sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Ensikäynti

Niinhän siinä sitten kävi, että mekin ollaan nyt pyöräytetty projekti kunnolla käyntiin ja käyty ensikäynnillä! Tähän tarvittiin oikeastaan yksi punaviinipullo, syvällinen keskustelu, muutama excel-taulukko ja kunnon vakuuttelut siitä, että meidän ei ehkä heti ensikäynnin jälkeen tarvitse ostaa isoa farmari-Volvoa ja että asuntokaupoillekaan ei nyt ainakaan 10 vuoteen ole ihan pakko ryhtyä.

Tehtyämme päätöksen siitä, että menemme klinikalle jo tänä syksynä, täytyi kalenterista löytää aika ihan vain ajan varaamiselle. Tämäkään ei ollut kovin helppoa klinikan aukioloaikojen takia, sillä halusimme soittaa rauhassa kotoa. Saimme tästä kuitenkin jo vähän esimakua siihen, millaista sähläystä tulevat klinikkakäynnit tulevat olemaan töiden kannalta. Viikon verran odottelimme, kunnes tartuimme luuriin. Tuosta viikko eteenpäin ja astelimme ensimmäistä kertaa Väestöliiton ovista sisään.

Itseäni jännitti vähän edellisenä iltana, mutta itse h-hetkeä ei oikeastaan osannut edes jännittää, sillä aamupäivä töissä oli niin kiireinen. Väestöliiton klinikka oli viihtyisän oloinen ja henkilökunta todella ystävällistä. Itse käynti oli vähän ajattelemaani lyhyempi. Lääkäri kertoi meille lähinnä siitä, miten hoitoprosessi etenee ja mitä missäkin vaiheessa tapahtuu. Täytimme klinikalla esitietolomakkeet, sillä nämä eivät olleet ehtineet tulla meille postissa kotiin. Käynnillä ei oikeastaan tullut mitään uutta tietoa, ja sanoimmekin lääkärille, että olemme ottaneet aika paljon asioista selvää etukäteen. Kaiken kaikkiaan käynnistä jäi todella hyvä fiilis! Saimme varattua saman tien myös psykologille ajan, mistä lisää myöhemmin.

Ainut hieman erikoinen kysymys, jota jälkikäteen yhdessä ihmettelimme, tuli aivan alussa, kun lääkäri kysyi minulta, aionko hankkia lapsen itsellisenä naisena vai hankimmeko sen yhdessä pariskuntana. Lähinnä kysymys kummastutti sikäli, kun menimme käynnille yhdessä pariskuntana. Jos olisin mennyt yksin, olisi kysymys tuntunut loogisemmalta. Mietimme myös, kysytäänkö samaa kaikilta heteropareilta, jotka klinikalla käyvät. No, niin tai näin, kerroimme tietenkin, että pariskuntana aiomme lapsen hankkia. Tämän jälkeen lääkäri pyysi myös Pirkkoa täyttämään esitietolomakkeen ja kohteli meitä mielestäni kuin mitä tahansa muuta (hetero)paria.

Lääkäri vaikutti positiiviselta meidän ja onnistumisen suhteen. Mitään tutkimuksia ei tosin tehty, joten tämä kaikki on vain omaa spekulointiani keskustelujemme pohjalta. Oli mukava kuulla, että alkuun yritämme suoraan luonnonkiertooni, ettei ainakaan heti tarvitse pumpata kehoon erilaisia hormoneja. Lääkäri ehdotti myös sitä, että aukiolotutkimus kannattaa tehdä varmaan vasta toisen tai kolmannen yrityksen jälkeen, jos sitä ennen ei ole onnistanut. Tämäkin oli asia, jota olin etukäteen miettinyt ja vähän toivonutkin, että tutkimuksen voisi tehdä vasta vähän myöhemmin, mikäli tarvetta ilmenee. Lopuksi lääkäri totesi, että me olemme vielä niin nuoria, että sen kannalta ei pitäisi olla mitään esteitä. :) Erityisesti tämä seikka sai hymyn nousemaan huulille! Kiva kuulla, ettemme lääkärin mielestä ole ikäloppuja. Vaimo kyllä myöhemmin sanoi, ettei mikään ihme, koska mä olen tällainen babyface!

Myös ovulaation suhteen lääkäri osasi rauhoitella ja sanoi, että joillain naisilla ovulaatiopiikki on todella nopea ja olen saattanut vain missata sen. Toki sitä itse alkaa aina ajatella kaikista kauheimpia vaihtoehtoja. Mutta yritän nyt olla stressaamatta mistään ja luottaa siihen, että oma keho toimii. Eräs tuttavani joskus totesi, että asioista on turha murehtia etukäteen, koska silloin joutuu stressaamaan ja murehtimaan kaksin verroin. Parempi ottaa päivä kerraallaan ja murehtia vasta sitten, kun siihen on oikeasti aihetta. Yritän nyt noudattaa tätä neuvoa: Jos joskus myöhemmin kehossani todetaan jotain ongelmia, aion stressata siitä vasta sitten. Siihen asti voin uskotella itselleni olevani oikea fertility goddess.

7 kommenttia:

  1. Onnea matkaan täältäkin päin! :) Kiva että ensikäynti oli positiivinen kokemus ja mukava omasta puolestamme että on yhtä aikaa yrittäjiä joiden kanssa voi vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia (jos me nyt vielä päästäis joskus yrittämään sinne klinikalle...)!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ja tsemppiä teillekin edelleen! On kyllä tosi hyvä, että on niin samassa tilanteessa muitakin, jottei ihan yksin pyörittele kaikkia näitä ajatuksia mielessä. :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin luulen olevani kaupungin hedelmällisin nainen. Ensimmäinen inseminaatio tehtiin eilen, joten teoriaa testataan parhaillaan.

    Toivottavasti teidän tulevatkin käynnit ovat yhtä mukavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! :) Toivottavasti teillä menisi kaikki nappiin ja tuo teoria pitäisi paikkansa! :D

      Täällä on viime viikot ollut niin kiirettä härdelliä töiden ym. puolesta, ettei kauheasti ole ehtinyt kiertoa tai muuta ajatella. Ehkä ihan hyvä niin, että on muutakin elämää. :) Täytyy kai jossain vaiheessa taas aktivoitua kirjoittamaan.

      Poista
  4. Kiitos tästä blogista, aion jatkossakin seurata! Perästä tullaan tässä asiassa, mutta vasta vuonna 2016. :)

    VastaaPoista