatteita! Kaikki on annettu pois. Ei yhden yhtä raskausajan vaatetta, koska eihän niitä pitänyt enää tarvita. Eikä meillä ole rahaa! Yrittämiseen hurahtaisi taas kepeästi monta tonnia, eikä pankkitili anna tällä hetkellä kauheasti myöten (kiitos hoitovapaiden). Eikä meidän koti ole tarpeeksi iso! Eikä auto! Ei tähän talouteen vaan mahdu enää uutta jäsentä!
Mutta entä jos silti. Jos silti yrittäisi. Tai noh, kyllähän sen tietää, ettei sitä voi vain yrittää, vaan homma olisi pakko viedä loppuun asti ja jokainen kortti olisi käännettävä, jos sille tielle ryhtyisi. Eikä siihen todellakaan ole varaa. Mutta kun... Mitä jos joskus vuosien päästä alkaakin kaduttaa, ettei yritetty? Tai jos yritetään, niin mitä jos vuosien päästä alkaakin kaduttaa, että yritettiin? Olisiko Penua kohtaan reilua hankkia sisarus? Vai olisiko tällä varallisuudella reilua pitäytyä tässä ja panostaa Penuun, antaa hänen harrastaa ja tehdä, matkustaa ja nähdä maailmaa?
Miksi pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa?
1) Raha, raha ja raha. Mistä revimme rahat hoitoihin? Mistä revimme rahat elämiseen? Neljä henkeä syö enemmän kuin kolme. Neljän hengen harrastukset maksavat enemmän kuin kolmen.
2) Koti. Liittyen edelliseen, millä rahalla ostaisimme isomman asunnon? Vai pitäisikö neljä henkeä saada ähdettyä nykyiseen kotiimme?
3) Tavarat ja hankinnat. Kuten sanottu, olemme hankkiutuneet lähes kaikista tavaroista eroon. Joutuisimme hankkimaan kaiken uudestaan. Ja taas pääsemme palaamaan kohtaan 1: raha.
4) Krooninen matkakuume. Kärsin itse kroonisesta matkakuumeesta. Minulla täytyy aina olla jokin reissu varattuna tai vähintäänkin suunnitteilla. Mistä repisimme rahat neljän hengen matkoihin? Emme mitenkään pystyisi matkustamaan enää niin paljon kuin mieli tekisi. Kestäisinkö sen? Pystyisinkö olemaan aloillani vuoden tai pari, kun nyt olen tottunut piipahtamaan ulkomailla muutamia kertoja vuodessa. Tämä on ehkä yksi suurimmista miinuksista ja taas palaamme kohtaan 1: raha. Olisimmeko valmiit muuttamaan elämäntyyliämme täysin toisenlaiseksi?
5) Väsymys. Jaksaisimmeko aloittaa kaiken alusta? Penu on nyt jo sen verran iso ja nukkuu hyvin, että elämä on melko helppoa. Jaksaisiko koko rumban aloittaa alusta kakkavaippoineen, valvomisineen ja syöttämisineen? Saisiko seuraavat kunnon yöunet joskus kolmen vuoden päästä?
6) Vaikea raskaus ja synnytys. Mitä jos raskaus olisi aivan kamala? Edellinen kokemus ei ollut mitään aisteja hivelevää ilotulitusta. Miten synnytyksestä selviäisi uudestaan, kun ensimmäinen kerta oli niin kamala, että ensimmäiset sanani Penun tultua ulos olivat ei enää ikinä uudestaan?
7) Keskenmenot. Mitä jos raskaus keskeytyy? Jaksaisimmeko yrittää uudestaan?
8) Sairaudet, erityislapsi. Mitä jos lapsi olisi sairas? Jaksaisimmeko esimerkiksi erityislapsen vanhempina?
9) Juuri näin on nyt hyvä. Miksi rikkoa hyvää perhedynamiikkaamme? Meillähän on kaikki nyt hyvin. Meillä on ihana perhe, ihana lapsi. Miksi muuttaa sitä?
Miksi lähteä toiselle kierrokselle?
1) Olisiko Penulle iloa sisaruksesta?
2) Kaipaisiko perheemme kuitenkin vielä toisen lapsen?
3) Vähän ehkä haikailen raskausmahan perään...
4) Haluaisin niin kovasti hankkia kantoliinan ja kantaa pientä vauvaa.
Ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki oli niin uutta, että moni ihana asia
jäi kokematta. Toisen kohdalla voisi tehdä monia asioita vähän
viisastuneempana.
5) Olisi huippua päästä seuraamaan toisen pienen ihmisentaimen kasvua alusta asti.
6) Olisihan se vauva aika ihana. <3
Kuten listoista näkee, ensimmäisessä on hieman järkeä mukana, mutta toisessa homma meinaa lähteä lapasesta. Pitäisikö tässä asiassa ajatella rationaalisesti vai antaa vain palaa? Pyrimme pitämään järjen vielä pelissä mukana, mutta välillä olemme antaneet tunteille hieman valtaa. Pirkko kysyi taannoin, mikä mahdollisen tulokkaan nimeksi tulisi. Sanoin, etten ole antanut itselleni lupaa ajatella asiaa, sillä siinä tapauksessa asiasta tulisi liian konkreettinen. Pakko kuitenkin tunnustaa, että kävin viime viikolla surffailemassa klinikan sivuilla ja katselemassa uutta hinnastoa. Useasti olen myös heittänyt ilmoille ajatuksen klinikalle soittamisesta ja mahdollisten olkien varaamisesta/ostamisesta, jos niitä vielä olisi samalta luovuttajalta jäljellä. Tähän en ole saanut vielä lupaa. Ehkä ihan hyvä niin. Koska me ei oikeasti tiedetä, mitä me halutaan.
Onneksi minulla on Pirkko, järjen ääni. Hän pitää minut maan pinnalla - ainakin toistaiseksi. :D
Mä oon tokaissutkin vaimolle, että nyt lapsen jo saaneena on kerrankin onnellinen, et ollaan naispari, että ei voida lisääntyä tunteella, vaan järjellä :D toki heterona lisääntyminen olisi ilmasta, mutta kuten listasit maksaa se eläminenkin. Meillä olisi kyllä tarkoitus palata joskus klinikalle, mut EI vielä... Ei niin kauan kun nää meidän yöt on tämmösiä super katkonaisia.. Mä palaan syksyllä osa-aikaisesti töihin silmällä pitäen hoitoja, koska nyt ei oo säästössä juurikaan mitään. Ja onneks ei.. Koska muutenhan sitä palaisi jo klinikalle... tunteella.. Ilman järkeä :D ja sit mun oma henk. Koht näkemys on et ekat kaks vuotta on omistettu sille pienelle, kun on niin paljon uutta opittavaa johon lapsi tarvii kaiken huomion. Mut jokainen toki ajattelee omalla tyylillään ja hyvä niin. :) mut tsempit suurille pohdinnoille!
VastaaPoistaMe ollaan kans monesti Pirkon kanssa todettu, että toisaalta onneksi ei voida lisääntyä luomuna, koska meillä on aika ajoin ollut heikkoja hetkiä ja oltais saatettu kasvattaa perhekokoa jo useammalla tyypillä. :D Ihan hyvä siis, että asioita joutuu oikeesti pohtimaan. Toki mielellään sitä lisääntyisi ilmaiseksi niin kuin valtaosa ihmisistä.
PoistaJa kiitos tsempeistä! :) Onneksi mitään ei tarvitse päättää tällä sekunnilla. Rauhassa katsotaan, miten fiilikset tästä etenee ja (mahdollisesti) muuttuu. Kunhan nyt Penu menee ensin päiväkotiin ja nähdään, miten arki alkaa sitten rullata. Ennen sitä ei tehdä päätöksiä mihinkään suuntaan. :)
Tässä kun meillä tosiaan toista JO odotellaan saapuvaksi sanoisin että heti kun kohta nro 1. antaa myöden niin klinikalle mars! Kaiken ei tarvii aina olla täydellisen kohdillaan elämässä. Ja sit viel huomioi se, että munikset alkaa huonontua, jos liian kauan oottelee ;)
VastaaPoistaJa sit teillähän on siinä sit 9kk aikaa kerätä taas tavarat kasaan vauvelille! Äitiyspakkauksestahan saa paljon kaikkee.
Eli mukaan vauvatalkoisiin! Ja sit mieti vielä sitä tuhisevaa vauvanyyttiä siinä rinnalla <3 hiih
Hyvä pointti tuo munisten kunto! Nuoremmaksi tässä ei valitettavasti enää muututa. :/ Mutta toivoisin, että vielä muutama vuosi olisi aikaa jäljellä ja hetken ehtisimme vielä pohdiskella ja säästää rahaa.
PoistaKatsotaan, lähdetäänkö mekin sit lopulta vauvatalkoisiin mukaan! :D
Vaikka meidän mini on vasta 3 kuukautta, ollaan mekin jo paljon pohdittu samaa aihetta, haha. Ja samoja asioita pyöritelty!
VastaaPoistaItse olen nauttinut nuorempana ja myös nyt aikuisena siitä, että on sisaruksia. Onneksi esikoinen on vielä niin pieni, ettei vielä tosissaan olla tätä aihetta ajateltu. Uskon kuitenkin, että raha- ja asumiskuviot (ja auto) ratkeaa kuitenkin jollain tavalla, jos se ajankohtaiseksi tulee. JÄNNITTÄVÄÄ!
Jep, tuota sisarusasiaa mekin on paljon pyöritelty mielessä, et olisko sittenkin kiva, että Penulla olisi sisaruksia.
PoistaSaa nähdä, kuinka käy. Nyt tosiaan odotellaan kuitenkin vielä rauhassa sitä, että Penu menee päiväkotiin. Kesäkuun alussa palaamme myös molemmat töihin ja saamme taas enemmän rahaa, joten pystymme vähän säästämään mahdollisia hoitoja varten. Ehkäpä sisarus olisi ajankohtainen loppuvuodesta tai ensi vuonna? Katsotaan, mitkä fiiliksemme ovat silloin. :)